Eilinen Akateemisen kirjakaupan sadan parhaan kirjan lista
sai riemastuttavan vastaanoton. Kommentteja lähettäneistä osa teki niin kuin
minä, hieraisi silmiään. Luultavasti osa menetteli samoin siinäkin, että ryhtyi
hankkimaan niitä kirjoja.
Bohuslav Hrabal, jonka ”Tanssitunteja aikuisille ja
edistyneille” oli puheena tässä blogissa taannoin, on kuuluisa tekstistään ”Tarkoin
vartioidut junat”. Itse The New York Review of Books on juuri nyt nostanut häntä
näkyviin.
Eikä hän ole ollut kuolleenakaan kauan, vaikka kuolemassa on
juuri tuo harmillinen puoli, että se kestää niin kauan.
Emme ole palanneet muinaisuskontoihin. Syystä tai toisesta
maanviljelyn alkuvaiheessa oli kauan tapana haudata esi-isät ja –äidit olohuoneen
lattian alle. Tarvittavat uhrit ja vastaavat oli siten helppo toteuttaa, Sen
kuin varisteli lattialle ja siivosi huolimattomasti.
Suomestakin on muinaisjäännöksiä, joista on paha mennä
sanomaan, ovatko ne hautoja vai tunkioita – jälkimmäisen nimitys oli Unto Salon
mukaan kieleen museoitunut ”hunninko”.
Suomen puhuja tietää, mistä on kysymys, jos kuulee jonkun
luokkatoverinsa tai entisen aviomiehensä joutuneen hunningolle Akateeminen
nimitys ”deekis” sen sijaan tuntuu kadoneneen. Ennen osa kavereista oli ”aivan
deekiksellä”. Olisiko siinä takana muinainen tekotieteen muotisana ”degeneraatio”?
En tiedä, ja sen ison ja hyvän slangin sanakirjan olen vuosia sitten
lahjoittanut tarvitsevalle.
Tuota Hrabalin Englannin kuningas-juttua (jossa ei ole puhe
Englannin kuninkaasta) en tunne, vielä.
Ohimennen ihmettelen tshekkejä, joilla on jo Jaroslav Hašek
(josta on Eero Balkin loistava suomennos) ja Kundera. Ja Hrabal tuli
kuuluisaksi käsikirjoituksellaan elokuvaan ”Tarkoin vartioidut junat”, joka
tempasi ulkomaalais-Oscarin.
Kuva esittää suurinta kunnianosoitusta, jonka kirjailija voi
saada. Hänen kuvansa on olutpullon etikettinä. Liittyisiköhän se siihen, että
hänet haudattiin tammiarkussa, jossa oli hänen oman vaatimuksensa mukaisesti
pätevän panimon mainos.
Olen vähän siinä uskossa, että eräissä maissa
Keski-Europassa kaikilla hautajaisvierailla on kiire suremaan edesmennyttä ja
että tuo sureminen tapahtuu parhaiten anniskelupaikassa, jossa on kuohuvat
kannut.
Myös Švejk sopi maailmansodassa kaverinsa kanssa, että
tavataan vanhassa paikassa sodan jälkeen kello seitsemän. Tupn vanhan paikan
edessä Prahassa sankari kuulemma istuu tänäkin päivänä kiveen valettuna kohottamassa
haarikkaa huulilleen.
The Telegraphin 100 parasta kirjaa –listalla oli
huvittavasti useita kommentoijien jo mainitsemia puutteita ja sellaisia
merkkiteoksia kuin ”Linnunradan käsikirja lifareille”. Muistattehan arvion
maapallosta – ”mostly harmless”, yleisesti ottaen harmiton (siis niin kuin
lievä sukupuolitauti). – Jatkanpa niistä.
Nykysuomen Sanakirjan slangiosa oli raju - paikoin niin rajua katukieltä (käyttöesimerkkeineen) että nuori kirjastovirkailija saattoi lukea sitä punastellen kuin jonain viesteinä hänelle tuntemattomasta, riettaasta todellisuudesta.
VastaaPoistaUsein tämä osa puuttuukin ko. kirjasarjasta.
Hrabalin suomennetut muut teokset eli Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille sekä Liian meluisa yksinäisyys ovat myös hienoja kirjoja. Jälkimmäisessä on yksi todella liikuttava kohta. Hrabal ei ole pelkästään koominen kirjailija.
VastaaPoistaHrabal oli hieman kuin Aku Ankka, omasi kokemusta monista tilapäistöistä. Kuten rautatieläisenä ja jätepaperin lajittelijana, joka vallan vaihduttua 1948 tarkoitti laajamittaista kirjojen tuhoamista. Tästä kolmas suomeksi ilmestynyt teos Liian meluisa yksinäisyys (2008); käännös Eero Balkin luotettavaa työtä. Taisi tavoittaa valitettavasti vain hartaimmat ihailijat.
VastaaPoistaTulin lukeneeksi tuon Bohumil Hrabalin "Tarjoilin Englannin kuninkaalle" puolenkymmentä vuotta sitten, kun Hannu Marttila vielä piti kirjallisuusblogiaan (valitettavasti lopetti!) ja sitä kovasti suositteli. Hauska se on, Svejkin hengessä kirjoitettu.
VastaaPoistaEG
Pöh.
VastaaPoistaYoutube.. Polar bear & huskies.
Kozel !
Tulihan tuota taannoin pistäydyttyä Hostinec u Kalichassa sipasemassa hiukan vaahtoavaa. Ennenkuin ehdimme istuutua alas, niin tarjoilija jo kantoi meille litran tuopit pöytään ja totesi, että suomalaisillehan olut maistuu.
VastaaPoistaMistähän hän meidät suomalaisiksi tiesi, kun emmme olleet puhuneet hänelle mitään kieltä vielä. Sinisistä silmistä kai, vaikka rouvalla ne ovat kyllä ruskeat.
Kyllä Käsikirja Linnunrada Liftareille on ollut suuri ilon aihe.
Valitettavasti vaan ne ajat ovat menneisyyttä kun YLE tuotti suuria ilon aiheita.
PoistaDeekis taitaa tulla ihan suoraan ruotsista, ja sieltä lyhenteenä dekadenssista. Ihan degeneraatioon asti ei rappio siis ole edennyt, merkitys on suunnilleen "putki päällä".
VastaaPoistaSvejk oli listalla suuri ilonaihe. Järnefeltin Vanhempieni romaani, Nemirovskyn Veren polte ja Ishiguron Pitkän päivän ilta ovat lisäehdotuksiani. Marcovaldo olisi vaihtoehtoinen Calvino.
VastaaPoistaTšekkiläisistä ei saa unohtaa Karel Čapekia. Tšekeillä on kyllä paljon muutakin lukemisen arvoista, myös suomennettuna. (Milan Kundera lienee kuuluisin, mutta hän ei sovi kaikille – jos nyt mikään kaikille sopii.)
VastaaPoista