Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vacation. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vacation. Näytä kaikki tekstit

24. toukokuuta 2007

Derkkula

DDR kuoli vitutukseen.

Asioista käytetään niin paljon turhan vaikeita nimityksiä. ”Kulutustavaroiden laatu” kuulostaa epäselvältä, kun puhe on vessapaperin saamisesta ja hehkulamppujen huonoudesta. Ne Länsi-Berliinin näyteikkunat vaikuttivat silti vähemmän kuin ajatus elämästä, joka olisi oikeasti järjestynyttä.

DDR oli kumminkin Preussin perillinen. Hitlerin valtakunta oli olemassa 12 vuotta ja täysi rähinä oli päällä vain Anschlussista 1938 kevääseen 1945.

Berliini oli Preussin pääkaupunki, ja kysymys oli jokseenkin viheliäisen ja vähän tunnetun Brandenburgin odottamattomasta noususta Saksan lukemattomien valtioiden keskeltä. Hohnezollernit olivat entisiä maantierosvoja ja ainakin kaksi viimeistä valtaistuinniekkaa vielä vallan yksinkertaista väkeä. Mutta siinä oli ollut roisto Bismarck kanslerina.

Saksan keisarikunta (1871) keksi itselleen menneisyyden Berliiniin. Vaihtoehtoja olisi ollut: Reininmaa (Köln), Hessen, Baden, Baijeri jne. Kemia teollisuus (värit, lääkkeet) oli Baijerissa ja metalli Reinin varrella. Sähkö syntyi Berliinin (Siemens, AEG). Maa oli täynnä hyvä pieniä yliopistoja, sellaisia kuin Göttingen, Heidelberg jne. Berliini hallitsi.

DDR:n suuri poika oli Hegel. Marx syntyi Preussin kansalaisena ja opiskeli Bonnissa ja Berliinissä. Kirjallisuus oli kuitenkin kotoisin muualta. Preussilainen Heine kirjoitti maanpaossa. Goethe oli kasvanut Frankfurtin vapaakaupungissa ja kukoisti Elsassissa ja Weimarissa, josta Schiller oli kotoisin.

DDR kaatoi Neuvostoliiton. Venäjällä ei ollut eikä ole kansalaisyhteiskuntaa eikä käsitystä edustuksellisuudesta eikä oikeuksista. Saksassa oli. Vain Saksa kykeni keksimään Stasin, joka ei todellakaan ollut sattumanvarainen terroriorganisaatio. Ordnung muss sein. Järjestys se olla pitää.

Poliitikot vannoivat DDR:n kuntoisuutta vielä viikkoa ennen muurin kaatumista. DDR oli joutunut väärään seuraan ja kukistui merkittävän vähän vastarintaa tehden, kun virikkeet olivat lähteneet liikkeelle perinteisesti hullusta Puolasta ja vanhastaan hyvin omituisesta Unkarista.

Selvittämätön asia on muun muassa Ranskan ja Ruotsin sitkeä ja kauan kestänyt reaalisosialismin puolustus. Mukana oli myös maolaisuutta, jonka kannattajien ei ehkä tee mieli lukea nyt ilmestyneitä, nähtävästi sangen uskottavia yhteenvetoja Maosta ja hänen toimistaan ja toiminnastaan. Selvitetty on se, että meillä Suomessa mm. Biermannin tapaus 1970-luvulla hoidettiin kaikin puolin virallisen DDR:n toivomusten mukaisesti.

Meillä kovin monesta ei tuntunut oudolta uskoa, että valtio (puolue) ei voi erehtyä ja joka sellaista luulee, on väärän tietoisuuden vallassa.

Saksalaisilla tietenkin oli ja on edelleen erikoinen taito sekoittaa toisiinsa laatu ja määrä.

