Käsitin käyttäväni penaalia kotioloissa.
Se on ostettu kukaties rihkamakauppiaalta Santa Monicassa tai
Tucsonissa. Amerikassa asuessani järkyttävimpiä kokemuksia oli lähellä
metroasemaa Berkeleyssä oleva kynäkauppa. Sellaista valikoimaa en ollut osannut
kuvitellakaan. Sieltä ostamiani japanilaisia täytekyniä on tallessa muutamia.
Ne muuten ovat maailman parhaita. Japanin kirjoittaminen taitaa olla kova juttu
täytekynä käyttäessä. Ainakin yhden merkin nimen muistan, Namiki.
Tallessa ovat myös yhteensä viisi Fisher Space –peniä, myös
se vanhin, jolla olen allekirjoittanut muun muassa tätä asuinkiinteistöä
koskeneen kauppakirjan 1972. Paavo Haavikko löi sen kerran suututtuaan
kirjoituspöytäänsä pystyyn. Kynä upposi pöytään. Mekanismi ei kärsinyt, vaan toimii
edelleen. Tapauksesta on muistona pieni lommo. Ja tuo paineistettua mustepatruunaa
käyttävä kynä oli verraton tuomioistuimen esittelijälle, joka joutui
merkitsemään itselleen muistiin esittelypäivät ilmoitustaulun vieressä.
Kuulakärkikynä ei välttämättä kirjoita, jos paperi on painettuna seinää vasten.
Tuo kaikki on menneisyyttä ja liittyy välillisesti
työhuoneeni maalaukseen eli siis laatikkojenkin läpikäymiseen. Todellisuudessa geelikynät
ovat mielestäni verrattomia ja keskustelu erilaisista kynistä tarpeetonta,
koska niin paljon riippuu kirjoitustottumuksesta eli siis käsialasta.
On siellä penaalissa myös yksi Mont Blanc. En ole koskaan
pitänyt noista ylihinnoitelluista tuotteista. Ylioppilaskirjoituksissa minulla
oli lainassa isän tai äidin Mont Blanc (Monte Rosa), ja heti menivät
kirjoitukset päin helvettiä.
Mutta valitusaika taitaa olla ummessa. Omakin parasta ennen –päiväni
meni kauan sitten eikä tule takaisin, kuten Aino Kassinen tapasi ilmaista
asian. Ei tule takaisin.
Jossain lehdessä oli kuva entisaikojen kansakoulun
penaalista. Mukana oli myös sellainen, jota itse käytin 1951, puinen, liukuva
kansi vaneria, kätevästi linkkuun menevä. Mielestäni sellaisen sai koulusta,
mutta voin muistaa väärin.
Joka tapauksessa vanhaan ”hyvään” aikaan jopa kielten
oppikirjat olivat viimeisen päälle suunniteltuja. Saksan kirja alkoi sillä
kuuluisalla tarinalla jäniksestä, joka näkee metsässä nälkää ja kärsii kylmästä
ja pelkää metsästäjää. Se on se Nyströmin oppikirjan ensimmäinen kappale, jota
Saarikoski lainasi lahjakkaasti erääseen runoonsa. ”Pupu siellä metsässä näkee
nälkää…”
Meidän koulussa ei luettu ranskaa, mutta se ei minua
pidellyt. Väittäisin että kysymyksessä oli tarunomaisen Anna-Liisa Sohlbergin laatima
teos, jonka alussa mentiin ”in medias res” eli asian ytimeen vieraan kielen
käytössä. ”Voici l’essui-plume de ma tante…” – Tässä on tätini kynänpyyhin.
Missä on sinun tätisi kynänpyyhin?
Kirvelevin mielin joudun tunnustamaan, etten tiedä, missä on
tätini kynänpyyhin.
Kansakoulun alkaessa haltuumme uskottiin teräskynät ja
kynänvarret ja mustetta sai pieneen pulloon opettajan isosta pullosta.
Kysymyksessä oli Akvilan koulumuste. Muistan hyvin, miltä se haisi.
Sitten valmistettiin kynänpyyhe, koska kirjoittamisen
jälkeen kynän metallinen, ruostuva terä oli kaikella huolella kuivattava ennen
penaaliin sijoittamista.
Opettajan näyttämin tavoin oli leikattava flanellista muutamia
nelikulmaisia tilkkuja, jotka ommeltiin ovelasti vähän ristikkäin (katso kuvaa)
ja kiinnitettiin pitävästi ylimääräisellä paidannapilla. Jokohan korkein oikeus
on luopunut pulloon kastettavista teräskynistä? Kun menin sinne töihin, merkinnät
diaareihin tehtiin sellaisilla, Gogolin henkeen, nääs.
