Siperia

Päivän lehden, oikeastaan Helsingin Sanomien kuukausiliitteen laaja juttu “Suomalaisten Gulag”, antaa aiheen toistaa tässä blogissa usein mainitun asian. 

Huomio Aleksi Mainio ja tutkijat, jotka selvittävät suomalaisten kohtaloita Neuvostoliitossa!

Teidän tutkimuskohteestanne jää hiukan sivuun suomalainen Inkerinmaa ja Pietarin kaupunki ennen vallankumousta ja sen jälkeen.

Isoisäni Jussi eli Juho Kemppinen, s. 25.1.1896 Toksovassa, siis kävi Pietarin suomalaista yhteiskoulua 7 luokkaa ja joutui siitä maailmansotaan samoin kuin veljensä Risto. Hän toimi muun muassa moottoripyörälähettinä Romanian rintamalla ja oli Pietarissa 1917-1918. Perhe oli asunut Pargalasa (Haapakankaalla) 1820-luvulta lähtien. Erkki Ristonpoika Kemppinen, s. 21.4.1798, oli muuttanut koleraa pakoon Pietarin suuntaan Elin Kymäläisen kanssa. Lähtöpaikka oli Rautjärven Ilmeen kylä, josta osa on nykyisinkin Suomen puolella. Kemppisen talo oli noin kaksi kilometriä Hiitolan suuntaan eli toisella puolen rajan.

Saman sukunimen kantajia on seudulla ja maakunnassa runsaasti, ja suku on selvitetty aika hyvin. Minulla on hallussani selvitys, jonka aloittaa muuan Pietari Kemppinen, veroisäntä, syntynyt 1610, mutta tiettävästi seudulla yleinen sukunimi vilahtelee jo Vatjan viidenneksen verokirjassa 1400-luvulla.

Tutkijan otteesta helposti luistava kysymys on Pietarin seudun suomalaisten rooli Suomen tasavallassa. Jako emigrantteihin eli Suomeen sosialismia pakoon muuttaneisiin ja Neuvosto-Venäjälle asettuneisiin on liian karkea.

Kansalaissodan jälkeen 1918 Pietarin seudun suomalaisille ajatus Suomeen muutosta ei ollut ongelmaton. Olisi täytynyt jättää kaikki, kuten kotimökki ja tavarat, ja siirtyä vieraaseen ja yleensä vihamieliseen ympäristöön. Jo Karjalan kannaksen pitäjissä ja hyvin voimakkaasti lännempänä Suomessa Pietarin seudulta tulevat olivat todistetusti ryssiä. Isoisäni tosin onnistui todistamaan suomalaisuutensa niin pitävästi, että pääsi rajavartioston tehtäviin. Virkakunta ja silmäntekevät pitivät tällaisia tulokkaita vakoilijoina tai joka tapauksessa erittäin epäluotettavina.

Monissa tapauksissa taustalla oli tragedia - jos joku tuli Suomeen, jotkut jäivät Venäjälle, ja uhkailua ja kiristämistä esiintyi hyvin paljon. Isoisäni vanhemmat ja sisarukset asuivat Pargalassa eikä heitä käsitelty edes kulakkeina, koska heillä ei ollut mainittavasti maata eikä omaisuutta.

Silti kansallisuus eli passiin merkitty suomalaisuus alkoi vaikuttaa. Ensin vietiin miehet ja vuonna 1938 loputkin naiset. Eräät kaivoivat Stalinin kanavaa - käsin, koska lapioita ei riittänyt - ja muut vietiin eri puolille Siperiaa. Minulla on Punaisen Ristin kautta kiertänyt kirje jopa Kolymasta, jossa hakuteoksen mukaan olivat Neuvostoliiton “pahamaineisimmat vankileirit”.

Ihmeiden ihme oli, että isäni Katri- ja Hilda-tädit selvisivät hengissä, molemmat kolmen Gulag-retken jälkeen. Olin itse paikalla, kun Katri ja Juho tapasivat meillä Kauhavalla vuonna 1957. Isäni Kullervo otti valokuvan. Itse olin lapsi, mutta vaikutelmani oli, että sisarukset olivat vähäpuheisia.

Isäni ja hänen äitinsä kävivät 1961 Leningradissa ja tapasivat eloon jääneitä sukulaisiaan - lähisukulaisia entisen kotitalon paikalla.

Asian ydin on “oikeistolaiset” Venäjän suomalaiset. Parempaa elämää sieltä etsineille joku voisi sanoa, että teitte virheen. Siellä syntyneiden ja esimerkiksi oman sukuni tapauksessa siellä neljä sukupolvea asuneiden tilanne oli toinen. Isoisäni kävi seitsemän sotaa, kansalaissodan jälkeen kaikki heimoretket ja Viron vapaussodan, mutta tärveli elämänsä. Menestystä ei tuonut itsetietoinen luonne ja kovakouraisuus. Hän muuten kuoli 1958 sydänkohtaukseen yleisessä saunassa kylpiessään ensimmäisen suomalaisen esimiehensä, kenraali evp. Heinrichsin kanssa. Tuskin herrat muistelivat Käkisalmen läänin rykmenttiä.

Euroopan sairas mies

 

Otsikko löytyy kaikista hakuteoksista. Nimitys tarkoittaa Turkkia. Nimitystä, joka on loukkaava tai kaukokatseinen, käytti tsaari Nikolai I.

Turkin politiikkaa viime aikoina on kuvattu perinteiseksi mattokaupaksi. Mutta kenen mattoja tässä myydään?

Se taho, jota Turkin politiikka hyödyttää, on Venäjä, toisin sanoen Putin.

Käsitellessämme aiheellisesti Venäjän luulottelua ja maan poliitikkojen ja sotilaiden tekemiä virheitä olemme hienotunteisesti unohtaneet omat virheemme.

