Katsokaa areena.yle.fi Historia: Pariisi vuonna 1900.
Lähetän Marcel Proustille kirjeen, koska muistan hänen osoitteensa Bd Haussmannilta, numero 102. Olen käynyt kuolaamassa siellä alaovella.
Arrondissement (kaupunginosa) 8 eli postinumero 75008.
Kurkistin kerran Ritzin ovesta sisään. Ravintola on perustettu 1700-luvulla. Proust suosi sitä. Luis Bunuel väittää muistelmassaan uneksineensa etukäteen elokuvansa Ritzin pöydässä kumoten Martinin toisensa jälkeen.
Mainostamani Areenan filmi lässähtää loppua kohti hiukan historiointiin. Se on pieni rikka verrattuna parhaaseen koskaan näkemääni muinaiselokuvan korjailuun. Kuva on terävää, liikkeet eivät nytki ja väritys on kauttaaltaan oikean tuntuista eli uskottavaa.
Syvimmin minuun vaikuttavat katukuvat, etenkin kameraa tuijottavat pikkupojat mutta mikseivät myös niskojaan nakkelevat hienot rouvat suunnattomissa hatuissaan ja seipään nielleet porvarishenkilöt välttämättömine kellonperineen ja liivipukuineen.
En olisi uskonut näkeväni pientä Proustia lottaamassa Normandian hiekkarannassa. Ei se nyt tietenkään Marcel itse ole, mutta pikkupoika, äiti ja mummu ja paikkakunta on juuri se, jonka Proust muunteli romaaniinsa sopivaksi.
Kuka olisi tätä uskonut? Kadonnut aika löytyi. Riitti että etsittiin tarpeeksi!
Romaanin nimi on muuten tyypillinen. Englanniksikin toinen käännös on nimeltään ”menneisyyden muistikuvat” (remembrabce of things past) ja toisen ”kadonneen tai menetetyn ajan etsiminen” (in search of lost time). Saksannoksessa kohde on menetetty (verloren) ja ruotsinnoksessa ohi kulunut tai paennut (flytt). Italiassa haikean henkilökohtainen menetys (perduto) korostuu voimakkaammin kuin alkukielessä. Ranskan ”perdu” on sekä viety eli riistetty eli ryöstetty että kateisiin joutunut. Väärän takin taskusta löytyneet avaimet olivat hukassa, perdu.
Opiskelen alaa. Olin hyvin mielissäni, kun huomasin puolihuijarina pitämäni James Gleickin aikamatkailun käsikirjan. (Time Travel: a History, 2016). Onneksi rinnalle löytyi Princetonin astrofysiikan proffan J. Richard Gottin Time Travel in Einstein’s Universe. The Physical Possibilities of Travel Through Time.
Gleick on johtavia tiedekirjoittajia, mutta ei mitenkään samaa luokkaa kuin esimerkiksi Harari. Kaaosteorian selvittelystä alkaen hän on osoittanut kykenevänsä ansaitsemaan. Se taas edellyttää kykyä kirjoittaa vetävästi. Tieteessä se edellyttää kykyä olla yksipuolinen ja liioitella ja unohtaa ”sopivasti” hankalia asioita.
Gott ei missään tapauksessa kirjoita kuin tiedemies tavallisesti, vaan kuten esimerkiksi Scientific American parhaimmillaan. Ilkikurisuutta sävyttää halu avata silmiä. Kirja on jo vanha (teemaa ajatellen) eli vuodelta 2002. Itse otan sen riskin, että minulle käy kuten usein eli en tule hullua hurskaammaksi. Viimeksi luin seikkaperäisen selvityksen pimeän aineen ongelmista ja tulos oli tuo mainisemani.
Mutta sanon vakavissani, että 1900-luvun alkua paljonkin tutkiskeltuani en ole nähnyt valokuvia enkä kovin monia tekstejä (Proustin lisäksi), jotka olisivat tähän määrään hengittäneet kerran ollutta todelisuutta. (Olen kohtalaisesti selvillä siitä, että sana ”todellisuus” on tarkoittavinaan asiaa, josta emme tiedä juuri mitään.)
Pariisi 1900 on uskomattoman hienosti korjailtu kooste, kylläkin myös mielestäni hieman loppua kohden lässähtäen. Aikakauden henki tulvahtaa voimalla esille. Tallensin sen pysyvästi, kun se ensimmäisen kerran tuli Yleltä.
VastaaPoistaMinua on aina harmittanut, että sekä tuntematon materia että tuntematon energia on nimetty molemmat "pimeiksi" (eng. dark).
VastaaPoistaNe ovat kuitenkin aivan eri asioita. Pimeän aineen vaikutus voidaan havaita sen vetovoimasta, kun taas pimeä energia on aika hypoteettinen olio.
