Akateemisen kirjakaupan johtaja Stig-Björn (Nalle) Nyberg
ehti eläkkeelle ja julkaisi muistelmansa nyt. Kirjassa kerrotaan ehkä vitsinä,
että kirjan aiheena oli vanhan Gibbonin tavoin ”nousu ja tuho” ja että yksi
yllyttäjistä oli Otavan toimitusjohtaja.
Joskus minulla on tässä mahdollisuus neuvoa lukijoitaan. Neuvo:
myös muistelmat ovat menneet sellaisiksi, että hyötyä ja tietoa on tarjolla
lähinnä sellaisille, jotka osaavat lukea, mitä kirjassa ei kerrota.
Tulin tämän oivalluksen äärelle muinoin luettuani hiljan ilmestyneet
Mannerheimin muistelmat. Aikanaan Otavassa kuulin, ketkä kaikki niitä olivat
kirjoittaneet. Paljon myöhemmin vertailin Paasikiven muistelmia ja
muistiinpanoja. Nyt tulee vuosittain monta kirjaa, joiden rivienvälit ovat
tekstiä mielenkiintoisempia.
Sangen usein olen itse ollut hoitamassa muistelijan
konkurssia tai häntä vastaan ajettua rikosasiaa tai suuren luokan sotkua. Aika
usein minulla on alkuperäisiä asiakirjoja hallussani, ja totean, ettei näistä
asioista ole mitään tai ei ainakaan totuuden sanaa painetussa ”tilinteossa”.
Tunsin kerran hyvin kuuluisan runoilijan, joka sanoi: ”Mutta
teidän pitäisi nähdä, kun veljeni, ekonomi, tekee tilinpäätöstä. Hän se on
meidän perheen runoilija.”
Olin haikaillut, että joskus kerrotaan, miten niin mahtavat
ja hienot rakennelmat kuin Akateeminen kirjakauppa ja WSOY sortuivat. Sanoma
Oy:tä en ihmettele, koska satun tietämään siitä.
Tällää viikolla kirjojeni kanssa pelatessani silmääni sattui
tarkoin muistamani kohta Halstin muistelmista ja maininta, miten hän sai ilman
pyyntöä Mannerheim-ristin ja pyynnöstä eron armeijasta. Istuin joskus illalla
Otavassa kuuntelemassa hänen sellaisia tarinoitaan, joita ei sitten pantu
kirjaan. Se oli Huovisen huoneessa.
Kuuntelin varhaisvuodesta Kustannusyhdistyksen Veikko
Sonnisen muistamia kirja-alalta, tietysti kahden kesken, ja nyt luin Nybergin
version, jossa jätetään mainitsematta, että Akateeminen ja Stockmann ovat
kivijalkakauppoja. Samalla pohdin, oliko se geeneissä vai ympäristön
vaikutusta, että me, 40-luvulla syntyneet juristit, tulimme kukin kohdallamme
käyttäneeksi poltetun maan taktiikkaa toimiessamme viroissa ja muissa
tehtävissä.
Vastausta ei kai koskaan saada. Joka tapauksessa maassa oli
ylisuuri kirja- ja kirjapainoala ja erinomainen kirjakauppalaitos. Kun se ei
maksanut käytännössä mitään, vientiteollisuuskin kannusti sitä, ja tänne
poikenneita valtiovieraita käytettiin ainakin Akateemisessa.
Pääsyy oli sotilaallinen. Otava pysyi pystyssä kriittiset
vuodet valtion huoltovarmuuden vuoksi. Jo sotien aikana Painamisesta ja siitä,
mitä painetaan, olivat päättämässä Heikki Reenpää vanhempi ja Eljas Erkko. L.A.
Puntila ja Kustaa Vilkuna olivat Otavan kirjailijoita, samoin muuan U. Kekkonen.
Vähän mietin, miksi Nybergin kirjassa on paljon ihmisiä ja vähän
asioita. Aika on sellainen. Sekava. Lafka lakkasi ensin olemasta akateeminen ja
sitten kirjakauppa.
