Sivun näyttöjä yhteensä

7. huhtikuuta 2021

Ei tarvita



 

Katsellessani tuonnottain junan ikkunasta komeaa riviä ratapölkkyjä jäin pohtimaan, kumpia meillä on enemmän, pölkkyjä vain pölkkypäitä.

 

Siitä on aikaa, kun muuan kansalainen räyhäsi minulle, että lait pitää kirjoittaa niin selvästi, ettei mitään lakimiehiä tarvita. Olin paljon nuorempi. Sinänsä suotta menin vastaamaan, että samaa ajatusta noudattaen päästäisiin palloilulajien erotuomareista, jotka häiritsevät ihmisiä viheltelemällä pillillä. Jalkapallolainvalmistelun tasoa on nostettava!

 

Vastaukseni meni harakoille. Puhekumppanini piti ajatusta oikeana, joten en ruvennut selittämään, että yleensä ottelevien joukkueiden piirissä esiintyy erimielisyyttä sääntöjen tulkinnasta.

 

Alanolla viimeisiä, joka tietää jotain lainsäädännöstä ja etenkin lainkäytöstä poikkeusoloissa. Olen vihjaillut oikeushistorian miehille, että tutkisivat siviilioikeuta 1945 – 1949, mutta eivät he tutki. Syy voi olla se, etteivät he osaa siviilioikeutta, varsinkaan tuon ajan säädöksiä.

 

Mukana olleet kertoivat luottamuksellisesti, miten Helsingin parhaat asianajajat olivat ilmaiseksi yötä päivää mukana siirtämässä suojaan Suojeluskuntajärjestön ja Lotta-Svärdin sangen huomattava varallisuutta. Se tehtiin salaa myös Paasikiveltä ja oikeuskanslerilta. Kun kenraalieversti Zdanov sitten vaati, kuten oli arvattukin, näiden ”fasismin luontoisten järjestöjen” varoja Neuvostoliitolle, vastaus oli ”Mitä varoja?” Ei ollut enää rahaa eikä kiinteistöjä. Sen sijaan Meilahtea alettiin rakentaa, käteisellä. Ja lainhuudot tontteihin olivat kunnossa.

 

Niille juristeille, jotka olivat ryhtyneet ajamaan neuvostovaltion asiaa, ilmoitettiin ystävällisesti, että mahdolliset kanteet paremmasta oikeudesta tuohon omaisuuteen käsitellään tietenkin kiinteistöjen oikeuspaikassa. Forum rei sitae oli Helsingin raastuvanoikeus, joka muuten oli myöntänyt ne lainhuudot, ajoittain aamuyön tunteina.

 

Jos joku kysyy hankkeen moraalia, Neuvostoliitto oli rauhansopimuksessa määritellyt sotakorvaukset. Yksityisoikeudellisista järjestöistä ei ollut mainittu mitään.

 

Ajatus lainsäädäntötyön väliaikaisesta yksityistämisestä oli peräisin Saksasta. Kuka tahansa ymmärtää, mitä maan jättiläisinflaatio 1923 – 1924 oli vaikuttanut maan oloihin. Vaikka siellä oli liikkeellä paljon kieroja juristeja, epäilen itse, että tuo operaatio vaikutti hyvin vahvasti natsismin nousuun. Inflaatiolla Saksan tasavalta suoriutui sangen näppärästi sotakorvauksista, mutta samalla keinottelijat hyötyivät suunnattomasti ja tavalliset maan tai muun kiinteistön omistajat menettivät kaiken.

 

Itse olin mukana harvojen tuntemissa operaatioissa 1991-1993. Siellä oli sekaisin virkamiehiä ja yksityisiä ja kysymykset olivat samanlaisia. Miten hoidetaan konkurssimenettely, esimerkiksi velkojainkokous ja sitten etuoikeutettujen saatavien selvittely, kun näitä velkojia on yli 10 000. Viittaan tässä epämääräisesti punapääoman ja meriteollisuuden suuntaan.

