Sivun näyttöjä yhteensä

14. huhtikuuta 2021

Audon kyydissä


 



 

Aleksi Käpy oli etevä mies. Senaatissa ja Turun hovioikeuden presidenttinä toimittuaan hän jatkoi Kansallispankin notariaattiosaston johtajana vielä vuosikymmenen ja oli vahvistamassa tämän tuomioistuimen sangen tunnettuja yhteyksiä maamme rahalaitoksiin. Ilkeät rahantarvitsijat ovat joskus puhuneet ”Turun taudista”.

 

Käpy oli Y.S. Yrjö-Koskisen sisarenpoika, ja tämä suku, Forsmanit, on yleensä pitänyt hallussaan yksinkertaista enemmistöä sekä tuomioistuimissa että yliopistolla. Asiaan lienee vaikuttanut suvussa ilmennyt tavaton lahjakkuus ja auttamattomien pösilöiden suhteellisen pieni määrä.

 

Vanhana fennona ja kiihkeänä suomen kielen ystävänä ja kielemme virkakäytön mestarillisena edistäjänä Käpy määräsi paljon muun ohella – minulla oli hallussani hänen kirjoittamiaan ohjeita asiakirjojen laatimiseksi tuomioistuimissa – että uudenaikainen sana ”auto” on välttämättömästi taivutettava ”audon, audolla” jne.

 

Eilen harjoitimme kotimaan matkailua audolla minun toimiessani chauffeurina. Kävimme Lidlissä, jonne on kotoamme matkaa alun neljättä kilometriä. Jo matkalla pistäydyimme apteekissa. Katselin kummastuneena ihmisiä, joita tuli vasemmalta ja oikealta. Pohdiskelin, kuka on mennyt rakentamaa rautatien kahden oivallisen päivittäistavarakaupan eli Prisman ja City-Marketin väliin. Tunnontarkoille on tosin tarjolla alikäytävä, jossa haisee ihmiseltä ja erinäisiltä eritteiltä.

 

Acemoglun ja Robinsonin kirjoista erityisesti ”Miksi maat kaatuvat” (Why Nations Fail) kuuluisi ehdottomasti jokaisen itseään kunnioittavan postintellektuellin hetekan alle esimerkiksi Mustanaamioiden ja Pekka Lipposten väliin, samaan nippuun kuin Jared Diamond ja Braudelin kolmiosainen historiateos.

 

Yhteenveto otsikon kysymykseen on rahoituslaitoksen kehittymättömyys ja eliitin sulkeutuneisuus. Kirjoittajat ovat erittäin arvostettuja taloustieteilijöitä. Niinpä viivan alla jakajana on ”insentiivi” eli kannustin tai kiihoke. Eteenpäin eli kauemmas vaaroista ja mahdollisesti jopa sietämättömän köyhyyden jarruttamiseen on matkalla yhteisö, jossa voi päästä eteenpäin. Yksi eteenpäin pääsemisen muoto on rikastuminen. Toinen on Acemoglun ja kumppanin oma valinta: arvonanto eli vakavasti otettavien ihmisten ilmaisema käsitys, että työ, jota teet, on perin pohjin mielekästä.

 

Henkilöauto on esimerkkinäni, koska tiedän autoista jotain. Välillä katselen hitaasti pysäköintipaikalla olevia autoja.  Oma automme on uutena hintaluokkaa 20 tuhatta. Käytämme sitä noin tunnin viikossa. Kaverilla on ikää puolet siitä, mitä minulla, ja työpaikka Öbiksessä. Nähdäkseni oma henkilöauto on hänelle välttämätön. Eräs toinen henkilö, jonka asioista tiedän, kiertää maakunnan kouluja tarttumassa sekä opettajien että oppilaiden ongelmiin pohtimassa sekä puhevikoja että oppimisongelmia. Tuota tuskin voisi toteuttaa muuten kuin pyörien päältä. 

 

Ajatukseni tulos on häpeällisen helppo. Juuri Suomessa taloudelliset innovaatiot ovat hyvin heikoilla. Kun luin lakia, kaikki yhtiöitä koskevat säädökset olivat 100 tai 200 vuotta vanhoja. Kun juuri tällä hetkellä alustatalouden pahimpia epäkohtia on ehkä hiukan torjuttu eli pitsalähettejä ei saa väärentää ”yrittäjiksi” vailla työsuhteen etuja, sellaiset ratkaisut kuten autoissa Uber olisivat erittäin toivottavia. – Isäukolla oli lähes 20 vuotta sitten hyvätuloisen henkilön versio sellaisesta. Kun hänen toinen jalkansa jäi huonoksi neliraajahalvauksen vuoksi, hän opetti itselleen parikin taksinkuljettajaa, jotka tulivat ja veivät ja hakivat tarvittaessa, ja vanhempani jatkoivat vielä mökkeilyä Kylmälässä pienten teiden päässä hyvinkin 10 ylimääräistä vuotta. Hienoa!

