Uutinen jäi huvittamaan. Uranuksessa ja Neptunuksessa ja mahdollisesti
Saturnuksessa ja kukaties muuallakin ja kenties joka paikassa sataa timantteja.
Ei siihen tarvita kuin vetyä ja hiiltä, vähänlämmintä ja pikkuisen painetta. Jo
koulussa kerrottiin, että timantti on hiilen ja siten lyijykynän grafiitin
muoto.
Asia ei ole erikoisen varma. Sikälikin on turha lähteä
liikkeelle ämpärin kanssa.
Sama lähde –BBC – kertoi että Suomen pankeissa ollaan pako kauhunvallassa,
kun uuden softan (CFD) ansiosta kuka tahansa voi ryhtyä kaksinkertaistamaan
tulojaan, eikä miljonäärin tulevaisuutta voi oikein välttää. Kysymyksessä on
trading, differenssikauppa, eli juuri se, mitä eräät ovat tehneet aamusta
iltaan kolmesataa vuotta. Tunnetusti ensimmäinen hintavaihteluilla havittelun
kohde oli tulppaanin sipuli. Hollannin
pankkimiesten ratsulähetit kiikaroivat Biskajan lahden lähellä odottaen laivoja
tuleviksi Maustesaarilta.
Olen antanut kerran elämässäni pörssivihjeen, sukulaiselle.
Yli kymmenen vuotta sitten sanoin, että voisi olla hyväajatus ostaa Koneen
osakkeita. Entiedä mitä tapahtui. Itse en ole osakkeita ostanut. Sen olen
tunnustanut kerran ennenkin, että pajatsoa olen pelannut. Se tapahtui
Lappajärvellä vuonna 1958. Kaksikymmentä vanhaa markkaa eli kolikko meni
takaressuun kansanterveydelle. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Kiskalla
joskus tyrkytetään veikkaus- ja lottokuponkia, johon sanon mahdollisimman
ystävällisesti että kiitos ei. Yhdelle sanoin, ettei nyt sovi, kun minulla on
kovarianttien parametrin estimointi kesken ja että miten sitä vanha mies nyt veikkaisi
ottamatta huomioon Gaussin-Markovin yhtälöä. Myyjä otti nokkiinsa ja sanoi että
seuraava asiakas.
Otsikko on tuttu kirjallisuudesta. Olen lukenut A.E. Järvisen
tuon nimisen eräkirjoituksen. Tuntsalla pudotteli pikkuisen lunta. Järvinen oli
siitä hyvä kirjailija, että hän kirjoitti saman novellin aina uudestaan. Kun
kerran toimitin Haanpäätä, jouduin ensin ryhmittelemään jutut. Niitä tuli
kymmenen ryhmää, toisistaan paljon poikkeavia.
Paras novellistimme on edelleen Juhani Aho. Hänellä on paljo
esimerkkejä siitä, ettei aihetta eikä asiaa tarvita lainkaan. Tulos voi olla
silti mainio. Suosikkini on ”Kosteikko, kukkula ja saari”.
Se näyttäisi olevan tuokiokuva ja vain hauraasti kiinni
omissa kokemuksissa, mutta kun sen on lukenut, sen muistaa viisikymmentä
vuotta.
Tekstien toimittamisessa on sellainen taika, joka taas tätä
nykyä unohtuu usein. Paukkutehoja pitää varoa. Vaikutus on usein sama kuin
pienen dynamiittipanoksen. Ääni voi olla komea, mutta kohteesta ei jää jäljelle
kuin riekaleita.
Vielä vaikeampi on tämä Ahon suurenmoinen taito, joka muuten
saattaa olla peräisin Tshehovilta. Järnefeltin pojat ja äiti seurasivat myös
Tshehovia ja käänsivätkin hänen tekstiään lennosta.
Se on tämä sävellystä muistuttava piirre: mitä tulee minkä
jälkeen. Kovin monella kirjoittajalla on kyky kirjoittaa hyvä lause ja tuhota
se seuraavalla lauseella. Jos haluaa sanoa tekstissään kaksi asiaa, voi olla hyvä
sijoittaa ne esimerkiksi alkuun ja loppuun.