Pimeä aine on nimi sille gravitaation lähteelle, josta emme ole toistaiseksi havainneet mitään muuta kuin sen vetovoiman vaikutuksen. Esim. galaksit eivät olisi sellaisia kuin ovat ilman lisägravitaatiota.
Pimeä energia puolestaan selittää avaruuden laajenemisen. Jos sille löytyy jokin muu selitys, pimeä energia voidaan kuopata.
Pimeä aine on hyvä nimi, koska tunnemme vaikutuksen mutta emme muuten havaitse vaikuttajaa. Mutta mikä nimeksi pimeälle energialle?
Hypoenergia? Leikkienergia? Arvausenergia? Ällistysenergia?
Voineeko pimeö aines olla ihan tavallista kamaa tähtein ja kalaksein välissä; sitä joka vain ei ole kvantittununna tähdiksi, planeetoiksi ja muiksi näkyviksi tavaroiksi kun sitä on niin tuikean harvassa, atomi siellä, molekyylä tuolla, melkein tyhjössä?
PoistaPimeä energia voikin olla jotakin odottamatonta mutta ytimeltään tunnettua.
PoistaKauko - kuulemma ei voi, on laskettu ettei se riitä alkuunkaan. On jopa ehdotettu, että tämä näkymätön aine olisi isoissa ja pienissä mustissa aukoissa, mutta ei sekään kuulemma millään täsmää.
PoistaHenrik - totta kai, mutta yhtä hyvin voi olla että kyseessä onkin väärinkäsitys tai laskuvirhe.
Pimeän aineen olemassaolo on paljon vankemmalla pohjalla kuin pimeän energian.
Tapsa: Mahdollisuuksia on useita.
PoistaItse suhtaudun jonkinasteisella epäilyksellä joihinkin tuloksiin koska mittausdata on niin hataralla pohjalla. Jostain miljardien valovuosien takaa tullut valo ei anna välttämättä oikeaa kuvaa sieltä kaukaisesta universumin alueesta. Syitä on useita. Niistä tuloksista sitten tehdään spekulaatioita ja oletuksia joita pidetään "vahvoina" teorioina mutta eivät ole sitä. Se alkaa olla kuin arkeologia jossa nähdään jokin pikkuinen nuolenkärjen pala ja jo heti on olevinaan täysi käsitys kyseisestä kulttuurista (kärjistys, tosikoille).
"Muinaiselokuvan korjailu" on halventavaa kielenkäyttöä. En ole nähnyt ko. dokumenttia, joten en ota kantaa siihen, vain asenteeseesi.
VastaaPoistaOlisiko Hollywood-versio Proustin teoksesta "muinaistaiteen korjailua"?
Lukuisat elokuva-arkistot ovat viime vuosikymmeninä tehneet upeaa työtä restauroidessaan vanhoja, heikkoon kuntoon käytettyjä elokuvia: etsineet parhaassa kunnossa olevat filmikelat, puhdistaneet, sovittaneet alkuperäiseen esitysnopeuteen jne. Kuvan saaminen mahdollisimman lähelle alkuperäistä kuntoa on erityisen tärkeää varhaisimpien elokuvien kannalta, koska lähikuvien puuttuessa kasvonilmeistä on vaikea saada selvää jos kuva on suttuinen.
Vastoin yleistä käsitystä vain vähemmistö mykän kauden elokuvista oli mustavalkoisia. Useimmiten ne oli sävytetty, välillä väritetty tai jopa kuvattu värillisenä. Sekä mustavalkoisen värittäminen että värillisen esittäminen mustavalkoisena ovat yleensä epäkunnioittavia esitystapoja. Usein tiedot väristä ovat puutteellisia, mutta silloin tutkijan paras arvaus on parempi kuin arvaamatta jättäminen. Sama pätee myös leikkaukseen, väliteksteihin ym. Monesti elokuvat on pakko rekonstruoida.
Nykysukupolvet ovat suurelta osin vieraantuneet sekä mustavalkoisesta että mykästä elokuvasta, mikä on suurta sivistymättömyyttä. Myös esimerkiksi runoutta lukee minun sukupolvestani (toisin kuin vielä suurista ikäluokista) niin harva, että se on muuttunut liki museaaliseksi taidemuodoksi. Samoin on vaarassa käydä kirjallisuudelle ylipäätään, siksi heittoni Proustista ei ollut mikään trolli. Sellaista sivistymättömyyttä ei pidä ainakaan edistää tuollaisilla lausunnoilla.
Mustavalkoisen kuvan värittämisestä on tullut viime aikoina harmillinen muoti-ilmiö. Se on joissakin tapauksissa perusteltua - samoin moni muukin taiteen uusiokäyttö - mutta värittämisen pitäisi olla ennemmin poikkeus kuin sääntö. Sen sijaan olisi tärkeää totuttaa nuoretkin mustavalkoiseen kuvaan vaikkapa koulussa.