13. huhtikuuta 2021

Vastustaakseni



 

Vastustan työtä ja autoilua.

 

Työn käsitesisältö muuttui jo. Sen oli aika muuttua. Ajatus työnantajan johdosta ja valvonnasta, jota lakimiehet sanovat direktiomomentiksi, haiskahti orjuudelta ja ruoskimiselta.

 

Työ o hyödyke eli tavaraa ja palveluja. Sitä ostetaan ja myydään. Tehdastyön tappoi sama syy kuin orjatyön, liian korkeat ylläpitokustannukset eli transaktiokulut ja liikkuvuuden puute. Työvoimaa ei voi ajoissa keskittää sinne, miss kysyntä olisi hyvä.

 

Polttomoottorin hyötysuhde on viidennes, neljännes polttoaineen energiasta. Se on heikko suoritus.

 

Lisäksi autoilu on suurimmaksi osaksi joko tarpeetonta tai vahingollista. Tavoittamaton vertailusoritus olisi petoeläimet. Ne syövät toisiaan. Merkittävä osa energiasta eli siitä mikä liikuttaa mikrobeja, hyönteisiä ja ruohosyöjiä, on peräisin auringosta. Ja aurinko on vetypommi, jossa jatkuva ydinreaktio on sekä luonut elämän että ylläpitänyt sitä kiitettävästi.

 

Nämä kaksi asiaa, tehdastyö ja autoilu, ovat tietysti saman asian kaksi puolta. Kun työntekijä osti Detroitissa firman valmistaman auton, jolla pääsi liian kaukana sijaitsevaan asuntoon, ei siitä jäänyt paljon yli.

 

Ilmiö on ajankohtainen nyt, kun Covid tekee käytännössä lopun lyhyistä lentolinjoista ja siis turhista kokouksista, joissa yleensä tehdään tarpeettomista asioista vääriä päätöksiä.

 

Barnett Cocks sanoi kerran komiteasta, että se on umpikuja, johon ajatukset houkutellaan, jotta ne voitaisiin kuristaa vähin äänin.

 

Hahmottelin kerran karttaa, jossa työvoimayksiköt on piirretty oikein. Ruumiillisen työn laskeminen kilojouleina ja henkisen työn johtaminen niistä on tietysti mielivaltaista. Mutta aivot ja keskushermosto kuluttavat ainakin neljänneksen ihmisen päivittäisestä energiantarpeesta.

 

Karttani osoitti, että Kiina on epäonnistunut keksintö, vaikka siellä on kaksi suurta lännestä itään johtavaa jokea, ja Venäjä on viimeinen Tsingis-kaanin tihutöistä. Se ei ole alueena hallittavissa, eikä ole koskaan ollut. 

 

Lajitoverimme ihmiset käsittivät 10 000 vuotta sitten, että Välimeri on tuntemattoman jumalan lahja, ja perustivat sen ympärille uskontoja ja elinkeinoja.

 

Vasta tuulivoiman tultua teknisesti parempaa käyttöön viikinkien kehitettyä limilaudat ja kölirakenteen Itämeri alkoi saada merkitystä. Ensimmäisenä sen kimppuun kimposi Hansa-liitto, joka keksi kolonialismin eli siirtomaavallan. Saksan ensimmäinen siirtomaa oli Tanska ja Ruotsin ensimmäinen Saksa. Jo aikaisemmin oli havaittu, että käyttökelpoinen Englanti kaatuu, kun kerran rysäyttää.

 

Näen silmissäni ”työn” markkinat, joilla työsuorituksia ostetaan ja myydään kysynnän mukaisesti. Millainen valtioryhmä tarvitaan vahtimaan väkivaltaa, sitä en tiedä.

12. huhtikuuta 2021

Bachin mahdolliset maailmat



 

Ilahduin. Joku kuuntelee Bachia vakavissaan.

 

Totiset tutkijat tyytyvät yleensä mainitsemaan, että J.S. Bach keksi Fosbury flopin ja hyppäsi saappaat jalassa korkeammalle kuin Sotomayor

hirvittävällä tavalla doupattuna vuosikymmeniä sitten.

 

Nyt tiedän, että eräät (katso Cambridge Companion to Bach) ovat jääneet miettimään, että Bach tosiaan eli samaan aikaan kuin Spinoza ja Leibniz. Jos heitä osaa lukea riisuen teologisvoittoisen kielenkäytön ja sopivan rajoituksen edellyttämän tomismin eli kirkon virallisen kannan, ei voi olla huomaamatta, että länsimaisen tieteen kvanttihyppy alkoi heistä.

