Moite

 

Johtaja sanoi lakimiehelle, millainen päätös on tehtävä yhtiökokouksessa. Lakimies vastasi, että jos noin tehdään, se päätös on moitteenvarainen. “Kyllä minä moitteet kestään”, johtaja karjahti ja poistui ovet paukkuen.

Ehkä hän meni kysymään paremmalta lakimieheltä. Mielellään siitä maksaakin, kun saa haluamansa ja kunnioittavasti muotoillun vastauksen.

Mitättömyys  oi olla tuloksena, jos teko tai asiakirja ovat väitteenvaraisia tai moitteenvaraiia. Edellinen tarkoittaa pelkkää lausetta. Tuomari kysyy oikeudessa Ville Vilkastukselta:” Tämä Kalle Kulkevainen ilmoittaa, että te olette lainannut häneltä sata markkaa.” Puhuteltu vastaa:” Kiistän.” Se tarkoittaa, että en ole lainannut. Ja seuraavaksi lainan vaatijan pitäisi esittää todisteita. Ellei sellaisia löydy, tuomiota ei tule.

“Moite” tarkoittaa tässä yhteydessä oikeudenkäynnissä esitettyä vaatimusta, että testamentti, kauppakirja tai vastaava todettaisiin esitettyjen perustelujen johdosta pätemättömäksi eli vailla oikeudellista merkitystä olevaksi.

Tämä oli johdanto. Nyt tulee asia:jotkut lakimiehet ja pari lääkäriä voihkivat julkisuudessa, että tekoäly tulee ja vie heiltä työn.

Suosiota saavat monesti sanat, jotka ihmiset luulevat ymmärtävänsä, vaikka totuus on toinen.

Tekoäly on samanlainen sana kuin “tekonahka”, jota ei kai saakaan käyttää markkinoinnissa. Näyttää nahalta, mutta ei ole. 

Isoisällä on tekohampaat. Ne voivat näyttää oikeilta, mutta eivät ole. Tekokukka ei ole peräisin kukkapenkistä. Minusta oli hienoa, kun eräillä naapureilla oli ennen salin pöydällä maljassa tekohedelmiä. Omenat ja päärynät oli veistetty puusta ja maalattu. 

Peruukki oli ennen “tekotukka”. Ilkeät isot pojat sanoivat meille pienille, että Telex-tekomunat teidänkin tenaville. Sana tarkoitti ehkä guttaperkaa. Myöhemmi se alkoi tarkoittaa teleprintteriä.

Vähäkin oikeudellinen neuvonta on kadonnut maastamme. Itse jo totuin siihen, että kun vastasin sävyisästi mummo-kullille tai setämiehille sanomalla, että pitäisi tehdä testamentti, nämä myöntelivät, että heillä on jossain Uusi testamentti.

Niin kauan kuin oli vanhan kansan herastumareita eli kokeneita lautamiehiä, maakylissä saatettiin jopa osata tehdä testamentti. Oli myös ihmisiä, jotka tiesivät, ettei lainhuuto satu korviin. Itse olin kuulemassa, kun tuomari sanoi tuomitulle, että “tästä päätöksestä saa valittaa… hovioikeudelle”, ja tuomittu räpytteli hetken silmiään ja puhkesi valittamaan:” voi-voi-voi-voi”.

Ainakin maksullinen tekoäly vastasi melkein oikein kysymykseeni “mitä tarkoittaa moitekanne”. Kysymykseen “mitä merkitsee saannonmoite” se ei vastannut mitään. (Saanto on esimerkiksi kauppa, vaihto tai lahja - mutta ei lankeamispantti).

Meillä ei kuulu yleissivistykseen, miten ja mistä avioero haetaan,, ja lapseksi ottamista eli adoptiota koskevat asiat ovat vaikeita.

Oikeudellisen neuvojan laita on hiukan sama kuin lääkärin tekemän diagnoosin. Kysyin taannoin tutulta lääkäriltä, kuinka moni potilas nykyisin on googlannut itselleen taudinmäärityksen ja siihen lääkkeet. Lääkärini, joka on miellyttävä ihminen, katsoi lattianrajaan ja vastasi:” Kaikki.” Hän ei siis jatkanut, mitä olen kuullut muualta, että potilaa, siis nykyielellä “asiakkaat”, tahtovat kivenkovaan myös itse sopivaksi arvioimansa lääkkeet.

Kauas on edetty niistä ajoista, kun muuankin lääkäri, joka tunnettiin etukirjaimilla YP”, määräsi kurkkusyöpään Sisu-pastilleja tai salmiakkia.

Tekoäly ei auta erinäisissä arjen ongelmissa. Arvaatte varmaan, mitä se saisi irti kysymyksestä “mikä on luvallinen sitaatti tekijänoikeudessa”, kun lakiteksti sanoo:” Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.”

Mitä on julkistaminen, kun laissa määrätään myös julkaisemisesta; miten määritellään hyvä tapa tällaisessa yhteydessä; mitä tarkalleen merkitsee lainaus; miten selvitetään ja todistellaan tarkoituksen edellyttämä; entä laajuus - joskus oli sellainenkin sääntö, että korkeintaan sata sanaa…

Ainakaan minä en ole huomannut, että tekoäly osaisi kysyä oikein.. Se onkin paljon vaikeampaa kuin vastaaminen. Ja muua viulua hyvin soittanut kirurgi sanoi, että taudinmääritys on oikeastaan taiteellinen eikä tieteellinen tehtävä.

Lavea laita

Minulla on huomautus oman ammattikuntani parhaimmistolle laista, josta on luvattu nyt eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunto.

Kollegat ovat sitä mieltä, ettei tuota lakia voi säätää. Itärajan tilanteisiin ajateltu laki on: niskasta kiinni ja takaisin. Ei turvapaikkahakemuksen käsittelyä. Ei valitusoikeutta. 

Kollegoilla tarkoitan juristiprofessoreita. Perinteen mukaan jokaisella on oma kukkapenkkinsä. Minun ei kuuluisi aoa yhtään mitään valtiosäännöstä, koska en ole tuon alan tuntija.

Ihmisoikeus- ja EU-ajattelu ovat mielestäni tuhonneet tuon perinteen, ja olen siitä onnellinen. Kaiken tulkinnan on oltava periaatteisiin tukeutuvaa. 

Esimerkki periaatteesta on kilpailun edistäminen. Kalifornian neljä jättiläistä ja Kiina ovat jo rakentaneet monopolin (oligopolin) etenkin tekoälyn ympärille. Ajatus on myydä ihmisille heidän itse keksimäänsä.

Entinen huijari myi isännälle tämän oman komean takin, kun isännällä oli ohranjyvä silmässä. Tuo vanha sanonta tarkoittaa, että juovuksissa oltiin.

Tekijänoikeuden itkuinen termi “heikomman suoja” tarkoitaa itse asiassa kilpailu tukemista lisäämällä kaikkien ihmisten mahdollisuutta osallistua tiedon tuottamiseen ja saada siitä hyötyäkin.

Odottelen vain, milloin Google tunnustaa käyttävänsä gmail-aineistoa generatiivisen tekoälyn opettamiseen. Sitä nimittäin on pajon - ja sähköpostikirjoiuksiin kyllä olisi kirjoittajalla tekijänoikeus…

Huomautukseni rajamenettelystä sätämisestä: sota on lainvastaista.

