Uusi menneisyys

 

Sanojen takana ei ole mitään. 

Olen lukenut näin, ihan kirjasta.

En ole tuota mieltä. Laitan ajatuksen näkyviin arvostelemista varten. Oma arvosteluni on siis tältä osin kielteinen.

Menemättä viisaustieteeseen huomautan silti, etten kannata I. Kantia tältä osin. Kun kohotan leukaani ja ihailen pellon ja metsän vihreän värin lukemattomia sävyjä, en oman ajattelutapani mukaan näe “todellisuutta”, vaan näen kuvan.

Käytännön elämässäni tuota eroa ei ole paljon. Tosin kohta puran kamerastani kuvat; kuten ennenkin, kuvaan etenkin lehtiä. Suosikkini on vaahtera. Kenen ei olisi? Kuin kurottuvia, pieniä käsiä. 

Jos opettaisin lapsia, sanoisin että kissa näkee toisin. Vähän isommille saattaisin sanoa, että lintu sekä näkee että reagoi eri tavoin kuin me. Sinä näet lautasella nakkimakkaran, lintu herkullisen hyönteisen, joka on kömpimässä sen makkaran yli.

Ja lusikallisessa multaa on linunradalinen elollisia olentoja eli silmälle liian pieniä, karkeille aisteillemme ylivoimaisen sukkelia olioita, jotka ovat määritelmämme mukaan elollisia. Ne pystyvät liikkumaan esimerkiksi aineenvaihduntansa ajamina, ja lisäntyään. Ne osaavat kuolla eli kierrättää molekyylejään.

Sivuutamme tässä sen, että “elämä” ja samoin “aine” ovat perimmältään hyvin epäselviä käsitteitä. Suorastaan mielivaltainen on “sana”. Ehkä linnut, kalat ja puut eivät osaa puhua eli muodostaa sanoja. Niiden käyttäytymisestä käy silti ilmi, että niillä on hyvin monia ja erittäin hienoja keinoja ilmoittaa: vaarallinen XXX lähestyy, tai “syötävää”.

Kun tutkin lähes päätoimisesti keskiajan oikeushistoriaa, en enää uskonut iskulauseeseen (miten se todella tapahtui - Mommsen), saati jupinaan, jonka mukaan historiasta voi ottaa opikseen.

“Uutuus” keksittiin noin vuonna 1079. Tämä “novitas” alkoi näkyä siinäkin, että sekä paavi että keisari antoivat uusia lakeja, joita kaikkie tuli alamaisesi oudattaa. Siihen asti oli julkaistu erilaisia muunnelmia muka roomalaisesta oikeudesta. Vakaumus oli sitkeä. Vanha on hyvää, uusi on pahaksi.  Tarvittaessa Fredrik II sanoi Saladdinille sujuvalla latinan kielellä “It’s a deal”, ja niillä mentiin.

Piti katsoa, miksi sellainenkin 1800-luvun alun ranskalainen kirjailija kuin Stendhal (salanimi, oikeastaan Marie-Henry Beyle) roikkuu listoilla. 

Olin unohtanut. Hän oli modernimpi kuin tuskin kukaan nyt kirjoittavista. “Punaista ja mustaa” on samaa käsittämätöntä tasoa kuin  Tšehov. Mielenliikkeiden ja maiseman mutkikas yhteys, tulevaisuus menneisyyden määrääjänä, kokemus - kaikki on mukana. Stendhal muuten osallistui Napoleonin sotiin nuorena upseerina.

Romaanikirjallisuus sai hiukan huonon maineen, kun Tolstoin “Sotaa ja rauhaa” alettiin sanoa maailman parhaaksi romaaniksi, vaikka kirjoittaja ei osannut organisoida tekstiään, ja Dostojevskista tehtiin suuruus, vaikka hän oli eräin kohdin teksteissään sekopäinen saarnamies.

Myöhemmin ranskalaiset Proust ja Camus löysivät asioihin, joissa tiede tylsyttää hampaansa, ja omana aikanamme esimerkiksi pari japanilaista ja etelä-amerikkalaiset Borges ja Marquez näkivät totuuden tuolle puolelle. 

Tässä kohdin tulee mieleeni vain Ezra Poundin muotoilu: kirjallisuus on uutinen, joka pysyy uutisena.

Näen sen taas kohta, koska tapani on katsoa “lineaariuutisia” televisiosta. Itse sanoin niitä ennen iltauutisiksi.

Lääkepatentti

Tilanne on luistanut sellaiseksi, että vakavasti otettava oikeudellinen kirjallisuus on muutaman kustantajan takana, ja hinnat ova erittäin korkeita.

Siksi tässä on sellainen kummallisuus kuin pari asialliseksi tarkoitettua huomautusta laista ja hinnoista, etenkin patenteista.

Vaikka toimin viimeisen vuosikymmeneni työelämässä teknisten korkeakoulujen piirissä, lääkkeet ja rokotteet olivat erikoisalaani. Ehdin vielä Kalifornian yliopistoissa käydä läpi kysymystä periaatteessa bilogisista prosesseista, joilla oli ja tulee olemaan dramaattisia vaikutuksia. 

Kysymys on hyvin vaikea. Pääsäännön mukaan patentoitavissa oeva keksintö on artefakti eli keinotekoinen. Juuri ,itään suoraan luonnosta otettua ei voi patentoida. Kasvinjalostajan oikeussuoja on kapea poikkeus, jota ei käytännössä juuri tarvita.

Silti: penisilliini on “kasvi”. Tietysti on väärin sanoa yleistävästi siniä kasveiksi, mutta antibioottien lähtökohtana olivat ravintoliuoksilla ruokitetut homesienet. Jopa lääkkeenä niitä vanhempi sulfa sulfonamidit) liittyy nykyisin monin tavoin bakteerien ja mikrobien toimintaan.

Nobelin palkinnon ansainnut Salvarsan oli 120 vuotta sitten kehitetty arseeniyhdiste, joka pystyi ainakin joissakin tapauksessa tappamaan syfiliksen taudinaiheuttajamikrobit niin että mikrobinkantaja jäi henkiin. 

