Sivun näyttöjä yhteensä

19. heinäkuuta 2020

Rahmaninov



Autoista puheen ollen - Sergei Rahmaninov oli suuri autojen ystävä. 

Hän oli jäänyt maailmmalle lokakuun vallankumouksen jälkeen ja oli suosittu säveltäjä ja yksi aikansa kuuluisimmista pianisteista, kunnes kuoli 1943 Beverly Hllsissä.

Muutama kappale on säilynyt soitetuimmissa, ja kolmanteen pianokonserttoon liittyvä elokuva palauttivat hänen mainettaan. Hiukan vanhemmat aikalaiset Jozef Hoffman ja Leopold Godowsky on käytännössä unohdettu. Anton Rubinstein oli soittimen kunnoitettu esi-isä. Artur Rubinstein puolestaan on oma suosikkini, ehkä siksikin, että hänen taitavasti puhdistetut vanhat levynsä ovat vaivattomasti saatavissa.

Rahmaninov näytti kuulemma salaisen poliisin mieheltä ja puhuikin hiukan siihen malliin. Kerrotaan että hän oli lukuisille ystävilleen aarre.

Otaksutaan että kovan luokan ammattimuusikko ei tiedä, miten ruuvi väännetään puuhun tai millä kurilla säilykerasia avataan. Se nyt ei ole totta.

Hofmann hankki jopa patentteja autojen iskunvaimentimille, ja suuret autotehtaat ottivat niitä käyttöön. Rahmaninov taas oli onnesta soikea, kun tuntemistaan pianisteista kirjoittanut A. Chasins oli miljonääripiireissä liikkuessaan saanut lainaksi henkilöauton, joka oli Isotta Fraschini, luultavasti mallia 8 B, silloin 1930-luvun lopulla 12-sylinteristä Cadillacia hyvinkin paljon kalliimpi.  Se oli siis jotain samanlaista kuin Bugatti tai Maybach.

Nykymaailmassa samaa tasoa taitaa edustaa yksin Rolls Royce. Sellaisen olen kerran nähnyt läheltä. Ei se kyllä mikään kansanauto ole. 

Kun kertoja olivat päässeet Sunset Boulevardia alas rantaan siihen, missä Clint Eastwoodin isä sitten myöhemmin oli rasvamikkona, Rahmaninov kysyi, saisiko hänkin kokeilla.

He ajoivat sitä kuuluisaa rantatietä Malibuun ja sieltä takaisin Santa Monicaan.

Paikalliset filmitähdet, ihan Chaplinista Douglas Fairbanksiin asuivat kesiä siinä rannassa. Rand Corporationin tutkijat tapasivat viritellä hirmuautoja ja käyttää kokeiluihinsa samaa yleistä maantietä. Jaksavimmat ajoivat laaksosta yli harjoittamaan tiedettä tai taidetta, koska Death Valleyssa eivät viihdy kalkkarokäärmeet eivätkä poliisit.

Itse kävin saatuani yllättäen käyttööni tuomioistuimessa työhuoneen nuuskimassa Pasadenan seudun nähtävyyksiä. joiden joukossa fyysikkojen luvattu maa CalTech eli Kalifornian tekninen instituutti, johon on satanut Nobelin palkintoja vuodesta 1923 alkaen. Maailman parhaan teknisen yliopiston maineessa se on kaikkialla muualla kuin Zürichissä, jonka kilpaileva firma on maineessa sekin.

Rahmaninov itse oli tekemisissä musiikkiopiston kanssa. Curtis Institute on sellaisessa maineessa, että sinne on varsinkin pianistien ja violistien puolelle vaikein pääsy, jotain 4 prosenttia hakijoista. Oppilaita on kerralla kaikkiaan noin 150. Siihen verrattuna Juillard on llähes tuhannella oppilaallaan iso.

Kertojan mukaan Rahmaninov ajoi autoa täsmälleen samalla tavalla kuin soitti pianoa. Ensimmäisestä hetkestä kyydissä olijasta, joka saattoi järkevänä ihmisenä ajatella, ettei miljoonamiehenkään autoa pidä särkeä eikä ajaa Tyynen valtamereen eikä vuoren seinään, oli selvää, että auto jäi toiseksi. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin eikä liioin myöhemmin saanut nauttia niin täydellisestä suorituksesta.

Jokainen ohjausliike, kytkimen polkeminen, vaihdetangon liike kertoi totuudenvastaisesti, ettei kuljettaja ollut elämässään muuta tehnytkään.

Ja Rahmaninov oli yksi niistä taiteilijoista, joiden mielestä lahjakkuus on poikkeuksellista kykyä harjoitella loputtomasti ja oikein. Myös omissa sävellyksissään hän saattoi toistaa jonkin erikoisen vaikean kohdan - tyypillisesti yhden käden yksinkertaiselta juoksutukselta vaikuttavan, kymmenen tuhatta kertaa.

