Sivun näyttöjä yhteensä

22. huhtikuuta 2021

Läksyt


 Kuva Wikipediassta -malli


 

Taustalla on yksi pieni keskustelu ja vähempi pyydetty kirjoitus. Kirjoituksessa piti muistella kansakoulua; sanoin että se oli kokemistani kouluista tärkein. Väitin myös, ettei siellä opetetuilla asioilla ollut niin väliä, paitsi että lukeminen on hyvä taito ja kirjoittaakin saa osata ainakin sen verran, että osaa täyttää lottokaupungin. 

 

Toinen jutustelu koski maalämpöä eli lämpökaivoja, jotka oli kuulemani mukaan todettu päivän lehdessä monin tavoin vahingollisiksi. Luin päivän lehden, ja artikkeli oli hyvä. Sen taustalla oli kuitenkin taas vuoden sittiäissana, mallintaminen. 

 

Covid-pandemiankehityksestä on esitetty jatkuvasti lukuja, ja merkittävä osa lukijoista sekoittaa ne ennusteisiin. Wikipediassa asia on sanottu hyvin. Mallintaminen on todellisuuden osan tai esimerkiksi systeemin esittämistä muulla tavoin kuin sillä itsellään. Paperille painettu tai verkossa esitetty kartta on malli todellisuudesta eli maasta, puista ja muista. Joka ilta näemme malleja huomisesta ja loppuviikon säästä. Television tyypeillä on hyvä ja huomattavan vaativa koulutus. He kyllä tietävät, että säätila on perusesimerkki monimutkaisista muuttujista. He esittävät malleja, joiden pohjalla on havaintoja ilmanpaineen eroista. Kokemuksien ja säännönmukaisuuden pohjalla malleista tehdään ennusteita, mainitsematta todennäköisyyttä. Ja niin on hyvä.

 

THL pystyy vain vaivoin sisällyttämään malleihinsa tilanteet ”jos tärkeä rokote loppuu tai osoittautuu vaaralliseksi” tai ”jos maahan ilmestyy nyt tuntematon, hyvin vaarallinen viruksen muunnos”.

 

Kertotaulu on hyvä osata. ”Jakotaulu” ei ole tarpeen, koska tuloksissa on niin paljon päättymättömään lukusarjaan johtavia. Ei tarvitse tavoitella taivasta. Esimerkiksi ykkösen ja kakkosen välillä on matemaattisesti ääretön määrä rationaailukuja.

 

Minulla kansakoulun laskento vähän pätkii. Pitää hengittää syvään, jos on sanottava, mikä on palkka, jos on sovittu 100 euroa arvonlisäveroineen. 80,65. Paperi ja kynä on tarpeen myös, jos tuosta summasta on vähennettävä 37 prosenttia.

 

Arvokas vihje. Verkkopaikka laskurini.fi laskee alv:n, korot, valuutat ja viivästyskorot muutamalla näppäilyllä. Ja peruslaskutoimitukset onnistuvat suoraan Googlessa käyttämällä merkkejä + - * ja /. Nopeampaa on näpytellä numerot ja merkit hiirellä. Ei ihme että paperin tuotanto ei kannata. Koululaisena osasin käyttää snurraa, joka oli ihmeellinen kone. Se kykeni kertolaskuunkin, kunhan jaksoi veivata ja asetella rattaiden hampaita.

 

Lämpökaivoista päädyin kansakouluun. Siinä lehden artikkelissa selostettiin erilaisia hypoteeseja. Lukija ymmärsi, että vaihtoehtoja on paljon. Sekin mainittiin, että aurinko on melkein ilmainen energian lähde. Siitä vaiettiin, että akkuteollisuus ja aurinkokennojen suhteellisen verkkainen kehitys taitavat liittyä teollisuuden tarpeeseen myydä ensin vanhat kamat pois. 

 

Nythän meillä alkaa olla sähköautoja, mutta järjestelmä on puolivalmis. Vedyn tulosta polttoaineeksi ollaan viisaasti vaiti. Ja hallitusriihi pui turvetta.

 

Minulle on epäselvää, miksi partiokaverini Jussi sanoi joskus aiheellisesti hölmöilijälle: ootpa eri turvenuija. Turvenuijaa ei näet ole silmiini sattunut, ellei sitten peilistä.