Ihmisen tappaminen on rikoksista raskaimpia ja seuraamus on rangaistusta ankarimpia. Sodassa tarkoituskin on tapaa ihmisiä. Kun niin tekee, saa kiitosta ja kunniaa. Kun siitä kieltäytyy, tulee ongelmia.

Geneven sopimus ja eräät muut sodan säännöt ovat sellaisella pohjalla, ettei kukaan ole muistaakseni kuiskannutkaan Hiroshiman tuhoamisesta ja Tokion palopommittamisesta ja Saksan kaupunkie järjestelmällisestä murskaamisesta sotarikoksina. Ajatus oli kerran, että sotilaat tappaisivat sotllaita ja tyytyisivät vain ryöstämään siviilejä.

Uuden ajan airut oli Pietari Suuri, joka terrorisoi siviilejä todella tehokkaasti (Isoviha). Malli ei ollut Kustaa II Aadolfilta joka kyllä oli paha mies, sillä Isonvihan raivotessa Suomessa ei ollut enää sotilaita; loputkin oli tapettu Napuella Isossakyrössä. Hakkapeliittojen raivotessa Saksan kylissä käytiin kyllä myös taisteluita “paavillisia” vastaan.

Venäjän ja Suomen välillä ei ole sotatilaa. Suomen viranomaisten ja muiden suomalaisten on siis noudatettava Suomen lakia myös suhteessa venäläisiin. 

Rajaa koskeva laki näyttäisi perustuvan ajatukseen, että turvapaikan hakijoiden ohjaaminen Venäjältä Suomen rajalle olisi sotatoimi. Tätä näyttäisi tarkoittavan perustelu, että tuo menettely voi vaarantaa suomalaisten turvallisuuden.

Kollegojen kanta on oikea. Putin on kuitenkin Suomea mairittelevasti ottanut käyttön täällä noin vuonna 1930 kehitellyt rajalle ja sen yli kyyditsemisen (Lapuan liike).

Kansainväliset periaatteet eivät taida sanoa mitään Venäjän epäsymmetrisestä sodankäynnistä: me saamme pommittaa teidän kerrostalojanne mutta te ette saa meidän.  

Venäjä rakentaa Neuvostoliittoa, ja “hyväntahtoisten hölmöjen” armeija, jollaiste joukossa me suomalaiset olimme eturivissä 1944-1992, kasvaa ja menestyy Euroopassa. Merkittävä osa “laitaoikeistolaisuudesta” pelaa suoraan Venäjän pussiin.

Keino on koeteltu. Jännittävää ettei mitään aatetta tarvita.

Ehkä Putin todella on nerokas valtiomies. Laitaoikeistolaisuus menestyy hienosti Kiinassa ja USA:ssa, Brasiliassa ja Nigeriassa. Sekö on aikamme suuri suuntaus?

Luku

Olen ollut monta kertaa sanomaisillani, että on todella mukava olla, kun ei ole tulevaisuutta. Tarkoitan ikääni ja odotteita, joita ei pahemmin enää ole.

Nyt tulee mieleen, että paljon erehtynyt filosofi Heidegger sanoi sen kauniimmin. Ihmisen perustunne on huoli, die Sorge. Haluan ymmärtää tämä arkisesti. Huoli töistä ja määräpäivistä, huoli asuntolainan lyhennyksistä, huoli kymmenien ihmisten tilanteesta ja voinnista - juoko ystäväni N elämäänsä hajalle; ymmärtävätkö N ja M hajoittavansa aiheetta avioliittoaan lastensa vahingoksi; pitäisikö ostaa uusi auto kun nykyinen juoksuttaa korjaamolla vähän väliä; olisiko käytävä parturissa…

Perinteinen keino on panna asiat jonkun toisen syyksi, esimerkiksi kommunistien tai porvareiden tai naapurin.

En koskaan ymmärtänyt, miksi armeijassa aina karjuttiin “luku”. Periaatteessa oli hyvä varmistaa, ettei kukaan varusmies unohtunut metsään. En liioin miettinyt, miksi koulussa piti mennä jonoihin ulko-oven eteen, kun järjestäjä soitti kellolla välitunnin päättyneeksi.

Olen jatkuvasti varoitellut, ettei tässä esittämiäni asioita pidä uskoa. Elleivät tietoni ole vanhentuneita, ne ovat kummallisia.

Niinpä sanon rauhallisesti tietäväni - tietäneeni - yhtä ja toista vahvassa valta-asemassa olevien ihmisten sopivuudesta tehtäviinsä. Siis esimerkiksi turvallisuudesta vastaavien vartijoiden esimerkiksi Isossa Omenassa.

Hyvin yleisesti erilaisiin tehtävin hakeutuu ihmisiä, jotka eivät lainkaan sovi niihin, esimerkiksi yleislääkäreiksi henkilöitä, jotka vihaavat ihmisiä. Ennen oli poliiseja, jotka ihannoivat väkivaltaa. Kukaan ei aikoinaan eikä ehkä vieläkään huomannut, että Pentti Haanpää oli koonnut teokseensa “Kenttä ja kasarmi” juuri sellaisia ihmisiä. Tietääkseni kapitulanteissa todella oli vaivoiksi asti eri asteisia hylkiöitä 1920-luvulla. Yksi syy oli palkkojen surkeus. Toinen syy oli moraalinen värisokeus, jota kansalaissota oli lietsonut. Kolmas syy oli virheellinen luulo, että simputus on hyvä koulutuskeino.

Olen tuntenut ihmisiä, jotka olivat erikoisen soveltumattomia alituomareiksi, hovioikeudeeuvoksiksi ja korkeimman oikeuden jäseniksi. Kelvottomia asianajajia ja asioitsijoita tunsin paljon.

Otan tämän puheeksi lisätäkseni julkiseen keskusteluun esimerkin. Huonosta tuomarista ei pääse eroon. Tuomarin on oltava riippumaton etenkin poliitikoista, joista yksi on tasavallan presidentti. Tästä johtuu, ettei tuomarille, joka oikeasti ei ymmärrä juuri mitään ratkaisemistaan oikeusjutuista, mahda mitään. Tietämissäni tapauksissa, joissa tuomari on oikeasti erotettu, oli kaikissa kysymyksessä hyvin vakava mielenterveysongelma, johon liittyi paha alkoholismi.

Eli repliikkini on lyhyt: soveltumattomien henkilöiden poistaminen työtehtävistä on usein vaikea oikeudellinen ja työmarkkinaongelma.

Suunnaton taakka

 

 

Isäni opetti käytännön kurssilla yliopistolla ja mielellään missä tahansa iskulausetta ”puhelin on lakimiehen paras oikeuslähde”. Jotkut ihmettelivät, kun hän kirjoitti ”Lakitiedon Pikkujättiläisen” niin lyhyessä ajassa ja hyvin. Tuo iskulause ei nimittäin aivan riitä. Isälläni oli laaja tuttavapiiri. Kun hän oli saanut vaikean kohdan kirjoitetuksi, hän saattoi soittaa Aarne Nuorvalalle tai Olli Ikkalalle ja kysyä vaikeaa vero-oikeudellista asiaa. Testamentin muotoa koskevan jakson hän lähetti Ylöstalolle, kuten puhe oli, ja tämä kirjoitti sen kohdittain uusiksi. Kysymyksessä oli Helsingin yliopiston professori, joka oli väitellyt juuri näistä asioista, sikäli kuin ehti oman opettajansa T.M. Kivimäen paimentamiselta.

