Sivun näyttöjä yhteensä

3. heinäkuuta 2020

ID.3



Olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Yhdysvallat on menetetty kanta.

Perusteluni on toinen kuin mielipidetiedustelun samanmielisten. Nähdäkseni Trump ei ole syy, vaan seuraus.

Valtio joka sekä vihaajiensa että ihailijoittensa mielestä oli talouden ja siksi monien sosiaalisten rakenteiden moottori, on kovaa vauhtia hajoamassa.

Kiinan ja Venäjän sanouduttua selkeästi irti rakenteista, joiden varassa Eurooppa on, meillä ei ole muuta kuin Eurooppa. Sanokaa te eurooppalaista rakennelmaa miksi haluatte, vaikka demokratiaksi. 

Otsikko tarkoittaa Volkswagenin nyt myyntiin tulevaa Golfin seuraajaa, joka syö vain sähköä. Tehdas on sanonut valmistavansa niitä nyt aluksi 10 miljoonaa kappaletta. Perushinta Saksassa kolmekymmentä tuhatta. Toimintasäde 500 km. Sisällä yhteensä yksi vipu. Moottori käyntiin. Moottori pois käynnistä.

Tämä ei ollut mainos enkä tarvitse uutta autoa. Kunhan kävin eilen korjaamolla laitatuttamassa kuluvan osan kuntoon ja mietin, millaisessa ylellisyydessä yhdet rypevät. Asuvat kotona ja ajavat autolla. Ja kotimaan matkailua oli jo.

Antiamerikkalaisesta toiminnastani pitäisi kai tunnustaa sekin, että kävelen sydänfilmiin terveyskeskukseen ja lääkäri soittaa minulle kotiin ja muuttaa vähän annostusta. Oikutteleva sydämeni on muuten perua kymmenvuotiaana sarastamistani pahoista sydäninfektioista, jotka uusivat armeijassa ja yrittivät ryöstäytyä 70-luvun lopulla.

Hoidoista en tietääkseni maksa mitään.

Ruotsi tai USA voisivat lähettää Eurooppaan laskun oikeudellisesta konsultaatiosta. Molemmat maat ovat näyttäneet havainnollisesti, mikä ei toimi.

Ruotsin malli, vastuullisten ratkaisujen siirtäminen asiantuntijalle, on osoittanut tuhoisuutensa. Mieleen tulevat Putin ja Erdögan ja kaksi Itä-Euroopan maata: kaikki valta eikä mitään vastuuta. Trumpin 1930-luvun gangsterimalli ei toimi ilman tuliaseita.

Minusta yksityisautoilu oli hiukan huono ajatus, mutta korona muutti mielipidettäni. Luulen että jos VW liittää uuteen malliinsa vielä telineen käsidesille, tuossa on erinomainen kytkös osittaiseen etätyöhön. 

Näyttäisi siltäkin, että tehtaalla on ymmärretty, miten mainio hubi auto on. Sähköisen viestinnän voi reitittää tuohon yhteen paikkaan. Elektronisesti ohjatut pysäköintipaikat toimivat jo (esim. Easy Park), mutta suuret työpaikat on syötettävä erikseen. Raitiovaunun muuttuminen maanpäälliseksi metroksi on miellyttävä oivallus.

32 kommenttia:

  1. JK: "Nähdäkseni Trump ei ole syy, vaan seuraus."

    Naulan kantaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi lenkki pitkässä ketjussa joka johtaa viimeisen maailmanvallan tai supervallan täydelliseen näivettymiseen.

      "Maailma on nyt valmis teknokraattisen eliitin nousulle hallitsemaan sitä".

      Poista
    2. "Yksi lenkki pitkässä ketjussa joka johtaa viimeisen maailmanvallan tai supervallan täydelliseen näivettymiseen."

      Mietin vain, että miten USA:n olisi tullut toimia, jotta se olisi säilyttänyt ylivaltansa yksinapaisessa maailmassa?

      Mikä oli se tapahtumaketju, joka vei pieleen ja jonka yksi "lenkki" Trumpkin on?

      Aika kovan vastuksen kiinalaisten "konfutselainen marksilaisuus" näkyy USA:lle tarjonneen ja tarjoavan. Ihan pelkät ilmavat puheet eivät sen kanssa kisaamisessa taida riitää. Tarttis kanssa olla tuloksia - myös ja nimenomaan taloudellisia tuloksia. Talous se aina loplulta ratkaisee.

      Poista
    3. Maailmanloppu ei tule rysähtäen, vaan hiljaa kitisten. Sama pätee suurvaltojen kuihtumiseen.

      Poista
  2. Jos joku ei vielä sitä tiedä, niin BLM-liike on tyystin radikaalivasemmistolainen liike, joka ajaa vallankumousta Yhdysvaltoihin.

    https://youtu.be/kCghDx5qN4s

    Kyllähän selvää on, että ainoa ratkaisu Yhdysvaltain rotuongelmaan on oman valtion lohkaiseminen mustille jostakin päin maata, muu ei ole mahdollista, muuta ratkaisua ei voi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein menisi sanomaan, että väitteesi radikaalivasemmistolaosuudesta pitää paikkaansa. BLM nauttii Yhdysvalloissa laajojen kansalaispiirien tukea, ja tunnen ihan tolkullisia, maltillisesti vasemmistolaisia jenkkejä, jotka sitä kannattavat. Liikkeen pääasiallinen aate on ymmärtääkseni se, ettei mustia saa tappaa mielivaltaisesti. Tätä ajatusta on helppo kannattaa.

      Oma ajatuksesi mustasta reservaatista on mielenkiintoinen. Oletko tietoinen siitä, että tällainen yhden kansanryhmän pakkosiirto on Rooman perussäännön ja Suomen rikoslain mukaan kansanmurha? Toteamuksesi on itsessään hyvin lähellä julkista kehottamista rikokseen ja kiihottamista kansanryhmää vastaan.

      Poista
    2. Neekerisumppu Maineen?

      Poista
    3. Rakas Erastotenes, kannattaa seurata muutakin mediaa kuin suomalaista,valtamediaa, se avartaa näköaloja. Kansalaisoikeusjuristi lyö lyttyyn koko BLM- touhun tässä videossa:

      https://video.foxnews.com/v/6167896997001#sp=show-clips

      Poista
  3. Sydämestä ja synkronin tarkkuudesta: jatkuva tupakointi.

    Autoista ja jatkuvasta työskentelystä: ergonomia.

    Valistuneet lukijat jo tiesivätkin, että Kemppinen tokikin tarkoitti jotain aivan muuta syvempää sipulin kerrosta. Kerroksia syntyy, kun maalailee kovasti.

    VastaaPoista
  4. Mitenkähän aikoo selvitä se amerikkalainen, joka sai miljoonan dollarin laskun sairaalan koronahoidosta? Kaipa hänellä oli vakuutus, mutta joku sen laskun kuitenkin maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku sen kuitenkin maksaa. Niinhän se on meilläkin, jossa hoito on potilaalle halpaa - me nettoveronmaksajat sen yhdessä maksamme.

      Poista
    2. Ei kaikkia jonkun kirjoittamia laskuja pidä maksaa. Ensin katsotaan laskun perusteet, ja tarvittaessa neuvotellaan.

      Poista
  5. Putin teki Venäjästä jälleen suuren. Trump julkaisi teesinsä jo aikoja sitten etusivun mainoksessa. Hän teki mahdottoman ja tuli valituksi. Tehdä Amerikasta jälleen suuri taitaa vain olla mahdoton tehtävä jopa Trumpille. Putinin hallinto näyttää seesteiseltä ja valta vaihdetaan nuoremmille hallitusti. Putinilla ja Orbanilla on kansan tuki. Rajat ovat auki. Saksalaiset muuttavat Unkariin, koska tuntevat monikulttuurisessa Saksassa olonsa uhatuksi. Euroopassa itä ja länsi - vuoksi ja luode keinuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän tätä Nimetöntä keikuttaa?

      Poista
    2. Tämä nimetön lienee joko suoraan venäläistä rahaa nauttiva palkansaaja tai sitten hän on lukenut liikaa näiden kirjoituksia. Itse epäilisin ensimmäistä, koska argumentoinnissa on uusi piirre: Venäjän "seesteiset" olot ja "hallittu" vallansiirto. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tapaan nämä ajatukset.

      Poista
    3. "Mikähän tätä Nimetöntä keikuttaa?"

      Ei sulla arvon If muuta argumenttia ollut pistää kuin tuo jo vähän väsynyt ad hominem?

      Poista
    4. Kirjoittaja on joku persu, ehkä Matias itse...

