Viimeisimmän kaavailun mukaan ajatus ei jää tähän, kuten jo mainitsin. Tämän blogin kommentin johdosta tulin ajatelleeksi, että suomenkielistä alkuteosta “Shosetsu” voi olla käytännössä vaikea saada käsiinsä, kun taas englanninkielisen The Oxford Book of Japanese Short Stories saa tilaamalla.
Joten pannaan koko teksti vielä kerran tähän lukijalahjana. Sen julkaisin tässä blogissa 2018 ja 2005, mutta kello käy, aika kulkee, iänkaikkisuus edes seisoo.
Haluaisin koota nuorille lukemiston nuorista - “Sieppari ruispellossa” mutta myös “David Copperfield” ja tietysti “Seitsemän veljestä”, lukemaan opettelemisesta ja karkaaminen kanttorin talosta ja koko kylästä eli käytännössä maailmasta. ja saman kirjan loppupuolelta Eero opettajana eli miten lukemisen opettaja saa selkäänsä. Luulisi tuon ajatuksen innostavan lukiolaisia.
Ajatusta voi vielä jatkaa. Pitkän tekstin palasilla on outo tenho. “Oletko laiska, lihava ja tyhmä, mutta varakas? - Jos olet, tässä on sinulle kirja, jonka avulla voit käydä sivistyneestä, vaikka et sitä olekaan…”
= = =
1948 Nakajima Asashi, Mestari
Jousella ampujan kirjoittajasta ei ole meillä päin paljon tietoa. Kirjoittaja oli japanilainen ja kuoli vuonna 1941. Teksti löytyy suomeksi kirjasta “Shosetsu - japanilaisia kertojia”. Se näyttäisi olevan erinomainen kooste ja kehitelmä kiinalaisista tarinoista ja muistuttaa tässä kokoelmassamme kaukaisen idän kirjallisuudesta. Japanissa tämä tarina lienee suosittu ja tunnettu.
Teksti on peräisin Tuomas Anhavalta, joka oli unohtanut, mistä hän oli saanut lehden, johon se oli painettu englanniksi. Suomentaja teki työnsä ihastuneena ja Mestarin tarina päätyi Parnasso-lehteen ja siitä kirjaan.
Euroopasta ei tule äkkiä mieleen tekstiä, joka näyttää ihmesadulta - maailman kaikkien aikojen paras jousimies - mutta osoittautuu luettuna huimaavan syväksi taideteokseksi.
Ei ole sattuma, että tänäkin päivänä maailmankirjallisuuden upeimpiin kuuluviksi luetuista runoilijoista moni on 800-luvun kiinalainen, kuten Li Po (nykyisin mielellään Li Bao). Heillä oli kyky puristaa maailma neljään lyhyeen riviin. Pelkistäminen on suuren taiteen keinoja.
Toinen keino, josta on tässä malleja, on päättäväinen välinpitämättömyys tosiasioista ja mahdollisesta. Erään maininnat mukaan kirjoittaja Nakajima tunnetaan myös toisesta novellista, jota ei näyttäisi olevan tällä hetkellä saatavissa millään euroopan kielellä - mutta se voi olla luvassa manga-sarjakuvana. Siinä kertoja pelästyy tiikeriä, joka kuitenkin on todellisuudessa vain hänen vanha ystävänsä, joka epäonnistuttuaan valtion virkaan pyrkiessään yritti kirjoittaa runoja. Kun sekään ei onnistunut, hän tuli hulluksi ja kulkee siis tiikerinä.
Kyllä sellaista voi sattua.
= = =
Muinaisen Kiinan Chaon valtakunnan pääkaupungissa, joka oli Hantan, eli aikoinaan mies nimeltä Chi Ch'ang, joka halusi tulla maailman suurimmaksi jousella ampujaksi.
Hän kyseli kaikilta ja sai selville, että maan paras opettaja oli muuan Wei Fei, mestari niin taitava, että hänen sanottiin pystyvän sadan askelen päästä ampumaan viinellisen nuolia yhteen ainoaan pajunlehteen.
Chi Ch'ang matkusti kaukaiseen maakuntaan, jossa Wei Fei asui, ja pääsi tämän oppilaaksi.