Tällä hetkellä tähtäimessä ovat tietysti syöpätauteja parantavat lääkkeet, jotka ovat hyvin erilaisia kuin solunsalpaajat. Tiettävästi myös diabeteksen eri tyyppejä parantavia valmisteita on, ja patenttiriitoja niistä käydään parhaillaan.

Suomeen kehittyi jyvä lääketeollisuus osittain siksi, että aikaisemmassa patenttilaissamme lääkeaineiden patentti kiellettiin. Niinpä mellä kopioitiin toisista maista tuotuja lääkkeitä, ja alalla vihjailtiin joskus, että Suomesta viedään Neuvostoliittoon Länsi-Euroopassa, Englannissa ja USA:ssa patentoitujen lääkkeiden kopioita eli rinnakkaisvalmisteita, ja että kysyntä on kiihkeää. Vanhemman ajan lääkärit omistivat usein tuhdin määrän lääketehtaiden osakkeita - Medica, Leiras… Orionin yhtiökokouksessa istui usein pienikokoinen mies, Ylppö.

Nämä asiat eivät kuulu yleissivistykseen. Niin se vain meni, että esimerkiksi Saksassa IG Farben omisti filmien ja myöhemmin muovien osaajan Agfan ohella muun muassa lääketehtaan (Bayer). Eräs konsernin osa valmisti nimellä Zyklon B myrkkykaasua, jonka keskeinen käyttöpaikka oli Auschwitz. Aineen herätehaju oli SS-hallinnon pyynnöstä poistettu, ja se suretti IG Farbenia, joka pelkäsi patenttinsa puolesta. Myrkkyihin lisätään usein käyttäjän turvallisuuden takia huomiota herättävä haju tai väri. Siksi kai tenttukin oli aikoinaan sinistä; denaturoimaton sprii oli ja on väritöntä.

Eilen D. Trump ilmoitti laskevansa lääkkeiden hintoja. Jäin miettimään, kuinka moni tuon uskoo. Tunnen sen verran amerikkalaista patenttijärjestelmää, välikaiskieltoja turvaamistoimenpiteitä, että oman arvioni mukaan myös USA:ss presidentti voi tässä asiassa määrätä mitä haluaa. Vaikutusta sillä ei ole.

Varsinkin kun kaikki lääketehtaat tuntevat paremmin kuin hyvin analogiamenetelmät. Hyvin usein on mahdollista valmistaa patentin suojaama aine jollain aivan erilaisella menetelmällä ja toisista lähtökohdista. 

Lisäksi on aineita, jotka ovat yhtä häkellyttävän yksinkertaisia valmistaa kuin eräät design-huumeet.

Tuomioistuimissa on teknisen alan asiantuntija ja asianajajalla on usein patenttijutussa parinaan patenttiasiamies, joka on insinööri, kemisti tai vastaava.

Koska olen ensin ajanut ja sitten käsitellyt patenttijuttuja Suomessa ja muualla yli 60 vuotta, tyydyn tässä vain sanomaan, että tuo yhdistelmä ei aina toimi. Oikeudellisen ja teknisen asiantuntemuksen väliin jää sauma.

Vuonna 1945 Neuvostoliitto vei valtaamastaan Saksasta koneet, mutta USA patenttikirjat taustaselvityksineen. Lääketehtaiden ja lääkepatenttien suurmaa on kuitenkin edelleen Sveitsi. - Kun muinoin tentin oikeustieteellisessä siviili- ja kauppaoikeuden laudaturit, paras ja hienoin teos oli sveitsiläinen, Blum-Pedrazzini. Muutamat suomalaiset asianajajat käyttivät saksalaisia lähdeteoksia, jotka olivat kohtalokkaasti vanhentuneita ja ajoivat ekvivalenssiopin hetteiselle suolle.

Tällä hetkellä sangen suositeltava englanninkielinen yleisesitys - opiskelijatasolle tähdätty - on “Intellectual Property in  the New Technological  Age: 2023  Volume I: Perspectives,  Trade Secrets & Patents.  Peter S. Menell,  UC Berkeley School of Law.  Mark A. Lemley,  Stanford Law School.  Robert P. Merges,  UC Berkeley School of Law.  Shyamkrishna Balganesh,  Columbia Law School.

Kalastus

Lopulta päätin ostaa sen kellon. Nyt vertailen oikean verenpainemittarin ja Garminin kellon antamia tietoja. Ei hullumpaa.

Flimmerin takia lepopulssini on siinä 90. Kun kävelin hallissa parisataa metriä autolle, syke nousi 120:en ja pysyi siinä aikansa. Lääkitys siis on, ja yhteys lääkärin kanssa toimii.

Kelloliikkeessä oli tiskin takana kaveri, jonka kanssa olen asioinut varmaan 15 vuotta. Hän on Raumalta lähtöisin. Ehkä en ole koskaan kertonut, kun ajattelin ostaa melkein korttelin kokoisen puutalon irtaimistoineen kirkon eli ikivanhan luostarin kulmalta.

Tietoni mukaan kaupungin vanhassa osassa ei saa pitää edes anopin kuvaa rullalle käärittynä keittiön kaapissa ilman kahden siihen toimeen halukkaan ja esteettömän henkilön oikeaksi todistamaa Museoviraston lupaa. Ei tosin ollut rahaakaan. Mutta kaupan mukana olisi tullut 32 vai oliko se 64 hengen kristallinen viini- ja viinalasikokoelma. Tosin en juo, paitsi vettä hampaita pestessäni ja yleensä jääteetä ruuan kanssa. 

