Audon kyydissä

 

 

Aleksi Käpy oli etevä mies. Senaatissa ja Turun hovioikeuden presidenttinä toimittuaan hän jatkoi Kansallispankin notariaattiosaston johtajana vielä vuosikymmenen ja oli vahvistamassa tämän tuomioistuimen sangen tunnettuja yhteyksiä maamme rahalaitoksiin. Ilkeät rahantarvitsijat ovat joskus puhuneet ”Turun taudista”.

 

Käpy oli Y.S. Yrjö-Koskisen sisarenpoika, ja tämä suku, Forsmanit, on yleensä pitänyt hallussaan yksinkertaista enemmistöä sekä tuomioistuimissa että yliopistolla. Asiaan lienee vaikuttanut suvussa ilmennyt tavaton lahjakkuus ja auttamattomien pösilöiden suhteellisen pieni määrä.

 

Vanhana fennona ja kiihkeänä suomen kielen ystävänä ja kielemme virkakäytön mestarillisena edistäjänä Käpy määräsi paljon muun ohella – minulla oli hallussani hänen kirjoittamiaan ohjeita asiakirjojen laatimiseksi tuomioistuimissa – että uudenaikainen sana ”auto” on välttämättömästi taivutettava ”audon, audolla” jne.

 

Eilen harjoitimme kotimaan matkailua audolla minun toimiessani chauffeurina. Kävimme Lidlissä, jonne on kotoamme matkaa alun neljättä kilometriä. Jo matkalla pistäydyimme apteekissa. Katselin kummastuneena ihmisiä, joita tuli vasemmalta ja oikealta. Pohdiskelin, kuka on mennyt rakentamaa rautatien kahden oivallisen päivittäistavarakaupan eli Prisman ja City-Marketin väliin. Tunnontarkoille on tosin tarjolla alikäytävä, jossa haisee ihmiseltä ja erinäisiltä eritteiltä.

 

Acemoglun ja Robinsonin kirjoista erityisesti ”Miksi maat kaatuvat” (Why Nations Fail) kuuluisi ehdottomasti jokaisen itseään kunnioittavan postintellektuellin hetekan alle esimerkiksi Mustanaamioiden ja Pekka Lipposten väliin, samaan nippuun kuin Jared Diamond ja Braudelin kolmiosainen historiateos.

 

Yhteenveto otsikon kysymykseen on rahoituslaitoksen kehittymättömyys ja eliitin sulkeutuneisuus. Kirjoittajat ovat erittäin arvostettuja taloustieteilijöitä. Niinpä viivan alla jakajana on ”insentiivi” eli kannustin tai kiihoke. Eteenpäin eli kauemmas vaaroista ja mahdollisesti jopa sietämättömän köyhyyden jarruttamiseen on matkalla yhteisö, jossa voi päästä eteenpäin. Yksi eteenpäin pääsemisen muoto on rikastuminen. Toinen on Acemoglun ja kumppanin oma valinta: arvonanto eli vakavasti otettavien ihmisten ilmaisema käsitys, että työ, jota teet, on perin pohjin mielekästä.

 

Henkilöauto on esimerkkinäni, koska tiedän autoista jotain. Välillä katselen hitaasti pysäköintipaikalla olevia autoja.  Oma automme on uutena hintaluokkaa 20 tuhatta. Käytämme sitä noin tunnin viikossa. Kaverilla on ikää puolet siitä, mitä minulla, ja työpaikka Öbiksessä. Nähdäkseni oma henkilöauto on hänelle välttämätön. Eräs toinen henkilö, jonka asioista tiedän, kiertää maakunnan kouluja tarttumassa sekä opettajien että oppilaiden ongelmiin pohtimassa sekä puhevikoja että oppimisongelmia. Tuota tuskin voisi toteuttaa muuten kuin pyörien päältä. 

 

Ajatukseni tulos on häpeällisen helppo. Juuri Suomessa taloudelliset innovaatiot ovat hyvin heikoilla. Kun luin lakia, kaikki yhtiöitä koskevat säädökset olivat 100 tai 200 vuotta vanhoja. Kun juuri tällä hetkellä alustatalouden pahimpia epäkohtia on ehkä hiukan torjuttu eli pitsalähettejä ei saa väärentää ”yrittäjiksi” vailla työsuhteen etuja, sellaiset ratkaisut kuten autoissa Uber olisivat erittäin toivottavia. – Isäukolla oli lähes 20 vuotta sitten hyvätuloisen henkilön versio sellaisesta. Kun hänen toinen jalkansa jäi huonoksi neliraajahalvauksen vuoksi, hän opetti itselleen parikin taksinkuljettajaa, jotka tulivat ja veivät ja hakivat tarvittaessa, ja vanhempani jatkoivat vielä mökkeilyä Kylmälässä pienten teiden päässä hyvinkin 10 ylimääräistä vuotta. Hienoa!