Sivun näyttöjä yhteensä

27. helmikuuta 2023

Rosvot



Kommentoija huomauttaa Osmo Jussilan maininnasta Talvisodasta ryöstöretkenä. Tämä ajatus on hyvä mutta kehittelyn tarpeessa. Yllytän kiinnittämään siihen suuren huomion tutkimuksessa, joka tulee pakosta ajankohtaiseksi Ukrainan sodan takia. Mitä muita päämääriä sodan hyökkääjällä on kuin väitetty kunnia tai jokin menneisyyden väitetty vääryys?

Ojassani on oma lehmä. Olen itse esittänyt saman ajatuksen useita kertoja - Enson, Lahdenpohjan ja Läskelän selluloosatehtaat räjähteiden raaka-aineiden valmistukseen, ja kukaties myös Vuoksen sähkö. Tietämäni mukaan Neuvostoliitto ei kuitenkaan saanut noita tehtaita käyntiin sodan aikana eikä vuosiin sotien jälkeenkään.

Tutkimuksen olisi pian otettava kantaa kahteen sumuiseen käsitteeseen, maailmanvallankumous, oikeastaan imperialismi, ja omistusoikeus.

Oman käsitykseni mukaan marxismi-leninismi oli sairaiden aivojen tuote. Lieneekö kohtalon ivaa, että aatteistaan käytännössä kiireesti luopunut Lenin kuoli nimenomaan aivoverisuonten kalkkeutumiseen, jota Stalin joko käytännön toimin edisti tai sitten ei.

Komintern perustettiin edistämään maailmanvallankumousta, jota Trotski puolestaan ajoi ehkä tosissaan. Kommunismiksi kuvailtu ihmesatu oli toteutettava vaikka väkivalloin. Hanke ei menestynyt. Väkivalta menestyi.

Kansanhurskaus on ihmeellinen asia. Esimerkiksi Suomessa sadat tuhannet toistelivat, että ihmiset on pakotettava asein luomaan lopullinen, parempi maailma. Väitehän oli suoraan Raamatusta: nyt on tiukkaa, mutta lopulta ratkeaa.

Stalin käsitti selkeästi, että Neuvostoliitto jatkoi Englannin ja Ranskan 1919 romahtanutta imperialismia. Samaa sinänsä typerää alueiden hallintaan tähtäävää toimintaa ajaa tällä hetkellä toveri V. Putin.

Euroopan voittanut aate tai oikeammin sanoen praksis eli käytäntö oli sosiaalidemokratia, hiukan Bernsteinin hahmottelemassa mielessä. Kysymys oli eräänlaisesta osuustoiminta-aatteesta. Se onnistui niin hyvin, että se katosi Euroopasta. Tony Judt on kirjoittanut asiasta laajasti ja hyvin. Hän ei ehtinyt vetää yhteen, että “sosialismin” nykyinen muoto on EU, jota itse sanoisin federalismiksi.

Suomen menestynein kaupparyhmä on osuustoiminnallinen S-ryhmä eli Prisma ja kaikki muut. Laajassa mielessä osuustoiminnallinen on osuuspankkiryhmä. 

Oma “sosialideokraattinen puolueemme” on puhtaasti reformistinen eli väittää ajavansa epäkohtien poistamista ja erilaisia parannuksia. Noidan sammakkojuomaa eli ihmelääkettä ei ole tarjolla.

Omistusoikeuden ikiaikaisuus on suuri erehdys. Tähän kuoppaan lankesi jopa suuresti ihailemani Eino Jutikkala. “Pohjoismaisen talonpojan vapaus” on luulo, joka perustuu huonoon roomalaisen oikeuden ymmärtämiseen. Esimerkiksi Suomessa kuninkaat paiskoivat maata ja metsää miten sattui, kenelle vain, ja pahin oli ehkä Kaarle IX, ellei sitten Kaarle XI. Jo Kustaa Vaasa oli varastanut metsät muka “kruunun omaisuutena”. Mutta hän olikin koulutukseltaan varas. Koska kruunu varasti halutessaan niityt ja pellot, talonpojan turva oli suhteellisen pieni vaara joutua sotamieheksi, koska maanviljelyä kuitenkin tarvittiin. Sekin turva meni Kaarle XII:n sodissa, joiden loputtomuuden syy oli kuninkaan mielenvikaisuus. Hän aivan totta luuli olevansa jonkinlainen Jumalan ruoska ja kaikkien vääryyksien kostaja.

Roomalainen oikeus ei tuntenut käytännössä 1900-luvun omistusoikeutta muistuttavaa järjestelmää, eikä keskiajalla ollut sellaiselle mitään käyttöä. Rooma oli orjatalous ja monin ajoin sotilasdiktatuuri. Orjuus tarkoitti tietysti ihmisten täydellistä oikeudettomuutta.

Maanomistus ei langennut “vapaille miehille”, vaan perheenisälle eli klaanin johtajalle (paterfamilias). Isän eläessä pojillakaan ei ollut suurempaa oikeuskelpoisuutta. Käytäntöä muutti Bysantti eli Itä-Rooma eli Justinianus. Kapitalismi eli yritystoiminta jäi lännessä odottamaan pienten ja ahneiden kaupunkivaltioiden nousua sydänkeskiajalla ja heti sen jälkeen: Genova ja Venetsia, sitten Brügge ja Amsterdam ja lisäksi Hansa-liitto. Ritarikunnat olivat suuria kauppiaita (kuten Temppeliherrat) ja kaikkien omistajien äiti oli yhteinen katolinen kirkko, joka keksi jopa arvonlisäveron (Pietarin penninki).

Esimerkiksi Suomessa oli 1800-luvun lopussa “itsenäisten talonpoikien” sijasta yhä hälyttävämpi tilaton väestö, joka purkautui ensin siirtolaisuuteen Pietariin ja Amerikkaan, sitten sosialistiseen sotaan. Ajan termi oili “maaseudun suhteellinen liikaväestö”.