 

Einstein tiesi itse, että ennen häntä Cantor ja hänen jälkeensä Gödel olivat pysähtyneet miettimään itsestään selviksi kuviteltuja asioita ja etenkin rationaalilukuja. Cantor päätyi hullujenhuoneeseen, josta hän tosin aikanaan pääsi poiskin, esitettyään että on olemassa ääretöntä suurempia ja sitä pienempiä äärettömiä.

 

Fyysikot ovat kiinni Kööpenhaminan konkordanssissa, joka on toimiva mutta väärä. Pieniä kohteita koskeva kvanttimekaniikka ja suuria koskeva suhteellisuusteoria eivät millään sopeudu toisiinsa. 

 

Ja otsikon ”mahdolliset maailmat” ei viittaa ainakaan suoraan multiversumeihin eli rinnakkaisiin maailmankaikkejuksiim, vaan loogisiin modaliteetteihin ja paradokseihin. 

 

Onko mahdollista, että se mikä on tänään totta, ei ollut eilen totta? Katso lähemmin esimerkiksi Stanford Encyclopaedia on Philosophy ”future contingents” tai suoraan kreikkalaisten ”master argument”.

 

Kun kuuntelee huolella esimerkiksi Bachin kantaatin numero 71 vaikkapa Suzukin porukan erinomaisena esityksenä, on kohta valmis palaamaan kuuluisaan kantaattiin 4, Christ lag in Todesbanden.

 

Ne ovat musiikillisesti, fysikaalisesti ja matemaattisesti mahdottomia, eikä kauniimpaa musiikkia voi kuvitella.

 

Kuulo on mitä ihmeellisin aisti. Siihen liittyy todella merkillisiä nano-mittakaavan piirteitä, ja itse aistimus on perin pohjin tuntematon. Yleistäen siitä, minkä tiedämme fysiikasta, aistimamme sävel on luultavasti vain hyvin pieni osa kokonaisuudesta. 

 

Metaforan tasolla Bachin toteuttama uudistus oli samaa tasoa kuin vektoriavaruudet paljon myöhemmin. Ja oivalluksen ylenpalttisuus näkyy nyt esimerkiksi siinä, että proteiinien valmistuminen ja lähetti-RNA:n ja entsyymien nyt ovat osoittautuneet laskennallisiksi ongelmiksi.

 

Diskreetti musiikki… Onneksi paperit ovat tallella ja osittain painettuina. Niistä voi seurata, miten säveltäjän mieli kulki ja mitä kaikkea hän teki italialaisten ja ranskalaisten oivalluksille – ja miksi Händel varoi huolellisesti edes tapaamasta häntä.

11. huhtikuuta 2021

Mylly



 

Kommentoija kysyi tai ainakin halusi kysyä, miksi tuulimyllyä ei keksitty aikaisemmin. Sellaisia alkoi näkyä vasta 1100-luvun lopulla.

 

Vastausta ei löydy noin vain. Luulisi näet, että kun vesimylly on hyvin vanha keksintö, niin eihän tuulimylly ole sen kummalisempi.

 

Mutta on se. Ensin Eurooppaan sikisi muutamassa vuosisadassa kolmannes totuttua enemmän väkeä. Kolmivuoroviljelys ja raskaaseen savipitoiseen maahan soveltuva aura ja etenkin hevosen länget olivat avainkeksintöjä. Längillä ja luokilla varustettu hevonen veti viisi kertaa enemmän kuin silmukaan kuristuva lajitoverinsa.

 

Keskiajan suuri rikkaus ja tekninen kekseliäisyys otettiin järjestelmällisesti käyttöön Alankomaissa, jossa oli sopivasta kuivattamalla valloitettavaa laidun- ja peltomaata.

 

Tuulimyllyssä oli kaksi erittäin suurta teknistä ongelmaa: Keski- ja Pohjois-Euroopassa mylly piti saada kääntymään tuuleen, mielellään jopa kesken jauhatuksen. Lisäksi tarvittiin vaihde: siipien akselin pyörivä liike oli muutettava pystysuoran tangon pyöriväksi liikkeeksi. Sama ongelma kuin polttomoottorin työn välittäminen vetäville takapyörille.

 

Metalleista valurauta olisi ehkä tullut kysymykseen, mutta se oli raskasta ja kallista. Siispä myllyt rattaineen ja vaihteineen tehtiin puusta. Perusratkaisut olen muuten itse nähnyt. Lapsuudessani Lappajärven ja Evijärven rantamilla oli paljon tuulimyllyjä, joista eräitä yritettiin vallinneissa pula-ajan oloissa vielä käyttääkin. Ne ovat tietenkin kadonneet maisemasta, mutta kuinka ollakaan erinäiset tahot ovat lopettaneet naureskelun, ja tätä nykyä etenkin mataliin meriin rakennetaan yhä enemmän tuulimyllyjä, joten vanha tekniikka on tullut takaisin. Ja nyt mukana on käänteentekevä keksintö, laakeri. Ennen aina sanottiin, että joku keksii pyörää uudelleen. Ei se pyörä varsinainen keksintö ollut, vaan laakeri. Varhaisissa sotavaunuissa oli puu nahkaa vasten tai puu metallia, joten jäähdytyksen tarve oli kova, ja rautateillä laakereita voideltiin käsin joka asemalla vielä puoli vuosisataa sitten. Ja laakeri oli tietenkin Ruotsin teollisen rikkauden ydin – SKF eli Svensk Kullagerfabrik.

