Kuvaan liittyy useita asiallisia kysymyksiä: jos sinä olisit hän?
Millaista olisi olla joku toinen, kuka tahansa.
Ketä oikein oli ennen? Tuleeko tänne aikanaan maan alla eläviä pahoja peikkomaisia morlokkeja tai eloita eli olemattoman liihottelevia, huolta ja huomenta tajuamattomia olentoja, joita nämä toiset kai syövät?
Tunnistan itseni, kun kuvan Riemannin pintaan liittyvä matemaattinen määritelmä alkaa: otetaan mikä tahansa mielivaltainen piste ja… Käsitykseni mukaan olen juuri sellaine mielivaltainen piste, ja lisäksi mikä tahansa.
Mieleeni jäi koulun penkiltä, ettei pistettä ole varsinaisesti olemassa. Kuten ei minuakaan. Se määritellään ihmeellisillä ilmiöillä. Se on esimerkiksi juuri se kohta, jossa kaksi suoraa leikkaa toisensa, tai kolme tasa kohtaa. Mutta kun ei sellaisia suoriakaan ole, eivätkä matemaatikot pidä koko ajatuksesta. Kenttä on toista. Sen jokainen piste tunnetaan, kuten sähkökentän tai magneettikentän.
Maailmanrannan tutkijat (kosmologit) mainitsevat taivaanrannan eli horisontin, jonka taakse ei voi nähdä. Ja taiteen ja kirjallisuuden tutkijat ovat omaksuneet näppärän käsitteen “odotushorisontti” - mitä taulun katsojat tai kirjan lukijat arvelevat teelmässä kokevansa.
Tämä filosofinen (hermeneutiikan) termi tuo heti esiin vaikean tutkimuskohteen: mitä me koemme eri tavoiin kuin nuo toiset.
Ennen katsojat näkivät kuvassa Neitsyt Marian mutta nyt nuorehkon teinin, jolla on sininen viitta ja joka joutuu joskus hätistelemään ympäriltään enkeleitä.
Vielä kiinnostavampaa on, että odotushorisontin tuolle puolen ei voi nähdä. Jos sieltä yllättäen lentää kyyhky nokassa viheriä lehti, lintu tuleekin tänne, taivaanrannan tälle puolen.
Ja taivaanranta on lähempänä kuin luulettekaan. Voitte katsoa hakukoneella “kuinka kaukana on taivaanranta”.
Ei käy kiistäminen, etten olisi joskus sanonut jollekulle: kävelepä taivaanrantaan ja takaisin. Ei tuo ole älykkyystesti, vaan tyhmä letkautus. Ethän vielä ontuessasi selkäni takaa maapallon kierrettyäsi ole käynyt taivaanrannassa, ja liikkuessasi horisontti liikkuu mukanasi.
Itse nobelisti Susskind, joka on hyvin viisas mies ja luuloni mukaan hiukan hullukin, selvitteli tätä ja mietti maailmankaikkeutta jonkin muun kuvana eli hologrammina. Aine ja energia olisivatkin vain sivutuotteita, koska kaikki kostuu periaatteeltaan informaatiosta.
Kun fyysikkojen tiedot sotahistoriasta voivat olla vajavaisia, lisään ajatukseen muistisäännön “todellisuuden” liisteröitymisestä toisen todellisuuden seinille.
Valkeasaaressa kesällä -44 vihollisemme tikkasivat myös hyvin isoilla tykeillä bunkkereita. Täysosuman seurauksena kaikki, jotka olivat tuossa tilassa ja kaikki, mitä siellä oli, liisteröityi bunkkerin lattiaan, seiniin ja kattoon.
Sana “hologrammi” odotti vielä keksimistään. Tutuksi se tuli setelien hopeanhohtoisesta läikästä ja sitten maksukorteista. Luulen että Osuuspankin uusin kortti sisältää pankin logon hologrammina. Ja sana siis tarkoittaa kaksiulotteista, joka vaikuttaa kolmiulotteiselta, ja tässä kirjoituksessa viittailen ilmiöihin antaen ymmärtää, että ehkä meidän lajin kehityksemme on totuttanut meidät tähän pituus, syyvyys, leveys- kuvioon, mutta runoilija (Blake) kirjoitti oikein yli 200 vuotta sitten: maailmat ovat hiekanjyväsessä. Miten sen nyt ottaa. W. Blake oli hänkin erikoislaatuinen henkilö, jolta oli turha odottaa suoraa puhetta.
Vuosia sitten pääsykokeessa oli kysymys odotushorisontista. Piti osata kertoa Hans Robert Jaussin näkemyksiä reseptioestetiikasta. Jauss oli verrannut odotushorisonttia tähtitaivaalle katsomiseen: jotain sieltä silmä etsi, tuttuja kuvioita. Vaikka kokeessa muistin, mitä Jauss oli kirjoittanut, minun oli vaikea täysin ymmärtää asiaa. Ehkä olin niin nuori, etten hahmottanut omaa odotushorisonttiani. Tai sitten minua huimasi ajatus, että odotushorisontti ei liity vain siihen, miten kirjallisuutta vastaanotetaan.
VastaaPoistaTässä iässä en ehkä enää miettisi, mitä tähtiä minulle näkyy. En niitä kuitenkaan osaisi nimetä. Enkä muuten koskaan ole tajunnut niitä kaukoputkihäiskiä, jotka tahtovat osoitella minulle tai muille, että tuo tähdistö on Iso karhu ja sen vieressä on jokin toisenniminen. So? Siellähän ovat. Mitäpä minä toisen tähdillä.