Lisäksi niillä kulmilla asteli kovissa kauluksissaan A. Kordelinin haamu. Rauman poikia, mutta ei pelannut Lukossa. Luin vihjeen ja kirjan saatuani elämäkertateoksen, jossa kerrottiin, että Hj. Nortamo itse asiassa vihasi Raumaa ja raumalaisuutta ja livahti Poriin lääkäriksi ja joutui siellä hyvin vakaviin kysymyksen rouvansa kanssa, joka menetti henkensä. Raumalla asianajotoimintansa aloittaneen Risto Rytn elämän myöhemmät piirteet tiedetään, tosin virheellisesti. Rouva Gerdan puolen sukulaisen hyvin dokumentoidun kuvauksen mukaan RR oli hyväsydäminen, ihmistä ymmärtävä henkilö, joka satakuntalaiseen tapaan piti tylyn oloista ilmettä mutta toimi hyvin taitavasti jopa sellaisten onttojen miesten kuin Mannerheimin kanssa. Tai ainakin temperamenttinsa vuoksi välillä vaivalloisen kanssa-satakuntalaisen Linkomiehen seurassa. Miten hänkään kesti samalta seudulta ollutta Maila Talviota, se on arvoitus. Muistelen, että yleensä aina mielevän Hannu Tarmion luonnehdinta oli “kammottava akka”.

Kelloliikkeessä katsoin tekstiviestin puhelimestani. Korttinne on suljettu turvallisuussyistä. Kokeilimme kaupan koneella. Ei toiminut. Onneksi tekstarissa oli linkki. Nyt  vain viisi minuuttia pimpelipomia, ja puhelimeen tuli ihminen, joka teki tarpeelliset kysymykset. Pankki oli monitoroinut yityksen ostaa Visallani jotain hintaan 3 euroa 19, Kyproksella.

Puhelimessa todettiin, että verkkotunnukset toimivat. Sanoin p-hising ja sain myöntävän vastauksen. Ihminen, ei AI.

Joka tapauksessa ostos maksettiin kotoa koneella ja tänään kävin hakemassa sen. Uusi kortti tulee viikon kuluessa.

Moninkertainen hyvä onni ja ymmärrys omasta tyhmyydestä: kotona on hyvä olla vähän käteistä, että pääsee esimerkiksi kauppaan. Oli minulla povitaskun pohjalla kahdeksankymppiä.

Vaikka on meillä toimivia kortteja.

Lassi Nummella, joka oli hyvin ystävällinen ja kunnollinen mies, oli Borsalinon tai vastaavan sisään hikinauhan ja kankaan väliin käsin ommeltu tarkoin taiteltu 10 000 markan seteli, jollaista sanottiin Snellmanin kuvaksi, sattuneesta syystä. 

Pitäisi tarkistaa jostain, mikä seteli, vaikka veikkaisin niitä Eliel Saarisen alastonhahmoja. Laulu alkaa “Vallesmanni lakituvass’ kiroili ja hääri, kun hummeripoika lompakosta satasia kääri”. Hurahuhhahhei - siellä Mannakorven mailla, siellä paljon on tiputettu pontikkaa.

Jotenkin trumpilainen kuva. Lakitupa ja lompakko satasineen….

Komposti

Eilen saimme lukea tunkiosta. Tunkio on avokomposti. Toisessa b seassa kovasti ilmaa, toisessa ei. Avainsana on “aerobinen”. Kompostoivaan ulkokäymälään tarvitaan kariketta. Sitä saa vaivattomasti ja varmasti kaupasta.

Jotkut huippukirjoittajat, kuten Philip Ball, pilkkaavat lempeästi biologeja. Sietääkin. Silmääni ei ole sattunut fyysikkojen pilkkaa, vaikka hekin olisivat sen ansainneet.

Juha Seppälä näyttäisi kirjoittaneen tutun epätoivoisesti kirjojen hävittämisestä (“Merille”). Ehkä päähenkilö yrittää kompostoida osan ja säilyttäää maanalaisessa piilovarastossa todella tärkeitä niteitä, kun lukeminen nyt kuitenkin on loppumassa.

Kirjojen ja aikakauslehtien kompostointi ei taida onnistua ainakaan helposti, koska painopaperissa ja nidoksessa on muovia seassa. 

Itse kuulun niihin, joiden mielestä muovi on paholaisen keksintö, vaikka minulla on nytkin kirjoittaessani muovia molemmat kädet ja suu täynnä. Näppäimistö, hiiri ja suussa piippu, jonka suussa pidettävä osa on jotain bakeliittia ja koppa ainakin periaatteessa Korsikalla menestyneen kanervan juurta eli briaria, joka lukemani mukaan on nyt loppumassa. Kotimaiset nysät sorvattiin ennen visakoivusta. Olen kokeillut merenvahapiippuja, joiden imukkeen ainakin väitettiin olevan meripihkaa, joka on fossiloitunuta muinaisten havupuiden pihkaa. Merenvaha taas on magnesiumsilikaatti.

Ei maksa vaivaa.

Kävin valokuvaamassa hiirenkorvia, lahoavia maassa retkottavia runkoja ja näkymätöntä taloa. Tuo Keltaisen talon mäki, jonka joku pontsari voisi ostaa ja rakentaa ihastuttavan silokallion päälle jotain ökyä, kantoi päällään talon lisäksi ulkorakennusta. Sen repimiseen ja tunkion tasoitteluun osallistuin itse lapion kanssa 70-luvulla. Paikat olivat täynnä lasinsirpaleita ja ruostuvia säilykerasioita, joissa luki “Charka” tai “Beef; made in America”. Onhan tämä entistä Porkkalan vuokra-aluetta, jossa hallitsi Neuvostoliitto vuoteen 1955.

Tunkio ja komposti ja metsä ja tuomioistuimen päätöksen luonnokset ja minä itse olemme mielestäni aivan samanlaisia. Olemme osa kiertokulkua, ja molekyylimme ovat meillä vain lainassa.

Björn Wahlroos, joka tunnetusti on ihmisenä hiukan yksinkertainen, sanoo televisio-ohjelman mainoksessa itsetietoisesti hymyillen: sinä siis kysyt minulta, mikä on kaiken tarkoitus. Kaiken tarkoitus on molekyylien palaaminen kiertoon. Eihän tuo Wahlroos tainnut edes palauttaa salkkua ja polkupyörää, kun hän alkoi rikastua Kourin siivellä pankin hankkimilla rahoilla. Muista ajan. Auttelin kustantajaa Pentti Kourin muistelmateoksen viimeistelyssä painokuntoon 1996. Kourin käsin kirjoitettua tekstiä mahtui ehkä kolme sanaa riville ja kuusi riviä sivulle.