      Poista
    5. Erastotenes katso Putinin ruumiin kieltä. Ei stressiä ei hilsettä hartioilla. Kaikki on omissa käsissä. Palataan asiaan 2024.

      Poista
    6. "Kirjoittaja on joku persu, ehkä Matias itse..."

      Sitä minä vain yritin, että tärkeämpää kuin kuka kirjoitti, on se mitä kirjoitettiin. Jos vaikka sitä sisältöä olisi kommentoitu, kun näinkin korkeatasoisen blogin perässä ollaan.

      Menee vähä hiekkalaatikkotasolle tuo ad hominem -lällätys. Sitähän kai pidetään yleensä merkkinä siitä, että asia-argumentit ovat loppuneet?

      Tällä on periaatteessa yleisempääkin merkitystä.

      Kun maassa nyt valitetaan sitä, että keskustelu ja kansakin ovat polarisoituneet erillisiin poteroihinsa, tuohon tautiin apu olisi juuri se, että kuunneellaan, mitä kukin Nimetön sanoo, yritetään pohtia asiaa - ja argumentoidaan vastaan, jos korjattavaa lausunnossa tuntuu olevan.

      Mitä sitten Putiniin tulee, en ole hänen eritysen faninsa. Realistina haluan vain tietää, kuka ja minkälainen putin tulee hänen jälkeensä, jos me nyt onnistumme hänet kaatamaan. Kuka takaa, että se on jotenkin parempi putin meidän kannaltamme? Riski sille, että se on huonompi, on melkoinen, kun Venäjästä on kyse.

      Poista
    7. Rajat Suomen ja Venäjän väliltä lakkaavat. Vladimir Putin jatkaa presidenttinä – Suomen.

      Poista
  6. Maalaislääkäri kirjoittaa: toivottavasti suat flimmerin sopivalle taajuudelle

    VastaaPoista
  7. Mualimaa on hitaasti hivutettu (ketkä?) yksin vallasta pitäville. Jonain päivänä jossain diktatuurissa (Kiina) kansanautoon istahtaessaan voi käydä niin (eri mieltä olevalle), että auto, että auto ottaa ratin käsiinsä, päättää määrän pään.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista

  8. Sääksmäki Rapola Ritvala ja mitä. Näkyvät syntyvän uudestaan Pariisin esikaupungissa. Ja Vesalassa, toivottavasti vai onko koulupakkoprässäys onnistunut kast-klini-hyg ihmisarvon korotuksessa. Jälkeenjääneenä kysyn vain.

    Kävin uudestaan leffassa Les Miserables ja olipa kuin olisi lukenut väärentämätöntä Kronikkaa hämäläissukujen tarinaa. Arvelen vaan Pakun ratissa kun keikkaakaan ei pukkaa. Jotain viihdettä.

    Amerikasta tosin kuuluu kummia ja työllisyys nousee kohisten. Trumpin isäukko rakensi ensiluokkaisia lujia ja kestäviä kunnallisia asuntoja kun insentiivit FDR kautena yllyttivät. Nyt kai ne pojankin toimesta rahastettu ja uudelleen rahastettu. Asiasta on hyvää tekstiä June 11 NYR lehdessä, saa kirjakaupasta € 11,50.

    Voi olla että olisi pitänyt istua kuulolla paremmassa pubissa ja barissa. Hesan Painobaarikaan tuskin riittää. Kuka siellä olisi lukenut muuta kuin muut, Iltistä. Nykissä ja Lontoossa pääsee kuulolle kun The Timesiä Prospectia tai Dagens Industrita ja wanhoja kirjoja osaavat tarinoitsevat asianlaidoista eikä vain siitä.

    Ihan hyvin voisi jäädä mökille, avarampaa kuin Hesassa. Netistä voi osua vaikka LRB:iin tai vaikkapa Hararld Jamesiin. Häntäkö, Princetonin miestä Project syndicatesta oli blogisti lukenut ja nähnyt Trumpin bresnevin tiellä ?

    Pariisiin taas. Macron ja rouvansa jääkööt arvoonsa mutta kamerat paljastavat. Kuhiseva Turun torihan se siellä, tai Hämeenlinnan Eskon aikaan. Ne siis uudelleensyntyvät ja vielä 2005 autonpolttojuhlien jälkeiselle aavikolle eli aina vaan. Etnis-kaupallis-sääntö perusteisia rajoja käydään kuin muinaisessa Englannissa missä sarkoja varmistettiin ja jaettiin uudelleen kevätjuhlissa sen mukaan kuin tarvittiin, ja kylänvoima -osallinen kansallistunto- omista- ja yhteistunnoista mieheltä vaati.