 

Olen pahoillani, etten saanut silloin kannatusta ajatukselleni, että määrätään pankkien lakimiehet vaikka ylimääräisiin kertausharjoituksiin kirjoittamaan velkasaneerausta koskevat lait. Sellaiset saatiin, mutta hitaasti ja huonot. Kenelläkään ei ollut sisua kajota takausvastuisiin, joiden lainsäädännöllinen pohja oli vanhentuneisuudessaan surkea.

 

En tarkoita pelkästään yksityistä sektoria. Valtiolla ja kunnilla on vähemmän kiireellisissä tehtävissä ihmisiä, jotka ovat erittäin hyvin perehtyneet esimerkiksi konkursseihin ja ulosottoon. Keikka ja bonuspalkka?

40 kommenttia:

  1. Se 1990-luvun Suuri Lama hoidettiin järkyttävällä tavalla täysin väärin. Vastuussa olleet eivät edes vielä jälkikäteen ymmärrä missä meni pieleen. Jälkiviisaus on tyystin aliarvostettu viisauden muoto. Kyllä nyt edes jälkikäteen pitäisi olla kirkkaasti tiedossa ja ymmärryksessä tehdyt virheratkaisut. Ja myönnettävä ne.

    Suomella oli sentään oma kelluva markkansa ja oma keskuspankkinsa. Keskuspankin rahoituksella koko lama olisi voitu hoitaa pehmeimmin keinoin kuntoon. Nääs kun satavarma tieto on, ettei keskuspankista rahat lopu ikinä. Miksi sitä lainarahaa valtion kassaan piti haalia Japania myöten? Saatiinko valtiolle muka markkoja maailmalta vai pitikö lainatut rahat muuttaa markoiksi Suomen Pankissa?

    Nyt Suuren Laman hoidon järkyttävä lopputulos oli yli 500.000 työtöntä, yli 60.000 yrityskonkurssia ja kaikki pankit konkurssia muistuttavaan tilaan. Näin suuret vahingot olisi voitu torjua pätevällä Suuren Laman hoidolla. Nythän turvauduttiin pelkkään jääräpäiseen tyhmyyteen ja täysin vanhentuneisiin menetelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talouden keinoin käytyä sodankäyntiä. Masinoitua lamauttamista. Maapallon voimavarojen typerää tuhlausta koko show. Pässi luottaa suuriin sarviinsa kunnes laidun on kaluttu, siinä koko ahneuden kuva.

      Ei huonoa satiiria, heikkoa ymmärrystä ja kehnoa taloudenpitoa.

      Poista
    2. Nyt tuli ensi kerran mieleen, että olisiko valtio voinut kerätä rahaa obligaatiolainalla. Valtion obligaatiot, olisiko se ollut mahdollista?

      Poista
  2. Kiitos kirjoituksesta.

    Velkajärjestelyn ensimmäisinä kokeneena voin hyvin allekirjoittaa, ettei lain tulkinta ollut todellakaan selvää.
    Itsekin jouduin hovioikeuteen asti valittamaan, kun eivät suostuneet ottamaan lapsieni elinkustannuksia minulle kuuluviksi välttämättömiksi menoiksi. Sellaista tasa-arvoa oli vielä 1990-luvun alun Suomessa.
    Ja pankit peri samaa velkaa takaajille useaan kertaan - ja kun takaajia oli useampia niin tietysti samaan aikaan kaikilta.

    Se oli kyllä hirveä viisi vuotta, jonka järjestelyssä joutui elämään. Ei ollut taloudellisesti mitään järkeä tehdä töitä, kun kaikki meni velkajärjestelyyn.
    Töistä en viitsinyt luopua, ja se kai piti ihmisen jotenkin järjissään.
    Mutta velkajärjestelyssä ja kaikesta sen mukanaan tuomasta helvetistä selvittiin, eikä avioeroakaan tullut.

