Kantana kaskessa

Kemiaa Veikko Huovisen puiden kansasta kertovassa kirjassa ei juuri ole. Se on onni. Tietoja on muutenkin tyrmistyttävästi. Kemiassa nimitykset ovat pitkiä sanoja tai selittämättömiä lyhenteitä.

Nyt vuosikymmenien jälkeen siihen olisi kukaties kirjoitettu luku, jossa ehkä olisi mainittu, että kasvin kantasolu on ihme. Kirjan lopun metsikkö ja se suuri mänty ovat ihmeellisiä. Hallitseva industrialismimme ei ole kyennyt tuottamaan mitään alkuunkaan niin hienostunutta.

Yleiskielessä “kantasolu” tarkoittaa jotain vaarallista, kenties sellaista, joka on Amerikassa kielletty.

Sana kuitenkin tarkoittaa todellisuudessa, että esimerkiksi ihmisessä on noin 30 000 miljardia solua, ja niistä jokaisessa on koko paketti kaikkien erilaisten solujen valmistamiseksi ja käyttöohje kahtena kappaleena. Lähetys on enimmäkseen kemiallisessa muodossa, ja sitä tutkiessa tulevat vastaa muuallakin näkyneet sanat, kuten nukleiinihapot, emäsparit ja eräät entsyymit.

Pitäessäni kansakoulua tässä blogissa jo hyvin kauan olen oppinut paljon. Kansakoulussamme ei ole oppiennätyksiä. Tuo sana tarkoitti ennen, silloin kun minulla mono hiersi, potkukelkka kirskui ja toisesta pitkästä sukasta oli nappi irti, virallisesti hallinnosta tulleita määräyksiä siitä, mitä kaikkea on opittava. Esimerkiksi kertotaulu. Siitä ei tingitty. Mutta kun kysyin aikuisilta, miki ei sitten jakotaulua, sain odottaa vastausta yli 50 vuotta. Vastaus on, ettei sillä tekisi mitään. Tuloksissa on aivan liian paljon päättymättömiä lukuja, kuten seitsemän jaettuna neljällä kirjoitettuna dsimaaleilla.

Emme tiedä, onko puilla tietoisuutta, koska käsitteen “tietoisuus” lähempi merkitys on suuresti epäselvä. Jos se viittaisi “tietoon”, kuten eräät ajattelevat, niin kyllä on. Tietoa on, esimerkiksi lähistön sienistä, levistä ja jäkälistä, ilman laadusta ja lämpötilasta sekä vallitsevista ja tulevista tuulista. Jokaisella puulla on jopa vapaaehtoinen palokunta, joka lähtee toimeen, kun kilpailija tai vihollinen lähestyy maasta, mereltä tai ilmasta.

Olisi metkaa muuttaa tämä blogi lukioksi, mutta tarvitsisin hupulaisia. En osaa mikrobiologian perusteita kuin vettä valaen. En osaa valaa vettä enkä kiskoa kosteutta kalliosta.

Puu vetää valoa eli fotoneja, jotka käynnistävät elektronien vaihdon ja lähettävät tietoa, että nyt huokoset auki. Sisään tulee hiilidioksidia ja ulos happea. Juuristolle toimitetaan pitkin mikroputkia sokereita.

Kasvin kantasolu on eräässä mielessä ikuinen. Toisin kuin enimmäkseen eläimillä, puu joka menettää esimerkiksi latvansa, käynnistää kauan selluloosana, ligniininä tai kuorirakenteina olleet solunsa uudelleen kantasoluina. Tässä mielessä metsä ei katoa kaatamalla, lopullisesti.

Olen kieltämättä saanut tiedon siitä, minne ovat kadonneet hyvät tietokirjat, luokkaa lukion - korkeakoulun peruskurssit.

Näpertelen Encyclopaedia Britannican verkkoversion kanssa. Vastaan tulee etenkin luonnontieteistä erittäin suurella asiantuntemuksella laadittuja, hyvin jäsenneltyjä artikkeleita, joissa on mukana videoita ja viittauksia. Hintakaan ei ole mahdoton. Varoitan että eräät arkisemmat alat vaikuttavat laihanlaisilta. Luin tarkoin kirjoitukset tekijänoikeudesta ja sopimuksista. Ei uutta eikä edes ihan ajan tasalla.