 

24 kommenttia:

  1. Koronan kohdalla on sanottava että rokotteiden ja rokotushenkilökunnan allokointi ei olekaan mikään pikkujuttu. Kaiken lisäksi rokotteita tulee epäennustettavalla ja vaihtelevalla tavalla jakeluun. Rokotteita pitää antaa kaksi ja ilmeisesti samaa lajia. Kaikki tämä edellyttää että oikeita rokotteita on käytettävissä myös myöhemmin kun ruljanssi taas käynnistyy jokaisen kohdalla.

    VastaaPoista
  2. Energiajärjestelmien osalta on helppo sanoa, että suo siellä - vetelä täällä.

    Ei ole olemassa energiajärjestelmää joka olisi ystävällinen ekologialle, suhteellisen turvallinen käyttää jatakaisi nousevat voitot sijoittajille. Samoin patenttien tai lisenssien omistajien pitää saada osansa. Myös valtio kärkkyy verotulojaan.

    Joku näistä jää nuolemaan näppejään.

    Useimmiten se on asukas jonka energialasku nousee - yleensä tuloja nopeammin.

    Olisi periaatteessa mahdollista tuottaa energiaa suhteellisen ekologisesti, mutta taloudelliset voitot olisivat pieniä eikä verotuloja kertyisi riittävästi nykyiseen verrattuna.

    Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

    Tie katastrofiin on kivetty kaikkea mahdollista mahdollisimman paljon verottamalla.

    Luonnonvaroiltaan rajalliselta planeetalta otetaan irti rajoittamaton voitto....



    VastaaPoista
  3. Kolmella naapurillani on maalämpönä kaivot 180 - 220 metriä syvät.

    Sähkönkulutus on ollut järkyttävän korkealla tasolla. Maalämmön investointikustannukset ovat korkeat. Suora sähkölämmitys on investointina ylivoimaisesti edullinen maalämpöön verrattuna.

    Tuttu dippainssi on sanonut, että jossain vaiheessa maalämpökaivot ympäristöineen menevät umpijäähän, jolloin lämpöä ei irtoa lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko LVI-tekniikan voisi kiteyttää näin: kylmä putki, kuuma paikka - eristys. Kuuma putki, kylmä paikka - eristys.

      Lämpöeroista se lämpö nyhdetään pumppaamalla kylmäainetta suljetussa kierrossa joka nesteestä laajetessaan kaasuuntuu ja sitoo energiaa, kuten jääkaapissa. Kylmää ei voi siirtää, vain lämpöä.

      On yhdentekevää mistä lämpö kaapataan, suurempi lämpötilaero on edullisempi.

      Lämpökaivon hyötysuhde on liian täpäräksi laskettu jos se jäättää.

      Useamman energian hyödyntämistavan yhdistelmän ongelma, laitteistojen yhteishinta on helppo kiertää, yhteisöllinen asuminen jossa voidaan jo tusinan talon laitteistolla päästä nk. nollaenergiatasolle, laitteiston kyky tuottaa energiaa ylittää käytetyn enegian määrän mutta koska tasausvarastointiin ei toistaiseksi suunnitella esim. maalämpökaivoja tai suurehkoja vesisäiliöitä perustuksien alle se ei ole vielä kehittynyt tuotteeksi.

      Älykyliä on, tekeillä on lisää. Talojen tietojärjestelmä oppii asukkaiden tavat ja ohjaa kaikkea energiankulutusta. On helpompaa rakentaa järjestelmän mukaisia rakennuksia kuin järjestemiä jotka tulee opiskella.

      Energiaa kylläkin kannattaa tuottaa mahdollisimman suurissa yksiköissä, kuten auringosta voi päätellä.

      Poista
  4. Matikanopettaja Rosenberg näytti joskus miten snurralla voi laskea neliöjuuria.

    VastaaPoista

  5. Luokki länget ies kiinnitetään aisaremmillä. Sitten se on hevosen vetovoima ihmisen palveluksessa. Yksi sai maailman maineen avaamalla sellaisen Gordionin kaupungissa. Hetken sormeiltuaan, Aleksanteri sivalsi solmun miekalla, ei auki mutta halki. Hän innovoi uuden säännön.

