Kommentoijista joku oli eilen kirjoittanut lukematta ensimmäistä lausettani. Koska Donner oli vuosikymmeniä maan näkyvin ja ehkä suosituin intellektuelli, halusin yllättää sanomalla, että Kurjensaari oli parempi. Donner itse olisi suuttunut, jos olisi viitsinyt. Samaa odotin lukijoilta.
Sanonpa siis uudestaan, että muotokuvia muistista -sarja, jonka niteitä nyt etsin hyllyistäni ja muiden hyllyistä, pääsi yllättämään. Teksti on hyvin eläväistä ja mielenkiinto herää heti. Ja se on ajan merkki, että antikvariaatit ovat näitä kirjoja väärällään, mutta edes kirjastoista niitä ei tahdo löytyä.
”Suomen ainoa intellektuelli” Olavi Paavolaisesta sanottuna oli Kurjensaarta, muistaakseni täsmennettynä sanalla ”todellinen”. Lukijan tulee muistaa, että termi on karvas. Sekä Neuvostoliitossa että Ranskassa ja Yhdysvalloissa vapaasti liikkuva ”älymystö” (intelligentsija, les intellos, eggheads jne.) on ollut poliittisen tai taloudellisen vallan hampaissa. Myös Suomessa oli yliopiston professoreita, jotka tuhahtivat tuolle nimitykselle. Olen syöttänyt muutamalle kollegalle räkäisen nenäliinan luettelemalla ei-akateemisia esseistejä, tyyppiä George Orwell, Albert Camus, Bertrand Russel.
Juuri Paavolainen kiinnitti huomion natsien iskulauseeseen ”aivoilla on jo ajateltu liikaa” ja unohtunut Tatu Vaaskivi kirjoitti ”vaistojen kapinasta” 1937, ja ajan suuri intellektuelli Eino Kaila käsitteli persoonallisuutta monelta taholta.
Älykkyyden kanssa tuolla nimityksellä ei havaintojeni mukaan ole juurikaan tekemistä, eikä varsinkaan äly käytön.
Virikkeen sain itse, kun ystäväni sanoi työnhimoisen näköisenä, ettei suomalaisten intellektuellien historiaa ole kirjoitettu. Mietin sitä palaillessamme vanhalla Volvolle toisen ystäväni kanssa kohti Länsi-Eurooppaa eli siis Kirkkonummea ja miettiessäni kotiin könytessäni, että tuo ystäväni on hyvä esimerkki. ”Intellektuelli” ei tulisi hänen yhteydessään mieleen. Tuo käytöstä melkein jäänyt sana näyttäisi sisältävän vivahteen ”harrastelija”. Tuon ystäväni kanssa voi hyvin keskustella esimerkiksi saksaksi fyysikko Machin ja säveltäjä Alban Bergin samanmuotoisuudesta etenkin ottaen huomioon logiikan kehityksen ja sovellukset viimeksi kuluneiden 100 vuoden aikana. Lisäksi hänellä on erinomaista piipputupakkaa (Rattray’s).
Kiusoitellakseni tämän ehkä lukevia ruotsikammoisia, joihin alan kyllä itsekin korona-politiikan vuoksi kallistua, kysyn viattomasti, mitähän perua meillä on niin suuri määrä äidinkieleltään ruotsinkielistä älymystöä. Jo ennen von Wrightiä lyhyen mutta syvän kirjoituksen suurmestari oli Yrjö Hirn ja jo ennen häntä Gus Mattson, kemisti-tohtori ja aikalaisissamme monien joukossa Johannes Salminen, Leif Salmén. Ruotsista tulee Frans G. Bengtsonin jälkeen ensimmäisenä mieleen Olof Lagercranz.
Kurjensaari oli ennen sotia kustannustoimittaja. Niinpä mainitsen tuotakin ammattia harjoittaneet Tuomas Anhavan, Matti Suurpään, Pekka Suhosen ja Martti Anhavan. Kirjallisuuden tai elokuvan liepeiltä olivat hyvin arvostetut Jerker Erikson, Jouko Tyyri, Pekka Lounela ja Matti Salo.
Sepitteellisen tekstin eli romaanien, novellien tai runojen laajempi julkaiseminen näyttää ikään kuin peittävän ”intellektuellin” nimikkeen. Matti Kuusi oli vaikutusvaltainen kirjoittaja mutta P. Mustapää / Martti Haavio tuntuu yhtä oudolta tuon nimikkeen kantajana kuin V.A. Koskenniemi, joka oli aikansa vaikutusvaltaisin kirjoittaja. Eino S. Repo oli sitä hänkin, mutta nimitys ei istu.
Ja Suomen merkittävin monista asioista etevästi kirjoittanut intellektuelli oli tietysti U.K. Kekkonen…
Älymystö, ja kuva. Kirjailijahan hän on. Keskinkertaisuuteen hän ei saata tyytyä. Tämä muoto kirjallisuutta on miellyttävä. Todistusta ei ole tarpeen hakea.
VastaaPoistaUudemman kirjallisuuden merkkiteos jossa hitusen korostuu vuorovaikutus.