Britannica, joka siirtyi Chicagoon ennen ensimmäistäkään maailmansotaa, oli kerran todella hyvä. Teos jäi digitaalisten hakuteosten jyräämäksi. Kuka muistaa vielä esimerkiksi Encartan? Mutta Internetin ihme on Wikipedia.

Nyt Britannica vihjaa kasvien kantasoluista, että niissä voisi olla lääke (kirjaimellisesti) erilaisille taudinaiheuttajilta, ja todella vihreä vaihtoehto kömpelöille ympäristömyrkyille. Maallikon pohjatiedoin pääsee jyvälle siitäkin, miten syöpä on eräässä mielessä kantasolu, joka on riehaantunut.

Leuku

Kuvan kirja, jonka luin enkeliskan kielellä, huvitti minua kovin ja oli taidollisesti sitä, mikä on tämän hetken mielikuvituskirjallisuuden loukkauskivi. Lukija ei palaa jäljilleen, ellei hänen mielensä kuvitu.

Aleksilla minut houkutteli sekatavarakauppaan näyteikkunassa oleva yksi huono ja kaksi keskinkertaista leukupuukkoa, kunniamerkkien ja vanhojen setelien välissä.

Menin sisään, raapaisin jalkaa ja sanoin, että te olette täällä varmaan tottuneet harhaileviin dementikkoihin.

Olisivat tahtoneet Marttiinin tavallisimmasta teräaseesta 150 egeä eli suunnilleen saman kuin tavaratalo, mutta myyjältä meni sekunti koota ilmeensä, kun mainitsin, kuten muidenkin höperöiden tapana on, että minulla on vaivoinani puukkomestari Antti Rannanjärven tekemä ja nimikirjoituksellaan varustama härmäläinen kaksineuvoinen puukko, ja sitten ennen kaikkea Kustaa Lammin keisarin juhlapuukko, joka edustaakin sitten alan käsityötaidon huippua.

Lammi asui Kauhavan Kettulassa ja piti hyvänä ajatuksena, että kehuin häntä kirjassani “Puukot”. Kirjan kannessa on juuri sen puukon kuva.

Hipsin siitä matkaani, koska puukko-aatteeni on horjunut pahan kerran sen jälkeen kun terroristit alkoivat käyttää aseenaan etenkin leipäveitsiä. Itse olin jo ehtinyt kummastella rautakaupassa, miten tiukasti tuiki tavallinen Mora oli kiinni pitimessään ja hyllyssään. Jottei joku sieppaisi hyllystä asetta ja ryöstäisi kassaa. 

Kerroinhan aikoinani, miten komiteaa johtanut oikeusneuvos Miettinen sai minut vakuuttumaan silloin säädetystä laista, joka kielsi teräaseen kantamisen julkisella paikalla, ellei se selvästi kuulu työkaluihin.

Minuakin ujostuttaa autoon kätkemäni tuppipuukko, jota käytän kirjakaupan pakettien viiltelemiseen auki, jottei tarvitsisi viedä jätepaperia sisään asti.

Täten perun tai ainakin panen piikkiin pahat puheeni Akateemisesta kirjakaupasta. Tiedättekö - siellä on kirjoja!

Silmälääkäri oli juuri tutkinut silmäni, koska suvaitsen täyttää kuukauden kuluttua 80, ja ajokortti menee uusiksi. Saan kuulemma edelleen ajaa autoa, en kuitenkaan poliisin varpaille. Omaiset ovat kieltäneet minua ajamasta Itikseen, ja jo kuvaamani käynti konsertissa osoitti, että ydinkeskustan ei liioin pidä ängetä pimeällä ja sateella. Missä mahtaa sijaita se sikala, josta kaikki nämä betoniporsaat ovat kotoisin? Mieleeni tuli vanha Aku Ankka, jossa oli liikennemerkki “jos haluatte oikealle, ajakaa vasemmalle”.

Akateemisessa uutuudet olivat taas heti ulko-oven edessä ja lyhyessä ajassa löysin kymmenen kirjaa, jotka haluan heti paikalla ja luen ahmien. Rouvaani silmällä pitäen totesin kummakseni, että kaupassa oli suorastaan runsaasti hyvin merkittäviä ja sievästi valmistettuja kirjoja, jotka olivat aitoa paperia. Ostakaa tädillenne Jane Austinin kootut teokset, yksissä kansissa, hintaan 31 euroa. Jos siis tätinne on eläkkeellä oleva painonnostaja.