Meillä on osittain tieteessä ja osittain taiteessa vielä vallassa sukupolvi, jonka henkinen kotimaa oli Derkkula. Muistan niitä keskusteluja. Peruskoulun, urheilun, yhteiskuntatieteen ja yhteisöllisyyden mallit oli noudettava sieltä ja sieltä ne saatiin. Jokin osa hullunkurisesta Ruotsin apinoinnistamme näkyy lainsäädännössä ja hallinnossa. Jokin osa siitä on DDR:stä apinoitua.

Rähmällään olo pitää paikkansa. Mutta harva oli rähmällään itään. Usea oli heittäytynyt pitkin pituuttaan Mekkaan päin. Ilmansuunta sattuu olemaan sama kuin Itä-Berliinin.

Olihan meillä viides kolonna. Kirkko piti yhteyksiä Itä-Saksaan, jonka kirkko oli henkisesti vahvempi kuin moni tietää. Mutta kovin monet omaksuivat valtio-uskonnon. Kun on valtion palveluksessa, ei tarvitse käyttää järkeä eikä omaatuntoa.

Sääli. Omatunto – huono omatunto – on arvokas osa kristillistä perintöämme. Länsi-Saksa ponnisteli tosissaan huonon omantunnon kanssa monta vuosikymmentä. Itä-Saksassa sanottiin, että minäs sille ihminen mahtaa.

Seurasin adjutantin väitöskirjan esittelyä ja jäin miettimään, että Kekkosen suuri puute oli huono Saksan tuntemus ja yleinen vastanmielisyys koko maata kohtaan. Molempia. Televisiossa sanottiin, että Kekkonen oli isänmaallinen mies. Mutta mikä oli hänen isänmaansa?


23. toukokuuta 2007

Yleinen syyttäjä käy päälle

Syyttäjä kanteli asianajajien palkkioista etenkin pörssiasioissa.

Se on syyttäjän tehtävä. Vaikka valitus tehtiin asianajajaliittoon, kantelu käsitellään kunnolla. Liiton päätöksistä saa valittaa hovioikeuteen.

Lukijan tulee tietää, että tätä asiaa käsitellessäni olen esteellinen eli jäävi ja luultavasti epäluotettava. Tunnen myös ainakin yhden jutussa mukaa olleista asianajajista henkilökohtaisesti ja lisäksi tunnen markkinointirikosasioita, niiden tutkintaa ja syyteharkintaa keskimääräistä paremmin. Olen ollut itse mukana. Takapiruna.

Mistä on kysymys?

Kun syyttäjä häviää juttunsa eli syyte hylätään, valtio velvoitetaan suorittamaan korvaus syytettyjen oikeudenkäyntikuluista.

Syytettyjen asianajajan on esitettävä lasku, laskelma tai käsityksensä kulujen määrästä. Ratkaisun tekee tuomioistuin.

Aikaisemmin syytetty ei saanut korvausta. Ajatus saattoi olla se, että aina syytetyssä sen verran vikaa on, että kuluja ei korvata.

Tilanne oli surkea. Muistan Helsingin metron lahjusjutun, joka oli todella suuri ja vaikea. Yksi kaveri oli syytteessä joukon jatkona siitä, että hän oli saanut Siemens-yhtiöltä munanlämmittimen. Puhe on kananmunista, ei syytetyn munista. Kojeen arvo olisi nykyrahassa muutamia kymmeniä euroja. Hänen oikeudenkäyntikulunsa oli jotain sata tuhatta euroa.

Syyttäjä Kalske, joka yhdessä syyttäjä Norosen kanssa on liikkeellä asiassa, on taitavaksi ja rehelliseksi tunnettu henkilö. Jos veljeni kuuntelisi neuvojani, mitä hän ei kyllä tee, hänen kannattaisi yrittää palkata Kalske ja Noronen asianajokonttoriinsa neuvotteleviksi juristeiksi ja sopia sellainen palkka, että riittää. – Asianajajan on näet oltava taitavaksi ja rehelliseksi tunnettu.