    Sittemmin olin töiden ansiosta emeritusproffa Aulis Aarnion opissa ja oli velkajärjestelystä hyötyä, kun siviilioikeuden kummallisuuksia käytiin läpi.
    Paljon olisi maailmassa parannettavaa.
    Terveisin
    Eläköitynyt toimittaja
    Pekka Kymäläinen
    Kajaani

    VastaaPoista
  3. Oikeuskäytäntö ja lainsäädäntö on uskoakseni nyttemmin muuttunut sillä lailla, että suojeluskuntien ja Lotta Svärd -järjestön omaisuuden siirtoja pidettäisiin varojen hävittämisenä näennäisin oikeustoimin. Nuo siirrot todettaisiin erittäin todennäköisesti sellaisiksi, että omaisuus olisi saatavissa takaisin. Jos siis oletetaan, että vastaavassa tilanteessa lakkautetun yhdistyksen omaisuus määrättäisiin luovutettavaksi taholle X, tämän tahon pitäisi hakea ensimmäiseksi yhdistyksen pesä konkurssiin. Koska pesän päätösvaltaa käyttäisi tuo vihamielinen taho X, tämä ei edellyttäisi muuta kuin sen toteamista, että pesällä on velkaa, todellista tai keksittyä. Sen jälkeen pesässä päätösvaltaa käyttäisi tämä taholle X myötämielinen velkoja, jonka ehdottama pesänhoitaja voisi hakea takaisinsaantia pesään. Vilpittömän mielen suojaan olisi kenenkään turha vedota. Vaihtoehtoisesti voisi vedota siihen, että todennäköisesti omaisuussiirrot rikkoivat yksittäisten suojeluskuntien sääntöjä. En usko, että niiden hallituksilla oli toimivaltaa luovuttaa koko omaisuus vastikkeetta. Tästä saisi epäilemättä muotoilluksi kavalluksen. Nykyisessä yhdistyslaissa ei muuten ole edelleenkään pykälää, jolla estettäisiin lakkautettavan yhdistyksen varojen hävittäminen, joten pakko olisi käyttää tällaista kiertotietä.

    Tietenkään tämä ei onnistuisi vuoden 1945 oloissa. Suojeluskuntajärjestön omaisuuden siirtojen onnistuminen perustui siihen, että oikeusjärjestelmä kokonaisuudessaan sekä suurin osa valtionhallinnosta oli samalla puolella siirtäjien kanssa. Siinä suhteessa oli aivan toissijaista, miten nerokkaita peitejärjestelyjä tehtiin. Ei kukaan halunnut niitä selvittää eikä mikään oikeusjuttu olisi mennyt läpi järjestelmästä, joka antoi Mäntsälän kapinallisille ehdollisia tuomioita. Jutut olisivat seisoneet joka asteessa ja samalla omaisuus olisi kiertänyt karkuun uudestaan. Valvontakomissio ymmärsi tämän. Omaisuuden saaminen takaisin suojeluskuntien pesiin olisi vaatinut Suomen miehittämistä ja koko maan hallinnon vaihtoa. Sama koski niitä, jotka olivat omaisuutta siirtämässä. Jos noita siirtoja olisi ruvettu tutkimaan, olisi edessä ollut joka tapauksessa kuopanreuna, koska maassa olot olisivat olleet semmoiset.

    Tässä suhteessa vuoden 1991 tilanne oli erilainen, koska silloin kyse oli lähinnä rahasta ja siitä, kenen elämä tuhotaan kaatamalla velat syliin. Meillä ei silloin ollut poliittista halua armahtaa velallisista edes niitä, jotka olivat olleet aivan ymmärtämättömiä. Enkä ole varma, oliko poliittista kykyäkään. Jos olisi armahdettu edes joitain velallisia, tämä olisi entisestään heikentänyt Suomen luottokelpoisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenpa pitkälle samaa mieltä, mutta totean että kyllä sitä Suojeluskunnan omaisuutta yritettiin takaisin ainakin jossakin määrin, mutta kun siirrot oli tehty lainmukaisesti, niin yrittäjät luopuivat. Oikeusjärjestelmämme on aina taipunut jossakin määrin sen tahdon mukaan, joka tosiasiallisesti on vallassa ollut. Näin oli 1900 luvun alussa, vuonna 1918 ja 1919, 1930 luvun alkuvuosina, sotasyyllisyysoikeudenkäyntien yhteydessä ja vaikkapa 1980 luvulla, jolloin piti "pelastaa" eräitä vaikutusvaltaisia tahoja. Silloin luotiin mm laki syyttämättäjättämisestä.