Takapajuisen Suomen juridiikan kirjoissa selitettiin vielä minun opiskellessani, että omistus on “periaatteessa rajoittamaton valta määrätä esineestä”. Myös kiinteistö on ‘esine’. Ruotsissa ja Tanskassa lakimiehet olivat alkaneet epäillä tätä ajatusta. Suomessa siviilioikeus ei ollut aluksi tietääkseenkään maailmanhistoriallisesta operaatiosta, jolla valtio ryösti maat asutettaville 1945-1948 - ja oikein teki.

Eräs tuttavani kertoi tunnustaneensa Aatos Erkolle hakeutuessaan Sanoma Oy:n palkkalistoille, että hän on sosialidemokraatti. Kertojani väitti Atskin vastanneen: kaikkihan me olemme sosialidemokraatteja.




24. helmikuuta 2023

Sota talvella




Maaliskuun alussa 1940 tilanne Suomen rintamilla oli epätoivoinen. Taistelut riehuivat Viipurin esikaupungeissa ja Viipurinlahden tällä puolella. Laatokan pohjoispuolella oli iso Lemetin motti, jossa 3200 venäläistä yritti pysytellä hengissä. Kun saarrostus laukesi helmikuussa, henkensä menetti 600 päällystöön kuulunutta, mukana myös sotamieheksi pukeutunut kenraali. Toinen kenraali teloitettiin omien toimesta Laatokan rannassa.

Taistelut olivat hyvin raskaat myös suomalaisille. Mottia nakerrettiin joka yö. Aseina oli usein toisessa kädessä kasapanos, toisessa Mauser-pistooli. Konepistooleja olisi ollut, mutta niitä ei saatu joukoille. Niiden käyttökelpoisuuskin epäilytti eräitä.

Kun tämä on Ukrainan sodan alkamisen vuosipäivä, tuntuu tarpeelliselta palauttaa mieleen, että Talvisodassa kaatui kolmen kuukauden aikana 25 000 miestä, kun taas Jatkosodassa kolmen vuoden aikana 70 000.

Suomen liittolaiseksi usein mainittu Natsi-Saksa ei liikauttanut sormeakaan. Tarvikkeita ei saatu ja muualta lähetetty apukin pysäytettiin Saksaan. 

Taru Ruotsin toimettomuudesta saattoi olla hyödyllinen sotien jälkeen. Todelllisuudessa Ruotsin suora ja välitön apu oli suurempi kuin Suomen yhden vuoden bruttokansantuote.

Tänään monet ovat muistelleet julkisesti ja yksityisesti tunteitaan. Tavallinen repliikki on: uskomatonta. Että Euroopassa voi tapahtua tällaista.

Juuri monikaan ei osannut kuvitella etenkin kaupunkeihin eli siviilikohteeseen kohdistuvaa sotaa.

Kysymyksessä on mysteeri. Syytä tai motiivia ei edelleenkään voi käsittää.

Vertaaminen Suomen Talvisotaan on paikallaan. Silloinkin syy jäi hämäräksi. Neuvostoliitto oli päättänyt laajentaa etupiiriään, mutta miksi Saksa salli sen? Saksa oli suuntautunut hyäkkäämään lnteen eli Belgian kautta Ranskaan, mutta aivan varmasti Stalin ja Hitler tiesivät joutuvansa ennemmin tai myöhemmin vastakkain. 

Neuvostoliitto esitti perusteeksi kansallisen turvallisuutensa. Raja oli Karjalassa liian lähellä - kenen hyökkäystä ajatellen. Englannista oli puhuttu lähes 20 vuotta, mutta Englannin hyökkäys ei ollut teknisesti mahdollinen, koska siinä oli Ruotsi välissä. Se ei ollut käytännössä mahdollinen, koska Englanti oli sotatilassa Saksan kanssa, ja liennytys oli jo jouduttu toteamaan vääräksi keinoksi Hitlerin kanssa. - Siis Saksa. 

Vakiovastaus on, että Saksa arveli Neuvostoliiton luhistuvan yhdestä potkusta Keski-Euroopassa, joten Suomella ei olisi merkitystä, eikä Baltialla liioin. Miehitetty Suomi pitäisi Englantilaiset poissa.

Siis kaksi jättiläisvirhettä. Stalin lähti toteuttamaan sotilaallisen erikoisoperaation käytännössä marssittamalla armeijan Helsinkiin. Hitler piti ajatusta Saksan etujen kannalta yhdentekevänä.

Ja jatko oli kammottavan samanlainen kuin Ukrainassa: kova ja tehokas vastarinta mahdottomassa tilanteessa.

Kuvassa näkyvä Pukkion linnake ampui rannikkotykillä suorasuuntausa, kun Suursaaresta yritti tulla kävellen pari tuhatta venäläistä. Aika ainutlaatuista sotahistoriassa. 

Armeijan sisällä kierteli vanhan punikin repliikki:” Oli se hyvä, että se vanha päälahtari oli vielä hengissä, kun tämä uusi revohka alkoi.” Siis Mannerhem (joka motitti henkilökohtaisesti joukon jääkärikenraaleita ensimmäisiksi töikseen.)



23. helmikuuta 2023

Jätkistä




Puhuin pyynnöstä Munkkiniemessä. Kuulijat, joita oli paljon, olivat siis ikäisiäni. Tilaisuus oli seniorien. Toiminta vaikuttaa hyvin vireältä. Veljeni kävi siinä vieressä yhteiskoulua. Ei siitä tahtonut tulla oikein mitään, mutta tulipa sittenkin.

Luentosarjassa, esitelmässä  ja avioliittoon huipentuvassa ihmissuhteessa on sama sääntö kuin diplomaattikutsuilla. Ensimmäiset 15 sekuntia ratkaisevat. Kaiken. Lopullisesti.