Yksi tähti ehkä kuitenkin kannattaa osata tunnistaa: Pohjantähti. Jos nimittäin sattuisi eksymään, olisi siitä hyötyä ilmansuuntien arvioimiseen. Eikä edes tarvitse mitään kaukoputkiakaan.
PoistaToistakin tähteä on hyvä osata tulkita, Aurinkoa nimittäin.
PoistaJanne ja Risto Horri seikkailivat kouluaikanani kirjassa "Me miehet". Samassa teoksessa tulivat vastaan myös kinnoi ja eloi. Yllätyin siitä blogissa.
VastaaPoistaVästäräkin havainnut Kunnaksen Ilkka
Professorin näistä pohdinnoista tykkään kuin hullu puurosta. Niissä hamuillaan pimeydessä kohti selittämätöntä.
VastaaPoistaKun olin nuori, opin eräältä suurelta sielulta, että ihmisen kuvitelma omasta erityisestä yksilöllisyydestään on harha. Oikeasti jokaisen silmistä katselee maailmaa sama tietoisuus, sama Itse, yksi olemassaolon henki, joka meissä ei ymmärrä katselevansa muissa itseään.
Ihmissielut eivät ainoastaan ole samanlaisia, vaan ne ovat sama. Rakasta siis vihollistasi, sillä se olet sinä.
Iines senrusoi kaikki kommentit blogissaan, joissa kyseenalaistetaan ja haasetaan näkemyksesi. Ei ole tk-eläkkeellä olevan suomen kielen opettajasta sananvapaustaistelijaksi!
PoistaNäin! Ai kuinka ihanaa ja virkistävää - sivusto, jossa on päästy asian ytimeen. Täällähän tulen vierailemaan jatkossakin. Voi Tapsa, totuuden lohkaisit:)
PoistaPiste, suora, ulottuvuus ja raja ovat kristallinkirkkaina jossain tuntemattomassa paikassa. Kenties ne ovat kotiluolan seinällä ja estävät jotenkin siellä oleskelevan omaa varjoa näkymästä. Joitain hahmoja luolan seinällä epäillään vieraiden olioiden heittämäksi. Kun filosofi ja pappi käyvät vaa'alla, he näkevät viisarin tai luvun, joka ilmoittaa jotain jostain tuntemattomasta substraatista. Mutta kun he alkavat puhua sielusta ja minuudesta sekä niiden olemattomuudesta ja ikuisuudesta, on luolassa kunnioittava hiljaisuus. Ei edes kuulu jalkojen siirtelyn aiheuttamaa rahinaa.
VastaaPoistaLöysin Wikipediasta sen, mitä olen yrittänyt jatkuvasti julkituoda 'minästä' sen lisäksi miten sanaa 'minä' käytetään yleisesti altaan kahluuosastolla. Siellä on aina jotain kovaa jalkojen alla, eikä kukaan oudoksu ilmausta 'minä'.
Wikipedia: "Sen sijaan ajatus olemuksellisesta mutta muuttuvaisesta, aineellisesta ytimestä — joka muodostuu vaihtuvista synaptisista yhteyksistä — vaikuttaa järkevältä kehityspsykologian, kehitysbiologian ja neurotieteiden empiiristen tutkimustulosten valossa."
Kaikki on tehty sanalla. Mikä ihme se on.
VastaaPoistaPäällisin puolin ei ymmärrä. Sisäkautta vain.
VastaaPoistaKolikoissa on maailmalla reikiä ja seteleissä ikkunoita. Se lisää ulottuvuuksia. Mutta eipä yleistetä, ettei olla hölmöjä, mistä Blakekin varoittaa.
VastaaPoistaTutkiessani maailman kaikkeuden ole musta vapa aikoinani olen havainnut sen olevan loppu mattoman pitkä kaikkiin suuntiin.
VastaaPoista(Blogivaeltaja)
1a puut tuu muut en ei huom auttamista.
Poista"...vapa aikoinani...", olet siis onkimiehiä tai naisia?
PoistaToki on ginkin mutta olen löytänyt uudestaan suomenkielen monimerkitykselliset sanat ja niiden kirjoittamisen mielivaltaiselta tavalla
PoistaEsimerkiksi kuusi.
Kuusi
Onko se kuusi kellossa vai metsässä, sinun kuusi kuusikon yllä vai minun kuuni minun makuuni? Kuusi kuuta, kuusi kuusta kuutamolla, kuulen ma.
PoistaVaapputunnelmissa
Poista”… Maailmanrannan tutkijat (kosmologit) mainitsevat taivaanrannan eli horisontin, jonka taakse ei voi nähdä …”
VastaaPoistaTai tarkemmin: horisontin takana ei ole mitään. Meillä ihmisillä on vain ylen vaikea ymmärtää ja sisäistää ilmiö ”ei mitään”.
Me kun ajattelemme maailmaa kolmiulotteisena tilana. Ja kun meidän tutussa ja rajoittuneessa, ”normaalissa” tilassa, ulottuvuudet jatkuvat kaikkialle.
Ei kun avaruus laajenee valoa nopeammin, horisontin ohi lentäneet galaksit eivät näy.
PoistaMaailmankaikkeuden suurin mysteeri on se, että miksi on jotain, kun yksinkertaisempaa olisi ettei olisi mitään.
PoistaEli mitä ihmettä tapahtui 13,8 miljardia vuotta sitten? Ja missä se tapahtui, kun sitä ennen ei ollut mitään? Ei aikaa, ei paikkaa, ei materiaa.
Kun jostain kaukaa horisontista katsotaan minuun päin, kun seison paikallani, niin takanani noin sadanmetrin pässä on pysäköity autoni. Minut voidaan nähdä sieltä kaukaa horisontista, muttei enää käytettyä autoani.