Pojat olivat bulvaaneja. Tuo välillistä edustajaa tarkoittava sana tulee venäjän kielestä, jossa “bolvan” tarkoittaa tyhmyriä. Kysymys on oikeustoimien tekemisestä jonkun toisen lukuun. Kun itse olin tuolla lakialalla, tapana oli merkitä kiinteistön kauppakirjaan ostajaksi nimeni lisäyksin “perustettavan yhtiön lukuun”.

Mainitsemani biologien ja fyysikkojen tietty tyhmyys on yliyksinkertaistamista. Einsteinia hämmästeltiin, kun hän kirjoitti 1904 väitöskirjan fysiikasta (Eine neue Bestimmung der Moleküldimensionen). Johtavat fyysikot sanoivat hänelle, että kaikki olennainen fysiikasta on jo keksitty. 

Biologiassa elollisen ja elottoman suhde on kriittinen. Kehitysoppi on kyllä oikea mutta ei tyhjentävä. Lähtöarvojen sattumanvarainen vaihtelu voi näkyä esimerkiksi pässin sarvien muotona. Termiiteillä ei näytä olevan suunnitelmaa eikä tavoitetta, kun ne rakentavat pelkin feromoniärsykkein järkyttävän hienoja, jopa yli viisimetrisiä kekojaan.

Sopeutuvimman (vahvimman) henkiinjääminen on mielestäni esimerkki kehäpäätelmästä. Sopeutuminen tarkoittaa henkiin jäämistä ja “yhtälö” sanoo, että henkiin jäävä jää henkiin.

Tunkio

Hiljan keksin mennä Kauklahteen vanhaa tietä koulun puolelta eli rautatiestä länteen. Joku oli rakentanut 15 kerrostaloa Masalaan. Ennen isommalle tielle kääntymistä on se paikka, joka nimetään keskiaikaiseksi asuinpaikaksi. Itse asiassa se on esihistoriallinen asuinpaikka.

Vaikka tietäisitte, mikä Kehä III:lle ja junaan näkyvistä katoista on Korkmanin talon ulorakennus, älkää menkö sotkemaan paikkoja..

Lähellä oli muuten laituri, johon S/S Adlercreutz purjehti aikoinaan ja jota myös Hvitträskin herrat arkkitehdit käyttivät, sikäli kuin vilkkkaalta sukupuolielämältään kerkisivät. Hörypurresta tunnetun suvun edustajat olivat toimen poikia. Heitä sakotettiin vähän väliä tappelemisesta maantiellä, joka siis on edelleen alinen Viipurin tie tai nykyaikaisemmin Kuninkaantie. Se lienee Suomen toiseksi vanhin maantie, heti Hämeen härkätien jälkeen, ja siitä ajan kauppaan.

Nykyiset tuon nimen kantajat tunnen sävyisinä. Joku ihmettli, ikseivät nämä vaihda nimeään helpommaksi, ja vastauksena muistelin, että Juhana III:n antaman lain mukaan nimensä muuttava aatelismies pitää mestattaman. Suomennos, Kotkaristi, olisi kyllä komea.

Muutaman kerran olen luullut näkeväni tuolla tiellä vilahduksen Kaarle-herttuasta, joka on menossa Raaseporiin herjaamaan Klaus Flemingin ruumista. Katso lähemmin Edelfeltin maalaus. 

Tämä Kirkkonummen seutu oli Viron puolena Paadisten luostarin maita keskiajalla ja kuului luultavasti pitkät ajat sitä ennen sekä ruotsin että balttilaisten kielten ja niiden edeltäjien vaikutuspiiriin.

Sen sijaan puheisiin nahkakansasta eli nykysaamelaisten esi-isistä, joita siis olisi parveillut Suomen sisämaissa niin että Kirkkonummellakin on Lapinkylä, jätän omaan arvoonsa. Pohjanmaalla on Lappajärvi ja Lapua eikä Kyrö kai liity kytösavuihin vaan tarkoittaa kallioista paikkaa.

Hakukoneesta näen että useatkin arkeologit rakastavat tunkioita. Tunkioilta löytää todella paljon ihmisistä, ihmissuhteista, sodasta ja kaupasta kertovaa tavaraa.

Erittäin etevää on nykyisin tutkimus, jota kukaan ei varmaan kadehdi tekoälyltä (AI). Jätevesistä ja jätöksistä eli siis paskan penkomisesta saa hyvin tarkasti selon syödystä, elimistön läpi kulkeneesta aineesta.

Sääli että ihmiset haluavat olla kadehditulta seudulta ja suurta sukua. Kun opetin kulttuurihistoriaa (Turussa) ja tutkin suomalaisia tuomareita ja heidän taustojaan, ymmärsin menetelmäni vääräksi. Ei pitäisi olla niin kiinnostunut merkittävistä ihmisistä tai paikoista, vaan merkityksettömistä.

Sosiaalisesti ja kulttuurisesti “tunkion penkominen” olisi ehkä antoisampaa. Tuo meidän histoirallinen paikkamme, joka on kartassa merkitty vihreällä suojelualueeksi, tuottaa tunnistaa esimerkiksi särkyneitä keskiaikaisia astioita. 

Kivikauden työmaat ovat kiinnostavia toisin kuin yksittäiset esineet. Meillä on vähän ympäri Suomea paikkoja, jotka ovat täynnä pilalle menneitä kivikirveitä ja etenkin iskoksia eli kiviesinettä muokattaessa syntyneitä sirpaleita, ikään kuin kiven “lastuja”. Toiminnan laajuus, suunnitelmallisuus ja tekijöiden taito tulevat vaivatta näkyviin.

