Eklundshof

 

Hattu päästä. Eija G. siteeraa – Glunttia. Taisi olla eilen, kun mainitsin näistä 1800-luvun puolivälin ruotsalaisista ylioppilaslauluista, kun mielessäni kävi, että kieli- ja laulutaitoisille jälkeläisilleni voisi antaa vihjeen illanviettoihin, joita kenties vielä tulee. Muutamat näistä lauluista, joista olen hiljan maininnutkin tässä, ovat aika hauskoja tai jopa hyviä. Eivät ne nyt aivan Bellmanin tasolle nouse, mutta eivät niin pahasti jääkään. Mutta Bellman teki viinasta mitä vain, kun taas Glunttien G. Wennerbergista tuli hurskas valtioneuvos, kuten hän sensaatiomaisesti ennakoi ensimmäisessä laulussa.

 

”Här är gudagott att vara – åh, vad livet dock är skönt…” lauleetaan Maisterin ja Gluntin (poika – murresana) taapertaessa pienessä pöhnässä kuvan Upsalan Eklundshofista. 

 

Oma muisteluni ei ole nostalgiaa, koska valitettavasti en koskaan oppinut laulamaan, ja voi olla, että asiasta jäi minulle pientä mielipahaa suvussa, jossa melkein kaikki ovat joko päteviä tai erinomaisia kuorolaulajia. Isäukko, jonka kynttilä ei tavannut unohtua vakan alle, mainitsi mielellään, että Martti Turusen vetämässä rintamamieskuorossa heillä oli soolokvartetti, Antti Koskinen, Matti Lehtinen, Kim Borg ja hän. ”Ja minä olin meistä paras laulamaan. Pojat alkoivat harjoitella vasta sodan jälkeen.”

 

Paikka oli Aunuksen Nurmoila, jossa tiedustelulaivue ja TK-komppania majailivat lähekkäin. Vielä vanhana isä manaili, että Tapiolan kamarikuorossa laulettavaksi tullut Bachin motetti Singet den Herrn on niin vaikea (se on!), ja pikkusisko muistelee seisseensä Tapiolan koulun kuorossa nyt muussa yhteydessä usein nähtävän H. Nohynekin vieressä. Ja toisella puolella oli Sini, josta tuli E. Rautavaaralle vaimo, sitten kun isäni oli hoitanut myrskyisän avioeroasian.

 

Eilen sain esimerkin, miten viisasta on tulla vanhaksi. Tuli yllättäen tekstari langoltani Jormalta (ensimmäisen avioliittoni perua siis). Hän on syntynyt 1934 ja muistaa Väinö-sedän kertomuksen, miten he teekkarit valloittivat talvella 1918 Viaporin rannasta jäänmurtajan ja kuinka hänkin juoksi katsomaan 1939 ensimmäisessä ilmahyökkäyksessä Munkkiniemeen pudotettua ryssän pommikonetta…

 

Oli tarve keventää, kun toinen on nyt omaishoitanut vaimoaan kohta kymmenen vuotta. Siksi heitin pari hauskaa muistoa 1960-luvulta, kun ajelimme tyttöjen perässä pitkin pölyisiä maanteitä eli niin kuin Maisteri ja Gluntti laulussa numero 1 palauttavat mieleensä, kuinka kuoro Allmänna Sången kiersi toria vuonna 1837 ja toinen herra esitti toisella mielenkiintoien ehdotuksen: suvaitsisiko herra ylioppilas ottaa lasillisen?. Laulussa siteerattu Narvan marssi alkaa ”Viken, tidens flyttiga minnen” eli ensimmäinen sana on verbin ”vika” monikon optatiivi – ei s aivan arkiruotsia.

 

Jorma sanoi: aamuöisin joskus ajattelen, miten olen tehnyt hirveitä tyhmyyksiä elämässäni. Tosi paha oli täysin tarpeeton sota Virpi-siskon ja hänen miehensä kanssa.

 

Niin kuin olikin. Olin luullut, että ihmisen viimeinen tunne vanhana on tyhmänylpeys. Väärässäpä olin, tässäkin. On hauska ottaa esiin kunnioitusta herättäviä tekoja ajassamme, jossa kalastellaan ikävällä ilkeilyllä.

 

Meneillään olevan pikku tutkimukseni mukaan muuten populismi ja tämä Trumpin linja alkoi USA:ssa 1833, Sun-sanomalehden perustajan havaittua, että lukijakunta himoitsee törkeänpuoleisia, puolitosia ihmisjuttuja eikä mitään rakentavia tarinoita. Linjaa jatkoivat sitten herrat Pulitzer ja Hearst (”Citizen Kane”), ja siitä tuli elokuvan ja television perussävy.

Henkilöön käypä

 

Otsikko on minulle rakasta vanhentunutta lakikieltä. ”Henkilöön käypä etsintä”, ja ”henkilöön käypä tarkastus”…

 

Kantorowicz viittaa kirjassaan vanhaan englantilaiseen oppiin, että kuninkaalla on kaksi ruumista. Kiitetty ”Crown”, joka pyörii nyt suoratoistossa, saattaisi ihmetyttää tarkkaavaista katsojaa, jollaisia ei ehkä ole. Tämä Elisabeth II omistaa todella paljon, mutta osan hallitsijana ja osan ihmisenä. Hallitsijan omaisuus periytyy sille henkilölle, joka perii kruunun. Oma omaisuus – luullakseni sekin Skotlannin linna, Balmoral – on rouva Mountbatten-Windsorin (ennen Windsor, alkujaan Saxe-Coburg-Gotha) ikioma. Hän voisi myydä sen ja ostaa koko rahalla kaljaa (esimerkiksi Worthington Bass).

 

Kruunun omaisuus on eräänlainen yhdenyhtiö. Minulla tuotti eräissä elämän vaiheissa harmia se tosiasia, että keisarin Venäjän jälkiä selvitettäessä oli otettava kantaa siihen, että jonkin linnoituksen tai rakennuksen saattoi omistaa Venäjän keisarikunta, hallitsija, Nikolai II tai – armeija, jonka kalustoon jaj yksinomaiseen käskyvaltaan kuului muun muassa lennätinlaitos.

 

Jos nyt kerron salaisuuden, jopa pääkaupungissamme on yhtä ja toista mielenkiintoista, minkä ”saanto ei ole selvä” eli onneksi kuvitteellisen suomalaisen tuomarin silmissä välttämätön varmistus puuttuu. Ennen oli parikin hippiäistä, jotka olivat perehtyneet kysymykseen, omistaako vanhastaan yhteisen vesijätön eli esimerkiksi osan Laajalahtea valtio, Helsingin kaupunki, Espoon kunta vai kukaties Haagan kauppala.

 

Maailman kirjojen sekoittaminen, josta Trump on nyt syytteessä, on ikiaiaikainen ongelma. Ruotsin maakuntalaeista löytyy kohta – osaisin kirjoittaa sen alkuperäisessä asussaan, mutta niteeni ”Lagh Guta” eli Gotlannin laki on tilapäisesti kateissa. Sen mukaan isänmurhaa pahempi asia on kuninkaan murha. Se on tihutyö (nidingsverk), sillä ”se joka sen tekee, murtaa jumalien lukot”. On se ”guda lås” luullakseni monikko. Tekijä julistetiin rauhattomaksi (fredlös). Trump nyt onneksi on valmiiksi rauhaton sielu.