PoistaOnhan siellä horisontin takana aina jotain, vaikkei sitä nähdä. Olenko nyt sitten tosikko?
Nykyinen kosmologinen kehitysnäkemys sisältää valtavia ristiriitoja ja kummallisuuksia. Koko ala onkin nyt kriisissä kun JWST esittää miltä maailmankaikkeus näyttää 14 miljardin valovuoden päässä eli valo on matkannut 14 miljardia vuotta. Monet hokemat ovat muuttuneet luonnonlaeiksi vaikka kyse on heppoisista hypoteeseista ja malleista. Koko ala joudutaan pohtimaan uusiksi koska liian pitkään ei olla ajateltu oikein edes primitiivisiä perusasioita.
Poista”… Ei kun avaruus laajenee valoa nopeammin, horisontin ohi lentäneet galaksit eivät näy …”
PoistaEi kun horisontin ohi ei voi lentää, koska siellä ei ole mitään, eli sitä ”ohin” toista puolta ei ole olemassa. Avaruus tosin laajenee, mutta ”ohi” säilyy.
Vaikka ajattelemme valon kulkevan suoraviivaisesti, niin se ei ole ihan totta. Sekään ei pääse ohi horisontin, koska sen takana ei ole mitään. Ei edes tyhjää. Avaruus ”kaareutuu” ja fotonit ”palaavat takaisin”.
”… Koko ala onkin nyt kriisissä kun JWST [James Webb avaruusteleskooppi] esittää miltä maailmankaikkeus näyttää …”
PoistaJuu, vähän nuo tulokset hämmentävät. Vain 100 miljoonaa vuotta ns. alkuräjähdyksen jälkeen näyttää jo olleen olemassa kirkkaita, kehittyneitä galakseja, vaikka tämä on selvässä ristiriidassa nykyisen teorian kanssa.
Nyt on tarkoitus tehdä uusia spektroskopian seurantamittauksis, jotka antavat riippumattoman vahvistuksen näille kosmisille mittapuille – tai todistuksen selittämättömistä havainnoista tai virheellisistä mittauksista.
Mutta eikös se ole niin, että kehitys menee eteenpäin sillä tavoin, että huomaamme mokanneemme ja koetamme uudestaan ”paremmalla onnella”. Nämä poikkeamat eli anomaliathan ovat juuri sellaisia mukavia seikkoja, jotka lisäävät ymmärrystämme.
Mihin suuntaan täältä palloltamme katsommekaan, niin katsomme menneisyyteen eli kohti ns. alkuräjähdystä (joka tapahtui n. 13 800 000 000 vuotta sitten).
PoistaOlemme siis omasta näkökulmastamme kosmoksen keskipisteessä.
Fysiikka, matematiikka ja useimmat luonnontieteet ovat nimenomaan joustavia tieteenaloja, joissa totuutta etsitään ja löytöön saakka pärjäillään malleilla ja oletuksilla. Hankalaksi asian tekevät ihmiset ja instituutiot, jotka tarrautuvat vanhentuneisiin malleihin eivätkä uskalla mennä eteenpäin.
PoistaKosmologiasta eräs esimerkki on juuri galaksit joita on JWST on löytänyt ja niiden valo lienee peräisin muutaman sadan miljoonan vuoden päästä oletetusta alkuräiskäyksestä. On outoa että vaikka nämä galaksit vaikuttaisivat olevan jo rakenteeltaan kehittyneitä ja kooltaan ja massaltaan valtavia, ei oikein suostuta mieltämään sitä että galaksin kiertoaika on luokkaa 100 miljoonaa vuotta. On hyvin oletettavaa että kehittyäkseen mainitulle tasolle, galaksit vaativat useita pyörähdyksiä, joiden lukumäärää en halua edes arvailla.
Toinen kiinnostava detalji on alkuräjähdyksen synty pisteestä eli singulariteetista. Kuitenkaan fysiikka ei tunne ainoatakaan singulariteettia jossa jokin fysikaalinen massiivinen suure ottaisi vain infinitesimaalisen pisteen nollatilavuuden. Jo yhden elektronin pusertaminen nollatilavuuteen vaatisi äärettömän määrän energia. Ei ole oletettavaa että maailmankaikkeuden kokonaismassa joka on useita kymmeniä dekadeja elektronia suurempi, voitaisiin yhtään sen helpommin pisteeksi pusertaa. Jokaiselle tunnetulle alkeishiukkaselle on määritetty erilaisin kokein ja hiukkaskiihdyttimiä käyttäen niiden koko. Singulariteetti on puhtaasti matemaattinen abstraktio jolla ei ole tällä tiedolla mitään vastinetta fysiikassa.
Elämme tässäkin suhteessa erittäin mielenkiintoisia aikoja.
”…. Kuitenkaan fysiikka ei tunne ainoatakaan singulariteettia, jossa jokin fysikaalinen massiivinen suure ottaisi vain … pisteen nollatilavuuden …”
PoistaTämä ei mene ihan näin. Ajan ja paikan suhteellisuus tarkoittaa juuri sitä, että me emme voi absoluuttisesti määrittää näitä suureita (aika, tila).
Esimerkiksi liikkuvan kappaleen omasta näkökulmasta voidaan aivan vaivattomasti ylittää valon nopeus – siis tämän kappaleen omassa ”maailmankaikkeudessa”. Kun tämä kappale palaa liikedynamiikan puolesta takaisin lähtökohtaansa, se on nuorentunut suhteessa lähtökohtansa ”aikakauteen”.