Tämä koskee ensi tapaamista. Tutuilla, esimerkiksi opiskelijoilla ja sukulaisilla, on usein valmiiksi perusteltu eli siis kielteinen käsitys.

Kerroin lapsena Munkkiniemen taajaväkisessä yhdyskunnassa asuneesta Jormasta, joka kertoi minulle kesällä 65, kun kävimme riijaamassa sisaruksia Tampereella ja kesäisin Ruovedellä, että hänpä oli nähnyt, kun ryssän pommikone ammuttiin alas talvisodan ensimmäisenä päivänä Munkkiniemessä. Jotkut Jorman jutut olivat tosia. Hän oikeasti tunsi hyvin asemakaavaopin uranuurtajan Otto-Iivari Meurmanin, joka osallistui 80-luvulla lehtikirjoitteluun Suurkirkon maalaamisesta, ja kertoi hyvin muistavansa, minkä värinen kirkko oli suurlakon aikana 1905, kun kasakat nagaikkoineen ratsastivat ylös alas niitä jyrkkiä portaita. Ja hänen paljon puhuttu Väinö-enonsa oli ollut toisten teekkareiden kanssa varastamassa sen jäänmurtajan punaisilta talvella 1918.

Mutta - saatoin kertoa kuulijoilleni - tuo Jorman juttu oli tosi. Löysin verkosta Seura-lehden valokuvan, jossa näytettiin SB:n korkeusvakaajan palasta ja koivumetsää, joka vaikutti Fiskiksen seudulta. Ja aikakirjat todistavat samaa. Sellainen juttu - ja ilmatorjuntamiehiä oli tapana nimitellä ohiampujiksi.

Pidän kiinni ajatuksestani, että tietoisuus on tiedostamatonta. Tämä johtaa käsitteen “vaisto” hylkäämiseen vanhanaikaisena ja harhaanjohtavana.

Munkkiniemen Palvelukeskuksessa minulla oli onnea. Kävi ilmi, että kuulijoissa oli elektroniikan etevä osaaja ja ainakin  yksi neurofysiologi. Onneksi suljin suuni ajoissa mainittuani vain ohimennen rakkaista sukkulamadoistani, hyppyhäntäisistä ja etenkin arkeoneista ja bakteereista, perusteena väitteelleni, että ihmisen tietoisuuteen välittyy fyysis-keiallis-biologisesta ympäristöstä jokseenkin sekava, mielivaltainen ja outo kuva, jota tärkeämpi on paikan henki, genius loci, sellaisena kuin Gaston Bachelard esittää sen (“La poétique de l’espace”).

En sanonut, että Jura-kaudella, jota jutun kuva esittää, maailma oli varmaankin mustavalkoinen. Värejä ei ollut vielä ilmennyt, koska niitä ei tarvittu. En tiedä tuota. Myös hyönteiset, jotka ovat persoja infrapunavalolle, olivat ilmoittautuneet joukkoon edellisen eli Trias-kauden lopulla. Ja kantaisämme sinilevä, joka siis ei ollut oikeastaan levä, oli sinivihreä silloin kuten nykyisin.

Tiedämmehän me, että jos puu kaatuu metsässä - meidän metsässä oli muuten kaatunut komea kuusi - mitään ääntä ei tule, ellei ole kuulijaa. Painevaihteluita on ja työn tuottamaa energiaa hajoaa lähialueelle vaikka kuinka monta joulea. Ja tiedämme, että kaikenlaista tavaraa menee jopa lävitsemme niin että humahtaa, emmekä me huomaa miten. Kuten gamma-aaltoja.

Tai ehkä sittenkin juuri nuo hirmu- ja lentoliskot keksivät värit, kun ne olivat niin kovia syömään toisiaan.

Paikan hengestä mainitsin Munkkiniemessä, että yhdellä tutulla jätkällä on kiva kämppä täällä, ja paljon puitakin ympärillä. Siellä on hyvä henki.

Taannoin kysyin Antti Herliniltä itseltään, että aivanko totta hän oli Suomalaisessa Yhteiskoulussa luokkansa pahin hampuusi. Herlin sanoi, että tieto ei taida pitää paikkaansa. Oli siellä yksi vielä pahempi. Vitsi - ja “me papit nauroimme niin”, sanoi kirkonvartija.

Heitä oli jännittävä rykelmä samoilla luokilla, näissä kirjoituksissa välillä vilahtavan Martin ohella, joka oli vuosiymmeniä tietojenkäsittelyopin professori ja jonka jäädytetty maripaita kohotettiin laitoksemme HIITin kattoon, E.-P. Salonen, Antti, pari nimekästä kirjailijaa, Nipa Jääskinen joka on minun tietojeni mukaan tällä hetkellä Suomen erinomaisin juristi, ja niin poispäin. Vastaavasti edesmennyt Martti Siirala, maamme ensimmäinen koulutettu psykoanalyytiikko, joka silti oli osoitettu ovelle itsensä C.G. Jungin kotoa tämän rouva toimesta, piti SYK:n vuosiaan pahempina kuin toimintaympäristöään joukkosidontapaikalla jatkosodassa.

Ite sain liioiitelllun kuvan valiokouluista, koska isäni oli käynyt viisi vuotta Norssia, kunnes köyhyys katkaisi luvut ja hän oli kuusi pitkää sodan vuotta siviiliammatiltaan juoksupoika. Häneltä kuulin, että oli Norssissa kommunistejakin, kuten Rontu, ja hampuuseja. 

Minulla oli yksi repliikki inkluusiosta ja koulushoppailusta.

Keskustelijoilta unohtuu vähän väliä, että koulunkäynnin painopiste on koti. Koulu ei voi korjata kodin vaurioita.



20. helmikuuta 2023

Koulun ostamisesta




Minun piti kysyä Martilta, olisinko minä pärjännyt Suomalaisessa Yhteiskoulussa. En muistanut. Hän on hyvä vastaamaan myös omituisiin kysymyksiin. Ja hänellä on tietoa kasaantuvista menestyjistä sekä opiskelutovereina että opetettavina. 