Paitsi kirjailija, on hän opettavainen mies.
Harrastuneisuus.
Harrastuksekseen sitten ilmoittaa katuminen, ettei sen kummempaa. Kylläpä tämä on kummallista, kuten uudet seikat ovat.
"Et koskaan todella ymmärrä uutta teoriaa, totut vain siihen vähitellen."
Blogisti viittaa Ruotsin menettävän asemaansa rationaliteetin, intelligenssin ja tieteellisyyden kammareissa kai tarkoittaen Ruotsin tapaa ratkoa ongelmia sars-CoV-2:n, Covid-19:en ja Koronapandemian asiassa.
VastaaPoistaDuodecim-lehdessä 2006 tiedemies(nainen) kirjoitti uuden ajan pandemioista (siis 1510 jKr jälkeen havaituista) ja kertoi niitä olleen 13.
Nuo kaikki ovat - koleraa ja tubia ei käsitelty - olleet ankarampia kuin nyt elettävä Covid-19-pandemia.
Sen ankaruudesta ei vielä tiedetä, mutta se tiedetään (kiitos Bengt Holmströmin, nobelistimme havainnon), että collateral damages eivät seuraa suoraan sars-CoV-2-viruksen toimista vaan PELOSTA.
Siitä taas blogistin mainitsema ei-akateeminen älykäs kirjoittaja on kirjoittanut myös tähän Ruotsin ja Suomen eriseuraisuuteen hyvin somasti liittyvän sepitteen (Albert Camus: Rutto).
Suuri määrä ruotsinkielistä älymystöä, johtuu siitä että 1600 luvulla määrättiin Itämaassakin virkakieleksi Ruotsi. Osapuilleen sadassa vuodessa virkamiehistö ruotsinkielistyi. Huomatkaa vielä, että kielenvaihdon tekivät paitsi suomenkieliset, niin myös tänne tulleet saksalaiset, alankomaalaiset, skotit ym.
VastaaPoistaEli vähän niinkuin nyt käy englannin suhteen?
PoistaNoh, ei aivan niin. 1600 luvulta alkaen, noin 300 vuoden ajan valtaosa niistä, jotka pääsivät kouluttautumaan tuli näistä piireistä. Nyt pohja on laaja ja vaikka englannilla onkin tietty asema tiedemaailmassa, niin ei sitä voi verrata aikaisempaan ruotsinkielen hegemoniaan. Nyt osaamisen kirjon pitää olla laajempaa.
PoistaEnglanti jyrää Suomen kieltä pahemmin kuin ruotsi aikanaan.
PoistaJyräähän se englanninkieli suomenkieltä, sehän on selvä. Kysymys kuitenkin taisi alunperin olla, että miksi meillä on niin paljon ruotsinkielistä älymystöä. Se nähdäkseni johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että ilman ruotsinkielen taitoa, ei ollut mahdollista kouluttautua eikä päästä ammattiin. Ruotsi oli virkakieli aina itsenäisyytemme alkuun saakka. Englanninkieli varmaankin suomenkieltä jossain määrin rappeuttaa, mutta se ei karsinoi väkeä kuten ruotsi aikanaan.
PoistaKarsinoi jopa pahemmin, mieti miten pärjää englantia osaamaton tässä perusteellisesti pakkoenglannitetussa yhteiskunnassa.
PoistaKieli mitenkään rappeudu. Se muuttuu, mutta eivät kielen vanhemmat muodot mitenkään parempia tai oikeampia ole.
PoistaOvela havainto, että Kekkonen oli paitsi poliitikko, myös ihan oikea älykkö. Miehen kirjalliset kyvyt ovat hyvät. Suosittelen kelle hyvänsä Kekkosen viime vuosikymmenellä julkaistua kirjoituskokoelmaa "Kun olin diktaattori". Sitä lukee ihan ilokseen. "Kirjeitä myllystäni" on sen sijaan karmea. Se olisi ihan hauska kirja, jos tekijänä olisi joku merkitön toimittaja tai muu kulttuuripersoona: purevan ilkeää sivaltelua ja tarkkanäköisiä viiltoja. Se, että presidentti viitsii käyttää asemaansa väärin ja julkaista tällaisen kirjan, jossa esittelee julkisesti epävirallista vallankäyttöään, on sopimatonta.
VastaaPoistaMauno Koiviston kirjallinen tuotanto oli virkauran aikana suppeaa, mutta kyllä "Onko meillä malttia varastua?" on pamfletiksi oikein toimiva. Virkauran jälkeinen muistelmatuotanto sitten oli erinomaisen hienoa. Sillä Koivisto teki suurtyön: kuka tahansa, joka hänen valtakauttaan kommentoi, joutuu ottamaan teoksessaan kantaa Koiviston esille tuomiin näkökulmiin. Ehkä myöhempi tutkija on itse asioista eri mieltä, mutta Koivisto asetti diskurssin vuosikymmeniksi eteen päin.
MHK oli Suomen viimeinen presidentti.