 

Haluaisin perehtyä tuulimyllyjen laakerointiongelmiin. Viljanpöly on nimittäin räjähtävää.

 

Arvaisin että ajatus oli haettu Amerikasta, mutta senkin muistan, miksi Vähänkyrön kuntaa haukuttiin Fyrrykyröksi. Kulmaraudasta ja pellistä kyhätyt tuulimoottorit olivat Kyrössä suosittuja. Kuka lienee lyönyt rahoiksi? Aikansa kevytrakenteinen tuulimoottori ja riittävä määrä saaveja oli halvempi ratkaisu kuin vesijohto. Olisi minulla Etelä-Pohjanmaan historia ja Lapuan historian kaikki osat. Kun en jaksa juuri nyt tutkia asiaa, heitän arvaten, että etenkin Ilmajoen, Lapuan ja Kauhavan yllättävän kehittynyt pienmetalliteollisuus saattaisi liittyä asiaan.

 

Kauhavan puukoista ei leveää leipää lähtenyt edes Järvenpään ja Mäkipelkolan tehtaille, mutta esimerkiksi Mustasaaren Hankmon äkeet olivat vuosikymmeniä menestystuotteita, ja niistä tiedän, että malli on Amerikasta ja uranuurtaja oli muuan Wass, jolla oli paja aluksi Ylihärmän Kankaankylässä.

 

Mutta tuulimylly, tuuleen käännyttävä, pumppaamiseen sopiva, vaati mestariluokan kirvesmiehet ja epätavallisen taitavasti valitun puutavaran. Toisin sanoen innovaation takana oli tässäkin kysyntä.

9. huhtikuuta 2021

Liian fiksu



 

Ylijohtaja käveli Edusuntaan erotettavaksi virantoimituksesta esitellen samalla huonoa lukeneisuuttaan. Hänellä oli näkyvillä Plutarkhoksen ”Mielen tyyneydestä”. Torkin uusi suomennos on kelpo valikoima. Mutta kokonaisteoksen nimi on ”Moralia”, ja Penguin-valikoiman vastaavasti ”Morals”. Usein puhutaan ”Plutarkhoksen esseistä”, jotka tunnetaan tavattoman paljon huonommin kuin ”Kuuluisien miesten elämäkertoja” (Bioi parallelloi).

 

Asian luonteen vuoksi ”Moralia” olisi ollut sopivaa luettavaa.

 

Onko ihmisen mahdollista käsittää, että keskustelukumppani on armottoman paljon fiksumpi?

 

Kysymykseen haluaisi vastata että ei. Mitä muuta tuo fiksuus olisi kuin fiksuuden tunnistamista? Siten vain itseään tyhmemmät voisi panna merkille.

 

Ajatus on luultavasti väärä. Jalkansa katkaissut, yli-ikäinen ja parhaimmillaankin vain keskinkertainen taitoluistelija näkee kentän laidalta toisen luistelijan, joka on mykistävän hyvä. Keskinkertainen pianonsoittaja joko kuulee suoraan tai käsittää muotteja seuraamalla, miten käsittämättömän hyvin äänitteellä esiintyvä mestari selvittää lähes mahdottoman jakson musiikkiteoksesta.

 

Vihje: luulen osaavani luetella J.S. Bachin laajasta tuotannosta kohtia, joita ei tietääkseni ole koskaan soitettu tai laulettu oikein. René Jacobsin levyllä Matteus-passion alkukuoro saattaa olla eräin kohdin preparoitu, koska ainakin toisen kuoron bassot ovat tuskin taistelusukeltajia. Kukaan muu ei pystyisi pitämään hengittämättä niin pitkiä urkupisteitä soivina. Ja kyllä, tiedän laulajien keinon hengittää sisään laulaessaan eli hengittäessään ulos. Joissakin luolissa on sama ilmiö. Ulkoa tulee puhdasta ilmaa ja metrin päässä sisältä työntää hiilidioksidin kyllästämää ”pilaantunutta” ilmaa.

 

Menestyskirjailija Michael Crichton, joka kuoli imusolmukesyöpään, oli liian fiksu. Hänellä ei ollut yletöntä määrää papereita tutkinnoista. Hän oli antropologi ja lisäksi lääketieteen tohtori, mutta erittäin korkeatasoinen ammattilainen myös tietotekniikassa, rakettimoottoreissa ja useassa muussa asiassa. Mikrobiologiasta hänellä oli hyvän tutkijan tiedot. Opiskellessaan kirjallisuutta, etenkin luovaa kirjoittamista, hän ei menestynyt.