Syyttäjä, asianajajaliiton edustaja ja juttua tähän mennessä kommentoineet toimittajat ovat sivuuttaneet kumminkin yhden asiaan vaikuttavan seikan.

Laki on helvetin huono tältä osin. Julkisuuden tuhovaikutus on poikkeuksellisen suuri.

Voi siis olla, että juristit yrittävät laskuttaa aivan mahdottomia ja voi siis olla että juuri nyt on korkea aika panna sulku sikamaisuudelle. En tiedä enkä ota kantaa. Toistan vain taas kerran, että asianajajan ”palkkio” on liikejuristeille virheellinen sana. Asianajotoimistot ovat liikeyrityksiä, joissa on useinkin yli sata juristia töissä ja toinen mokoma henkilökuntaa ja liiketiloina merkittävä osa kivitalosta Helsingin keskustassa.

Puhe on juuri sellaisesta palveluntarjonnasta, jonka perään toiset ministeriöt itkevät.

Liikejuristin toimiston lähinnä mieleen tuleva vertauskohta on yksityinen lääkäriasema, sellainen kuin Diacor tai Mehiläinen. Niillä on koneet ja kapineet ja sairaalakin. Koko kassavirta muodostuu lääkärien laskutuksesta.

Saa nähdä, milloin syyttäjä tehtäviä ryhdytään ulkoistamaan. Asianajotoimistot voisivat kiinnostua esittämään tarjouksia. Tuomarin tehtäviähän on ulkoistettu kautta aikojen. Menettelyä kutsutaan välimiesoikeudeksi.

Mutta sanon kolmannen kerran niin kuin Pietari-vainaa hiilivalkeilla, että en ota kantaa palkkiovaatimusten määriin enkä kerro, miltä ne minusta itsestäni tuntuvat. Olen tottunut siihen, että oppilaani saavat lähtöpalkkaa enemmän kuin minä heidän opettajanaan. En edes kadehdi, koska minusta ei olisi niin kovaan ja ikävään työhön. Puhe on siis tietojenkäsittelyn, viestinnän ja median asiantuntijatehtävistä, etenkin oikeudellisista.

Olen jatkuvati jankuttanut, että optiot ja niihin verrattavat superjärjestelyt, joiden turvin liikkeenjohtajat vetävät valtavia rahasummia aivan laillisesti, ovat paheksuttavia ja yhteiskunnan kannalta demoralisoivia.

Ehkä tämä koskee asianajajiakin - mutta nyt kysymyksessä olevat henkilöt eivät todellakaan saa itselleen näitä rahoja, vaan hyötyjä on asianajotoimisto, joka sitten yleensä suorittaa erittäin korkean kuukausipalkan lisäksi bonukset.

Ongelma on tämä: talousrikokset eivät istu rikoslakiin eivätkä rikosprosessinjärjestelmään. Suurin ja kauhein ongelma on se, että rosvoja ei yleensä saada kiinni. Ne talousrikokset, joista lehdet tietävät, ovat poikkeuksellisen tökeröitä tai hullaantuneitten henkilöitten ”uran” huipennusta.

Laiton kartelli voisi olla esimerkki. Ei pidä sanoa, että kartellipuuhista tavattu eli hinnoista kilpailijoiden kanssa salaa sopiva firma varastaa kuluttajilta. Liiketoiminta tarkoittaa hyvän voiton saamista kuluttajilta. En hyväksy eettisistä syistä taloustieteiden tavallista määritelmää voiton maksimoinnista. Voitto maksimoidaan joskus esimerkiksi ympäristörasituksen hinnalla. Silloin se ei voi eikä saa olla päämäärä ja jos on, johtajat joutavat vankilaan.

Kartellioikeudenkäynti on aivan oikeasti hyvin iso juttu, vaatii epätavallista asiantuntemusta ja voi johtaa satojen miljoonien eurojen sakkoihin per firma. Siinä ei juristin palkkio pahemmin kiinnosta.