 

Ja se tänäänkin istuttava Senaatin oikeusjuttu on kaikkialla harvinainen rikosoikeudellinen vahvistuskanne. Suomessa sellaista saattoi ennen joutua ajamaan, jos halusi vahingonkorvausta, mutta rikoksen tekijä oli kuollut. Korvaus edellytti kuitenkin rikoksen vahvistamista eli toteamista.

 

Ihmettelen ettei Mannerheimin patsas muistaakseni aiheuttanut sen suurempia ongelmia vuonna 1960. Verkosta näen hajanaisia kannanottoja, että pois se olisi saatava. 

 

Se tieto näet ei mene jakeluun, että nimellä Murha-Kustaa kunnioitettu Mannerheim ei ollut vastuussa vuoden 1918 suurista teloituksista ja vankileireistä. Hän oli jättänyt tehtävänsä kai sekä loukkaantuneena että oikein arvanneena toukokuussa 1918. Suomi oli Saksan sotilaallisessa valvonnassa, ja jos välttämättä haluttaisiin nimetä pari vastuussa ollutta porvaria, Paasikivi olisi ykkönen ja Svinhufvud hyvä kakkonen. Juristeista Karl Söderhjelm ja Frans Pehkonen olivat edistämässä asiaa.

 

Olen samaa mieltä Jukka Kekkosen kanssa ja taisin kyllä esittää mielipiteeni hyvin kauan sitten: vuosi 1918 oli Suomessa laillisuuden haaksirikko. Ajatus raastaa kymmenet tuhannet kiinniotetut jonkinlaiseen oikeudenkäyntiin ja siis odottamaan sitä vankileireille, oli mieletön. Tuo vuosi oli myös suomalaisen lakimieskunnan suuri haaksirikko. Suomalainen lakimieskunta ei mielellään näe asiaa noin eikä muistele sitä. Mutta valtiorikosoikeuksissa istui käytännössä koko juristikunta. Ja patsaan näen muistona miehestä, joka selvitti maan Hitlerin ja Stalinin välistä.

 

Henkilökultti

 

 

Jatkan eilistä ajatusta. Te ette osaa luetella USA:n viime vuosikymmenten presidenttejä. Gerald Ford unohtuu. Te historian asiantuntijat ette osaa luetella maan 190-luvun presidenttejä. Taft unohtuu. Ja Harding.

 

Minulle on edelleen epäselvää, miksi kirkot suhtautuvat niin ikävästi Jumalan kuvaan. Ei sillä hyvä, että jumalankuvat ovat kiellossa. Ja islam ehkä oppi Bysantista kuvainraastajain tavat.

 

Kuvien kaataminen sitä vastoin on edelleen aktiivista ja ajoittain kiihkeää. Yhdysvalloissa haluaan tai ei haluta patsaita, jotka esittävät Etelävaltioiden merkkimiehiä ja orjakauppaan liittyneitä ihmisiä. Taliban räjäytti ne Buddhan patsaat ja Isis ja aikaisemmin seudun muut toimen miehet kaikenlaista muuta, myös antiikin aikaista.

 

Suomessa ei ole vielä keksitty vastustaa Senaatintorin Aleksanteri II:n patsasta eikä Kauppatorin Keisarinnan kiveä. Itse puolustan vakaumuksellisesti esimerkiksi Leninin ja Stalinin muistomerkkejä, vaikka molemmat olivat mielestäni roistoja ja rikollisia. On hyvä että aikakaudet näkyvät kaupunkikuvassa.

 

Kesti vuosikymmeniä ymmärtää, että diversiteetti eli monimuotoisuus on arvo myös historiassa, katukuvassa samaan tapaan kuin metsässä.

 

Mitä mahtavampi henkilö, sitä vaikeampi käsittää eli luoda kuvaa.

 

Tiedän miehen, sanoi Limperi Jeesuksesta. Aikalaiskuvausta ei ole; Paavali-reppana ei varsinaisesti päässyt näkemään, eikä Johanneksen evankeliumi ole ainakan apostoli Johanneksen tekoja. Tarun mukaan Kaarle Suuri ja Harun al-Rashid tapasivat Bagdadissa. Eivät tavanneet, mutta vaihtoivat lahjoja ja lähettiläitä noin vuonna 780. Molemmilla oli kana kynimättä Espanjassa hallitsevan umayyadi-emiraatin kanssa.

 

Tolkun miehiä, toisin kuin sata vuota aikaisempi kauppias Mekan kaupungista.

 

Vahva todiste kuuluisuuksien ihmeitä tekevästä vaikutuksesta on Marc Blochin thaumaturgeja koskeneen tutkimuksen teema. Jos pääsi näkemään itsensä kuninkaan ja hipeltämään hänen viittansa lievettä, parantui vaikka spitaalista, ja sokea saattoi saada näkönsä takaisin.

 

Itse näin kerran Tauno Palon kadulla. Hän oli ihan saman oloinen kuin paitamainoksessa, jota alkava televisio pyöritti. Toisen kerran näin Paavo Nurmen. Hänen liikkeensä oli toimistoamme vastapäätä Mikonkadulla. Oli muuten miehellä sellainen säteily, ettei olisi tullut mieleen pyytää jeesaamaan markalla, jos olisi tarvinnut. Ei olisi saanut. Paljon pienempiä tekijöitä on tullut tavatuksi, kuten Kekkonen. Tunsin olevani melkein kuin Lapualta kotoisin eli ”piree ja paree”. Säteily oli sen veran voimakas, vaikka huomasin kyllä, että päämiehellä oli mielessä lähinnä se klassinen – missä täällä on vessa.

 

Johtopäätökseni: se on pieni asia, mitä sanoo. Se on pääasia, kuka sanoo. Juuri tällä hetkellä on merkkejä, että idässä, siis siellä maaseurakunnan puolella, tämä Navalnyi on erikoisen hyvin selvillä henkilökultista ja sen heiluttamisesta. Trumpin pojalta oli jäänyt kuiskaaja. Oikeat vastaukset kieroihin kyhsymyksiin saisi korvalehden takaa pikku kuulokkeesta. Pian varmaan tulee kauppihin sellainen Auto-Tunen versio, joka prosessoi huonot vastaukset hyviksi samalla tavalla kuin 90-luvulta on tasattu falskit sävelet ja jopa soinnut sävellajin tai johtosävelen mukaan kohdalleen.

 

Eli jos olette ihmetelleet, miten nämä tulokkaatkin ovat oppineet laulamaan niin koreasti ja kovaa…

Putkeen

 

Tuttu putkimies koputteli paisuntasäiliön kylkeä ja todisti, että tavallista kausi-influenssaa. Sanovat vain, että koronaa – mutta Maailman terveysjärjestö ja Sanna Marin on jo vedetty oikeuteen. Saavat maksaa omistaan. Kumma etteivät kaikki näe, että lääketehtaat tässä ovat takana.

 

Kysyin pannuhuoneen mittareita muka tutkien, että hyvinköhän nämä pelittivät, ja ystväni vastasi kuin Esko Kivikoski, että kyl---lä.

 

Minä olin jo päättänyt kirjoittaa, näkevätkö amerikkalaiset mitään eroa vuoden suosituimpien viihdeohjelmien välillä. Ykkönen oli eilinen Super Bowl eli amerikkalaisen jalkapallon ratkaisuottelu ja kakkonen presidentinvaali erinäisine sivuilmiöineen.

 

Biden voitti 31 – 9 mutta ainakin yksi haastettu ratkaisu katsotaan vielä videolta.

