Sivun näyttöjä yhteensä

1. elokuuta 2017

Hyönteispuuro III



Pitäisi rakentaa taloon toinen kerros, että voisin istua ullakkokamarissa. Siellä sitten kävisi lapsenlapsia ja pappilan neitejä kuuntelemassa välskärin kertomuksia menneistä suuruuden ajoista.

Toisaalta kun oma tämä verkko ja tällainen blogi, ei sitä ullakkoa ehkä tarvitse. Sitä paitsi ullakon portaissa taitaa helposti nilkkansa tai niskansa.

Eilen mainitsemani du Chaillu olisi perinpohjaisen esittelyn arvoinen. Hänen matkakertomuksensa osoittaa, että hän valitettavasti kääntyi Palojoensuusta Kaaresuvantoon ja Kautokeinoon ja jatkoi Norjan puolelle. Suurtunturit pysyvät salaisuutena. Kuka ne ensimmäisenä näki? Antologiassani esittelen Erkki Mikkolan, joka kuki geologina ja otti Saariselällä 1920-luvulla ne ikoniset valokuvat, jotka ovat sitten toistuneet toistumistaan, luultavasti merkittävästi isäni kirjoissaan vauhdittamana. Samoin on mukana katkelma monitaitoisen Kaarina Karin 1935 muutaman muun naisen kanssa 1935 tekemästä tunturiretkestä Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin. Se oli oikea Lapin vaellus ja ekstaattisuus on aitoa.  Vasta 1982 kuollut Kari oli lääkäri ja naisvoimistelun uranuurtaja ja luultavasti yksi niistä naisista, joihin nykyisten asennefeministien kannattaisi tutustua.

Oma arvaukseni on edelleen, että luonnonkauneus tuli muotiin 1800-luvulla aikakaudelle luonteenomaisin tavoin: kirjassa sanottiin, mikä on kaunista, ja pöljäkansa uskoi. Lappi pohjoisimmillaan oli Aavasaksa, jossa ei ole paljon kehumista.

Du Chaillu kulki enimmäkseen jokireittejä ja järviä toisten sauvomana ja soutamana. Hän yöpyi kestikievareissa, jotka nauttivat valtion tukea ja olivat varsin siedettäviä. Osuttuaan kerran saamelaisten kodalle hän kurkisteli ovelta eikä hirvinnyt mennä sisään kammottavan löyhkän ja yleisen siivottomuuden takia.

Suomessa muistetaan vanhasta kansatieteestä ja antropologiasta etenkin maanmiehemme Westermarck, ja hänen jälkeensä siirrytään ulkomaalaisiin. Vilkunan jälkeen ainakin yleisölle on ollut hiukan epäselvää, kuka tekee ja mitä. Menneen maaseudun lisäksi tutkitaan kaupunkeja ja työyhteisöjä. Silti myös ammattilaiselle kansatieteen ja kulttuurihistorian ero on hämärä. Myös Suomen historiasta tehdään tutkimuksia, jotka tuottavat mainiota kansatiedettä. Oma suosikkini on tietenkin kotiteollisuus ja siten Pentti Virrankoski. Kauhavalaiset ovat puukkojen perään – mutta myös kansanlaulujen.

Du Chaillun ura oli oikeasti hämmästyttävä. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen, joka tutustui gorilloihin Afrikassa ja kuvasi ne. Kuvista välittyy suurriistan metsästäjän romantiikkaa. Afrikassa hän oli myös ensimmäinen, joka todella löysi kääpiökansat (pygmit) Keski-Afrikassa.

Aika merkillisesti hän heittäytyi seuraavaksi selvittelemään Skandinavian esihistoriaa ja etenkin viikinkejä. Kaksiosainen 1800-luvun Viikinkien historia vaikuttaa uraauurtavalta. Kirjoittaja ei ollut kevytkenkäinen harrastelija. Hän inventoi muun muassa saagat ja opetteli muinaiskieliä. En ole varsinaisesti huomannut norjalaisten enkä ruotsalaisten kiinnittäneen du Chailluun huomiota, mutta sanoisin epävarmasti hänen työtään uraauurtavaksi.

Viikinkejä kuvatessaan hän erittelee Havamalin sisältöä pohtien oppeja ja asenteita: vain typerys kerskuu. Onni vaihtelee. Varo vihollisesi ystäviä…

Erittäin vaikuttava ja hyvä on jakso ”Sureminen ja murhe” (Luku XXV), jonka keskeinen aihe on se minkä arvaakin, antologioitten tavanomainen ensimmäinen runo Sonatorrek eli Pojan kuolema, Egil Skallagrimrsonin teksti. Se on mielestäni edelleen yksi komeimpia runoja, mitä on koskaan kirjoitettu. Valitettavasti en pidä Aale Tynnin suomennoksesta (”Tuhat laulujen vuotta”), oma muinaisnorjan tai varhaisislannin taitoni on huono eikä Antti Tuuri taida suomentaa runoutta, vaikka hänen Egli Kaljugrimrinpojan saagan suomennoksensa on erinomainen.


Itse tapasin luennoidessani mainita Poltetun Njallin saagan, tuhat vuotta vanhan tarinan kulttuurista, joka tuhosi itsensä loputtomilla oikeudenkäynneillä ja poltti tupaseensa tuomarin, joka kuitenkin osasi lakikirjan ulkoa.