Ongelma on erikoisesti tämä: markkinarikokset, kuten ”vedätys” ja sisäpiirinkaupat, on kirjoitettu lakiin ja perusteltu hallituksen esityksissä merkittävän vähällä asiantuntemuksella. Toisin kuin rikoslaissa on tapana teonkuvaukset eli lain kiellot ovat utuisen epämääräisiä.

Nykyisillä rahamarkkinoilla pelin sääntöjen kehittäminen ja kiristäminen on välttämätöntä. Aivan liian pahoja väärinkäytöksiä on tapahtunut. Mutta kun lehdet ja kansalaiset eivät erota toisistaan suuria toiveita eli omaa katteetonta optimismiaan ja katalaa harhaanjohtamista.

Useat riippumattomat tutkimuslaitokset sanovat tälläkin hetkellä, että taloudellinen kasvu jatkuu ja ihmisten kulutusluottojen määrä on siedettävä. Valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki ovat suunnilleen yhtä mieltä, vaikka viimeksi mainittu on jo ottanut sordiinon käyttöön.

Itse en omista ainuttakaan osaketta (paitsi asunnon) enkä harrasta rikastumista, mutta seuraan asioita. Olen jokseenkin varma siitä, että edessä on taas paha pudotus, josta kärsivät ensimmäisinä asuntovelkaiset ja pienet yrittäjät. Velanotto on liian huimaa ja taloudellisen kasvun ylläpitämien kuluttamalla eli kierrättämällä rahaa on ollut läpinäkyvä harha kautta aikojen.

Tämä on esimerkki mielipiteestä ja ehkä katteettomasta aavistelusta. Nyt rikoslaissa on yhtä pehmeitä teonkuvauksia. Kukaan ei todellakaan tiedä, mikä markkinoilla ja rahamarkkinoilla on kiellettyä ja mikä sallittua.

Jos jostain tapauksesta aloitetaan poliisitutkinta, asia tuodaan joskus julkisuuteen karkeasti yksinkertaistettuna ja usein faktoiltaan virheellisenä. Veronmaksajat ovat oppineet kauhistelemaan oopperalippujen tai virka-autojen hintoja ja ovat siksi sokeita satakertaisille summille.

Olen ennenkin itkeskellyt sitä, että kukaan ei tarjoa minulle kohtuuttomia korvauksia. En yleensä anna maksullisia lausuntoja, vaan maksuttomia. Silloin harvoin kun olen maksusta mukana jossain asiassa - sivutoimi-ilmoituksen tehtyäni - laskutan hurjimmillani 150-200 euroa tunti. Mutta valitettavasti sellaista ei juurikaa esiinny.

En muuten hyväksy syyttäjä Kalskeen ajatusta, että oikeudenkäynti olisi äärimmäinen muoto tutkia, onko rikos tapahtunut. Ei se ole tutkimista. Kun syyttäjä on lain kriteerien mukaan vakuuttunut, että hänen on vaadittava rangaistusta, silloin mennään oikeuteen. Syyttäjä ei saa lähteä koettelemaan kepillä jäätä. Jos syyte hylätään, syyttäjä on hävinnyt mutta oikeus on toteutunut.

Toimenpiteestä ja kannanotosta kuultaa, että syyttäjämme ovat edelleenkin omaksuneet vaillinaisesti kontrtadiktorise periaatteen uuden muodon. Sen nimi on amerikaksi mm. adversary system. Kansalainen voi haastaa valtion oikeuteen ja valtio kansalaisen. Tuomari on puolueeton eikä edusta edes kuluja arvioidessaan valtion etua eikä intressiä.

Tämä on nykyinen järjestelmä. Valitettavasti se on aidosti kallis. Aikaisempi systeemi oli se, että alamainen meni reuhka kourassa kysymään virkamieheltä, että mitähän laki asiasta sanoo, ja virkamies sanoi, että lain mukaa tämä sinun asiasi on ratkaistu ja alahan laputtaa siitä parkettia likaamasta.