“Me” tarkoittaa tässä länttä. Sivuutetaan tässä hetkeksi Putinin ilmoitus, että kuulumme itse asiassa Venäjän etupiiriin samoin kuin Baltia ja Ukraina. Suomalaisista henkeäsalpaavan suuri osa on ilmoittanut ja osoittanut olevansa eri mieltä, myös ne, jotka suhtautuvat Yhdysvaltoihin pidättyvästi. Eli me haluamme, että me kuulumme länteen.

Virheemme oli ensin arvella tyytyväisesti röhisten, että Venäjälle kehittyy jonkinlainen kansalaisyhteiskunta, jonka kanssa voidaan olla tekemisissä ja etenkin käydä kauppaa.

Venäjä alkoikin kallistua yksinvaltaiseksi. Sen voi sanoa myös toisin. Venäjän rakenteellinen yksinvaltaisuus alkoi tulla  yhä rumemmin esiin. 

Toinen virheemme oli arvella, että Putinilla on rosvon logiikka. Hän ottaa, mitä sattuu saamaan irti.

Nyt tiedämme tai ainakin uskomme sotilaita: meneillään oleva sota on ainakin 10 vuoden kehitelmä. Venäläinen aate on perustunut muun ohella lännen ja USA:n horjuttamiseen etenkin saamalla aikaan sekaannusta.

Näyttää siltä, että Putinilla on käytettävissään myös hyviä avustajia. Ajatus kuristaa sekä EU että USA omaan mutkikkaaseen järjestelmäänsä on aivan oikea ja osoittautunut tehokkaaksi.

Tuota järjestelmää kutsutaan demokratiaksi, vaikka Yhdysvalloissa nimityksen osuvuus herättää epäilyjä etenkin niissä, jotka liittävät termiin kaikkien kansalaisten oikeuden tulla kuulluiksi yhteisissä asioissa.

Tässä kohdin pudotan ajatuksen, joka on enemmän oma mielipiteeni kuin järkiperäinen havainto: kaksipuoluejärjestelmä eli tyyppi USA tai Englanti tai Ruotsi vaikuttaa aikansa eläneeltä.

Perussuomalaiset ovat oikeassa siinä, että EU:n versio tunnollisesta sääntöjen mukaan toimimisesta on äärettömän hidas ja vaikea ja kallis ja lisäksi altis pahanteolle.

Ruotsi saa nyt omaa lääkettään. Sitä en osaa sanoa, onko lääke mikstuuraa vai kenties kamferttia. Mennyttä aikaa se kuitenkin on. 

Ruotsin hieno perinne toimii samoin kuin me tuomarit toimimme hovioikeudenneuvoksina. Jokainen oikeuttaan hakeva sai puhua ja usein vielä huomattavan laajasti, ja kaikille laadittiin huolellisesti päätös asiaan kuuluvine viittauksineen lainkohtiin. 

Näin teimme siitä huolimatta, että ratkaisumme lopputulos oli meille selvä istuntoa aloittaessamme. Riideltiin esimerkiksi kiinteistöstä, sen piilevistä virheistä, mutta asiassa ei ollut lainkaan reklamoitu eli esitetty vaatimuksia ja niiden perusteluja tuoreeltaan. Virheitä oli alkanut löytyä vasta kun laskujen maksamisen aika tuli. Ja asiasta on selvä määräys laissa.

Niin. Olen neuvotellut Ruotsissa usein ja myös isoista asioista. 

Turkki puhuu uskonnosta ja Ruotsi turvallisuudesta. Vanha nyrkkisääntö on tehdä ajatuskoe: jospa kumpikaan ei puhu itse asiasta. Tunnen miehen, joka matkusti pyytämään lainaa, mutta ostikin pankin.

Paljonkohan tuo maksaisi, että nämä sulkisivat suunsa? Lakimiehenä opin, että joskus lyödään setelikääröllä. Se ei paukahda eikä tule vertakaan.

Neljäkymmentäviisi

 

(Kuva: © ThoughtCo.com)

Elokuvan pituudeksi vakiintui viisi kelaa. Muinoin, etenkin mykkäfilmin aikaan teos oli kaksi kelaa. Siis 100 minuuttia ja ennen noin 25 minuuttia.

Televisio-ohjelma on edelleen 50 minuuttia. Miksi?

Joskus pidin sellaisia tenttejä, joista suoriutui hyvin vain kuunneltuaan luentoja kohtuullisen tarkkaavasti ja pantuaan vähintään merkille ääneen mainitut alkuperäislähteet ja erikoistutkimukset.

Se meni esimerkiksi näin. Tekijänoikeudesta luennoidessani sanoin, että älkää lukeko Kivimäen kirjan ensimmäistä, laajaa painosta, vaan toinen, sse keltakantinen. Uusi laki, joka teidän on osattava, poikkeaa kaikkein keskeisimmin osin tuosta vanhasta. Lisäksi professori Kivimäki kiinnittyi siihen saksalaiseen teos-käsitteeseen, joka saattoi kyllä olla fiksumpi mutta ei tullut vallitsevaksi.

Ja vielä mainitsin eri kielillä “persoonallisuusoikeus” ja “immateraaliset esineet”. Ja korostin että toinen ajatteluperinne lähtee tekijästä, toinen teoksesta. Ja mainitsin nimet Gierke ja Koehler ja sanoin, ettei niitä tarvitse tuntea.

Takana olivat Platon ja Aristoteles - näemmekö mielemme kuvia vai jotain todella olemassa olevaa.

Miten lienee, mutta oppitunti, joka kesto on 50 minuuttia, tuntuu myötäilevän hyvin ihmisen tarkkaavaisuuden jänneväliä ja myös kykyä imeä itseensä tuulevia tunteita.

Hollantilainen Holland Bach Society on nyt mielettömän hyvä. YouTubessa oleva Bachin Die Kunst der Fuge vanhoin ja uusin soittimin ja laulajin esitettynä on mielestäni järisyttävä.

https://www.youtube.com/watch?v=N6sUlZa-IrU 

Eilen keskeytin kohtaan 45 minuuttia. Teos, joka tavallaan sisältää kaiken musiikin ja myös kaiken matematiikan, kestää tyypillisesti tämän puolitoista tuntia, jonka HBS käyttää siihen. 

