Muisti pätkii

Eilen uhmasin kohtaloa. Kiipesin keittiön tikkailla katonrajaan ja koukkasin kunniapaikaltaan kirjahyllyn päältä kirjan. Luin sen viimeksi vuonna 1968. Tämän Friedellin ”Uuden ajan kulttuurihistorian” olin ahminut ensimmäisen kerran lukiolaisena Kauhavalla. Isäni oli ostanut sen erään jäämistön huutokaupasta ja jättänyt kiireiltään lukematta.

Muistan alleviivaukset ja päätökseni olla itse koskaan käyttämättä hienostelevaa marginaalimerkintää ”Obs!”.

En ylimalkaan lue kynä kädessä, koska yleensä muistan muutenkin. Nyt muistin niteen ja sivunumeron ja löysin ilokseni kohdan, jossa Friedell kirjoittaessaan vuonna 1925 esitti viimeisenä maailmassa täsmälleen oikean ja oivaltavan luonnehdinnan suuresta Alexander von Humboldtista, jonka piti olla kasvitieteilijä ja silti hän luetteloi eliöiden samanlaisuuksia ja riippuvuuksia ja keksi ajatuksen verkosta, jossa kaikki elävä on riippuvainen kaikesta. Hän jopa käytti heteiden ja emien laskijoiden aikakaudella uudissanaa ”ekologia”. Ja tuo tapahtui 1820-luvulla.

Lähetin sähköpostin Tekniikan Maailman päätoimittajalle, jota en tunne henkilökohtaisesti. Sanoin ettei olisi pyöriä ilman perhosia.

Vastausta ei ole kuulunut. Päätoimittajilla on yleensä suojavarusteet höperöiden professoreiden torjumiseksi. ”No-reply” on yksi keino. Tehokkaampi on vilpillisten patentinloukkausvaatimusten kiusaaman IBM:n aikoinaan ilmoittelema tieto, miten aiheettomat kirjelähetykset (unsolicited mail) tuhotaan julkisen notaarin läsnä ollessa niitä avaamatta. Sekin on amerikkalainen urheilulaji, että vaaditaan aiheettomasti tuhat miljoonaa korvauksena suuryhtiöltä, jonka laitteistossa muka on huolestuttavasti kirjoittajan keksintöä muistuttava sovitelma…

Ehkä päädyn kirjoittamaan kymmenenä perättäisenä päivänä yhteenvedon v. Humboldtin ”Kosmoksesta”, joka on ainoa 1800-luvun tiedollisesti edelleen pätevä ja sykähdyttävä teos. Darwin-raukka, v. Humboldtin ihailija ja seuraaja, joutui hänkin kirjoittamaan ”Lajien synnyn” tietämättä kissan hännän vertaa genetiikasta ja koskaan kuulematta eräästä Mendelistä, joka oli jo luostarin puutarhassaan risteyttänyt kasveja ja todennut ominaisuuksien periytymisen lakien pääpiirteet.

Virus löydettiin vasta 1935 (Stanley, tupakan mosaiikkivirus). Virus taudin aiheuttajana sai odottaa oivaltajiaan vuoteen 1948. Viivytys oli lähes yhtä hurja kuin mannerlaattateorian, joka alkoi saada tieteellistä uskottavuutta vasta 1950-luvulla, vaikka juuri v. Humboldt oli arvannut ja käsittänyt sen 150 vuotta aikaisemmin.

Egon Friedell, jonka Kulttuurihistoria jokaisen pitäisi edelleen lukea, tähdentää, ettei historiantutkimuksella ole mitään tekemistä objektiiivisuuden eikä tieteellisyyden kanssa. Tiede vain kuvailee, samalla tavalla kuin opettavainen katekismus kuvailee hyveitä ja syntejä. Historia tuomitsee ja varoittaa, perustelee ja puolustaa.

(Ranskan vallankumouksen) ” Jean-Paul Marat oli hulluksi tullut kellarirotta…”, Friedell analysoi.

Tämän kirjoituksen asia: Egon Friedellin mielestä keskiajan lopun ja uuden ajan onnettomuudet aiheutti pandemia, 1347 rantautunut Musta surma eli paiserutto. Kaikki merkittävä myöhempi, etenkin tuskallisen hitaasti edistynyt luonnontiede, oli reaktiota siihen, mutta johti kulttuurin tuhoisaan syöksyyn  1914. Friedell muuten itse näytteli Berliinissä M. Reinhardin ohjauksessa syventyneenä Ibseniin ja Strindbergiin. Juutalainen Friedell pakeni kotonaan Wienissä Gestapota 1938 syöksymällä ikkunasta pää edellä.

Puhuakseni pehmeitä

Hallitus on onnistunut erittäin hyvin.

Voi olla, että jossain vaiheessa se todetaan epäonnistuneen pahasti.

Toimintakyvyn säilyttäminen on johtajan tärkein tehtävä. 

Miksi liikeyrityksen johtajan on palkattava alaisia, jotka ovat häntä itseään fiksumpia? Jotta hän pitäisi omat kätensä vapaina.

Liike-elämässä ja maailmassa tulee tilanteita, joihin fiksuinkaan ei osaa varautua. Tai nimenomaan ei fiksuinkaan.

Minulla on oma syy päivitellä. Herraonni on maassa heitellyt, mutta nyt iski rouvaonni. Tarvitsemme todella uusia kykyjä.

Selitykseni pandemiaan on ylikuormitus.

Jo kauan ennen maailmansotien vuosisataa eli 1900-lukua tuotiin esiin ”elämän verkko”. Kaikki riippuu kaikesta. Hurjimmat ajattelijat käyttivät epämääräisen ”luonnon” sijasta kreikan kielestä nappaamaansa sanaa ”kosmos”. Silloin piti vielä saada kirkko ja kuninkaat ymmärtämään, ettei ympärillämme oleva ole vain meitä varten ja ettei ihminen on luomakunnan kuningas.

Muuan merkittävä henkilö (George Perkins Marsh, Man and Nature) julisti, että metsien säilyttäminen ja järkevä käyttö on pakko, josta ei voi tinkiä. Aivan ensimmäisten joukossa oli Thoreau, jonka ”Walden” on totisesti toisenlainen näkökulma ympäristöön eikä pelkästään suuri amerikkalainen klassikko.

On tavallaan onnetonta, että Aristoteles voitti pelin ja hänet istutettiin tukevasti läntiseen perinteeseen. ”Yleiset syyt” kahlitsivat mieliä vuosisadasta toiseen.

Parempi olisi Plinius, jolle mikään olemassa oleva ei ollut liian vähäpätöistä ihailtavaksi ja poikkeama oli periaatteessa ainakin yhtä mielenkiintoinen kuin sääntö.

Ihailen henkilöä, joka käsittelee taidehistoriaa ja matematiikkaa samassa kirjassa selvitellen samalla maanviljelyä, kaivostoimintaa, koirankuonolaisia ja synnynnäisesti yksijalkaisia olentoja.

Samaan hengenvetoon olisi mainittava Lucretius, joka aivan oikein käsitteli myös tieteellisiä ongelmia runomuodossa.

En kuitenkaan ehdota, että koronavirusta koskevia esityksiä painettaisiin käyttäen heksametriä (tai distikonia). Jos siihen kuitenkin päädytään, olen käytettävissä, etenkin jos palkkio määritellään kyvyn, taidon ja koetellun kansalaiskunnon perustein.

O jerum!

Reetta Meriläinen matkaansaattoi minussa hämmennystä. Hän täyttää huomenna vuosia. Se on hänelle aivan oikein. On ihmisiä, jotka vain tyhjentävät vuosia.