 

Neil Gabler pohti klassikkoteoksessaan ”Life: the Movie” (1998), miten ja miksi todellisuus muuttui USA:ssa elokuvaksi, ja päätyy Astorin mellakoihin New Yorkissa 1841. Olin ottanut tuon kirjan esiin, kun porukat Capitolilla esiintyivät ja käyttäytyivät aivan kuin elokuvassa tai ”tosi-TV:ssä”, enkä tyytynyt selitykseen, että he riehaantuivat luulemaan esiintymään miljoonille puolustaessaan totuutta ja oikeutta. Siinä oli muuten aivan samoja kuvia ja asentoja kuin Talvipalatsin valtauksessa Sergei Eisensteinin elokuvassa. Tosin elokuva on tässäkin tapauksessa teos, jonka tehtävänä on antaa mielikuvia siitä, mitä muka tapahtui. Ja muistaakseni Ranskan vallankumouksessakin katupoika kiskotteli valtaistuimen silkillä.

 

Olen eri mieltä kuin Neil Gabrel ja useimmat suuret filosofit. ”Arkitodellisuus” on syitä, minkä kulloisetkin putkimiehet – anteeksi, piti sanomani vallanhaltijat – taivuttavat meidät näkemään, pihdeillä ja pitimillä. Todellisuutta ei ole olemassa. Kysykää kissalta, tai muurahaiselta. Kysykää haukalta tai kyyhkyseltä.

 

Sama Michael Pye, joka kirjoittaessaan muun muassa todistelusta ja tuomioistuimista varhaisella keskiajalla sanoo, että silloin uskottiin kirjoitusta, ei kirjoituksen sisältöä, mainitsee myös, että ainakin kolmannes edelleen tallessa olevista keskiajan asiakirjoista on väärennettyjä. Cambridgen yliopiston varhaisten asiakirjojen mukaan kuningas Arthur ja taikuri Merlin toimivat toinen rehtorina ja toinen dekaanina laitoksessa, jolla oli tarve todistaa olevansa ainakin 500 vuotta vanhempi kuin Oxford, Pariisi ja Bologna.

 

Nähdessään kissan tai kaalinpään sen ajan ihminen kertasi nopeasti mielessään, mitä pyhät isät ja Platon tästä sanoivat. Monikaan ei sanonut, että katsos perkele, jos kompastui kiveen, vaan ajatteli, että mikä on Jumalan kätketty sanoma, ja selasivat Psalttarista syyn, miksi tässä oli miehellä nyt nokka veressä ja kenkä lytyssä.

 

Näin tämän Santa Monicassa. O.J. Simpsonin oikeusjuttua – kuka muistaa sen vielä – välitettiin ja lähetettiin sadan kamera- ja radioryhmän voimin. Kuljin siitä joskus ohi ja näin, että ne kuvasivat toisiaan. Mitä joku O.J. oli tehnyt ja mitä tuomari oli mieltä, peittyi näkymättömiin, koska valetapahtuma pyöri. Jossain vaiheessa prinsessa Dianan murheellinen kohtalo oli johtava uutinen. Sitten tulivat markkinoille nämä Putimet, Borikset ja Trumpit, joilla oli 30-luvun edeltäjiensä kyky luoda todellisuutta eli siis ajanvietettä esimerkiksi näytösoikeudenkäynneistä, vankileirien saaristosta ja juutalaisten pieksemisestä kadulla. Vanhat hyvät ajat määräävät ymmärryksemme uusista hyvistä ajoista. Niin se on, pojat.

Halvat huvit

 

Pilkatakseni köyhiä, niin – köyhillä on halvat huvit. Olin saunassa, ja nytpä oli se sellainen pakkanen. Hiusten latvat jäätivät ja parta veti huurteeseen. Matkaa parikymmentä metriä.

 

Selätin itseni sängylle ja kirjoitin nukkuessani runon. 

 

 

Avaruuden takana on Jumalalla lakana. 

Kainaloonsa kissalle 

Hän sanoo että 

taitaa tulla vettä. 

 

Menisitkös pissalle, 

ettet sitten pety, 

kun happi sekä vety 

vaihtavat olomuotoa. 

 

Oikaistaan selkäruotoa.

Pienin kulmaliikemäärä,

siis oikea, ei väärä,

saa olla 

arvolla j on nolla

h-viiva.

 

Se on hiiva.

Planckin vakion

laki on

voimassa,

soi massa. Aika

pieni jumalaksi.

kai olen, mutta taika

on pajattomuus,

ajattomuus.

 

Väärin säärin käärin

finiittiset lakanat

ja muistan pakanat.

 

Pimeä aine –

alus vai maine?

 

 

Terveisiä

 

 

Neljäs loppusoinnullinen

 VANHA VASEN

 

Vanha vasen

On yhä puun luona idässä,

kun sen näkee kartalta

tähtien tuttava

jonka muistan

uppiniskaisesta katajasta.

 

Siitä on neljäkymmentä vuotta. 

Kieltä taitamattomana en voi kysyä,

oletko sinä sana sanalta se sama.

 

Entinen oikea ja

kylvöheinän alla luonnonsavi

synkkä kuin ajatukseni.

Se on kuva minusta. Muinaistiede

poimii niitä vieläkin mistä vain, savi.

Puoleksi mineraali, toinen puoli

luontoperäistä mullosta.

 

Oikeiston joet 

virtaavat vinoon

ajasta ikuisuuteen.

 

ETELÄÄN KATSOESSA NÄKEE

 

Etelään katsoessa näkee

aina yhä enemmän

hyönteisiä.

Minä en näe etelään.

Katseeni katkaisee

aivoverisulku

 

mieleni vedenjakaja

kuin Lummene tai

Vesijako.

 

Vasta pohjoisessa on poutaa,

sillä pilven päällä

tuskan takana

on rasvattu taivaannapa,

tervattu maailmanpylväs

 

joka pitää ylhäällä

kissoille täysi tavoittamattomissa

tähtiteltin korkeen.

 

 

 

KATSOMALLA TAIVASTA

 

Katsomalla taivasta

säästät hiukan vaivasta

Katso hiljaa taivasta,

älä yski, aivasta.

Kohta maailma avataan.

Taikurilla tavataan!

 

Yöllä nukkuu aurinko –

Heikin, Annan, Laurinko?

 

Ei tiedä possuveikko,

ei arvaa mörkö, peikko:

ajatus taivaasta

on kuva kai maasta.

Paljonko on Päiviä kesä- heinäkuussa?

Kuinka monta hammasta on pienen lapsen suussa?

 

Yö yöltä lähti 

vyöltä tähti

hentoon lentoon pimeään,

sanomatta nimeään.

 

 

En ole tyhjän pantti.

Olen lomittunut kvantti,

joka pyrkii pakoon

bosonien rakoon.

 

 Jukka Kemppinen, Maailman loppu on jokapäiväinen asia (2017)

Mielipuolen päiväkirjasta

 

Sanoin auraustraktorin miehelle lähettäväni näitä reippaita lumikuvia ystäville Los Angelesiin. Neuvoin olemaan tiukkana palkkiovaatimuksesta, kun Hollywoodista otetaan yhteyttä. Hän lupasi pitää tämän mielessä ja kurvasi täyden kauhan kanssa taidokkaasti kahden auton välistä. 

 

Kotona puhaltelin näppini lämpimiksi ja menin lukemaan Léan väitöskirjaa. Heikin väittärin myöhäisversion olen jo lukenut ja nyt kaiketi hyväksyttynä painoon menossa oleva teksti on tekeytymässä.