"Sangen usein olen itse ollut hoitamassa muistelijan konkurssia tai häntä vastaan ajettua rikosasiaa tai suuren luokan sotkua".
VastaaPoistaOhhhoh! Tyypillistä kemppismäistä liioittelua. Pitäisi olla " Silloin tällöin" jne.
Muistelmien lukijan on täytynyt ainakin 2000 vuoden ajan ymmärtää, mitä on jätetty kertomatta. Siinä mielessä voi olla harhaanjohtavaa sanoa, että muistelmat olisivat ”menneet” sellaisiksi. Esimerkiksi jos on perehtynyt keisari Augustuksen elämään, kannattaa lukea Res gestae ja tehdä tätä vertailua.
VastaaPoistaHämmästyisin, jos Nyberg teoksessaan erittelisi tekemiään virheitä kovin pitkästi. Se on muistelmissa tunnetusti hyvin harvinaista. Laadukas romaani saattaa hyvinkin päästä lähemmäs totuutta kuin poliittinen muistelmateos.
Kuvassa lienee Akateemisen kirjakaupan vanha toimipiste Aleksanterinkatu 7:ssä?
VastaaPoistaOnpa ollut hieno talo. Kokolasijulkisivuja tuskin montaa Suomessa tuohon aikaan oli tehty. Ehdottomasti suojelukohde, jos olisi tähän päivään asti onnistunut säilymään.
1970-luvun alussa vielä sai Akateemisesta, hyvien valikoimien ansiosta, kirjan kuin kirjan ja samaten melkein yhtä hyvin viereisestä Suomalaisesta. Opiskeluajan suurimmat menot kohdistuivat hyvän käsikirjaston hankintaan. Oli todella tärkeätä päästä hiukan selaamaan kirjaa ennenkuin teki ostopäätöksen jottei tule hutia. Opiskelijana ei sellaisiin oikein ollut varaa.
VastaaPoistaNyt tilanne on sellainen ettei edes tilaten tahdo saada kehittyneempää ammattikirjallisuutta kaupoista eikä näistä nettikaupoistakaan.
Nettikaupoilla on valtava määrä nimikkeitä mutta yritäpäs oikeasti tilata joku sieltä: Joudut odottamaan kuukausikaupalla ja lopulta luopumaan siitä kun mitään ei koskaan tule. Halpa hinta ei merkitse mitään siinä kohden.
Tähän on tultu eikä varmaankaan johdu siitä että asiakkaat olisivat olleet äänessä.
Akateemisen kirjakaupan viime vuosien surullinen supistuminen on ollut tuskallista seurattavaa. Liekö lohduttauduttava sillä, että on se vieläkin kohtalainen kirjakauppa, ja toivottava, ettei se siitä enää huononisi?
VastaaPoistaIkävintä tässä on silti se, että Akateemisen kohtalo on sekin vain oire nykyajan hengestä. Osittain syynä on epäilemättä elämän digitalisoituminen, mutta en voi olla ajattelematta, että olennaisempana syynä on elämän tyhmentyminen.
Ei näytä hyvältä tällaisen vanhenevan miehen silmissä.
Erkki Palolampi kirjoitti vuonna 1940 klassikkokirjan talvisodasta nimeltään Kollaa kestää. Siinä esiintyy eräänä sankarina Ranskan muukalaislegioonassa mainetta niittänyt Aarne Juutilainen, joka tunnettiin lempinimellä Marokon kauhu.
VastaaPoistaTurun torilla viime viikolla aavikon poika iski takaisin ja näytti, millainen on tämän päivän Marokon kauhu.
Olisiko kadotuksen syynä, että kustantamot alkoivat myydä kirjoja myös suoraan asiakkaille. Kolmisen vuosikymmentä sitten eräs korkeakoulu taisi vaihtaa englanninkielisen kansantalouden tiilikiven toiseen. Syynä oli, että aikaisempaa kirjaa sai vain Akateemisen kautta.
VastaaPoista