Tämän blogin lukijoita miettien nielaisin kolme kertaa syvään, kun havaitsin, että englanninkieliset historia-pokkarit olivat hyviä. Keskiajan matkaopas (Anthony Bale). Nähkää tekin yksijalkaisia ihmisiä, magneettivuoria, lentäviä mattoja ja ilmieläviä yksisarvisia!

Kirjoittaja näyttää olevan kunniallisen yliopiston historian professori. Ja juuri kun olin Beninin ja Nigerian ihmeellisiä rautaveistoksia ajatellen puhunut, että pitäisi viedä pikkutytöt Lontoseen British Museumiin, jossa varmaan on myös oikea ja alkuperäinen Nalle Puh.

Valitettavasti poikani tai hänen poikansa oli juuri maininnut kävelleensä Brüggessä päivän aikana 20 kilometriä niin etteivät sillä kertaa ehtineet edes Gentin, jossa on maailman toiseksi paras taidemaalaustaulu.

Henkilökohtaisesti teen niin kuin lentomestari Lemponen Ilmasotakoululla kaikkien huomattua, että kohta lentokentän pinnassa rysähtää. Hän kääntyi selin ja sanoi:” Katson juuri muualle.”

Hopehääpäivä. Tänään.

Onnen tupa

(Martti Haavio)

 

Elipä kuninkaan kartanon sikolätissä Sika Sippurahäntä ja hän oli sangen lihava. Niin kuningas sanoi rengillensä:” Kuulepas, renkipoika Aaro Ahvenus, mene ja ota kiinni Sika Sippurahäntä ja paista hänet kuninkaan pöytään herkkuruuaksi.” ”Selvä on, herra kuningas”, sanoi renkipoika Aaro Ahvenus. Ja sitten hän otti pyssyn ja puukon ja kuumaa vettä ja meni ottamaan Sika Sippurahäntää kiinni. ”Eipäs minua niin vain kiinni oteta”, sanoi Sika Sippurahäntä, ja sitten hän lähti sikolätistä metsään ja juoksi Onnenmaan hakaan asti. ”Huh, huh”, sanoi hän siellä”, kylläpä tuli kuuma.”

Olettekos, lapset, kuulleet mokomaa asiaa: Onnenmaan haassa on tammia ja pähkinäpuita ja suuri suunnaton likainen lammikko, jossa kasvaa vehkaa, ja lammikossa on pikkuinen saari, jonka nimi on Onnensaari? Sinne saarelle ui nyt Sika Sippurahäntä, ja hän alkoi rakentaa yksinurkkaista onnentupaa onnensaarelle.  Hakkaa, hakkaa hirsiä, nikertää, nakertaa.

Tulee Pässi Päkäpää katsomaan ja sanoo: ”Veliseni, veikkoseni, mitäpä täällä nikertelet, nakertelet? ”Onnentupaa rakentelen asunnoksi itselleni, sanoo Sika Sippurahäntä. ”Eihän yksinurkkaisesta tuvasta tule mitään”, sanoo Pässi Päkäpää, ”ota minut toveriksi itsellesi, tehdään kaksinurkkainen tupa, kun meitä on kaksi miestä. ”Tule pois”, sanoo Sika Sippurahäntä, ja sitten he alkavat rakentaa kaksinurkkaista onnentupaa Onnensaarelle. Hakkaavat, hakkaavat, nikertelevät, nakertelevat.

Tulee Jänis Vemmelsääri katsomaan, sanoo: ”Veliseni, veikkoseni, mitä täällä nikertelette, nakertelette” ”Onnentupaa rakentelemme asunnoksi itsellemme”, sanovat Sika Sippurahäntä ja Pässi Päkäpää. ”Eihän kaksinurkkaisesta tuvasta tule mitään”, sanoo Jänis Vemmelsääri, ”ottakaa minut toveriksenne, tehdään kolminurkkainen tupa, kun meitä on kolme miestä. ”Tule pois”, sanoo Sika Sippurahäntä, ja sitten he alkavat rakentaa kolminurkkaista tupaa Onnensaarelle. Hakkaavat, hakkaavat, nikertelevät, nakertelevat.