22. toukokuuta 2007

Juoksussa

Juoksuaika.

Pelkästään matkalaskun tekemiseen menee hiukan enemmän aikaa kuin matkaan.

Onneksi Perttu taistelee Tekesin lomakkeiden kanssa - lisäselvityksiä patenttiprojektiin. XML-lomakkeet ovat kauhistuttavia jo näöltään.

Kirjoitan uudesta ystävästäni John Eliot Gardnerista toivottuani. Istuin kaksi tuntia kuuntelemassa Brahmsin kakkosen harjoitusta. Ennen kuulemani oli Veli Pontevan tavoin tiilistä rakenettua tai eräissä nykyesityksissä ruveilla ja muttereilla komposiiteista kootti, kemiallisia metalleja säästämättä.

Gardnerin Brahms oli luomutuote. Hänen tapansa harjoittaa kovan luokan ammattilaisia oli kuin kävelyä metsässä, jonka kapellimestari tai tämän eno oli itse istuttanut.

Menen Radio Dein ohjelmaan. Kai ne kysyvät, onko Jumala olemassa ja toivoa. Mietin matkalla vastausta.

Nyt yllytän lukijoita jatkamaan kahden aikaisemman päivän keskustelua ja kerron, miten selvisin hengissä Office 2007:n asentamisesta, koska Outlook on vikuri. Luovuin Outlookista ja siirsin tarpeelliset sähköpostitilini Gmailiin. Eläköön g-mail.

Puhelimen synkkaaminen näyttää todella onnistuvan GooSync -nimisellä ilmaisohjelmalla.

Suositan lämpimästi iGoogle -versiota, johon voi siirrellä kalenterinssa, kellon ja muistilistan ja esimerkiksi tiedot siitä, että Kimppa-niminen henkilö väittelee tekijänoikeudesta ei-juristina Tampereella ensi lauantaina omistettuaan väitöskirjansa Stallmanille, ja Still väittelee Helsingissä juristina.

Maailman oli muututtava.

Perusteista on Tekemisen vapaus -niminen kirja, jossa on mm. Tuomas Myllyn varteen otettavia huomioita. Minun pitäisi olla Myllyn pyynnöstä Turussa seminaarissa tänään, mutta enpä ole.

Omaan legioonaani kuuluvista Mikko Välimäki & Co ovat julkaisseet kirjallisuutta.

Katsokaa Community Created Content. Law, Business and Policy.

Minun pitäisi esitellä kirjaa, mutta tunnen olevani tavattoman esteellinen.

Siksi tyydyn kaupitteluun. Ostakaapa ja lukekaapa. On pöljempiäkin tapoja käyttää aikaansa. Ja aihe on tärkeä.

Välimäen ohella toiset kirjoittajat ovat Ville Oksanen ja Herkko Hietanen. Herkko on tällä hetkellä minulla assarina, kun Aura Soininen otti ja valmistui ja sai väitöskirjastaan (patenttioikeus) laudaturin eli with honors. Opponentti oli siis prof. Bently Cambridgesta.

Cambrdigessa oli kaunista ja lempeää.

18. toukokuuta 2007

Lontoo II

Säästän kuvat kevään pitkiin, synkkiin päiviin. Eiliseen aiheeseen liittyen - uusin aarteeni on aika onnistuneelta vaikuttanut kuva Churchillin yöastiasta, joka oli tyjänä hänen sänkynsä jalkopäässä komentobunkkerissa. Yöpöydällä oli tuhkiksessa sikari, mutaa viskipulloa ei näkynyt. Kai se oli herraskaiseen tapaan kirjoituspöydän jalan vieressä.