 

Isä nimittäin kuunteli tarkasti ja uskoi viisaampiaan. Tavaton älykkyys on taakka. Jörn Donner, jonka asianajaja olin monta vuotta, ei joskaan kuunnellut, mitä toinen sanoi, koska hänellä oli kiire puhua itsestään. ”Älä puhu, kun minä keskeytän”, oli hänen tunnuslauseensa. Paavo Haavikko, jonka asioita ajoin, saattoi soittaa ja kysyä esimerkiksi jostain tietoimituksen teknisestä puolesta ja korvaushinnan määräytymisestä ja suuttui, ellei juristi ollut samaa mieltä kuin hän oli valmiiksi, eli väärässä.

 

Siis tavaton älykkyys ja mieletön tietomäärä johtavat joissakin tapauksissa siihen, että asianomaiselta menee vain silmänräpäys ymmärtää asia väärin. Esittelijänä ollessani tapahtui silloin tällöin, että joku, esimerkiksi Nikkarinen, pamautti mielipiteen käsiteltävästä jutusta kuin tykin suusta, ja siltä osin kuin se sivusi itse juttua, se oli metsässä. Johon presidentti Olsson sanoi silmälasejaan kädessään pyöritellen, että kirjallisuudessa on kyllä esitetty toinenkin tulkinta. Johon esittelijänä jatkoin, että kestovelkasuhteissa käsillä on oikeastaan tunnettujen juristien jo myöhäiskeskiajalla muotoilema ”liikavaikeus” eli laesio enormis, joa voi johtaa esimerkiksi kanteessa vaadittuun tulokseen. Ja että Windscheid käsitteli pandektioikeudessaan etenkin Bartolus de Sassoferraton ajatusta myönteisesti, joten eiköhän hyväksytä mietintö. Olsson oli itse käsitellyt tuota asiaa erinomaisessa habilitaatiokirjassaan, jolla hänestä tuli professori ja rehtori.

 

Tämä tuli mieleeni, kun kuuntelin, miten pontevasti eräskin kansanedustaja kauhisteli Uniperin ostoa, kun ei ollut edes force majeure -lauseketta. Tuo termi tarkoittaa voittamatonta estettä, ja siihen vetoaminen kauppaa ja kauppahintaa koskevassa asiassa osoittaa vetoajalta täydellisyyttä hipovaa asiantuntemattomuutta. Jos on tehnyt huonon eli epäedullisen kaupan, ei sitä auta itkeä oikeudessa. Ja kauppa tarkoittaa samaa kuin ostaminen. Sitä vastoin voi tietenkin – ja on aina voinut – vedota virheeseen. Siis jos ostamassasi autossa on vaihdelaatikossa sahajauhoa, kun pitäisi olla vaseliinia, saat kaupan puretuksi tai vahingonkorvausta. Mutta jos ostit kotterosi viisi tonnia liian kalliilla hinnalla, se on oma vikasi. Kuten vanha lakiteksti sanoo ”niin syyttäköön hän itseään, kun ei paremmin eteensä katsonut”.

 

Tämä palasi mieleen, kun kommenteissa moitittiin venäläisten turismin estämistä, jonka itse esitin rasismiksi, mutta turvallisuussyistä välttämättömäksi. Nyt kommentoijat eivät näytä huomaavan, että muutos tehdään lailla ja laki ei perustu siihen, että tulijat ovat venäläisiä, vaan turvallisuuteen. Toinen kommentti sanoo, ett turvallisuuteen Amerikan rasistitkin vetoavat. Kommentoija sekoittaa englannin kielen käsitteet ”safety” ja ”security”. Ensin mainittu esimerkiksi hyviä suojateitä ja turvallista autoilua. Jälkimmäinen tarkoittaan maanpuolustusta eli sotilaallisia asioita.

 

Suomessa ollaan nyt arvioimassa, että venäläiset ovat vaaraksi maanpuolustukselle. Kaikki eivät varmaankaan ole, mutta poliitikkojen perustelu, että joukossa on vakoilijoita ja pahimmassa tapauksessa tuhotöihin valmistuvia, on painava.

Venäläisten syrjintä

 

Viisumiasiaan ajetaan rasismia.

 

Kuka tahansa venäläinen tuvallisuusuhkana viisumin antamisen yhteydessä harkiten mahdollisena voi olla 1) tosiasia, 2) todennäköisyys, 3) uskomus, 4) ennakkoluulo. 

 

Palaan pian T. Snyderin kirjoihin ja hänen keräämiinsä tietoihin, joiden mukaan Putinille ja hänen piirilleen venäläisyys on hieno asia, kun taas eurooppalaisuus on pahan alku ja juuri, ja juutalaisuus Perkeleestä.

 

Snyderin kirja ei ole historiantutkimus, vaan asiakirjoihin ja tallenteisiin perustuva manifesti eli julistus. Mielestäni se on hyvin tärkeä. Se liittyy omaan turvallisuuteemme. Se liittyy vaikeaan kysymykseen, miten kohtelemme venäläisiä nyt ja lähitulevaisuudessa.

 

Minun on aina vähän vaikea pitää mielessäni, että esimerkiksi Ukrainassa tämän hetken toimijoista suuri osa ei ollut syntynyt tai ainakaan itse toimimassa, kun tämä kierre alkoi 20 vuotta sitten. Minulla on vielä suurempia vaikeuksia muistaa, että jos olen jotain tiennytkin, olen unohtanut jopa parin vuoden takaiset käänteet, kuten Trumpin valtaannousun.

 

Ihmisoikeuslainsäädäntö perustuu ajatukseen, ettei kenenkään oikeuksia saa panna riippumaan siitä, mihin epämääräiseen ryhmään hän kuuluu. Epämääräinen ryhmä on esimerkiksi kansallisuus. Ei-epämääräinen on esimerkiksi kansalaisuus. 

 

Putin pyrkii puheilla ja lainsäädännöllä poistamaan ”kansalaisuuden” ja tuomaan sen tilalle ”euraasialaisen sivilisaation”. Venäjä voi hoitaa nämä kansalaisuusasiat, eikä mitään tyhmiä äänestyksiä tarvita. Vaalit ovat rituaali niin kuin kirkossa käyminen. Tosiasioita ei tarvita. Tunne on tärkeämpi.

 

Maahanpääsyn estäminen pelkän kansalaisuuden perusteella on ihmisoikeuksien vastaista, ellei vallitse sotatila. Lisäksi on edellytettävä, että venäläiset vaarantavat turvallisuutemme tai suhteemme ulkovaltoihin. Jos näin on, asia on selvä ja viisumit voi kieltää. Tilanne on arvioitu Baltiassa noin. Onko tilanne Suomessa sama, sitä on uskallettava kysyä.

 

Se ei riitä, että on hävytöntä käydä täällä huvittelemassa maasta, joka syyllistyy Ukrainassa tekoihin, joita ei olisi pari vuotta sitten osannut ajatellakaan.

 

Esitän tämän kysymyksen, koska länsi toimii sääntömääräisesti eli lakien mukaan, kun taas Venäjä on sekä ilmoittanut että osoittanut välittävänsä laeista hyvin vähän. Jos eduskunta säätää Suomessa turistiviisumeille kiellon, asia on selvä.

 

Itse pitäisin kansallista lakia välttämättömänä ja äänestäisin kiellon puolesta. Se olisi rasistinen laki, mutta tässä tapauksessa turvallisuus painaa enemmän. Taustalla on tieto, että Venäjä ”puolustaa” omia kansalaisiaan myös ulkomailla kaikin keinoin eli myös vakoilemalla ja tuhotöillä. En halua tänne FSB:n ”turisteja”. En liioin usko Venäjän viattomuuteen, jota on julistettu Maidanekin aukion ajoista asti.