Tulee Kissa Kirnauskis katsomaan ja sanoo:” Veliseni veikkoseni, mitäpä täällä nikertelette, nakertelette?” ”Onnentupaa rakentelemme asunnoksi itsellemme”, sanovat Sika Sippurahäntä ja Pässi Päkäpää ja Jänis Vemmelsääri. ”Eihän kolminurkkaisesta tuvasta tule mitään”, sanoo Kissa Kirnauskis. ”Ottakaa minut toveriksenne, tehdään nelinurkkainen tupa, kun meitä on neljä miestä.” ”Tule pois”, sanoo Sika Sippurahäntä ja sitten he alkavat rakentaa nelinurkkaista onnentupaa Onnensaarelle. Hakkaavat, hakkaavat, nikertelevät ja nakertelevat.

Tulee Kukko Kultakannus katsomaan ja sanoo:” Veliseni, veikkoseni, sikaseni, kaunoiseni, mitä nikertelet ja nakertelet?” ”Onnentupaa”, sanoo Sika Sippurahäntä. ”Hyväpä tulee nelinurkkaisesta onnentuvasta, mutta ota minut toveriksi, niin teen uunit ja ikkunat ja pöydät ja tuolit tupaasi.” ”Tule pois”, sanoo Sika Sippurahäntä, ja sitten Kukko Kultakannus tekee valkoisen uunin ja lasiset ikkunat ja honkaisen pöydän ja punaiset tuolit. Ja sitten onkin Onnentupa valmis.

Asettuvat asumaan Onnentupaa. Kukko Kultakannus lentää lekahutti uunin päälle. Kissa Kirnauskis kiipesi uuniin, Pässi Päkäpää meni peränurkkaan, Jänis Vemmelsääri sängyn taakse, mutta Sika Sippurahäntä valitsi ovensuusängyn, ja sitten he kaikki nukkuivat Onnentuvassa ja kaikilla oli lämmin ja hyvä.

Mur, mur, mutta arvaattekos, lapset, mikä siellä oven takana murisee? Siellä on Suri Hukkanen viiden poikansa kanssa, ja ne ovat kovin nälkäisiä. Susi Hukkanen aukaisi Onnentuvan oven, mutta silloin Sika Sippurahäntä iski sitä kärsällänsä vatsaan, Pässi Päkäpää puski sarvillansa otsaan, Kissa Kirnauskis kynsi sen silmät aivan sokeiksi, Jänis Vemmelsääri juoksenteli edestakaisin nurkasta nurkkaan ja Kukko Kultakannus laulaa helähytti uunilta:” Kukkokiekaa.” Kylläpä suden tuli häntä, ja se juoksi niin kauas kuin pääsi, ja kaikki penikat perässä.

Suden poikaset kyselivät Suri Hukkaselta:” Saitko ruokaa?” ”Enpä saanut, en”, sanoi Susi Hukkanen. ”Siellä seppä oli takomassa, ja se pihdeillään halkaisi vatsani, Siellä Yrjö-suutari oli kenkiä tekemässä, ja se iski lestikimpulla otsaani. Siellä kraatari oli uuninpäällä, ja se pisti neuloillaan silmiini. Siellä sotamies Pinkkahousu etsi kirvestä penkin alta, ja aikoi pääni katkaista. Ja siellä tuomari Teininpoika huuteli patsaan päästä:” Katkaiskaa pää, katkaiskaa pää”, ja minä karkasin pakoon, etteivät saaneet tapetuksi. Oioioioi.” Niin se sanoi, ja sitten se lähti kauas pois.

Mutta Onnentuvassa Sika Sippurahäntä, Pässi Päkäpää, Jänis Vemmelsääri, Kissa Kirnauskis ja Kukko Kultakannus viettivät iloisia päiviä onnen auringon paisteessa ja iloisesti leikkien ja laulaen. Eikä sinne koskaan tullut Susi Hukkanen vieraaksi, koska se pelkäsi niin kovin heitä.