      Poista
  4. Onneksi valvontakomissio ei ole enää maassamme. Sen jälkivaikutukset olivat aika pitkä häntä.

    VastaaPoista
  5. Saksa...

    Weimarin Saksan hyperinflaatio oli suoraa jatkoa ensimmäisen maailmansodan rahoittamiselle.

    Tuolloin jo olivat päällä salaiset varustautumiseen liittyvät kuviot neuvosto-venäjän kanssa.

    Hugo Stinnes oli yksi menestynyt keinottelija, hän kuoli ehtimättä nauttia keinottwlun hedelmistä kovin pitkään.

    Tämä inflaatiokierre oli yksi merkittävä syy natsien kannatuksen nousuun.

    Toki aatun valtaan nousu oli mahdollista vain hyvin heikon presidentin ja ahkeran kabinettipelin seurauksena.

    Armeijan tuki vaikutti myös, vastustettiin ponnettomasti tai liian vähän - miten kukin haluaakin tulkita.

    Kommunistien halu padota SPD:n kannatusta ja vaikutusvaltaa oli myös mukana kuvassa. Olivat "sosiaalifasismia" vastaan...

    Inflaation ja sen seurausten käsittely ja tulkinta on osa Saksan kulttuuria nykyäänkin.

    Nytkin löydettiin syitä hidastaa suunnitellun pelastuspaketin käsittelyä perustuslakituomioistuimessa.

    Tapahtui paketille mitä hyvänsä, se on joka tapauksessa liian pieni ja heikko jasillä on hyvin vähän merkitystä.

    Toki sen seurauksena EKP:n suora ja välillinen valta kasvaa ja sillä on kyllä merkitystä.

    Olemme matkalla pahempaan kriisiin kuin -90 -luvun pankkikriisi oli.

    Hyville konkurssijuristeille on ainakin hetken tarvetta, niin kauan kuin palkka juoksee tai niin kauan kuin valuutalla on edes teoriassa arvoa.

    Nyt ei tunnelissa näy valoa koska säästösyistä veturin valo on sammutettu.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pelastuspaketin" koolla ei ole mitään merkitystä.

      Sen koko idea on hivuttaa läpi ennakkopäätös EU-tason yhteisvastuista, EU-tason verotuksesta ohi kansallisten parlamenttien (budjettivallan siirto), yhteisistä veloista ja loputtomista EU-tason tulonsiirroista.

      Toisin sanoen pitkä ja peruuttamaton harppaus kohti liittovaltiota, jota Euroopan kasojen suuri enemmistö ei kuitenkaan halua.

      Eikä tuota kansoilta kysytä, koska kansat vastaisivat "väärin".

      Melko huimaa epädemokraattista hivutusta koronan varjolla.

      Asiasta lisää poikkeuksellisen suoraa puhetta Eduskuntatutkimuksen johtajan Markku Jokisipilän suulla tässä:

      https://www.permanto.fi/fi/web//alfatv/player/vod?assetId=98104470

      Poista
    2. "Toki aatun valtaan nousu oli mahdollista vain hyvin heikon presidentin ja ahkeran kabinettipelin seurauksena."
      "Heikko presidentti" ei pidä paikkaansa. Presidentillä oli enemmän valtaa kuin Suomessakaan. Ennen Hitlerin valtaantuloa presidentti hajotti valtiopäivät toistuvasti kun vaaleissa ei syntynyt halutunlaista kansalliskonservatiivista enemmistöä, ja hallitseminen tapahtui presidentin asetuksilla. SDP-n ja katolisen keskustan hallitusta Hindenburg ei suin surminkaan halunnut.

      Poista
    3. Näinkö on asiat? Ihan varmasti? Vaiko vain erään ideologian mukainen ajatuksenkulku? Ainakin kiinnostaisi tietää keitä ovat ne, jotka tätä liittovaltiota haluavat ja miksi.

      Poista
    4. Hindenburgilla tuli ikä vastaan.