PoistaEtte ole tulleet lukeneeksi Kyllä se siitä!, lähipiirin muistemia lisättynä mm. Koivistojen isän kirjeenvaihdoin rintamalle, ja tietysti takaisin? Mainio kirja, maininnan ansaitsee myös ettei lentopallon peluussa kipeää saanein sormin oikein sujunut kirjoittaminen joten suurimman osan kirjoistaan hän saneli ja puhtaaksikirjoitusvaiheessa tarkasti, monipolvinen prosessi jossa virheitä ei suvaittu. Kirja antaa henkilöstä lähes kivuliaan tarkan, jopa säälimättömän humoristisen käsityksen. Lisäksi lukija joutuu ihmettelemään kuika hyvä hänen muistinsa oli. Erikoinen ja varsin nöyrä persoonallisuus, eikä vähääkään laiska.
Ei Koivisto kirjoittanut pamflettia "Onko maallamme malttia vaurastua?" vaan Kekkonen. Julkaisuvuosi oli 1852.
PoistaMullekin sattui virhe, pitää olla 1952.
PoistaNiin, eikä Kekkonen tainnut sitä edes itse kirjoittaa, vaan Hillilä.
PoistaSamuli Paronen taisi liikkua väärissä piireissä.
VastaaPoistaParonen taisi liikkua kaikkiaankin aika vähän. Käsitykseni mukaan hän oli niitä, joka tietoisesti halusi antaa tekstinsä puhua.
Poista"Ihmisen aktiviteetti suuntautuu yhä suuremmassa määrin häntä itseään vastaan." Samuli Paronen
PoistaFyysikko Mach oli vissiin se joka lainasi nimensä lentokoneiden kiihtyvyyden mittaamiseen. Tästä oli puhetta kun kävin istumassa ystävän puutarhassa enkä kuullut mitään. Ystäväni ei ymmärtänyt miksi en vastaa hänelle vaan näytän ahdistuneelta ja tahdon sisälle. Kauhavalla oli vielä ilmasotakoulu. Tässä on siis puuttuva juttu: missä määrin Alban Berg tuottaa melua?
VastaaPoistaMach oli fysiikan professori, jonka Einstein nimesi suureksi vaikutteiden antajakseen. Alban Bergistä ja melusta kokeile aluksi kamarikonserttoa, mieliteoksiani muuten.
PoistaRusselko ei-akateeminen?
VastaaPoistaTäsmennetään siis että akateemisen uransa ohella ja ohittaen Russel kohosi varhain maailmanmaineeseen (Principia Mathematica) tutkijana ja pian myös kansantajuisten teosten kirjoittajana niin että hänestä sanotaan hakuteoksissa yleisesti ja mieletäni oikein: yksi aikansa johtavia intellektuelleja. - Laja omaelämäkerta on suomennettu.
PoistaSuomen yliopistoissa on ollut muutama humanisti ja älykkö. Suurimpia heistä on Teivas Oksala, joka esittelee osuvasti toisen humanisti-älykön eli J. L. Runebergin kreikankielistä pila- ja pienoiseeposta professoreista. Useimpien yliopistomiesten pyhä malli taas on August Ahlqvist, kateuden, mitättömyyden ja sairaan älyn tunnuskuva.
VastaaPoistaOnkohan Ahlqvistin kohtuuttoman jyrkkää ja ymmärtämätöntä suhtautumista Kiveen pohdittu siitä näkökulmasta, että Ahlqvist oli savolaisen piian avioton poika? Siis yhteiskunnan pahnan pohjimmaisia.
PoistaHän ehkä omasta mielestään tiesi Kiveä paremmin millaista on suomalainen rahvas, ja loukkaantui sydänjuuriaan myöten kun Kivi teki heistä hölmöjä?
Ehkä hän ei siis raivonnut kateuttaan, vaan oikeasti loukattuna – hänhän oli yksi Kiven kuvaamista tavallisista suomalaisista?
PS. On muuten hieman vaikea pitää "mitättömänä" miestä, joka noista lähtökohdista tuona aikana nousee Helsingin Yliopiston professoriksi.
Eihän Kivi tehnyt henkilöhahmoistaan hölmöjä. Oletko Tapsa edes lukenut Seitsemää Veljestä?
PoistaAhlqvistin loukkaantuminen ja raivo oli todella syvää, ja jälkikäteen katsottuna mittasuhteiltaan käsittämätöntä. Vielä Kiven kuoleman jälkeen hän julkaisi pilkkarunon, jossa haukkui tämän pataluhaksi. Se, että hän vielä kulttuurielämän huipulle päästyään koki tuollaisen tarpeelliseksi, viittaa jonkunasteisiin mielenterveysongelmiin. Suhteellisuudentajussa oli ainakin puutteita.
PoistaAhlqvistin mielestä teki hölmöjä, ei minun. Yritin etsiä syitä A:n raivoon, en kysellyt siksi että olisin samaa mieltä. Se että hän oli ilkeä, paha ja tyhmä paskiainen, ei ihan riitä.
PoistaViimeinen herja jääköön omaan arvoonsa.
Bertrand Russellin Muotokuvia muistista (1956, suom. 1957) oli Kurjensaaren viiden muotokuvakirjan esikuva.
VastaaPoista