Kai temperamentti ja kokemus vaikuttavat asiaan. Olen kuunnellut tuon teoksen satoja kertoja ja tunnen nuottikuvankin. Mutta jos ylitän tuon 45 minuuttia, tunnen menettäväni jotain. Hermostoni toimii samalla tavalla kuin vatsani. Kun se tulee täyteen, on välillä hiukan sulateltava.

Tänään kuuntelen jatkoa. Tunne on kuin hyvin herkulliseksi jo todettu pala kaapissa odottamassa.

Alalla olevat tienaavat lähiaikoinan suuria summia puhumalla asian vierestä. Aivan järkevältä näyttävät ihmiset virittelevät jo keskustelua tekijänoikeudesta tekoälyn luomiin teksteihin ja kuviin. Opetettu tekoäly eli AI, jota pääsee jo kokeilemaan, perustuu IT-alan suuryritysten louhimiin valtaviin tietomääriin.

Odotan kiinnostuneena, milloin joku keksii mainita, ettei tietoon ole tekijänoikeutta ja “dataan” vielä vähemmän. Tietoa on esimerkiksi Die Kunst der Fugen nuotti. Tekijänoikeus voi kohdistua nuoteista ilmenevään sävellykseen, ei nuotteihin. Merkityksiin, ei merkkeihin.

Suu säkkinä

 

Krapulapäivän aamuna tämä nuori mies hirtti itsensä Terijoen salavaan Viipurin Salakkalahden rannalla. Hänelle saattoi olla sama eksistentiaalinen kriisi kuin Sartren nobeloidun “Inhon” päähenkilöllä, joka näki mielettömyytensä kaastanjan juuressa.

Oman kertomukseni päähenkilö jätti jälkeensä tietoja tarkoituksettomuudesta, elämän yksitoikkoisuudesta ja tulevaisuuden harmaudesta.

Ja hirttäytymispäivä osui heinäkuulle 1939. Asianomaisella oli vielä Viipurista huoltopataljoonasta lääkintämiehen koulutus….

Samana jouluna puolalalstaustainen ratsumestari kiitteli kovasti Talvisotaa. Peli- ja juomavelkojen ulosotto oli keskeytetty taistelutoimien takia. Helvetin hyvä sota, asianomainen toisteli. Ja salavat saivat paleltua rauhassa.

Puun juuri on valtavan mielenkiintoinen kohde. Yritän ymmärtää, miksi keskiajalla rakennettiin kirkkoja, mutta en oikein käsitä sitä. Tässä muutaman kiloetrin päässä on kaksi harmaakivikirkkoa, joista Espoon on ilmestys, tosin häveliääästi rumien talojen takana piilossa. Kuinka monta miestyövuotta tuohon tarvittiin ja mikä määrä taitoa? Ja jos aikoo hurmaantua, voisi mennä Lohjan kirkkoon katsomaan holveja ja maalauksia.

Eurooppa täyttyi katedraaleista. Jotain tekemistä niillä oli taivaan tavoittelun kanssa ja jollain hämärällä tavalla ne esittivät eli mainostivat papistoa. Eräitä näistä kirkoista rakennettiin tuhat vuotta ja joistakin jäi toinen torni tekemättä varojen puuttuessa.

Ulmin goottilainen katedraali, joka säästyi toisessa maailmansodassa, vaikka melkein koko kaupunki paloi, on maailman korkein kirkko, 161 metriä. Se on siis yli kaksi kertaa Stadionin tornia korkeampi. Euroopan kakkosesta, Kölnin tuomiokirkosta, olen kirjoittanut tässä blogissa vuonna 2007 ja liittänyt kirjoitukseen valokuvan, joka ei ole huono.

Mutta puu!

Tuokin puu, jonka hapuilevia oksankärkiä katson ikkunastani aamusta iltaan, on kasvava kirkko. Se kasvaa pituutta ja paksuutta. Sen runko sisältää aineenvaihtojärjestelmän eli hienon putkiston, jota käyttäen se nostaa nestettä ja ravinteita, ja koko komeus prosessoi ilmaa käyttäen puhdasta energiaa, auringonvaloa. Ligniini ja selluloosa ovat maapallon yleisimpiä aineita; niille on kukaties löytymässä muutakin käyttöä kuin savuna taivahalle.

Vertailu on aiheellinen, näre ja tuomiokirkko. Näre voittaa. Tosin tiedämme sen toiminnoista aika vähän. Tietomme siitä, miten lukemattomin tavoin se osallistuu toisten kasvien ja eläinten ja välimuotojen toimintaan ja pitää siten meitäkin hengissä, on vajavaista.

Johtopäätökseni on, että se kastanjan juuri voi hyvinkin tuntea jonkinasteista inhoa penkillä istuvaa eksistentialistia kohtaan. Toisin sanoen ongelma on nähty nurin niskoin.

Mitä tapahtuu todella

Vastaus otsikon kysymykseen on: emme tiedä. Kun emme tiedä!

Suuren vertauskuvan eli valtion lipun tahallinen polttaminen mielenosoituksena oli Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomion kohteena  vuonna 1989 - 491 U.S. 397 (Texas vs. Johnson). Äänestäen 5 - 4 korkein oikeus katsoi, että lipun polttamisessa kysymyksessä oli symbolinen puhe, joka siis nauttii perustuslain suojaa. Lipun sai polttaa.  Alempien oikeuksie tuomiot kumottiin ja osavaltioiden lait, joissa oli määrätty toisin, todettiin perustuslain vastaisiksi.

Yksi tuomareista sanoi, että tähtilippu symboloi vapautta, johon  kuuluu myös vapaus vastustaa valtion edustamia arvoja.

Se oli nokkelasti sanottu, mutta pötyä. Isot asiat eivät ole noin yksinkertaisia. Myöskään Yhdysvalloissa ei ollut eikä ole vaaratonta asettua vastustamaan lain tukemiksi todettuja arvoja. Viimeksi aborttiasian yhteydessä on käytetty ilmaisua “oikeus määrätä omasta ruumiista”. 