 

Steven Spielberg kertoi käsittäneensä keskusteltuaan 15 minuuttia Crichtonin kanssa, että tässä on tuleva yhteistyökumppani ja sydänystävä. Tuloksen oli muun ohella Jurassic Park. Täytyy olla tosi fiksu tehdäkseen niin hölmöstä aiheesta suurenmoisesti menestyneen elokuvan.

 

Crichtonin erikoinen taito olikin tarinan kertominen. Hän oli yhtä hyvä kuin Dickens, joka tarkoittaa samaa kuin ”maailman paras”. Lukija joka toivottavasti rientää tekemään johtopäätöksiä, ottanee ystävällisesti huomioon, että Crichton kirjoitti hyvin erilaisia romaaneja.

 

Nyt vihjaisin Andromeda-kirjoihin (Andromeda uhkaa, Andromeda Evolution). Jälkimäinen on kuoleman jälkeen kokoon parsittu. Molemmissa on liian fiksun ihmisen leima. Menemättä turhan kauas science fcitionin perinteestä Crichton kirjoittaa -  pandemiasta. Samalla hän kirjoittaa keksittyä mutta pelottava uskottavaa tarinaa biologisesta sodankäynnistä, joka olisi meneillään avaruudessa tälläkin hetkellä. Tietojenkäsittelytiede… Ohjelmoinnissa js scifissä peruslause on If – Then. Jos – niin.

7. huhtikuuta 2021

Ei tarvita



 

Katsellessani tuonnottain junan ikkunasta komeaa riviä ratapölkkyjä jäin pohtimaan, kumpia meillä on enemmän, pölkkyjä vain pölkkypäitä.

 

Siitä on aikaa, kun muuan kansalainen räyhäsi minulle, että lait pitää kirjoittaa niin selvästi, ettei mitään lakimiehiä tarvita. Olin paljon nuorempi. Sinänsä suotta menin vastaamaan, että samaa ajatusta noudattaen päästäisiin palloilulajien erotuomareista, jotka häiritsevät ihmisiä viheltelemällä pillillä. Jalkapallolainvalmistelun tasoa on nostettava!

 

Vastaukseni meni harakoille. Puhekumppanini piti ajatusta oikeana, joten en ruvennut selittämään, että yleensä ottelevien joukkueiden piirissä esiintyy erimielisyyttä sääntöjen tulkinnasta.

 

Alanolla viimeisiä, joka tietää jotain lainsäädännöstä ja etenkin lainkäytöstä poikkeusoloissa. Olen vihjaillut oikeushistorian miehille, että tutkisivat siviilioikeuta 1945 – 1949, mutta eivät he tutki. Syy voi olla se, etteivät he osaa siviilioikeutta, varsinkaan tuon ajan säädöksiä.

 

Mukana olleet kertoivat luottamuksellisesti, miten Helsingin parhaat asianajajat olivat ilmaiseksi yötä päivää mukana siirtämässä suojaan Suojeluskuntajärjestön ja Lotta-Svärdin sangen huomattava varallisuutta. Se tehtiin salaa myös Paasikiveltä ja oikeuskanslerilta. Kun kenraalieversti Zdanov sitten vaati, kuten oli arvattukin, näiden ”fasismin luontoisten järjestöjen” varoja Neuvostoliitolle, vastaus oli ”Mitä varoja?” Ei ollut enää rahaa eikä kiinteistöjä. Sen sijaan Meilahtea alettiin rakentaa, käteisellä. Ja lainhuudot tontteihin olivat kunnossa.

 

Niille juristeille, jotka olivat ryhtyneet ajamaan neuvostovaltion asiaa, ilmoitettiin ystävällisesti, että mahdolliset kanteet paremmasta oikeudesta tuohon omaisuuteen käsitellään tietenkin kiinteistöjen oikeuspaikassa. Forum rei sitae oli Helsingin raastuvanoikeus, joka muuten oli myöntänyt ne lainhuudot, ajoittain aamuyön tunteina.

 

Jos joku kysyy hankkeen moraalia, Neuvostoliitto oli rauhansopimuksessa määritellyt sotakorvaukset. Yksityisoikeudellisista järjestöistä ei ollut mainittu mitään.

 

Ajatus lainsäädäntötyön väliaikaisesta yksityistämisestä oli peräisin Saksasta. Kuka tahansa ymmärtää, mitä maan jättiläisinflaatio 1923 – 1924 oli vaikuttanut maan oloihin. Vaikka siellä oli liikkeellä paljon kieroja juristeja, epäilen itse, että tuo operaatio vaikutti hyvin vahvasti natsismin nousuun. Inflaatiolla Saksan tasavalta suoriutui sangen näppärästi sotakorvauksista, mutta samalla keinottelijat hyötyivät suunnattomasti ja tavalliset maan tai muun kiinteistön omistajat menettivät kaiken.

