Neuvo

 

Mitä parempaa väkeä media saa, sitä heikompi tulos.

Tuntemattomasta syystä kahden ydinaseistuneen suuren valtion johdossa on samanaikaisesti vaarallinen raivohullu. Heidän tapansa toimia myös omien välittömien etujensa vastaisesti uhmaa ymmärrystä.  

Herostratos alkaa vaikuttaa järkimieheltä. 

Hän sytytti vuonna 356 eaa. tuleen juuri sen Efesoksen temppelin, joka ainakin jälkikäteen luettiin yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä eli samaan luokkaan kuin Kufun (Kheopsin) pyramidi.Hän toimi näin jäädäkseen historiaan, ja vaikka päättävät tahot määräsivät hänen nimensä hävitettääksi joka paikasta, ”herostraattnen kuuluisuus” tunnetaan tänäkin päivänä.

Olen ehkä ajautumassa taikauskon valtaan. Mika waltari kirjoitti kahdessakin suurromaanissaan unohtumattomasti maailmankauden muuttumisesta. Olisiko se ollut Turms, jossa kajahti kummallinen ääni taivaankannen poikki reunasta toiseen, ja maailmankausi eli aioni muuttui siitä. Toinen oli Angelos, ja siitähän kansakoulunopettajat ja muut ovat olleet vanhastaan samaa mieltä. Kun turkkilaiset kaatoivat Kristuksen Bysantista, kaikki muuttui. Ja oikeastaan myös Sinuhe tulee teemoissaan lähelle tätä samaa. Väitetään sen heijastelevan vuoden 1945 ja siis hävityn sodan tuntoja. Todellisuudessa noitamaisen intuitiivinen Waltari oli kytkenyt siihen vasta paljon myöhemmin tutkijoiden käsittämät pronssikauden lopun valtavat muutokset. Siis ne samat, joiden heijastumat erottuvat vielä Iliaassa ja Odysseiassa. Ja Raamatussa.

Lähi-Idän ongelman syntyessä akselille Kiova - Aleksandria 1500-luvulla  Euroopassa eri paikoissa kirjapainotaito ja yleensä enemmän rahaa kuin niin sanottua sanaa kunnioittava uskonpuhdistus teki tuloaan. Ja Kiina joka oli maailman ylivoimaisesti kehittynein ja sodanäyntikyvyilltään maapallon mahtavin valtakunta, alkoi vetäytyä kuoreensa.

Eräässä mainiossa kirjassa kirjoittaja, Stanfordin professori, sanoo ilkikurisesti, että kun Kolumbus täysin vahingossa ja mitään sellaista tarkoittamatta löysi Amerikan, se oli siinä ja siinä, etteivät vastassa olisi olleet kiinalaiset pitkän linjan virkamiehet, jotka jo tiesivät melkein kaiken.

Antaisin pari neuvoa. Usein kannattaa kuunnella. Yritys ja erehdys on kokemuksen ja “Sielutieteen” mukaan usein tehokas menettelytapa. Tuossa teoksessa, joka oli siis aikoinaan psykologian oppikirja koulussa, kerrottiin onkilieronkin oppivan, että jonkin luikertelureitin käyttäjälle on luvassa ikävä sähköisku, kun taas toisen reitin päässä odottaa palkkio, jotain hyvää, ja sopeuttamaan tiensä sen mukaisesti..

Suunnilleen näin selville saamamme historia toimii. Arvatenkin jatko on oleva samanlaista.

Harkinnan eli rationaalisen ajattelun, josta viime kommenteissa on aiheellisesti muistutettu, oikea paikka on selkeästi rajatut kysymykset. Esimerkiksi: voisiko kehittää työkaluja, joilla hiljan käyttöön tulleita muttereita voisi avata ja kiristää vaivattomasti. Bahco! Keksinpä jakoavaimen!

Ehkä tällaisia ajatteli B.A. Hjorth, joka Ruotsissa yli 100 vuotta sitten otti kehittääkseen käsityökaluja ja menestyi. Yhtä huimia olivat ne henkilöt, joiden käsistä lähti sinänsä kauan tunnetun metallin laminoinnin tuloksena joustava ja viilalla helposti teroitettava sahanterä, tyyppiä Sandvik. Sillä sitten hväitettiin luontoa sata vuotta, kunnes keksittiin koneet. Sitä en tiedä, kuka keksi pookasahan.

Kannattaa muuten muistaa, että kummankaan oman maailmansotamme tuhoista ei ollut käsitystä noiden sotien aikana, ja että  ensimmäisessä sodassa, viimeistään vuonna 1915 oli käsitetty, ettei vuosituhansia kehutulla rohkeudella eikä taistelutaidoilla ollut enää merkitystä. 