Kirjojen polttaminen tuli uudelleen muotiin Saksassa 1930-luvulla. Roviolle heitettiin muitakin kuin juutalaisten kirjoittamia kirjoja. Esimerkiksi maan soturikunnian horjuttaminen riitti syyksi.

Jean-Paul Sartren “Inhon” päähenkilö tuijottaa kastanjan juuria ja tuntee syvää inhoa. Tuota tunnetilaa nimitetään ahdistukseksi, ja sen aiheuttajaksi mainitaan mielettömyyden käsittäminen.

Meillä esimerkiksi Saarikoski kuvan esittämässä kirjassaan on mielettömyyden maailmassa. Muistiini palasi teologi Paul Tillich, jota on kuvailtu viime vuosisadan merkittävimpiin kuuluvaksi ajattelijaksi. Hänelle mielettömyys ja sata vuotta ennen häntä kirjoittaneen Kierkegaardin ahdistus (vavistus ja pelko) olivat ydinkäsitteitä.

Nuo kysymykset, joiden yhteydessä mainitaan eksistentialismin filosofia, ovat yhtäkkiä uudelleen esillä Sartre kirjoitti näytelmän “Likaiset kädet”, jossa johtaja pitää murhata, koska hän suunnittelee yhteistyötä fasistien kanssa edistääkseen näin omaa, parempaa politiikkaansa. Tuo parempi politiikka muistuttaa näytelmässä suuresti kommunismia ja tapahtumapaikka Unkaria tai Puolaa. Tapahtuma-aika on 40-luku.

Nyt päivän teemana on erään uskonnon pyhänä pitämän kirjan polttaminen. Kysymys irtoaa uskonnosta ja perustuslaillisuudesta. Jotkut ajattelevat, että uskontoa käytetään aseena poliittisen vallan lujittamiseen tilanteessa, jossa on mahdollista myös hyötyä taloudellisesti sodasta, jota toiset käyvät.

Solmu näyttää mahdottomalta.

Hyvä ettei minusta tullut poliisia. En olisi miettinyt perustuslakia, vaan vaahtosammutinta, ja kävellyt sanomaan, että nythän on niin, että avotulen tekeminen julkisella paikalla on kiellettyä ja joka tapauksessa omiaan aiheuttamaan vaaraa, joten…

 

Hengen manaus

 

Kuva esittää käsitystä lähitulevaisuudesta. Otsikko on Aaro Hellaakosken runon nimi. Eilisen blogikirjoituksen ranskalainen poliisin päähine ja viittaukset romaanien komisario Maigretiin tarkoitin johtamaan tähän ajatukseeni:

Minulle on hyvin mieluisaa lukea kirjoja, joissa on kuvattu millainen Ranskan yhteiskunta oli 1930 - 1970.

Se kiinnostaa minua, koska tiedämme, mitä kaikkea Ranskassa tapahtui tuona aikana ja miten se on muuttunut 1970 - 2020.

Simenon on valintani, koska en tiedä muualta maailmasta  vastaavaa kirjasarjaa, ja nimenomaan Suomesta sellaista ei ole. Vain Kalle Päätalo on käsitellyt yhtä pitkää ja tärkeää ajanjaksoa. mutta ainan vain muutaman henkilön kannalta, ja useimmite itsensä.

Simenonin Maigret on kuviteltu murhatapauksia tutkiva poliisi, joka joutuu paneutumaan syvällisesti muihin ihmisiin, joita on tyypillisesti 4 - 8, ja lisäksi komisarion työtoverit.

Verkko-osoitteessa (englanniksi)

https://www.trussel.com/maig/maiplots.htm 

ovat kaikki Maigret-kirjat, luettelo kunkin kirjan roolihenkilöistä ja juonen yhteenvto. Pariisin lisäksi komisario toimii joskus Ranskan pikkukaupungeissa ja harvakseltaan muissa maissa, myös Englannissa ja USA:ssa. Henkilöitä on rentuista ruhtinaisiin, ja tulkintani mukaan Simenon on tietoisesti halunnut kuvat Ranskan yhteiskunnan rajuja romahduksia, joista kuuluisin oli häviö Saksalle sodassa 1940, vaikka sotaa ei edes mainita näissä teoksissa. Suuri muutos 1968 lienee saanut kirjailijan antautumaan.

Tässä tapauksessa ainutlaatuinen kaunokirjallinen aineisto on minusta paljon antavampi kuin viiden metrin pino historian tutkimuksia, sosiologiaa ja  taloustiedettä. Valitettavasti en ole varsinaisesti asunut Ranskassa, mutta sukulaisia matkustelin siellä tapaamassa ahkerasti.

Vuonna 2004 kuollut esseisti ja kaupunkitutkija Jane Jacobs ennusti viimeisessä kirjassaan “Dark Ages” pimeän ajan paluuta. Mielestäni hän ennakoi kapitalismin romahduksen eli siis Trumpin ja Brexitin ja salaperäisesti samalla aavisti, että Putin on sama henkilö kuin Trump. Jacobsin pimeä aika on kuin paha pandemia.

En usko Jacobsin visioita, mutta mielestäni hänellä on erinomaisia oivalluksia. Sellaisista hän tuli kuuluisaksi pääteoksellaan amerikkalaisten suurkaupunkien syntymästä ja kuolemasta (1961). Jo silloin hän ennusti että yhdistelmä henkilöauto - öljy ja sementti tuhoaa yhteisöllisyyden ja vie pohjan tieteeltä ja ammateilta.

Mainitsen Putinin tässä yhteydessä matkien Jacobsia, joka käytti röyhkäesti esimerkkejä Manhattanin moottoritietä vastustaessaan faaraoiden Egyptistä, Kiinasta ja Rooman valtakunnan tuhosta.

Lenin tuhosi yhteisöllisyyden ja inhimillisyyden, ja ensimmäinen kohde oli Ukraina, vuodesta 1930. Putin on korostanut jatkavansa juuri tuolla tiellä.