Kun tutkin korkeimman oikeuden arkistoa, etsin konsepteista huonojen esittelijöiden papereita, joita oli ennen ratkaisun antamista jouduttu kovasti korjailemaan. Prosessi eli ratkaisun syntyminen oli kiinnostavaa. Valmis ratkaisu oli jotenkin masentavan toisteinen. Esimerkiksi Suomen rakentaminen grynderivuosina 1950-luvulta alkaen näkyy tuomioista. Erilaiset rakentajat yrittivät tietysti välttää vastuu etenkin rakennusvirheistä. Vielä esittelijä toimineet Miettinen ja Leivonen ja pari muuta kehittivät perustelut, joilla lannistettiin esimerkiksi Keskus-Sato, jonka asiamies kyllä oli myöntänyt oikeudessa, että hissikuiluissa oli puolitoista metriä vettä, mutta se oli yhtiön konekirjoittajan vika ja yksin hänen vastuullaan…

Tapana oli silloin ennen merkitä asunto-osakeyhtiön perustajaksi konekirjoittaja-sihteerit, esimerkiksi Ritva ja Raili, tai Terttu ja Marja-Liisa, joka tapauksessa nöyrää väkeä. Rakentajat ja kaupungin insinöörit istuivat Palacen toisen kerroksen ravintolassa ja vetivät viinaa niin että nuppi tutisi.

Sir John Soane

https://www.soane.org/ 

Soane inhosi voimaperäisesti poikaansa ja kävi pitkän oikeudenkäynnin tehdäkseen tämän perinnöttömäksi ja yhtä pitkällisen kampanjan saadakseen lobatuksi lain, jolla valtio osti hänen kotinsa ja kokoelmansa Lontoon Holbornessa, rajoittamattomin okuksin vuodests 1837, jolloin hän itse suvaitsi kuolla. Niinpä kävin poikani kanssa tuossa kotimuseossa ja olisin mielelläni ostanut sen hänelle, mutta ei ollut rahaa.

Ehkä se ei olisi ollut hyväksikään, koska toisin kuin verkossa kerrotaan, kotimuseo on juuri keskeneräisyydessään täydellinen. Se on lähempänä aikakonetta kui Heinlein, Asimov ja Clarke voisivat edes yhdessä kuvitella.

Mutta aikakausi sattui olemaan sellainen, että tämä Soane, hiton kauaskatseinen arkkitehti ja etevää piirtäjä, oli koonnut ympärilleen esineistöä, joka elää pysyvästi. Jutun kuvasta arvaa, että seinillä on kavereiden penselöimiä tauluja, kute siis Turnerin. Ja on Reynoldsia ja Hogarthia…

Mennessään tai tullessaan voi sylkäistä katuvarren “Bomber” Harrisin patsaalle. Hänen käsialaansa olivat Saksan kaupunkien siviileille suunnattoman tuhoisat toisen maailmansodan pommitukset, amerikkalaisten järjestelemää Hampuria lukuun ottamatta, ja ihmisenä hän edusti sitä englantilaisuutta, jota Soame ei edustanut. 

Varsinainen Harrisin muistomerkki on “Tenavat”-sarjakuvan Ressu. Harris lensi I maailmansodassa juuri samalla lentokoneella kuiin Ressu eli Snoopy kuvitelmissaan, Sopwith Camelilla. “Kirottu” punainen paroni Richthofen lensi Fokkerilla.

Siinä on samoilla kohdin myös Bush House, joka liittyy mielessäni suomalaiseen propagandaan Lontoosta käsin. Ainakin Matti Rossi ja Anselm Hollo, jotka tapasin kunnioituksesta läähättäen ollessamme Matti Turusen kanssa Lontoossa 1965, työskentelivät siellä BBC:n maailmanpalvelun aalloilla suomeksi. Joten muistoista palavat lukuisat Lontooseen sijoittuneet suomalaiset, kuten lasteni setä Harjunpää, joka oli merimiespappina internoituna sotien aikana ja pelastautui sitten Kaliforniaan Berkeleyn professoriksi. Hänellä oli sellainen silmä ja korva, että hän osasi soittaa Matteus-passion pianolla ulkoa, mutta puolison valinnassa samaa lahjakkuutta ei ollut. Ja kun tuo juovuttaviin juomiin mieltynyt puoliso oli virolaislähtöinen Selma, mieleeni tulee myös Erkki Tuomiojan “Häivähdys purppuraa”. Kertomus virolaisista Hella Wuolijoesta ja hänen Lontoossa viihtyneestä kommunistisiskostaan Salmesta uhmaa kaikkia uskottavuuden lakeja, ja on totta.

Kävelymatkan päässä on vielä yksi hyvin mielenkiintoinen kotimuseo, Churchillin komentobunkkeri. Hän se muuten todellisuudessa keksi Saksan pommitukset. Bunkkerissa on tuhkakupissa puoliksi poltettu sikari ja sängyn alla puolillaan oleva pissapotta, jonka neste ei liene aitoa. En muista nähneeni vaaleita haalareita (boilersuit) ja koppalakkia. Churchill oli oikea eversti ja oikea sotakirjeenvaihtaja (buurisodasta). Sotahistoria, josta hän si nobelin, on puuta heinää, mutta hän rikastui englantia puhuvien kansojen historialla kirjoittamalla kuin W. Manchester eli äärimmäisen vetävästi ja panemalla ainakin puolet omiaan sekaan. Manchesterin Churchill-elämäkerran “The Last Lion” keskimmäinen osa kannattaa lukea.

Henkilö, jolta alkujaan sain vihjeen Soanen kotimuseosta ja neuvon ostaa Burberryn vahakangastakki, antoi Sir Robin Jacob, joka vei minut poikani kanssa Gray’s Inniin lounaalle. Se on se uudempi lakimieskerho, vasta 1400-luvulta. Naulakko oli täynnä tuomareiden mustia viittoja ja valkaistusta karvasta tehtyjä peruukkeja. Kun kirjoitin Robinille, että tuo mukana ollut poikani oli luettuaan fil maisterin kirjallisuudesta ja historiasta innostunut lakitiedosta ja väitellyt tohtoriksi, hän vastasi “kuka olisi uskonut - ihan mukava poika”.