      Presidentin asemassa oli vahvoja piirteitä, mutta erilaiset kirjoittajat ja skribentit tuovat esiin piirteitä Hindenburgin huonontuneesta terveydestä.

      On esitetty väitteitä mm. jonkinlaisesta dementiasta - en tiedä mitkä väitteet ovat totta, mutta tällainen kuva on muodostunut.

      Presidentin poika oli tiettävästi mukana neuvotteluissa joiden huippuna aatusta tuli valtakunnankansleri.

      On esitetty väitteitä, että poika olisi saanut isän pään kääntymään - totuutta ei ehkä enää voi saada selville tästäkään.

      Maata hallittiin erilaisilla hätä-asetuksilla ja muilla viritelmillä.

      Armeijan vaikutusvalta oli iso kulissien takaisissa peleissä.

      Osa näistä pelureista surmattiin myöhemmin "pitkien puukkojen yön" yhteydessä, osa joutui eläkkeelle jne.

      Osavaltioiden asema oli vahva, Preussi tietysti "yli kaikkien". Baijerissa sattui ja tapahtui niin kuin tiedämme.

      Kaikki tämä teki politiikasta monimutkaista.

      +

      Sivuhuomio vielä...

      Kannattaa katsoa mitä kaikkea jännää Saksassa on tapahtunut marraskuun 9:nä päivänä.

      Lista on vaikuttava, wikipediasta löytyy...

      Poista
  6. Pölkkyjä on enemmän.

    Ratakilometrille menee pölkkytyypistä riippuen n.1600-2000 pölkkyä, ja rataverkon laajuus on noin 6000 km. Pölkkyjä on siis reilusti yli kymmenen miljoonaa.

    Jos kaikki suomalaiset olisivat pölkkypäitä, pölkkyjä olisi noin kaksi kappaletta pölkkypäätä kohti. Ja jokaisessa pölkyssä kaksi päätä eli neljä pölkyn päätä jokaiselle pölkkypäälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden suomalaisen osuus kansallisvarallisuudestamme on siis noin metrin verran rautatietä. Ei ehkä tärkeää, mutta hieman kiinnostavaa.

      Poista
    2. Mitäs te oikeen junailette ? Onko tää ny sitä kapinettijuttua, vai.
      Kysehän on kreosootista, hö? Ei sillä ainakaan tukkia pesty.

      Poista
  7. Viime vuosituhannen lopulla eräs filosofi kirjoitti Hesariin jotenkin niin että fyysikot vaikeuttaa luonnonlakien ymmärrystä salaperäisillä kaavoillansa ettei tavan kansa ymmärrä. Ilmeisesti luonnonlait olisi pitänyt jotenkin popularisoida yksinkertaisiksi ja sitä hyötyä muualla kuin nojatuolissa lukijoille erittäin vahvasti epäilen tosikäytössä. Kompleksi luonto ei taivu populismin rautalangaksi. Tai jos taipuu niin sillä rautalangalla ei availla luonnonsaloja tuolla ulkona.

    MMM...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin mielenkiintoinen seikka.

      Luonnonlait ovat juuri ne mitkä ovat eivätkä ne oikomalla muuksi muutu.

      Tietenkin voidaan selittää kuten tähänkin asti esimerkiksi että sähkö kulkee metallijohdinta pitkin muttei ryhdytä selittämään elektronin johtavuusteorioita. Ja vaikka ne avattaisiin hyvin, esille tulisi ionien johtavuusteoriat ja saman tien oltaisiin jo koko Maxwellin yhtälöryhmän kimpussa tutkimassa kuinka sähkö liikkuu myös ilmassa. Tavan taava ei välttämättä omaa taitoja ymmärtää kolmiulotteisia osittaisdifferentiaaliyhtälöitä ja niiden ratkaisumenetelmiä. Tämän kaiken kruunaa tietenkin se että emme tiedä mikä elektroni on. Tunnemme erittäin hyvin sen perusominaisuudet mutta sen syvimmät salaisuudet ovat tuntemattomia.

      Uusimmat tiedot alkeishiukkasfysiikasta kertovat löydetyn jotakin uutta joka murtaa aiemman ajattelun ja mallit. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan.