 * * *

PORSAS URHEA

 

Häärivät, hyörivät vihreässä Vihtametsässä pitkän riippakoivun alla kerran Kukko Punaheltta ja Kissa Kirnauskis. No hyvä. Niillä oli pikkuiset rattaat ja rattailla oli kirves, vasara, kaira ja kaksitoista suurta naulaa. Ne olivat päättäneet tehdä itselleen oman talon koivun juurelle aivan Pöllö Pököpään pesän alle.

No hyvä. Ne kaatoivat puut kirveellä ja vedättivät ne rattailla riippakoivun alle ja kairalla me väänsivät ikkunanreiät ja vasaralla ne löivät kaikki kaksitoista naulaa eteiseen vaatenaulakoksi. Sitten ne hakivat sammalta ja tilkitsivät seinraot, että tuvassa olisi lämmin, ja lopuksi me tekivät oikein hyvän katon.

Sitten ne rupesivat syömään.

Tulee, tulee taapertaa metsäpolkua pikkuinen laiha Porsas Urhea. ”Terve vaan, terve”, se sanoo. ”Minun on kova nälkä. Minä olen Porsas Urhea, enkä minä pelkää mitään.” Se oli niin laiha, että sen kylkiluut näkyivät, ja sen kärsä oli niin ohut kuin pakettinappula. No hyvä. Kukko Punaheltta ja Kissa Kirnauskis antoivat sille kahdeksan voileipää ja litran perunoita.

”Röh, röh”, sanoo Porsas Urhea, ”nyt minun on kova uni. Mutta jos Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen tulevat yöllä, niin herättäkää minut.” Ja sitten se pesi likaisen kärsänsä ja likaiset sorkkansa, puki yöpaidan päälleen ja meni uunin päälle nukkumaan.

No hyvä. Kaappikello löi kaksitoista ja kuu katseli ikkunasta sisään. Silloin huusi Pöllö Pököpää:” Huhuu.” Kukko Punaheltta aukaisi toisen silmänsä ja Kissa Kirnauskis molemmat. ”Huhuu”, huusi Pöllö Pököpää toisen kerran, ja samassa kuului kolkutusta ovelle. Kop, kop, kop. Siellä olivat Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen.

Mikäs nyt neuvoksi? Kukko alkoi itkeä vaikertaa: Nyt ne tulivat syömään meidät. Kissa alkoi itkeä vaikertaa: Jo tuli kuolema eteen. Mutta sitten ne muistivat pienen Porsas Urhean ja ne herättivät sen. Porsas Urhea haukotteli, hieroi silmiään ja sanoi:” Ei hätä ole tämän näköinen.”

No hyvä. Se pikkuinen Porsas Urhea sanoi aivan hiljaa. ”Minä olen Porsas Urhea, enkä minä pelkää mitään. Mutta minun on kova nälkä.” Ja Kukko Punaheltta ja Kissa Kirnauskis toivat sille kahdeksan voileipää ja kahdeksan kananmunaa ja lautasellisen kauraryynivelliä, ja se söi kaikki. No hyvä.

Mutta ulkona Karhu Mesikämmen ja Susi Hukkanen iskivät oveen:” Kop, kop, kop, päästäkää sisään, me tulemme syömään teitä, Kukko Punaheltta ja Kissa Kirnauskis. Tulkaapa ulos, että me saamme syödä teidät. ”Ei me tulla”, sanoi Kukko Punaheltta. ”Ei me uskalleta tulla”, sanoi Kissa Kirnauskis.

Mutta nytpä oli Porsas Urhea syönyt vatsansa aivan täyteen. Nyt se oli Lihava Porsas. Se oli niin lihava, että sen vatsa oli kuin tynnyri ja sen kärsä kuin perunanuija. Kun se käveli, niin sen jalat sanoivat:” Pop, pop, pop!” Se meni ovelle ja tarttui lukkoon ja aukaisi oven ja sanoi:

                ”R Ö H.”

Kun se sanoi RÖH, se sanoi sen niin kovalla äänellä, että Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen pelästyivät ja lähtivät pakoon ja juoksivat, juoksivat, juoksivat toiselle puolelle maapalloa. Ja sinne ne jäivät. Mutta Kukko Punaheltta, Kissa Kirnauskis ja Porsas Urhea nauroivat niin, että Pöllö Pököpää sanoi veljellensä:” Onkos tuo nyt laitaa.” Ja sitten Porsas Urhea söi kahdeksan voileipää ja litran perunoita. Sen pituinen se.