Se takki veti kalpeaksi jopa Klingen, joka yritti hammastella siitä niin että sanoin, että näitä nkin yleensä vain kuninkaallisilla, Kari Raiviolla ja minulla ja veteli vuorista näkyville hovihankkijan merkkejä kruunuineen. Minua miellyttää takin takaklaffissa oleva tasku, johon voi taitella matkalla murhatun peltopyyn tai sitten iltapäivälehden. Tavallinen rahvas käyttää nykyisin ranskalaisten duunareiden sinistä työtakkia, jossa on isot taskut (chore jacket). Ennen insinööreillä ja korjaamopäälliköillä oli epämääräisen keltainen, reiteen ulottuva takki, jonka alla oli oikea puku, jos piti tekeytyä yllättäe herrasmieheksi. Enoni piikittelynimitys autokorjaamolla oli “keltainen vaara”. Robin näytti minulle, mitä on olla tuomari. Täytyy osata erehtyä. Robin oli ollut lordi Denningin esittelijä ja Denning puolestaan oli aloittanut opintonsa uurastamalla loppututkinnon puhtaasta matematiikasta Oxfordissa. Sitten hän ei kuitenkaan päässyt heti oikeustieteelliseen. Erehtyminen kuuluu lakiiin, matematiikkan erehtymisen pelko. Denning ei pitänyt oikeusteoriasta ja sanoi, että matemaatikko tarvitsee pyyhekumin, kun taas filosofille riittää kynä ja paperi, koska hän kuitenkin julkaisee kaiken.

“Sääntömääräinen realismi” tarkoittaa tätä. Jos ihminen on liian lahjakas, hän ei harjoittele tarpeeksi. Ja säännöt, ne ovat harjoittelemista varten. “Periaatteita” voi keksiä omasta päästään. Dennng johti aikaisemmasta säännön “pakottamalla aikaansaatu ei ole sitova sopimus”.

Siksi nämä putinit ja trumpit menestyvät aikansa. Sen sijaan että saisivat toiset vakuuttuneiksi, he pakottavat.

Meilläkin todistellaan, että hyvä tuomari on parempi kuin huono laki. Olaus Petrin tuomarinohjeissa lukee kuitenkin:” 8. Hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaikki kohtuuden mukaan. Mutta missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan.”

Jenkkikassi

Luin kirjasta,  että tärkeämpiä kuin ihmiset ovat esineet. Käsitän olleeni oikeassa, vaikka se ei ole tapani.

Dorling Kindersley Ltd kuittaa itsensä käyttämällä kustantamissaan kirjoissa logoa DK. Samassa juonessa ovat Penguin-ryhmä ja USA:n tieteellinen museo Smithsonian.

Kirja, “History of World in 1 000 Objects” on saatavissa suhteellisen halvalla ja on kuvitukseltaan suurenmoinen. En suosittele sen hankkimista.

Huomioni kiinnittyi teoksiin, kun hyvä 5-vuotias ystäväni haltioitui moottoreiden ja lentokoneiden kuvista. Ja kyllä ne olivat hienoja. Pelkään, että asianomaisesta sukeutuu sukunsa kauhuksi insinööri ellei vallan mekaanikko. Hän sai kirjan lahjaksi.

Tunnen kaksi etevää professoria, jotka ovat saaneet kipinänsä L. Hogbenin kirjasta “Matematiikkaa kaikille”. Kirjan kannessa mitataan pyramidin korkeutta sauvan ja varjon avulla. Trigonometria roikaa.

Esimerkiksi historiakiran värillinen piirroskuva Lontoon suureen maailmannäyttelyyn 1851 rakennetusta Crystal Palacesta, joka tarkoitettiin tilapäiseksi mutta jätettiin epähuomiossa tuhoamatta, tuo mieleeni viemäriaatteen. Britit olivat kovilla keksiessään ja asentaessaan vesiklosetteja tuhannelle kävijälle tunnissa tuohon rakennukseen. Puheena olevan mieluisan keksinnön voittokulku alkoi silloin.

Ja mieleeni palaa “Tuhat ja yksi yötä”. Klassinen Burtonin käännös on Internet Archivessa. Kun lukaisin taas “Kyttyräselän tarinan”, alaviitassa tähdennettiin, että oikeauskoisten mailla naiset heittävät vettä seisaaltaan ja miehet kyykkysiltään, mikä tietääkseni ainakin oli totta.

Enemmän kuin Kreikasta pelastetut tai varastetut marmoriveistokset ja Babylonian leijonat minua viehättävät British Mueumissa Bejinin metalliveistokset, jollainen on kuvassa. Hiljan keskustelimme hajamielisesti, että olisi sinne Lontooseen kivä vielä mennä. Olen nyt muuttanut mieltäni. Kuvat kirjoissa riittävät. Etenkin Heathrow on sekä suuruutensa että hirveän sijaintinsa vuoksi muistissani maailman epämiellyttävimpänä lentokenttänä.

Minulla oli siis sellainen tapa, että menin maailman hienoimpiin museoihin tai gallerioihin katsomaan yhdellä kerralla vain yhtä esinettä tai teosta. National Galleryss marssin ohi sen huoneen, jossa Myra Hess soitti 1940 pommitusten aikana Bachia kiitolliselle yleisölle, ja menin aina katsomaan van Eyckiä. Mielestäni jopa Vermeer on plagioinut “Arnulfinien avioliittoa”. 

Onneksi joku neuvoi aina välillä lähes tuntemattomaan pikku museon, joka saattoi olla jonkun yli 100 vuoden takaisen keräilijän huolella yllä pidetty koti kaikkine kirjoineen ja pikkuesineineen. Kerran Kööpenhaminassa olin Kierkegaardin kotona ja katselin piironkia, jossa hän piti piilossa ajatuksiaan ja varmaan täyttymättömiä rakkauksiaan.