      Poista
  8. Suomen hallitus on tilannut hiljattain kasan tutkimuksia, joissa yksiselitteisesti syyllistetään vihapuhe siten, että se on saatava kuriin kovin ottein ja lainsäädännölisin keinoin.

    Tämä se vasta on reipasta meininkiä. Kyllä ne peräkammarin runkkarit on saatava lopultakin rautoihin ja vaiennettua. Demokratia on pelastettava. Jalo ideologia on aina oikeassa. Jos nyt vaikka faktat olisivat ristiriidassa ideologian kanssa, niin faktat on kylmästi paiskattava roskikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi olisi, että ne peräkylän runkkarit lähetettäisiin uudelleenkoulutusleirille sivistymään ja oppimaan ihmisten tavoille.

      Poista
    2. Vihan lietsonnalle jotain hillikettä lakipykälillä saataneenkin, mutta valitettavasti tuskin pöljälle puheelle.

      Poista
    3. Heil Hitler, tääl Toipila, muil Mussolini!

      Poista
    4. "Kyllä ne peräkammarin runkkarit on saatava lopultakin rautoihin ja vaiennettua."
      Ovikellosi soi.

      Poista
    5. Lehtitietojen mukaan se on kuitenkin totta, että hallinnossa on vihapuhetta, maalittamista ja sananvapautta koskevia hankkeita jo nyt meneillään. Esim. Kansalaispaneeli on antanut valtiovarainministeriölle raportin, jossa on annettu 25 toimenpidesuositusta. Kuntaministeri Sirpa Paatero on nimittänyt työryhmän toimenpiteitä valmistelemaan.

      Ilmeisesti hallituksessa uskotaan, että tällä kertaa sananvapuden rajoittamisessa ja kahlitsemisessa on seurauksena jotain hyvää.

      Poista
    6. Pelkäätkö, ettet saa jatkossa esitellä typeryyttäsi?

      Poista
    7. Iltalehti 28.03.2021: "Ministeriö haluaa kitkeä vihapuhetta – raportti suosittaa: some-agentteja, antitrollien armeija ja ilmianto-organisaatio".

      Ilmianto-organisaatiosta se järjestyksenvalvonta lähtee tehokkaasti toimimaan. Onko hallituksemme ottamassa mallia Putin'in menetelmistä? Onko tämä vasta alkua?

      Ilmianto-organisaatioon haetaan varmaan innokkaita ja päteviä ilmiantajia. Halukkaita niihin hommiin taitaa löytyä näiltäkin palstoilta.

      Poista
    8. Perspuolue ja Pietarin trollitehdas siis vaativat että vihapuhe, maalittaminen jan kansanryhmää vastaan kiihottaminen on sallittava heti!

      Poista
    9. Eipä se sovi, kuule Toipila. Faktat voidaan kierrättää. Ei pie mennä paiskimaan sinne ihammitä vaan. Tulee Lassilaettikanoja ja irvistelee vielä pahannäköisesti. Melko peljättävää.

      Poista
  9. " ... samaa ajatusta noudattaen päästäisiin palloilulajien erotuomareista, jotka häiritsevät ihmisiä viheltelemällä pillillä. ..."