Lähdetys

 

Abortti oli lakikielessämme ”sikiönlähdetys” ja ihmisiä, jotka tapasivat ottaa sellaista toteuttaakseen, sanottiin enkelintekijöiksi.

 

Yhdysvalloissa abortti on yksi niistä asioista, joita on aidosti vaikea käsittää. Siellä oli asiasta korkeimman oikeuden ennakkopäätös vuodesta 1973. Lukijoita ajatellen paneuduin eiliseen päätökseen selittääkseni sitä.

 

Kysymys on, voiko liittovaltio määrätä tästä asiasta lailla, vai onko se osavaltioiden asia. Melkein 50 vuotta vastaus oli liittovaltio. Eilen vastaukseksi tuli osavaltiot. Ainakin muutamat osavaltiolait, jotka tulivat voimaan heti, vaikuttavat hyvin oudoilta. Esimerkiksi se ei ole raskauden keskeyttämisen syy, että nainen on alaikäinen ja tullut raskaaksi sukulaisen raiskaamana.

 

Ratkaisun teksti herättää syvää huolta. Tässä kirjoituksessa sivuutan itse kysymyksen. Näkökohdat puolesta ja vastaan on jauhettu silpuksi, ja tiedämme vain, että asia ei ole helppo.

 

Suomessa ja suurimmassa osassa Eurooppaa tällainen asia ei voisi päätyä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Niin on hyvä. Myös USA:n korkein oikeus toisti nyt ratkaisussaan, että asia on saatettava ihmisten ja heidän valitsemiensa edustajien ratkaistavaksi eli siis osavaltioihin. 

 

Oman arvioni mukaan enemmistön kanta – tämä oli äänestyspäätös – on kirjoitettu tuomioistuimen tavanomaiseen tasoon verrattuna epätavallisen huonosti.

 

Se ajatus, että tuomiossa esitetään tunnustetut ja nyt todetut tosiasiat, viitataan lakiin ja tehdään johtopäätös, on ylimalkainen yleistys. Todellisuudentajuinen lukija saa odottaa ymmärtävänsä perustelujen avulla lopputuloksen, ja häneltä edellytetään joidenkin perusasioiden tuntemista.

 

Teksti on sekava ja rönsyilevä ja sinä on ikävä kiistakirjoituksen sävy. On keskitytty esittelemään vanhan ratkaisun puutteita ja virheitä, joita on, mutta täällä meillä päin tavoitteena pidetty puolesta ja vastaan vaikuttavien seikkojen esittely, sic et non, on sivuutettu jokseenkin kokonaan.

 

Kun maassa on käytössä kuolemanrangaistus, tuomioistuin ei voi kirjoittaa ”ihmistä ei saa tappaa”. Siitä olisi helppo jatkaa selvittämään, mistä alkaen sikiö on oikeudellisesti ”ihminen”. Olisi outoa käyttää käsitettä hyvin varhaiseen keskenmenoon, ennen 12. viikkoa.  Käsikirjatasolla mainitaan usein 24. raskausviikko. Näissä tapauksissa sikiö ei päädy väestörekisteriin eikä äidin henkilötietoihin.

 

Korkein oikeus vetoaa siihen, että 1700-luvun perustuslaissa ei mainita aborttia. Kirjaimellinen tulkinta näkyy samana päivänä annetussa New Yorkin aseiden kantamista koskevassa ratkaisussa. Huomiotta on jätetty, että myös tuliase tarkoitti 250 vuotta sitten kovin eri asiaa kuin nyt.

 

Tuomarina en olisi päästänyt tällaista julkisuuteen. Tuomioistuin itse toteaa perusteluissaan, että sanalle ”vapaus” on listattu yli 200 toisistaan poikkeavaa merkitystä.

 

Pelkään, kun ajattelen, millaiset markkinat maassa on nyt edessä. Pelkään tuomioistuinta, joka tavoittelee ”oikeita” ratkaisuja. Sellaisia eivät tunne luonnontieteetkään. Ehkäpä eurooppalainen perinne sittenkin tavoitti jotain toistelemalla sanaparia ”oikeus ja kohtuus”. 

Salaiset asiakirjat

 

 

Lisiä keskusteluun.

 

Toivottavasti Rosatomin urakoivalle tytäryhtiölle on reklamoitu ajoissa ja oikein. Asiasta ei ole mainittu mediassa. Pienemmässäkään rakentamisessa yleinen jupina ei riitä, vaan suorituksen virheellisyydestä tai viivästymisestä on ilmoitettava yksikäsitteisesti, käytännössä esimerkiksi työmaakokouksessa, jota se menee varmasti oikeaan osoitteeseen. Tässä on uhkana, että sopimuksen purkaminen ei onnistu. Olen tuomarina ollut näkemässä hämmästyttävää osaamattomuutta tässä asiassa.

 

Ja sitten Natosta.

 

Olen lukenut myös ikuisesti salaisia asiakirjoja maanpetosasioissa. Niistä eivät yleensä tiedä mitään edes ne tuomioistuimen jäsenet, jotka eivät ole osallistuneet jutun käsittelyyn. Kassakaapille heillä ei ole asiaa. 

 

Kun muinoin luin hyvin ankaraan rangaistukseen päätyneen jutun paperit suomalaisen upseerin sodan aikana 1942 harjoittamasta vakoilusta Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen hyväksi ja totesin vastaavanlaisten juttujen jatkuneen pitkälle omaan aikaani asti, kiinnostun tietenkin siitä, miten käsiteltiin Neuvostoliiton sotilasvakoilulle toimineita sotien jälkeen.

 

Sellaisia oikeusjuttuja en löytänyt.

 

Jos otaksutaan – kuten itse otaksun – että Neuvostoliitto sai hyvin tärkeää ja arkaluonteista tietoa Suomesta muun muassa sotilaallisista kysymyksistä ja poliittisesta päätöksenteosta, tämä on mielestäni mielenkiintoinen asia.

 

Tiedän, että eräiden vilpittömästi arvostamieni kollegojen mielestä on aivan asiatonta, että esimerkiksi Korkeimman oikeuden esittelijä käyttää asemaansa hyväksi perehtymällä tutkimusta varten asiakirjoihin, joita kukaan muu ei saa käytettäväkseen.

 

Olen miettinyt asiaa tarkoin. Väite on mielestäni pohjaltaan sama kuin että tuomari tai asianajaja ei saisi julkaista tutkimusta. Molemmilla on sellaista kokemusta ja etenkin aina tärkeää ”hiljaista tietoa”, jota yliopistolle ei saa. Siinä ei tietenkään ole vastaan väittämistä, että tutkimustieto on dokumentoitava, jotta sen todenperäisyyden voi tarkastaa.

 

En kerro, että siinä ja siinä rakennusurakkajutussa Korkein oikeus oli yksimielisesti tekemässä historiallisen hienon ja uudenlaisen päätöksen, koska juttu sovittiin, kun päätöksen taltio oli jo allekirjoitettu. Tuossa tilanteessa ratkaisuksi tulee, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa eli asiaratkaisua ei anneta, ja paperit, myös se hieno, menevät ei-julkisina arkiston siihen osaan, johon ulkopuolisilla ei ole pääsyä. Toinen syy vaikenemiseen on että antamatta jäänyt ratkaisu on vailla kaikkea vaikutusta. En edes keskustelu sellaisista.