Samoin voidaan tarkastella myös käsitettä ”tila”. Sen ”koko” vaihtelee nopeuksien ja kappaledien mukaan.
Aika rohkeita oletuksia sinulla. Kvanttimekaniikan lait eivät oikein jaksa päteä havaittavalla tavalla massiivisille kappaleille. Heti kun massa kasvaa suurimpien molekyylien kokoluokkaan alkaa kvantti-ilmiöiden merkitys heiketä ja kappaleiden paikan ja impulssin epätarkkuudet ovat mitätttömät. Kappaleen atomaariset osaset tottelevat edelleen kvanttimekaniikkaa hyvin mutta mikään osa ei ylitä valon nopeutta. Valon nopeutta suurempia ei ole koskaan havaittu vaikka mittauksia ja testejä on tehty lukemattomia.
PoistaTapsa: ”.. yksinkertaisempaa olisi ettei olisi mitään”. Näinhän sitä välillä ajatellaan, mutta sehän vasta outoa ja käsittämätöntä olisi, jos koskaan ei olisi ollut eikä tulisi olemaan mitään.
PoistaVoisiko ajatella että jossain universumin kolkassa on alue jossa ei ole mitään, yhtikäs mitään
Poista”… Kvanttimekaniikan lait eivät oikein jaksa päteä havaittavalla tavalla massiivisille kappaleille …”
PoistaYmmärsinköhän tämän nyt oikein. Kyllähän aikaa koskevat suhteellisuusteorian lait pätevät massiivisille kappaleille, kuten vaikkapa satelliiteille. GPS:n tarkan paikannusjärjestelmän yhteydessä on otettava – ja otetaan – huomioon aikaan liittyvät ja suhteellisuusteorian määrittelemä ero kiinteän ja liikkuvan kappaleen (satelliitin) välillä.
”… Valon nopeutta suurempia ei ole koskaan havaittu vaikka mittauksia ja testejä on tehty lukemattomia …”
Taisin mainita tarkastelevani ajan kulkua ja nopeutta liikkuvan kappaleen näkökulmasta katsottuna. Kuten hyvin tiedetään, liikkuvassa kappaleessa aika ns. lyhenee. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos kaksi kelloa käynnistetään samaan aikaan sekä paikallaan olevassa ja toisaalta liikkeelle lähtevässä objektissa, niin liikkeen loppuessa nämä kellot näyttävät eri aikaa. Siis liikkeellä ollut kello on ”jätättänyt” eli se näyttää vähemmän.
Kun kuitenkin liikkuva objekti on liikkunut saman tietyn määrätyn matkan – vaikka n kierrosta maapallon ympäri – niin kappaleen nopeus on eri liikkuvan objektin kannalta ja toisaalta maan pinnalta olleen havaitsijan perspektiivistä tarkasteltuna. Siksi liikkuvan objektin kannalta tarkastellen sen nopeus on ollut suurempi (nopeus = matka / aika).
Täten liikkuvan objektin suhteen asiaa tarkastellen voidaan mainiosti ylittää nopeus 300 000 km/s. Mutta maan pinnalta katsellen taas ei. Liikkuvan objektin kannalta käsite ”valon nopeus” tarkoittaa siis ”ääretöntä nopeutta”, ja tätähän se liikkuva kappale ei voi tietenkään ylittää.
Tarkennetaan nyt faktat kohdilleen niin ei jää epäselvää. Kvanttimekaniikan lait (mm. Schrödingerin ja Diracin yhtälöt) ovat aina voimassa mutta niiden vaikutukset muuttuvat mitättömiksi hiukkasen/kappaleen massan kasvaessa.
PoistaSuppean suhteellisuusteorian lausekkeet pätevät kaikille kappaleille, edellyttäen että gravitaatiokenttä ei ole liian vahva eikä myöskään merkittäviä kiihtyvyyksiä esiinny tutkittavalla kohteella.
Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian kaavat pätevät ainakin oman planeettajärjestelmämme sisällä. Laajassa universumin skaalassa sen pätevyys on vielä todistamatta ja on epäilys että se ei ole täysin pätevä. Siinä on puutteita, joiden detaljeihin ei ehkä kannata tässä mennä.
Esimerkkisi laskelmineen on hiukan harhaanjohtava. Jokainen kappale on oma havaitsijansa ja sillä on oma koordinaatistonsa jonka mukaan se itse määrittää noeutensa suhteessa ympäristöön. Ulkopuolinen tarkkailija puolestaan omaa saman. Lopputulos on ettei valon nopeutta voida ylittää.
Henrik:
Poista”… Kvanttimekaniikan lait (mm. Schrödingerin ja Diracin yhtälöt) ovat aina voimassa …”
Olemme tästä yhtä mieltä, tätä en ole mitenkään kiistänyt.
”… Jokainen kappale on oma havaitsijansa …”
Tämä pitää tietenkin paikkansa. Niin liikkuva kuin ”liikkumaton”. Mutta väite on puutteellinen. Jokainen kappale on SEKÄ oma havaitsijansa ETTÄ ulkopuolisen järjestelmänsä havaitsija.
”… Lopputulos on ettei valon nopeutta voida ylittää …”
Tätä sinä et edellä esitetyillä aksioomillasi todistanut; totesit vain. Ei menisi läpi tentistä.
Väite siitä, että valon nopeutta ei voi ylittää pitää paikkansa, mutta vain silloin, kun asiaan tarkastellaan PELKÄSTÄÄN ulkopuolisen tarkkailijan kannalta.