Ensimmäiseksi Wei Fei käski Chi Ch'angin opetella olemaan räpyttelemättä silmiään. Chi Ch'ang palasi kotiin ja heti päästyään ovesta sisään ryömi vaimonsa kangaspuiden alle. Hän ryhtyi rävähtämättä tuijottamaan syöstävää, joka suhahteli edestakaisin aivan hänen silmiensä edessä. Vaimo ällistyi nähdessään moisessa paikassa miehen, olkoonkin että aviomiehensä, ja sanoi, ettei tahtonut saada kudotuksi. Mutta hänen oli annettava periksi ja lyötävä pirtaa hämmennyksestään huolimatta.
Joka päivä Chi Ch'ang meni paikalleen kangaspuiden alle harjoittelemaan tuijottamista. Kahdessa vuodessa hän edistyi niin ettei räpäyttänyt silmäänsä, vaikka ripsi olisi tarttunut loimeen. Ryömittyään viimeisen kerran kangaspuiden alta Chi Ch'ang havaitsi että pitkällinen, ankara harjoitus oli tuottanut tuloksen. Mikään ei enää saanut häntä räpäyttämään silmäänsä - ei kosketus luomeen, ei tulesta lentävä kipinä, ei tuulen nostattama tomu. Hän oli koulinut silmiensä lihakset niin toimimattomiksi, että nukkuessakin silmät pysyivät auki. Kun hän istui eräänä päivänä tuijottamassa eteensä, pieni hämähäkki kutoi verkkonsa hänen silmäripsiensä väliin. Silloin hän vihdoin katsoi olevansa valmis jatkamaan opiskeluaan.
"Osaat olla räpäyttämättä silmiäsi. Se on ensimmäinen askel", sanoi Wei Fei, kun Chi Ch'ing oli innokkaana esitellyt edistymistään. "Seuraavaksi sinun on opeteltava katsomaan. Harjoittele katselemalla esineitä, ja jos se päivä tulee, että rahtu sattuu silmään ja hiukka vaikuttaa valtavalta, tule takaisin luokseni."
Chi Ch'ang palasi jälleen kotiinsa. Nyt hän meni puutarhaan etsimään oikein pientä hyönteistä. Löydettyään kirvan, jonka hätinään erotti, hän toi sen työhuoneensa ikkunan pieleen ruohon lehdelle. Sitten hän istui huoneensa vastanurkkaan ja harjoitteli siellä päivät päästään kirvan katsomista.
Ensi alkuun hän juuri ja juuri erotti sen, mutta kymmenen päivän päästä hänestä rupesi tuntumaan, että se saattoi olla hivenen isompi. Kolmannen kuukauden lopulla se oli kuin kasvanut silkkiäismadon kokoiseksi ja hän saattoi selvästi erottaa hyönteisruumiin yksityiskohdat.
Hyvä jos hyönteistä tuijottava Chi Ch'ang huomasi edes vuodenaikojen vaihtumisen - että kevään säteilevä valo vaihtui kesän armottomaksi paahteeksi, ennen pitkää hanhet lensivät syksyn kuulaalla taivaalla ja sitten syksy vuorostaan väistyi harmaan sohjoisen talven tieltä. Muuta ei tuntunut olevan olemassa kuin pieni kirva ruohonlehdellä. Ja joka kerta kun kirva kuoli tai katosi, hän antoi palvelijansa etsiä tilalle toisen samanlaisen. Mutta hänestä itsestään ne näyttivät joka kerta entistä isommilta.
Kolmeen vuoteen hän ei poistunut huoneestaan muuta kuin käymäseltään. Sitten hän tajusi eräänä päivänä, että ikkunan pielen kirva oli hevosen kokoinen. "Valmis!" hän huusi läimäyttäen polveaan ja säntäsi ulos. Nyt hevoset olivat vuoren korkuisia, siat kuin suuria mäkiä ja kananpojat linnan torneja. Suunniltaan ilosta hän riensi sisään, otti Pääsky-nimisen jousensa ja ohuen Shuo P'eng -nuolen. Hän tähtäsi ja ampui kirvaa suoraan siihen, missä sillä oli sydän, hipaisematta ruohonlehteä, jonka päällä se oli ollut. Hän lähti oikopäätä ilmoittamaan asiasta Wei Feille. Tällä kertaa opettaja vastasi: "Oivallista."
Chi Ch'ang oli nyt perehtynyt jousella ampumisen salaisuuksiin viisi vuotta, ja hänestä tuntui, että kova harjoitus oli todella tuottanut tulosta. Nyt mikään jousella ammuttava ei tuntunut olevan hänelle saavuttamattomissa. Varmistuakseen siitä hän otti suorittaakseen sarjan vaativia kokeita ennen kotiin palaamistaan.