Miten Ranska kuuluu tähän ja miten murhapoliisit? Siten että niin paljon keksi ja toteutti maailmanhistoriallinen suurrikollinen Napoleon. Sekä Putin että Trump jäljittelevät Napoleonia jopa ilmeissä ja pään asennoissa. Toisin kuin Tšingis-kaani Napoleon Bonaparte jätti pysyvän perinnön.

Ja “Hengen manaus” on sopivaa luettavaa ylisuuria ajatuksia hautovalle ihmiselle, kuten minulle. Siinä filosofian tohtori Hellaakoski puhuttelee Jumalaa:”... Ethän kykene rakennusmestariksi, et edes kunnolliseksi poliisiksi, vastaamaan et, kun kysyn miksi, miksi. Niin, lukemattoman paljon sanella voisin seikkoja, joitten täytyisi olla toisin, jos olisi valta ja voima ja kunnia sun ja viisaus mun…”

Hengen vetämisestä

Elokuvan uuden aallon aloittaja, Godardin “Viimeiseen hengenvetoon” on siis käännösvirhe. “A bout de souffle” tarkoittaa hengästynyttä. Englanniksi elokuvan nimi onkin “Breathless”. Ja Belmondo kuolee Jean Sebergin syliin. 

Henkeen vetäminen liittyy tupakointiin. Vastakohta on poskisavut. Luullakdeni kaikki komiatio Maigret’n ystävät eivät tienneet, ettei piippua vedetä henkeen. Simenon tiesi. Hän oli piintynyt piipun polttaja. Tekstissä komisario hyvin usein “tupruttelee”. Piipun poltto on vaativa taito. Tupakkaa ei saisi päästää sammumaan, mut savua vedetään vain kurkunpäähän. Elokuvistakin tutut rintasavut eivät kuulu asiaan, yhtä vähän kuin kuuluu hyvän sikari imeminen posket lommolla.

Tämä tuli mieleen, kun Isabelle Faustin soittama Beethovenin viulukonserton kadenssi meni päähän niin että kohahti. Muistan aina, etten pidä erikoisesti tuosta konsertosta, ehkä siksi, että kaikki muut pitävät. Siis sama syy kuin Tšaikovskin pianokonsertossa. Ja aina muistan väärin. Kyllä se on ylimaallinen.

Näin pääsi käymään, koska laittauduin kuuntelemaa iki-ihannettani, joka on Alban Bergin viulukonsertto, ja tuo B-hoven oli sama levyllä.

Sananvalinnasta Mannisen onnistunut käännös Faustista - kysymys ei tosin ole tästä viulistista, mutta samapa tuo. “Vain varjo häilyvä on kaikki mainen; tääll’ elo säilyvä, täys’ vajavainen; nää näit’ ei lihanne, ei mahda maa; nais-iki-ihanne meit’ opastaa.” (Alles Vergängliche ist nur ein Gleichnis; das Unzulängliche hier ist’s Ereignis; das Unbeschreibliche hier ist’s getan; das Ewig-Weibliche zieht uns hinan.)

Myös Truffaut’n kuuluisa “400 kepposta” on väärin käännetty. “Les 400 coups” tarkoittaa vaikka mitä metkuja. Hakuteosten mukaan sanontaa on käytetty 1400-luvulta asti, jolloin erästä kaupunkia ammuttiin tykillä 400 kertaa, tuloksettomasti.

Venäläiset eivät tunnu olevan selvillä historiasta.

Kun nimi tuli esiin, Maigret ja kaikki muut poliisit kävelevät “100 askelta”. Noin sanotaan ranskaksi “edestakaisin”, englannin “up and down”.

Sehän on passipoliisin tehtävä. Kävellä edestakaisin ja olla pelottavan näköinen. 

Yksi poika sanoi kirjoittaneensa ylioppilaskirjoitusten reaalissa, että filosofi Hegelin pääteos on “Henkeen vetämisestä”. Tuosta ei tainnut tulla pisteitä. Hengestä tulee kuitenkin mieleen myös liha. 

Jään miettimään, eikö lihallisten ajatusten sijaan olisi tarjolla kasvisperäisiä. Asia voisi kiinnostaa muitakin kuin vegaaneja, samalla tavoin kuin Hegelinsä lukeneet ravintolan portsarit harrastivat ennen hengen haistamista, ja sitä tekivät poliisitkin ennen kuin kehitettiin mittarit. “Sanokaa ‘huugo’!

Paljonko metsä painaa?

 

Asiantuntija lausui lehdessä, että ellei osaa lukea ja kirjoittaa, ei kykene edes ajattelemaan.  “Ihminen ei pysty ajattelemaan kuin sellaisia asioita, joista hänellä on käsitteitä ja sanoja. Niitä saadaan kirjallisuudesta.”

Olen samaa mieltä ja olen eri mieltä tuosta asiasta.

Ennen kuin olin kunnolla herännyt, olin jo ajatellut kuutta asiaa, joille minulla ei ole käsitteitä eikä sanoja. Lisäksi olin uskonut kuuteen asiaan, jotka ovat mahdottomia. Sitten join kahvini (Lidlin halvinta, runsaasti annosteltuna) ja aloin surra raha-asioita. Onneksi minulla on hautajaisiin hankittu suruasu ja musta kravatti.

Sitä rahaa saisi olla hiukan enemmän kuin on.

Tämä on rumasti sanottu ihmiseltä, jolla on hyvä eläke. Rankaisin itseäni löytämällä tietokoneesta suuren määrän kirjoituksia, joita olin laatinut Helsingin Sanomiin noin 30 vuotta sitten. Muistan näet hyvin että niistä maksettiin palkkiota. Palkkio oli hyvä ja toimeentulo koholla. Myös kirjoitukset olivat paljon parempia kuin nämä nykyiset.

Julmaa ja epätavallista tässä rangaistuksessa oli omien typeryyksien kertaaminen. Niitä oli sekä aiheissa että käsittelytavassa.

