Sivun näyttöjä yhteensä

14. elokuuta 2017

Kurjensaari



Kirjailija Matti Kurjensaarta kiehtoi nimitys ”vapaa intellektuelli”, koska hän oli mielestään sellainen.

Olin itse Tammessa pidetyssä tilaisuudessa, jossa lopulta esiintyi myös harmistuneita äänenpainoja. Matti Kurjensaari puhui loistavasta Paavolaisesta, josta hän oli  julkaisemassa kirjaa. Paikalla ollut Sirkka-Liisa Virtamo, lehtinainen ja myöhemmin juristi, sanoi laupiaasti, että ”ja sinä Matti olet täi Paavolaisen frakissa”.

Paavolainen putosi ja alkoholisoitui samaan syytteeseen, jonka kanssa Väinö Linna ja Paavo Rintala joutuivat taistelemaan, tavallaan myös Hannu Salama. Syyte oli: tämä ei ole totta!

Olen itse kuunnellut ainakin neljää varsin uskottavaa henkilöä, jotka olivat olleet Paavolaisen kanssa samoissa hommissa sodan aikana ja totesivat tämän vääristelleen mielipiteitään ”Synkässä yksinpuhelussa”- Jatkosodan alun riemukkaina vuosina hän oli ollut kovasti ryssää vastaan, ja ennen sotia hän oli tarvittaessa kovasti isänmaallinen, muun massa lyttäämässä Pentti Haanpäätä (”Kenttä ja kasarmi”).

Nyt tiedämme paljon enemmän Paavolaisen naissuhteista (Hertta Kuusinen) ja muistakin suhteista. Tiedämme että työpaikalla Radiossa hänellä oli pölyisen ikkunaverhon takana ginipullo, josta hän veteli siivuja pitkin päivää.

En todella tiedä, kuka keksi julkaista Paavolaisen kirjat neljänä niteenä 1961. Koska tempaus liittyi Eino Leinon palkintoon, katse kohdistuu Eino S. Repoon, joten julkaisupäätös ei voinut tapahtua Heikki A. Reenpään tietämättä. Heikin keskeinen työ, jota Otavan historioissa ei ole aina tunnistettu, oli vehkeillä setiensä selän takana. Näitä setiä olivat Hannes ja Kari. Sitten oli serkku, Olli.

Olen esittänyt kirpeitäkin mielipiteitä Paavolaisesta. Tosiasia on kuitenkin se, ettei hänelle ollut vertaista edes lähimaissa. Tietopohjan aukkoisuus ja tekstin häilyvyys tekevät siitä erikoisen luettavaa. Suhtautuminen Hitlerin valtakuntaan ja Stalinin maahan, jossa hän kävi juuriennen sotaa, on samanlainen kuin hänen suhtautumisensa kaikkeen muuhunkin, kaksijakoinen, monimielinen, empivä. Samaa mieltä itsensä kanssa hän oli oikeastaan vain haukkuessaan kavereitaan mm. lapsellisiksi narsisteiksi, mitä hän oli siis itse.

Kurjensaari on antikvariaattien kuningas. Hänen kaikkia kirjojaan saisi sekajauhon hinnalla, mutta kukaan ei lue niitä enää. Ehkä häntä eivät ottaneet aivan vakavasti muut kuin Suomen Kuvalehti, koska häntä pidettiin hidasliikkeisenä höyhensarjalaisena.

Joihinkin saattoi vaikuttaa myös häikäilemätön Kekkosen palvonta. Muiden ruhtinasarkkipiispojen tavoin Kekkonen vaihtoi suosikkeja usein ja nauroi makeasti, kun nämä kävelivät nyrkkiin. Jos Kekkonen talutti intellektuellin tai taiteilijan side silmillä johonkin ja sanoi että hyppää, siinä on oja – niin kyllä siinä oli lautaseinä.

Kurjensaaren kuvaukset 1950-luvun ja 1960-luvun suurista nimistä ovat hauskoja ja opettavaisia. Äsken luin nuorison tunteiden tulkista Irwin Goodmanista, joka saa kirjoittajalta paljon ymmärrystä, koska oli hämeenlinnalainen. Aamulla luin suurlähettiläs Tuomiojan varhaiskypsästä pojasta, jonka mielenosoitus Persian shaahia vastaan ei vaikuttanut tätä eikä tuota. Eilen luin povauksia Mauno Koiviston tulevasta poliittisesta urasta (1971).

Jotkut maininnat ovat hauskoja. Lanneveteläinen Tarmo Manni lauloi esiripun takana lottakuoron sopraanoa, vaikka koti oli poliittisesti, siveellisesti ja toisten alkoholinkäyttöä ajatellen vähintäänkin epäilyttävä. Mutta poika lauloi hyvin ja oli esiintymishaluinen.

