Korkeimman oikeuden presidentti Koskelo, jota minäkään en lainkaan tunne, kun hän on niin nuori, miettii päivän lehdessä tuomioistuinten ja tiedotusvälineiden suhteita.
Ohivalitus ja ne muutamat muut asiat, joista haastattelussa on puhe, ovat olleet kauan tapetilla. Niissä on puolensa. Korkeimmassa oikeudessa on maan parhaat tuomarit. Kaikki maan parhaat tuomarit eivät ole korkeimmassa oikeudessa.
Virastopäällikkö eli siis presidentti Koskelo on ydinasioissa mietiessään tehokkuuden lisäämistä. Korkeimmalla oikeudella oli vanhan lain mukaan tehtävä "valvoa alaistensa tuomioistuinten toimintaa", jota pohdin itsekin aikoinani väitöskirjassani. Sen velvoitteen täyttämiseksi KKO ei näet ollut pannut tikkua ristiin. Ehkä se olikin hyvä.
Tuomioistuinlaitoksen äänen käyttäjästä (spokesperson) on myös puhuttu kauan. Tuomioistuinlaitoskomiteassa, jossa olin jäsenenä, pohdittiin tätäkin. Presidentit eivät sovi keskustelemaan median kanssa, koska he sitoisivat helpolla kätensä isommissa asioissa. Ministeriö ei voi edustaa tuomioistuimia.
Niinpä tilanne on jatkuvasti se, ettei tuomioistuimia edusta kukaan. Se on kurjaa. Lehdissä on jatkuvasti juttuja, joihin olisi helppo tuoda selvyyttä, mutta tuomari ei saa selitellä ratkaisujaan ja muut eivät osaa.
Muistan eräänkin väkisinmakaamisjutun, jota ratkaistaessa olin itse hovioikeudenneuvos. Syyteen hylkäämisestä kohistiin kovasti ja jotkut olivat raivoissaan. Juttu käsiteltiin luonteensa vuoksi suljetuin ovin. Siksi kukaan ei kertonut lehdille, että tämä nimenomainen nainen - poikkeuksellinen ja outo tapaus - oli omien ilmoitustensa mukaan "väkisinmaattu" kaksi - kolme kertaa viikossa viime vuosina. Kysymyksessä oli siis suoraan sanoen henkisesti hyvin häiriintynyt henkilö, mutta rikoksen uhria ei lähetetä mielentilan tutkimukseen.
Niinpä juttu meni hovioikeuden väitetyn sovinismin piikkiin.
Lähetän kiertoteitse presidentti Koskelolle tiedon tästä blogistani mainnoin, että tällä hetkellä minulla on lukijoita päivittäin kahden puolen tuhannen. En tee sitä mainostaakseni itseäni. Olen vanha mies ja siirryn pian päätoimisesti tutkimaan Aku Ankan taskukirjoja, etenkin Taikaviittaa.
Mutta tuomioistuinten seuraaminen on meillä kovin vanhakantaista. Oikeustieteelliset lehtemme julkaisevat hiukan umpimähkään lainopillisia kommentteja. Vihreäkantisiin kirjoihin kootaan kaikki ratkaisut. Kirjat ilmestyvät silloin kun ne eivät enää kiinnosta ketään.
Etiketti ja osittain laki estävät professoreita kysymästä tuomareilta, että oliko tämä kannanotto Grönforsin vai Hellnerin kannan mukainen.
Yhdysvalloissa ja Englannissa sekä hiukan vähemmässä määrin Saksassa ja Ranskassa sekä asianajajat että vapaaehtoiset ovat ryhtyneet seuraamaan tuomioistuimia ja kertomaan havainnoistaan. Verkko-osoitteesta http://legalblogwatch.typepad.com löytyy luettelo muutamista kymmenistä blogeista, joista osa on erittäin asiantuntevia ja etenkin nopeita. Korkeimman oikeuden ratkaisusta vain olla tekstiä jo antopäivänä, ja nyt ei ole puhe uutistekstistä, vaan analyysistä.
On omituisia professoreita, jotka pitävät blogia. Kuuluisin heistä on kai Stanfordin Lawrence Lessig, joka kyllä on muun ohella aika etevä markkinamies ja kovin nopea olemaan oikeassa.
En tarkoita, että tuomarit tekisivät tällaista. Heille se ei sovi. Mutta asianajajat ovat aktiivisia maailmalla - Suomessa oikeastaan eivät. Vaikka asianajotoimistoilla on erinomaisia verkkosivuja, ei niistä erikoisemmin asiaa löydy. Omalla alallani eli immateriaalioikeudessa Roschier-Holmbergin ja Boreniuksen toimistojen sanallinen anti on laihanlaista.
Poikkeus on sitten nuoriso: etenkin tekijänoikeuden ympärillä käydään jatkuvaa keskustelua, jossa silloin tällöin välähtää näkyville aito asiantuntemus.
Tällaisia terveisiä. Internet ei enää ole passiivinen mainostaulu, johon pannaan koreita kuvia ja koukeroisia tekstejä, vaan se on kaksiajoratainen moottoritie, joka toimii hyvin, kun myös lukijat kirjoittajat ja kirjoittajat lukevat.
Tilanne ei välttämättä näytä valoisalta. Virkanyrkkihenki elää. Joitakin päiviä sitten kuulin kummakseni, että joku yliopiston hallintojohtaja oli ihan ihmisten kuullen kertonut kieltäneensä yliopistoihmisiä kirjoittelemasta lehtiin tai ainakaan mainitsemasta, että ovat yliopistolla töissä. Tuomioistuinlaitos on perinteisesti sivuuttanut tiedottamisen sanomalla ylhäisesti: ei kuulu meille.
Siksi tuntuu kovin hyvältä lukea, että toistakin henkeä on ja että asiaa pohditaan.
Seuraavaksi osoitan sanani Helsingin hovioikeuden presidentille, jota en liioin satu tuntemaan , koska hän oli muualla laamannina silloin kun itse istuin Pasilassa (ei siis putkassa vaan hovioikeudessa). - Korkein oikeus ei missään oloissa riitä. Merkittävä osa mielenkiintoisista asioista jää hovioikeuden ratkaisun varaan.
Te muut lukijat ette ehkä tiedäkään, että riita- eli siviiliasioiden määrä vähenee tuomioistuimissa ja että toisin kuin luullaan, isot asiat yleensä sovitaan. Siihen pyrkivät sekä liikejuristit että asianajajat.
Presidentti Koskelo - Yhdysvaltain patenttiasiain erikoistuomioistuin muuten aloitti jo sovittelumenettelyn eli vapaaehtoisen, halvan ja nopean riidanratkaisun. Koskahan me? - Laki riita-asiain sovittelusta ei riitä tähän tarkoitukseen; tekijänoikeusjutuistakin on tehty nyt puoliväkisin rikosasioita.
Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti