Bachin mahdolliset maailmat

 

Ilahduin. Joku kuuntelee Bachia vakavissaan.

 

Totiset tutkijat tyytyvät yleensä mainitsemaan, että J.S. Bach keksi Fosbury flopin ja hyppäsi saappaat jalassa korkeammalle kuin Sotomayor

hirvittävällä tavalla doupattuna vuosikymmeniä sitten.

 

Nyt tiedän, että eräät (katso Cambridge Companion to Bach) ovat jääneet miettimään, että Bach tosiaan eli samaan aikaan kuin Spinoza ja Leibniz. Jos heitä osaa lukea riisuen teologisvoittoisen kielenkäytön ja sopivan rajoituksen edellyttämän tomismin eli kirkon virallisen kannan, ei voi olla huomaamatta, että länsimaisen tieteen kvanttihyppy alkoi heistä.

 

Einstein tiesi itse, että ennen häntä Cantor ja hänen jälkeensä Gödel olivat pysähtyneet miettimään itsestään selviksi kuviteltuja asioita ja etenkin rationaalilukuja. Cantor päätyi hullujenhuoneeseen, josta hän tosin aikanaan pääsi poiskin, esitettyään että on olemassa ääretöntä suurempia ja sitä pienempiä äärettömiä.

 

Fyysikot ovat kiinni Kööpenhaminan konkordanssissa, joka on toimiva mutta väärä. Pieniä kohteita koskeva kvanttimekaniikka ja suuria koskeva suhteellisuusteoria eivät millään sopeudu toisiinsa. 

 

Ja otsikon ”mahdolliset maailmat” ei viittaa ainakaan suoraan multiversumeihin eli rinnakkaisiin maailmankaikkejuksiim, vaan loogisiin modaliteetteihin ja paradokseihin. 

 

Onko mahdollista, että se mikä on tänään totta, ei ollut eilen totta? Katso lähemmin esimerkiksi Stanford Encyclopaedia on Philosophy ”future contingents” tai suoraan kreikkalaisten ”master argument”.

 

Kun kuuntelee huolella esimerkiksi Bachin kantaatin numero 71 vaikkapa Suzukin porukan erinomaisena esityksenä, on kohta valmis palaamaan kuuluisaan kantaattiin 4, Christ lag in Todesbanden.

 

Ne ovat musiikillisesti, fysikaalisesti ja matemaattisesti mahdottomia, eikä kauniimpaa musiikkia voi kuvitella.

 

Kuulo on mitä ihmeellisin aisti. Siihen liittyy todella merkillisiä nano-mittakaavan piirteitä, ja itse aistimus on perin pohjin tuntematon. Yleistäen siitä, minkä tiedämme fysiikasta, aistimamme sävel on luultavasti vain hyvin pieni osa kokonaisuudesta. 

 

Metaforan tasolla Bachin toteuttama uudistus oli samaa tasoa kuin vektoriavaruudet paljon myöhemmin. Ja oivalluksen ylenpalttisuus näkyy nyt esimerkiksi siinä, että proteiinien valmistuminen ja lähetti-RNA:n ja entsyymien nyt ovat osoittautuneet laskennallisiksi ongelmiksi.

 

Diskreetti musiikki… Onneksi paperit ovat tallella ja osittain painettuina. Niistä voi seurata, miten säveltäjän mieli kulki ja mitä kaikkea hän teki italialaisten ja ranskalaisten oivalluksille – ja miksi Händel varoi huolellisesti edes tapaamasta häntä.