Tutustuimme Simopekka Nortamo ollessa Helsingin Sanomien maaherrana. Reetasta tuli päätoimittaja 1991. Kun olin sekä kolumnisti että ahkera avustaja, ne asiat jotka eivät menneet Pekka Tarkan kautta kulkivat Reetan pöydälle.

Suhtautumiseni naisaatteeseen horjui. Minusta oli sinänsä hienoa, että nuori nainen oli tuollaisessa tehtävässä. Toisaalta oli aivan selvää, että päätoimittajana oli henkilö, joka oli tolkuttoman hyvä siinä tehtävässä.

Lukijat eivät yleensä tiedä eivätkä edes aavista, mitä sanomalehden päätoimittaja tekee. Kun pelkästään Kulttuurin avustajana katseli ympärilleen, mieleen tuli välillä suuri sirkus. Ovissa kulki ihmisiä, joita ehkä voisi varovasti kuvailla persoonallisiksi, siis tyyppiä Heikinheimo tai Kajava, ja toisia ihmisiä, jotka varsinkin omasta mielestään edustivat Suomen kansan ja kukaties ihmislajin ehdotonta huippua, ja saapuivat kertomaan toimitukselle, miten sanomalehteä oikeastaan on toimitettava.

Tämä HS oli tuohon aikaan valtavalla levikillään todella suuri tekijä Suomessa. Uusi Suomi loppui juuri 1991. Reetta oli ollut aluksi urheilutoimittaja, toinen nainen sellaisessa tehtävässä. Häntä ei päässyt kiusoittelemaan kiivaasta nuoruudesta, koska hänellä oli työhuoneessaan seinällä se uutiskuva, jossa hän mielenosoittajien joukon kärjessä julistaa ”Springer ja Erkko – porvareiden verkko”.

Nuoremmille lukijoille on ehkä syytä ilmoittaa erikseen, ettei kysymyksessä ollut stalinismi, jota ei ollut vielä keksitty, vaan kriittisyys ja radikalismi, joka monien kummaksi ja harvojen harmiksi ohjautui itsensä Helsingin Sanomien sisään. Itse Aatos Erkko oli selkeästi sillä kannalla, ettei sanomalehteä johdettu esimerkiksi Kansallispankista eikä edes työnantajapiireistä. Suomi lakkasi olemasta yhden tai kahden totuuden valtakunta, ja vaikeaselkoinen termi ”isänmaallisuus” alkoi tarkoittaa runsautta, monipuolisuutta. 

Sanomien historiaa nyt julkaistaessa olen ollut hyvin hiljaa siitä, että esimerkiksi päivän sankari on todiste perinteiden muuttumisesta. Hän – ja samoin edesmennyt miehensä – ovat lähtöisin raukoilta rajoilta, mikä tarkoittaa Itä-Suomea, ja kouliintuneet lapsuudesta asti kovaan työntekoon, jossa ei edes käy mielessä, mikä työ sopii kenenkin arvolle.

Edes historia ei kiinnitä riittävästi huomiota johtavien sanomalehtiemme eroon. Helsingin Sanomat ei ollut alkuunkaan niin hienostunut kuin Uusi Suomi oli, siis omasta mielestään. Hesari oli ikään kuin kauppiaiden, Usari vanhempien lehtoreitten maun mukainen

Jäin miettimään, opetetaanko nuorisolle yliopistolla, miten muistelmakirjallisuutta käytetään.

Sääntö voi vaikuttaa nurinkuriselta. Uskottava tiedonvälitys edellyttää, etteivät vastuulliset toimittajat pane lehteen läheskään kaikkea tietämäänsä. Tässä tapauksessa jään hiukan haikailemaan. Valtavien muutosten aikana toimineelta olisi hienoa saada vain sopivan salaperäinen versio otsikon ylioppilaslaulusta. Kertosäe päivittelee juuri aikojen muuttumista. O Jerum Jerum Jerum – o quae mutatio rerum. ”Jerum” lienee suomeksi “jessus”.

Iholla

Oudosti kehutaan, miten kuulokkeilla kuuleekin hienosti. Perusfysiikka kuitenkin kertoo, ettei musiikin kuuntelua hyvien kaiuttimien kautta voita mikään, ainakaan muu kuin vihainen naapuri.

Etenkin René Jacobsin uusimmat levytykset passioista ja sellaisten kuin Händelin, Vivaldin, Charpentierin, Boccherinin ja sitten renessanssimusiikista – Josquin ja muut – aiheuttaa elimistöllisiä muutoksia. Niin, onhan siellä myös Mozartia, paljonkin. Ja Jacobs on erikoisen kiinnostunut mikrofonien sijoittelusta  niin että solistit ja kuoron osat laulavat etäältä.

Kovaääniset lähettävät kartioillaan ääniaaltoja, jotka vaeltavat ilmassa kuulijan korviin seikkailtuaan matkalla huoneessa.

Istun juuri sopivassa suorakaiteen ´muotoisessa tilassa, jossa on muutamia tuhansia kirjoja ja mattoja lattialla. Muutamakin kovan tason ammattimuusikko on käynyt toteamassa, että sokkona B & O:n aktiivikaiuttimien ääntä ei juurikaan erottaisi esimerkiksi verhon takana soittavasta orkesterista. Samassa tilassa on flyygeli, joten liedejä pääsee myös kuuntelemaan täysin aidossa esitystilanteessa; esittäjiä on ollut.

Jos joku nyt epäilee esitystäni, pankoon tuollaisessa paikassa vaikka nuppineulan teevadille. Sormenpäillä tuntee, miten se värisee musiikin tahdissa.

Laulunopetuksessa muuan sääntö on, ettei kurkulla lauleta. Tuki löytyy rintakehästä ja palleasta, eikä tekniikka ole edes vaikea. Kymmenen vuoden ahkera harjoittelu, ja alkeet rupeavat olemaan hallinnassa.

Ihminen on samanlainen ihme kuin viulu. Kuiskausta hiukan hiljaisempi ääni kantautuu näyttämöltä kolmannelle yläriville. Desibelejä ei tarvita monta.

Voisin ilmoittautua itsekin valheenpaljastuskoneeseen. Kuunnellessani kotona tunnen itse ruumiini jäsenissä värinän, ihokarvat nousevat pystyyn, ihon galvaaninen sähkönjohtavuus muuttuu, kämmenpohjat kostuvat, niska pörhistyy, villapaita puhdistuu.

Kun minulla on hiukan erikoinen muisti, näen kuunnellessani myös kuvat, esimerkiksi oranssit iltapilvet jotka sulavat yön kirkkaudeksi Johannes-passion lopulla jousten ylösnousemuksessa, tai Mozartin d-mollin pimeänsinisen sametin läikehtimisen. Sointujen taitteleminen aina g-molliin saakka nostattaa nenääni tuleentuneen viljan tuoksun, ja c-molli on hyvää vettä, C-duuri taas tunturipuron vähäravinteista eli kirkkaudessaan hiukan mautonta vettä.

Tuollaisen kuuntelun jälkeen en haluaisi joutua puhaltamaan poliisin putkeen, sillä tiedän olevani hiukan humalassa. Nojatuolin kuljettaminen päihtyneen on rangaistava teko. Luultavasti se on minulla endorfiinia, kun nuo etyylipuolen virvokkeet ovat pysyneet vieraina.

Olisin kummissani, jos joku tupakoisi tuollaista kuunnellessaan. Toistaiseksi kukaan ei ole yrittänyt. Se on sitten eri asia, ja tästä minulla on todistajana ystäväni Martti M., että jos tupakoitavana on jotain Cohibas -tasoista eli uskomaton sikari, musiikiksi sopii erinomaisesti vaikkapa sooloviulusonaatti; sekä Bartokin että Bachin tuon lajin teokset ovatkin pikemmin lineaarialgebraa kuin soitantoa.