    Ja kun sen teki Aristoteleen alumni perimänsä omaisuuden ja vallan korkeuksista, ei kysymystä sääntöjen rikkomisesta nostettu. Kaikki vain ihastelivat röyhkeyttä. Matkivat. Näin aina.

    Suomilaiva Spekulantin vanavesi piirtää gordioninsolmun kolmiulotteista hologrammia. Sitä katsotaan näkemälaitteella eikä kukaan pilaa Vappua kirkaisemalla, että en näe mittään. Kohta VVM verifioi exellillä euroittumisen (kolme sanaa eilisillalta) ja pikkasen pahoitellen kertoo haukanneensa palasen. Velkaa.

    Siitä saa puhtia tähän hätään (tautiin), ja pian voimien palauduttua maksetaan pois. Näin toimii perustuslaki valtiosääntö ja temppeliherrat. Hassua että uskonpuhdistus osui väliin mutta Agricolaa ei kuulu. Miten hän kääntäisi velan ? …it is facilitating a market in unregulated shadow currencies.

    Miten tällä kertaa suomeksi sanottaisiinkaan että Neuvostoliitto hajosi. Niin syvällä jo ollaan ja vankasti kuin pakkassheikit aikoinaan välitysöljyssä. Eikä käry käy kuten ei viimeksikään. Lähdekritiikki on siltä Witgensteinilta että mistä ei sovi puhua, siitä vaietaan. Siis kun ei ole arkistossa, ei ole maailmassakaan ollut.

    loistoautokannan eksponentiaalinen epidemia keväästä 2020 on mitä on. Ei taloustiedettä eikä mallielämää. Olipahan 1 mrd hätäpelastus pilvilinnojen hiekkaläjäteletapeille. Missä sitä varjorahaa on ?

    Siellä missä kaksikin kauppiasta kohtaa puhumattakaan 7 mrd. Kyllä 7 koska futuuri mallinnettu mukaan. Ne ovat finanssi-instituutioiden kivijalalle nostetut firmataseet joissa jos mitkä lupaussaamiset käyvät maksuista. Vekselivuoria trademark tunistemerkintöineen ja valtionapu takuin jos mitä lisäpotkua tarvitaan.

    Mikä tästä olisi Kehysriihen asiaa ? Se että Valtiot vaihteeksi ovat vetovuorossa kun yksityiset vähän puhki ja johan ne kerkesivätkin paikkaamaan menetyksensä verojen ja solidaarisuuden ay yhteishyvä vuosikymmenten ajoista. Nöyrähän se pööluottamusmies Kiljavakoulutettu jo on, mutta jouttaa paikallistettavaksi pubiin.

    Kansa käyttäytyy uhkaavasti ja ottaa valtioleijonan talutusketjun käteensä. Uusi aika sarastaa. Suomen on turha jäädä sosiaalilumoihin kun pomotkin jo nousivat Spekulantin kannelle ja messiin. Viisinkertaistakaan lapsilisät, eläkäätte ajassanne, ansaitkaanne asemanne (miten lie niihin olette osuneetkaan) ja ryhdikkäästi baanalle. U-käänös vaan ja kaikki seuraa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luokki ja länget ovat oikein, ies ei kuulu niiden seuraan. Setolkka ja mahavyö kylläkin.

      Vieläköhän sitä osaisin työhevosen valjastaa, lapsena sitäkin tuli tehtyä, heinäpellolle tai talvella rankametsään mennessä. Puoleen vuosisataan en ole sellaista tehnyt.

      Meillä oli niin kiltti hevonen, että se melkein itse osasi valjastaa itsensä. Tykkäsi kun lähdettiin hommiin. Ja isä usein antoi meidän kymmenen paikkeilla olleiden lasten hoitaa tuollaiset helpommat hommat. Ei edes tajuttu, että se on oikeastaan työtä.

      Poista
  6. Vetytalouden hypetykselle olisi annos perustietoutta enemmän kuin tarpeen: kaasumaisen vedyn molekyylit ovat niin pienikoisia, että ne helposti pääsevät kulkemaan kaikkien materiaalien läpi ml. paksuseinäiset teräksiset kaasupullot. Ominaisuudesta aiheutuu merkittävää vuotohukkaa ja siten myös räjähdysvaaraa. Nestemäisenä pysyäkseen vety taas vaatii alle -253 C lämpötilaa. Siis jäitä vetyhypettäjien hattuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkällä perustiedolla ei aivan tarkennu hattupuuhat.