 

Itse olin mukana harvojen tuntemissa operaatioissa 1991-1993. Siellä oli sekaisin virkamiehiä ja yksityisiä ja kysymykset olivat samanlaisia. Miten hoidetaan konkurssimenettely, esimerkiksi velkojainkokous ja sitten etuoikeutettujen saatavien selvittely, kun näitä velkojia on yli 10 000. Viittaan tässä epämääräisesti punapääoman ja meriteollisuuden suuntaan.

 

Olen pahoillani, etten saanut silloin kannatusta ajatukselleni, että määrätään pankkien lakimiehet vaikka ylimääräisiin kertausharjoituksiin kirjoittamaan velkasaneerausta koskevat lait. Sellaiset saatiin, mutta hitaasti ja huonot. Kenelläkään ei ollut sisua kajota takausvastuisiin, joiden lainsäädännöllinen pohja oli vanhentuneisuudessaan surkea.

 

En tarkoita pelkästään yksityistä sektoria. Valtiolla ja kunnilla on vähemmän kiireellisissä tehtävissä ihmisiä, jotka ovat erittäin hyvin perehtyneet esimerkiksi konkursseihin ja ulosottoon. Keikka ja bonuspalkka?

5. huhtikuuta 2021

Laulukilpailu


 

Ehkä te osaisitte vihjata, miksi yksi hiukan kummallinen Ivan Turgenevin novelli menee mielessäni Tshehovin rinnalle eli siis elämää muuttavien joukkoon, maailman parhaisiin. Kysymyksessä on ”Laulajat”. 

 

”Metsämiehen muistelmia” mainitaan hakemistoissa jopa metsästystä koskevana kirjana. Sitä se ei ole. Soveliaan suomennoksen etsiminen tuottaa töitä. Sama koskee jossain määrin tekijän muitakin teoksia. Tosin Otavan ”Suuret venäläiset kertojat” on tältäkin osin vot harashoo.

 

Tämän hetken suomentajat, jotka ovat mielestäni kaikkia aikaisempia etevämpiä, ovat keskittyneet etenkin Dostojevskiin ja Tshehoviin. Tolstoi ei ole muotia eikä Turgenev lainkaan.

 

Itse olen enimmäkseen taipunut Constance Garnettiin, joka oli ihme akka. Tiedän että häntä pidetään viktoriaanisena nipottajana, jolla ei ollut käsitystä eikä halua välittää Dostojevskin ja Tolstoin vulkaanista kieltä. Mutta lueskeltuani Tshehovia kai kymmenellä eri kielellä, jopa vaivalloisesti ja tuloksettomasti venäjäksi, pidän häntä yhä merkittävänä. Ja hänen yli 70 romaanikäännöstään ovat Gutenbergissa ilmaiseksi.

 

Hän sopii hyvin Turgeneviin, joka oli ylhäisaatelinen ja asuin elämänsä ulkomailla, Ranskassa, ja saavutti Flaubertin ja Goncourtien arvonannon.

 

”Laulajat” on toispuolisesti rakennettu lyhyt novelli, jossa on tavattomasti väkeä ja ihan turhan tuntuisia kuvauksia erilaisten höpöttäjien ja kylähullujen kulmakarvoista ja riekaleisista nutuista. Paikka on pahainen kapakka surkeassa Kolotovkan kaupungissa, jonka halkaisee rotko. Kun kojukauppias laulaa osoittaen ihmeellisten kurkkuäänten hallintaa ja suoriutuen tremoloista ja melismoista, kuulijat onnittelevat itseään ihmeen kuulemisesta. Palkinto, pullollinen olutta, on jo menotiellä. Ei ihme. Orelin seudun asukkaat tunnetaan ihmeellisestä musikaalisuudestaan, ja heidän kuoronsa tunnetaan laajalti.

 

Haastaja Jakov on töissä paperitehtaassa kastelemassa vedettävää paperia, ja aloittaa hapuillen hauraalla äänellä. Alku särähtelee kuin vahingossa kosketettu harpun kieli, mutta kasvaa tuliseksi ja leveäksi. Alku oli ollut hiukan epävireistä ja jotenkin sairaalloisen tuntuista. Mutta: ”Olen harvoin kuullut sellaista laulua. Aitoutta, tunteen syvyyttä, nuoruutta, sydämellisyyttä ja oudon kiehtovaa, piittaamatonta ja hurjaa alakuloa. Se tuntui käyvän suoraan sydämeen, kaikkeen mikä sydämessä on venäläistä. Värinästä oli tullut väräjtelä. Mieleeni tuli lokki, jonka kerran näin meren rannassa paljastavan rintahöyhenensä räikeänä laskevalle auringolle. Yakov lauloi lokin siivin äänettömien, nousevien tunteittemme virtauksessa. Hän lauloi, ja sävel toi mukanaan kaiken, mikä oli meille rakasta, meille omaa, avaraa ja korkeaa kuin lopputomaton aro ja päättymätön matka.”

