Sivun näyttöjä yhteensä

26. elokuuta 2017

Kirja talossa



Akateemisen kirjakaupan johtaja Stig-Björn (Nalle) Nyberg ehti eläkkeelle ja julkaisi muistelmansa nyt. Kirjassa kerrotaan ehkä vitsinä, että kirjan aiheena oli vanhan Gibbonin tavoin ”nousu ja tuho” ja että yksi yllyttäjistä oli Otavan toimitusjohtaja.

Joskus minulla on tässä mahdollisuus neuvoa lukijoitaan. Neuvo: myös muistelmat ovat menneet sellaisiksi, että hyötyä ja tietoa on tarjolla lähinnä sellaisille, jotka osaavat lukea, mitä kirjassa ei kerrota.

Tulin tämän oivalluksen äärelle muinoin luettuani hiljan ilmestyneet Mannerheimin muistelmat. Aikanaan Otavassa kuulin, ketkä kaikki niitä olivat kirjoittaneet. Paljon myöhemmin vertailin Paasikiven muistelmia ja muistiinpanoja. Nyt tulee vuosittain monta kirjaa, joiden rivienvälit ovat tekstiä mielenkiintoisempia.

Sangen usein olen itse ollut hoitamassa muistelijan konkurssia tai häntä vastaan ajettua rikosasiaa tai suuren luokan sotkua. Aika usein minulla on alkuperäisiä asiakirjoja hallussani, ja totean, ettei näistä asioista ole mitään tai ei ainakaan totuuden sanaa painetussa ”tilinteossa”.

Tunsin kerran hyvin kuuluisan runoilijan, joka sanoi: ”Mutta teidän pitäisi nähdä, kun veljeni, ekonomi, tekee tilinpäätöstä. Hän se on meidän perheen runoilija.”

Olin haikaillut, että joskus kerrotaan, miten niin mahtavat ja hienot rakennelmat kuin Akateeminen kirjakauppa ja WSOY sortuivat. Sanoma Oy:tä en ihmettele, koska satun tietämään siitä.

Tällää viikolla kirjojeni kanssa pelatessani silmääni sattui tarkoin muistamani kohta Halstin muistelmista ja maininta, miten hän sai ilman pyyntöä Mannerheim-ristin ja pyynnöstä eron armeijasta. Istuin joskus illalla Otavassa kuuntelemassa hänen sellaisia tarinoitaan, joita ei sitten pantu kirjaan. Se oli Huovisen huoneessa.

Kuuntelin varhaisvuodesta Kustannusyhdistyksen Veikko Sonnisen muistamia kirja-alalta, tietysti kahden kesken, ja nyt luin Nybergin version, jossa jätetään mainitsematta, että Akateeminen ja Stockmann ovat kivijalkakauppoja. Samalla pohdin, oliko se geeneissä vai ympäristön vaikutusta, että me, 40-luvulla syntyneet juristit, tulimme kukin kohdallamme käyttäneeksi poltetun maan taktiikkaa toimiessamme viroissa ja muissa tehtävissä.

Vastausta ei kai koskaan saada. Joka tapauksessa maassa oli ylisuuri kirja- ja kirjapainoala ja erinomainen kirjakauppalaitos. Kun se ei maksanut käytännössä mitään, vientiteollisuuskin kannusti sitä, ja tänne poikenneita valtiovieraita käytettiin ainakin Akateemisessa.

Pääsyy oli sotilaallinen. Otava pysyi pystyssä kriittiset vuodet valtion huoltovarmuuden vuoksi. Jo sotien aikana Painamisesta ja siitä, mitä painetaan, olivat päättämässä Heikki Reenpää vanhempi ja Eljas Erkko. L.A. Puntila ja Kustaa Vilkuna olivat Otavan kirjailijoita, samoin muuan U. Kekkonen.

Vähän mietin, miksi Nybergin kirjassa on paljon ihmisiä ja vähän asioita. Aika on sellainen. Sekava. Lafka lakkasi ensin olemasta akateeminen ja sitten kirjakauppa.