Käpy

Kuva sisältää katsomukseni.

Siemenen saa ymmärtää sellaisenaan ja vertauskuvallisesti. Kun käpy on varistanut siemenensä, sen aika on ohi. 

Edellisessä kirjoituksessani onnistuin harhauttamaan hyvät lukijani. Hoidon priorisointi on kaikkien tuntemaa lääkärin etiikkaa, jota olen itsekin opettanut. Jos on valittava, yli-ikäinen uhrataan ja nuori pelastetaan. Jos on valittava, synnyttävä äiti yritetään pelastaa, vaikka syntyvä menetettäisiin. Äidillä on muita lapsia tai hän voi saada niitä. Joukkosidontapaikalla konepistoolimies hoidetaan ennen kirjuria.

En tarkoita itseäni enkä läheisiäni kirjoittaessani vanhoista ja koronasta. Jos tauti tulee, hoidetaan jos voidaan, ja ellei voida, ei hoideta. Toinen blogisti ryhtyi kirjoittamaan myös eutanasiasta ja hoitotestamenteista. Minä en uskaltaisi. Eikä sellainen oikein kuulu tähä asiaan. 

Rajujen korona-rajoitusten perusteleminen vain kaltaisteni vanhusten suojaamisella on mielestäni tekopyhää. Sellaista vaihtoehtoa ei näet ole näkyvissä, että uhraamalla vanhat pelastettaisiin muut. Ei ainakaan toistaiseksi ole keinoa rajoittaa tarpeettomat ihmiset huonommalle hoidolle. Se tauti kun tarttuu oikullisesti ja sairaalajärjestelmää tarvitaan muuhunkin. 

Haistan syntymässä olevan kilpajuoksua Titanicin pelastusveneisiin. Sinne on otettava ne, joilla on elämä edessään, ei minun kaltaisiani, joilla on menneisyys takanaan. 

Itsemurha on asianomaisen oma ratkaisu mutta toisen tappaminen on murha, vaikka tuo toinen olisi kuinka vanha ja sairas. Oikeusjuttuja muuten on, onneksi kyllä harvakseltaan. Mutta Suomi ei ole Titanic.

Eräät vihjaavat, ettei huonojalkaisimmille kannata pelastuslauttoja varatakaan. Kuolevat ne kumminkin ennen pitkää. Voin hyvin kuvitella kannan, ettei pelastusvälineitä hankita ollenkaan, koska ne tulevat liian kalliiksi ja onnettomuuden vaara on prosentuaalisesti niin pieni.

Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa pelataan pokeria ihmishengillä ja toimivalla taloudella. 

Arvaukseni on, että pandemian taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset osoittautuvat vaikeammiksi kuin tauti. ”Kultakin kykyjensä mukaan ja kullekin tarpeittensa mukaan” on tavoite, mutta yhtälönä lähes mahdoton ratkaista.

Muistelen aurinkorannoille muuttaneiden rikkaiden kovasydämisiä lausuntoja muutama kuukausi sitten. He halusivat pitää rahansa ja jotkut ilmoittivat, etteivät köyhät oikeastaan kiinnosta. Ja nyt lehdissä näkee kirjoituksia, että pandemian jälkeen kaikki palaa kutakuinkin ennalleen.

En usko. Sanottuani vielä kerran, että itse olen saanut kaikkea hyvää enemmän kuin ansaitsenkaan pyyhän vain muistamaan, että tämä ”dezimierung”, Saksa armeijan jo 1914-1918 käyttöön ottama, myös Varkaudessa 1918 sovellettu menetelmä, että joka kymmenes ihminen rivistä ammutaan, osoittautui epäonnistuneeksi. Ja kirjoittamisella on tehtävänsä, ei olla oikeassa, vaan osoittaa toisia tapoja käsittää asioita.

Kenet makkaratehtaalle?

Soininvaara laskeskelee kirjoituksessaan esimerkkinä liian kauan eläneiden hintaa yhteiskunnalle pandemian aikaa ja ehkä laajemminkin.

Paljonko säästäisimme, jos antaisimme muutenkin kuolevien kuolla vain? Kysymys vaikuttaa järkevältä, mutta se järkevyys on harhaa.

Paljonko menetämme rahaa, kun emme tee vammaisista, vakavasti sairaista ja vanhuksista jauhelihaa? Tuotetta voitaisiin myydä väärällä nimellä tai sitten mustin murkinana.

Toisin sanoen ihmissyönnin kummastelu on aiheetonta ja tilastomiehelle kukaties järjenvastaistakin.

Niinistöstä makkaraa? Ja minusta (75 v.). Miksi Soininvaara viivyttelee? Kirveet ovat halpoja ja sellaisen saisi lainaksi naapuristakin.

Suomessa kuolee joka vuosi 54 000 ihmistä. Tilastot osoittavat, että yli 70-vuotiaaksi elää aivan liian moni.

Amerikkalaiset ovat olleet oudon hiljaa tästä kustannuserästä nyt pandemian aikana. Voisiko se johtua Trumpin ja Bidenin iästä?

Ruotsalaiset olivat hyvin viehättyneitä rodun parantamisesta jo 1930-luvulla, ja silloinkin ääniä kaikui Karoliinisen instituutin suunnasta. Minulle läheinen on suurlehden 30-luvun musiikkiarvostelu, jossa kirjoittaja pohtii Jasha Heifetzin konsertin kuultuaan, voiko juutalainen oppia soittamaan viulua, ja tulee siihen tulokseen, että ei. Korkeintaan matkimaan, kuten apina. Se oli sama vuosi, kun Upsalan ylioppilaat järjestivät mielenosoituksen estääkseen 7 juutalaisen lääkärin maahanpääsyn työllisyysnäkökohtiin viitaten. Ja puheet juutalaisten kohtelusta kaltoin olivat muutenkin epäuskottavia, joidenkin ruotsalaisten mielestä.

Vastaan edelle kirjoittamaani vetoamatta aatteisiin. Nopea kuolleiden piikki kaataisi sairaalajärjestelmämme ja vähintään vaurioittaisi lääkäreiden ja hoitajien ammattikuntia pysyvästi. Rajoitusten nopea vähentäminen uhkaisi myös esimerkiksi opettajakuntaa.

Jotkut numeromiehet eivät ota uskoakseen, että ”toisen kuolema on toisen elämä” ei pidä paikkaansa missään matematiikassa. ”Jokainen on oman onnensa seppä” on pitkä vale. Olemme jokainen riippuvaisia toisten hyvinvoinnista. Riippuvuus on ehkä vaikeasti havaittavissa. Itse olen riippuvainen siitä, että saan kaupasta rahalla ruokaa, ja tietysti myös putkimiehestä ja sähköyhtiöstä, vain eräitä mainitakseni.

Olen jo odottanut, kuka ottaa puheeksi hoitolaitosten turhat ihmiset ja heidän aiheuttamansa kustannukset. Termin ”turhat ihmiset” ottivat käyttöön bolshevikit vuonna 1917. He tarkoittivat joutilasta yläluokkaa, jonka edustajat oli ammuttava, ja ammuttiin. Joutilaaseen yläluokkaan voitiin laskea myös ahkera alaluokka, kuten pian nähtiin.

Siis kuka päättää, mitä mitataan rahalla? Jospa Soininvaara päättäisi.

Outoa etteivät nämä fiksut pojat huomaa kirjoittaessaan ”laatupainotetuista elinvuosista” kertovansa kaiken itsestään eli oman elämänsä arvosta omissa silmissään.

Suurentelija

Mestari on sama sana kuin maisteri ja sopiva suomennos olisi isottelija, koska ”magnus” tarkoittaa suurta.