    Kun olin messikallena merillä Finland South America Linen M/S Actinialla, niin yhtä aikaa Buenos Airesiin rantautui toinen suomalainen paatti; sen nimeä en muista mutta oli villinlinjan laiva ja tuli Kapkaupungista. Boniksessa merimiespastorina toimi siihen aikaan Ismo "Pentin veli" Saarikoski, ja hän oli järjestänyt meille jalkapallomatsin. Bussimatkalla pysähtelimme yhden jos toisenkin Apteekin luo: ostettiin (en minä mutta pojat!) Camiza de Venus merkkistä vettä (=ruumiinpesuvettä), joka oli 96%sta pirtua. Matka laitakaupungin pallostadionille kesti niin kauan että osa joukkueidemme pelaajista ehti sammua. No, kannoimme ne nukkuvat kentän linjaviivojen kohdalle pää kentälle päin; sovittiin että he ovat linjatuomareita. (Ja hyviä olivatkin, täytyy sanoa, eivät häirinneet peliä millään lailla.) Ismo toimi erotuomarina mutta ei tuntenut potkupallon sääntöjä, niinpä sitä täytyi pelin aikana neuvoa. Kun huusi vaikkapa että "selvä paitsio", se puhalsi pilliinsä, nosti käden ylös ja sanoi "selvä paitsio". Ja huutaja sai vapaapotkun. Sen takia peli meinas mennä pelkäksi huutamiseksi, ”käsivirhe” ”maalipotku” ”kulmaheitto” jne, sillä huusi mitä tahansa, Ismo oli aina samaa mieltä ja pilli soi huutajan hyväksi. Niinpä meidän pelaajien oli sitten pakko sopia keskenämme ettei huudeta enää mitään. Pelattiin vaan. Ja matsin loppuajan Ismo juoksi kentällä ikäänkuin jostain Urjalasta sinne eksyneenä... mitä nyt tietysti väisteli meitä, ettei jää jalkoihimme.

    Ps. Voitimme 3-1. Mutta enempi mieleeni jäi ne puoliraa’at sitruunat joita puusta napsin ja söin. Hitsi kun olivat ’kirpeitä’. Meinas suu kärventyä.



    VastaaPoista
  10. Ratapölkky onkin mainio kohde kuvaksi. Pölkyillä on nimittäin yllättävä yhteys maamme historian vaikeisiin vaiheisiin.

    Harva tietää, että talvisodan alla ja välirauhan aikana Suomeen hankitut (yhteensä noin 150 000 kpl) kolmen linjan kiväärit, ja erityisesti kiväärin lukon runkot sekä itse lukot, joita ei Suomessa osattu valmistaa, ostot Belgradista rahoitti merkittävältä osin eräs ulkomaalainen ja juutalainen herrasmies, joka oli ansainnut varallisuutensa myymällä ratapölkkyjä.

    Tästä lisää myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otse tuli joskus ihmeteltyä käsitettä kolmen linjan kivääri...

      Mutta se on tuuman 3/10, eli "kaliberi".

      Sen siitä saa kun ei tarvitse tuuma-mittoja mihinkään.

      Tuumamittaisia kiintoavaimiakin tarvitsee vain silloin tällöin.

      Poista
    2. Mainostajat kuitenkin tyrkyttävät meille jatkuvasti televisioita ja autonrenkaita tuumamitoin. Harva niitä valmistava maa käyttää tuumia, jalkoja ja maileja tai ajaa vasenta puolta. Anna mun kaikki kestää.

      Väljyyksiä laskee Kunnaksen Ilkka

      Poista
    3. "Mainostajat kuitenkin.."
      Imperiaaliset mittayksiköt ovat laajassa käytössä huolimatta allekirjoitetusta sopimuksesta vuodelta 1968 jonka mukaan niistä pitäisi luopua. Ei mitään kiirettä.

      Edelleen käyttävät Fahrenheitia ja brittiläistä lämpöyksikköä jne. esim. USAsssa. Kanadassa muuten käyttävät Celsiusta ja tuumia mutta taas Alaskan puolella F ja inch. Iso-Britanniassa käyttävät nykyisin aika sujuvasti myös metrisiä yksiköitä mutta päänsärkyähän siitä tulee veivata koko ajan edestakaisin yksiköitä kun pää toimii tuumilla. Sekä USA:ssa että Britanniassa pitää autokorjaamoissa olla sekä tuumaiset että metriset työkalut ja pultit ja mutterit jne. Myös mittavälineet eli mikrometrit ja mauserit oltava molempia. Syynä on tietenkin se että eurooppalaisia autoja liikkuu nykyisin runsaasti ja ne on koottu metrisistä osista. Samaa pulmaa on vastaavasti täällä mutta se lienee hoidettu sillä että amerikkalaisiin ajoneuvoihin ovat erikoistuneemmat liikkeet, onhan niissä muutakin poikkeavaa.

      Poista
    4. Tuumia jne. käyttää maailmassa kolme maata: Liberia, Myanmar ja se kolmas.