Ja se on hyvä muistaa, että ensin unohtuvat psykiatrit (Martti Paloheimo ja Toivo A. Pihkanen).



16 kommenttia:

  1. Kurjensaaren "päiväkirjat" heijastavat hyvin ja huvittavasti 60 ja 70-luvun mielipideilmastoa. Kekkonen on nero,ja siunaus kansakunnalle yli kaiken. Tamminiemen sillalle mennään passiin, jotta voidaan "heittäytyä kävelyseuraksi". Mannerheim on hyvää vauhtia painumassa unohduksiin ja historian roskakoriin.

    VastaaPoista
  2. Paavolainen ja Kurjensaari ovat sodan jälkeen olleet kuin kestopuruluita "kansallismielisen" oikeiston hampaissa. Kurjensaaren kohdalla syntitaakkaa kartuttaa sekin, että hän humaanina ihmisenä vielä 70-luvun kirjoissaan jaksoi alati muistuttaa omakohtaiselta kokemusperustalta ensimmäisen tasavallan äärioikeistolaisista, osin fasisminluonteisista ilmiöistä. Vähemmästäkin lukkarinrakkautta tunteneet suuttuivat ja suuttuvat, kuten aivan viime vuosinakin on nähty.

    Edesmennyt Jouko Tyyri katsoi asiakseen nimittää jotakin Kurjensaaren viimeisistä teoksista "hajoavaksi kirjailuksi", siis vähän niin kuin seka- ellei peräti sahajauhoksi. Herran omat "kootut" (in spe) sen sijaan tullevat kulumaan kansan käsissä.

    Mutta mitäs, jatkakoot louskutustaan.



    VastaaPoista

  3. Kurjensaaren henki lensi. Kuinka mieltä kiehtova tämä salojen ja soiden Suomi olikaan miehelle, joka arvasi kohota kurjen lailla saareltaan korkealle. Ilman Kurjensaarta olisin jäänyt suota polkemaan. Kiitos Suomen Kuvalehden ja Uuden Suomen jännitteisen kultuuritoimituksen kehitysvuosikymmeniltäni, en ihan surfariksi ja rokkariksi ja tatuointinahaksi joutunut. Tulinpa tällaiseksi pelehtijäksi muka kulttuurikeskusteluun. Yksinäiseksi huutajaksi toisten samanlaisten solistimökään.

    Nyt kun Suomi on valmis ja huoltomiehet esivaltana, alkaa kyllästyttää. Onneksi on Financial Times hotellien lobeissa ja kirjoja Amazonissa. Hötorgetilta voi napata kirjan mukaansa kuten W-ryhmän Investorin satavuotishistorian. Sehän on tietysti myös tulevaisuus, sekin kuinka W kutsuttiin Alibaban listaukseen ; ennakkomyyntiin tiskinalushintaan, OTC, New Yorkiin Morganin vanhasta kutsusta ja kuinka juuri tämä uusrikkaiston ja vanhan symbioosi Kiinaan myöten rakentaa meille alustalaisille navettaa ja siellä siis parsipaikoja kytkettyinä märehtiä, onnellisen näköisinä valiomuotoina ja suorittajina.

    Toista oli Kurjensaarella. Kuinka Suomi olikaan jännittävä paikka hänelle. Oli komeita ihmisiä säätyläiskuoseissaan ja ruotsiaan puhuvina. Oli honkia kaataa, maata polttaa ja kohottaa isänmaata kansalle kodiksi ja kouluksi. Politiikassa oli emilskogeja rauhoittaa upseereja. Kurjensaari oli Päivän Sanomissa tehdäkseen siitä poroporvarillisen hengen kukistajan. Erkko teki sen itse.

    Sitten tuli se kansanterveys- ja peruskoulu- työeläke- ja ihan ekaksi oli tullut arava- ,siis lait. Totta mooses rahaa on löydyttävä, olihan sitä sotiakin ja Sotevaa varten. Maltti pois vaan ja Neste ja Rautaruukki pystyyn, Kemira isoksi ja Outokumpu ja Enso ja Veitsiluoto. Ja metsäkansalle tehtaansa myös. Serlallansa pyyhikööt ja Kymin kloorilla valkaiskoot keillä ne.

    Tästä sissisodasta on kirjoissakin Rosenleweistä, siis kirjan lopussa. Ja sama kirjoittaja julkaisee Sven-Erik R:än päiväkirjojen kertomusta Suomesta tavaranvaihto-kosygeneineen ja metalliliiton pääluottamusmiehen kuumalinja puhelimineen Tehtaankadulle tänä kirjasyksynä 2017.