Itse Luther – hullu ja edesvastuuton mies kyllä – rukoili eräässä esipuheessaan, ettei hän ”tulisi itse omaksi mestarikseen”. Tuo ymmärretään suotta uskonnollisesti. Kyllä hän käsitti myös kokemastaan, kylistä ja kaupungeista, että mestari putoaa korkealta, joko sellaisenaan tai silmukka kaulassaan.

Johtajuus on joka päivä lehdissä. On helppo nähdä, että tuo tuttu sana ymmärretään niin monin tavoin, ettei sillä ole oikeastaan käyttöä.

Esimerkiksi aikamme suurin johtaja Donald Trump kierouttaa käsityksiä. Johtajuus ja hyvä johtajuus eivät voi tarkoittaa samaa asiaa. Henkilö, joka sekä käyttää väärin lain ja vakiintuneen tavan mukaisia valtaoikeuksiaan että sen lisäksi toimii tavalla, joka innostaa enemmän vastustajia kuin omia, on silti johtaja.

Kauempaa kauhaisten: Winston Churchill oli henkisesti tasapainoton henkilö ja pahalla muistettu sekasortoisista ja ajoittain hengenvaarallisista aloitteistaan. Mutta harvoin on niin moni saanut olla kiitollinen yhdelle miehelle. Britannian pitäminen sodassa ja kieltämättä hiukan yksinkertaisen Rooseveltin vietteleminen edistämään Englannin asiaa vielä kun oman maankin nurkat alkoivat olla tulessa, olivat uskomattomia saavutuksia.

Kylmää sotaa – jonka hän itse totesi – Churchill ei kyennyt estämään, koska hänellä oli naurettava tarve pitää tyhjästä kiinni eli edistää Brittiläistä imperiumia, jota ei enää ollut. Tässä mielessä hänestä tuli Britannian historian merkittävin spiritisti ja henkien manaaja.

Kaikkien aikojen suurin populisti, tai ainakin suuri Julius Caesarin jälkeen, oli Stalin. Hitlerkin huuteli enimmäkseen vaihtopenkiltä sorruttuaan samaan virheeseen, jota Rooman keisari Marcus Aurelius niin pelkäsi, kahden rintaman sotaan. Populismi on liike, joka tähtää johtajan vaihtamiseen. Siksi johtajaksi valikoituu henkilö, joka on paras estämään johtajan vaihtamisen. Kuten Stalin. Tämä rokonarpinen gruusialainen, oli joutunut seuraamaan sivusta, mitä Leninin täydellinen kyvyttömyys johtajana aiheutti. Leninin julkaisemat raittiuskilpakirjoitukset eivät olisi paljon auttaneet, ellei hänellä olisi ollut ytimiään myöten nerokasta Trotskia käytettävissään.

Koska eteemme aukeaa nyt pelottavia näköaloja koronataloudessa, olen lehteillyt muutamia kirjoja löytääkseni hauskoja juttuja. Gordonin – Ramsayn ”Divided on D-Day” kronikoi, miten mustasukkaisuus ja matalamielisyys maksoivat verta ja pysäyttivät etenemisen Normandiasta 1944 puoleksi vuodeksi. Brttikenraali Brooken (varakreivi Alanbrook) luonnehdinta on klassikko: aina sitä Hitleriä vastaan taisteli, mutta Montgomery oli paha vihollinen. (Sanoja oli siis Montyn esikuntapäällikkö.)

Lasse Laaksosen ”Viina, herrat, rangaistukset 1918. – 1945” kertoo keskeisiä asioita sotilaallisesta johtamisesta Suomessa Mannerheimin aikana. Itse armeijassa perunakellaria korkeammalle pääsemättömänä voisi päätellä, että pikkumaisuus on suuri sotilaallinen hyve, paitsi päihdyttävien aineiden käytössä, jossa eräästäkin kenraalistamme lainataan luonnehdintaa ”nautti aina kaiken käsiinsä saamansa alkoholin”. Siihen olisi vielä voinut lisätä ”taistelutilanteeseen katsomatta”.

Normaali on vaara

Entä jos meneillään on järjestelmän romahdus?

Kysymys ei ole dystopiaa eikä utopiaa.

Paluu normaaliin on huulilla. Kuka muuta toivoisikaan? Mutta jospa ”normaali” on juuri se mikä petti ja entä jos pandemia on osa jotain laajempaa kokonaisuutta?

Maapallolla on kautensa. Jääkaudet liittyvät pallon kieppumiseen, joka vaihtelee yllättävän paljon ja säännöllisestikin. Viime jääkausi ei ollut vakaan kaamean kelin aikaa. Vaihtelut olivat suuriakin, ja mahdollisesti juuri niiden turvin ihminen pääsi pujahtamaan Euraasian mammuttiarolle askartelemaan muun muassa kiviesineitten kanssa.

Pelkästään ihmistä ajatellen puhutaan kulttuureista. Kaikki ne ovat vuorollaan kaatuneet. Laboratoriossa astiaan tehty viljelmä on sekin kulttuuri. Itse sana tarkoittaa viljelyä.

Olemme hyvin tietämättömiä muun biomassan vaiheista. Itsestämme tiedämme jotain, mutta sangen vähän eläinten ja ympäristön vaikutuksista oloomme.

Historioitsija Kyle Harper kirjoittelee aika uhkarohkeasti pieneliöiden ja virusten ekosysteemistä ja evoluutiosta historiallisena ilmiönä kirjassaan ”The Fate of Rome”, Rooman kohtalo.

Maailman ensimmäinen pandemia oli Antoninuksen rutto, joka riehui noin 165 jKr. ja tappoi ainakin Rooman kaupungissa 2 000 henkeä päivässä. Luu- ja hammastutkimusten mukaan kysymyksessä oli isorokko. Se uusiutui, eikä Rooma ollut koskaan entisensä. Justinianuksen ruton jälkeen noin vuonna 600 Rooma, jossa todella oli suurimmillaan elänyt noin miljoona ihmistä, vaipui väkiluvultaan noin 25 000 henkeen.

Harper kiinnittää paljon huomiota ilmaston ja pienilmaston muuttumisiin ja kertoo Rooman lämpökaudesta, joka oli ilmaston historiassa jokseenkin ainutlaatuinen 1 000 vuotta. Sen varassa syntyi ja kehittyi tämä valtakunta.

En ole nähnyt suoraa puhetta siitä, että tämä paljon puhuttu teollistumisen ja tieteenaikakautemme ei ehkä johdakaan tekoälyn ja robotiikan keinoihin kvanttitietokoneen turvin, vaan yhteisölliseen ja sen perässä biologiseen rapautumiseen. 

Tällä hetkellä taloudellis-sosiaalisen järjestelmän pettämisen merkkejä osoittavat EU, Yhdysvallat ja Venäjä, eikä liene mahdotonta, etteivät Kiina ja Intia suinkaan ole kasvutiellä vaan joutuvat käyttämään yhä enemmän resursseja järjestelmän ylläpitämiseen kasvun sijasta.

Viidakoissa on suuret määrät kaatuneita, umpeen kasvaneita ja unohdettuja keisarikuntia. Me ajattelemme saavuttaneemme jotain pysyvää ja selitämme, että kriisi on poikkeustila. Mutta Roomakin kaatui, ja yksi syy oli liian hyvät maantiet ja meriväylät ja patogeenien eli taudinaiheuttajien kannalta liian herkulliset kaupunkikasautumat. Siis globalisaatio. 