Jenkkikassi tuli puheeksi, kun isäni kertoi kohdanneensa tunturissa 1950-luvun alussa Amin ja ankin, joilla ei ollut reppua, vaan jenkkikassit. He ystävystyivät lopuksi ikäänsä ja kehittivät rinkan nykyisen kaltaiseksi.

Kun itse liftasin 1961 Kauhavalta Marseilleen ja takaisin, minulla oli makuupussi verkkokassissa ja jenkkikassi. Yövyin retkeilymajoissa, ja varusteeni olivat kieltämättä hankalat, kun jossain Alppeja lähestyttäessä sain kyydin moottoripyörän tarakalla, ja mentiin reippaasti yli sataa.

Jenkkikassi oli aitoa tekonahkaa ja siinä oli vaihtokengille vetoketjulla suljettava lokero pohjalla. Minulla ei ollut vaihtokenkiä. Interrailia ei ollut vielä keksitty, ja liftaamista pidettiin turvallisena.

Kaikki sakslaiset kysyivät minulta samaa asiaa eli mitä heistä ajatellaan muualla maailmassa. Opin vastailemaan epämääräisesti vain hiukan valehdellen. Oli jo käynyt ilmi, että opin kaikenlaisia kieliä sangen vähällä vaivalla. Berliinissä olin käynyt upouuden Berliinin muurin portista Itä-Saksan puolella. Silloin syntyneet ajatukset diktatuurivaltioista eivät ole oikein koskaan karisseet. Luettuani Paavolaisen kaikki teokset olin perehtynyt uutuuskirjaan, Shirerin “Kollmannen valtakunnan nousu ja tuho”. Miltä se mahtaisi tuntua nyt, kun ainakin Trump ja Puti tekevät sitä samaa. Amerikkalainen Shirer oli ollut CNS:n toimittaja Berliinissä 1934-1940. Kirjaansa hänellä oli monta jenkkikassillista papereita.

Svarvars

Erä tuttava ei vaikuttanut onnelliselta, kun sanoin, että tiettävästi sekä Herkko että Manni ovat lyhennyksiä nimestä Hermanni, ja perisuomalainen Härmä on Hermans, ääntyy “häärmans”. Tarkoittaa sotamiestä, ehkä jonkinasteista kihoa.

Viimeksi mainitsemani kylännimi “Varvas” lienee sukua otsikkoni “sorvarille”, ottaen huomioon, että ennen sorvin käyttöön tuloa sana tarkoitti pyörivää liikettä. Melkein vieressä on muuten “färi” eli lautta (färja). Kansanlaulussa Färikaran Jaskan kavio loiske kuuluuu Kaurajärveltä aina Pastunpakkaan. Ja viimeksi mainittu on Vöyrin rajalla se sauna, Bastubacka.

Mikä oli kotikyläni käyttö, sitä ei tarvitse arvailla, kun talot olivat Lauttamus, Uitto ja Silla (silta). Ja tietysti Luoma. Muutan pitäjän tavallisimmat sukunimet ovat Mäki, Niemi ja Lahti, koska seudulla ei oikeastaan ole mäkiä, niemiä eikä lahtia. Äitini sukunimi Nurmi taas on hätäpäissä otettu, kun itsenäisessä Suomessa yllättäen vaadittiin kaikilta oikea nimi eikä vain talonnimeä. Isoisän veli rupesi Mantereeksi ja toisesta veljestä tuli Stenhäll. Sääntö oli sen suuntainen, että ellei asianomainen keksinyt mitään, hänestä tehtiin Virtanen. Tai Laine.

Katso lähemmin “Otti oikean sukunimen” - vuosina 1850-1921 otettujen sukunimien taustat. Pirjo Mikkonen, 2013. Väitöskirja. (Verkossa) 

Tavallisimpiin kuuluva kylä ja siis sukunimi seudulla on Somppi. Kumma ellei se viittaa suohon tai vesijättöön (sump). Ja sitä ette olisi tienneet, että aro on puron uurtama uoma. Mutta sen tiesitte, että “autio” on “veronmaksukyvytön”. Tunsin kerran ihmisen, joka oli Autio-Aro, myöhemmin jotain muuta.

Ja mieleeni tulee sotamies nimestä Kemppinen (karjalainen) ja Kamppinen (pohjalainen). Sotamieheksi otettiin usein kylän hölmöin. Runebergin “Sven Dufva” osoittaa, että oma isäkin - viraton kersantti - piti yhdeksättä lastaan Sveniä sen verran vähämielisenä, ettei häntä huolittaisi, mutta pääsi kuin pääsikin Sven rekryytiksi (alokas) väkeen Dunckerin, ja sai nimensä kirjaan, kun viinatarjoiolun  yhteydessä kasakoiden kanssa syntyneessä kahakassa sai kuulan “heikkohon otsahan”. Viinaa kannettiin lähitalosta, ja seudulla muuten pyörinyt Sandels oli päissään kuin apina ja ajeli Bijou-ratsullaan hullun lailla sinne tänne.

En varmaan kirjoita tutkielma “alkoholin väärinkäyttö Suomen sodassa”, mutta mainitsen vain, että kaikkein kuuluisin Lotta Svärd kaupitsi nimenomaan viinaa sotajoukon kuormaston yhteydessä, mitä runo tähdentää erikoisesti.

Lienee lukemisen päivä. Olen usein maininnut selvitteleväni, mitä tehdään tekijänoikeudelle ja tekoälylle. 

Selvästi ja varmasti isonkaan romaanin kirjoittajalla ei ole tekijänoikeutta eikä muutakaan toiset pois sulkevaa yksinoikeutta teoksensa sanoihin, jotka on järjestetty esimerkiksi aakkosjärjestykseen. Jos joku syöttää vaikkapa kaikki jonkin vuoden kirjalliset teokset tietokoneeseen opettaakseen näin tekoälyä, tuloksena ei ole “teos” eikä liioin sitaatti eli lainaus teoksesta.