    Kuin kaikuna liikaväestöläisten noususukupolvista Jouko Ahonen toimitti vihoviimeisen lakon ja sitten sanoi että eläkerahastonsa (Varma) miehet ansaitsevat palkkansa ja bonuksensa. Se oli viimeinen miehentyö ja sana minkä suomeksi tiedän tehdyn ja lausutun.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Bertrand Russellin Muotokuvia muistista varmaankin käsitettiin Kurjensaaren esikuvaksi. Molemmissa projekteissa on kirjoittajana mies, joka on elänyt aikakausien kuilun molemmilla puolilla. Russell muistelee ystäväänsä Joseph Conradia (jonka mukaan hän antoi pojalleen nimen), Kurjensaari Pentti Haanpäätä. Kurjensaaren päälinjana on seurata ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet sekä ensimmäisessä että toisessa tasavallassa tai ainakin eläneet molemmissa. Pyrkimyksenä on nousta omien rajoitustensa yläpuolelle ja ylittää omat ennakkoluulot esim. Vilho Helasta ja Päiviö Hetemäkeä koskevissa lastuissa, tyyli-ihanteena raikas ja henkevä, "älköön katkeruus milloinkaan himmentäkö sikarini hehkua". Toivottavasti blogi-isäntä julkaisee omat muistelmansa ja panee paremmaksi!

    VastaaPoista
  5. Saarijärveläinen Manni ...
    Lannevedestä hän puhui, ja sinne halusi vielä vanhana, koska siellä asui hänen rakas Saara-siskonsa.
    Käytin häntä kerran Lannella; se jälleennäkeminen oli tunteikas.
    Ei hän muuten laulurooleja havitellut toisin kuin salarakkaansa Tauno Palo.
    Kulkurin valssi on paras suomalainen laululeffa.

    VastaaPoista
  6. Jos en nyt kerro, kuinka suomalainen, venäläinen (edusti Neuvostoliittoa) ja amerikkalainen trossasivat, kenellä on parhaat kirurgit, saatan unohtaa.

    Venäläinen kertoi, kuinka Moskovan asemalla mies jäi junan alle ja meni neljäksi irtopalaksi. Neuvostokirurgit ompelivat palat yhteen ja uhri toipui niin hyvin, että sai hankittua vielä työn sankarin arvonimen ja punalipun sorvin päätyyn.

    Amerikkalainen sanoi, etteihän tuo ole mitään verrattuna siihen, kun Chicagossa McDonaldsin jauhelihatehtaalla teurasjätteitä lihamyllyyn mättänyt mies putosi sinne itsekin. Amerikkalaiskirurgit ompelivat palat kasaan, mies elää ja voi paksusti tänäkin päivänä.

    Suomalainen vähätteli, nuohan nyt ei ole mitään verrattuna siihen, kun meillä löydettiin paskaläjä Kainuusta ja tehtiin siitä vielä presidentti. Hallitsi ja piinasi maata ja sen kansaa neljännesvuosisadan, eikä koskaan lakannut rankaisemasta niitä onnettomia, jotka rohkenivat nostaa katseensa hänen edessään.

    Tahdonpa lisätä tähän vielä pienen peräkaneetin, että kaikki laillisesti käytetyksi tulisi. Kirosi poliittiset vastustajansa kolmanteen ja neljänteen polveen niin, että heidän on pakko-oireisesti palattava ruoskimaan hevosen raatoa, aina aina uudestaan. Silmin näkijät ovat vaivautuneita, mihin katsoisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä noita tunnen ja tiedän, kaikki saivat mitä ansaitsivat.

      katsoin dokumenttia näytösoikeudenkäynneistä. paha. entä olisiko noista NL:n kaadereista kenestäkään toisesta ollut kukistamaan natseja?

      Poista
  7. Kurjensaari oli anglomerikkalaisessa mielessä vasemmistolainen. Hänen mielestään oli loogista kannattaa 30-luvulla Ståhlbergin Edistyspuoluetta ja 50-luvulla sosialidemokraattista oppositiota.