 

Pääsen plagioimaan, koska aihe ei ole itäisen naapurimaan niin sanottu tuomioistuinlaitos, vaan rangaistukseen tuomitseminen yleisesti. Ei ole paljastus kertoa, että tuomarit ovat aika ihmeissään sovitellessaan esimerkiksi huume- ja väkivaltarikoksia toisiinsa.

 

Henkilökohtainen postityttömme toi myös jäykän kirjekuoren, jossa oli ystäväni Harald Haarmannin uusin teos maailman harvinaisimmista kielistä (Die seltsamsten Sprachen der Welt… ISBN 978 3406 76726 5) kertomuksin siitäkin, että kovin runsaasti lumen nimityksiä ei siis ole ”eskimoiden” eli inuitien puheessa, mutta saamen kielissä on, ja senkin tiedon, että somalin kielessä on yli sata kamelin nimitystä, joista jokin voi tarkoittaa ”lypsämistä varten oikealle kyljelleen asettuvaa kamelitammaa”.

 

Olen myös opetellut pakkosuomea. Työkaluni on laskea tällä Wordilla kirjoituksistani pilkkujen ja pisteiden suhde. Kirjoittamisessa ja säveltämisessä on sama ongelma, poljento. Huonoa asiatekstiä kuvaa virkkeiden tasalaatuisuus. Tuloksena on lapsekas palikkaleikki tai parhaassa tapauksessa alkeellinen räsymatto, jossa leveys on vakio ja kuteet väriltään ja tekstuuriltaan mielenkiinnottomia. 

 

Ennen kuin pääsen huolittelemaan kuolemisen käsikirjaa, mielipuolen päiväkirjani, siis tämä blogi, kuvastelee uskollisesti henkisten kykyjen haurastumista. Arvelemani reitti on yksitoikkoisuudesta sekoiluun.

 

Ystävä kertoi puhelimessa hyytymästä, joka oli vienyt hänen isältään ymmärryksen, puheen ja puhutun ymmärtämisen, mutta yllättäen säästänyt lukutaidon ja pitänyt kyvyn nauttia musiikista ennallaan. Olin hyvin kiinnostunut, koska jokin aivoverenkierrossa on minullekin lupailtu lähinäkymä.

 

Musiikin tiesin hyvin. Olen itse laulanut kuolevalle viikkokausia ja kokenut senkin, että aivokuolleeksi ilmoitettu yhtyi lauluun. Se oli virsi. ”Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme” on. Lapualainen koraali, samoin kuin mato-virsi (Minä vaivainen oon…).

 

Lisäisin hyvin tuttuun sävelmään tekstin mitallisuuden ja loppusoinnut. Havaintojeni mukaan ne ulottuvat sielun syvimpään hämärään. Toisin sanoen räppärit. Juice ja Eino Leino olivat oikeassa ja runouden modernismi kaamea erehdys. 

 

Sanojen sanottava eli kielen viesti on yhtä sekapäinen ajatus kuin olisi ”metsän tarkoitus”. Mitä tuo riuska mänty ja tämä juhlava kuusi tarkoittavat?

 

Kielien taito vaikuttaa sitkeältä. Eilen luin tuntikausia vaikeaa saksaa, ranskaa, englantia ja espanjaa. Ja virheellistä eli itse kirjoittamaani suomea. Neljäkymmentä virkettä ja niissä lisäksi 15 lausetta. Yleisimmät kirjaimet kuten kuuluukin a. i. t. n.

Tuhkat pesästä

 

Tämäkin on ajatuksia kommentin johdosta. Äsken tuli kommentti parin päivän takaiseen tekstiin. Sen mukaan on karmea ajatus, että joku tulisi ihmisen kuoleman jälkeen dokumentoimaan hänen elämäänsä, kun kuollut ei voi puolustautua. Hiukan epäselväksi jää, tarkoittiko kommentoija pelkästään tavaroiden ja tekstien tutkimista vai niillä ansaitsemista julkisuudessa.

 

Tunnen tuon ajatuksen ja ymmärrän sen. Oma suhtautumiseni on aivan toinen.

 

Mielestäni nuuskiminen on tässä tilanteessa erittäin hyvä asia. Olen itse nuuskinut jäämistöjä ja löytänyt ja saanut tieteeni ikäviä asioita ja joukon sensaatiomaisen yllättäviä seikkoja. Tietääkseni en ole edes kertonut niitä edelleen.

 

Sekä kirjoittajana että koulutettuna historiantutkijana tiedän, että ihmiset kylvävät kernaasti ympärilleen vääriä jälkiä. Hyvin perustellut kertomukset omista saavutuksista ja joittenkin toisten epäonnistumisista tai väärinkäytöksistä herättävät epäilyni.

 

Se on OK, että muistelmateokset jättävät tai siis pyrkivät jättämään jälkeensä hyvinkin myönteisen kuvan kirjoittajasta. Useimmat ovat karsaita jälkimaineestaan, vaikka se nähdäkseni on ainakin asianomaiselle itselleen olematon asia. Kuollut ei kostu kehuista eikä kolhiudu moitteista. Omaiset ja muu lähipiiri on hiukan eri asia. Miksi kuolleista pitäisi puhua vain hyvää, kuten kuuluisa elämänohje vaatii (de mortuis…), sitä en ymmärrä.

 

Suomen lain mukaan kuolleet maine on jossain määrin turvattu. Aikarajaa laissa ei ole, mutta on kiellettyä loukata vainajan kunniaa pian tämän kuoltua. Terveyttä eli siis joidenkin häpeällisinä pitämiä asioita, kuten sankari-kirjailijan mieli- ja sukupuolitautia, olisi viisainta olla levittelemättä 25 vuoteen kuoleman jälkeen. Tulkintani mukaan kaikki, jotka ovat kuolleet 1995 tai aikaisemmin, ovat vapaita herjattaviksi. Esimerkiksi Mannerheimista ja Kekkosesta julkaistu kaikenlainen on oikeudellisesti luvallista. Tosin olen nähnyt ja kuullut aikaansaannoksia, jotka eivät ole kunniaksi tekijöilleen eivätkä julkaisijoilleen. Jälkikäteen mustaaminen voi olla hyvin halpamaista. Mutta tämä ei ole oikeudellinen arvio, vaan asenteeni.

 

Joskus harmittaa. Luen kirjailijaelämäkerran, jossa kerrotaan pahoista asioista, jotka aiheutti esimerkiksi puoliso B elämäkerran kohteena olleelle puolisolle A. Tiedän ettei asia ollut alkuunkaan näin. Silti vaikenen. En sekaannu ruumiitten riitoihin. Joskus tekisi mieli sanoa, että A oli hurja perheväkivallan harjoittaja, mutta kukaan ei koskaan ollut tietävinään asiasta. Asianomainen siveyden sipuli hakkasi sekä vaimonsa että lapsena joka perjantai mustankirjaviksi.

 

NN lähetteli itselleen hurjia uhkauskirjeitä ja kiikutti niitä poliisille, jolta kesti vuoden tai kaksi huomata, että tämä hurmaava ihminen oli järjiltään.

 

Esimerkkini ovat todellisuudesta.

 

Toisin tuntevien pitäisi tyhjentää laatikkonsa ja hävittää itse paperinsa ja pikkuesineensä. Tai sensuroida ne. Mielestäni myös ”historiallinen totuus” on vakava asia. Harvoja kiinnostaa, että ministeri MM kertoi kiireesti valtioneuvostossa kuulemansa salaiset sotatiedot kesällä 1944 Saksan sotilasvakoilulle. Mutta jos kävisi ilmi, että joku keksitty ministeri olisi järjestelmällisesti toimittanut muiden tietämättä salassa pidettäviä tietoja Putinin porukoille, mielestäni asiasta olisi kerrottava julkisesti.