Ellette usko, ajatelkaa loogisesti.  Olisiko Matti Muttisen oikeuksia loukattu, jos joku syöttäisi tietokoneeseen hänen koottujen teostensa kaikki kirjaimet esimerkiksi aakkostettuina? Ei olisi. Tuloksena olisi lista, joka vastaisi hyvinkin tarkasti jo moneen kertaan laskettua suomen kielen sanojen ja siis kirjainten esiintymistaajuutta missä tahansa tekstissä.

Näin se menee. Kemppisen blogeissa tässä verkossa noin 6 000 kirjoitusta, kussakin noin 2 000 kirjainta eli merkkiä. Ei puhuta tässä välilyönneistä. Niistä tulisi hyvinkin 200 kirjaa, ja kommentit lisäksi. 

Kolme - neljä pehmeäkantista kirjaa painaa noin kilon. Noin 5 000 kappaleen painokseen menee vähintään tonni paperia eli ainakin 20 paperipuuta.

Siinä sitä olisi metsää…

Ja olisi minulla ajalta ennen blogia ainakin sama määrä kirjoituksia.

Eiköhän anneta olla. Olen silti tiukasti sillä kannalla, että lukeminen on hyvä taito. Eilen luin astianpesukoneen käyttöohjetta, ja heti helpotti. Tänään luin uusimpia otatteluja varhaissardinialaisten kielestä, joka väistyi etruskien edetessä. Taustalla on tavoiteltu kivi, obsidiaani, jolla käytiin kauppaa. Siitä sai hyviä veitsiä.

Mutta kauhavalaisia ei ollut puukkoteollisuudessa mukana silloin, yhdeksän tuhatta vuotta sitten.

Luontoa

Olin mielissäni, kun en eilen toistanut blogissa ennenkin esittämääni vitsiä. Kun siis olin vartionjohtaja Lakeuden Haukoissa, yritin ovasti ja onnistuin välttävästi. Kolmannen luokan merkissä oli salaperäinen kohta “Keskustele johtajan kanssa aiheesta ‘Mitä Luojan luomaa olen luonnossa nähnyt’”.

Olimme yöretkellä Krupulassa, joka on Varvaalla. Jussi mietti tätä kysymystä ja selitti sitten:”Tuolla meidän Pentillä on niin hurja luonto, että löi Keturin poliisia Rytmihallin takana. Oikein veti päin kuonoa.”

Saattoi olla sama poliisi, joka huomautti Hakolan Eskolle jotain, kun tämä oli laittanut polkupyöräkorjaamonsa seinään kyltin “Kaikkien maiden polkupyöräilijät, ajakaa yhteen!”

Annoin merkinnän, mutta ei meistä tullut häävejä partiolaisia. Lippukunnan olin perustanut Antilan Riston kanssa, kun edellinen versio oli lässähtänyt sotiin. Sen tehdessämme olin 11-vuotias, mutta muutaman vuoden kuluttua meitä oli toista sataa.

Isäni johti Sompion suurleiriä, ja ajankohdan hengessä televisiotoimittaja kysyi lippukunnanjohtaja Kemppiseltä ovelasti, eikö partioliike ollut 30-luvulla hiukan oikeistolainen. Isäni sanoi, että hänelle se ei ollut silloin riittävän oikeistolainen. Kai hän kuului Isänmaallisen Kansanliikkeen nuorisojärjestöön.

Jamboreen johtotehtävissä Norjassa hän tutustui paikalliseen kuuluisuuteen, joka maanittelun jälkeen myönsi, että oli se kieltämättä hän, joka räjäytti kaverien kanssa natsien raskasvesitehtaan Telemarkissa 1942…

No. Koulumme rehtori, kuortanelainen lähtöjään, oli niin isänmaallinen että itketti, mutta kiirehti Kekkosen kannattajaksi ja maalaisliittoon eli keskustalaiseksi, kun Jukka Uunila lupasi urheilujohtajien puolella hyvän sihteerin työn. Hän jättäytyi joukosta, kun maakuntakuoro päätti tervehiä Seinäjoelle saapunutta UKK:ta Sibeliuksen laululle “Terve kuu kumottamassa…”

Näin kauan kesti ennen kuin muistin kirjoittaa tähän, että Internetin verrattomia palveluja, jotka ovat tehneet kirjat (Schmieder jne.) tarpeettomiksi, ovat musiikissa

www.pianolibrary.org

ja

kv.mozarteum.au

Ensin mainitussa on kaikki Bachin teokset, siis nuottia ja ääni. Viimeksi mainittu on kaikkien harrastajienkin tuntema Mozartin Köchelin luettelo eli Köchel-Verzeichnis.

Se sähköistävä mollisinfonia (g-molli) on K.183. Kun haet sen mozarteumista, saat klikkaamalla täyden orkeseriäänen, ja klikkaamalla linkkiä seuraavalle sivulle täyden partituurin.

Juhlallista!

En tiedä ammattilaisista, mutta meille muille Mozartin kamarimusiikissa on häntä kauneimmillaan, etenkin serenadit ja divertimentot. Niistä muuten yksi on “Eine kleine Nachtmusik”. Ja niiden kanssa joutuu äkkiä pyörälle päästään.

Olen tuntenut ainakin kaksi henkilöä, jotka hallitsivat käytännössä kaiken klassisen musiikin. Kun radiossa vielä kilpailtiin tällaisella, ainakin toinen näistä sai huhun mukaan porttikiellon. Viiden sekunnin näytteestä hän sanoi, että joopa joo, selvästi Dvorakin kolmannen jousikvarteton kolmannen osan keskeltä.

Mutta entä me hienostelijat. Korkeakulttuurin keskeinen tehtävä on olla keino osoittaa omaa paremmuutta kuulijoihin verrattuna. Minuun teki vaikutuksen, kun alaikäinen poikani kysyi professori Buxbaumilta, tiesikö tämä, mikä on Burkina Tason pääkaupunki. Professori vastasi ystävällisesti:” Kyllä. Olen käynytkin Ouagadougoussa.

Kuva Encyclopaedi Britannicasta, jonka nykyinen verkkoversio on ansiokas.