Yksi asioista, joita ajattelin, vaikkei niille ole käsitteitä eikä sanoja, on Sibeliuksen toisen sinfonian toisen osan tietty kohta, joka vaikuttaa minuun kuin pilvestä tuleva aurinko. Pian ajattelin Suomen vaakunaa, joka on siis mahdoton. Leijona ei pystyisi tallaamaan käpälillään miekkaa ja pitämään samalla etukäpälässään toista miekkaa, kruunu päässä. 

Sanojen ja käsitteiden takana on kuva, joka voi olla myös vertauskuva eli symboli. Sirppi ja vasara ovat hyviä työkaluja,  mutta jossain kuvissa ne eivät tarkoita työkaluja.

Huomautukseni käsitteistä ja sanoista ja vertaus musiikkiin ei ole nenäkkyyttä. Huomautan kontekstin merkityksestä. Konteksti eli asiayhteys vaikuttaa niin paljon ymmärtämiseen. 

Musiikissa jonkin nuotteina kuvattavan jakson merkitykseen vaikuttaa kovin paljon, mitä musiikissa on ollut ennen ja mitä tulee jälkeen. Hyvän maalauksen kuvaileminen sanoin on vaikeaa. Vaikka tunnen teoksen - kaikki tuntevat - johon van Gogh on maalannut keltaisen vehnäpellon, synkän taivaan ja uhkaavan oloisia variksia, menin ihan vaikeaksi, kun näin tuon taulun ensimmäisen kerran alkuperäisenä museossa. Valokuvat ja painetut kuvat eivät pysty välittämään maalauksen rajuutta. Maalia on käytetty todella paljon, hampaan vahvuudelta, ja sitä on sivelty raivolla.

Fra Angelicon “Marian ilmestyksen” ainutlaatuisuutta en osaa kuvailla. Nän sen Firenzessä luostarissa. Enkeleitä ja sädekehiä ei ole olemassa eikä tuollaisilla siivillä voisi lentää. Monta vuosikymmentä tuo maalaus ja samaan asiayhteyteen liittyvä Bachin “Magnificat” ovat olleet minulle sellaisia huippuja, että välillä epäilen puoliksi vakavissani, tokko ne ovat ihmistekoa lainkaan. Vastausta ihmettelyyn ei tarjoa tiede, jossa kyllä huomautetaan, ettei meille etäisestä kulttuurista tuleva ihminen näkisi tai kuulisi niissä mitään erikoista. Joku menneisyyden pirttipohjalainen saattaisi sanoa maalauksesta, kuten vanhassa vitsissä, että on iso metso.

Paljonko metri painaa?

 

OpenAI:sta on tänään taas kerrottu mediassa. Kun puhuimme taannoin tässä blogissa asiasta, tietoa oli selvästi enemmän. Hyvin keskeisiä kysymyksiä on auki, eikä oleellisia perustietoja näy ollenkaan.

Julkisuudessa esillä oleva ChatAI on väliaikainen kokeilu, prototyyppi. Arvattavasti perässä tulee maksullisia versioita  jatakuvasti kohoavin hinnoin ja vain pienin parannuksin.

Markkinoilla on myös useita tekoälysovelluksia, jotka muokkaavat kuvaa tai ääntä. OpenAI:n takana olivat muiden ohella Elon Musk ja Microsoft. Monet sijoittajatkin ovat olleet epäileviä pahan Pandoran lippaan avaamisesta. Opetettava ja syväoppiva AI voivat tehdä epämiellyttäviä asioita ja syödä pahanpäiväisesti rajallisia resursseja.

Tiedossani ei ole keinoja , joilla kauhukuvia voisi väistää. Tiedän kuitenkin erittäin vakavia tutkijoita, jotka kirjoittavat siihen sävyyn, että muutamat harvat Piilaakson jätit hallitsevat jo maailmaa. Tavallisesti he jättävät mainitsematta, että Kiinallla voi hyvinkin olla kuvat ja henkilötiedot kaikista kiinalaisista - ja amerikkalaisista. Esimerkiksi Suomessa viimeksi sote-uudistuksen yhteydessä kärsityt vaivat tietokantojen yhdistämisestä liittyvät osittain tähän ongelmaan. Valtiolla ja kunnilla on tuhoisa määrä tietoja, mutta ne eivät ole käytettävissä yhtä, kahta tai kolmea nappia painamalla.

Taustalla on selvä ongelma. Ei ole mielekästä jakaa lippaiden ja kassakaappien avaimia kaikille halukkaille. Ampuma-ase on mainio keksintö, mutta niiden myymistä ja hallussapitoa on rajoitettava jyrkästi, kuten Suomessa on tehty. 

Uudenlaisen järjestelmän yhteydessä jään jupisemaan. AI eli tekoäly - voisi muistaa, ettei “äly”, englanniksi intelligence, ole niin tärkeä asia kuin luullaan. Se on väärä johtopäätös, että älykäs ihminen toimisi älykkäästi. 

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet viime aikoina usei esillä. Pelätään, että nuo taidot ovat rämettyneet kouluikäisillä.

Huomauttaisin tähän, että näitä tärkeämpää asiaa ei opeteta lainkaan, nimittäin ajattelemista. Taustalla on myös yleiskielen saa “järki”. En usko, että ChatAI keksisi alkuperäisen (ei television heikonlaisen) Isä Brownin repliikin. Poliisi kysyy:” Miten aavistitte, että keskustelitte papiksi pukeutuneen rikollisen kanssa?” “Ajattelin heti, ettei hän ole oikea pappi. Hän puhui koko ajan järjestä ja ymmärryksestä. Sellainen on huonoa ajattelua.”

Kirjoittaja C.K. Chesterton jättää lukijan ymmärrettäväksi, että papin mielestä järki ja siis äly on Jumalan lahja, ja ihmisen haaste on usko. - Minua huvittaa tämä ajatus, jotan ChatAI ei kyllä keksisi - että myös ateismi eli Jumalan kieltäminen on Jumalan lahja, koska se perustuu järkeen ja siis älykkyyteen, jotka papin mielestä tulevat Jumalalta.