Parempi näin. En edes ollut koulussa hyvä. Keskiarvo tipahteli yhdeksän alapuolelle. Oikea vastaus kysymykseen olisi ollut: ei pää olisi kestänyt.

Jo oppikouluun pääseminen otti lujille. Sairastuin heti aika pahasti. Sydänjuttu. Tulehdus. Nivelreuma. Tohtori Karhunen soitti isälleni, että nyt on piru merrassa ja jumala jalkapuussa.

Lukioon siirtyminen oli kauheaa. Ylioppilaskirjoitukset menivät huonosti, vaikka minulla oli Mont Blanc -täytekynä. Myös aliupseerikoulu epäonnistui. Se oli taas se sydän. Päätin jäädä Kauhavalle. Olin ihaillut niitä Helsingistä palanneita, jotka kävelivät Ojutjärvelle ja ottivt aurinkoa eivätkä vastanneet tervehdyksiin. Ajattelin että auttelisin Kallea kirjoittamalla kalkkeeripaperin kanssa liikekirjeitä. Olin kuullut että hyvä konekirjoittaja saisi töitä virastoista. Ajattelin ostaa jossain vaiheessa päällystakin.

Muistelmien lukeminen ja kirjoittaminen eivät ole yleensä kenellekään mieleen. Kuulluisia ja tässä blogissa usein mainittuja poikkeuksia ovat hiukanerikoisissa oloissa kirjoitetut Linkomiehen “Vaikea aika “ ja Tannerin “Näin Helsingin kasvavan”.

Ne on kirjoitettu Sörnäisten kuritushuoneessa. 

Kuritushuone olisikin hyvä paikka kirjoittaa. William Faulkner kehui haastattelussaan, että kaikkein paras kirjoittamispaikka on bordelli. Aamulla on rauhallista ja illalla iloista seuraa. Jos sivutoimena on poliisien lahjominen, kuten hänellä oli, sekin oli plussaa, että poliisit puhuttelivat herraksi.

Tannerin muistelmien jatko “Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa” on muuten sensaatiomaisen hyvä. Ressusta kirjoittanut rautatieläisen poika sai senaatilta stipendin ja lähti Saksaan oppimaan osuustoimintaa.

J.K. Paasikivi ei varmaan kuvitellutkaan kirjoittavansa rehellisesti menneisyydestään. Itse asiassa ‘valtiolliset muistelmat’ onkin oma lajinsa. Ja löytyy Paasikiven päiväkirjoista kaikkea mitä sielu halajaa. Esimerkiksi niin myrkyllisen käsityksen Venäjästä, että se on tänä päivänä ajankohtainen.


Eräs ystäväni sanoi, että Paasikivi oli ollut hänen isänsä laulunopettaja koulussa. Tarkistin tämän hämmästyttävän tiedon. Kyllä se on totta. Lahdessa. Ja valmistellessaan erinomaista väitöskirjaa hän ansaitsi opettamalla uudessa Liikemiesten kauppaopistossa, jossa hän mieltyi nuoreen Väinö Tanneriin. Joku kertoi, että Paasikivi oli kommentoinut vielä presidenttinä YL:n laulutervehdyksiä. “Menihän se vähän sinne päin...”

Tiedossani on aivan tukan alla kymmenen tai kaksikymmentä esimerkkiä ihmisistä, joiden jälkimaine ei juurikaan liity todellisuuteen. Asianajaja joutuu silloin tällöin tietämään, että ihasteltu humanisti on kotioloissaan vaarallinen raivohullu, tai että kun poliisimestari ottaa härpäkettä, kohta saadaan soittaa lisää poliiseja, ja tulevat vihassa kuin pohjoistuuli ja etelätuuli.

Minulle kerrottiin, että Ruotsissa eräs rouva oli saanut raivokohtauksen, kun herrat könysivät sakettiasuisina onnittelemaan rouvan aviomiestä Nobelin palkinnosta. Rouva oli luullut, että mies oli yliopistolla vahtimestarina tai muuten vain oppinut avaamaan ovia etevästi.

Tosi kertojani oli lievästi päihtynyt. Mutta ottaisin huomioon, että hän kyllä tunsi merkittäviä ihmisiä eri maista ja monilta paikkakunnilta. Olisiko Waltari, joka oli nopea hoksaamaan aiheet, kuullut tästä? “Kuriton sukupolvi” on vallan mainio juttu.



14. helmikuuta 2023

Jia Dao


 


Hion vuosikymmenen tätä terää

eikä miekkaa ole vielä koeteltu.

tässä se on, ruhtinas, ja onko

vääryyttä kokeilematta?

 = = =

Birds built their nests by a serene pond up the tree;

Beneath the Moon, a monk pushes on the door wooden.


Linnut rakensivat lammelle puuhun juhlavan pesän;

kuun alla, munkki, kolkuttaa oven puuta.

 = = =

Martti kertoi tämän oikeustapauksen. Kirjoittaja, suuri kuuluisuus edelleen, T’ang-kauden pesemättömiä, mietti runoaan niin ankarasti, että tuli kävelleeksi pahki kulkueeseen. 

Tapausta seuranneeseessa oikeudenkäynnissä runoilija selitti tuomarille, joka tietysti oli merkittävä esseisti, syventyneensä siihen mittaan ja määrään pohtimaan, kirjoittaako “kolkuttaa” vai “työntää”, että kulkue jäi huomaamatta.

Tuomioistuin käsitteli asian ja julisti tuomionsa, että “koputtaa” oli parempi, koska se oli niin yöllinen sana.

Toin suomennokseen, kuten kuuluu, viistovalaistuksen. Kolkuttaminen tuo mieleen omantunnon. Kun Jia Dao oli noin hyvä syventymään hajamielisyyteen, hänellä oli varmasti myös kirkas omatunto, joka kolkutti öisellä liikkujalla.