 

Eli: Nato-kumppanuuden vaikutus rikosoikeudelliseen vastuuseen voi olla epäselvä, mutta Natoon liittyminen poistaa rangaistavuuden. Esimerkki: Naton piirissä varmaan kiinnostuttaisiin tässä kuvittelemastani sensaatiomaisesta kyberhyökkäyksen keinosta, joka meillä tiedetään mutta muualla ei.

 

Kuten eilen kirjoitin eri yhteydessä, informaatio voi olla kaikkein arvokkainta. Sotilaspuolelle siirrettynä Normandian maihinnousun päivä ja paikka eli painopiste oli valtavan tärkeä tieto liittoutuneille ja Saksalle. Nykytietojen mukaan sen salaaminen onnistui, ja keinona oli usein toistettu Jorge Luis Borgesin oivallus: jos haluat piilottaa kirjan, piilota se kirjastoon. Jos haluat piilottaa havunneulasen, piilota se metsään.

Hyvä ihminen

 

 

Eräässä keskustelussa pyörivät iänikuiset sanonnat. Tuo oli suorittanut merkittäviä tutkintoja. Tämä oli kohonnut huomattavaan asemaan. Kolmannella oli rahaa vaikka kuinka ja niin kiiltävä auto, ettei kärsinyt kohti katsoa.

 

Sitten eri yhteydessä huomasin näyttäväni pientä jäkälän kirjomaa kiveä ja mieleeni liikahti ajatus, pidänkö minä ikkunalaudallani eräänlaista ikonostaasia.

 

Ajattelin selityksen. Sain tuon pienen kiven eräältä lakimieheltä. Hän oli hyvä ihminen, tai siis hän teki paljon hyvää ja auttoi monia. Yleensä lakimies ja joskus lääkäri ei saa sellaista koskaan anteeksi. Jos on tavannut ihmisen tilanteessa, jossa tämä on todella elämän mukiloima, ja auttaa hänet jaloilleen ja matkaan, autettu ei muistele sitä mielellään, vaan haluaa pitää kiinni rakentamastaan omasta kuvasta. Omaan kuvaan ei oikein sovi

 

Luin muistelmakirjan, johon kyllä palaan pian. Siinä esiintyy jo kuollut ikätoverini, juristi joka toimi aikoinaan pankin palkkamurhaajana, kunnes sai itse jotain lapaluiden väliin, ja aiheesta.

 

Sievässä kielenkäytössä puhutaan selvittäjistä ja vähemmän sievässä likvidoijasta. Kun pankin asiakkaana oleva yhtiö on tehnyt selvän rahoistaan, jossain tapauksessa itse liikepankin pääjohtaja käskee erikoimiehen eteensä ja lähettää tämän täysin valtuuksiin panemaan yhtiön omistaja koipussiin, ilman naftaliinia.

 

 

Joskus tämä on sekä viisasta että armeliasta. Yhtiön lain määräämät maksut ovat pystyssä ja rahat omistajien taskussa. Seuraavan puheenvuoron käyttäisi poliisi ja sitten syyttäjä, koska tilanne johtaa rikoslain mukaan aika ankaraan rangaistukseen. Pankki rahoittaa pahimmat laskut ja omistajat siirretään syrjään. Joskus tämä ei ole armeliasta. Yhtiö menestyy, mutta sillä ei ole rahaa saattaa uutta tuotetta markkinoille eikä taitoa myydä sitä. Rahamiehet astuvat kuvaan, ehkä aluksi rahoittajina.

 

On myös villejä juristeja, jotka osaavat pelata yhtiöillä ja etenkin yhtiöryhmillä. Heidän puolensa kääntyvät joskus tahot, joilla on rahaa ja tarve hankkia vielä jotain kallista.

 

Asianajaja ei välttämättä ole tekemisissä noiden asioiden kanssa, eikä liioin rikosjuttujen. Tyypillisesti esimerkiksi kuolleen ihmisen perinnön jakaminen voi olla huomattavan mutkikasta, ja perilliset ovat samanlaisia kuin ihmiset yleensä, eli heillä on usein taipumus käyttäytyä päättömästi kuolemantapauksen jälkeen. Ongelmia aiheutuu välistä myös avioeron johdosta suoritettavassa osituksessa, jos on jaettava myös liikeyritys tai kuolinpesän osuus. 

 

Mielessäni oleva lakimies osoitti suhteellisen laimeaa mielenkiintoa rahakkaisiin toimeksiantoihin ja pani sitä vastoin erittäin paljon aikaa muun muassa järjestötoimintaan, kuten nuorten avittamiseen ja omaehtoiseen musiikkiharrasteeseen, jollaista on esimerkiksi kuorolaulu.

 

Maailmassa riittää ihmisiä, joilta ovat asiat menneet sillä tavalla sekaisin, ettei syyllisen etsiminen ole ainakaan kiireellinen asia. Minullekin on sattunut tilanteita, joissa vaimo tulee kysymään, että niinkö on, kuten aviomies sanoo, että perheen kaikki pankkikirjat kuuluvat miehelle ja hän yksin päättää jopa vaimon perimän kiinteistön myymisestä. Ihmiset ovat avun tarpeessa. Useamman kerran lakimies sanoo, koottuaan rohkeutensa, asiakkaaksi tarjoutuvalle, että nyt olisi syytä kääntyä psykiatrin puoleen. Tuosta neuvosta ei voi laskuttaa ainakaan paljon, ja lisäksi se tahtoo jäädä käytännössä noudattamatta, koska neuvon saaja lähtee etsimään parempaa juristia.

 

 

 

Rokko

 

Riidat rokosta ovat puhtaasti poliittisia.

 

Eilen julkisoikeuden edustaja sanoi, että tartuntatautilaki edellyttää tarkoin määriteltyjä rajoja koronapassin käyttämiselle.

 

Ei se edellytä. Jos professorit olisivat harrastaneet julkisoikeudenohella yksityisoikeutta, he tietäisivät, että käskyn tai kiellon sisältävän normin ja julistusta muistuttavan periaatteen välikllä on ero.

 

Jos he ymmärtäisivät selata hiukan vanhempia asiakirjoja, nykyisen perustuslain esitöistä kävisi ilmi, että tulos oli tekijöidenkin mielestä aikamoinen sotku.

 

Itse ähisin ja ähkin edellisen perustuslain /siis Hallitusmuodon) ongelmien kimpussa, ja silloin kysyttiin, voiko tuota lakia lainkaan soveltaa suoraan. Tullimme siihen tulokseen, että voi – eräissä tilanteissa.

 

Nyt kollegat pelleilevät siitäkin, onko koronapassin vaatiminen esimerkiksi ravintolaan tulevilta syrjivää eli yhdenvertaisuuslain vastaista. He eivät huomaa kysyä, eikö ole syrjivää päästää sisään mahdollisesti rokottamattomia  - salissa istuvat pääsivät sisään vain todistettuaan rokotukset tai sairastetun taudin, ja nyt heitä syrjiään, kun eräät kävelevät sisään kahta kättä heittäen.

 

Tuomarina olisin valis kirjoittamaan (ja olen siis ollut kauan, kauan tuomarina ja professorina), ettei syrjimisepäilyn aiheuttamalla tavalla saa lain mukaan menetellä ilman hyväksyttävää syytä.