Tätä kannattaisi ehkä miettiä. Panen Harperille paremmaksi – olen ihmetellyt vuosikymmeniä, mikä mies tämä Muhammed oli, kun noin vain valloitettiin hyvin merkittävä osa tunnettua maailmaa (mannerta). Vastaus voisi olla: kameli- ja kangasalan miehiä. Nähtävästi vastakain eivät olleet uskonnot tai kulttuurit, vaan pandemia (Justinianuksen rutto ja ihmisille Euroopassa kertynyt patogeenikuorma) ja hyvin toimivat immuunijärjestelmät? Eikä ilmanalaankaan voinut enää luottaa. Kiinallehan kävi mongolien kanssa juuri samalla tavalla 1200-luvulla.

Iän vai ian kaiken?

Otsikko on tarkoitettu lukijoiden kosiskeluun. Uskontunnustuksessakin on ”iankaikkinen”, joka tarkoittaa iän kaiken eli ikuisesti. Eräät iänikuiset ongelmat ovat odottamatta muuttuneet pahanlaatuisiksi.

Pandemian alussa oli kauppasota Kiinan ja USA:n kesken väitetyistä teollisoikeuksista. Sikäli kuin tämä tästä asettuu ja EU pysyy pystyssä, raskas tietosuojan (GDPR) epäonnistuminen tulee osoittautumaan kohtalokkaaksi.

Sieltä tuli salaa eli aivan puskista suoraan voimaan asetus, joka ei ole ajatuksellisesti eikä käytännöllisesti sovellettavissa. Halu oli suojata EU:n kansalaisia etenkin suuryritysten kaupallisilta väärinkäytöksiltä, ja asialla olivat eturivissä Saksan vihreät.

Koska tarkoitus oli hyvä, kuurnittiin pari hyttystä ja nieltiin lauma kameleja. Afrikka muuten jo maksoi ihmisuhreilla aidsin ja ebolan tolkuttomasti hinnoitellut lääkepatentit. 

Nyt erinäisillä toimijoilla on ennenkuulumaton mahdollisuus veloittaa ihmiseltä pääsymaksu tilaisuuteen, jossa hänet hirtetään.

Näin huimaa liikeideaa ei ole ennen kokeiltu. Tähän asti on tyydytty jakamaan vainajan vaatteet sotamiesten kesken, myös se yhdestä kappaleesta kudottu vaippa. Holokaustin juutalaiset menettivät kaiken omaisuutensa natsivaltiolle tai suoraan arjalaisille naapureilleen, mutta tietääkseni Auschwitzin junissa ei tarkastettu matkalippuja.

Hämmästyttävä digiloikka aiheutti jo kysymyksen, kuka maksaa ja kuka ansaitsee. Kun pakottava terveydellinen tilanne menee ohi, puskureissa ovat tallella juuri ne tiedot eli nimet ja pärstät, jotka laki nimesi arkaluonteisiksi.

Sairaushistoria tulee olemaan välttämätön tieto jopa ihmisen pitämiseksi hengissä sairaalassa, ja tuo sairaala voi hyvin olla vieraalla maalla, ehkä vihamielisessä ympäristössä. Ja sairaus- ja tunnistetiedot toisiinsa liiettyinä ovat puhdasta kultaa jopa sellaisille ”yrittäjille” kuin lääkkeiden ja huumausaineiden tukkumyyjille.

Ei tekisi mieli mainita asiaa, mutta taitaa olla pakko. Strategisesti tärkeissä tehtävissä toimivat ihmiset, kuten ne, joiden työ liittyy läheisesti energian ja juomaveden jakeluun, ja heidän terveyhtensä, ovat sotilaallisesti erikoisen kiinnostavia, ja hyvin tärkeitä myös kapinan tekijöille ja terroristeille. 

”Maalittaminen” saa uuden, erittäin pelottavan lisämerkityksen. Nyt jo tiedetään, ketkä ihmiset on lamautettava, jotta valtio pantaisiin polvilleen.

Tällaiset mietteet ovat maan johdon tiedossa Luultavasti jotkut ovat hyvillään toisarvoisista puheenaiheista, kuten kasvosuojaimista, koska ne ovat käsitettäviä ja ne voi ratkaista. Edellä selvitetyt tiedon ja osaamisen ongelmat ovat paljon, paljon vaikeampia. Varmaan kysymysten harvat osaajat on jo koottu miettimään valtioneuvostolle toimenpiteitä. Noita osaajia muuten on yllättävän hyvin armeijassa ja eräissä yhtiöissä. – Satunnaiselle lukijalle toistan, että olin informaatio-oikeuden professori ja erikoisalani oli teknologian siirtäminen (technology transfer), kuten lääkeainepatentit. Siitä tiedän, että sääntelyn ja vaikean teknologian yhteisvaikutuksen osaajia on, ja monet heistä ovat hyviä. Tässä asiassa emme häviä amerikkalaisille, kiinalaisille emmekä venäläisille.

Virusten aatehistoriasta

Ehkä Jumalaa ei sitten ole olemassa. Mutta paholainen on!

Jumalan olemassaolosta en halua keskustella enkä kirjoittaa, koska minulla ei ole aavistustakaan, mitä tämä ”olemassaolo” mahtaisi tarkoittaa. Jos vihjataan, että on jotain merkittävää ja voimallista, josta ehkä saan hetkittäin vaikutelman himmeänä, kuin kuvastimessa, siinä ei ole muuta puhumista.

Virus on niin taitava, niin etevä ennakoimaan ja niin pätevä naamioitumaan, että sen rinnalla koko Karoliinisen instituutin asiantuntijaraati jäisi kirkkaasti kakkoseksi. Näinhän sille tuntuu olevan käymässä nyt koronaviruksen kanssa joka tapauksessa. Ruotsissa ei ole vaikeaa saada koolle ihmisiä, jotka arvelevat olevansa vähän etevämpiä kuin kaikki muut. Yksi heistä pitää vallassaan myös sitä tangoa laulavaa, painiurallaan pettynyttä miestä muistuttavaa henkilöä, joka on nyt pääministerinä siellä. Voisivat muuten hankkia osuustoiminnallisesta liikkeestä molemmille mainion Crescent-merkkisen polkupyörän ja käskeä painumaan sillä hornan tuuttiin. 

Kuvan kirjan kirjoittaja Matti Vuento on biokemian emeritusprofessori ja tietokirjaiija. Hänen kaikkein uusin kirjansa on bakteereista. Sekin pitää saada tavalla tai toisella.

Virus-kirja on asiantunteva. ”Tietokirjailija” tarkoittaa nykyisin yleisölle kirjoittavaa henkilöä, jolloin lukijalta ei voi edellyttää perinpohjaisia taustatietoja eikä itse kirjassakaan voi kovin laajasti selvittää vaikeita asioita. Tyypillisesti vaikea asia edellyttää esimerkiksi mutkikkaiden ja toisiinsa liittyvien termien ymmärtämistä yhteyksissään. Esimerkiksi entsyymit, miten ne toimivat ja miltä ne maistuvat.

Yritän tietoisesti jakaa näissä omissa kirjoituksissani vihjeitä ja tiedon murusia, koska ammattini takia olen harjaantunut melkein ymmärtämään erilaisia asioita. Koska varsinaisesti olin patenttijuristi, oli aivan pakko koettaa käsittää esimerkiksi geeniterapian erikoisuuksia tai mitä tarkoittava nollajohto ja vaihe sähköverkossa. Patenttiriidassa asianomaisen alan oikeat asiantuntijat ovat jo esiintyneet ja ilmaisseet olevansa aivan eri linjoilla tai muotoilleet sanottavansa niin tyylikkäästi kuin vain tuntuvan palkkion jo saanut vain voi.

