Paistettuja ajatuksia

Nyt yli kymmenen vuoden kulumalla kuluttua huomaan silloin otetuista valokuvista jotain, ajatuksen joka oli kuvan ottohetkellä tulemaisillaan mieleeni.

Ajatus muistuttaa paljon perunaa. Jos se itää, se ei ole enää hyvä. Useimmiten se mätänee. Kuka haluaisi puristaa vahingossa sellaista perunaa, joka levittää tahmean sisältönsä sormiin?

Nimitys on kai lasten kieltä, mutta lapsena ja edelleenkin pidän juhlana, kun saa ruuaksi ”jääneitä perunoita”. Ne ovat siis eilisestä jääneitä, kuorittuja ja pannulla viipaleina paistettuja. Jokin määrä sipulia kuuluu oikeastaan asiaan.

Ranskalaisia perunoita söin, sain tai näin ensimmäisen kerran ehkä Oulussa armeijassa. Rasvassa keittäminen oli sinänsä tuttua. Kotona tehtiin munkkeja. Herkuista suurin oli possumunkki. Ehkä sen kanssa sai limonaatia, jossa oli oikeaa esanssia.  Ennen joka kunnassa oli limonaatitehdas.

Uppokeittäminen eli friteeraus tunnetaan monen tuhannen vuoden ajalta, muun muassa Egyptistä.  Mistä britit kehittivät himonsa friteerattuun turskaan ja perunoihin, fish and chips, siitä en ole varma, mutta ranskalaiset perunat tulivat muotiin 1900-luvun alussa, ja kansainväliseen suosioon vaikutti ensimmäinen maailmansota.

Valokuva on paistettu ajatus tai tunnesäilyke.

Eilen tietokone – PC – sanoi itsensä irti. Erilaisten virran katkaisemisten jälkeen näyttö häämötti sairaalloisen vaalean sinisenä, eikä kovalevy käynnistynyt eikä tuuletin pitänyt ääntä. Erilaista oireilua oli esiintynyt pidempäänkin. Epäilen että perimmäinen syy on jälkeläisten mainitsema kuivunut liisteri, jonka vaikuttavat aineet ovat puu- ja kipsijauho ja tupakansavu. Jopa ilmapumpun suodatin ja hyttysverkko tuuletusikkunassa olivat muuttuneet ilmaa läpäisemättömiksi. Niitä jouduttiin tiskaamaan harjalla ja saippualla. Ja näissä ajatuksissa olin kuukausi sitten päätynyt ostokseen, tähän iMaciin.

Meneillään on siis ulkoisten kovalevyjen läpikäyminen. Ehkä se on uutisaihe, mutta yhtään tiedostoa ei kadonnut. Kaikki oli varmistettu eri levyille. Tunsin kyllä itseni hölmöksi kopioidessan erittäin suuri Windows ja ohjelmistohakemistoja. Mutta kun Macissa on myös Windows (Parallels-ohjelmalla), niin tallessa ovat.

Vanhimmat levyt on otettu käyttöön kai 2001. Nyt niiden sisältöä on verrattu uusiin ja verkkolevyn rinnalla pyörii viiden teratavun Toshiba. Mukana on isäni disketeiltä ja lerpuilta siirrettyjä tiedostoja ja käsikirjoituksia. Hänhän oli meistä kahdesta nopeampi aloittamaan. Kun itse aloin opetella mikron käyttöä kotona, oli maaliskuu 1989. Isän ensimmäinen käyttöjärjestelmä oli CP/M eli ajalta ennen Dosia. Minulla oli jokin Dos ja tekstinkäsittelyyn WP 4.2.

Pahat kielet sanovat, että Word Perfect oli oikeastaan parempi kuin Word. Mene ja tiedä. Mutta ensimmäinen verkkoyhteys kotoa saatiin ehkä 1994. Modeemin laittoi paikalleen eräs Upi, ja muistan miten tavallista puhelinjohtoa käyttänyt modeemi alkoi uikuttaa ja voihkia ja numeroa valitessaan.

Vanhoilta levyiltä löytyy kaiken jälkeenkin valokuvia, jotka eivät ehkä ole olleet koneen levyllä lainkaan. Ainakin Pariisi ja Firenze ja Siena 2004 ovat hyvin edustettuja. Yhdessä kuvassa on J. Brodskyn hauta Venetsian saarelta.

Useat kuvissa esiintyvät henkilöt ovat sittemmin suvainneet kuolla.  Monet ajatukset ovat ehtineet unohtua. Montparnassen hautausmaalla keuhkosyöpään kuolleen taiteilijan haudalle tuodaan edelleen rutistettuja tupakkarasioita (Gauloises) ja viinaan menehtyneille pullonkorkkeja. Se ei ole pilkkaa eikä raakuutta, vaan rakkauden osoitus. Eräällä haudalla o nmusta kivi valkoisen päällä, ja nimi, Cesar Vallejo. (Intiaani joka kirjoitti ”minä kuolen Pariisissa sadekuuron aikaan päivänä jonka nyt  jo saatan muistaa. Torstai se on…)