Sekä Denis Matsujev että Daniil Trifonov, venäläisen perinteen suurimpia tähtiä molemmat, ovat osoittaneet suurta mielenkiintoa tätä musiikkia kohtaan. Tosin, kun satun olemaan juuri nyt vailla esivaltaa, olen jo kuunnellut "riittävän kovalla äänellä" Rahmaninovin sovituksia Bachin D-duuri viulupartitasta ja Trifonovin uskomattoman hienon levytyksen Liszin transendentaalietydeistä, joista suorikkini on tietysti Mazeppa (nro 4, d-mollli). Nimitys on osuva. Noiden kappaleiden esittäminen vaatii tuonpuoleisia kykyjä.

Mutta Rahmaninov oli maininnut, että jokin Indianapolis on tietysti taito sinänsä, mutta Kalifornian rannassa tie, muu liikenne, sää, tuuli ja useat muuta seikat oli otettava huomioon. Tämä hän oli sanonut, kun kertoja oli ihaillut ääneen kuljettajan fraseerausta, paisutusta ja hidastusten oikea-aikaisuutta ja ennen kaikkea lopukkkeita.

Tämä vihjeeksi myös moottoripyöräilijöille, joista yksi kuuluu olevan Oravissa. Fortet ja pianissimot kohdallaan, legatot ja staccatot kokonaistulkinnan määrääminä, ja fermaatitn yhtä tarkoin annosteltuina kuin melismat ja muut korukuviot. 


(Tämä kirjoitus muuten koki vaikeuksia, sillä kun tietokoneeni päivittää käyttöjärjestelmäänsä, se kestää! Eikä yhteyttä pilviin paranna, että verkkoyhteytemme on nykymaailmaan naurettavan hidas.)

9 kommenttia:

  1. JK: "...lahjakkuus on poikkeuksellista kykyä harjoitella loputtomasti ja oikein"

    Olen aika jyrkästi eri mieltä. Tuo pätee korkeintaan niin, että se koskee synnynnäisten lahjakkuuksien nousua korkeimmalle huipulle.

    Nojaan näkemyksessäni laajaan empiiriseen kokemukseeni erilaisista urheilulajeista sekä kirjoittamisesta ja piirtämisestä.

    Todisteeksi esitän vaikkapa koripalloilun. NBA:ssakaan tähtiä eivät ole eniten ja parhaiten harjoitelleet, vaan eniten ja parhaiten harjoitelleet kaksimetriset miehet.

    (Joista valtaosa on vielä afroamerikkalaisia, mutta koska ns. rotuominaisuuksiin viittaaminen saattaa herättää valtakunnansyyttäjän mielenkiinnon, niin en ehdottamasti viittaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat oikeassa. Erona on yleisö. Jukka viittaa luonnollisesti nimenomaan synnynnäisiin lahjakkuuksiin, jotka pyrkivät huipulle. Se on ymmärrettävää. Hän on itse lahjakas ihminen, mutta luonteeltaan renesanssi-ihanteeseen pyrkivä: runoilijana, kääntäjänä, tekijänoikeuslakimiehenä, professorina kunnioitettava, mutta ei ihan korkeinta sarjaa näistä missään. Tekemistä on ollut sen verran, ettei aikaa ja viitseliäisyyttä ole ollut keskittyä yhteen aiheeseen riittävästi, jotta kohoaisi valtakunnan parhaaksi siinä. En moiti. Itsessäni tunnistan saman vian. Ei minulla ole halua uhrata elämääni jollekin yksittäiselle aiheelle niin kovasti, että olisin sen ylivertaisin osaaja. Paitsi ehkä vahingossa. Jukalle on käynyt näin: hänestä on tullut maan parhaan blogin pitäjä, enkä usko, että se oli suunnitelmana.

      Poista
    2. Milloin valtakunnansyyttäjä joutuu itse syytteeseen epäillyistä virkarikoksista?

      Poista
    3. Se, että joku jossain "epäilee" jostakin, ei toki ole virkarikosepäily.

      Poista
  2. SIsäänpääsyprosentti on muuten huono mittari kouluun pääsyn vaativuudelle. Hankalimmille aloille eivät edes pyri kuin Gaussin käyrän se osa, jossa porukkaa on niukalti. Alhainen sisäänpääsyprosentti saadaan usein suurella määrällä keskinkertaisia hakijoita.

    Pääsyy tähän kommentti oli viime päivien keskustelu suomalaisista sisäänotoista, ei niinkään Kemppisen kirjoitus, joka oli mielenkiintoinen kuten yleensäkin. (Bostonin suunnalla ei muuten ehkä olla aivan samaa mieltä CalTechista.)

    VastaaPoista
  3. Sergei Rachmaninov: Vocalise op.34 Nr. 14, Adagio sostenuto..., voiko kauniimpaa musiikkia olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja esittäjänä Anna Moffo/Leopold Stokowski. No ei voi olla kauniimpaa.

      Poista
  4. Rachmaninovilla oli myös tapana harjoitella aivan tavattoman hitaasti. Jopa niin, että tahti saattoi harjoitettaessa venyä parinkymmenen sekunnin mittaiseksi.

    VastaaPoista
  5. Tuosta ajotaidosta; eräitä kertoja kyydissä olleena tiettäväksi täten että on veneenkuljettajia Jumalan armosta kuin myös ilman sitä. Jälkimmäiset ovat aika okei, ellei millään muuten järjesty kyyti.

    VastaaPoista