 

Viimeinen sävel kuin murtuu ja Yakov herää käsittämään, että hän on laulanut ja huone on täynnä ihmisiä. Kaikki itkevät, myös kovaluontoinen voimamies ja kapakan isäntä, jonka vaimo juoksee posket märkinä näkymättömiin. Kukaan ei sano mitään. Palkinto-olut ojennetaan – ja paikalla olijat jatkavat niin että kun aatelismies-kertoja muutaman tunnin kuluttua havahtuu heinähaasiasta ja kulkee kapakan ohi, siellä kaikki ovat hulluna juovuksissa. Hän kulkee rotkoon, jossa tuntematon nulikka huutelee veljeään. ”Antropka, tule kotiin, niin isän antaa sinulle selkään…”

 

Onneksi kuulin kerran Hvorostovskyn lauluillan. Tarinan Yakoville hän olisi hävinnyt. Mutta nyt molemmat ovat kuolleet. Rotko on paikallaan, ja aro.

3. huhtikuuta 2021

Cahors


 

Maurice tanssi pöydän ympäri sillä kipeällä jalallaan, jossa oli kihti. Emme me kukaan ymmärtäneet jalkapallosta, paitsi valkotukkainen lapsi. Mutta Tanska oli tehnyt maalin jossain ottelussa, ja saksalaiset poimivat pallon verkosta onealla mielellä.

 

Kirjassani juodaan iltakausi Cahorsin viiniä. Se on yllättävää. Kun oli seudulla, kävin ostamassa laatikollisen viinejä arkkitehti-ystävälleni, joka ei halunnut rahaa, vaikka oli tehnyt ison työn. Kuulin että viinit olivat maistuneet arvokkailta, täyteläisiltä.

 

Autosta olin katsellut legendaarisia paikannimiä. Pomerol, Pauillac. Kauempana oli Montaignen linna ja sen kuuluisa mylly, jossa omistaja vietti aikansa ja kirjoitti esseensä.

 

Ei kovin kaukana olivat Lascaux luolineen, ja kun Dordognen laakso on sellainen kalkkikiviluolien maailmannäyttely, siellä on myös Chauvet, joka löydettiin vasta sen jälkeen kun me olimme pelanneet sulkapalloa pellolla.

 

Kaikkein vaikuttavin oli Rocamadour, pyhiinvaelluspaikka. Kootessani kirjaksi alan tekstejä ymmärsin vasta, että eräretkeilyä on harjoitettu Ranskan keskiylängöllä kymmeniä tuhansia vuosia. Pyhiinvaeltajat eivät suinkaan pysytelleet osoitetuilla reiteillä. Itseensä tukeutuvan, ei mistään ei mihinkään suuntautuvan retkeilyn kantaisä oli Robert Louis Stevenson (Travels with Donkey), joka suunnitteli ja teetti itselleen makuupussin ja nukkui taivasalla.

 

Stevenson oli sata vuotta oman maineensa uhri. ”Poikien seikkailukirjailija” oli paha leima, sama jonka myös Kipling sai.

 

E-kirjojen kautta jokaisella on tilaisuus lukea Stevensonin satuja (fables), jotka ovat maailman parhaita. ”Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde” oli ennakkoaavistus 1900-lukuun, kuten Stevensonin ihailijoista ainakin Joseph Conrad käsitti. Insinöörin tarkkuus yhdistettynä merirosvon mielenkäyntiin on kirjailijalle loistava lähtökohta.

 

Maurice, siis hän joka tanssi kipeällä jalalla, oli poikasena salakuljettanut heimolaisiaan vaikeita reittejä Espanjan puolelle turvaan Gestapolta, ja kertoi niistä ajoista minulle vain kerran. Vanhana hän oli ahkera spiritisti ja R. Steinerin ihailija. Häneltä sain tietää esimerkein, että juutalaisen perinteen minusta yllättävä piirre on omien sukulaisten petkuttaminen. Aikani mietittyäni ymmärsin, että tuo oli syvällistä. Niihin aikoihin oli paneutunut Bashevis Singeriin ja siten myös juutalaisuuden erilaisiin perinteisiin ja lahkoihin. Maurice petti vaimoaan, joka ol juoppo, ja joutui raittiin tätinsä narraamaksi. Mitäpä näitä piilottelemaan- kaikki ovat jo kuolleet.

 

Ja osasin itsekin tekeytyä juutalaisen näköiseksi, kun Maurice esitteli minut viinikaupoissa, automyymälöissä ja antikvariaateissa milloin minäkin. Viinit sain puoleen hintaan ”Pohjois-Euroopan johtavana viiniasiantuntijana”, joka ei jättäisi laulamatta Cahorsin viinien ylistystä. Niin. Kaipa ne olivat hyviä.