Ja silloinkin joudutaan lisäämään soppaan ylimääräisiä oletuksia, kuten että liikkuvan objektin massa kasvaa. Kyllähän se tietysti näyttää kasvavan ulkopuolisesta, koska ulkopuolelta tarkasteltuna joudutaan lisäämään voimaa, jotta kappaleen näennäinen (väärä) vauhdinlisäys pysyisi vakiona.
Mutta tosiasiana pysyy, että liikkuvan objektin itsensä kannalta tietty matka tulee taitettua nopeammin kuin paikallaan pysyvän. Eikä tämä ole näennäistä, vaan liikkuva objekti on ”vanhentunut” vähemmän paikallaan oleva. Juuri tämän vuoksi GPS-järjestelmässä joudutaan tekemään aikakorjaus.
Kiitos mietiskelystä, jätetään tämä; ei varmaan päästä yksimielisyyteen.
Jos asia jäi mietityttämään, voit tutkia asiaa Lorentz-muunnoksilla joita Einsteinkin käytti kehittäessään suppeata suhteellisuusteoriaa. Sen tulokset GPS käyttää tänäkin päivänä. Siksi en ryhtynyt asiaa todistamaan koska asia on itsestäänselvyys ja käyty läpi jo ensimmäisinä opiskeluvuosina. Massalla ei itsessään ole suppeassa teoriassa merkitystä. Muunnosten avulla kukin tarkkailija voi analysoida tilanteen.
Poista”… Jos asia jäi mietityttämään, voit tutkia asiaa Lorentz-muunnoksilla …”
PoistaJos asia jäi mietityttämään, niin voi pyytää Henrikiä esittämään sen matemaattisen muunnoksen, jonka avulla luotiin ensin niin sanottu orgaaninen elämä ja sen jälkeen aivotoiminta ja sen jälkeen ns. tekoäly.
Voin kertoa: ei siinä käytetty mitään monimutkaista matemaattista muunnosta. Ja nyt tärkein: kuka sen muunnoksen olisi kehittänyt ja kuka sitä olisi käyttänyt. Tässä mentäisiin jumaluusopin puolelle, ja ihan ok, jos haluaa ohittaa biologian, kemian ja fysiikan.
Sekä tekoäly että äly ja vieläpä evoluutio ja nykyinen ihminen ja sen äly perustuvat tavattoman yksinkertaisiin periaatteisiin; ei siinä käytetä eikä tarvita mitään Lorentz-muunnosta. Tekoäly etenkin osoittaa, että vaikka lopputulos on häikäisevän ihmeellinen, niin periaate on järjettömän yksinkertainen. Miten ihmeessä voisi olla toisin? Siis jos emme perusta asiaa ihmisen käsittämän ulkopuoliseen Jumaluuteen.
Aivan samoin voidaan osoittaa paljon yksinkertaisemmat asiat, kuten vaikkapa ajan ns. ”hidastuminen” ja massan ”kasvaminen”.
Sitten näitä ihmisten käsityksiä on vielä sellainen juttu, että kohteilla itsellään olisi jotain ominaisuuksia. Näinhän ei ole.
VastaaPoistaKun näemme punaisen kukan, ei kukka sinänsä ole punainen. Siitä heijastuva valo on ”punainen”. Tämä ei ole turhanaikaista hiuksenhalkomista.
Meillä on maailman havaitsemisessa mukana kolme tekijää: havaitsija, kohde ja havaintoväline (esimerkkisi valo).
Mitäpä jos muutamme havaintovälinettä. Jospa käyttäisimme valon tilalla sellaista välinettä, jonka nopeus olisi ns. ”ensimmäinen kosminen nopeus” eli noin 8,2 km/s. Tämä on pienin nopeus, jolla singottu kappale pysyy maan kiertoradalla (ilmanvastus unohdettuna). Sitten värkkäisimme silmän periaatteella toimivan laitteen, jolla havaitsisimme näitä meidän heitteleitämme.
Tällöin maapallo ilmenisi meillä lättänä! Eikä siinä olisi meille mitään hämmentävää, fysiikan lait kirjoitettaisiin vain vähän toisella tavalla. Siis lait, ei todellisuutta.
Entäs jos pantas välillä tuo ihmispiän kaeken selittää yrittävä järki syrjään ja katellaan ja ihstellaan suu aaki vuan...
PoistaEivätkö ne juuri ole kukan tietyt perinnölliset ominaisuudet, jotka saavat sen heijastamaan punaista, toisilla ominaisuuksilla se heijastaisi violettia tai keltaista.
PoistaJa punainenhan on vain annettu nimi tietylle valon aaltopituuden luokalle, toisille se on rouge, rot tai röd.
Juu, olet tavallaan oikeassa. Ja kasvin lehden vihreä väri johtuu siitä, että lehdessä on auringon valoa sitovaa ainetta (klorofylli), joka imee sekä punaista että sinistä väriä auringon energiaa sitoessaan. Jäljellä jää vihreä väri, joka ei reagoi lehden (klorofyllin) kanssa, vaan heijastuu lehdestä pois. Siksi näemme kasvin vihreänä.
PoistaMutta lopputulema: kasvin lehti näyttää vihreältä, koska lehti EI reagoi vihreään valoon, vaan valo siroaa pois lehdestä. Vihreys ei siis ole kasvin itsensä ominaisuus.
Ja vielä tarkemmin: vihreyttä ei ole olemassa, me vain koemme mielessämme sellaisen käsitteen kuin vihreä. On vain olemassa tietyn energisen fotonin reagointi silmässämme. Vihreä siis ”syntyy” vasta silmässämme ja aivoissamme ja tietoisuudessamme.