7 kommenttia:

  1. "Sangen usein olen itse ollut hoitamassa muistelijan konkurssia tai häntä vastaan ajettua rikosasiaa tai suuren luokan sotkua".

    Ohhhoh! Tyypillistä kemppismäistä liioittelua. Pitäisi olla " Silloin tällöin" jne.

    VastaaPoista
  2. Muistelmien lukijan on täytynyt ainakin 2000 vuoden ajan ymmärtää, mitä on jätetty kertomatta. Siinä mielessä voi olla harhaanjohtavaa sanoa, että muistelmat olisivat ”menneet” sellaisiksi. Esimerkiksi jos on perehtynyt keisari Augustuksen elämään, kannattaa lukea Res gestae ja tehdä tätä vertailua.

    Hämmästyisin, jos Nyberg teoksessaan erittelisi tekemiään virheitä kovin pitkästi. Se on muistelmissa tunnetusti hyvin harvinaista. Laadukas romaani saattaa hyvinkin päästä lähemmäs totuutta kuin poliittinen muistelmateos.

    VastaaPoista
  3. Kuvassa lienee Akateemisen kirjakaupan vanha toimipiste Aleksanterinkatu 7:ssä?

    Onpa ollut hieno talo. Kokolasijulkisivuja tuskin montaa Suomessa tuohon aikaan oli tehty. Ehdottomasti suojelukohde, jos olisi tähän päivään asti onnistunut säilymään.

    VastaaPoista
  4. 1970-luvun alussa vielä sai Akateemisesta, hyvien valikoimien ansiosta, kirjan kuin kirjan ja samaten melkein yhtä hyvin viereisestä Suomalaisesta. Opiskeluajan suurimmat menot kohdistuivat hyvän käsikirjaston hankintaan. Oli todella tärkeätä päästä hiukan selaamaan kirjaa ennenkuin teki ostopäätöksen jottei tule hutia. Opiskelijana ei sellaisiin oikein ollut varaa.

    Nyt tilanne on sellainen ettei edes tilaten tahdo saada kehittyneempää ammattikirjallisuutta kaupoista eikä näistä nettikaupoistakaan.

    Nettikaupoilla on valtava määrä nimikkeitä mutta yritäpäs oikeasti tilata joku sieltä: Joudut odottamaan kuukausikaupalla ja lopulta luopumaan siitä kun mitään ei koskaan tule. Halpa hinta ei merkitse mitään siinä kohden.

    Tähän on tultu eikä varmaankaan johdu siitä että asiakkaat olisivat olleet äänessä.

    VastaaPoista
  5. Akateemisen kirjakaupan viime vuosien surullinen supistuminen on ollut tuskallista seurattavaa. Liekö lohduttauduttava sillä, että on se vieläkin kohtalainen kirjakauppa, ja toivottava, ettei se siitä enää huononisi?

    Ikävintä tässä on silti se, että Akateemisen kohtalo on sekin vain oire nykyajan hengestä. Osittain syynä on epäilemättä elämän digitalisoituminen, mutta en voi olla ajattelematta, että olennaisempana syynä on elämän tyhmentyminen.

    Ei näytä hyvältä tällaisen vanhenevan miehen silmissä.

    VastaaPoista
  6. Erkki Palolampi kirjoitti vuonna 1940 klassikkokirjan talvisodasta nimeltään Kollaa kestää. Siinä esiintyy eräänä sankarina Ranskan muukalaislegioonassa mainetta niittänyt Aarne Juutilainen, joka tunnettiin lempinimellä Marokon kauhu.

    Turun torilla viime viikolla aavikon poika iski takaisin ja näytti, millainen on tämän päivän Marokon kauhu.

    VastaaPoista
  7. Olisiko kadotuksen syynä, että kustantamot alkoivat myydä kirjoja myös suoraan asiakkaille. Kolmisen vuosikymmentä sitten eräs korkeakoulu taisi vaihtaa englanninkielisen kansantalouden tiilikiven toiseen. Syynä oli, että aikaisempaa kirjaa sai vain Akateemisen kautta.

    VastaaPoista