Nakkaa piikillä

 

En ole koskaan elämässäni pelännyt niin kuin Linnanmäellä Vuoristoradalla. Vuosi oli 1956. Ehkä onnistuin kuitenkin peittämään sen, koska seuraava mielikuva on hattaroista. Muistan kuitenkin päättäneeni, että ei koskaan enää. Senkin päätöksen olen pettänyt, mutta Disneylandissä ei tullut käytyä, vaikka asujin paikkakunnalla. Siellä oli huhun mukaan rata, roller coaster, jonka kyydissä ei kestänyt kuin mielisairas taistelulentäjä. Epäilen tuota huhua.

 

Olen päässyt elämässäni niin vähällä. Minua ei ole talutettu saunan taakse ammuttavaksi niin kuin isoisääni, enkä ole lentänyt Lotinanpellon Ojatin siltaa suojelleen ilmatorjunnan tulessa lentokoneella, joka oli olennaisesti koottu räteistä ja päreistä ja pari putkea siellä täällä, kuten isäni.

 

Mutta suvun ja tuttavapiirin hoitoihmiset ovat maininneet todeksi päivän pikku-uutisen. Laajoissa rokotuksissa tulee esiin ihmisiä, jotka sanovat ensi töikseen, että minua ei sitten saa pistää neulalla. Joskus on tätäkin kysellyt. Laboratorion täti on sanonut, että raavaat ja karvarintaiset miehet ovat pahimpia. Heitä kupsahtelee silloin tällöin. Pyörtyvät jo piikin näkemisestä.

 

Toisaalta tiedän ihmisen, jota hammaslääkärin piti tulla puudutuspiikki selän takana piilossa ovelle vastaan. Hän kävi läpi raskaat syöpähoidot osoittamatta koskaan pelon merkkejä tai pelkoa.

 

Olen kyllä katunut, että luin koulussa sielutiedettä. Tuo Arvo Lehtovaaran muotoilema termi ei sitten koskaan vakiintunut, vaikka psykologiassa on se meille suomalaisille vaikea psee-kirjain. Kirjassa oli nimittäin kaunis sana ”pakkomielle”. Joku meistä kantaa matkoilla mukanaan silitysrautaa, jottei se unohtuisi kotona päälle. Ikään kuin olisin kuullut ihmisestä, joka pyörtää kaksikinkymmentä kertaa rapusta takaisin katsomaan sitä silitysrautaa, jota ei ole edes viikkoon käyttänyt. Sähkölieden (ja pakastimen oven) uudelleen tsekkaamisen tuomitsisin pelkäksi järjeksi.

 

Mutta pitäisi oikein kysyä joltain kliinisen työn sankarilta, saako hirtetyn talossa puhua köydestä. Sen tietävät kaikki, että jotkut fobiat ovat lapsena saatuja ja aivan auttamattomia. Isoisäni, siis tuo sama, jota piti useita kertoja teloittaa ja joka sen sijaan nautti kansanterveydestä vankileirillä kesän 1918, pelkäsi koiria. Vuokralaisiksi taloonsa tulevilta hän kysyi, onko koiraa. En voi ottaa valalleni, kysyikö hän kissoistakin, mutta kun hänen taloissaan, joissa kasvoin, oli siis 38 huoneistoa, ja myymälätila erikseen, yhtään koiraa ei ollut koskaan ja kissatkin, joita joku joskus yritti, häipyivät vähin äänin.

 

Minulla on ollut molempia, ja koirista ainakin Donna olisi voinut laskuttaa psykoterapiasta. Kun labbis kiipeää viereen, katsoo silmiin ja laskee kuononsa syliisi tyytyväisesti huokaisten, maalliset murheet katoavat.

 

Pelko, myös fobia, voi väistyä, kun sen paljastaa. Vanhojen menetelmien mukaan pelon ja unen takana oli jotain tukahdutettua. Kun sen sai esiin ja onnistui nimeämään, oli saavuttanut jotain. Kauniin myytin mukaan vaarallinen sfinksi esitti arvoituksen. Kun sankari tiesi sen, hirviö menetti voimansa ja luhistui. Satuversioissa sankari pannaan joskus arvaamaan hirviön nimeä.

 

Loistava kirjailija Akutagawa jätti jälkeensä itsemurhaviestin, jossa luki ”epämääräinen ahdistus”. – Jos sen ahdistuksen nimen olisi tiennyt, eivät seurauksetkaan olisi olleet kauheat.

 

Lukija lienee hyvin huomannut, että tämän kirjoituksen taustalla on Julia Navalnaja ja hänen puolisonsa, johon myrkkykään ei tehonnut. Pelkäämättömyys voi tarttua.

 

”Piikki” oli ennen sotia 25 pennin tai markan kolikon lempinimi. 

Kuin kuuta

 

Juuri nyt on tapa odottaa sitä tai tätä ”kuin kuuta nousevaa”.

 

Kiinnostavaa. Arvaan että moni ei tiedä kuun vaiheista tai että ”uusikuu” tarkoittaa ”ei kuuta” (näkyvissä).

 

Asialla ei ole pienintäkään merkitystä. Kellot ovat halpoja. Kuun vaikutuksista kohtaloihin ei ole todisteita. Minua huvitti aikoinaan ”sporalogia” eli tähdistä ennustamisen ja siis horoskoopit naurettavaksi tekevä letkaus. Tähdet ja kuu vaikuttavat yhtä vähän kohtaloon kuin Helsingin raitiovaunujen sijainti syntymähetkellä.

 

Isäni joka istui hellan edessä järjestelemässä vesiä, kertoi mielellään, että kiljaisin ensimmäisen kiljaisuni juuri samalla hetkellä kun elokuvateatterin generaattori käynnistyi. Se ääni kuului ja tärähdys tuntui koko talossa. Jos koneen käyttäjä oli tarkka, kello oli 18.40. Kohta vastukset alkoivat hehkua ja hiilet eli kaarivalo käännettiin palamaan. 

 

Ongelmattomiksi arvioidut synnytykset hoidettiin kotona koko 40-luvun. Kunnan kätilö oli Rauha Lehtonen. Rauhan päivä 29. joulukuuta oli syntymävuotenani uudenkuun päivä, ja syntyessäni kuu laski pian puolen yön jälkeen.

 

Koulussa eräs opettaja sanoi hiukan ilkeästi, että tuo Jukka on kuin kuu, joka loistaa toisen valoa. Tuo palasi mieleeni 1960-luvulla, kun luin Saarikoskea: kun hän kantaa sangossa kuuta, se on ensin valoa vain…

 

En osaa selittää, miksi kuva on niin miellyttävä. Joku katso takaa kaivolta tultaessa, kun kuun kuvajainen sattuu vesisankoon. Kirjoittaja ajattelee, että noin tuo – arvaan että nainen – kantaa sangossa kuuta.

 

Arvellaan että otsikossa mainittu sanonta liittyisi uskomuksiin. Kylväminen ja moni muukin asia tuotti kansanuskon mukaan tuloksen, jos se tehtiin kuun noustessa. Oliko yläkuu tarpeen, sitä on paha sanoa. Mutta kuusta ei pidä katsoa kellon aikaa, koska kuulla on oma kalenterinsa, mikä tunnetaan muutamissa uskonnoissa hyvin.