 

Talo, jossa asuimme, oli se sama, joka oli syttyä palamaan. Löysin sähköpäätaulun ja siis pääkytkimen tapetin alta. Koska seinäpaperi oli liimattu huolellisesti paikalleen, löytäminen ei ollut helppoa. Siellä ullakkokomerossa haisi edellisen omistajan virtsa, kuten kai kuuluu asiaan. Ja minä opin yhdestä miehestä enemmän Euroopan historiaa kuin kymmenestä kirjasta.

2. huhtikuuta 2021

Paha enkeli



 

Viime viikolla käynyt matala mies, sukulainen, testasi tällä viikolla positiivisen Covid-19:sta.

 

Kaikki olivat oireettomia ja reippaita. Ajatus oli tavata ennen luvattuja entistä kireämpiä rajoituksia.

 

Se oli huono ajatus. Syy oli minun.

 

Nyt on jo saatu oman väen tiedot testistä. Ei tartuntaa.

 

Siinä kyllä ehti ajatella, että jos tähän nyt tulee korona, silloin on piru merrassa ja jumala jalkapuussa.

 

Toisin kuin muut asiasta mielipiteen esittäneet en ymmärrä, miten koronan jarruttelussa päästään nyt eteenpäin.

 

Perustuslakivaliokunnan lausunto on ratkaiseva. Siihen ei pitäisi olla mitään lisättävää, mutta lisään silti, että lausunto vaikuttaa oikeaan osuvalta.

 

Joskus ennen pystytettiin peltisiä kylttejä, joissa luki ”asiaton oleskelu asemalla kielletään”. Nyt tarvittaisiin äkkiä laki, jossa kiellettäisiin asiaton oleskelu esimerkiksi Helsingin ja Turun rautatieasemilla. En vain ole oikein varma, onko tuo ”asiaton” riittävän täsmällinen. Eikö se ole ”asia”, jos menee asemalla tapaamaan tuttaviaan?

 

Yleisö ja media eivät taida kaikin ajoin ymmärtää, miten vaikeaa lakitekstin kirjoittaminen voi olla. Tein niitäkin töitä yli 15 vuotta. Tekijänoikeuslaki ja asunto-osakeyhtiölaki olivat hankalimmat. Kun viimeksi etsin asioita osakeyhtiölaista ja maankäyttö- ja rakennuslaista, putosin heti kärryiltä. Ja tekijänoikeuslaissa peruskäsiteet, kuten ”teos” ja ”kappaleen valmistaminen” ovat kaamean epäselviä. 

 

Aika usein näkee siteerattavan tuomarinohjetta, ”oikeus ja kohtuus”. Ette varmaan yritä selittää noita sanoja eli tarvetta mainita molemmat. Tähän mennessä kukaan ei ole onnistunut siinä. Sanonta vihjaa, että oikeus ei joskus olisi kohtuullista.

 

Ja englanniksi ”equity” ja ”equality” ovat pelottavan samanlaisia sanoja. Tai ”tasa-arvo”. Olkaa huoleti. Olen opettanut näitä monet vuodet. Yleiskieli sekoittaa. Minulla on oikeus juoda viinaa pullo päivässä, mutta kohtuus kaikessa sanoo että puoli pulloa olisi parempi.

 

Olisiko joku etevämpi porukka selvinnyt Sannan Marinin kompastuskivestä? Ehkä. Mutta hengen ja terveyden mittaaminen työllisyyttä ja taloutta vasten on tehtävä, joka epäonnistuu käytännössä aina ja kaikilta. Onko lainvalmistelumme retuperällä? On. Se on 30 vuotta aikaansa jäljessä. Jos minulta kysyttäisiin, palkkaisin Esa Saarisen apuun ja veisin perusteluja tarinan suuntaan nykyisestä määritelmäryteiköstä.

 

Oikeasuhtaisuus tarkoittaa, ettei ammuta tykillä hyttystä. Valiokunta katsoi, että ehdotetut rajoitukset ovat näissä oloissa epäsuhtaisia ja osin epätarkoituksenmukaisia. Havainto on selvästi oikea.

 

Viittaan Saariseen ja filosofiaan, koska luulisin osaavani todistaa, että sisäisesti johdonmukaisen lain kirjoittaminen on mahdotonta. Siinä olisi ennakoitava sekä todennäköiset että odottamattomat tilanteet, ja laki sivuuttaa aina emergenssin. Alatason ilmiöistä syntyy yhä monimutkaisempia ylätason ilmiöitä. Lainsäätäjä, löydä ja tuki harhapolkusi. Se mikä jää jäljelle on ehkä tie. Totisesti maailma on haarautuvien polkujen puutarha.