Maailmaa ei siis ole olemassa?
Poista”… Maailmaa ei siis ole olemassa? …”
PoistaYksinkertaista, rakas Watson. Kysymys siis on yksinkertainen, vaan vastaus taas ei.
Meidän aistimme rakentavan mieleemme simulaation – mallin – maailmasta. Meidän mielemme on siis maailman simulaatio.
Tietotekniikassa luodaan malleja, ja vaikkapa arkkitehti luo paperille talon mallin. Nämä mallit eivät ole ”todellisuus” vaan hyvin vajavainen simulaatio eli mallinnus ”todellisuudesta”. Kuten paperilla oleva rakennuspiirroskaan ei ole itse talo.
Mutta koska me ”koemme” eli simuloimme maailman ympärillämme, niin arvatenkin me itse olemme olemassa, ja siellä ulkopuolella on jotain olemassa; ehkäpä juuri se maailma.
Pintojen värit ovat sopimuksia joilla on myös vankka kokemusperäinen tausta. Valtaosa ihmisistä tunnistaa ja näkee vihreän värin hyvin samalla tavalla. Värisokeuden eri tyypeissä jotkut värit menevät sekaisin eikä ihminen mitenkään pysty niitä erottelemaan toisistaan.
PoistaVärinäköä on huolellisesti testattu laajoilla ihmisjoukoilla lähes sata vuotta. Kaikki pääsäntöisesti näkevät värit hyvin samalla tavalla. Joskus on esitetty kysymyksiä siitä miltä sellainen valo näyttäisi joka on aistialueen ulkopuolella. Siihen on vaikeata vastata koska emme koskaan pysty sellaista valoa näkemään, ainoastaan mittaamaan. Esim. UV-valoa voi hiukan "nähdä" mutta se vaikuttaa lähinnä sinertävältä valkoiselta. Infrapunavalo taas näyttää punertavalta niin pitkälle kuin silmä havaitsee kunnes tullaan aallonpituuden rajalle eikä havaita enää mitään.
Pintojen värit eivät tosiaan ole vain yhtä aallonpituutta edustavia tai edes leveitä sellaisia vaan yleensä ovat yhdistelmiä eri väreistä. Puhtaat värit ovat spektraalisesti teräviä piikkejä joita saadaan aikaan lasereilla, monokromaattoreilla ja vastaavilla tekniikoilla. Luonnossa esiintyy kasveja, hyönteisiä ja kaloja joiden pinnat eivät ole juuri minkään värisiä itsessään. Ne kuitenkin omaavat optisia "pinnoitteita" jotka voivat muokata saapuvasta valosta esiin mitä ihmeellisempiä väriloistoja. Monien perhosten värien salaisuus ei ole väripigmentti vaan optisesti äärimmäisen kehittynyt hienorakenne pinnassa suodattaen saapuvan valon ja heijastaen vain halutut osat edelleen.
Ihmisen silmää voidaan huijata tuottamalla sopivasti muutama värikomponentti valoon (metamerismi). Oikea väri sisältäisi laajahkon värikomposition. Yleensä ihmisen on erittäin vaikeata havaita eroa. Tätä ilmiötä käytetään tietoisesti hyväksi loisteputkivalaisussa ja valkoisen paperin tuotannossa.
Onko minun maailmani sinun maailmasi, et vice versa?
Poista”… Kaikki pääsäntöisesti näkevät värit hyvin samalla tavalla …”
PoistaYleisellä tasolla näin on. Toisaalta, kukaanhan ei voi tietää, millainen toisen ihmisen värikokemus tarkkaan ottaen on.
”… näkee vihreän värin hyvin samalla tavalla …”
Edes sama ihminen ei näe vihreää aina samalla tavalla. Eikä muitakaan värejä. Värinäkö on suhteellista.
Esimerkki: Vesi imee punaista väriä (aallonpituutta) erittäin voimakkaasti. Sukellettaessa vaikkapa 20 – 30 metrin syvyydessä punainen spektrin osa on lähes kadonnut. Periaatteessa ihmisen tulisi siis nähdä maailma hyvin vihertävänä. Vaan näin ei olekaan.
Silmä sopeutuu vallitsevaan valoon vihreään valoon niin, että kokee sen neutraalina harmaana. Jos tuossa syvyydessä käyttää heikkotehoista keinovaloa, tämän valo näyttää selvästi vaaleanpunaiselta, koska silmän adaptoituminen vallitsevaan valoon sotkee värikokemuksen. Jos valkoisen valon voimakkuutta lisätään riittävästi, silmän adaptaatio katoaa, lampun valo ”muuttuu” valkoiseksi ja veden ja pohjan väri vihreäksi niiltä osin, joihin keinovalo ei lankea.
Niin helppoa on huijata aivojamme.
Puhut nyt värinäön psykologisesta puolesta ja silmien/aivojen adaptaatiosta. Sieltä löytyy mitä kummallisempia efektejä. Esimerkiksi erilaiset kineettiset ilmiöt aikaansaavat värejä mustasta ja valkoisesta. Silmät myös saturoituvat jos katsotaan jotain hyvin valistua värikenttää ja kun se sammutetaan, ihminen näkee edelleen värikentän mutta nyt vastavärisenä. Ihmisen aivot ovat erittäin monimutkaiset ja näkeminen sieltä mutkallisimmasta päästä. Kyse on siis biologisista ilmiöistä silmän näkösoluista aivoihin asti mutta aivojen tiedostamatonta jälkiprosessointia on mukana runsaasti.