Kun olin lapsi tässä maailmassa, viinapulloa ei koskaa nostettu pöydälle. Kerran meillä oli pullo punaviniä joulupöydässä. Viinioppaana isä oli käyttätänyt Vänrikki Stoolin tarinoitga - Margoo (Margaux). Appi-vainaa osti aina Beaujolais'ta, kalan kanssa Liebfraumilchiä. Muiden viinien olemassaolosta oli korkeintaan hämärää tietoa.

Sisäkön syntymäpäivillä tarjottiin Moscatoa, kerrottiin apen perheessä.

Kysyin Gardinerilta (Sir John Eliot), saanko muuttaa heille, ja hän arveli, että kyllähän se sopii. Opas ja uusi ystävä, Montevedi-kuoron palveluksessa oleva Riitta Hirvonen sytytti savukkeen ja minä kysyin järkyttyneenä, saako täällä polttaa. Koti oli entinen kappeli. En ehtinyt tällä kertaa lehterille näkemään kirjoja, koska kaksi kaunista sellistiä saapui koesoittoon. Muutoinkin olimme täysin uppoutuneet keskustelemaan puista, etenkin haapapuusta.

Hän istuttaa puita ja hänen enonsa istutti puita. He antavat niille nimiä. Yhdenkään puun nimeksi ei ole pantu Schönberg, koska kukaan ei pidä Schönbergistä.

J.E. on jopa syntynyt landella ja paneutunut maa- ja metsätöihin yhä kiihtyvällä tarmolla. Mutta se oli minulle uutta, että hän on äitinsä puolelta Åbo Akademin Pippingejä. Kerroin hänelle poru kurkussa, miten uraa uurtava teos hänen pikkuserkkunsa Knut Pippingin "Komppania pienoisyhteiskuntana" on. Otettiin harkintaan käynti Ängsholmenilla, jonka Pippingit siis omistavat Turun saaristossa.

Gardiner hiukan ihmetteli, että hänen passioesityksensä oli saavuttanut raivoisan menestyksen etenkin Saksassa. Suomesta oli, tiettävästi myös YLEstä ilmoitettu, että ei voisi vähempää kiinnostaa - siis useiden mielestä tällä hetkellä paras saatavissa oleva kolnserttiesitys ja esintyjäjoukko.

Niinpä kerroin, että olemme Suomessa itse asiassa venäläisten äpäriä, tulosta siitä, kun slaavit alkoivat putkahdella Pripetin soilta, Khazaarien jalo valtakunta oli kaatunut ja slaavilaiset ja suomensukuiset kansat heittivät hynttyyt yhteen ja perustivat pikku hiljaa svedupetterien teknisellä avulla Novgorodin.

Siitä alkaen meilläkin on vallinnut vanhauskoisten (starovjertsien) perinne, etenkin kirjallisuusdessa ja musiikissa: kaikki uusi on pahasta, kaikki muutokset ovat Saatanasta, surmatkaamme ulkomaalaiset ja heidän hännystelijänsä ja polttakaamme heidän kauppalansa!

Katsotaan mitä johtopäätöksiä Sir John Eliot on tehnyt. Tapaame tunnin päästä Cadogan hallissa, jossa porukoilla on harkat.

Uusin seksisymbolini Clive James kertoo uudessa kirjassaan, että Egon Friedellin uuden ajan kulttuurihistoria tosin ilmestyi englanniksi mutta se ei kiinnostanut ketään pätkääkään eikä Friedelliä löydy kirjoista eikä kansista "missään muualla kuin Saksassa", josta juutalaiset pakolaiset ottivat usein kultakorun sijasta ainoaksi aarteekseen pakomatkalle mukaan Fiedellin I-III. Täytyy meilata miehelle, että on toinenkin maa, Suomi.

Hän kuitenkin kirjoittaa uskomattoman hienon artikkelin Putinista puhumalla vain Hitleristä, tämä Friedellin ja muiden Wienin juutalaisten varjolla.