Hän päätti ensin toistaa Wei Fein taidonnäytteen ja onnistui ampumaan perä perää sata nuolta samaan pajunlehteen. Muutamia päiviä myöhemmin hän uusi kokeen, mutta käytti jousistaan jäykintä ja kannatteli oikean kyynärpäänsä päällä kuppia, joka oli piripintaan täynnä vettä, eikä pisaraakaan läikähtänyt, ja kaikki nuolet osuivat samaan lehteen. Seuraavalla viikolla hän otti sata kevyttä nuolta ja ampui ne mahdollisimman nopeasti perä perää hyvin kaukana olevaan maaliin. Ensimmäinen nuoli osui maalin keskelle, toinen ensimmäisen nuolen nokkiin, kolmas upposi toisen nokkiin, ja niin jatkui kunnes tuossa tuokiossa kaikki sata nuolta olivat vanana maalista jouseen asti. Ja niin tarkasti hän oli tähdännyt, että kun hän laski jousensa, nuolivana jäi ilmaan värisemään.
Mestari Wei Fei, joka oli seurannut toimitusta sivusta, taputti käsiään ja sanoi: "Mainiota!"
Kun Chi Ch'ang vihdoin palasi kahden kuukauden kuluttua kotiinsa, vaimo alkoi harmistuneena pitkästä poissaolosta kiukutella hänelle. Chi Ch'ang ajatteli ojentaa äkäpussia, sieppasi Chi'i Wei -nuolen Korppi-jouselleen, veti jänteen loppuun asti ja laukaisi vaimonsa silmien editse. Nuoli katkaisi kolme silmäripseä, mutta sen vauhti oli niin vinha ja tähtäys niin tarkka, että vaimo ei edes huomannut, vaan jatkoi nalkutustaan silmää räpäyttämättä.
Chi Ch'angilla ei ollut enää opittavaa mestari Wei Feiltä. Hänen kunnianhimonsa täyttymys tuntui olevan lähellä. Mutta hän tajusi epämiellyttävästi hätkähtäen, että tiellä oli vielä yksi este, Wei Fei itse. Niin kauan kuin mestari eli, Chi Ch'ang ei voinut sanoa itseään maailman suurimmaksi jousella ampujaksi.
Hän oli nyt taidossa Wei Fein veroinen mutta tiesi, ettei pystyisi koskaan ylittämään tätä. Toinen teki elämällä tyhjäksi hänen suuren tavoitteensa.
Kävellessään muutamana päivänä peltovainiolla Chi Ch'ang äkkäsi etäältä Wei Fein. Epäröimättä hetkeäkään hän kohotti jousensa ja tähtäsi. Vanha opettaja oli kuitenkin vaistonnut, mitä oli tekeillä ja vetänyt hänkin salaman nopeasti nuolen jänteeseen. Molemmat laukaisivat samalla hetkellä ja nuolet osuivat puolimatkassa toisiinsa ja putosivat yhdessä maahan. Chi Ch'ang ampui heti uuden nuolen, mutta erehtymätön nuoli Wei Fein jousesta pysäytti sen lennosta. Näin jatkui epätavallinen kaksintaistelu, kunnes mestarin viini oli tyhjä mutta oppilaalla oli vielä yksi nuoli jäljellä. "Nyt on tilaisuus, joka ei toistu!" Chi Ch'ang mutisi.
Hän tähtäsi oitis viimeisellä nuolellaan. Tämän nähdessään Wei Fei sieppasi oksan orjantappurapensaasta. Nuolen suhahtaessa kohti hänen sydäntään hän iski sen kärkeen orjantappuran okaalla niin että nuoli putosi hänen jalkoihinsa. Chi Ch'ang tajusi, että hänen katala aikeensa oli rauennut tyhjiin ja tunsi ylevää katumusta, joka olisi taatusti jäänyt tulematta, jos yksikin nuoli olisi tavoittanut kohteensa. Wei Fei oli puolestaan niin huojentunut pelastumisestaan ja siksi mielissään viimeisimmästä taidonnäytteestään, ettei jaksanut suuttua miehelle, joka oli yrittänyt riistää häneltä hengen. Miehet juoksivat kyyneleet silmissä toistensa syliin.
