Pakkoenglanti

 

Pakkoenglanti raivoaa Turussa, jonka suomenkielinen nimi lienee pakkoruotsia. Tutkijoiden mukaan pakkoruotsin kielen sanan on kuitenkin muinaisvenäjää ja taustalla kummittelee indoeurooppalaisen kantakielen kauppapaikkaa tarkoittanut sama, jonka tunnettu esiintymä on Italian Trieste.

 

Ahneuksissani hankin uuden ja verrattomalta vaikuttavan kirjan Chaucerista, joka tuntuukin olleen ihmemies. Veivinsä hän heitti vuonna 1400 kuljettuaan Eurooppaa ristiin rastiin luultavasti ainakin ajoittain virallisena vakoilijana.

 

Tunnen muuttuvani aamu aamulta hölmömmäksi. Silti Chaucerin Canterburyn tarinoiden keskienglanti sujuu vielä. Olen samalla kannalla kuin Ezra Pound, joka raivosi lähinnä maanmiehilleen, että nykyenglanniksi kuohittuun tekstiin alentuva on hulttio ja sika. Vaikka kielestä jää ymmärrettävä ilmeisesti kohtalokkaan paljon, se minkä kuvittelee käsittävänsä, perustelee tämän herran sijoittamisen maailman kaikkien aikojen 10 parhaan runoilijan joukkoon.

 

Vapaa-ajan viihteenä olen nyt käyttänyt Danten Jumalaista näytelmää, jonka kumpikaan suomennos (Leino, Elina Vaara) ei kelpaa minulle, yhtä vähän kuin monin kohdin vikkelä Toivo Lyyn Chaucer.

 

Dantea luen, koska olen kiinnostunut aikakoneista, ja nähdäkseni Dante, joka puolestaan harkitsi oikeaksi kuolla 1321 eli hyvissä ajoin ennen mustaa surmaa, keksi aikakoneen. Kirjassa on asennusohjeet. Otetaan yksi roomalainen runoilija ja yritetään olla itkeskelemättä, vaikka metsä on sankka ja vuori pirun pahan oloinen.

 

Kieli on ehkä italiaa; italian kieli syntyi tästä ja parin kaverin kirjoista. Seassa on kyllä aika reippaasti ranskaa ja latinaa sekä kohdittain villejä murteellisuuksia.

 

Kun malttamaton sydämeni ei kestä enää kulkemista tarpeeksi kauas tunturiin, saan saman humalluttavan raikkauden tunteen kaikkein parhaista teksteistä. Ja Bachin Hyväntuulisen klaveerin ykköskirjasta, joka tuntuu sekin sisältävän kaiken, mitä maailmassa on ja voi olla, ja pari lenkkiä maailman ulkopuolelle.

 

Asiantuntijat kiroavat konsulttienglantia, kun jokin paikka Turun surullisenkuuluisan torin paikkeilla on saamassa nimen ”Turku Center”.

 

Olen muistavinani, että Kaivokadun petomaisen ruma rakennus sai jo uutena nimen ”City Center”, mutta viime vuosikymmenet se on tunnettu yksinomaan nimellä Makkaratalo.

 

Väitän olevani asiantunteva henkilö käännöskirjallisuudessa. Sillä oikeudella, että olen päässyt kuin koira veräjästä suomennettuani noin puoli sataa yleensä erittäin vaikeana pidettyä romaania ja runovalikoimaa englannin kielestä ja muuta muista kielistä, vakuutan lukijoille, ettei kysymys ole konsultti- eikä rallienglannista.

 

Pystyn tarvittaessa lyömään pöytään paperit, että oma puhuttu ja kirjoitettu englantini kukaties oikeuttaisi arvosanaan ”välttävä”, vaikka olen kyllä pitänyt natiiveille kollegoilla luentojakin tuolla kielellä. Ja niinpä väitän, että suomalaiset eivät yleensä osaa englantia kelvollisesti. Nimimerkkinä ”kärpänen katossa” arvioin, että entinen fil maisterin tutkinto englannista pääaineena ja sen lisäksi hankittu opettajan pätevyys toi kyvyn puhua kieltä hyvin. ”Center” on brändi. Tähän mennessä en ole tavannut Suomessa enkä Manner-Eiuroopassa ihmistä, joka osaisi selittää, mitä sana ”brändi” oikeastaan tarkoittaa. ”Tavaramerkki” ei riitä vastaukseksi.

 

Kysymyksessä on siis mikä-mikä-kieli, jonka perimmäinen tarkoitus on sama kuin pakkolatinan ennen, köyhien kyykyttäminen. Chaucer ja Dante muuten jäivät historiaan hyvinä latinan taitajina, jotka kirjoittivat rahvaankielellä.