Älkää muuten ruvetko rikastumaan pörssissä älkääkä
tavoitelko timantteja taivalta. Elämän suurilla asioilla ei ole hintaa, kuten
Ahokin tuolla lastullaan ohimennen todistaa.
Pilkun, hm, viilausta: Eikös se ollut Kosteikko, kukkula, saari?
VastaaPoistaTerveisin evijärveläinen kaksteetupla
Onkos blogisti kenties syyllistynyt joskus nuorempana tupakointiin, salaa tietenkin?
VastaaPoistaNykypolvinen kysyy: Onko Ahon lastut a) mielikuvitusta, b) tositapahtumiin perustuvaa vai c)tosi kuvauksia?
VastaaPoistaRee, perkele.
PoistaMaailmankaikkeudessa on paikkoja, joissa sataa miljardien karaattien painoisia timantteja. Mutta mitä sitten?
VastaaPoistaJos nyt saisin kymmenen kilon painoisen timantin, ei minulla olisi sille mitään järkevää käyttöä. Ehkä se sopisi maustehuhmareeseen, pippurinmurskaamiseen, mutta luultavasti ei siihenkään.
Tai, Veikko Huovista versioiden, olisi kai se köyhässä taloudessa hyvä olla pirtin sillan alla kymmenen kilon timantti.
On spekuloitu Jupiterin ytimen olevan timantti.
PoistaYksinäinen kulkija elämäntiellä, yksitoikkoisella kuin taival halki nevan tasamaalla, mutta sitten on kuitenkin joukossa jokin kukkula, kosteikko, saari. Niitä kelpaa muistella. On lehmän kellon kalkatusta, karjapiian laulua ja iltahuutoa, lehmisavua, ystävällisiä, rauhallisia ihmisiä, Linkolan ihailemaa nostalgista maalaisidylliä 1800-luvun lopusta. Linnunlaulu taitaa puuttua, jokin palokärki ja sirkkunen kyllä mainitaan. Sitten ne topakat pikkutytöt, jotka jo pystyvät itsenäisesti kaikenlaisiin toimiin kuten aikuisetkin. Kaihoisaa muistelua, ja lopulta kirjoittajan mielen ankeus hellittää. Pystyy sitä elämään yksinkin.
VastaaPoistaAho taisi kirjoittaa tämän Pariisissa Ainolta rukkaset saatuaan. On se palanen kauneinta suomea, vähän kuin impressionistinen maalaus. Lastu taisi kuulua kansakoulun lukukirjaan, ja minulle siitä ei jäänyt mieleen silloin muuta kuin nimi, ei ehkä oikein kolahtanut sen ikäiseen, mutta myöhemmin sen on tullut lukeneeksi silloin tällöin. Aina siitä ilahtuu.
EG
Jostain syystä minulla on jostain ostamastani, WSOY:n Juhani Ahon koottujen teoksien kymmenestä osasta vain yhdeksän. Mitä olenkaan jäänyt vaille? - Hyllyssä olevia täytyykin vähän taas tsuugailla.
VastaaPoistaÄsh, minun piti tänään mökillä käydessäni tarkistaa asia, mutta unohdin. Muistelin että kymmenennen lisäksi on vielä jokin lisäosa, jossa on esimerkiksi vuoden 1918 Hajamietteitä kapinaviikoilta, joka on kyllä lukemisen arvoinen. Koetan muistaa seuraavalla kerralla.
PoistaAW
Minäkin olen kerran lotonnut. Se tapahtui retkikaverin yllytyksestä pienellä saarella Suomun ja Luton, ruotsiksi Lotto, yhtymäkohdassa kesällä 1973.
VastaaPoistaKuponki jäi kyllä kaverille joten en tiedä olisiko sillä markkoja hellinnyt, mutta eiväthän ne olisi enää rahaakaan nyky-Suomessa.
Silti olen monesti laskenut ja lasketuttanut erilaisten voittojen todennäköisyyksiä lotossa. Niistä sai mukavia koetehtäviä helpolla ja oppilaiden oli aina yhtä vaikeata laskea miten monella tavalla voi saada vaikka kuusi oikein ja lisänumero.