      Ed. kommentti on paikkansa pitävä mutta vetypä voidaan sitoa rakeisiin joiden koostumus on kekseliäs ja käyttää sillä polttokennoa josta saadaan sähköä jolla voidaan panna käymään kirjastossa mopo. Yritys joka näitä kirjaston aulassa esitteli on suomalaista lähtöä, liekö enää? Kerava, Tuusula, Järvenpää -seudun perheyrityksiä ei syötäne nuinvain, vähän kuten ei muruja pöydältä, aivan vielä.

      Neste kokeili veden hajottamista ja vedyn varastointia ulkosaariston tuulivoimalan tuotannon tasaukseen, kymmenisen vuotta sitten. Käypä laitos.

      Sovelluksia on, aivan kuten politiikassakin on pienpuolueita. Metsäherrat puujalkatietouksineen ovat yst. ja koht. eivätkä auo päitään vaan hoksaavat että näissä pajoissa tuumitaan muutakin olennaista ja eteenpäin viepää kuin rukkasten pieksennän suoritustapaa ja sallittua äänenvoimakkuutta.

      Pelle Peloton on tosin Gyro Gearloose alkujaan, se on totta ja hyvä tietää.

      Pikku Apulaisten lamppuja valmistavien tahojen olisi tarpeen huomata tarvevastaavuus ja vikatiheys jo käyttöiän kannaltakin mutta se siitä nappulatekniikasta, ei se ole alaani enkä tahdo siihen muutoin puuttua.

      Mietintämyssyt tehdään nyttemmin ihmiskäsin koskematta, tehtaassa sarjatyönä. Perusmietintä on toki huokea ja varma suunnittelutapa mutta kehittyneempi malli vaatii matolaatikon ravitsemustilanteen huomioon ottamisen tason kohottamista, sillä ne miettimisnaakat tuppaavat rupeemaan krantuiksi.

      Poista
    2. Unohdin se nestemäisen heliumin kun se on niin jalo kaasu ja voittaa juoksemiskilpailuissa varsinkin jos on oikein superkylmä keli.

      Poista
  7. Kun ensimmäinen "tekokuu", Sputnik I, alkoi 4. lokakuuta 1957 lähettää signaalia avaruudesta, amerikkalaisten mainitaan joutuneen henkiseen paniikkiin. Koulutusjärjestelmää vaadittiin heti uudistettavaksi, ja yksi vastaus oli ns. uusi matematiikka. (Tämä oli aikoinaan professori Erkki Lahdeksen seisovia teesejä.)

    Kun sitten kansakoulun armata aikaa alettiin meillä, täydellä syyllä, muuntaa yhtenäiskouluksi, myös meillä laskentoa oppiaineena piti "tieteellistää" matematiikan alkeisiin tuomalla tuo amerikkalaislähtöinen "uusi matematiikka" unioneineen, leikkauksineen kaikkineen perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Nuo ajat eläneet muistavat syntyneen hirmuisen kalabaliikin: "oppilaat eivät opi laskemaan; on varmaan kommunistien juonia Pirkkalan monisteen tapaan". Niinpä uusi matematiikka sitten nopeasti ja vähin äänin Suomessa haudattiin. Oppiaineen nimeksi jäi toki matematiikka, mutta "laskentoa" se tosiasiassa on tänäkin päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joukko-oppi oli ihme touhua, enkä silti oppinut yhtikästäkään. Yleensä opin jos on kyse jostain epäsovinnaisesta. Lystiä se oli silti, Karin piirros kuvaa hyvin tämän, jopa matemaattisella tarkkuudella.

      Poista
    2. Joukko-opin nimellä tuota kokeiltiin SYK:ssakin alaluokilla joskus ennen 60-luvun puoliväliä eli ennen oikeaa peruskoulua. Helppoa, mutta mikä yhteys sillä oli mihinkään jäi kyllä pikkukoululaiselle hämäräksi. Jos logiikka onkin matematiikan takana ja perusta, ei se välttämättä oikein alkeisopetukseen käy.