    Koululaisena sain kimmokkeen tutustua monen kirjailijan, taiteilijan ja poliitikon alkuperäissaavutuksiin juuri Kurjensaaren tulkinnoista. Muistelen lämmöllä, vaikka kekkostelu nauratti jo silloin.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  8. Matti Kurjensaari nähtiin eilen Orionin valkokankaalla parhaisiinsa pukeutuneena, arkunkantajana elokuvassa Varastettu kuolema. (Arkussa on kuularuisku Suomen vapaustaistelijoille vuoden 1905 myllerryksiin). Kurjensaari kirjoitti myös dialogin elokuvaan, joka nähtiin nyt täydellisenä ohjaajan versiona ensi kertaa yli 60 vuoteen. Elokuvan tekijöillä oli ihmeellisiä kohtaloita. Ohjaaja Nyrki Tapiovaara kaatui talvisodassa etulinjassa. Miespäänäyttelijä Ralph Enckellistä (näyttelijänimenä Ilmari Mänty) tuli Suomen huomattavimpia diplomaatteja. Naispääosaa esittävä Tuulikki Paananen päätyi Hollywoodiin nimellä Tula Parma. Tuottaja-kuvaaja Erik Blomberg nai Mirjami Kuosmasen, ja heidän poikansa Erkka Blomberg esitteli elokuvan eilen.

    VastaaPoista
  9. Minua aina huvittaa ja samalla kauhistuttaa suuresti, kun näistä 1970 -luvun komukoista, Maolaisista ja Taistolaisista tulee juttua. AINA muistetaan korostaa kuinka kyse oli silloisen opiskelija-ÄLYMYSTÖN tekemisistä ja -liikkeestä. 

    Nuo sokeat, tyhmät ja hyväuskoiset idiootit olivat valmiita mihin tahansa, jopa pettämään isänmaansa, sokeassa kommunismin palvonnassaa! 

    Kuinka noin kritiikittömästi ajattelevat (ajattelemattomat?) ihmiset ilkeävät vielä väittää edustavan ÄLYMYSTÖÄ? 

    Minusta pitäisikin puhua 1970 -luvun TYHMIMMISTÖSTÄ aina, kun puhe kääntyy noihin vasemmisto-opiskelijaliikkeen ihmisiin. 

    Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, kun tiedämme noiden ihmisten olevan juuri nyt tämän yhteiskunnan eri viroissa ja vakansseissa. Ajattelevatkohan he tänäänkin yhtä puusilmäisesti ja ovatko he yhtä helposti harhautettavissa vieraan vallan palvelukseen? 

    Selityksenä tuohon komukoitten "suuren harppauksen" aiheuttamaan jälkikrapulaan tarjotaan aina nuorison idealismia ja radikalismia. Sitä ei haluta myöntää, että oltiin täydellisen tyhmiä, sokeita, kuuroja ja Neuvostoliiton ohjaamia Marionetteja idän ja lännen välisessä valtapelissä kommunismin levittämiseksi kautta maailman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkiviisaus on viisauden lajeista helpoin. 70-luvun eläneenä voin todistaa, että pontimena nuorten kommunistien toiminnalle oli yleensä suuri tarve muuttaa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Maailman hätä levisi kasvoillemme: Vietnamin sota, joka poltti ja silpoi lapsia, Chilen äärioikeistolainen vallankaappaus, Biafran nälänhätä jne. Tarjolla oli silloin tällainen vaihtoehto kuin sosialismi, jota ei vielä silloin ollut todettu epäkelvoksi. Vasta Neuvostoliiton luhistuminen ja Berliinin muurin kaatuminen osoitti lopullisesti, että sosialistinen järjestelmä ei toimi, koska ihmiset varastavat, valehtelevat ja ajattelevat vain itseään. (Varastamiseen ja työntekijöiden motivaation puutteeseen kaatui Neuvostoliiton talous.) Kommunismin ideahan oli: kaikille tarpeittensa mukaan, kaikilta kykyjensä mukaan. Kuulostaa vähän länsimaisen hyvinvointivaltion mallilta...saavuttamaton sekin.

      Nuoret taistolaiset olivat järjestään yliopisto-opiskelijoita ja teoreettisesti ajattelevia ihmisiä. Siksi heidän nimittämisensä intellektuelleiksi on yhtä oikein kuin tämän hetken fanaatikkojen: feministien, sekin on todellisuudelle vieraiden älykköjen liike.

      Äly ei kanna kauas, toisin kuin viisaus.

      Poista
  10. Tässä 1961 versiossa se on kutistunut vain 599 sivuiseksi:

    Paavolainen Olavi Valitut teokset - I -IV
    Otava, 1961, 526 497 325 599 s., 3. painos

    Lue Matti Kurjensaaren kirja Loistava Olavi Paavolainen ja kerro sitten uudestaan mielipiteesi Paavolaisesta!

    Minusta OP oli opportunisti ja takinkääntäjä, joka vehtasi lopun elämänsä viinapullon kanssa ja öitsi Hertta Kuusisen, tuon emäkomukan punkassa.