Kun Friedell ja Sperber pelasivat kahvilassa korttia, takana seisoi ovelle ulottuva jono. Ihmiset halusivat kuunnella keskustelua, todellista keskustelua. Vallalla oli sellainen käsitys, että keskustelu on eri asia kuin journalsmi tai kirjallisuus. Ja Friedell oli oikeasta paitsi lehtimies myös varieteetaiteilija ja Wienin etevimpiä stand-up -koomikkoja (anteeksi englanti). Tätä Suomessa kukaan ei ole koskaan tiennyt eikä aikoinaan kuullut, koska kukaan ei voi ymmärtää wienin murretta juutalaisittain äännettynä ja konekiväärin tulinopeudella puhuttana (600 sanaa sekunnissa).

Näin mekin eilen. Lähde on tuo C. Jamesin essee:

"He tapasivat lounastauolla, mutta se ei riitä vähemmän tärkeiden asioiden sanomiseen. Tärkeää puhetta on se puhe, jolla ei ole väliä, ja siihen menee aikaa."

"The talk that counts is the talk that doesn't matter, and to get that you need time to spare."

16. toukokuuta 2007

Lontooseen


Menen Lontooseen niin varhain aamulla, ettei siinä paljon kirjoitella. Paikkoja ja ihmisiä on luvassa muutamaksi päiväksi.

Minulla ei ole mitään Lontoota vastaan, eikä Lontoolla tiettävästi minua.

Outo paikka se kumminkin on. Jos Cambrdidge, jossa käydään torstaina, on monin kohdin 1500-lukua ja 1600-lukua, Lontoosta lempein osa on 1700-lukua, jolloin kasvoivat monet kulttuurin ja politiikan rakenteista, ne samat, joita moni pitää arvossa edelleen.

Olen silmäillyt Ackroydin Lontoon elämäkertaa. Mainio oivallus: kirjoittaa todellinen elämäkertateos kaupungista, ja kirjoittaa suurella rakkaudella. Sellaiseen pystyy vain, jos on viettänyt elämän kaupungissa.

Katsotaan, mitä saan sieltä postattua. Jotain varmaan. Charing Crossilla on ilmaisia verkkoja sikin sokin. Suomessa isot palvelimet ovat kovien hyökkäysten kohteena, ja asiantuntijat sanovat, että hyökkäykset ovat ammattimaisia. Kai tämä on jo sitä kybersotaa, josta alettiin puhua melkein vuosikymmen sitten.

Kirjoitukset sananvapaudesta ja yksityisyydestä herättivät paljon kommentteja ja niitä luettiin. Ne olivat luentojani, enkä ollut tarkoittanut niitä pelkästään bloggaajille enkä verkkoyhteisöille. Ne ovat muutenkin isoja asioita, joista ihmisillä on mielipiteitä. Näen ilahtuen, että meitä on nyt aika monta, jotka todella tietävät näistä asioista.

Lontooseen mennessäni huomaan Suvi Lindenin sanoneen samaa, jota olen koettanut selittää vuoden. Suomen tietotekniikka ja tietotekniikkainfra ovat pudonneet kyydistä. Olemme pahasti jäljessä esimerkiksi Englantia. Ja paljon muuta meillä ei ole.

Edessä on siis isoja asioita. Sellaisista voi selvitä vai yhdistämällä voimia.

Ja mikä ettemme yhdistäisi. Vähän niin kuin englantilaiset 1700-luvun alusta asti. Saa tulla Napoleon tai Hitler. Rivit suljetaan.

Suljetaan rivit.

11. huhtikuuta 2007

Kemppinen back in business

Teide and MacDonalds.

















One of these watches costs a cool eur. 120 000













Yucca
















As you see, nothing special, except fine weather, long walks and general well-being.

Please, do not mistake. The place is devoid of interest but the scenery is unique. For just letting your hair down this is fine. You can walk for hours without getting any place, because you are not in any place.

That's fine. Then again, another week might have begun rapid spiritual decomposition.

To be continued.