Jotkut viruskirjan jaksoista ovat puhtaita jännityskertomuksia, kuten isorokon, aidsin ja ebolan tarinat. Etenkin tietolaatikkoihin sijoitetut selvitykset vaativat sitä keskittymistä. Vuento osoittaa ammattitaitonsa sanomalla silloin tällöin, että tästä tai tuosta perusasiasta ei tutkimuksella ole tietoa, joskus ei aavistustakaan. Koko homma on niin nuorta että liikkeelle pääsy vaati oikeastaan elektronimikroskoopin. Sellainen syvä ongelma kuin viruksen tunkeutuminen soluun molekyyli- ja atomitason sähkömagneettisin varauksin näyttäisi edellyttävän kvanttimekaniikkaa, jota ei ehkä ole vielä valjastettu näihin asioihin.

Mutta viruslajeja lienee noin 200 miljoonaa erilaista, virukset ovat ehkä olleet keskeisesti mukana, kun maapallerollemme syntyi elämää, ja luultavasti ne ovat aivan kaiken kannalta täysin välttämättömiä. Mutta joukossa on rosvoviruksia, jollaiselta tämä korona alkaa nyt näyttää.

Viime kirjoituksen jälkeen joku kommentoija epäili minua Descartesin hengestä. Pois se minusta. Descartes lienee väittänyt, että eläimet ovat oikeastaan koneita, jotka mm. jäljittelevät kipua, kun niitä hakkaa. Itse arvelen, että ”sielu” osoittautui selvästi turhaksi käsitteeksi, ja ”tietoisuus”, josta E. Wilson on kirjoittanut niin etevästi, lienee asia, josta ehkä saamme kuulla merkillisiä asioita, jos alamme ymmärtää muita elämiä, kasveja ja niiden järjestelmiä. Virusten aatehistoriasta emme siis vielä tiedä – mutta ehkä aika näyttää. 

YouJohannes

Kuunnelkaa Johannes-passio YouTubesta Cantores Minoreksen vuosi sitten tuomiokirkosta esittämänä.

Loistavat solistit, yksi sensaatiomainen. Loistava esitys.

Tekstityksen ja runsaiden lähikuvien vuoksi näette, missä kulloinkin mennään.

Selaimellani osoite on
https://www.youtube.com/watch?v=X4z_EcVN1zg

Muutoin haku noramalisti ja tilaus. YouTubessa on loputtomasti hienoja esityksiä. Spotifyssä passioita näyttäisi olevan lähes sata, siis kokonaisesityksiä.

Itse kuuntelen ainakin pätkiä Matteus-passiosta, vaikka siinä on niin surullinen se loppu. Polvella ovat Harnoncourtin, Gardinerin, Jacobsin, Herreweghen ja Klempererin levytykset ja mediaserverin kautta hyvin merkittäviä mm. Suzukin (ehkä hienoimmat kuorot) ja Ton Koopmanin verskiot. lkääkä unohtako Furtwängler-vainajaa, lkääkä Karl Richteriä ja hänen solistejaan...

Hyvä perjantai

Wikipedia selittää, että englannin ja monien muiden kielten nimityksen ”hyvä” on sanan vanhentunut merkitys ”pyhä”. Vain Skandinavian maissa ja Suomessa piinaviikon perjantai on ”pitkä”. Saksassa ”Karfreitag” viittaa keskiyläsaksan suremista tarkoittavaan sanaan. 

Lueskelin George Orwellin esseitä muistettuani, että Orwell on nyt tekijänoikeudesta vapaa. Harkitsin että jos panisin jotain häneltä kääntämääni tähän blogiin. Yllätyin. 

Moni asia ei enää palaa ennalleen ja moni muuttuu tunnistamattomaksi, kun tämä virusvitsaus kerran rauhoittuu. Itse arvailen, että vaikutukset tuntuvat ainakin 30 vuotta ja ovat osittain dramaattisia.

Orwell on mielestäni nyt hiukan vanhentunut. Sekä aiheet että tekstit maistuvat hiukan toisarvoisilta, ja se on siis tämän pandemian vaikutusta. Kysymyksessä ei ole pelkkä tärkeysjärjestys, vaan mittakaavan ja perspektiivin muutos.

Parhaassa tapauksessa tämä siis on jotain sellaista kuin kaikelle kansalle tarjolla olevat Maanmittaushallituksen Karttapaikan kartat, joihin saa valikoista viistovalovarjostuksen jättämällä peruskartan nimistöineen alle näkyviin. Näet kotipihasi ja lähiympäristösi uusin silmin ja havaitset riippuvuuksia ja yhteyksiä, joita et ole osannut kuvitella.

Jokaisella kirjoittajalla on jokin sanoma. Tuo tekstin ydin, sen sanottava vanhenee ensimmäisenä. Katsoin Orwellin erinomaista kirjoitusta sananvapaudesta ja lehdistöstä. Lehdistö on jo muuttunut, ja millaista uutistoiminta on vuoden kuluttua, siitä tiedän vain että en tiedä. Uutinen on keinotekoinen ja epämääräinen käsite.

Selailin tätä kirjoitusta varten aineistoani, jossa on hyvinkin vanhoja Hesareita ja Kuvalehtiä. Jonkun pitäisi kirjoittaa joskus sanomalehden historia ja tyytyä yhteen lehteen ja esimerkiksi 10 vuoteen.

Vaikutelmani mukaan uutiset eli lehti eli media kätkee ja hämmentää enemmän kuin kertoo ja tiedottaa. Ehdottamani historia ei tule täyttämään kohtuullisia tieteellisiä vaatimuksia, koska ei ole, mihin verrata. Tällainen koronakriisi on täysi poikkeus. Luultavasti näinä aikoina on tapahtunut muuta, syvältä järisyttävää, joka olisi havaittavissa mutta jota vain kukaan ei ole huomannut.

Ja se toinen syy tiedon vaikean valikoinnin ohella. Kun olemme niin tyhmiä.

Esimerkiksi maailmanloppu. Ehkä sillä tarkoitetaan maapallon elinmahdollisuuksien tuhoutumista, mutta linnunratajärjestelmän ja kaiken sen ulkopuolella olevan katoaminen on tyypillisesti uskonnollinen ajatus eli suoraan sanoen luulottelua.

Vaikeampi on tunnustaa, että Descartesin ”Ajattelen, siis olen olemassa” on surkea kehäpäätelmä. Luultavasti hän olisi ollut olemassa, vaikkei olisi ajatellutkaan. Ja leveä heisimato on olemassa, vaikka mikään ei viittaa siihen, että se harjoittaisi ajattelun kaltaista toimintaa, vaikka onkin kunnioitusta ansaitseva luontokappale. Ja Descartes on olemassa, vaikka on kuollut, koska hän kirjoitti ne kirjat ennen kuin kukistui virusinfektioon Tukholmassa. (Hän vilustui vetoisassa linnassa, jonne oli tyhmyyttään tullut opettamaan omituista kuningatarta.)

Mitä raitiovaunun kuljettaja ajattelee

Ajattelin keskustella Kari Enqvistin kanssa. Hän kirjoitti lehteen. Sanoma oli, että” vain tiede hänet voittaa”. ”Hän” on vanha vainooja, kavala kauhea.

Minusta tiede ei ole edelleenkään riittävän tieteellistä. Luonnontiede on suuri joukko palvelijattaria ja palvelijoita, jotka neulovat tilkkuja yhteen. Tuloksena voi olla tilkkutäkki, tai sitten ei.

Näin rukkastuntumalla mainion valokuvan. Mies seisoo tanakasti purjelaiva Suomen Joutsenen lähellä Aurajoen rannalla. Olin pari vuotta sitten asianomaisen hautajaisissakin. Aivan vähän jäi vaille 100 ikävuodesta. Hienoa muistoa ei jäänyt vaille.