Muinaisaikaisten tavat olivat todella merkillisiä! Vastaavaa on mahdotonta kuvitellakaan meidän päivinämme. Menneisyyden ihmisten mielen rakenne poikkesi varmasti täysin omastamme. Muuten on mahdoton käsittää, miksi Keisarillisen Keittiön päällikkö, muuan I Ya, Huanin ruhtinaan vaadittua jotain ennen kokematonta herkkua, paistoi poikansa ja toivotti ruhtinaalle hyvää ruokahalua, tai että viisitoistavuotias nuorukainen, josta oli tuleva Shin-dynastian ensimmäinen keisari, makasi isänsä kuolinyönä siekailematta tämän rakkaimman jalkavaimon kolmasti.
Vielä syleillessään äkkipikaista oppilastaan Wei Fei käsitti joutuvansa uudelleen hengenvaaraan minä päivänä tahansa. Ainoa keino päästä tästä pelosta oli suunnata Chi Ch'angin mielenkiinto johonkin uuteen kohteeseen. Hän irrottautui syleilystä ja sanoi:
"Nyt tajuat itsekin, ystäväni, että olen opettanut sinulle kaiken minkä tiedän jousella ampumisen taidosta. Jos tahdot edetä syvemmälle näihin salaisuuksiin, lähde länteen, ja nouse Ta Hsingin korkean solan kautta Ho-vuoren huipulle. Sieltä sinun pitäisi löytämän iäkäs mestari Kan Ying, jonka vertaista jousella ampujaa ei ole eikä ole milloinkaan ollut. Hänen taitonsa rinnalla meidän ampumisemme on lapsen avutonta haparointia. Mestari Kan Ying on koko maailmassa ainoa, jolta voit vielä oppia jotain. Etsi hänet käsiisi, jos hän on vielä elossa, ja rupea hänelle oppilaaksi."
Chi Ch'ang lähti siitä paikasta kohti länttä. Hänen suorituksensa sanominen lapsen haparoinniksi kävi hänen kunnialleen ja häntä alkoi pelottaa, että hän olikin kukaties kaukana suuresta tavoitteestaan. Hänen oli hetkeäkään hukkaamatta noustava Ho-vuorelle ja päästävä vertailemaan vanhan mestarin taitoja omiinsa.
Hän taivalsi Ta Hsingin solan läpi ja lähti nousemaan louhikkoista rinnettä. Kengät kuluivat pian puhki ja sääriin lyöttyi verta vuotavia haavoja. Vähääkään lannistumatta hän kiipesi vaarallisia nousuja ja ylitti rotkot huteria puita pitkin. Kuukauden ponnisteltuaan hän pääsi Ho-vuoren huipulle ja ryntäsi malttamattomana luolaan, jossa Kan Ying asui. Hän näki vanhan miehen, jolla oli lauhkeat lampaan silmät. Mies oli toden totta niin pelottavan vanha, ettei Chi Ch'ang ollut nähnyt ketään vastaavaa. Hänen selkänsä oli köyry, ja kun hän käveli, valkoiset hiukset laahasivat maata.
Chi Ch'ang julisti kovalla äänellä kuvitellen, että noin vanhan on pakko olla kuuro: "Tulin ottamaan selvää, olenko todella niin taitava jousella ampuja kuin luulen." Odottamatta Kan Yingin vastausta hän tarttui poppelijouseensa, viritti Tsu Chieh -nuolen ja tähtäsi korkealla ylitse lentävään muuttolintujen parveen. Yhdellä laukauksella taivaalta putosi viisi lintua.
Vanhus hymyili suopeasti ja sanoi: "Mutta hyvä herra, tehän ammutte jousella ja nuolella! Ettekö ole vielä oppinut ampumaan ampumatta? Tulkaa tänne."
Ärtyneenä siitä, ettei ollut onnistunut tekemään erakkoon vaikutusta Chi Ch'ang meni tämän perässä parin sadan askeleen päässä luolasta olevan jyrkänteen reunalle. Kun hän silmäsi alas, hän ajatteli, että tässä oli Chang Tsain muinoin kuvailema "suuri verho" kolme tuhatta syltä korkea. Kaukana alhaalla näkyi vuoristojoki kiiltäen luikertelevana rihmana louhikossa. Hänen silmissään hämärsi ja hänen päätään pyörrytti. Samassa harppasi mestari Kan Ying kapealle kielekkeelle, joka ulkoni suuren rotkon ylle, käännähti ja sanoi: "Voitteko nyt näyttää, mihin todella pystytte? Tulkaa tähän, missä minä nyt seison, ja näyttäkää jousimiehen taitonne."