 

Muistaakseni lakiteksti ei liioin kiellä kipaisemasta kapakkaan kikkeli heiluen eli ilman alus- ja päällyshousuja. ”Pahennuksen herättäminen” ei ole enää ymmärrettävää lakikieltä. Tuollainen asiakas torjuttaisiin.

 

Muistan hyvin kehityksen, joka johti terävöitettyyn lainsäädäntöön ja kunnolliseen kirjoittamiseen. Se oli hyvää kehitystä. mutta samalla tavalla kuin sopimusteksteissä laeissakaan ei voida luetella kaikkia vaihtoehtoja. En muista nähneeni sopimusta, jossa olisi otettu kantaa siihen, miten toimitaan, jos sopijapuolen havaitaan kesken neuvottelujen puhaltelevan pilvittäin covid-viruksia eli siis tartuttavan toisiaan. En muista nähneeni minkään vuosisadan kirkkolaissa kannanottoa siihen, miten on toimittava, jos pastori seisoo päällään alttarikaiteella ehtoollista jaettaessa. Näin on, vaikka tiedän, tapauksen, jossa pappishenkilö joutui tuomiokapituliin kuultavaksi ja vastaamaan pudottuaan ja kolmantena perättäisenä vuonna joulua julistaessaan kovan humalan takia saarnastuolista. Katso älhemmin Akianderin teossarjaa hengellisistä haaksirikoista (Anteckningar öfver andliga rörelser etc.).

 

Riita on siitä, kuka päättää. Minä sanon tuomioistuin (joka tutkii, oliko hyväksyttävää syytä). Lausunnon antaja sanoo, kuinka ollakaan, että professori, joka selvittää lain eksoottisen sisällön. Ja osa poliitikkoja sanoo, että eduskunta.

 

Ja tähänkin yhteyteen sopii vanha virteni: myös Suomeen tarvittaisiin todella ketterä tuomioistuin, joka laillisesti tutkii ja tuomitsee erinäiset teot jo samana iltana tai seuraavana aamuna, siitä huolimatta, että vastaaja on todennäköisesti mandoliinikrapulassa.

Ukkeli

 

Otsikko viittaa Kalle Päätalon kirjojen kautta vanhan miehen kukaties turhaan mutta sitäkin sisukkaampaan toimintaan. Hakokirves oli käytössä. Lehmille navettaan kuivikkeita, ja lisäksi lampaille kerppuja eli syötäväksi kelpaavia puiden ja pensaiden oksanpätkiä.

 

Minusta tuntuu tarpeelliselta miettiä, miksi kahdeksan kymmenestä merkittävää työtä tehnyttä menee viimeisinä elinvuosinaan munaamaan itsensä esimerkiksi rupeamalla omatekoiseksi profeetaksi tai jatkamalla puhumista ja kirjoittamista, vaikka asia loppui jo.

 

Esimerkki: olen ainoa jäljellä oleva lakimies, joka oli sekä itse mukana että perehtyi niin hyvin kuin mahdollista jumalanpilkkaan rikosoikeudellisena asiana. Tuo omituinen asia nousi esiin tänään, hyvin todennäköisesti Ruokolahden leijonana.

 

Medialla on taipumusta kohista silloinkin kun ei oikein ole, mistä kohisee. Tuo leijona on jäänyt mieleeni vuosikymmenen takaa – oli muka nähty leijona tai ainakin sellaisen jäljet Saimaan rantahiekassa.

 

Se satuin olemaan minä, joka otin ainoana kustannusliikkeessä eli Otavassa puheeksi jumalanpilkan luettuani Salaman ”Juhannustanssien” palstavedokset, Luin ne junassa. Muistan sen junan. Toisen luokan vaunu, istumissa raidallinen verhoilu, vaununi ”tupakoitseville”, väliovessa raittiiden puolelle mielenkiintoinen loimukoivusta viilletty vaneri.

 

Isäni siis puolusti Salamaa oikeudessa. Hankin aineistoa ja tiesin jo silloin ettei Suomen kirkko ollut hankkeen takana, vaan muuan kokoomuksen kansanedustaja. Olin mukana kirjoittamassa sitä puolustusta, jonka mukaan Jumalan kunnia ei nouse eikä laske lakituvassa. Korkein oikeus tuomitsi äänin 4 – 1, erimielisenä jäsenenä Paavo Salervo. Olen lukenut jutun salaiset asiakirjat eli sisäiset muistiot ja siksi uskallan sanoa, että käsitelty kysymys on yksi niistä, jotka ylittävät virkatuomareiden kyvyt. Ei tässä ole mitään radikaalia. Ei tuomioistuin osaisi liioin ratkaista kysymystä, onko Eulerin vakio irrationaaliluku. Eikä sitä, miksi piika sai lapsen (isän tai elatusvelvollisen se kyllä löytää).

 

Salaman jutun tuomion mielenkiintoisin kohta on Korkeimman oikeuden presidentin, Antti Hannikaisen äänestyslausuma. Hän olisi tuominnut syytetyn tämän itse tunnustaman tahallisuuden sijasta ajattelemattomuudesta tehdystä rikoksesta. Perustelu on outo ja taustalla leijuu presidentti Kekkosen varjo. Oli lähes ainutlaatuista, että Kekkonen armahti osan tuomituista (Kari Reenpää unohtui) aivan tuoreeltaan asiassa, jonka Korkein oikeus oli ratkaissut julkaisten päätöksensä ennakkotapauksena.

 

Oma käsitykseni on, että Salama pantiin kävelemään nyrkkiin ja että Kekkosen maata muuttanut syntymäpäivähaastattelu 1970 on tätä samaa tapahtumasarjaa. Tuossa haastattelussa Kekkonen kävi varsin tuikeasti lakimieskunnan kimppuun. Kekkosen taannoinen vastaehdokas Olavi Honka muuten oli ennen oikeuskansleriaikaansa ollut virkatuomari ja jo kanneviskaalina Turun hovioikeudessa tunnettu virkatehtäviin ulottuvasta isänmaallisuudestaan ja kattavasta kommunismin vastustuksestaan.

 

Miksi sananvapautta pitää puolustaa? Siksi että yhteiskunnallinen jäittenlähtö näkyy niin usein sananvapausriitoina tai muuten avoimena ihmisoikeuksien polkemisena. Niin. Oli se Kekkonen aika ukkeli ja taitava havukirveen käyttäjä.

 

Yli-oppi

 

 

Eräs tuleva tohtori halusi kovin pitää ylioppilaslakkia muiden koristeiden kanssa vapun aikaan, etenkin astialla istuessaan. Hän illmoitti olevansa ”yli-oppi”. Pientenlasten kokoa olevia hillumishaalareita ei ole sattunut silmään. Olisiko tuoteaukko?

 

Tänään näitä on, ja sekä onnittelut että onnentoivotukset kaikille! Porthanian kuppilasssa kysäistiin toisilta fukseina, että mistä koulusta. Kun minulle oli kerrottu, mikä se SYK on, taisin sanoa että suomalainen yhteiskoulu… Kuulostaa aika vaatimattomalta.

 

Kukaties jatkoi samaan hengenvetoon, että kävi minunkin isäni Norssia, vaikkei suvussa ole ollut tapana käydä koulua, mutta hän jäi keskikoulusta pois ja keskittyi juoksupojan tehtäviin työnantajanaan Vientikunta Muna.

 

Omiin käsityksiini oli vaikuttanut voimakkaasti Aaro Hongan kirja Iloinen internaatti. Paljon myöhemmin ymmärsin, että siinä saattoi olla kolkosti taustalla Kankaanpään internaatti, jossa jääkäripataljoonasta hengissä selvinnyt Sippolan Sakarikin luki ja teki mahdottoman hienon lakimiehen uran, vaikka olikin sekä pohjalainen että aidosti sydämellinen ja hyväntahtoinen ihminen.

