Partapäät

Eilen tarkoitus oli kytkemällä Einstein, Freud ja Tshehov toisiinsa esittää alaviite ”kahden kulttuurin” ideaan. Ehkä se ei ole erikoisen ajankohtainen. Ehkä se kuitenkin on.

Britti C.P. Snow esitelmöi ja luennoi tuosta aiheesta 1950-luvulla ja julkaisi kirjan. Humanistit ovat joskus tai usein järkyttävän tietämättömiä tieteen perusasioista. Luonnontieteen puolella pehmeät tieteet ja koko taide kohtaavat joskus vahvaa torjuntaa ja kovakorvaisuutta. On kuin olisi kaksi kulttuuria, jotka eivät kohtaa toisiaan.

Jos joku henkilö hyppelee tiedon ja taiteen raja-aidan yli, häntä kukaties pidetään luonnevikaisena tai pelkästään kehittymättömänä. Suutari pysyköön lestissään, sanotaan. Taustatarina kertoo, että suutarilla on kykyä arvostella kuvanveistoksen kenkiä, mutta ei itse veistosta. Siitä tarina ei hiiskahdakaan, pysyykö patsas pystyssä, kun sitä ruvetaan kaatamaan kangella ja kettingillä.

Luultavasti C.P. Snow halusi kiinnittää huomion Britannian koululaitokseen. Ainakin antiikki ja vakiintunut historia saivat opetuksessa mahdottoman paljon aikaa ja arvostusta ja matematiikka ja luonnontieteet vähän. Kirjoittaja arveli, että viimeksi käyty maailmansota sisälsi opetuksen ja varoituksen. Voimainkoitoksessa painoivat tekniikka ja tiede.

Se varoitus tuli kyllä jo ensimmäisessä maailmansodassa. 

Konsilienssi eli ”kolmas kulttuuri” tuntuu hyvältä, mutta ei välttämättä ratkaise esitettyä ongelmaa. Onko tuota ongelmaa olemassa, se on ongelmallinen kysymys.

No, Einstein oli luonnontieteilijä, Freud lääkäri mutta ennen kaikkea ”pehmeän” ihmistieteen eli psykologian tai psykiatrian edustaja, ja Tshehov taiteilija.

Kaikki kolme olivat tajunneet, että sankat ihmisjoukot ovat valmiita hurraamaan hallitukselle, luopumaan omaisuudestaan ja hengestään ja tuikkaamaan tuleen talonsa ja ulkohuoneensa. 

Goethe ja von Humboldt istuivat Weimarisssa miettimässä, mitä valo on ja oliko Newtonin esittämä oppi väreistä todella oikea. Molemmat herrat olivat sellaisia aitureita, ettei paremmasta väliä. Humboldt keksi kertomana mukaan Etelä-Amerikan Andeilla tunnistettuaan erään jäkälän samaksi kuin Saksan kaivoksissa, että jospa mantereet olivat kerran olleet yhdessä, kelluvina laattoina. Darwinilla oli kuuluisalla matkallaan mukana 39 Humboldtin teosta.

Herroja innostivat muuttuvat järjestelmät, ei niinkään löytöjen luokittelu 

Einstein sai Nobelinsa lämpösäteilyn analyysistä, ei suhteellisuusteoriasta.  Mutta hänen jälkeensä on ymmärretty, että valo on jotain sellaista mikä ei hevillä tulisi mieleen, paketteina kulkevia aaltoja. Oivallus tuotti sellaisiakin tuloksia kuin atomipommi ja aurinkokenno, ja miksei myös matkapuhelin. Freud olisi voinut ymmärtää, että Einsteinin kaverin Kurt Gödelin jälkeen sellainenkin kirja, joka on edelleen kirjoittamatta kuin ”matemaatikon piilotajunta” olisi ollut laadittavissa. 

Silloin Snow olisi joutunut pelkistämään esityksensä otsikoksi ”Nolla kulttuuria”. Tieteen tieteellisyys on samanlainen erehdys kuin taiteen taiteellisuus. Ja tämän on Humboldt oli aavistanut sata vuotta aikaisemmin: järjestelmän johdonmukaisuutta ei voi todistaa tuon järjestelmän ehdoin.

Freud oli samaa mieltä. Ihminen on epäjohdonmukainen. Johdon vieressä on epäjohto.