Kerran kysyinkin, että aivanko totta hän oli purjehtinut varusmiehenä ollessaan Suomen Joutsenella. Näin oli, ennen sotia. Sotavuodet hän oli seilannut sillä panssarilaivalla, joka ei räjähtänyt miinaan 1941, eli siis Väinämöisellä. Muun osan elämäänsä hän oli kuljettanut raitiovaunua Helsingissä. Tiettävästi kysymyksessä oli numero 8, joka olisi siis Salmisaari – Vallila. 

Se oli ennen tavallista, että päästyään leipäpuuhun ihminen pysyi ja hoiti työnsä kaikki elämänsä päivät. Tuloksena sellaisesta on yhteiskunta.

Raitiovaunun kuljettaminen on jatkuvaa eteenpäin pyrkimistä. Kuljettaja on selvillä siitä, että reitti on silmukka. Hän tietää myös sen, että niin on melkein kaikkien ihmisten laita ja että onnettomuuksia voi yrittää välttää taidolla ja varovaisuudella. Huima edistys on asia, jonka yhteys maailmaan on hiukan uskonvarainen, samalla tavalla kuin leijaa katsoessa narun olemassaolo.

Käydessäni talossa kutsun saaneena, kahvit juoneena, sai poikkeuksellisen tilaisuuden selailla vainajan vihkoja.  Hän oli tehnyt muistiinpanoja lukemistaan kirjoista. Vihkoja tuotiin kolme pinkkaa, kaikki korkeita. Ne oli paperoitu sillä epämääräisen sinisellä paperilla, jota ennen käytettiin kouluissa, ja se oli selvä, että vihko oli päällystettävä. Muovia ei ollut keksitty ja lakkaa uhrattiin vain sidottujen kirjojen kannen kiiltoon.

Edesmennyt ystäväni oli harrastanut erikoisesti matkakirjallisuutta, mutta myös luonnonhistoriaa ja kansantajuista tiedettä. Kaunokirjallisuudesta suuret venäläiset olivat saaneet paljon huomiota ja aikaa, etenkin Dostojevski ja Tolstoi.

Käsiala oli niin kaunista ja tasaista, että silmät vettyivät ihailusta. Lyijykynää oli jaksettu teroittaa tasaisesti. Luetuista kirjoista oli yksiselitteiset tiedot ja sen jälkeen yhteenveto sisällöstä. Usein riitti yksi sivu, Karamazovin veljeksistä kaksi. Sitten oli lukijan arvio luetusta.

Tiesin kyllä tämän, mutta syke kiihtyi ja välillä piti hengittää syvään. Kritiikit olivat tasapainoisia, perusteltuja ja osoittivat sekä perehtyneisyyttä että kiintymystä kirjallisuuteen. Kirjoittajaan ei ollut tarttunut edes kulttuurin takiaissanoja, joiden välttäminen on aidosti vaikeaa.

Tulkitsin että samalla tavalla kuin kirjoittaja oli halunnut ajatella omilla aivoillaan, hän oli tahtonut käyttää omaa kieltään eli sellaisia rakenteita, rytmejä ja valintoja, jotka sopivat juuri hänelle mutta välittyivät toisellekin. En tiedä, oliko näitä kukaan toinen lukenut. Lähetin hengessä terveisiä Sven Hedinille (ystäväni oli ruotsinkielinen), kiitin ja poistuin. Ei muistomerkin tarvitse olla yleisölle esitetty eikä ”vaskea vankempi” (aere perennius), vaikka Horatius sitäkin väitti.

Ei saa vertailla

Muistelen, että vertailu oli hyvin tärkeä asia. Siitä kyllä kiellettiin. Ei saa vertailla. Naapurissa oli parempaa mannapuuroa. – Mutta meillä on paremmin silitetyt ikkunaverhot.

Muistelin Uudenkaarlepyyn kaupunkia, jossa vietin pari viikkoa lukiolaisena tuttavaperheessä. Vanhemmat ovat nyt kai kuolleet, mutta perheen pojat näyttävät toimivan pontevasti paikkakunnalla. Sievästä tyttärestä en tiedä.

Sääli että 70-vuotispäivästäni on jo yli 5 vuotta. Nyt keksin, mitä sanoisin lehtihaastattelussa.

”Minulla sattui olemaan erikoinen kasvuympäristö. Ennen rippikouluikää tunsin pari- kolmesataa ihmistä ja ainakin 50 perhettä niin että olin käynyt kotona ja istunut pöydässä tai penkillä.”

Toisin sanoen tietoa oli runsaasti siitä, että eri paikoissa on erilainen meininki. Mitä tämä meininki tarkoittaa, sitä on vaikea selittää lyhyesti, koska tuossa sanassa sekoittuvat muun muassa talous ja tunnelma. Eräässäkin huushollissa kaikki huusivat koko ajan eli siis puhuivat huutamalla. Toisessa talossa oli tapana kiroilla kovasti, äiti ylimpänä, ellei isoäiti.  

Sitä en osaisi muotoilla, että sain erikoisen hyvän tilaisuuden kuljeskella ja katsella, koska perheeni ja isoisäni perhe tiedettiin suhteellisen vaarattomiksi niin ettei minuunkaan kiinnitetty erikoista huomiota, muttei myöskään hätistelty luudalla. 

Tämä ei johtunut mitenkään minusta. Isoisä oli kauppias mutta monitoiminen. Isäni taas tunnetusti oli joka paikassa. Äitikin tiedettiin ainakin siitä, että hän myi kirjakaupassa vihkoja ja kyniä ja tosiaan tarvittaessa vaikka kirjoja.

Siellä Uudessakaarlepyyssä myös vanhemmat olivat erikoisen onnistuneita ihmisiä, ja opin sellaisiakin kummallisuuksia kuin että perhe istui juomaan kahvia tai teetä yhdessä ja rupatteli päivän asioista.

Ironian puuttuminen lähisuhteissa oli aivan uusi kokemus. Kun olin melkein lapsi vielä, pidin luonnollisena, että vanhemmillani oli aina kiire, paljon lapsia nimittäin ja kauppa ja työasioita hoidettavana. Toinen kotini oli täynnä erilaisia enoja ja isoisä saattoi istua pöytään kirves kädessä, tai vasara. Mummu joi kahvinsa ja söi hellan luona seisaallaan. Se oli sellainen tapa. Jos oli vieraita tai vieraampia, asetelma oli tietysti toinen. 

Mutta lapsille ja nuorille vastattiin aina tyyliin ”lapset saa sitten kun on loppunut, etteivät polta suutaan”. Ja ellei keksinyt sanoa mitään ikävää, ei sanottu mitään.

Iloinen tervehdys herrasmiespiireissä oli: ai sinäkin olet vielä hengissä. Siihen sopi vastata esimerkiksi lääkärimme tavoin, että kun Jumala ei huoli ja piru tietää aina saavansa.

Niin nämä ruotsia puhuvat lähikaupunkilaiset vaikuttivat pitävän toisistaan ja sanoivatkin sen suuntaisia asioita. Sekös oudostutti!

Oli muuten meilläkin kotona ovikello, mutta se ei toiminut. Kuukausi sitten käsitin jälleen oman maalaisuuteni, kun joku paketin tuoja samoin kohteliaasti: teillä on avain ovessa. Missä se sitten olisi ellei ovessa?

Alttius

Haluan halveksia viisautta, koska viisaus tulee niin usein esiin vasta kun on myöhäistä.

Viisaus – totta – näkee parhaiten ja kauimmas. Se näkee parhaiten, kun liekit punaavat jo laseja.

Suomi oli sotien jälkeen paljon parempi maa kuin ennen sotia. Mittaan hyvinvoinnilla ja onnellisuudella. Molemmat ovat hyvin voimattomia ja onnettomia mittareita. Parempia ne ovat kuin bruttokansantulo, koska tuo rahassa arvioitu summa on laskettu mielivaltaisesti eikä sisällä tietoa rahan jakautumisesta ihmisille. Mielivaltaisuutta on esimerkiksi se, ettei summa käsitä palkatonta kotityötä eikä luonnon ilmaishyödykkeitä.