Suuret kirjailijat ovat veljeksiä kuin vuodet. Hain muististani mietinnän kalvaan karvan. Se on ruotsiksi parempi, 1800-luvun käännöksessä “eftertankens kranka blekhet”.

Tilanne on ankara. Vaihtoehto on tuuma terästä, epäilemättä hyvin leikkaavaa. Puhuja on Hamlet ja kohta on monologista, joka tarttui varhain, koska sekin tuo mieleen tuomioistuimen ja tuomarin,

“Vääryyttä sortajan, lain väännellystä, 

Virastolt' ylpeitä ja potkuja, 

Joit' ansiokkaat epatoilta saavat,...”

Olisiko joku myöhempi suomentaja - tämä on Cajander - peräti käyttänyt sanaa “virastokorskeus”? 

Kiinalainen vastaa britille (toisella tavalla mainiossa käännöksessä Pléiaden laajassa valikoimassa “Anthologie de la poèsie Chinoise” (2015). “Tuulen väre siirtää pilveä. Minä menen mutta tulen takaisin. Lupasin elää vetäytyneenä.”

Helppo tässä on kirjoitella. Kirjakauppa tarjoaa ystävänpäiväksi kahta kirjaa, jotka olen jo sijoittanut oheislukemistoon pelkästään siksi, että ne ovat niin hyviä. C. Brontën “Kotiopettajattaren romaani” (Jane Eyre) ja Jane Austenin “Ylpeys ja ennakkoluulo”.

Jos lukija noutaa ne käsille, huomatkoon ettei kielen kohdittainen hitaus ole millään uotoa mielen hitautta.








12. helmikuuta 2023

Info




Miten olla riemuitsematta. Blogin keskustelijat etenevät kysymyksiin, jotka ovat oikeasti keskeisiä.

Ainakin biologiasta puhuttaessa ‘tietoisuus’ pyyhkäistään vähän väliä hätäisesti syrjään. E.O. Wilson ja Daniel Dennett ovat muka uudistaneet filosofien sitä ennen ruumeniksi puiman käsitteen. 

Asetelma ei ole tuo. Käsillä on - ja hyllyssäni on - merkittävien tekijöiden uraa uurtaneita teoksia, joiden ura umpeutui nopeammin kuin viidessä vuodessa.

Se ei ole mielestäni outoa, että Descartes ja Pascal olivat sen ajattelumaailman armoilla, joka heidän aikanaan oli olemassa. Siis noin 300 vuotta sitten. Siihenkin on totuttu, että darwinismi saa tarkoittaa melkein mitä tahansa ja sillä selitetään outojakin asioita.

Dawkins ja Gould eivät siis silmissäni jaksa, mutta sitä vastoin nämä toiset kaksi vanhaa juputtajaa, Wilson ja Dennett (joista ensin mainittu viimein kuoli tavattomassa iässä), herättävät minussa enemmän luottamusta.

Tuon tunteen syy lienee selvä. Olen maalaispoika, ja harvasanainen.

Minuun tekee vaikutuksen, että joku on nähnyt paljon vaivaa ja tehnyt pitkän päivätyön opetellakseen esimerkiksi muurahaisia tai genetiikkaa.

Kuvan “Bakteerista Bachiin ja takaisin” lienee omille lukijoilleni helppo tapaus. Kuivaan silmiäni. Mielten evoluutio. Monikko vihjaa, että kirjoittaja kavahti jo monta vuosikymmentä sitten ajatusta, että vain ihmisellä olisi ‘mieli’.

Sukkulamadoilla ja muilla alle millimetrin kerholaisilla lienee selkeä käsitys esimerkiksi omasta sijainnistaan suhteessa kiinnostaviin kohteisiin. Ja Gregor Samsa, hän joka sattui muuttumaan yöllä nukkuessaan hirvittäväksi syöpäläiseksi ja viuhtoi lukuisia jalkojaan perheensä harmiksi ja kauhuksi, oli selvästi algoritmisesti kehittyneempi yksilö on kuin keisari Frans Joosef, joka ei lopulta pystynyt pahemmin edes sätkyttelmään.

Elämän ja tietoisuuden käsitteiden sekoittaminen toisiinsa on suosittua. Jos elämä on energian ottamista ja antamista, liikkumista ja lisääntymistä, tähtitieteellisessä mielessä eli vuosimiljardien mittakaavassa tähdet ja linnunratajärjestelmät ovat selvästi “eläviä”.

Se käsitettävä teksti, mitä nyt kirjoitetaan, menee pian uusiksi. Nyt puheena oleville profeetoilla epigenetiikka oli uusi, kova juttu. Luullakseni jo päällä oleva vielä uudempi juttu on informaation käsitesisällön muuttuminen. Se on jo tunkeutunut fysiikan perusteisiin. Joskus sanotaan kentistä ja voimista puhuttaessa, että kaiken pohjalla on pelkkä informaatio.

Nykytiedon mukaan maailma on todennäköinen. Informaatio on tavallaan entropian käsitepari.

Niinpä itseään informoiva informaatio on muuan näköala. Sitä sanotaan tällä hetkellä syväoppivaksi tekoälyksi, vaikka se on toistaiseksi opetettua, ei oppinutta.

Ajatus vetää vakavaksi. Tieteiskirjallisuus - siis jännitysviihde - esittelee jo uudenaikaisia helvetinkoneita, jotka osaavat sekä suunnitella maailmanlopun että panna toimeksi.

Taustalla lienee ydinadseen kehittämisen aikaan tutuksi tullut ajatus. Jos kehitetään painonappi, ennemmin tai myöhemmin ilmestyy jostain joku, joka painaa sitä nappia.

Ajatteleeko tuo joku, että se on jumalan käsky tai tieteen vaatimus tai oikein noille kaikille muille, siitä ei ole tietoa. Itdse panisin luottamukseni bakteereihin ja Bachiin.