Hararin osalta vastuu on lukijalla. Hän höpsii tekoälystä. Evoluutiopsykologia ei ole tiede.
VastaaPoistaGleickin osalta sama juttu. Perhosefekti on ääliömäinen metafora
Hararista olen aika paljon samaa mieltä. Hän kirjoittaa vetävästi ja visiot ovat mielenkiintoisia - mutta ovatko näkemykset ja päätelmät oikeita ja tosia, se onkin jo toinen juttu.
PoistaMinusta monet niistä ovat lähinnä mielipiteitä. Kuten nyt vaikkapa se, että maanviljelyyn siirtyminen oli ihmiskunnan suurin virhe.
Suosittelen Hararia silti, sillä hän saa ajattelemaan.
Perhosefekti ei ole pötyä ja sen voi demota ohjelmilla. Jos kaoottinen järjestelmä joka on siis yleensä vähintään hiukan epälineaarinen, on lähellä lähteä kaoottiseen tilaan, siihen ei paljoa tarvita. Jos ajatellaan asiaa deterministiseltä kannalta, jo differentiaalisen pieni ero alkuarvoissa joko johtaa kaoottiseen tilanteeseen tai jättää johtamatta. On joitakin lineaarisiakin systeemejä jotka menevät helposti kaoottiseen tilaan. Tila voi olla täysin sekoileva (kohinaa) tai noudattaa jotakin kuviota jota ei voi aina ennakoida. Ja se voi yhtäkkiä putkahtaa takaisin normaalin kaltaiseen tilaan. Kaoottisten järjestelmien käyttäytyminen voi olla erittäin monimutkaista.
PoistaIlmasto on hyvä esimerkki totaalisen kaoottisesta systeemistä joka on täynnä epälineaarisuuksia ja turbulenssia.
Adam Tooze
VastaaPoista@adam_tooze
·
1. heinäk.
1 July 2020 Tesla overtakes mighty Toyota as the most valuable car company in the world. Insane!
Reissusta palattua honasin tämän mainion heiton Toozelta. Sehän ei juuri sönkkäyksiäni kaipaisi.
Hienoa elokuvaa tuo Areenan vinkki. Paneuduttuani huomautukseen lopun lässähdyksestä ja "historionnista" taisin päästä tästä historioinnista kiinni. Että se kuvakertomus alkoi selitää mistä oikein olikaan heillä ollut kyse ? Kerromme heille. Oliko samaa kuin Reaganin 6 vaarallisinta sanaa amerikan kielessä. Olen hallinnosta, ja täällä auttaakseni teitä. Kun siis ette itse osaa. Tätähän tässä viikkoja seurattiin viisikkolivenä.
Alkuun päästyäni JATK. Panin joku aika sitten Olavi Lindblomin Pitkällä palkilla takaisin hyllyynsä. Se on siis talonrakennuksen elementti. Yksi valokuva puuttui. Se missä rintamanelikko Armas Puolimatka Olavi Lindblom Teuvo Aura ja Mauno Koivisto etenevät rintarinnan päin nousevaa Kontulansa horisonttia. Siitä on jo kaksi kertaa 25 vuotta joten ei nokan koputtamista vaikka VVO aikakausi meni mailleen ja uusi koitti Kojamona.
Finanssioitumisprogressiossa ollaankin jo vuokrilla ja asumistuilla ja inflaatiolla velattomiksi maksetun vuokraKontulan jälkeen uudessa, olisiko kolmas , vaiheessa. Vuokrat+tukensa ovat nyt ja lähivuosiksi innovoitu vakuuksiksi painotuoreille velkakirjoille, joilla nostetaan kansainvälisiltä markkinoilta 2020 uutta tuoretta kässiä. Mihin lie käytetäänkään ja kutka honasivatkaan ruveta Konalan uusimmiksi omistajiksi vuokraisänniksi tasenumeroita isontamalla ? Lontoossa.
No kysypä Auran Matilta, Puolimatkan Raimolta, Koiviston Assilta tai Lindblomin Sepolta ! Tarkempia vinkkejä ajattelevan ihmisen viikkolehdistä, englanniksi.Jukka Sjöstedt
Ad Omnia: "muinaiselokuvan korjailu" oli ihaileva ilmaus. Uskomattoman hienoa jälkeä. Uskomattoman arvokaasta. Lisäksi satun tietämään jotain. Vaimoni "Lumikuningatar" uudelleenmasteroitiin hiljan, ja tuloksena oli uusi, mielestäni erinomainen elokuva. Pitkää filmiä käytiin läpi ruutu ruudulta. Värien uudelleenmäärittely on edelleen käsityötä. Tässä tapauksessa tosin alkuperäinen oli hyvä ja erinomaisesti kuvattu ja äänitetty.