 

Wikipediasta luen, että Saudi-Arabiassa ovat niin hurjia, että käyttävät kuukalenteria myös valtionhallinnossa. Tähän meidän muiden kalenteriin verrattuna kuukausi on kuusta mitaten lyhyt (29-30 päivää) ja kalenteri kiertää 33 vuodessa kaikkien vuodenaikojen ympäri.

 

Asiani? Jankutus: Kirjailijaliiton pitäisi ottaa asiakseen koota verkkoon valikoima Suomen runoista.  Valikoinnin lisäksi olisi hankittava luvat. Juuri Kirjailijaliitto oli remmissä, kun julkaistiin ”Suomen runotarta”, viimeisin painos 1990. (En ole jäsen, vaikka olisi sitä kaunokirjallista tuotantoa. Aikoinani pelkäsin, että joutuisin töihin, kuten isäni. Ja kun lakimies joutuu töihin, asiat ovat aina ikäviä ja usein myös työläitä.)

 

Kommentoija kysyi minulta, tunnenko uutta lyriikkaa. On häpeä sanoa että hyvin ylimalkaisesti, koska tunnetusta syystä sekä kuljeskelu kirjastossa että maleksiminen kirjakaupassa on jäänyt. Ruotsissa muuten on muhkea kirja ”Svensk lyrik”, jossa on nuorempaakin tekstiä. Itse nide on kirjapainotaidon mestarinäyte (red, Möller – Schiöler, 1071 s.).

 

Kuvassa Lorca. Mielleyhtymä ”La luna soma: Cuando sale la luna – Kun kuu hyppää…)

 

Huutamatta

 Huutamatta

 

Jätä kuolleet murhaamatta,

älä huuda äläkä huuda,

jos haluat vielä kuunnella,

jos haluat pelastaa heidät.

 

Kuollut murisee kuin varkain, 

niin kovin hiljaa, 

kuin ruoho kasvaa

onnellisena ettei ihminen polje.

Non gridate più

 

Cessate d’uccidere i morti,

Non gridate più, non gridate

Se li volete ancora udire,

Se sperate di non perire,

 

Hanno l’impercettibile susurro,

Non fanno di più rumore

Del crescere dell’ erba,

Lieta dove no passe l’uomo.

                                 (G. Ungaretti)

 

Ylen Areenassa on tunnin dokumentti “Neiti Aika”. Koskelantien Olympiakylän asunto on, kertoo filmin ohjaaja, täynnä aivan sukulaisitta kuolleen edellisen omistajan tavaroita. Ja dokumentti on niistä.

 

Tavallisen ihmisen tavallisia tavaroita. Elämässä joka alkoi 1915 ja päättyi muutama vuosi sitten, kaikki oli kunnollista ja tavallista. Lottavuosina tosin syöpä vei mahdollisuuden lapsiin, ja rakkaaksi kasvanut siskontyttö kuoli hyvin nuorena munuaisvikaan.

 

Minua sykähdytti humanismin korostus: esineet ovat tärkeämpiä kuin ihmiset, jos on joku joka miettii ja eläytyy.

 

Elokuva oli tehty hyvin taitavasti Toki tekijä sai helposti selville jo tuhkatun vainajan taustat ja samoin kauppateknikoksi kuolinilmoituksessa mainitun miehen. Mutta hän ottaa nämä yhdistävät ja erottavat seikat maltilla esiin ja antaa kuvan rakentua. Päähenkilö, sellainen Sirkka-Liisa, piirtyy vailla sankaruutta tai sellaisia piirteitä, joita pitäisi ihailla, yhtenä meistä. Jopa raamatullinen ”maan hiljainen” olisi hiukan alentuva kuvailu.

 

Filmin aiheen voisi kuvata ”hienotunteinen kuvaus siitä, millaista on olla ihminen”.

 

Nimi kai johtuu siitä, että huoneiston seinällä on muistilappu, Neiti Aika, ja puhelinnumero. Siihen soittamalla sai siis ennen tarkan ajan.

 

Tiedän näkemäni todeksi. Yksi sedistäni asui kahden talon päässä saman kadun varrella. Olimme siellä visiitillä 1956, isä ja veljeni ja minä, ja näin ensi kertaa elämässäni puhelimen, jossa oli sellainen pyöritettävä kiekko ja sen reijistä näkyi numeroita. Setäni Pellervo sanoi suosionosoituksena, että saan soittaa vaikka Neiti Ajalle. Minä soitin. Kello oli 14.21 tasan. Pling.

 

Kuvassa on vuosikymmeniä käyttämäni nide parhaasta uuden runouden antologiasta. Yliopiston kirjasto tinki aina jossain vaiheessa sen kovakantisen pois. Ja tämä on kaksikielinen.

 

Miljoona mieltä

Sisällysluettelo

SUOMEN RUNOUS JA LAULUJA      - 1 -

Juhani Aho:         - 8 -

Veljeni vierailla mailla      - 8 -

J.H. Erkko:         - 9 -

Laula, tyttö!       - 9 -

Paavo Haavikko:     - 9 -

Itselleen samankaltaisena     - 9 -

Joku tulee täällä vanhaksi     - 9 -

Tuuli ja tuuli mutta äänettöminä kuuntelevat kuuset - 9 -

Vankkurit vierivät jonossa.    - 10 -

Talo avoin, ja vieraat tulevat. - 10 -

Kasvoin talossa, jonka ympärillä ruoho kulottui.   - 10 -

Suloinen kuiskaus, venheet oi venheet,   - 10 -

Männyt leikkivät, satavat kävyt - 10 -

Ilosta laulun teen, teen laulun sinusta. - 11 -

Anna viileitten vetten virrata suun kautta         - 11 -

Mihin me lopumme mihin me lopumme        - 11 -

Pimeys odottaa. Vieras odottaa. - 11 -

Entä jos myötäkäyminen saa meidät mykistymään, miten voimme   - 12 -

Mäntypuuta säästetään Balkanin metsistä tähän metsänreunaan saakka.     - 12 -

Lintuvuori: tarvitaan koko länsituuli yötä torjumaan.        - 12 -

Kuulen sateen heräävän, vaan itkua kaipaan, kuulisin itkun puhkeavan,   - 13 -

Jos ei ole muuta, niin kanna pari valkoista kiveä vuoteeseen, - 13 -

Lapset saavat nämä kasvoni, itse minä ryhdyn maaksi - 13 -

Ihmettelen puuta, myös kaikkia niitä vihreitä versoja joitten paineen puu kesti,   - 13 -