10. helmikuuta 2023

Lukion biologia


 


Muistikuvani mukaan otsikossa mainittu teos on kustantajan hellimä. Löytäisin tuon tiedon lähteen, mutta sillä ei ole väliä. “Lukion biologiaa” olisi myyty enemmän kuin miljoons kappaletta.

Asian esiin tuomisen syy on yksinkertainen. Biologi on muuttunut ja muuttuu niin nopeasti, että kirjat menevät vähän väliä uusiksi.

Vaikka vanhastaan tiedetään, että koulukirjoja varten jopa lyhyen saksan kielioppi “keksitään” vähän väliä uudestaan, tässä biologiassa on painavaa asiaa.

Otan esimerkin varmuuden vuoksi toiselta puolelta - kemia ja fysiikka ovat muuttuneet samaksi oppiaineeksi, eikä sillä ole väliä, koska osaajia tarvitaan niin paljon .

Mutta esimerkiksi Wikipedian englanninkielinen artikkeli selvittää aivan häikäilemättömästi, ettei orgaanisen ja epäorgaanisen kemian eroa ole enää olemassa. Hiili on se iso asia, mutta pelkästään historialliset syyt selittävät, miksi metaani on orgaaninen ja hiilidioksidi ei.

Samanhenkinen yhdistelmä tuli vastaan, kun pari päivää sitten olin ylistänyt erilaisia kihomatoja ja muita alle millin mittaisi olentoja, joita nimitetään esimerkiksi sukkulamadoiksi.

Tiedettä kansantajuistava lehti, tässä tapauksessa Quantamagazine kertoo iloisesti, että tekoälyn (AI) kehittämisessä näyttää tapahtuvan odottamaton hyppäys kohti parempaa, vakaampaa ja nopeampaa tiedonkäsittelyä, kun muutamat tutkijat ovat keksineet ottaa neuroverkon mallia sukkulamadon hermoston toiminnasta. Se on nimittäin jo selvitetty. Työn alla oleva likvidi neuroverkko reagoi ennennäkemättömän hyvin yllätyksiin. Sitähän elämä on, yllätyksiä.

Itse ohjaavan auton lisäksi suurta innostusta herättävät droonit, jotka etsivät ja löytävät itse reittinsä esimerkiksi pommitetussa kaupunkimaisemassa ja osaavat siis väistellä myös ohjuksia.

Tähän saavutukseen siis tarvittaisiin sukkulamadon toteuttamaa järjestelmää.

Jossain varhaisemmassa elämän vaiheessa sitä olisi hyvinkin voinut masentua mahdottomuudesta päästä jyvälle edes keskeisten luonnontieteiden perusteista. Olimmehan kyllä oppineet eli oppineet olemaan välittämättä esimerkiksi Feynmanin polkuintegraalista, joka saattaa merkitä, että havainnoimamme maailmankaikkeus on kaikkien mahdollisten maailmankaikkeuksien summa. Jo aikana ennen sotia olimme kuulleet, että kaksoisrakokokeessa ja muutenkin hiukkanen kulkee samanaikaisesti kahden eri aukon kautta heijastuakseen takaseinään. 

Kaikki myönsivät, että tämä on vähän paksua, mutta ajatus toimi kokeellisesti. Feynman oli johtanut sen Diracin yhtälöstä.

Mitä se tarkoittaa, sitä ei kukaan edelleenkään tiedä. Jos sukkulamadot ja suolinkaiseet tietävät, ne eivät kerro.

Vielä eräästä lähteestä (“Best Science and Art Writing 2022”) oli lukenut, että eläimet ja varsinkaan hyönteiset eivät osaa puhua, mutta on sellaisia merkkejä, että niiden kognitiiviset kyvyt ovat paljon paremmat kuin ihmisen.

Navigaatiokyvyistä onkin kerrottu lukion biologiassa ja vuosia sitten. Muuttolintujem lisäksi on vaikka mitä hyönteisiä, jotka tulevat vaikka mistä saman tien takaisin “kotiin”. Toisin kuin Robinson Crusoe, joka lähinnä kiukutteli siellä autiolla saarellaan, milloin ei luvannut luopua pahoista tavoistaan rikkoakseen sitten lupauksensa ensi tilaisuuden tullen. - Mainio kirja, muuten.


9. helmikuuta 2023

Uskonrauha



Ruotsalainen asiantuntija ilmaisi asian väärin. Hän sanoi eilen, että hallitus teki virheen. Hallituksen olisi täytynyt ilmoittaa turkkilaisille, ettei koraanin polttaminen liity millään tavalla Natoon. Ja piste.

Puhe on siis Ruotsista. Maanjäristysten vuoksi sotilaallinen turvallisuus tuntuu etäiseltä ja sen mainitseminen asiattomalta.. Silti: niihin asioihin palataan pian.

Suomalaiset kollegani ilmaisivat itseään epäselvästi, kun toimittaja tiukkasi heiltä laissamme olevaa pykälää, jota käyttäen ehkä voitaisiin rangaista tuollaisen teon tekevää, eli uskonrauhan rikkomista.

Me Suomessa sanomme joskus, että esimerkiksi Putin ja hänen joukkonsa rikkovat ihmisoikeuksia.

Koraani-väite ja ihmisoikeus-väite ovat samanlaisia eli kumpaakan ei voi johtaa mistään. Hieman eri yhteydessä käytetään sanaa “aksioma”, suomeksi “väittämä”, tai sitten “postulaatti”. Esimerkki: ympyrä on pyöreä.

Turkki lienee islamia tunnustava valtio, jolla on perustuslain tasoinen viittaus islamiin. Kun väitetään, että islam ilmenee Koraani- nimisestä kirjasta, asia ei ole enää uskontoon liittyä, vaan myös juridinen. Jos maassa ollaan sillä kannalla, ettei esimerkiksi puolustusliittoon haluava kunnioita maan perusarvoja, käsillä on ristiriita.