PoistaItse värinäkö koostuu kolmesta osasta, jotka kaikki ovat välttämättömiä. Meillä on pinta jolla on jokin väri, valaistus jossa ovat tietyt aallopoituusalueet edustettuina ja silmät joilla on kyky havaita väriä. Värin näkeminen oikein perustuu valkoisen valon käyttöön joka itsessään on erittäin vaikeata toteuttaa. Todellisuudessa valkoinen valo on joku vaihtoehdoista, jotka muistuttavat auringon tai hehkulampun spektrejä. Ne on standardisoitu tarkasti jotta näkeminen/mittaus olisi toistettavissa samoilla lopputuloksilla. Valaistuksen on oltava riittävä, muutoin siirrytään värinäön kannalta huonolle alueelle ja tulokset vääristyvät pahasti. Detaljitasolla asia on merkittävästi mutkikkaampi. Joka tapauksessa, ihmisiä on tutkittu tarkoissa testioloissa menetelmillä jotka antavat erittäin luotettavan kuvan värinäöstä. Niiden tietojen perusteella on kehitetty värimittareita jotka antavat luotettavat tulokset ilman ihmiseen liittyviä vaihteluita ja virhemahdollisuuksia.
Henrik on oikeassa: värinäkö on monimutkainen prosessi. Yleistämme väriin liittyviä käsitteitä puheissamme, koska useimmiten se on hyödyllistä: asia tulee sillä tavoin parhaiten ja yksinkertaisimmin ymmärretyksi.
PoistaTarkemmin ja yksityiskohtaisesti asiaa tarkastellen joudumme erittelemään monia seikkoja. Alkaen siitä, että värit ovat silmän ja aivojen muodostama tulkinta valon aallonpituuksista. Ja vaikka ihmispolo pystyy erottomaan miljoonia värisävyjä, niin silmän tappisoluparat joutuvat operoimaan ”sinisillä”, ”vihreillä” ja ”punaisilla” sensoreilla. Kaikki muut värit, jota kuvittelemme näkevämme ovat aivojen tuotosta näiden kolmen eri solun vastaanottaman valon määrän perusteella.
William Blake on kohtatoverini; erehtyi vilkaisemaan mikroskoopin loopista vesikirppua. Skidinä isobroidi otti pipetillä vettä kukamajakosta koelevylle, ja katsopas tätä!
VastaaPoistaMitä ne värit kuvassa ilmentävät? Tiettävästi matemaattisilla pinnoilla ei ole värejä.
VastaaPoistajolifanto bambla o falli bambla
VastaaPoistagroßiga m’pfa habla horem
egiga goramen
higo bloiko russula huju
hollaka hollala
anlogo bung
blago bung blago bung
bosso fataka
ü üü ü
schampa wulla wussa olobo
hej tatta gorem
eschige zunbada
wulubu ssubudu uluwu ssubudu
–umf
kusa gauma
ba–umf
Piste voi olla. Nolla ei, eikä laata olemasta.
VastaaPoistaErityisen hyvä teksti otsikkoa myöten.
VastaaPoistaMikään ei individiä, elämän meri kaikki. Vielä blogisti oppii elämään Järnefeltin. Runous maailma elämä sanalla luotu sanojen ulottumattomiin ellei elä sitä täysin. Kannattaa elää.
VastaaPoistaBlogisti kapellimestarina johtaa ja soittaa musiikin orkesteri soittimenaan mutta avaruus soi kuten antiikin filosofiassa sfääreinä värikkäinä.
Huomisen huolta ei ole. Vielä on viitonen sokerittomaan gluteenittomaan laktoosittomaan pullaan, wappuhuiskaan ja avautuvassa aamussa elämään. Pakkohan se on, ilo gaudeamus. Ikituuri hyvä.
Muistan unen kauneimman. Vanhan talon avoimesta akkunasta liehui tuulessa pitkä soman sininen sieluliina.
VastaaPoistaTämä blogi on sellainen uni täynnä tilaa avartuvalle.
Miten se jatkuu?
Rumpu sydän soita esiin keijut kevät monen värinen. Keijut havahtuneet talvesta sano niille mitä osaat jos hallitset kielet ja olet ne soittimessa. Vapaus alkaa musiikilla. Tiennet tuon.
VastaaPoistaMiten paljon sinisiä perhosia kesän päivissä. Yksikin riittää kun aurinko kutoo sille siivet.
VastaaPoistaViimeinen henkäys onkin ensimmäinen ja soitto soi virtanaan.
VastaaPoistaHuhtikuu kuukausista lempein kaiken synnyttäjä. Siitä ei voi selvitä, keväästä, se jatkuu jatkuu missä vaan paikassa eli ajassa. Kun leivoset ilmassa leikkiä lyö. Se alkaa nyt aina. 0
VastaaPoista22.4.1724 Immanuel Kantin syntymäpäivä, siis merkkipäiv. En ymmärrä kaikkia hänen teksei mut lienee merkkimies
VastaaPoistaKant -> Hegel -> Marx
PoistaVaikeaa viisammallekin!
Sitten Schopenhauer -> Nietzsche
Ei enään pysy persu perässä.
Marx -> Lenin -> Stalin
PoistaEdistyksellinen innostuu!
Mao -> Pol Pot -> Kim
Suvakki laskee alleen.
Mitä tekemistä yksilön maahanmuuttopoliittisella kannalla on noiden diktaattorien kanssa? Ei se ollut heidän kiinnostuksensa kohde tai ongelmansa. Rajansa kyllä pitivät tiukasti kiinni ja rasismiakin monet heistä harjoittivat.
PoistaYksikään näistä diktaattoreista ei ollut äärioikeistolainen fasisti.