 

Kirjailijasta, joka oli tamperelainen lehtori Eero Arohonka, kuulin Hannu Salamalta, että tämä oli jokseenkin äkkijyrkkä tyyppi, joka pani koulu-uran poikki paljon miettimättä, muun muassa Hannulta, kai kolmannelta luokalta.

 

Muuan tällä viikolla julkisuudessa oleva henkilö on kuuden ällän ylioppilas Sykistä. En kiellä, että minussa heräävät tuollaisessa tilanteessa epäilyt, koska olen ollut niin paljo valitsemassa väkeä tohtoriksi koulutettaviin. Kuusi ällää ja valiokoulu on kohtuuton taakka luonteelle. Sykkiläinen ystäväni MM sanoi, että hyvä koulu – antoivat EP Salosenkin puuhata omiaan eli soittaa käyrätorvea ja kuunnella kavereitten kanssa Mahleria levyltä. Ja yksi rinnakkaisluokan poika oli kiinnostunut karjanhoidosta ja kirjallisuudesta, ja hyvä tuli.

 

Pentti Saarikoskelta kysyin kerran, eikö hän ole ajatellut hiukan opetella latinaa ja kreikkaa, kun noita käännöksiäkin kertyy. Pentti oli – hänkin herra paratkoon pohjalaissukuinen – kahden kesken sekä hyvin miellyttävä että innostava keskustelukumppani. Hän sanoi että taitaa olla myöhäistä – siellä Norssissa se klassisten kielten opetus nyt oli yhtä tyhjän kanssa.

 

Kun ympärillä on nyt epäluku oikeustieteilijöitä, mieleeni on palannut keskustelu korkeimman oikeuden jäsenen kanssa, jota pidettiin porukan parhaana, paitsi minä toiseksi huonoimpana. Hän tietomääränsä suomenkielisestä lainopista oli mahtava, mutta hän tuntui ajattelevan, että lainsäädäntö on eräänlainen vasikkahaka, aitaus jonka ulkopuolella ei ole mitään, ainakaan kiinnostavaa.

 

Hänen koulukaverinsa Viipurin valiokoulusta kertoi, että asianomaisella oli kaksi tätiä, joista toinen oli erikoistunut solmimaan nuoren lupauksen vasemman kengän nauhat välitunnilla koulun pihassa, ja toinen oikean.

 

Niinpä olen sanonut nuorille, sanani sopivasti sorvaten, että syventymishaluiselle on yliopistolla paljon vaihtoehtoja, joihin juridiikka ei kuitenkaan kuulu. Tämä meidän alamme on parhaimmillaankin kuin palavan sähköauton sammuttamista: vaatii rohkeutta, taitoa ja hyvät tiedot alan lukkoon lyödyistä perusteista.

Mitä se on

 

Eilen kirjoitin kansanedustajasta ja Raamatusta. Kukaan hyvistä kommentoijista ei pannut painoa sille, että olin ottanut esimerkkejä Vuorisaarnasta. Sitä pidetään yleisesti hienona ja suositellaan mittapuuksi niille, joita opinkappaleet eivät kiinnosta. Itse Tolstoi, monessa mielessä aikansa johtaviin kuuluva ajattelija, piti juuri Vuorisaarnaa päämääränä.

 

Esimerkit eivät olleet kirjoituksessa erään kansanedustajan vuoksi. Hänen poliittinen ja oikeudellinen kohtalonsa on toisten käsissä. Politiikassakaan uskonnollinen fundamentalismi ei mielestäni ole suuri vaara. 

 

Olin sekä onnellinen että onnekas, kun vältyin viettämästä loppuelämääni tuomarin virassa. Vesa Kantola bongasi minut junassa. Emme olleet aikaisemmin tuttuja. Hänellä oli villi ajatus, että laittautuisin Teknilliseen korkeakouluun. Vuosi oli 1999.

 

Tuomarin viran vieroksuminen johtui luonneviastani. Tässä on puhe mielenkiinnosta asioiden ja ilmiöiden suhteisiin, kun tuomari on hyvä keskittyessään asioihin eli oikeusjuttuihin ja niissä esiintyviin ongelmiin. Juttuun kuulumattomat asiat merkitään joskus lyijykynällä ”ei kysymys” ja jätetään mietittäväksi joskus tai ei koskaan. 

 

Tämän taudin syistä minulla on aavistuksia. Pidän omana tietonani. En myöskään pidä pelaamisesta enkä kilpailemisesta. Olen molemmissa hyvin huono. En ole innostunut voittamisesta enkä voitosta. Jopa vaurastuminen on minulle vastenmielistä. 

 

Suuresti sitä vastoin askarruttaa kysymys monopoleista. Kilpailun edistäminen, jonka varaan EU on rakennettu, saattaa olla likilaskuinen ajatus.

 

Edelilsvuosisata rakentui monopoleilla eli kilpailun esteille. Suomi vaurastui sitä tietä. ”Trusteja” eli nykykielellä kartelleja oli alettu rajoittaa USA:ssa 1800-luvun lopussa, ja etenkin öljyalalla otteet olivat määrätietoisia. Sitä vastoin auto ja koneet ovat edelleen muutaman yrityksen hallussa siellä ja Euroopassa samoin. Niin ovat myös lääkkeet ja rokotteet.

 

Jeff Bezosilla ei taida olla asiaa taivaaseen, koska Vuorisaarnan mukaan suuri rikkaus on omiaan viemään helvettiin. Amazonin liikevaihto kolminkertaistui viime tilikaudella. Koko maailmassa edellä ovat vain Walmart, kauppaketju, jolla on työntekijöitäkin 2,3 miljoonaa, ja Kiinan öljy-yhtiö Sinopec.

 

En pidä mahdottomana, että koko ilmasto- ja energialiike kytkeytyisi arabien ja kiinalaisten pudottamiseen listan (markkina-arvo) kärjestä. Tämä on ”salaliittoteoria”, jos mikä. Ero tuttuihin hullutuksiin on kuitenkin selvä. Hiilivedyt ovat energian lähteinä hyvin epätaloudellisia.

 

Kaikki ovat yhtäkkiä siirtyneet sähköön kulkuneuvojen energiana. Toisin sanoen nykyistä paljon järkevämpi siirto- ja säilytystekniikka on valmiina ja odottaa sopivaa hetkeä. Hintakehityksen arvaa. Todennäköinen lähde on aurinko. Millainen on oleva uusi kartelli ja mitä lajia uudet kilpailunrajoitukset. Se saattaa olla triljoonan dollarin kysymys. Ja Bezos pääsee, ellei taivaaseen, taivaalle.

 

Pro bono

 

Harmi.

 

Amerikkalais-englantilaisen mallin mukaan teimme kerran joukolla valituslupahakemuksen korkeimmalle oikeudelle pro bono eli ilmaiseksi. Termi tarkoittaa ”yleisen hyvän puolesta”.

 

Siinä jutussa oli kysymys jokseenkin mutkikkaasta, tietokoneohjelman oikeussuojaan liittyvästä asiasta, jossa iso yhtiö oli taas kerran ruttaamassa pikkukelmin. Monet tuomioistuimet olivat ruvenneet määräämään kymmenien tai jopa satojen tuhansien vahingonkorvauksia jutuissa, joissa rikollisuus oli samaa luokkaa kuin myymälävarkauksissa. Selvästi rangaistavia tekoja, mutta ilman firmojen paisuttelua vahingollisuudeltaan samaa luokkaa kuin karkkipussin näpistäminen.