Onneksi uskonto on tulkinnanvarainen ja epäselvä asia. Meillä maallistuneessa Euroopassa puhe on yleensä jumalan olemassaolosta. Se on tyhmää, koska tuossa asiassa voi tuskin edetä. Puhe on olemassaolon olemassaolosta. 

Toisen uskonnollisen kirjan eli Raamatun kansien välissä on todella paljon käskyjä ja kieltoja. Osalle viitataan perinteisesti kintaalla. Muista pyhittää lepopäivä. Tarkoitus on epäselvä, ja jos kysymyksessä on työnteon kieltäminen sunnuntaina, rikkomisesta ei rangaista - ellei sitten työaikalain nojalla. Älä tee huorin. - Ei rangaistusta nykyisin. Vuorisaarnassa on vaikka mitä. “Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.”

Ne ovat aksioomia, ettei ihmisiä saa tappaa eikä kiduttaa. En näe ristiriitaa, kun sanon, etteivät ihmisoikeudet perustu mihinkään, esimerkiksi johonkin testattuihin havaintoihin perustuvaan luonnonlakiin. Sellaista kyllä ajateltiin ennen, mutta eihän se johda mihinkään.

Minulla meni hetki tajuta, että syytetty oli vakavissaan. Olin tuomarina ryöstömurhaa koskevassa jutussa, ja syytetty sanoi, että se on jokaisen oma vika että kuolee. En ryhtynyt kysymään, onko hänen mielestään paikallaan, että kuka tahansa tappaa kenet tahansa. Hän sai elinkauden vankeutta ja kuoli vankilassa aika pian, kenenkään tappamatta.

Rankaiseminen ei yleensä auta. Yleisestikään kostaminen ei auta.

Kerran luin yhden vanhimista rikoslaeista (Bamberger Halsgerichtsordnung, 1507). Myöhemmin ymmärsin, mikä on vika. Taksonomia.

Historiallisesti ruotsalainen Linné saavutti kuolemattoman nimen luokittelemalla kaikki kasvit. Hän teki sen aivan väärin, ja kärsimme seurauksista vieläkin. Ei ole “elämänpuuta”, jonka latvassa killuisi ihminen ja jonka jokaiselle oksalle, risulle, lehdelle ja silmulle voisi antaa esimerkiksi kreikankielisen nimen. Ei ole edes elämänverkostoa, koska tuo yleinen yhteyksien järjestelmä muuttuu koko ajan, tuhoaa ja luo itseään, muuntelee energian ja aineen käyttöä ia siis informaatiota itsestään.

Entä uskonrauha, rikoslaissa? On se uskomaton. Turkkilaisille voisi sanoa, että oikeastaan vuodesta 1279 valtakunnan herrat ovat vannoneet säilyttävänsä kirkko-, koti-, käräjä- ja naisrauhan. Sitä kaikki asianomaiset alamaisesti noudattakoot.


7. helmikuuta 2023

Maan kätkössä




Kuvan kirja, jonka ovat toimittaneet Veikko Huhta ja Eeva-Liisa Hallanaro, tarjoaa tilaisuuden.

Kirja on todella syytä hankkia. Uskokaa minua: se ei ole sitä mitä päältä katsoen luulisi. Se näyttää tulevien asiantuntijoiden, etenkin korkeakoulutason opiskelijoiden tenttikirjalta, joka on oudosti kirjoitettu hiukan kosiskelevan vetävästi eli suurty sujuvuutta tavoitellen. Se näyttäisi olevan selostus erilaisista tarpeettomista otuksista ja olennoista, joista monet ovat niin pieniä ettei niitä näekään. Eikä varmaan ole syytä selvittää itselleen valeskorpioneja, ratasaeläimiä ja sukkulamatoja?

Erehdys.

Tässä on tilaisuus ja hyvä aihe syventää dramaattisesti käsitystä todellisuutta. Näillä neuvoilla tämä tapahtuu täysin ilman metafyysistä taivastelua. Pelkkiä tosiasioita, vain tutkimuksen selville saamaa.

Virsikirjan kunnianarvoisille kirjoittajille voisi sanoa, että kuuluisa säe “minä vaivainen oon, mato matkamies maan”, menee täysin pieleen. Ihminen on tilapäinen syöpäläinen kunnianarvoisan madon maailmassa.

Ihminen on lyhyen lajihistoriansa aikana osoittanut kykynsä kaiken mahdollisen tärvelemiseen, etenkin elämän.

Meille raamatullinen ajatus ihmisestä luomakunnan herrana (ja englantilaisesta aatelismiehestä ihmiskunnan herrana) on typerä ja väärä.

Maapallon runsain oliolaji, joka pitää elämää yksin yllä, on bakteeri. Sen yhteydessä on mainittava arkeoni. On edelleen epäselvää, ovatko nämä kaksi jotenkin samaa päähaaraa tai sivuhaaraa. Tieto molemmista on varsin uutta. Jälkimmäisiä sanottiin “arkkibakteereiksi” vielä pari vuosikymmentä sitten, kun niiden jäljille päästiin.

Kiloina mitaten näitä kahta on maapallolla kymmenkertainen määrä verrattuna kaikkiin kasveihin ja eläimiin. Ne vastaavat energian sitomisesta ja ravinteiden kuljettamisesta käyttämällä välineinään muun ohella puita ja kasveja.

Lukijalla on tilaisuus haltioitua, jos hän tuntee siihe tarvetta. Erilaiset hajottajat ja lahottajat, joista saattaa tulla mieleen home tai lattiasieni, ovat huolehtineet molekyylitason alapuolella kierrättämisestä miljoonia vuosia. Siellä on todella olioita, joiden entsyymeillä jopa erittäin kova ligniini ja esimerkiksi kitiini hajoavat. Kun aine on atomitasolla periaatteessa häviämätöntä, jokainen kudostemme hiukkanen on ollut aikaisemmin muussa käytössä.

