Sivun näyttöjä yhteensä

15. elokuuta 2017

Oikeastaan



Suomen historia 1970…

Tämä on historian filosofiaa. Anteeksi.

Varmaan tuon niminen kirja on ilmestynyt. Hyviä ja varteen otettavia Suomen historioita on joka tapauksessa kymmeniä.

Ne ovat kaikki välttämättömästi virheellisiä.

Perustelu: historia on emergenti ilmiö. Kuten on muuten myös elämä.

Tätä asiaa olen vuosikymmeniä kutsunut nimellä Haarautuvienpolkujen puutarha. Nimitys on siis siitä Borgesin novellista.

Sekäv on Ranken ”millaista se oikeastaan oli” että Braudelin ”pitkä kesto”, la longue durée, ovat epätyydyttäviä kuvailuja historiatieteen lähtökohdiksi. Ranken ”oikeastaan” (eigentlich) tarkoittaa, että voisimme saada riittävät tiedot esimerkiksi jostain sodasta tai kansainvaelluksesta ja vain niihin tukeutuen esittää ”tosiasioita” jaj tulkintoja. Pitkä kesto kuten esimerkiksi ilmastonmuutos tai maantieteen kuvaamat joet, vuoret ja meri, sisältää ajatuksen, että nuo yksiseliteisiltä vaikuttavat ilmiöt ovat välttämättömästi tai johdonmukaisesti sellaiisia kuin nyt näkemämme. Mannerlaatta sattuikin liikahtamaan tavalla, joka aiheutti hyvin pahoja tulivuoren purkauksia maanjäristyksineen niin että vuodenkierto meni sekaisin, ja auringon valosumman vähennyttyä muutamiksi vuosiksi eräät bakteerit alkoivat toimia odottamattomasti ja kirput lisääntyivät niin että rotat alkoivat parveilla – ja kohta oli Konstantinopolisssa rutto, jonka taloudelliset ja poliittiset vaikutukset olivat peruuttamattomia.

Max Jakobsonin ”Diplomaattien talvisodan” ihailtu alku – että vuorikiipeilijän syöksymiseen tyhjyyteen vaikuttaa myös painovoima – on kielikuvana aika huono. Ajatellen Suomen joutumista Talvisotaan – mitä se ihminen siellä vuorella kiipeili? Olisi pysynyt kotona akkansa vieressä. Tai jos nyt kiipeili, oliko hän aivan selvä tai mitä hän oli aamulla syönyt?

Emergenssin käsite on leviämässä luonnontieteistä. Ehkä mammutin sukupuutto ei ”johdu” vain metsästyksestä vaan muun muassa ilmastosta. Luultavasti mammutti pärjäsi mainiosti ikiroudalla mutta oli avuton ahdistettava suolla, jolla ihmisen kaltaiset räpistelijät liikkuivat vaivattomasti.

Kompleksisuus eli monimutkaisuus on olemassaolomme avaimia. Pikku blogikirjoituksen kannalta esimerkki kompleksisuudesta on juomalasi tai pikkuleipä. Juomalasi putoaa ja särkyy keittiön lattialle. Vaikka asia on noin arkinen, sen fysikaalinen mallintaminen on erittäin vaikeaa tai ehkä mahdotonta. Joitakin lasinmurusia päätyy kenkääsi, seuraavalla kerralla ei ja kolmannella kerralla lasi säilyy yllättäen ehjänä. Pikkuleivän (tai kananmunan) paistaminen tunnetaan sekä fysikaalisesti että kemiallisesti yksityiskohtaisen tarkasti, mutta ilmiö on erikoinen, koska sitä ei voi toistaa takaperin. Ei liene tekniikkaa, jota käyttäen paistetun munan saisi tuoreena takaisin ehjään kuoreensa. Katkenneen sormen voi usein ommella paikalleen mutta kaadettu tukkipuu ei taida lähteä kannolleen nostettuna millään keinolla kasvamaan, koska sen aineenvaihduntaan ja hengitykseen vaikuttaa niin monta sataa tekijää.

Ehkä onnistuisimme rakentamaan sellaisen aikakoneen, joita kertomuksissa kuvaillaan, ja käyttää sitä matkustukseen menneisyyden ytimeen tai tuleviin tähtiin? Sen tiedon (tieteen) mukaan, joka on nyt käytettävissämme, emme onnistu. Ei ole laskettavissa, mihin menneisyyteen tai mihin monista tulevaisuuksista joutuisimme.


Pesusieni on kolmiulotteinen labyrintti. Maailmankaikkeudesta emme tiedä, miten moniulotteinen se on, mutta neljä eli 3 + 1 ei riitä. Ehkä ulottuvuuksia on n – 1 tai ääretön määrä. Siinä tapauksessa myös tapahtumainkulkuja ja niiden selityksiä on äärettömästi.

9 kommenttia:

  1. Natsit kehittivät painovoiman kumoavan teknologian, ja rytinän jälkeen jenkit veivät sen Area 51:lle, mikä hyvinkin selittäisi osin (National Geographic Channelin mukaan) 1950-luvun runsaat ufohavainnot.
    Jos natsit saivat oppia harmailta, millä on spekuloitu, niin miksei suoraan toimivia spesifikaatioita?
    Minne ovat ufot hävinneeet?