Minun poikani rahanvaihtaja syntyi hopearaha suussa,         - 14 -

Lehdet saavat jalat alleen, madot menevät lehtien alle ja kyyristyvät.  - 14 -

Kaskaitten sirinää kaipaan joskus kun en kuule mitään.       - 14 -

Kaikki sen tietävät täällä ja täältä poissa: on turhaa,      - 15 -

Aukeilla seuraa tuulenpyörre kentillä lentää tomu ja tuhka    - 15 -

Orava ilmaan koverrettu       - 15 -

Kirjat jäävät, kun muutan lintu maailmasta,        - 15 -

Suomenmaan säädyille - 16 -

Maljapuhe kesken kaiken       - 16 -

Joka sanoo miehen menevän minne tupakkakin, ei tiedä         - 16 -

Olin aina yhtä mieltä Mannerheimin kanssa - 17 -

Nainen nostaa vaatetta, sade, tuuli, pimeä nousevat,         - 17 -

Valtiotaito ja kaukonäköisyys ovat menneet vuorille neuvoa pitämän,     - 17 -

Kun nyt kerron keisarista näet hänet, keisarin, kesken kaiken, - 17 -

Mikä se on sellainen mies joka ei ole sotamies ei mies niin mikään      - 18 -

Äpäräpoika syntyy hammas suussa ja tukka sillä on päässä,     - 18 -

Unessa kultainen astia, unessa avoin taivas, astiat olivat kultaa.      - 19 -

Ensimmäinen runo    - 19 -

Toinen runo         - 21 -

Kolmas runo         - 22 -

Neljäs runo         - 23 -

Viides runo         - 24 -

Kuudes runo         - 25 -

Seitsemäs runo      - 26 -

Aaro Hellaakoski:   - 28 -

Conceptio artis     - 28 -

Kuin lyöty, seisomahan jäin.   - 29 -

Keväinen junamatka  - 29 -

Kuutamo metsässä    - 29 -

Niin pieniksi       - 30 -

Hauen laulu         - 30 -

Viesti    - 30 -

Posetiivilaulu      - 31 -

Hengen manaus       - 32 -

Valter Juva:        - 33 -

Karjalan kunnailla  - 33 -

Jaakko Juteini:     - 34 -

Juoma-laulu         - 34 -

Laulu Suomessa      - 34 -

Lapsen laulu leskelle         - 35 -

Täällä pohjantähden alla      - 35 -

Helvi Juvonen:      - 35 -

Merkillinen tapiiri - 36 -

Pikarijäkälä        - 36 -

Yrjö Jylhä:         - 36 -

Sumu      - 36 -

Häätanhu  - 37 -

Laulu joesta        - 37 -

Vuoksen vartio      - 39 -

Laulu Kuujärvestä   - 39 -

Kallio:   - 41 -

Runo      - 41 -

Oma maa   - 42 -

Sirkka    - 42 -

Väinö Kirstinä:     - 43 -

Don Juan  - 43 -

Omar Khaijam:       - 44 -

Ken tutkii teltat Totuuden? - Monissa aikoinaan    - 44 -

Kun yötä hopeoi kuun kuulas hohtovuo,    - 44 -

Vain runokirja, viiniä ja leivänpuolikas - 44 -

Ma kainalossa Koraani ja ruukku toisen alla        - 44 -

Kun vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa,        - 44 -

Oi Teltantekijä, on ruumis teltan kaltainen:       - 44 -

Oi sinua, jossa yhtyneet on neljät alkuainekset!   - 45 -

Jos pari kolme narria nyt ohjaa maailmaa - 45 -

Kun takaa taivasten tyyssijaa minä hain  - 45 -

Tämä tulomme, menomme - kannattaako?     - 45 -

Basaarissa eilen tutkistelin,  - 45 -

Kun olin nuori, ei outo ollut mulle opin tie,      - 45 -

Mikä minut tänään moskeijaan toi alle kuulun katon? - 45 -

Aleksis Kivi:       - 46 -

Keinu     - 46 -

Ikävyys   - 46 -

Sydämeni laulu      - 47 -

Timon laulu         - 48 -

Metsämiehen laulu   - 48 -

Sunnuntai - 49 -

Onnelliset - 50 -

Suomenmaa - 50 -

Eila Kivikk’aho     - 51 -

Nocturno  - 51 -

Kansanlaulun tapaan - 52 -

Muuan isämeitä      - 52 -

Nainen    - 53 -

V.A. Koskenniemi:   - 53 -

On suuri sun rantasi autius    - 53 -

Tule armaani ja kätes anna mulle        - 53 -

Nää, oi mun sieluni, auringon korkea nousu!        - 53 -

Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut   - 54 -

Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,    - 54 -

Vanha Kauko         - 55 -

Larin Kyösti:       - 55 -

Itkevä huilu        - 55 -

Humoreski - 57 -

Reppurin laulu      - 58 -

Luadogan meren rantamill      - 58 -

Eino Leino:         - 58 -

Suvi?illan suussa impi        - 58 -

Sykön virsi         - 59 -

Äijön virsi         - 62 -

Tuulikannel         - 63 -

Kuvernöörin koira   - 64 -

Surma hiihti suota myöten     - 65 -

Hän kulkevi kuin yli kukkien   - 66 -

Suvi-illan vieno tuuli        - 67 -

Tuonen tytön laulu  - 67 -

Lemminkäisen äiti   - 68 -

Hyljätyn valitus    - 68 -

Hämärissä 12        - 69 -

Syystunnelma        - 69 -

Näin unta kesästä kerran      - 70 -

Hautalaulu - 70 -

Virta venhettä vie  - 70 -

Jumalien keinu      - 72 -

Väinämöisen laulu   - 72 -

Nocturne  - 73 -

Kouta     - 74 -

Tumma     - 76 -

Elegia    - 79 -

Löysäläisen laulu   - 80 -

Vachel Lindsay      - 82 -

KONGO - tutkielma neekerirodusta        - 82 -

P.  Mustapää:       - 85 -

Sukukirja - 85 -

Satakieli Monrepossa - 87 -

Keltainen naakka    - 89 -

Tell Altdorfissa    - 90 -

Juomalaulu - 90 -

Balladi uusista vaatteista     - 91 -

Jäähyväiset Arkadialle        - 93 -

Laulu     - 94 -

Selitys   - 94 -

La Cuccagna         - 94 -

Aamulypsyn aikaan   - 95 -

Paratiisi - 96 -

Eräs kesäilta       - 96 -

Hippokrene - 97 -

Laulu kriikunapuusta - 99 -

Kultadublee?korua   - 100 -

Käki      - 100 -

Lokakuu   - 101 -

Sielu ja tuska      - 101 -

Uusi virsi - 102 -

Relatiivisuuden ylistys       - 103 -

Eeva-Liisa Manner:  - 104 -

Descartes - 104 -

Virtahevonen        - 104 -

Teen elämästäni runon, runosta elämän,   - 105 -

Oikeusjuttu         - 105 -

Pertti Nieminen     - 109 -

Yksi hurskas, jota en lähemmin tunne, luki viikkolehdestä, että taivaaseen otetaankin vain 40 000      - 109 -

