Onnea

 

Sattui tulemaan mieleen aasialaisuus. Kuinka ollakaan.

Mieleeni tuli Lin Jutangin kirja “Maallinen onni”. Tuo 1948 suomeksi ilmestynyt kirja oli sattunut kulkeutumaan mukanani, kun poimin vanhempieni asunnosta noin kymmenen vuotta sitten puolihuolimattomasti myös joitakin niteitä vilkaistakseni niistä kotonani jotain aika yhdentekevää. Olin hyvilläni, kun joku otti “Kansojen historian”, tuon verrattoman teossarjan, joka on todella miellyttävä lukea, ja poikani Kariston Klassillisen kirjaston 1920-luvulta, joka on ihan parhaita kirjasarjoja, mitä Suomessa on julkaistu Lisäksi se on kaunis, puoliranskalaiset sidokset ja nahkaselkä, punaista ja mustaa.

Äitini mieliharrastus oli maata välillä sohvalla ja katsella hyllyn kirjoja, niiden selkiä. Joskus hän sai siitä innoituksen ja kutoi Juhani Ahon Koottujen teosten värisen villapaidan.

Lehdessä kirjoitetaan välillä hyvistä kirjoista ja joskus sellaisista, joita joku hyvä ihminen kertoo parhaillaan lukevansa.

Itse harrastan myös huonoja kirjoja, joita ei kannata lukea. Tuo “Maallinen onni” taitaa kuulua niihin. Siinä kertoillaan täysin tietämättömille amerikkalaisille - vuonna 1938 - kiinalaisesta viisaudesta ja esitellään joitakin klassikkoja. Varmaan moni näki tuossa kirjassa ensimmäisen kerran nimen Konfutse, nykyisin Kungfutse. Hänen väitetystä opistaan on uusi suomennos. Hänet mainitaan joskus samaan hengenvetoon kuin Buddha, Zarathustra tai Jeesus.

Lin Jutang kirjoitti:” Koettaessamme hankkia elämänkokemusta teemme monella tavoin väkivaltaa luonnolliselle olemuksellemme. Me opimme olemaan kovia, teeskentelemään, muuttamaan sydämemme kylmäksi ja julmaksi. Kuta enemmän joku ylpeilee elämänkokemuksellaan, sitä varmempia voimme olla siitä, että hän on kadottanut aistiensa ja hermojensa herkkyyden. Tämä pitää erityisesti paikkansa politiikassa ja liike-elämässä. Tätä tietä tulevat maailmaan suuret kiipijät, jotka väkisten työntyvät huipuille sysäten muut syrjään. Täten syntyvät miehet, joilla on voimaa ja rautainen tahto ja jotka nimittävät rintansa viimeistä lämmönkipinää tyhmäksi idealismiksi tai hentomielisyydeksi, mikä on sammutettava mahdollisimman pian. Tällaisia ihmisiä halveksin rajattomasti. Maailmassa on muutenkin liiaksi kovasydämisiä ihmisiä…

Tämä maailma on täynnä humbugia, mutta buddhalaiset viisaat ovat jakaneet ihmisten narrimaisuuden kahteen suureen luokkaan: maineeseen ja rikkauteen… Omien havaintojeni perusteella olen tullut siihen tulokseen, että buddhalainen elämän narrimaisuuden jako ei ole täydellinen. Elämässä on kolme petollista houkutusta kahden asemesta, nimittäin: maine, rikkaus ja valta. Amerikkalaiset yhdistävät nämä mielellään yhdeksi ainoaksi suureksi humbugiksi. josta he käyttävät nimitystä “menestys”. Mutta monet viisaat tietävät, että maine, rikkaus ja valta ovat vain kaunistelevia sanontoja, joihin kätkeytyy elämäämme hallitseva epäonnistumisen, köyhyyden ja vähäpätöisyyden pelko. On paljon ihmisiä, jotka ovat jo saavuttaneet mainetta ja valtaa, mutta siitä huolimatta haluavat hallita toisia. Ne ovat ihmisiä, jotka ovat omistaneet elämänsä maansa palvelemiseen. Mutta he joutuvat suorittamaan kalliiin hinnan. Pyytäkää viisasta miestä heiluttamaan silinterihattuaan väkijoukolle ja pitämään seitsemän puhetta päivässä ja tarjotkaa hänelle presidentin paikkaa, niin näette, että hän kieltäytyy palvelemasta maataan. James Bryce sanoo Amerikan demokraattisessa hallintosysteemissä olevan sen vian, että se ei houkuttele maan parhaita miehiä antautumaan politiikkaan. Minusta jo yksinomaan Amerikan presidentinvaali on kyllin monimutkainen ja rasittava pelottaakseen kaikkia viisaita ihmisiä.

Kuinka täydellisesti katoavatkaan epäonnistuneen presidenttiehdokkaan aivoista kaksi viikkoa vaalien jälkeen kaikki suuret työttömyyskysymykset ja menoarviot! Mikä hän on parantamaan yhteiskuntaa ja kohottamaan ihmisten moraalia tai lähettämään toisia ihmisiä hullujenhuoneeseen?”

“I: Leikkaan kesäiltana terävällä veitsellä kirkkaanvihreätä vesimelonia punainen lautanen alustana. Ah, eikö se ole onnea!”