Olkaa vaiti

 

Olkaa vaiti ellette puhu.

Keskustelu on aito ongelma.

Tiedämme, että kasvava osa väestöstä ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Aavistamme, että perusopetuksessa opettajan ja oppilaiden vuorovaikutuksessa jokin on mennyt vinoon. Vuorovaikutus tarkoittaa tässä yhteydessä puhumista ja kuuntelemista. Jos opetellaan esimerkiksi esihistoriaa, opettaja tietää hirmuliskoista ja niiden surullisesta kohtalosta enemmän kuin toisella kymmenellä olevat oppilaat. Siksi opettaja puhuu ja oppilaat kuuntelevat.

Hyvin korkealla asteella, kuten esimerkiksi tässä blogissa, jotkut kirjoittavat ja jotkut lukevat. Mitä kirjoituksia tässä tulee luettavaksi, sen päätän minä.

Monia vuosia sitten tein paljon kokeiluja. Olin sekä huvittunut että kauhistunut nähdessäni, että blogikirjoituksen kommentoiminen oli monien mielestä sananvapausasia.

Kun tämä alkoi, vuonna 2005, jotkut ajattelivat, että kun kirjoittaa kommentin, minun on julkaistava se otsikkoni eli verkko-osoitteen alla. Se ikään kuin oli kirjoittaja oikeus.

Nyt, vuonna 2023, luultavasti kuka tahansa käsittää, että minä päätän. Jos valtionevosto lähettää minulle viestin ja käskee julkaista sen tämän blogin kommenttina, voin jättää sen julkaisematta.

Kävimme keskustelua lainvastaisista teksteistä. Aiheutin keskustelun tahallani, koska virkaani kuului silloin opettaa julkaisemiseen liittyvää lainsäädäntöä, johon kuuluu muun muassa tietosuoja. Silloin ennen kirjoitettiin joskus “henkilötiedot” tai “yksityisyys”.

Nyt on ollut yli kymmenen vuotta rauhallista. Pyrin keskusteluun lukijoiden kanssa. Julkaisen lähes kaiken tähän lähetetyn.

Nyt ajattelen hiukan kiristää sensuuria. Kun esimerkiksi markan (ei siis vielä euron) kelluttaminen 30 vuotta sitten ei mielestäni ole minun asiani, vaan sen selvittämiseen sopivat paremmin toiset kuin minä ja lukijani, miksi julkaisisin siitä kommentteja? 

Kun jotkut kommentoijat haluavat haukuskella toisiaan syistä, jotka eivät ole tiedossani, miksi julkaisisin niitä? Kun joku nalkuttaa jatkuvasti samasta asiasta, kuten jonkin vieraan kielen turmiollisuudesta, miksi välittäisin verkkoon tuota yhtä samaa? Kun joku ilmoittaa pitävänsä minua henkilökohtaisesti epäonnistuneena ihmisenä, olen asiasta samaa mieltä, mutta en usko, että kysymyksen käsitteleminen auttaa enää asiaa, kun kerran täytän kohta 80.

Sitä ihmettelen ja siitä olen kiitollinen, että lukijoita tai siis vilkaisijoita on. Tällä viikolla sattui korvaan uskottava tieto, että hyvä ja kiinnostava tietokirja ei juuri koskaan saa 1 000 lukijaa koko elinkaarensa aikana. Nyt luen uutta kirjaa “Elämää maan kätköissä” - hyppyhäntäisistä sukkulamatoihin, karhukaisiin ja mikrobeihin - ja tuskin jaksan odottaa, että pääsen esittelemään kirjaa (Huhta, Hallanaro), jonka aihepiiri on näin kiinnostava ja vähän tunnettu. Se on avoimen yliopiston kurssikirja, mutta kirjoitettu myös pöljäkkeille.

Ja pian perustelen, miksi yli 50 vuotta vanhat Simenonin Maigret-kirjat ovat mielestäni suurta herkkua, ja neuvon lukijoitakin saamaan niistä suunsa makeaksi.

Nyt kirjoitin poikkeuksista. Yleensä kommentit ovat mielestäni joko hyvä tai erinomaisia. Niiden kanssa pelaaminen on ilo.

Koulutuksen liioittelusta

Minulla on taipumus liioitella koulutuksen merkitystä. Luultavasti en kuvitellut itseäni jotenkin salaperäisesti toisia paremmaksi, vaikka tuntui hauskalta ilmoittaa puhelinluetteloon “varat.” Sen voi lukea varattomaksi. Oikeastaan se tarkoitti varatuomaria.

Ministeriön katsaus koulutuksesta ynnä muusta tuli.

https://okm.fi/-/sivistyskatsaus-kuvaa-suomen-koulutus-ja-kulttuurisektorin-kehitysta-viime-vuosikymmenien-ajalta-nykypaivaan 

Näette linkistä perustiedot, jotka on esitetty korukielellä. Tulos on monien tuntema mutta ei kaikkien tunnustama. Ainakin vuoden 1991 romahdus vaikuttaa yhä tuhoisasti. Selvityksestä voi lukea, että tuolloin vallinneelle tasolle ei päästä ehkä enää koskaan.

Taustalla on tuttu oletus: parempi koulutus merkitsee suurempia tuloja ja mahdollisesti parempaa elämää. Lukija tietää, etteivät nämä ole päteviä johtopäätöksiä, mutta tuon suuntaisia todisteita on. Itse pidän hyvänä, että ihminen lukee ylioppilaaksi ja jos vain voi, siitä eteenpäinkin.

Se sananlasku ei ole totta, että joku tietty ihminen on liialla opetuksella pilattu hyvä työmies. Liialla opetuksella on paljon pilattu. Sen uhreista ei saa hyvää työmiestä millään keinoin.