PoistaJokainen näistä diktaattoreista oli edistyksellinen vasemmistolainen.
Blogi on parhaastaan postmodernistista satua. Toivottavasti tämä lajityyppi saa blogissa tilaa enemmän kuin ne toiset joita en käy listaamaan enkä nimeämään. Onhan elämäkin postmodernistista ja symbolistista satua. Postmodernismi sisältää kaiken.
VastaaPoistaMerkillinen nimi Osuuspankki.
VastaaPoistaMiten niin?
PoistaNimihän kertoo, että yhtiömuoto on osuustoiminnallinen (vrt. osuuskaupat). Muut pankit ovat sitten toimintaperiaatteeltaan liike- tai säästöpankkeja.
Kainuussa yhtä vaille kaikki osuuspankit yhdistyivät ("fuusioituivat"), että miksikähän niitä nytten kutsuisi?
PoistaSuomessa (varmaan muuallakin) pankkien kanssa saa olla varppeillaan jos omaisuutta kellä on kun ne jatkuvan mulkkauksen alaisena ovat.
Jos minulle rahaa siunautuisi ylitse oman tarpeen, muuttaisin tilini välittömästi Ålandsbankeniin. Sen historia on varsin mielenkiintoisen jämäkkä eikä varmaankaan kovin helpolla myytäväksi Tori.fi:n ilmaannu. Sen enenpää kuin minkään manikonsernin kanssa liittoutumaankaan ryhdy.
VEK
Paitsi että useimmat entiset säästöpankit (mitä nyt aikanaan kaaoksesta jäljelle jäi) ovat nykyään osakeyhtiötä, joiden nimessä sana säästöpankki on vain koristeena. Jokunen on pörssissäkin.
PoistaSilloin harvoin, kun herää kesken uniltaan, kuuntelee yöradiossa soivaa Bachia, hyvää pianototeutusta, ja lukee blogin musiikkia. Ne sulautuvat samaksi sävellykseksi.
VastaaPoistaKiitos purojen virta säveltäjät.
Jos sattui olemaan kipuja hartioissa, selässä käsissä ja jalkojen pitkissä luissa, yhtäkkiä huomaa virran sulattaneen ne tyystin pois. Miten se tapahtuu, tiedätkö?
Missä sävellajissa?
Sitten asettelee tyynyt paremmin ja on kiitollinen kuin kala pehmeässä vedessä.
Musiikki kaikki, virta, elämä.
Kiitos.
Musiikki kuuntelee ja soittaa meitä, ihmekös tuo, kun kerran blogikin lukee meitä. Ja elämä elää itseään meissä.
PoistaVoihan se olla kuka vaan tahallaan tavallaan. Ihminen kun aistii henkistä ympäristöä tarkasti ja kaukaa, jos niikseen on, tulee kohteeksi joka soi kuin puu tuulessa. Etukäteen tietää, kuka tai ainakin millainen lähetti viestin. Kun menee koneelle ja avaa sen, siellä se on odottamassa minkä hän aisti jo. Ymmärryksen ja sielun ovet ja ikkunat avaava ihminen ja viesti, tai tunkiolta haiseva ja kuollut, kuolettamaan yrittävä. Miten tämä tapahtuu ja käy selväksi ennen kuin sen näkee, vaikea sanoa mutta helppo kokea ja ymmärtääkin. Tuulikannel kuulee ja tietää, jos ihminen on sentraalisatra yhdistelemässä soivia maailmoja. Kukin antaa itsestään, avartuvaa tilaa ja hyväksyvän katseen, tai naasuun jysähtävää nyrkkiä. Sanopa se tiede joka mitään tietää tästä, ihmisestä. Sitä ei ole. Mutta taide tietää, ja sisin.
PoistaJos olisin hän, en ainakaan olisi minä, vaan kummatkin olisivat joitain mielivaltaisia pisteitä, niin kuin ovatkin. Kukaan ei ainakaan olisi etukäteen määritellyt, millaisia ne olisivat vaan vähän sitä ja vähän tuota.
VastaaPoistaPari päivää sitten lehdessä oli kuva naisen mekosta, jonka raidat yhdet näkevät sinisinä ja mustina, toiset valkoisina ja kullanvärisinä. Minusta ne olivat sinisiä ja kullankarvaisen ruskeita. Onko siis näköjärjestelmäni jotenkin häiriintynyt? Ainakin se on haalistunut. En yhtään ihmettele.
Miniä oli ripustanut heidän olohuoneensa korkealle valkoiselle seinälle sisareni iloisen värisistä räsyistä kutoman kolmimetrisen raanun, joka oikeastaan oli pöytäliina. Kaihileikkauksessa käytyään siskoni kysyi: "Onko ne pesseet tuon?" Näitä kaihileikkauksen jälkeisiä väri-ihmettelyjä ja tokaisuja kuulee usein.
On kuin olisimme jonkin suuren silmänräpäytyksessä. Tai silmän räpäytyksessä. Silmäniskussa.
VastaaPoista(Blogivaeltaja)
Ensimmäisen kerran tutustuin Fernando Pesson runoihin (suom. Leo Saukkoriipi). Vähän vierailta tuntuvat, väistelevät minua, vieraampia ovat kuin esim. Guillaume Apollinairen runot. Että siksi on turha minun sanoa (= arvata?) niistä mitään, mutta sanon silti, että Pessao koko ajan epäilee ettei ole se, mikä hän luulee olevansa, eikä sekään, joksi itseään luule. Tämä on hämmentävää. - Ps. Mutta runo "Un soir à Lima" on aivan unohtumattoman hienoa tekstiä.!
VastaaPoista