Runokirjani hyppäsi hyllystä ja huomasin, että epätäydellinen on. Yhden valikoimassa olevan, aikoinaan julkaistun kirjan nimi on ”Äkkisyvä”, mutta näkki puuttuu. Mörön ja kummituksen pelon sain muistiini vasta yrittämällä.
Äkkisyvä oli joessa ja pelko ajalta, jolloin siinä joessa ilkesi uida eli lapsuudestani. Sana pysyi mielessä Evijärvellä ja etenkin Lappajärvellä. Siniraitaisissa trikooasuissaan naisihmisetkin huutelivat toisilleen, että onko siellä äkkisyvää.
Tuntemusten maailma oli viritetty vain luonnonoloille, jos uimiseen käytetyt hiekkakuopat otetaan nekin huomioon. Maassa oli yhteensä yksi uimahalli. Ja äkkisyvä on tyypillinen kynnys, joka voi olla odottamatta kovapohjaisen rannan edessä. Jos uimataito oli heikonlainen tai olematon, asiaa oppi tarkkailemaan.
Lieneekö huomattu, että Tove Janson paransi kuvittamalla myös varhaislapsuuden pelkoja. Mörkö itse nyt kieltämättä on pelottava. Mutta Muumipeikko ja Nipsu pärjäävät sen kanssa. Hattivatit sen sijaan ovat yksi yhteen lasten pelkäämiä kummituksia, mutta mielenkiintoisesti muumit itsekin ovat sekä ruotsiksi että suomeksi kirjaimellisesti peikkoja.
Muumitrollit kauan ennen Internetiä! (Siis ”mumintroll” på svenska).
Samalla tavalla kuin tontut nämä peikot ovat mielestäni pieniä, alle metrin pituisia. Asia on hämärtynyt näyttämöversioissa. Tonttujen luonnonhistoriaan lienee vaikuttanut suuresti ruotsalainen Rydberg, jonka paljon lauletussa tekstissä esitellään kotitonttu keskellä töitään ja velvollisuuksiaan.
Kieli vain nilkuttaa. Vanhan kaskun mukaan Mannerheim olisi päämajassa henkäissyt alaiselleen (Talvela? Heinrichs?) ”mutta kenraalihan on tonttu”. Vaistottujaan ilmapiirin marsalkka olisi kysynyt, eikö ”trollkarl” olekaan suomeksi ”tonttu”. Tuo ero on monessa kielessä. Taiturimainen lentäjä tai urheilija voi olla ”magician” (kuten Magic Johnson), mutta ei esimerkiksi ”wizard”. Velhoksi voi kyllä sanoa etevää pokerin pelaajaa.
Sääli että ”tietäjä” on jäänyt kaiken maailman intellektuellien jalkoihin. Kalevalan mukaan Väinämöinen oli tietäjä, mutta joutui kuitenkin selvittämään salasanoja maanmakaaja Antero Vipuselta.
Tahdoin vihjata kouluttajille, kun he murehtivat ikäkansan suoriutumisesta digitaalisessa maailmassa, ett voisivat aloittaa käyttöliittymien huonosta suunnittelusta. Olin itse mukana. Muistan että meidän asioita tuntevien mielestä kosketusnäyttö oli todellinen turhake, vailla tulevaisuutta. Samaan aikaan ajateltiin, että ilman hiirtä tulee toimeen hyvin tai paremmin kuin hiirellä. Kosketuslevykin on ”hiiri”.
Oman vanhuuteni tunnen siinäkin, että hankin aina manuaalin eli laajemman käyttöoppaan. Nikon d850 sisältää tonnin ominaisuuksia, joita en tarvitse, mutta kymmeniä sellaisia, joista olen valmis maksamaan (tarkennus ja valotus vaihtoehtoineen, valkotasapaino ja herkkyys.