    Synkkää yksinpuheluaan hän kirjoitti, ( näin Kurjensaari kertoo kirjassaan Loistava Olavi Paavolainen), kesän 1944 osalta suoraan Päämajan Sinisistä, siis Päämajan omasta tiedotuslehdestä, jossa kaikki rintaman tapahtumat kerrottiin "sisäpiiritietona" asianomaisille. 

    MUISTAKIN lukea VAIN se ALKUPERÄINEN teos 1946 vuodelta...

    Paavolainen Olavi: Synkkä yksinpuhelu I-II. Päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941-1944
    WSOY, 1946, 977 s., 1. painos

    ÄLÄ lue tätä, sillä se on Paavolaisen itsensä stilisoima ja lähes 300 sivua on sensuroitu pois! Näin kaikki ankaraa kritiikkiä sisältäneet kohdat on poistettu tai muutettu ja loivennettu.

    Paavolainen Olavi Synkkä Yksinpuhelu - valitut teokset IV
    Otava, 1961, 599 s., 3. painos

    VastaaPoista
  11. Synkän yksinpuhelun uudemmat versiot on Paavolaisen itsensä myöhemmin stilisoimia! 

    Varmaankin juuri kirjan aiheuttaman kovan alkukohun seurauksena hän itse muokkasi myöhempiä painoksia. Ainoastaan vuonna 1946 ilmestynyt kaksiosainen alkuperäisteos sisältää koko teoksen lyhentämättömänä, ja kaikki muut painokset perustuu Paavolaisen muokkaamaan ja lyhentämään laitokseen. 

    Synkkä Yksinpuhelu lienee pitkälti pelkkää huiputusta, varsinkin loppua kohti mentäessä. Tuo opportunisti natsien ihailija (lue ensin Kolmannen valtakunnan vieraana) käänsi vikkelästi kelkkaansa kun sota maailmalla alkoi kallistua Liittoutuneiden hyväksi. Kirjan loppuosan tapahtumat ja tilannetiedotukset on suoraan kirjoitettu Päämajan ns. "Sinisistä" tiedotuksista. Tämä kerrotaan ihan suoraan Matti Kurjensaaren kirjassa Loistava Olavi Paavolainen ja Martti Haavion Me marssimme Aunuksen teitä. 

    Haavio kertoo kirjassaan Me marssimme Aunuksen teitä, kuinka OP unohti välillä pitkiksi ajoiksi kirjoittaa... Siis puheet omakohtaisesta tai henkilökohtaisesta päiväkirjasta saa kyllä unohtaa, etenkin kesän 1944 osuuden. Silloin oli Haavionkin mukaan "muuta tekemistä". 

    Haavio kertoo ihan sumeilematta kuinka Synkkä yksinpuhelu -kirjan alkuarkkien ollessa jo painossa, Paavolainen kirjoitti loppuosaa suoraan Päämajan Sinisistä. Sellainen "näkijä" meillä oli. Toki Haavion kerrontaa saattaa sävyttää mustasukkaisuus. Tulevalla vaimolla oli luultavasti ollut OP:n kanssa jotain sutinaa hieman aiemmin... 

    Loppuaikansanhan tuo alkoholisoitunut takinkääntäjä bunkkasi arkkikommunisti Hertta Kuusisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kirjoitti paheksunnan syvällä rintaäänellä: "Loppuaikansanhan tuo alkoholisoitunut takinkääntäjä bunkkasi arkkikommunisti Hertta Kuusisen kanssa."

      Todella raskauttava asia!! Siis eikö mies saisi asua ja harrastaa seksiä kommunistinaisen kanssa? Täh? Tämänkaltaiset asenteet tuntuvat nykyaikana tosi ummehtuneilta.

      Alkoholismiakin pidetään nykyään sairautena, ei moraalisena heikkoutena. Ja Luojan kiitos, ihmiset vaihtavat elämänsä varrella mielipiteitään ja jopa maailmankuviaan, toisin kuin tämä keskustelija, joka ilmeisesti edelleen pitää sitkeästi kiinni nuoruutensa ennakkoluuloista.

      Poista

  12. Erilainen kuvaus Paavolaisesta.


    http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2000/hamlet.htm


    Hertta Kuusinen: Hamlet ystäväni. Kirjeitä Olavi Paavolaiselle. Toimittanut Marja-Leena Mikkola. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki 

    VastaaPoista
  13. Itse tykkään Kurjensaaren tyylistä kertoa aikansa ihmisistä ja olenkin tilannut divareista kaikki Kurjensaaren kirjat. Tyylissä on jotain samaa kuin Ilmari Turjan tavassa kuvailla ihmisiä.

    VastaaPoista