Talvi     - 109 -

L. Onerva: - 110 -

Ilta      - 110 -

Sandor Petöfi:      - 110 -

Kuljen, soittoniekat myötä     - 110 -

Pentti Saarikoski:  - 111 -

Shakespeare         - 111 -

Maailmat  - 111 -

Viridissime         - 111 -

Kentauri  - 111 -

Laulu ikävästä merellä        - 112 -

Mustasukkainen Apollo         - 112 -

Kuun kasvot         - 112 -

Historia (Sappfo)   - 113 -

Egyptiin  - 113 -

Kaunotar  - 114 -

Memento   - 114 -

Aineksia elegiaan   - 114 -

Ars longa, vita brevis        - 115 -

Vallankumous        - 115 -

The Lost Generation - 116 -

Toinen kauhu        - 116 -

Akateemikko         - 116 -

Kaikki tekevät eikä kenenkään valmistu.  - 117 -

Mutta kun isoisä, kullankaivaja,        - 117 -

Liukas ja naiseton meni merimieheksi,    - 117 -

Viikon kuivuen seipäillä      - 117 -

Kanojen unet pimentävät puun.  - 118 -

Kukitan hänet, ja hän kukkii   - 118 -

Anna kissan olla    - 118 -

Hänet jota rakastit, espanjalainen,      - 118 -

Kun hän kantaa sangossa kuuta, - 118 -

Miehet soutivat meren yli taivaan puhki. - 118 -

Naiset kuuntelivat linnunlaulua, lauloivat,        - 119 -

Olimme yksinkertaisesti liian yksinkertaisia.      - 119 -

Elämä on ihmiselle annettu,    - 119 -

Pinjojen kuun luunvalkea tuoksu!        - 119 -

Käpykorva hyppäsi puusta ja sanoi        - 119 -

Ja hän kiipesi keinuun,       - 119 -

Kuu auki nukkuu yö, hämähäkki  - 119 -

Minä olen hämähäkillä ratsastaja, mustekalat       - 119 -

Tuulilangoista kudotaan paita hevospaimenelle,     - 120 -

Kerran saa koirakin kaviot, susi sulat,  - 120 -

Minä olin matkalla metsän kautta kohtauspaikalle,  - 121 -

Kilpikonnalla amme omasta takaa:        - 121 -

Vaimoni kielsi kirjoittamasta runoja enää:         - 121 -

Ennen kuolemaa liha loistaa    - 121 -

Krokotiili kuoli: kirjoihin käärittiin   - 121 -

Tämä on se vuodenaika, tämä se metsä!    - 122 -

Horatius hyppäsi kulkijan niskaan: Voi teitä ihmisiä, te     - 122 -

Sofokles käveli kolmella jalalla.        - 122 -

Älä sano ketään onnelliseksi, älä kuolluttakaan,   - 122 -

Hipponaksille leipä, hanhenmuna ja vene! - 122 -

Museot    - 122 -

Syntymäpäivä        - 123 -

Suurkaupungit I     - 123 -

Hullun miehen hevonen         - 123 -

Valokuva  - 124 -

Perunavaras         - 124 -

Kuuset    - 125 -

Asema I   - 125 -

Yksitoista kerrosta - 125 -

Kadonnut kenkä      - 127 -

Kaarlo Sarkia:      - 127 -

Santa Margherita IV - 127 -

Erottua   - 128 -

Juhani Siljo:       - 128 -

Excelsior - 128 -

Teppo Tyhjänen      - 129 -

Arvo Turtiainen:    - 130 -

Kun olin neljäntoista         - 130 -

(kaukolämmitystä)   - 130 -

se on hankkinut puhelimen, varmaan       - 130 -

olen noussut katuojasta       - 130 -

(isoäiti) - 131 -

(Arska istuu Skattan Nokalla   - 131 -

(Kaksikymmentä vuotta on kulunut.        - 132 -

(Arska lähtee takaisin merelle. Ennen lähtöään hän tapaa joitakin nuoria Stadin kundeja, joiden        - 133 -

Lauri Viita:        - 134 -

Amicus naturae      - 134 -

Virka     - 134 -

Vallankumous        - 134 -

Kapina    - 135 -

Einari Vuorela:     - 135 -

Vävy      - 135 -

Pakkanen  - 135 -

Autio talo - 136 -

Hölmö     - 136 -

"Prinsessa ja trubaduuri"     - 137 -

Varjoleikki         - 137 -

 

 

 

Juhlin tätä blogia, jonka kävijöitä eli katsojia osoittava mittari ylitti eilen 12 miljoonan rajan. 

 

Se tarkoittaa, että vuodesta 2005 olen itse kirjoittanut ainakin 10 000 sivua (à 2 000 merkkiä). Mittarin mukaan kommentteja on tullut yhteensä 101 638 kappaletta.

 

Asiastahan on tehty niin suuri numero, että Kansalliskirjastossa on ”Kemppisen kokoelma” eli pari teratavua aineistoa. Etenkin sähköpostit ja erinäiset luonnokset olen käynyt läpi niin ettei kenelläkään ole syytä pelätä, että esimerkiksi minulle 20 tai 25 vuotta sitten lähetetyt sähköpostiviestit olisivat kaiken kansa saatavilla.

 

Sellaisistakin asioista kuin Soneran osittain sekasortoiset asiat johtajien erottamisineen tai esimerkiksi Aalto-yliopiston perustamiseen liittyneet ongelmat rahoitus- ja vastuukysymyksineen eivät vuoda. Ja on siellä myös asioita, jotka arvioin lakimiehenä salassa pidettäviksi. Siis toisin sanoen sellaiset asiat puuttuvat.

 

Mutta sitten mukana on ainakin 25 000 valikoitua valokuvaa ja erittäin suuri määrä äänitiedostoja. 

 

Kun myös Kai Ekholm on nyt eläkkeellä, toivon että Kansalliskirjastossa jokin taho saa tiedon, että päivitetty versio on työpöydälläni ja että blogit kommentteineen löytyvät hyvin vaivattomasti offline Lexar-merkkiseltä SSD-levyltä, joka sekin on tässä silmissäni, kahden sytkärin ja kolmen piipun välissä.

 

En kuvittele, että kukaan oli samanaikaisesti sekä lukutaitoinen että hyvin pahasti mielenterveydeltään järkkynyt eli ottaisi laajemmin lukeakseen tätä. Jos sen suuntaista tarvetta on, kaikki kirjoitukset ovat tietenkin verkossa klikkauksen päässä, mutta kuten sanottu, olen siirtänyt ne lisäksi aivan käsityönä ulkoisille kovalevyille. Sen verran luotan Googlen pilveen, josta te tätäkin luette.

 

Edelle kirjoitettu ohjeena sen varalta, että korona tekee tehtävänsä tai poistun muusta syytä takavasemmalle.

 

Tämän postauksen pääosan käsittävä kummallinen luettelo on oman Suomen runouden luetteloni sisällysluettelo. Aloin 1950-luvulla kirjoittaa runoja vihkoihin kynällä ja sitten matkakirjoituskoneella kansioihin, jotka ovat tallella. Keväästä 1989 jatkoin tietokoneella. Runot minulla on tietysti omassa yksityisessä käytössäni, mutta tekijänoikeuden vuoksi en tietenkään voi laittaa niitä verkkoon.

 

Tiedän kyllä, että esimerkiksi Pentti Saarikosken oikeudenomistajilta – joita olen itsekin edustanut oikeudellisissa asioissa – saisi pyytämällä luvun, varsinkin kun valikoimassani on mukana hiukan vaikeasti löydettäviä tekstejä.

 

Ajatus on röyhkeä: henkilökohtainen antologia. Mukana on yksinomaan tekstejä, joita olen lukenut merkittävyytensä ja kielellisen ja kirjallisen tasonsa vuoksi ainakin 40 vuotta. Paradoksi on, että taidan osata ne kaikki ulkoa. 

 

Himoitsisin tehdä kilpailevan version Tynnin antologialle ”Tuhat laulujen vuotta”, koska se on mielestäni jokseenkin huono. Tiedoston nimeksi panisin ”Kolme tuhatta laulujen vuotta” ja pyytäisin Petri Latvalalta apua antiikin Kreikan korkean ja matalan runouden valikointiin. Matalan runouden osaamiseni supistuu surkean vähään, Loebin kirjojen (Elegy and Iambus) esittelemään. Ottaisin mukaan runsaasti anglosaksin kielistä runoutta mutta paljoom vähemmän Provencen trubaduureja kuin Ezra Pound vaatisi. Sitä vastoin Guido Cavalcanti saisi kyllä tulla kokonaan.

 

Ja vielä haluaisin koota omin sormin Konvehtirasian suomen kielellä julkaistua proosaa.