Chi Ch'ang oli liian ylpeä torjuakseen haasteen ja vaihtoi empimättä paikkaa vanhuksen kanssa. Mutta kun hän pääsi kielekkeen kivelle, se alkoi vaappua. Teeskennellen rohkeutta, jota hänessä ei ollut, Chi Ch'ang otti jousen ja yritti vapisevin sormin panna nuolta jänteelle. Samalla kielekkeestä irtosi kivi, joka lähti putoamaan tuhansien jalkojen syvyyteen. Chi Ch'ang seurasi sitä katseellaan ja tunsi menettävänsä tasapainonsa. Hän heittäytyi mahalleen ja tarrasi sormin lujasti kielekkeen reunoihin. Hänen jalkansa nytkähtelivät ja koko ruumis oli hiessä.
Vanhus purskahti nauruun, ojensi kätensä ja auttoi Chi Ch'angin kielekkeeltä. Hän hypähti itse sille ja sanoi: "Sallikaa minun näyttää, mitä jousella ampuminen todella on."
Vaikka Chi Ch'angin sydän hakkasi ja hänen kasvonsa olivat hallavan harmaat, häneltä sentään riitti huomiokykyä havaitsemaan, että mestari oli tyhjin käsin.
"Entä teidän jousenne?" hän kysyi ääni sortuen.
"Jouseni?" sanoin vanhus. "Jouseni?" hän toisti ja nauroi. "Niin kauan kuin käytetään jousta ja nuolta, ollaan vielä alkutaipaleella. Todellisessa jousella ampumisessa niitä ei käytetä."
Suoraan heidän yläpuolellaan kaarteli taivaalla yksinäinen haarahaukka. Erakko katsoi sitä ja Chi Ch'ang seurasi hänen katsettaan. Lintu oli niin korkealla, että hänenkin tarkoissa silmissään se oli kuin pienenpieni siemen. Kan Ying asetti näkymättömän nuolen tuntumattomalle jouselle, veti jänteen loppuun asti ja laukaisi. Chi Ch'amg oli kuulevinaan vihinää. Tuokion kuluttua haukan siivenlyönnit taukosivat ja se suistui maahan kuin kivi.
Chi Ch'ang tyrmistyi. Hän käsitti nyt nähneensä väläykseltä sen taidon, jonka mestaruutta hän oli ryhtynyt niin huolettomasti havittelemaan.
Hän jäi vuorelle erakon luo yhdeksäksi vuodeksi. Kukaan ei milloinkaan tullut tietämään, mitä harjoituksia hän tuolloin suoritti. Kun hän kymmenentenä vuonna laskeutui vuorelta ja palasi kotiin, kaikki hämmästyivät hänessä tapahtunutta muutosta. Entinen määrätietoinen ja kopeakin olemus oli poissa; tilalla oli vähämielisen puiseva, ilmeetön katsanto. Hänen vanha opettajansa Wei Fei, joka oli tullut tapaamaan häntä, sano ensi näkemältä: "Näen että sinusta on nyt tullut mestari. Minun kaltaisistani ei ole enää koskettamaan sinun jalkojasi."
Hantanin asukkaat ottivat Chi Ch'angin vastaan maan suurimpana jousella ampujana ja odottivat kärsivällisesti ihmetekoja, joista saataisiin varmasti kohta näyte. Mutta Chi Ch'ang ei tehnyt mitään täyttääkseen heidän toiveensa. Hän ei milloinkaan edes kajonnut jouseen ja nuoleen. Matkalle mukaan ottamansa ison poppelijousen hän oli kai jättänyt vuoristoon. Kun joku kysyi häneltä syytä, hän vastasi ystävällisellä äänellä: "Toimeliaisuuden ääri on toimettomuus, puhumisen vaikeneminen, ampumisen pidättäytyminen ampumasta."
Kaupunkilaisista ymmärtäväisimmät käsittivät heti, mitä hän tarkoitti, ja katsoivat syvän kunnioituksen vallassa jousella ampumisen mestaria, joka ei kajonnut jouseen. Ampumattomuus kasvatti nyt hänelle mainetta.