Vielä vaikeammin mitattava ”yhteisöllisyys” muuttui sotien jälkeen hyvin nopeasti. Tavallisen selityksen mukaan taistelutoiminnassa oli nähty, että johtaminen voi olla tavattoman typerää ja taitamatonta ja että tyhmien ja heikkojen ihmisten myönteinen osuus voi osoittautua suureksi.

Tuttavapiiriini kuului ihmisiä, joita äänestämisen ajatus loukkasi. ”Mitä järkeä siinä on, että puiston puliukon ääni painaa yhtä paljon kuin minun, joka olen lakitieteen lisensiaatti!?”

Meillä tosin Paasikivi ja Kekkonen antoivat ymmärtää, että heillä oli kummallakin kohdallaan yliluonnollisia kykyjä, nimittäin sellaista viisautta, josta kaikki muut olivat jääneet osattomiksi.

Riskien hallinta on keskeinen kysymys hyvässä taloudenpidossa ja sotilaspuolella. Lääketieteessä se on perusasioita ja alkaa riskien selvittämisestä. Ennen leikkausta hankitaan tieto potilaan tilasta, koska hän voi kärsiä jostain sellaisesta, joka ei yleensä aiheuta ongelmia. Rikkinäiset hampaat ja sydänvika voivat olla tekemisissä toistensa kanssa.

Monet pelit on rakennettu säännöiltään sellaisiksi, että riskin laskeminen on mahdollista. Siksi taitava pelaaja voittaa lopulta aina sellaisen pelaajan, joka tekee ratkaisuja arvaamalla. Siksi pelikasinot ovat voitollisia mutta pelaajat vain poikkeustapauksissa.

Yleiskielen sanat ovat monimielisiä. ”Riski” voi tarkoittaa myös vaaranvastuuta. Koko vakuutustoiminta perustuu tuohon matematiikkaan eli vaaran ja sen rahallisen kattamisen taulukoimiseen. 

Koronan yhteydessä laskematon vaara tahtoo unohtua. Ei ole mahdotonta, että paavi kääntyy muhamettilaiseksi, koska hänen päähänsä on pudonnut lihapulla Pietarinkirkon kupolista. Tuota vaihtoehtoa ei silti sisällytetä kirkkopoliittisiin laskelmiin. Luin kirjoituksen, jossa moitittiin, että maanpuolustuksen tavoin olisi harjoiteltava myös pandemioita. Niitähän harjoitellaan, vanhastaan. Kuka ei tietäisi, että vuosituhansia taudit tappoivat sodissa enemmän ihmisiä kuin aseet? Kuka ei tietäisi, että pahoja tauteja syntyy myös rauhan aikana, ja ne aiheuttavat sitten ehkä sotia.

Mutta jos nyt alkaisi epidemia, joka sairastuttaisi kolmanneksen kansoista ja aiheuttaisi vakavaa hulluutta eli jatkuvia harha-aistimuksia, siihen ei olisi varauduttu. Tarttuvasta mielitaudista ei ole juuri keskusteltu. Voisi tosin olla syytä. Mutta ajatus mielisairauden ”taudinaiheuttajasta” on vieras.

Sanakirjan mukaan ”alttius” tarkoittaa toisaalta epätavallista herkkyyttä saada esimerkiksi tartunta, ja toisaalta epätavallista herkkyyttä reagoida olosuhteisiin. 

Kaikki olemme täällä osoittaaksemme ei viisautta mutta alittiutta.

Rajarailo

Miksi eilen jokin ihmeellinen Studs Terkel ja vielä vieraalla kielellä? Aivan kuin tässä ei olisi vaivoja vanhastaan.

Mitä patogeeneihin tulee, Donald Trump ei ole uusi eikä edes harvinainen ilmiö. Radio-ohjelmien suuri mestari Terkel, jonka paras kirja on suomentamaton ”Working”, ellei sitten suomentamaton ”The Good War”, kirjoitti viimeisessä, 95-vuotiaana kirjoittamassaan muistelmassa ”Stop and Go” samassa kappaleessa Einsteinista ja Ayn Randista. Samalla hän pahoitteli suhdatonta vertausta.

Ayn Rand, joka kuoli 1982, oli kapitalistisen politiikan, egoistisen etiikan ja rationaalisen ajattelun edistäjä. Hänen kirjojaan myytiin paljon ja jotkut tunnetut rahamiehet ja liikemiehet ilmoittautuivat Randin ”objektivismin” kannattajiksi.

Randin aatteet - Yhteistyö hävittää yksilöllisyyden - Ihminen elää itseään varten - Ihmisen on osattava nostaa itsensä toisten yläpuolelle.

Terkelin kanssa ääninauhalle keskustellessaan Einstein puolestaan sanoi, että vain yhteistyössä ihminen voi löytää yksilöllisyytensä ja luovuutensa. Vain yhdessä muiden kanssa hän voi todella saada jotain aikaan.

Ainakin Terkel oli erittäin tarkoin selvillä suurmiesten palvonnasta. Suurmies on muka luonnonoikku ja poikkeus. Asia on vakava. Kuuluisimpia ”suurmiehiä” olivat Hitler, Stalin ja Mao.

Einstein salpaa henkeni. Olen oppinut sen verran matematiikkaa ja luonnontieteitä, että ymmärrän jotain pientä hänen oivallustensa suuruudesta ja jopa siitä, että tiivistelmä ”kaikki on suhteellista” on erikoisen tyhmä vitsi. Se ei huvita ja se johtaa täysin harhaan.

Erinäiset asiat on nähtävä suhteessa toisiin asioihin, kuten aika suhteessa energiaan eli massaan. Sitä vastoin luonnonvakiot eivät ole samalla tavalla ”suhteellisia”. Aalto-hiukkasdualismi oli yksi uskomattomista oivalluksista, ehkä osittain siksi, että se on hiukan järjenvastainen, mutta tosi.

Kvanttimekaniikan luojia luetellaan ainakin kymmenen. Feynmanin nimissä on parempi vitsi: joka luulee ymmärtävänsä tuon teorian, on ymmärtänyt sen väärin. Ja teoria siis toimii käytännössä. Einsteinin ja kvanttimekaniikan sovittaminen yhteen ei ota onnistuakseen. Mutta molemmat täydentävät kohtalokkaasti perinteistä luonnontiedettä.

Ayn Randin oivalluksista voisi keskustella, jos ne tarkoittaisivat jotain. Einsteinin vedän minäkin tähän siksi, että juuri hänen aktiivinen yhteistyönsä yhteistyönsä niin monien kanssa vaikutti niin valtavasti. Hän avasi ehkä yhtä paljon uusia arvoituksia kuin ratkaisi niitä. Ja hän osasi myös epäonnistua.

Tässä asiassa ”matematiikka” on helppoa. Yhteisö = joukko yksilöitä. Yhteisö tiivistää yksilöitä ja yksilöt tiivistävät yhteisöä.

Ja näin tullaan takaisin Terkelin kirjoihin eli keskusteluihin myös köyhien ja tyhmien ihmisten kanssa ja ”suurmiesten” vieroksuntaan. Myös Suomessa kysellään taas suurmiestä, joka panisi koronaviruksen aisoihin.  Päivän lehdet arvioivat, että USA:ssa oma puolue on siirtämässä Trumpia sivummalle työllisyyden romahduksen takia. Ja Ayn Rand valehteli: ole sinäkin Donald Trump. Ole yksilö. Jo Aristoteles oli Trumpin kannattaja. Varokaa!