Ei ihme että kivääri on myöhäinen keksintö, 1800-luvun alusta, koska se on huono ja vaarallinen käyttäjälleen. Tykillä ammutaan taivaanrannan takaa eli vähintään viiden kilometrin päästä. Kranaatti tappaa niin rohkean kuin pelkäävänkin.

Yhdysvalloissa Samuel Colt keksi perustuslain. Se on käytössä eikä sen muuttamista vaadita. Näin on, vaikka armeijan virka-ase on vaihdettu. Nykyinen on Sig Sauer M 18. Lähes sata vuotta palvelleella Coltilla vuodelta 1911 olen itsekin ampunut. Se vaati hermoa. Patruunan kaliiperi oli .45 eli yksitoista ja puoli milliä. 

Neuvoni on lukeminen. Kerran kastelin kirjan ja ammuin pistoolilla. Ei mennyt läpi.

Dench

 

Rouvat kalkattivat iloisesti näyttelijän ohjaamisesta. Se toinen rouva oli Los Angelesissa, jossa kuulemma ihan kaikki on karanteenissa. Näyttelemisessä, kuten myös elämässä, tärkeintä ei ole puhuminen, vaan kuunteleminen, Judith opettaa.

 

Piti katsoa YouTubesta Judi Denchin Shakespearen yksinpuhelu, joka on kuvattu vain studion lattialla, arkivaatteissa ja ilman lavasteita. Näyttelijä kuuntelee sinun sydäntäsi, eikä mikään tunnu mietityltä.

 

Kun verkko on niin antelias, täytyi kuunnella kahta uskomatonta ihmisääntä, Denchin Macbethina McKellen, ja olisi siellä myös Cumberbatch ja Branagh. 

 

Kun tarmonpuuska iskee taas Yleen, Matti Rönkä ja pari hänen kollegaansa voisivat perustaa kilpailijan kuninkaalliselle Shakespeare-teatterille. Siellä on jo eläkkeellä pari hienoa naisääntä, kuten Pirjo Nuotio.

 

Teeskentelyn maailmassa pidän kovasti ihmisäänistä, joissa on sekä lommoa että särmää, ja esiintyjistä, joiden kasvoihin elämä on jo kirjoittanut mitä lienee kirjoittanut.

 

Dame Judith näyttäisi täyttäneen 86 ja näytteli ainakin vielä äskettäin. Hän ei näe enää lukea eikä tehdä ristipistotöitä, mutta onneksi hän osaa roolit ulkoa. Hän otti ensimmäisen tatuointinsa 81-vuotiaana. Kuulemma teksti on ”carpe diem”, loivasti käännettynä ”tartu tilaisuuteen” (muista hetkeä).

 

Äänissä rakastan kuuden tuhannen tuopin kaikua (Richard Burton) ja vaivoin kurissa pysyvää sielunrunsautta (Orson Welles) mutta myös liikakiihkeyttä ja pateettisuutta. Veikko Sinisalon monen vuosikymmenien takaiset äänitteet, joilla on Linnaa ja Viitaa ja ties mitä, nostavat sydämen kurkkuun. Muuan ystävällinen asiantuntija sanoi, että Sinisalon tamperelaisuus soi niin aitona, koska hän ei ole tamperelainen. Hän on jostain Riihimäen suunnasta, ja kun niissä pitäjissä puhuttiin muinoin ällän päältä (”äilin”, ”meilän”), niin jäljellä on kolminkertainen ärrä, ylikompensointia, kuten kaikki muukin Sinisalossa.

 

Aina kuten opetan lapsenlapsiani kiroilemaan, soitan heille sen Sinisalon pätkän, joka alkaa Tuntemattoman Lahtisen perrrkeleellä (”tulis kuula ja tappais, kun isot miehet kiskoo tällasta perkeleen kelkkaa pitkin mettiä…”)

 

Hyvin ovat oppineet. 

 

Ennustan äänikirjalle kohtalaista tulevaisuutta. Esimerkiksi Denchin Shakespearesta ei tarvitse ymmärtää sanaakaan eli kielen osaamattomuus ei ole mikään este. 

 

Puheilleni on peruste. Juuri syntyneille ja kohta kuoleville pitää puhua. Aivan hyvin voi lukea ääneen päivän lehteä, jos on. Ellei ole, voi lukea jotain muuta, tai sitten vain puhua. Jos osaa lauluja, hyräily on hyvä. 

 

Varhain käsitettiin, että sekä runonlaulaminen että loitsuaminen oli ääntä. Sanoilla ei ollut suurta merkitystä. Lukemattomat sukupolvet ovat hukanneet aikaansa etsimällä sisältöjä sieltä, missä niitä ei ole. Kirjoitus on hämäystä. Lakikirja tai Raamattu pöydällä todistavat vain, että niitä ei koskaan avata. Ei ole tarkoituskaan.