    Onpa upea ilmaus "osallinen kansallistunto" Mäntyniemen perheeltä. Ja sitä tyhjempi todellisuudesta. Paljastava kerta kaikkiaan. Rummut pärisevät vaan rivistö seisoo. Paraatia kuin Senaatintorin "elävöittäminen". Ei ollut edes saunakonttia mikä sentään joskus Joulutorilla ilahdutti. Jäi vissiin lakaisu+desikoneen alle.

    Ritvalassa kierrettiin vainiot ja käveltiin rajat, ositettiin sarat perhekunnille ja katsottiin tuohitorvipoikaset karjaa varten. Kullervo on sitten myöhempää kerrostumaa. Sitä kun Enclosure Englanissa missä paronit lopettivat toinen toiseltansa ryöstämisen ja aitasivat vuokratiloiksi maan ja, jättivät kriketti ja golf ja hevospoolokenttiä sentään ajankuluksi. Loppui se kreivien sota manterellakin aikanaan, mutta Vaasoja kaatui hevosenselistä vielä pitkään, Wredejä nousi.

    Korona-Kojamo aika on kirinyt kiinni ja Ritvalassakaan tuskin on muuta kuin laululyriikaa ja kauniita hameita. Ensi Helluntaina pyrin paikalle. Pidän sisälläni mölyt sarkojen kierrätyksestä, kylätapojen vahvistamisesta yhteen ääneen lastenkin oppia tai miesluvun mantaallin ; ja hauisten -jousen jännittämisen- mukaan voiman valjastaminen BKT:n eteen ja Vartiovuorelle.

    Uskoisin järjenäänen kaikuvan Euroopasta pakkovallan alta karanneiden Liberty pakolaisleireiltä preeriolle ja mainareiksi ja tukkilaisiksi pelastuneiden maattomien post-Ritvala perheiden synnyttyä uudellen uudelle manterelle. Ihan viimeksi tämänkertainen roosevelt palauttaa pahat putkiin ja hyvät jakamaan rahat hyville fellow amerikkalaisille.

    Samalla kun edellinen polvi ja vanha aatami oli ominut pankit kuten yllä vainiot, niin nyt Ritvalan kongressi käy taas hyvin poljettuja polkuja, haravoi rahat läjiin ja jakaa uudelleen. Mutta ei polta niitä kuten vielä helmikuussa 2020 FED koitti sytyttää tuottaakseen niukkuuden kyläläisille säikähdettyään osinko-korko vuokrankantonsa huimaavia numeroita.

    Trump pani keskuspankin paikalleen, kansantalouden kohdalle -takaisin siis. Ei luulisi olevan ihan mahdotonta nähdä kun Pakustakin näkee peruutustutkan kautta. Siis metrikaupalla Kansanrunouden koottuja nahkakansiselkiä, röntgenkatso läpi, digitalisoi ja googlaa. Siellähän se kulttuuri, eikä vain raakatieteenä. Vaan syötäviksi viljeljeltyinä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  9. SMP:n uusi kaarti tekee Trumpista hovikelpoista "hienon taloudenpidon" ja rasismimyönteisyyden takia. Kohta noussee myös tyttöjen ja naisten kouriminen miehisen ilmaisuvapauden pyhään piiriin. Minkä kivien alta näitä ilmestyy pilaamaan ilmaa?

    VastaaPoista
  10. USA:n ongelmana on epävakaus. En missään nimessä vihaa Yhdysvaltoja ja olen viettänytkin siellä jonkin aikaa, mutta on todettava kaksi olennaista asiaa: ensinnäkin Amerikkka on meille vieras kulttuuri. He ovat meistä parhaimmillaankin aika kaukana, eikä heihin ole syytä tuntea tunnepitoista sidettä.