      Poista
    5. Eräs lystikkäimmistä naapurin mittayksiköistä on vershok, l. kalutuuma. En ole päässyt selville sen tarkasta arvosta mutta se lienee 58,2 - 65,8 mm. Stalin taisi olla tarkempi. "Phoh. Suuri maa, väljät toleranssit." (kättentaputuksia)
      Kuinka hän olisi voinut jättää huomiotta tämän merkittävän totuuden? (pitkään jatkuvia kättentaputuksia)
      Leireillä, paha kyllä, on joukko vastavallankumouksellista ainesta joka ei kyennyt mukautumaan näin selvään tosiasiaan (seisaaltaan pitkään ja ponnekkaasti annettuja kättentaputuksia ja jalkojen tömistystä).

      Herrojen Mosin & Nagant kiväärin lukkolaitepa, niin no. Saaliiksi saadut ovat selvällä tavalla eroavia. "Kuin olisi hiekassa pyöritelty ja koko lujasti puuta vasten pieksetty." Siis viimeistely oli tehty pikaistuksissa tahkokivellä, kuivana, ammattitaidottomasti.

      Tästä pääsemme keveästi ylitse kunhan vain joku vaivautuisi tarkistamaan kuinka pitkä pätkä ulkoballistiikkaa on tarpeen nyppäistä takataskusta että saadaan se kuti lennähtämään tuollaisen kymmenisen arshinaa. Puoluekokous päättyy yksimieliseen julkilausumaan että se vetäytyy harkitsemaan tätä seikkaa kunnes sen merkitys saadaan selville muttei kuitenkaan ennen seuraavaa puoluekokousta sillä vielä ei voida antaa varsinaista virallista julkilausumaa, ei edes sitä milloin sellainen kokous saadaan saadaan kutsuttua koolle sillä siitä ei ole mainintaa puolueen virallisessa ohjelmassa. On edettävä määrätietoisesti, päättäväisesti kohden sosialismia, se on selvää. Tässä yhteydessä ei tule puhua toleransseista. Komiteaa kootaan yhä. Leirien perustaminen etenee vakaasti.

      Poista
    6. Antti K., uskon että se mitä tarkoitat on kaliiperi, nimellishalkaisija 0,3 tuumaa. Siispä (25,4/10)×3=7,62. Luodin tyypillinen halkaisija on 7,8 - 7,95 mm. Piipussa on puolestaan kaksi olennaista sisähalkaisijamittaa, iso- ja pikkukaliiperi, eli mitta rihlanharjasta vastakkaiseen ja uranpohjasta pohjaan. Näistä on huomioitava että ammuttaessa urat syvenevät, harjat eivät ratkaisevasti sitä tee. Piipussa virtaavat palokaasut leikkaavat metallia virratessaan luodin ohitse. Piippu kuluu siis palamalla, kuten polttoleikattaessa terästä ja luodin lähtönopeus laskee vähin erin (tarkkuuden menetyksen muassa, mutta tämä on viimeinen vaihe piipun ollessa silloin jo käyttökelvoton).

      Poista
    7. Tuumalla ei muuten ole omaa itsenäistä standardia vaan sen määritelmä on samalla muunnoskerroin eli juuri tuo 25,4 millimetriä.

      Poista
    8. Ompa tosi lyhkänen nykkeli jos tuuman mittanen on? Millä sitä pidellään, jollaki ihme pinseteillä? Piippaussaksilla? Ja mite pieni se mytteri sit oikeen on. Nelikanttinen kai? Eikö se ny mahtas olla tippa kumiliimaa paree.

      Poista
  11. Vanhoissa tarjous- ja muissa asiakirjoissa kyseinen käsikäyttöinen lämpövoimala oli merkitty yksinkertaisesti:

    Kivääri, 3'''

    Yksinkertainen ja selkeä kuvaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on.
      Onko hookoo gee ykstoistanen yks. kert. ja helppo. On-on.
      Ainakin päältäpäin. Mutta katoppa, eipä ookkaan. Huh... jopa huh-huh. Ääks!

      Aivan kauhea kapine. Hyi. Nyt sitä bissee ja niitä biisejä.

      Poista