Hätäisimmät voivat tyytyä kirjan viimeisiin lukuihin, “mikrobit” ja “suurenmoinen hajottamo”. Suosittelisin kyllä paneutumista lisäksi ainakin hämähäkkeihin ja punkkeihin.

Tässä kirjassa nyt helppotajuisesti esitetty tulee olemaan kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua yleissivistystä. Jos täällä on siinä vaiheessa väkeä, jolla on kyky saada aikaan jotain, esimerkiksi elinympäristön parantamista, tuossa on aineksia asioiden ymmärtämiseen.

Vanhana humanistina olisin sitä mieltä, että mikrobiologian ja fysiikan perusteet olisi kytkettävä kaikkeen opetukseen.

Perinteemme on toinen. Esimerkiksi minä en ole lukenut missään laitoksessa biologiaa. Lukiossa meillä oli sielutiedettä (psykologia).

Näihin asti on ollut pakko ruveta friikiksi ja harrastaa esimerkiksi lintuja tai kasveja (kuten itse tein). Ei ole ollut kirjallisuuttakaan. Tottahan me katselimme apinan kuvia isoista kirjoista, mutta miten apina toimii, siitä meillä ei ollut aavistustakaan. Ja maailmamme on tänäänkin sellainen, että moni on esimerkiksi “bakteerikammoinen” tietämättä kuljettavansa itse elimistössään useita kiloja - bakteereita. Ilman niitä ei eläisi.


6. helmikuuta 2023

Pietari





Lisäsin eiliseen kirjoitukseeni kommentin. Pietarin suomalaiset on sangen tutkittu aihe.

Pietarin suomalaisessa seurakunnassa oli 1890 ainakin 15 000 jäsentä ja oma kirkko. Sillä oli Suurella Tallikadulla oa kirkko ja sen yhteydessä toimi suomalainen yhteiskoulu. Seurakunnan viroissa olivat toimineet muiden ohella Uno Cygnaeus ja arkkitehti Eliel Saarisen isä Juho Saarinen. 

Pietariin muutti Suomesta enemmän ihmisiä kuin Amerikkaan. Tämä lause sanoo aika vähän, koska Pietari oli tyypillisesti työpaikka, johon ei läheskään aina siirrytty pysyvästi. Toisaalta esimerkiksi rautatieläisiä oli siellä aina.

Alan tutkimuksen suuri nimi oli hiljattain kuollut Åbo Akademin professori Max Engman, joka selvitti keisarikunnan ajan lisäksi myös vuosia 1918-1920 etenkin Karjalan kannaksella.

Pietarin välillinen vaikutus on jossain määrin haihtunut muistista, vaikka Helsinki rakennettiin pienois-Pietariksi ja siitä huolimatta että esimerkiksi maamme musiikkielämä kytkeytyi lukuisin sitein emämaan suurkaupunkiin.

Esimerkki Pietarin suomalaisesta on marsalkka Mannerheim, jolla oli takanaan epäonnistunut mutta taloudellisesti hyödyllinen avioliitto venäläisen kauppiaan tyttären kanssa, kun hän palasi Suomeen 50-vuotiaana vuonna 1918.

Venäjällä oli kymmeniä suomalaistaustaisia korkeita upseereita, liikemiehiä, lakimiehiä ja sieltä hakivat oppinsa sekä esittävät taiteilijat että kielentutkijat. Akateemikkona istui jo varhain A.J. Sjögren, joka järjesteli ja neuvoi matkoilleen sekä M.A. Castrénin että Lönnrotin.

Jos ketä asia kiinnostaa, katsokaa hakukoneilla - myös finna..fi:stä Max Engman.

En tosiaan tullut edes maininneeksi, että Pietarin seudun suomalaisten tutkiminen ja listaaminen on yhtä naurettavan mahdoton tehtävä kuin olisi Tukholmassa oleskelleiden, esimerkiksi 1960-1980-luvulla.

Ja näin ollen eräissä kommenteissa haukutaan väärää puuta. Mutta olen itse syyllinen. Jätin toistamatta tosin usein mainitsemani tosiasian. Minä en ole milloinkaan, en kertaakaan käynyt Venäjällä enkä Neuvostoliitossa. Väittäisin tuntevani Venäjän kulttuuria kohtalaisesti, mutta valitettavasti venäjän kielen taitoni on lähes olematon.

Mielestäni tämä on anteeksiantamatonta.

Myös eilen halusin mainita lyhyesti venäläistaustan kipeydestä Suomessa ja otin oman sukuni esimerkiksi. Mutta itse olen häpeällinen esimerkki. Hahmotan kyllä sen, että tämän päivän putinismi on osa suurta ja kauan kestänyttä kuviota. Mitään sellaista en osaa tuosta asiasta sanoa, jota toiset eivät olisi jo sanoneet asiantuntevammin.

Outoja piirteitä paljastuu. Vaikka olin liikkunut Euroopassa jopa ihan yksin jo lukiolaisena, Yhdysvaltoihinkin menin ensimmäisen kerran vuonna 1996 ja asetuin apurahoituksen turvin Los Angelesiin. 

Isäni toimi toisin. Tämän kirjoituksen kuvassa hän on vuonna 1961 äitinsä, neljä kertaa Siperiaan viedyn tätinsä ja kahden muun sukulaisen kanssa isänsä kotitalon paikalla Pargalassa eli Haapakankaalla, raitiovaunumatkan päässä Pietarin Suomen rautatieasemasta. Hallussani olevien karttojen mukaan täsmälleen tuossa kohdassa ei ole rakennusta edelleenkään, mutta katsomassa en siis ole käynyt. Tarkan suomalaisen topografikartan mukaan FSB:n edeltäjän eli Tsekan ahkerasti täyttämä hautausmaa on kätevästi aivan vieressä.