    Toiseksi on huomattava, että USA:n poliittisessa kartassa jopa Vapaavuori olisi demokraatti. Maan republikaanisen puolueen ideologia on meille niin outo, että sen tarkka ja rehellinen kuvaus kuulostaa enemmänkin vihamieliseltä propagandalta. Ja tämä puolue voittaa siellä keskimäärin kahdet vaalit kolmesta. Aiemmin se ei ole ollut meille erityinen ongelma, mutta nyt tämä on pakko ymmärtää, sillä asia on alkanut vaikuttaa USA:n ulkopolitiikkaan. Trump ja hänen hypeksivä turvallisuuspolitiikkansa ovat vain oire. Bush nuoremman hallinto oli melkein yhtä huonosti ennustettavissa, mutta onneksi teki äkillisiä liikkeitä pienemmällä amplitudilla.

    Koska meidän maamme turvallisuuspoliittinen suhde USA:han perustuu siihen, että heidän etunsa on estää Venäjää käyttämästä vapaasti Itämeren ja Jäämeren välistä maakaistaletta ja ilmatilaa, on meidän syytä ymmärtää Yhdysvaltain politiikan yhä lisääntyvä lyhytjännitteisyys. He saattavat myydä meidät milloin tahansa venäläisille. Tämän todennäköisyyttä lisää se, että pohjoismainen yhteiskuntamalli on lisännyt suosiota demorkaattipuolueen piirissä, ja republikaanien sisäpoliittinen etu olisi romuttaa meidän yhteiskuntamme. Me olemme heidän ideologisia vihollisiaan enemmän kuin Iranin mullat. Onneksi he eivät ole tätä vielä ymmärtäneet täysimääräisesti.

    Kuten Jukka sanoi, emme voi hakea tukea mistään muualta kuin Euroopasta. Turvallisuutemme ei voi perustua siihen, että saamme tarvittaessa ostaa ilmataisteluohjuksia USA:n ilmavoimien Saksaan ja Englantiin sijoitetuista varastoista. Se kauppa ei nimittäin ole välttämättä auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...emme voi hakea tukea mistään muualta kuin Euroopasta."

      Ok, tämä selvä, mutta voitaisiinko vielä spesifioida kuka tai mikä Euroopassa täsmälleen ottaen tekisi uhrauksia puolestamme ja miksi?

      Asiaa voi miettiä toteutuneen pidemmän ajan historian valossa.

      Tai myös sitä kautta, että tuleeko kenellekään mieleen mitään merkittävämpää EU-tason sopimusta tai kontrahtia, jota ei olisi aivan perusteellisesti rikottu heti, kun on tullut vähänkin vastatuulta.

      Itse en siis kauhean paljon moisen riitaisen, sekavan ja omiin etuihinsa keskittyvän porukan varaan laskisi. En varsinkaan niissä tilanteissa, missä ihmisiä alkaa ihan oikeasti kuolla sotatoimiin.

      Minkä ihmeen takia mikään Euroopan maa oikeasti tapattaisi poikiaan täällä kaukaisesa perferiassa? Tai muutenkaan puuttuisi asiaan? Toki hyvin voimakkaita lausuntoja voisi pääsihteeri jaella eri suuntiin ;)

      Ja kun tuon EU:n kyvyttömyyden kaikki tietävät, mitään erityisempää ennaltaehkäisevääkään vaikutusta ei EU:n touhuilla ole.

      Parasta on siis koettaa pysyä poissa Sven Tuuva -rooleista ja rakentaa omille vahvuuksille. (Toki apuakin kannattaa valmistautua vastaanottamaan, sille varalle, että joku sitä sattuisi omien etujensa takia tarjoamaan jossakin muodossa.)

      Poista
    2. Tällainenkin uhkakuva kannattaa ottaa huomioon. Luotan siihen, että valtionjohtomme niin tekeekin.

      Muutenkin mannerlaatat ovat kääntymässä siihen suuntaan, että Naton merkitys vähenee. Trump kertoo suoraan sen, mistä muut vihjailevat. USA pitää yllä Natoa vain niin kauan kuin siitä on sille hyötyä.

      Muutenkin voi vain ihmetellä, miksi rikkaassa Euroopassa - etenkin Saksassa - pitää olla vieraan vallan joukkoja turvana? Ymmärrän niiden olevan pelotteena, vakuutena USAn tuesta, mutta mitä sitten kun USA alkaa epäillä sen järkevyyttä... tai niinhän se tekee jo nyt.

      Natoa ei ole haastettu vielä kertaakaan, eikä ehkä ehditäkään.




      Poista
    3. Yksi monista mahdollisista näkökulmista USAan on pyrkimys olla erilainen kuin entiset siirtomaavallat jotka toimivat sen nykyisellä alueella, Venäjä, Britannia, Ranska ja Espanja.