      Poista
    3. Tuon matematiikan tuhon varmisti sen avainkäsite joukko-oppi, jonka tietämättömät huolestujat luulivat viittaavan sosialistiseen joukkotietoisuuteen. Näin siis huolimatta opin läntisestä alkuperästä. Reaalisosialismin maiden matematiikka oli silloin hyvin perinteistä. Mutta mielikuva usein ratkaisee, substanssi ei niinkään.

      Poista
  8. "Esimerkiksi ykkösen ja kakkosen välillä on matemaattisesti ääretön määrä rationaailukuja."

    Pieni lapsus, kaiketi: eivätköhän ne ole irrationaalilukuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä rationaalilukujakin mahtuu ykkösen ja kakkosen väliin ääretön määrä. Eli oli Kemppinen ihan oikeassa.

      Poista
    2. "Pieni lapsus, kaiketi: eivätköhän ne ole irrationaalilukuja."
      Eivät. Reaaliluvut ovat esitettävissä päättyvinä tai jaksollisina desimaalilukuina. Irrationaaliluvut, kuten pii, eivät.

      Poista
    3. Lapsus ja höpsis, molempia on ääretön määrä sillä välillä.

      Poista
    4. "Pieni lapsus, kaiketi: eivätköhän ne ole irrationaalilukuja."

      Arvelen, että ykkösen ja kakkosen välissä tosiaan on ääretön määrä rationaalilukuja.

      Ja Georg Cantoriin viitaten arvelen lisäksi, että minkä tahansa kahden rationaaliluvun välissä on vielä äärettömämpi määrä irrationaalilukuja.

      Äärettömyydet ovat siis vähän niinkuin tasa-arvo: ne kaikki ovat äärettömiä, mutta toiset ovat vielä äärettömämpiä kuin toiset. ��

      Poista
    5. Kaikkein kovin jätkä on Chuck Norris. Hän on laskenut äärettömään. Kahdesti.

      Poista
  9. Koronan ennustaminen poikkeaa täysin sään ennustamisesta. Ihmisen käytös ei vaikuta säätilaan (lyhyellä aikavälillä), mutta systeemin kaoottisuus tekee pitkän aikavälin ennusteet mahdottomiksi.

    Talousennusteet ovat lähempää sukua koronaennusteille, koska molemmissa tapauksissa lopputulema riippuu ihmisten käytöksestä. Talousennusteet voivat toteuttaa itse itseään, jos ihmiset uskovat niihin. Koronan kohdalla on ehkä päinvastoin: ennuste ehkäisee itsensä toteutumista. Jos ennustetaan kasvua, ihmiset ryhtyvät varovaisiksi ja päinvastoin.

    VastaaPoista
  10. Maskien tarpeettomuus koronan torjunnassa on kiinnostavaa. Helsingin Sanomien mukaan tutkimukset todistavat ettei maskeista ole hyötyä. Eli leikkaussaleissakaan ei kannata käyttää maskeja, eihän niistä ole mitään hyötyä. Säästöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä höpiset? Ei Hesarissa niin sanottu! Se, että maski vähentää viruksen kantajan mahdollisuutta levittää sitä on ihan selvä tosiasia. Samasta syystä sitä käytetään leikkaussalissa, eli suojaamaan potilasta ja varsinkin leikkaushaavaa infektioilta joita henkilökunnan hengityksen mukana leviävät sinänsä harmittomat mikrobit auheuttaisivat.

      Poista
    2. Joo ja partaa & viiksiä roiskeilta. Paljosta vetoa että jo Semmerlingin aikoina?

      Käsien suuhun viennin se naamalappu kyllä estää ja nenän niistämisen, hyvä ja oikein mutta sen pukeminen ja riisuminen on tehtävä järjestelmällisesti. Riittää pariksi tunniksi paitsi hölkätessä mutta kuinka juuttaan tavalla sitä hölskyisi kun pitäisi olla nämä kertakäyttökledjut ja haalari, essu ja pleksi ja lipeäliuosta ämpärillinen, ei hittovie käy.

      Hesari yritti omalla tavallaan asettautua maskeilla tehtävän politiikan ylä- ja ulkopuolelle mutta piittasi taas itse asiasta eli kansan neuvomisesta sen minkä yleensä, hiirenpierun verran.

      Naamiaiset jatkuvat.

      Älkää käykö missään, rock-otukset ottavat aikansa.



      Poista