(Tekijän lupaa ei valitettavasti ole. Mutta ovat nämä toisaalta kansansatuja...)

Kauppasurkea

Entisenä kauppakorkeakokulunikin opettajana en ilmaise otsikolla vähämielisyyttä enkä mustaa kaupallista koulutusta. Pidän sitä korkeatasoisena ja haluaisin sen laajentuvan.

Mutta haluaisin opetuksen myös syventyvän ja esitän ajatuksen.

Muu kuin järjellinen ajattelu on karkotettu viimeksi kuluneiden 100 vuoden aikana. Positivismi eli metafysiikan hylkääminen pureutumalla tieteellisesti todennettavissa olevaan, on ollut kauan normi. Sanon normi. En sano tosiasia. Normi tarkoittaa sääntöä ja tässä siis mittapuuta. Mittanauha ei ole sama asia kuin metri.

Mitä ajattelisitte lakimiehestä eli esimerkiksi asianajajasta, joka sanoisi sitä tarkoittaen: tavoitteeni on ansaita mahdollisimman paljon rahaa. Jos sanoisitte siihen, että hyvä, mitä arvelisitte juristiprofessorista, joka esittäisi tuo saman pyrkimyksen, tai virkatuomarista, joka vuorollaan sanoisi haluavansa rikastua mahdollisimman paljon.

Olemme kieroa väkeä. Joku meistä sanoo, että kohonneet ansiot ovat tuottavuuden lisääntymistä ja kiertyvät kaikkien eduksi. Itse osaisin laverrella Suomen häikäisevästä taloushistoriasta viimeksi kuluneiden 150 vuoden aikana – ryysyistä rikkauteen. Olimme jotain Balkanin kolkkaa lukuun ottamatta Euroopan viheliäisin kolkka, aina sadon ja nälkävuosien armoilla. Ja kaiken jälkeen taloudellinen hyvinvointimme on nyt sellainen, jota esimerkiksi minä en osannut kuvitella nuorena lakimiehenä 1960-luvulla.

Väitän siis, ettei merkittävien tulojen tavoittelu ole oikea päämäärä ja ilmoitan, etten edes oikein arvosta kollegoja, jotka toimivat noin. Kannatan epämääräisiä periaatteita. Esimerkiksi pitäisin hyvänä sellaista elämää ja elämäntapaa, jota ei tarvitsisi hävetä. Toivon ettei kukaan kävisi kusemassa haudalleni. Tarkemmin ajatellen tiedän muutaman, jotka saattaisivat sen tehdä, joten täsmennän, että kunhan ei noita ihmisiä olisi jonoksi asti.

Tiedän hyvin, että on aivan toistakin ajattelua. Yhdysvallat, D. Trumpin johdolla, on keksinyt mainion keinon säästää ruokakuluja. Syöksähtelemällä leikkikoulujen ja koulun ala-asteen pihoille he ryöstävät lasten eväspussit ja pistelevät suihinsa. Tarkoita ilmastosopimuksesta irtautumista. Kielikuva ei ole kovin haettu, koska on ainakin perusteltu aihe pelätä, että nyt ympäristöä turmelemalla ”säästetty” lankeaa tämän hetken pikkulasten maksettavaksi ja siedettäväksi – tai tappaa heitä.

Älkää suotta väittäkö minulle vastaan, onko ympäristö menossa huonoon suuntaan. En minä tiedä.

Väitteeni on, etteivät vanhastaan käytetyt perustelut pidä eivätkä päde. Osakeyhtiön tehtävä on muka tuottaa voittoa, mahdollisimman hyvää voittoa, toteuttaessaan tarkoitusta, eikä sitä velvoittaisi muu. Osakeyhtiön ja ihmisen ero olisi näin suuri.

Väitän että juristi-kollegojeni tähän hahmoteltu ajatus on huonoa metafysiikkaa. Osakeyhtiö on ihmisen keksintö ja muuttunut 1600-luvun kauppakomppanioista 1800-luvun aidosta anonyymeihin yhtiöihin ja puhtaasti havittelua harjoittaviin monikerrosrahastoihin.