      Tässä "erilaisuudessa" on päästy kuitenkin lähes samaan tulokseen. Eroja on mutta niiden laatu vaihtelee ja seuraukset ovat hieman erilaiset.

      USA on materialismin kyllästämä yhteiskunta, joka on matkalla kohti monien haluamaa "tieteellistä materialismia" ja "tieteellistä sosialismia".

      Jotkin maat olivat jo lähellä näitä "tavoitteita" mutta etääntyivät niistä hetkeksi. Nyt yhä useampi maa ohjataan kohti jonkinlaista "sosialistista" kokeilua, koska se mahdollistaa suuret taloudelliset voitot ja suuren vallan jokakohdistuu kussakin valtiossa asuviin ihmisiin.

      Samalla valtiosta tulee yhä tyhjempi kuori. Valtipiden merkitys on jo nyt monissa asioissa hyvin ohut ja merkitys tulee heikentymään.

      Mm. täällä meillä se näkyy "liittovaltio-kehityksenä" tai jonkin vastaavan termin alla.

      Tällainen kehitys keskittää valtaa voimakkaasti ja jotkin tahot - vaikkapa ns. iso-bisnes eri aloiltaan - saa yhä enemmän valtaa valtioiden asukkaisiin nähden.

      Poista
    4. Aliarvioit EU:ta. Se on selvinnyt yllättävän hyvin eri kriiseistä, ja jäsenmaiden keskinäinen solidaarisuus on pitänyt paremmin kuin voisi toivoa. Iso-Britannia lähtee EU:sta verissä päin, Kreikka on edelleen euromaa, Krimi-pakotteet Venäjää vastaan ovat voimassa, unioni toimii laillisuuden puitteissa. Paremminkin voisi mennä, mutta unioni toimii paljon paremmin kuin vastustajamme toivoisivat.

      Ei tänne kukaan lähetä poikiansa kuolemaan. Ruotsalaiset saattaisivat, jos on ihan pakko, eikä sotaa voi välttää, päättää käydä sotaa täällä, jos sillä voidaan välttää sota Ruotsin maaperällä, mutta varmaa tämä ei ole.

      Muuten me tarvitsemme EU-mailta lähinnä hyväntahtoista puolueettomuutta: sitä, että meille toimitetaan aseita ja ammuksia, tiedustelutietoja ja käydään kauppaa sikäli kuin se on mahdollista. Ja keskitetään Puolaan riittävästi joukkoja, ettei Venäjä voi suunnata tänne koko armeijaansa. Jos nämä ehdot täyttyvät, me selviämme kyllä. Ei Venäjälläkään sitä voimaa loputtomiin ole. Nähdäkseni tuota me voimme jopa odottaa. Jos muut EU-maat selviävät rahalla ja ulkopoliittisilla eleillä, me saamme tukea.

      Poista
    5. EA:

      "...unioni toimii laillisuuden puitteissa."

      Tuo on kai lähinnä huumoria, kun katsoo, mitä perussopimusten kaikkein keskeimmille pykälille on tehty ja mitä niille ollaan juuri nyt tekemässä? Ja miten se tehdään. Eipä siinä "laillisuus" paljon paina. (EU tuomioistuin on näissä asioissa aivan erityisen jäävi, koska se on suoraan asianosainen.)

      Avun saamisen voi pelkistää täsmälleen siihen, että saamme sitä juuri sen verran, kuin muut katsovat oman etunsa ja vain sen sitä edellyttävän. Tämä toteutuu täysin riipumatta siitä, mitä EU:ssa on sovittu tai mitä sopimuksia on viimeksi rikottu.

      Meillä pitää vain olla valmius avun vastaanottamiseen kaikista niistä suunnista, joista sitä voi olla saatavissa.

      Tässä USA taitaa sittenkin olla aika korkealla listalla suhteessa Portugaliin, Italiaan, Ranskaan ja Saksaankin (vaikka juuri Saksan kanssa olemme aiemmin historiassa näitä juttuja hoitaneetkin).

      Orgaanina EU on liian sekava, päättämtön, hidas, epäluotettava ja epäuskottava, jos jotakin alkaa tapahtua. Sen varaan en siis kauhean paljon rakentaisi.

      Poista
    6. Venäjä liittyy Suomeen.

      Poista