VastaaPoistaKiehtovia kuvia. Hämmästyttävää oli suuret ihmisjoukot kaikkialla, mutta tietysti Pariisi oli suurkaupunki jo siihen aikaan, ja elokuvassa kuvattiin joukkotapahtumia, näyttelyitä, paraateja, kilpailuja, työläisiä poistumassa Lumièren tehtaalta, suurin osa naisia pitkissä hameissaan ja kukkahatuissaan. Oli kuin olisi saanut olla hetken mukana siellä silinterien, olki- ja kukkahattujen joukossa.
VastaaPoistaVanha filmi oli hyvä. Toimittajan oudot asenteelliset kommentit särähtivät korvaan. Epäilen että laittoi omia näkemyksiään kuten nykyisin näyttää olevan tapana.
VastaaPoistaMyös vanhat elokuvat on usein kuvattu upeasti, filmi on vain vuosien myötä mennyt huonoon kuntoon. Restaurointi ja remasterointi on tärkeää työtä, värittäminen on joskus taiteen "korjailua".
VastaaPoistaTäällä on sateenkaarellinen sävytyksiä alkuperäiseen tyyliin:
https://moviessilently.com/2016/08/09/tinted-and-toned-nitrate-taste-the-rainbow-actually-dont-im-pretty-sure-its-toxic/
Samalla sivustolla on muuten myös useampi arvio suomalaisista elokuvista.
Samaa mieltä Kemppisen kanssa ohjelman visuaalisesta ja teknisestä laadusta. Muistamme vielä, millä tavalla näitä elokuvia tavattiin esittää 1960-luvulla, huonoista kopioista, väärässä kuvakoossa ja aina ylinopeudella. Moni taisi silloin luulla, että elokuvat oli katsottu aikoinaankin nopeutettuina.
VastaaPoistaSuurin osa vanhoista elokuvista on tuhoutunut tai tahallaan tuhottu (esimerkiksi Méliès poltti kaikki negatiivinsa ja kopionsa), mutta lähes kaikista Lumièren elokuvista on negatiivit tallella, ja samoin on merkittäviä muita kokoelmia kuten Musée Albert-Kahn, joiden elokuvissa kuvalaatu on upea.
Elokuva oli alusta alkaen teknisesti ja visuaalisesti korkeatasoista, koska asialla olivat huipputekijät kuten Lumière-veljekset ja Edisonin oikea käsi, W. K. L. Dickson.
Näitä elokuvia on viime vuosikymmeninä tuotu esiin laajoina sarjoina elokuva-arkistoissa, dvd-bokseissa ja festivaalien erikoissarjoissa. Kelpaa esittää valtakunnallisellekin yleisölle. Lopputeksteissä ovat lähdetiedot, joista näkee, kenelle kuuluu kiitos.
KAVI:n restaurointityö ja varsinkin äänielokuvien osalta erinomainen Elonet-palvelu ei liene saanut tässä blogissa vielä ansaitsemaansa kiitosta. Esimerkiksi Laineen Tuntematon näyttää upealta.
PoistaMykkäelokuvien kohdalla ilmaisuus on on kuitenkin kaksiteräinen miekka, koska vain muutamaan Elonetin elokuvaan sisältyy musiikki. Kaikki kiinnostuneet eivät helposti pääse Helsinkiin katsomaan KAVIn esityksiä, eivätkä edes katsomaan suomalaista televisiota. Tärkeintä on toki että kuvamateriaali säilyy nyt jälkipolville, mutta olisi hienoa, jos esimerkiksi Finlandian (1922) voisi nähdä RSO:n musiikilla.
On muuten myös absurdia, että Jaakko Kuusiston johtama entisöity musiikki Mauritz Stillerin elokuvaan on Laulu tulipunaisesta kukasta (1919) on julkaistu ainoastaan CD-levyllä. Se on minusta edelleen kaikkien aikojen paras Suomeen sijoittuva elokuva ja Armas Järnefeltin musiikki sopii sen tyyliin kuin nenä päähän. Melko paljon vanhoja leffoja nähneenä kehtaan myös väittää, että se on 1910-luvun paras elokuva maailmassa.
Samalla kun saamme nauttia hienoista taltioinneista myös vanhojen suomalaisten mustavalkofilmien kohdalla, on sikamaista miten YLE on pilannut etenkin itse tuottamiaan dokumentteja kait digihurmoksen aiheuttamalla asiantuntemattomuudellaan. Esimerkiksi joutsenista kuvattu dokumentti Hannu Hautalan opastuksella oli esityskelvoton. Sitä ei olisi voitu lähettää tuollaisena suttuna valmistuttuaan. Se ei ollut poikkeus, vaan YLE:n toiminnallisesta (toimituksellinen ja tekninen) alennustilasta kertova normaali "digiloikka", mitä ikinä se voikaan tarkoittaa.
VastaaPoista