Miksi Hitler hävisi toisen maailmansodan? Tärkeät sotijat, kuten pankit, IG Farben, Krupp, Siemens, BMW ja ne muut sortuivat nopean maksimaalisen voiton tavoitteluun toisin kuin USA:ssa GM, GE, Ford ja muut, jotka muodostivat pitkän tähtäyksen yhteistyön armeijan, ilmavoimien ja laivaston kanssa.

Luontoaskel

Haahtela ynnä muut julkaisi Duodecim-lehdessä artikkelin

http://www.duodecimlehti.fi/duo13480

Syömisestä ja juomisesta, ympäristöstä ja elämäntavoista on jatkuvasti puhe. Kuuluukin olla. Valitettavasti kirjoitukset ja ohjelmat pysyvät joskus koossa pelkällä pintajännityksellä, kun asiaa ei oikein ole.

Siksi kehotan erittäin vakavasti ottamaan Luontoaskel-artikkelin esiin linkin takaa ja keskittymään 10 minuutiksi.

Koska asiat liittyvät lääketieteen moniin alueisiin ja lisäksi toisiin tieteisiin, artikkeli on suorastaan vaivattomasti ymmärrettävissä.

Mukana on useita kiinnostavia kysymyksiä. Tari Haahtela itse oli astma- ja allergiasairauksien professori ja ylilääkäri. Niinpä tässä selvitetään pieneliöitten – kansanomaisesti ”lian” – ratkaisevan tärkeää, myönteistä merkitystä. Hengissä pysymisemme on täysin mikrobien varassa. Ympäristöhaitat aiheuttavat vähintään kärsimystä ja suuria kustannuksia.

Siitä keskustellaan ahkerasti, että rakentajat hutiloivat ja pystyttävät hometaloja. Se lienee totta. Nyt kysymyksessä oleva kirjoitus tuo kuvaan jotain, mitä voisi sanoa ”homeympäristöksi”.

Toivottavasti kielikuva ei yleisty, koska homeet tuhansina lajeina ovat kulmakiviä, välttämätön osa luontoa. Tarkoitan ympäristön lyhytnäköistäpilaamista. Vain ihmisen kannalta – kumpi on ruumiin ja hengen hyvinvoinnille tärkeämpi ulkoilutapa, asfaltoitu kevyen liikenteen väylä vai metsä?

Ilman saasteiden rinnalla saisi puhua maansaasteista. Nyt taas muotiin tullut urbaani asuminen on pahimmillaan laitoshuoltoa kaikille. Keskustassa palvelut ovat lähellä. Sairauspalvelut.

Se viesti on jo mennyt perille,  että ihmisessä on kilokaupalla mikrobeja, myös bakteereita. Bakteereita aidosti kammoava varmaan tarkoittaa kohdistaa kammonsa joihinkin tiettyihin bakteereihin. Kirjaimellisesti ymmärtäen sellaisen ihmisen pitäisi kammoksua myös omaa ihoaan. Ihminen tuottaa bakteereita, ja siitäkös toiset bakteerit innostuvat.

Puhe ei siis ole taudinaiheuttajista, tyyppiä streptokokki.

Kirjoituksessa pohjalla on luonnon monimuotoisuus, dynaamisesti käsitettynä. Jokin antibioottien vastustuskyvyn syntyminen ei ole poikkeus vaan sääntö.

Vähän aikaa sitten vaihdoimme tässä blogissa pari sanaa siitä, mitä sanan innovaatio tarkoittaa. Luonto on suurin innovaattori. Koko ajan, joka päivä syntyy solujen sisällä esimerkiksi aineenvaihduntaanliittyviä innovaatioita. On nimittäin mistä valita. Energiaa löytyy kiven sisältä, monisata-asteisesta vedestä meren pohjan mustista savuttajista, sinänsä myrkyllisistä kemikaaleista…

Proteiinien tutkijoilla on käytettävissään ”kirjasto”, jossa on useampia biljoonia ”niteitä”. Kun vaihtoehtoja riittää, läheisyys on erittäin vaikuttava asia. Tässä artikkelissa asia tulee esiin lähiruokina. Maallikkona yleistäen: tutut mikrobit. Ettei vain muodostuisi seuraavaksi villitykseksi.