Olemme tekemisissä sellaisten käsitteiden kanssa kuin “herra”. Kekkonen sanoi, ettei ole herra. Mitä hän tarkoitti, sitä en tiedä. Muistaakseni hän väitti olevansa helvetin hyvä jätkä. Se ei ollut totta. Hyvä presidentti hän oli. Hän väitteli puolueen sisäisten riitojen takia tohtoriksi väitöskirjalla, joka jäi keskinkertaiseksi. Riitoja aiheutti luulo, että ainakin pääministerin olisi pitänyt olla tohtori (Sunila, L. Kr. Relander). Tuo huono ajatus riivasi pahiten edistyspuoluetta (Ståhlberg, Kivimäki, Cajander jne.). Viisas Ryti ei väitellyt, vaan hankki huimat tiedot meri- ja kuljetusoikeudesta ja kansainvälisestä kaupasta suoraan. Hänet kuvaillaan aina pankkimieheksi, vaikka hän oli maan parhaita vientikaupan sopimusten ja maksujärjestelyjen tuntijoita.

Ryti oli perehtynyt vesivoimaan. Valtio osti varhain Imatralta kosket ja jatkoi samaa rataa 30 vuotta. Rytin appi Julian Serlachius oli maan paras vesioikeude tuntija. Samalla alalla jatkoi kokoomuksen puheenjohtaja pääjohtaja, professori Kyösti Haataja, joka oli kirjoittanut torpparivapautuslain ja erinomaisia tutkimuksia juuri vesioikeudesta. Olen lukenut “Maanjaot ja talojärjestelmä” ja perehtynyt jossain määrin sarjaan Vesioikeus I-III”.

Svinhufvudin ja presidenttiehdokas Olavi Hongan olisi saanut sivuuttaa väärän koulutuksen takia. Tuomarina oppii aivan liikaa yksisuuntaista, kapearaiteista ajattelua. Paasikivi muuten oli koulunero ja väitteli vero-oikeudesta suomeksi. Kirjan nimessä oleva termi “kompetenssikysymys” viittaa edelleen tärkeään ongelmaan hallinnon ja tuomioistuimen välisestä rajasta tai jopa digi- ja alustatalouden nyt esiin nostamiin vaikeuksiin.

Erehdyin muuten Sauli Niinistöstä. Luulin että hän oli kevyen keskisarjan rullaluistelija-juristi. Maailma näytti, että hän on taidoiltaan yksi korkean virkansa pätevimpiä haltijoita, jota ei sahata silmään edes valtiosääntöoikeudella. Yritystä ei ole puuttunut.

Luku

Olen ollut monta kertaa sanomaisillani, että on todella mukava olla, kun ei ole tulevaisuutta. Tarkoitan ikääni ja odotteita, joita ei pahemmin enää ole.

Nyt tulee mieleen, että paljon erehtynyt filosofi Heidegger sanoi sen kauniimmin. Ihmisen perustunne on huoli, die Sorge. Haluan ymmärtää tämä arkisesti. Huoli töistä ja määräpäivistä, huoli asuntolainan lyhennyksistä, huoli kymmenien ihmisten tilanteesta ja voinnista - juoko ystäväni N elämäänsä hajalle; ymmärtävätkö N ja M hajoittavansa aiheetta avioliittoaan lastensa vahingoksi; pitäisikö ostaa uusi auto kun nykyinen juoksuttaa korjaamolla vähän väliä; olisiko käytävä parturissa…

Perinteinen keino on panna asiat jonkun toisen syyksi, esimerkiksi kommunistien tai porvareiden tai naapurin.

En koskaan ymmärtänyt, miksi armeijassa aina karjuttiin “luku”. Periaatteessa oli hyvä varmistaa, ettei kukaan varusmies unohtunut metsään. En liioin miettinyt, miksi koulussa piti mennä jonoihin ulko-oven eteen, kun järjestäjä soitti kellolla välitunnin päättyneeksi.

Olen jatkuvasti varoitellut, ettei tässä esittämiäni asioita pidä uskoa. Elleivät tietoni ole vanhentuneita, ne ovat kummallisia.

Niinpä sanon rauhallisesti tietäväni - tietäneeni - yhtä ja toista vahvassa valta-asemassa olevien ihmisten sopivuudesta tehtäviinsä. Siis esimerkiksi turvallisuudesta vastaavien vartijoiden esimerkiksi Isossa Omenassa.

Hyvin yleisesti erilaisiin tehtävin hakeutuu ihmisiä, jotka eivät lainkaan sovi niihin, esimerkiksi yleislääkäreiksi henkilöitä, jotka vihaavat ihmisiä. Ennen oli poliiseja, jotka ihannoivat väkivaltaa. Kukaan ei aikoinaan eikä ehkä vieläkään huomannut, että Pentti Haanpää oli koonnut teokseensa “Kenttä ja kasarmi” juuri sellaisia ihmisiä. Tietääkseni kapitulanteissa todella oli vaivoiksi asti eri asteisia hylkiöitä 1920-luvulla. Yksi syy oli palkkojen surkeus. Toinen syy oli moraalinen värisokeus, jota kansalaissota oli lietsonut. Kolmas syy oli virheellinen luulo, että simputus on hyvä koulutuskeino.

Olen tuntenut ihmisiä, jotka olivat erikoisen soveltumattomia alituomareiksi, hovioikeudeeuvoksiksi ja korkeimman oikeuden jäseniksi. Kelvottomia asianajajia ja asioitsijoita tunsin paljon.

Otan tämän puheeksi lisätäkseni julkiseen keskusteluun esimerkin. Huonosta tuomarista ei pääse eroon. Tuomarin on oltava riippumaton etenkin poliitikoista, joista yksi on tasavallan presidentti. Tästä johtuu, ettei tuomarille, joka oikeasti ei ymmärrä juuri mitään ratkaisemistaan oikeusjutuista, mahda mitään. Tietämissäni tapauksissa, joissa tuomari on oikeasti erotettu, oli kaikissa kysymyksessä hyvin vakava mielenterveysongelma, johon liittyi paha alkoholismi.

Eli repliikkini on lyhyt: soveltumattomien henkilöiden poistaminen työtehtävistä on usein vaikea oikeudellinen ja työmarkkinaongelma.