Chi Ch'angista liikkui kaikenlaisia huhuja ja tarinoita. Kerrottiin että keskiyöllä saattoi kuulla jonkun jännittävän jousta hänen talonsa katolla. Joku sanoi, että se oli jousella ampumisen jumala, joka majaili päivät Chi Ch'angin sielussa ja liikkui yöt suojelemassa häntä pimeyden hengiltä. Naapurissa asuva kauppias levitti juttua, jonka mukaan hän olisi itse eräänä yönä nähnyt Chi Ch'angin ratsastavan talonsa kohdalla pilven longalla, kerrankin jousi mukanaan, mittelemässä taitojaan taruajan jousella ampujien Hou In ja Yang Yu-chin kanssa. Kauppiaan kertoman mukaan kolmen jousimiehen laukaisemat nuolet katosivat taivaalle Orionin ja Siriuksen välimailla ja jättivät jälkeensä kirkkaan siniset juovat pimeälle taivaalle.
Oli myös muuan varas, joka tunnusti, että kun hän oli ollut kiipeämässä Chi Ch'angin taloon, tuulispää oli iskenyt ikkunasta häntä otsaan niin kovasti että hän oli pudonnut seinältä. Siitä pitäen kaikki pahoissa aikeissa liikkuvat kiersivät Chi Ch'angin talon kaukaa ja sanottiin, että linnutkin varoivat lentämästä hänen kattonsa yli.
Chi Ch'ang kävi vanhaksi samalla kuin hänen maineensa levisi yli koko maan ja kohosi pilviin. Hän näytti etenevän yhä syvemmälle tilaan, jossa sielu ja ruumis eivät enää seuraile ulkoisia seikkoja, vaan lepäävät yksinkertaisesti ja arvokkaasti itsessään. Hänen jäyhiltä kasvoiltaan katosivat ilmeen häiveetkin; mikään voima ei pystynyt häiritsemään hänen täydellistä tyyneyttään.
Hän puhui enää harvoin ja ennen pitkää kävi vaikeaksi tietää, hengittikö hän vai ei. Monesti hänen kätensä näyttivät jäykiltä ja elottomilta kuin kuollut puu. Hän oli niin virittäytynyt maailmankaikkeuden perimmäisiin lakeihin, etääntynyt niin kauas ilmiömaailman epävarmuudesta ja ristiriitaisuudesta, ettei hän elämänsä illassa enää erottanut toisistaan sanoja "minun" ja "sinun", "sama" ja "toinen". Aistivaikutelmien harha ei enää häneen vaikuttanut; hänelle oli yhdentekevää, vaikka hänen silmänsä olisi ollut korva ja nenänsä suu.
Neljäkymmentä vuotta vuorilta palaamisestaan Chi Ch'ang jätti rauhallisesti maailman kuin savu, joka hälvenee. Noiden neljänkymmenen vuoden aikana hän ei ollut kertaakaan ottanut puheeksi jousella ampumista saati tarttunut jouseen tai nuoleen.
Tarina kertoo hänen viimeisestä vuodestaan, jolloin hän tuli tapaamaan ystäväänsä ja näki pöydällä jotain tutunomaista, välineen jonka nimeä ja käyttöä hän ei kumminkaan saanut mieleensä. Yritettyään turhaan muistella hän kääntyi ystävänsä puoleen ja sanoi: "Kuulehan, tuo kapine tuossa pöydällä – miksi sitä sanotaankaan ja mihin sitä käytetään?" Toinen nauroi luullen, että vieras laski leikkiä. Vanhus toisti kysymyksensä ja ystävä nauroi taas, mutta nyt epävarmasti. Kun Chi Ch'ang kysyi samaa asiaa vakavasti kolmannen kerran, ystävän kasvoille kohosi tyrmistys. Hän katsoi Chi Ch'angia kiinteästi ja varmistuttuaan vielä kerran, että oli kuullut oikein ja että vanhus ei ollut järjiltään eikä pilaillut, hän änkytti pelon sekaisen kunnioittavasti: "Mestari, totisesti sinä olet kaikkien aikojen suurin jousella ampuja, kun olet unohtanut sekä jousen nimen että käytön."
Kerrotaan että tämän jälkeen maalarit viskasivat siveltimensä menemään, muusikot katkoivat soittimistaan kielet ja puusepät häpesivät näyttäytyä työkaluineen, ja näin oli hyvän aikaa Hantanin kaupungissa.
(Asashi Nakajima, suom. Jukka Kemppinen, 1971, 2001)