 

Olisi pitänyt tehdä tästä tapa. Mukaan olisi tarvittu kokeneita keski-ikäisiä asianajajia. Yllättävän suuri osa oikeuttaan haikeasti hakevista on tasapainottomia ihmisiä, jotka ovat menettäneet kaiken suhteellisuudentajunsa.

 

Tiedän turhan monta tapausta, joissa muutoin viisas ja arvostettu ihminen on omaksunut elämäntehtäväkseen kesämökkitonttiaan viistävän pikku tien vastustamisen. Eräs tappo – haulikolla – johtui siitä, että naapuri suhtautui toistuvasti epäkunnioittavasti ampujan kuusiaitaan muun muassa koskettelemalla sitä kepillä. Tekijän arvioitiin olleen täydessä ymmärryksessä. Hän oli hiljan eläkkeelle siirtynyt nimismies.

 

Haluan ilmaista ilahtumiseni parista hallinnollisesta tuomiosta. Verottajan myöntyminen väitteen mukaan EU:n määräämään käytäntöön sitä pyytäneiden varakkaiden kunnallisverotietojen salaamiseen todettiin Suomessa lainvastaiseksi.

 

Saan aiheen jankuttaa, että harjoittamani hyökkäilyt EU:n uutta tietosuojalainsäädäntöä vastaan on harkittua ja muistuttaisin tietotekniikan tuntijoille, että etenkin GDPR on epäonnistunut säädös, ja sitä on käytännössä melkein mahdoton soveltaa, koska se on lakitekstinä toivottoman sekava ja sisäisesti ristiriitainen. Se ei liioin alkuunkaan turvaa yksityishenkilöitä esimerkiksi amerikkalaisten jättiläisten harjoittamalta hyväksikäytöltä.

 

USA:ssa valamiehistö totesi syytteessä olevan entisen poliisimiehen syylliseksi värillisen miehen surmaamiseen tukehduttamalla.

 

”Muualla maailmassa”, jolla tarkoitan ”länsimaita”, tuo oikeusjuttu olisi ratkaistu viikossa. Tapaus on myös oppikirjojen tuntema esimerkki tuottamuksen eli varomattomuudesta tehdyn teon ja tahallisuuden erosta. Tuomareille aina ja aiheellisesti vaikeuksia aiheuttava tahallisuuden alin aste, omassa kielenkäytössäni vanhanaikaisesti ”dolus eventualis” tarkoittaa ”Teki vaikka olisi pitänyt osata olla tekemättä”.

 

USA:ssa ongelma on kauttaaltaan se, että niin suuri osa kansasta on omaksunut tietonsa yhteiskunnasta heikkotasoisesta viihteestä. Sekä poliisit että osavaltioiden tuomarit luulevat ilmaisevansa jotain mystistä kansan tahtoa, vaikka olisi toimittava sääntöjen eli lain mukaisesti. Molempien keskuudessa esiintyy järkyttävän huonoa koulutusta. Tämä ei ole henkilökohtainen arvioni, vaan yhteenveto laajoista keskusteluista myös amerikkalaisten tuomareiden ja professoreiden kanssa. Ja muistettaneen, että liittovaltion tuomarit ja asianajajat ja syyttäjät ovat suomalaisen mielestä pökerryttävän ammattitaitoisia. Tämä on henkilökohtainen arvioni.

 

Länsi-Euroopassa muutenmielestäni kehittymättömin oikeuslaitos on – Ranskassa.

Fundeeraus

 

Entä jos väestön huono-osaisimpien tila olisi parempi mittari kuin nämä yleensä käytetyt?

 

Ehkä 15 prosenttia on alituisessa ahdingossa. Perusselitys on, että he ovat vain tyhmiä ja saamattomia ja lisäksi haisevat. Se ei ehkä ole aivan osuvasti ajateltu ainakaan lapsista ja vanhuksista.

 

Hiljan oli taas kerran aihe vastata vilpittömään kysymykseen, millaista väkeä siellä vankiloissa istuu. Jätin mainitsematta, että kokemukseni ja tietoni alkavat olla vanhoja, mutta sanoin rohkeasti: ihmisiä joilla ei ole edellytyksiä selvitä arjesta eikä oppia arjen taitoja. Yllättävän suuri osa heistä ei tosiasiassa osaa edes lukea ja kirjoittaa eikä selviydy yksinkertaisimmista yhteenlaskuista.

 

Tämä repliikki on aiheuttanut vuosikymmeniä kummastusta ja tämä on myös syy, miksi kollegat keksivät kiireesti muuta menemistä, kun sanoin järjestäväni heille mielellään käynnin esimerkiksi lähellä olleessa Sörnäisten vankilassa.

 

Muutamat vankilaoikeuden jäsenet, joiden asiana oli päättää pakkolaitokseen eristämisestä tai muista sen suuruisista asioista, selittivät ”puolueettomuutensa vaaratuvan”, jos he kävisivät vankilassa näkemässä, miltä siellä oikeasti näyttää.

 

Hovioikeudessa eräs riski kaveri suri kahvilajaoston istunnoissa, että vankeja ”paapomassa” pidetään vartijoita. Ehdotin hänelle, että katsotaan kuuden tuuman jakoavain aseeksi ja järjestetään hänelle tilaisuus käydä kopeissa hakkaamassa sopivasti kahlehdittuja vankeja. Äkkiä heistä tulisi vähään tyytyviä ja käytännössä mykkiä. Asianomainen kollega jätti ajatukseni huomiotta ja ryhtyi sen sijaan heittelemään alikoita minun rattaisiini, siinä sanottavasti onnistumatta. En mainitsisi mokomaa, ellei henkilö olisi jo kuollut ja tietääkseni armeliaaksi sanotun unohduksen peittämä.

 

Teesini on selkeä. Eräissä taloustieteen mittareissa on vikaa. Keskitulo tai mediaanitulo eivät kerro siitä, että jos 15 prosenttia väestöstä elää käytännössä kurjuudessa ja aivan osattomina, kokonaisuus ei etene.

 

Teesini on suunnattu esimerkiksi Kalifornian republikaaneille. Satuin kyläilemään heidän kodeissaan Bel Airissa ja Westwoodissa. Jo silloin, 1990-luvulla, tarvittiin piikkilanka-aitoja ja turvamiehiä pitämään rahvas poissa. Ja kiertelin hiukan pelokkaana katselemassa niitä katuja, joiden varjoissa värilliset miehet kaupittelivat huumelippusia toisilleen ja vilkuilivat hyvin epäystävällisesti herran näköistä harhailijaa.

 

Kuulin etteivät valkoiset angelinot aja edes autolla Los Angelesin keskustasta itään olevissa kaupunginosissa.

 

Hymyilin vinosti, kun E. Tuoioja ilmoitti palstallaan lopettaneensa James Ellroyn (Los Angeles -sarja) lukemisen. Liika on aina liikaa. Underworld-sarja on minustakin rankka ja minustakin kirjoittaja on aika syvästi häiriintynyt. Sellaisia todella hyvät kirjoittajat joskus ovat.

 

Myös kaupungeissa, jotka ovat keskittäneet tuottamaan ”toisia todellisuuksia” pääsylipun lunastaneille asiakkaille.