Lidlin geelikynät hyviä mutta muste vesiliukoista.
VastaaPoistaTuosta Akvilan musteesta sellainen muisto koulusta, että mustetta oli ainakin meillä jatkettu reippaasti vedellä. Kirjoitusjälki oli hyvin vaaleaa. Tapahtuma-aika 40-50 luvun vaihde.
VastaaPoistaBonjour Monsieur Dupontissa ei tainnut olla tätä kynänpyyhinjuttua joka on lainattu myös muumisarjakuvaan. Sohlberg oli melkoinen pakkaus opettajaksi - jotkut jättivät pelossaan lyhyen ranskan kesken. Minkun soittamien nauhojen jälkeen ylppärin kuuullun ymmärtäminen oli lasten leikkiä, luultavasti pitkäkin ranska olisi mennyt noilla lyhyen opeilla läpi.
VastaaPoistaAW
Varma vanhuuden merkki: paluu muistoissa lapsuuteen.
VastaaPoistaihanaa, sanan slangimerkityksen kontekstissa. Kippis vaan kaikille suomalaismiehille, jotka saavat penaalia kynälleen kotioloissa.
VastaaPoistaPulpetissahan oli jopa kolo sitä mustepulloa varten. Mutta kirveleviä mielin joudun tunnustamaan, ettei meillä enää ollut noin mestarillista kynänpyyhintä. Terä pyyhittiin nästyykin kokoiseen flanellilappuseen.
VastaaPoistaEihän niitä sellaisia puisia penaleja taida mistään enää löytää. Niinpä itsekin jouduin, puutöitä kun harrastan, tekemään sellaisen ja hyvä siitä tulikin. On ollut jo monta vuotta kovassa käytössä, liukuva kansikin. Se on korvaamaton kun lähtee luontoon piirtämään, kynät ja apuvälineet pysyvät ehjinä ja järjestyksessä ja ovat helposti saatavilla.
VastaaPoistaNiin, sellaisen sivuun aukeavan linkkukannellisen penaalin koversimme Latovainion koulun puutöissä. Oli myös kaupallisia versioita joissa kansivaneri liu,utettiin taaksepäin hahlossaan. Siinä penaalissa värikynät ja mustatkin piirsivät penaalikolonpään sateenkaaren väriseksi, kun liikkuivat ees-taas kuljetuksen -Murphy_
VastaaPoistaPitää muistaa myös imupaperi, semmoinen piti olla, jos mustekynällä kirjoitti. "Vain tahroja paperilla, älä siis suutu
VastaaPoistaEi niistä asiat miksikään muutu"
No, kaikenlaisia tahroja sille paperille tosiaan tuli, sellaisia, joita kaikenmaailman psykologit sitten testeissään myöhemmin tutkivat: "Mitä tuo möntti tuo mieleesi?" - No, milloin mitäkin. Jos rupee oikein funtsii. (Eli pistää aivokoppansa ajatusrattaat natisemaan.)
Ai lukijoissakin on sitä ikäluokkaa, jolle mustepullot tulivat koulussa tutuksi. 70-luvulla peruskouluni aloittaneena pulpetit olivat jo yksittäismallisia, metalliputkirunkoisia, ja valmistajan nimi Isku jalkojen päässä olleen kumitulpan päähän valettuna. Samanlaisessa pulpetissa sitten tulikin istuttua koko kouluaika, mitä nyt yläasteella ja lukiossa pulpetti skaalautui isommaksi.
VastaaPoistaLaskutikku oli vielä yläasteella matematiikanluokan seinällä, ja jollain tunnilla opettaja jakoikin sellaiset katsottavaksi. Ei edes opetettu miten sitä käytetään.
Ensimmäiset taskulaskimet olivat nykyisen älykännykän kokoisia mutta paksumpia texas instrumentsin laitteita. Funktiolaskimia, näytön numerot punaisia. Sitten myöhemmin 80-luvulla tulivat casiot.
Minulla on vieläkin mustepulloja; musteen käytän Pelikan-mustekynääni. Opin kaunokirjoittamaan musteella. Käsialani oli niin kaunista, että todistuksessa seiso aina arvosana 10. Tuollaista kynänpyyhintä emme käyttäneet, vaan imupaperia. Taidelukiossa opin käyttämään Rapidograph-kyniä. Todella upeita mustekyniä.
VastaaPoista