    VastaaPoista
  2. Luin taannoin johtavan monimaailmateoreetikon David Deutschin "Todellisuuden rakenne" kirjan (terra Cognita 1997). Monimaailmaidean ymmärsin. Mutta siihen liittyvä "todellisuuden lumegeneraattori" ei auennut lainkaan . Kuinka "universaalitietokoneen potentiaalinen mahdollisuus" kattaisi todellisuuden. itsessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se monimaailmaideakin kuulostaa aika lailla scifiltä. Vaikka kuka sitä silti koskaan tietää.

      Tuo lumegeneraattori edellytti rajatonta laskentatehoa. Voiko sellaista olla ihan reaalisesti? Sitten tuli kuitenkin eteen vielä se, että laskentatulos on herkkä alkuarvoille. Pienikin muutos niissä aiheuttaa järisyttävän erilaisia tuloksia. Enemmän taitaa olla kyse Turingin koneen tyyppisestä kuvitteellisesta apparaatista.

      Pohdiskelu johtaa niin vaikeisiin filosofisiin ongelmiin että tekee mieli sanoa kyseessä olevan virtuaalinen puppugeneraattori.

      Poista
    2. Feynman kertoo päätelleensä, että kun kerran fotoni esim. kaksoisrakokokeessa näyttää kulkevan molemmista raoista yhtäaikaa, niin jospa se todella kulkeekin. Näin hän kehitti polkuintegraalinsa, jossa hiukkanen siirtyy paikasta A paikkaan B kaikkia mahdollisia reittejä myöten.

      Näihin reitteihin kuuluvat myös ne, joissa aika kulkee takaperin. Tällaisia hiukkasia olisivat myös virtuaalihiukkaset, joita kvanttiteorian mukaan on "kaikkialla".

      Siis missä? Myöskin sielläkö, missä ei ole mitään - eli universumimme ulkopuolella?

      Poista
  3. Olin menossan mammutinmetsästyshommiin, kun rinkkaa selkään nostaessani luiskahti sen sivutaskusta konjakkipullo Kiilopään eräkeskuksen asfaltille. Ja se säilyi ehjänä.

    Kuinka monta kertaa pitäisi pudottaa kyseisen kaltainen pullea konjakkipullo reilun metrin korkeudelta asfaltille, jotta se säilyisi ehjänä?
    Kuinka monta kertaa minun pitäisi nostaa rinkka selkääni, että konjakkipullo sieltä seuraavan kerran tipahtaisi?
    Jos nämä saataisiin selvitettyä, niin voitaisiinko sen tiedon pohjalta esittää luotettavia arvioita siitä, milloin tämä minua traumatisoinut nuoruuden tapahtuma seuraavan kerran voisi toistua, kun tiedetään rinkan selkäännoston taajuus?

    Tässäpä olisi yliopistoväelle miettimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus nuorena opin refleksitasolla, että jalka alle. Sillä putoava esine haltuun, tai ainakin pehmentää putoamista niin, että yleensä säilyy ilman sirpaleita. Poikkeuksena leikkuuveitset ja vastaavat, joista pidetään jalat kaukana. Puukko pystyssä jalkapöydässä ei ole kovin kiva.

      Poista
  4. Piti vain kiittää Teitä näistä kirjoituksista. Ovat niin informoivia ja tunnelmoivia. Oletteko ajatellut kirjurin uraa? Monasti täällä yksinäni luen vanhoja kirjoituksianne ja huomaan, etten olekaan yksin. Kiitos. Isänmaa tarvitsee Teitä.

    VastaaPoista
  5. Menneisyyteen emme ehkä kykene matkustamaan millään ilveellä, mutta tulevaisuuteen kyllä ja helpostikin. Itse asiassa lentokoneissa teemme sitä päivittäin.

    Jos liikumme lähes valon nopeudella, kykenemme tekemään tähtien välisiä matkoja. Ongelmaksi tosin muodostuu se, että kun matkailijat viipyvät lennolla vaikkapa 10 vuotta, niin kohteissa aika onkin aina kulunut esim. 10 000 vuotta.

    Onko tällaisessa loikkimisessa tulevaisuudesta toiseen mitään mieltä? Jonkun mielestä voi ollakin.

    VastaaPoista
  6. Eric Zuesse sanoo, että ymmärtääkseen maailman menoa täytyy oivaltaa, että Amerikan aristokratia kontrolloi Yhdysvaltain hallintoa ja lehdistöä. Kansan väärin valitsema Presidentti voi pitää yhteyttä kannattajiinsa vain kirjekyyhkyn avulla. Heidän varallisuutta on sotateollisuuskompleksi, jota veronmaksajat avustavat avokätisesti. Sitä he käyttävät myös vasalliaristokratioiden kurissapitämiseen, "investoinien" suojelemiseen ja niskuroivien valtionpäämiesten kaatamieseen. Miten Suomi osasi suorittaa Erkon sodassa liikekannallepanon rauhan aikana, kun taas suurhyökkäyksen alla jatkosodassa varoitukset kaikuivat kuuroille korville?

    VastaaPoista