Tämän päivän kuva on kokeilun vuoksi tolkuttoman suurella herkkyysluvulla (ISO 6800) otettu. Ajoin takaa lumen koostumusta eli rakeisuutta ja tuloksena oli naapurin kissan muotokuva. Tämä on siis se uusi kamera, jonka kennossa on 45,7 miljoona pikseliä ja itsetarkennuksessa 153 tarkennuspistettä niin että dynamiikka on sitten huima. En suosittele. Puhelimen kamera on ihan hyvä. Nikon sopii meille henkisesti tasapainottomille, jotka saavat nyt ulottuvilleen kovan luokan ammattilaitteen, jota huonompikin oppii käyttämään.
Tämä asiantilojen yhteys ei oikein auennut: "itsetarkennuksessa 153 tarkennuspistettä niin että dynamiikka on sitten huima"?
VastaaPoistaSuuri muutos d750:än - autofokus aina -4 EV.
PoistaLiittyy hämäräominaisuuksiin, joissa d850 on todella merkillinen.
Ainakin Päämaja-elokuvassa Mannerheim sanoi niin Airolle
VastaaPoistaPieni pelko ja jännitys, seikkailut, kuuluivat Tove Janssonin mielestä lasten kirjallisuuteen, ja jo alle kymmenvuotiaana hän säikytteli hurjilla kertomuksillaan seinän takana asuvaa, helposti pelästyvää kaveriaan Erik Tawaststjernaa.
VastaaPoistaMörkö, Mårran, on pelottavan näköinen ja ikävän harmaa mutta oikeasti vain yksinäinen, ystäviä vailla. Se kiehtoi erityisesti yhtä pojanpoikaa, joka kävelemään opittuaan meni aina ensimmäiseksi itse hakemaan kirjan, jossa oli monta Mårranin kuvaa. On Janssonilla taikurikin kirjassaan Trollkarlens hatt, mutta onhan siellä paljon muutakin taianomaista. Muumimamman luokse voi sitten aina juosta turvaan seikkailujen jälkeen.
En koskaan oppinut kunnon uimariksi, vaikka lapsuuden koti oli niemessä ja vettä joka puolella. Olin yksinäinen lapsi, kun sisarukset olivat paljon vanhempia, ja niinpä vanhin veli pelotteli minua joskus menemästä rantaan yksin, "veessä voep olla kolomi- tai viisjalakasia." Kauheita otuksia, mistä keksikin. Se hyöty siitä oli, ettei minusta tullut voimistelunopettajaa, mitä olin vähän ajatellut. Lihasajattelua, sanoi velikin, nuorin. Eija G
Tuo tonttu-trollkarl-episodi on Turjan Päämajassa-näytelmässä. Tuskin itse keksinyt, vai olisiko sittenkin.
VastaaPoistaHommasin joku vuosi sitten Nikonin itsekin ja olen luonnossa liikkuessani kuvannut aika tavalla. Eräs seikka sai minut hämmästymään. Lähes säkkipimeässä kokeilin kuvanottoa. Tuloksena oli sarja kuvia jotka ovat tarkkoja ja hyviä, valaistukseltaan tavanomaisesta huomattavasti poikkeavia. Ja tämä käsivaralla. Jalustan kanssa olisi kuvien laatu loistava. Jostain ne fotonit on houkuteltu esiin. Kehitys parinkymmenen vuoden takaisista digikameroista on valtava.
VastaaPoistaMuistan lapsuudessa kuulleeni, että näkki vie, jos menee veteen tiettyyn kohtaan jokeen. Kyseessä oli Kyrönjoki. Olimme lapsina uimassa naapuruston lasten ja äitien kanssa. Olin silloin ehkä 4-5-vuotias, ja etäännyin rannasta niin paljon, että jalat eivät enää ulottuneet pohjaan. Muistan katselleeni vedenalaista näkymää sen verran kuin ruskeassa vedessä näki, kauhun vallassa.
VastaaPoistaIhmeekseni pulpahdin pinnalle, ja näin muiden huojentuneet ilmeet. Vähällä oli, että "näkki olisi minut vienyt". Se kohta jokirannan ison kiven vieressä on aina muistissa.