15 kommenttia:

  1. Kuvan viikinkiaikaisen pyörän rakenne näyttää hyvin samankaltaiselta kuin vielä satakunta vuotta sitten ennen kumipyöriä meillä päin käytetty hevostyökärryn pyörä. Rautavanne siinä olis vielä ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoi vähän epäilyttää tuon kuvan oikeellisuus. Kaikki muut löytämäni kuvat viikinkiaikaisista vaunuista poikkeavat huomattavasti du Chaillun näkemyksestä, sekä pyörien, että vaunun rakenteen suhteen. Kuvassa esitetty rakenne on lisäksi selvästi puutteellinen, siitä puuttuu taka-akseli kokonaan, eikä taempien pyörien sijainti voi mitenkään järkevästi olla kuvassa esitetyllä kohtaa. Näyttäisi siltä, ettei kuvan piirtäjä ole ymmärtänyt vaunujen rakenteen toimintaa. Ei tuollainen vaunu edes pysyisi kasassa, saati sitten että sitä pystyisi vetämään huonoilla teillä. Tämä sen lisäksi, että pyörien rakenne näyttäisi olevan selvästi viikinkiaikaa myöhäisemmältä ajalta.

      En ole viikinkiajan asinatuntija, mutta tuo kuva herättää kyllä vahvoja epäilyjä myös du Chaillun asiantuntemuksen suhteen.

      Poista
    2. Minusta vaunu näyttävät mielenkiintoisilta. Pyörät voisivat hyvinkin olla ehdotetun kaltaisilla paikoilla. Rakenne viittaisi siihen että nuo seinämäiset osat olisivat jotain joustavaa materiaalia, esim. nahkapunoksia. Tarkoitus on kaiketi toimia jousituksena ja iskunvaimentimena. Kärryn kyydissä oleminen on kärsimystä jos jousia ei ole, on meinaan sellainen hakkuri ettei toista kertaa kyytiin lähde kukaan.

      Poista
    3. No tuollaiset pyörät on meilläkin ainakin kahdet "museoituina", joissa vain lisäksi on se rautavanne ympärillä. Sellaisilla olen itsekin muinoin ajanut "sontakuormia". En tosin tietenkään nelipyöräisillä vankkureilla vaan kärryillä. Eikä siitä sentään vielä ole sataakaan vuotta.

      Siinä kysyttiin oliko rahkeissa varaa kun alettiin kärrypelillä vetää tunkioita keväällä pellolle. Eikä se herkkua ollut aina ajajallekaan. Kun Kauhavalla pappi kysyi rippikoulupojalta, että mikä elämässä on ollut vaikeinta niin vakaa vastaus tuli heti: "Kyllä se on ollu sonnanajo sateella".

      No pyörähän on tietysti keksitty aikoja sitten, koska "nelikulmainen pyörä pmppii" kuten joku tenavakin kekseliäästi asiaa perusteli. Tuskin pyörä on viikinkiaikanakaan kovin erilaiselta näyttänyt.

      Poista
    4. Kuvan piirtäjä on ollut kovin kiinnostunut nastoista ja nupeista, mutta kärryn lienee pelkkää mielikuvituksen tuotetta.

      Katsokaa rakennetta ja miettikää, miten rasitukset kohdistuvat. Etuakselin kiinnitys vetoaisaan ja runkoon ei toimi mitenkään, puusta tehtynä (saarni, pyökki?) ei rakenne kestä minkäänlaista kuormaa. Pyörät eivät edes omaa painoaan.

      Mielenkiintoinen on, joo kyllä.

      Poista
  2. Tämä oli hyvä jatko sille aamunavaukselle, jonka Jari Ernroth piti Ylen Ykkösellä. Mies puhuu Suomea!

    Mielissään Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  3. minä tunsin nuoruudessani mystisen yhteyden luontoon - noin, kovin kapealta kalshkahtaa tuo K:n oppiva ihminen -käsitys.
    esim. kelttiläisessä runoudessa "luonnonkauneus tuli muotiin" aika upeasti jo ammoin.
    Kalevala ei jääne kauaksi.

    VastaaPoista
  4. "Itse tapasin luennoidessani mainita Poltetun Njallin saagan, tuhat vuotta vanhan tarinan kulttuurista, joka tuhosi itsensä loputtomilla oikeudenkäynneillä ja poltti tupaseensa tuomarin, joka kuitenkin osasi lakikirjan ulkoa".

    Tyypillisen hupaisaa erikoisuuden tavoittelua.

    VastaaPoista
  5. Tuo kauhavalaisten ja kansanlaulujen yhdistelmä ei ole luultavasti kovinkaan laajasti tunnettu asia. Ainakaan minä en ollut siitä aiemmin kuuullut mitään. Vasta hiljakkoin tämä puoli kauhavalaisuutta on minulle valjennut.

    "Juha Perttu lauloi komioita lauluja" Kauhavalla v. 1957 Erkki Ala-Könnille. Kansanmusiikki-lehden (26.9.2016) kuvasta tunnistinkin Pertun hyvin. Tapasin hänet poikansa talossa Härmän Kaupissa varmaan juuri noihin aikoihin. Tosin mistään kansanmusiikista ei minulla ollut silloin tietoa enkä teini-ikäisenä olisi asiasta mitään ymmärtänytkään.

    Vasta tässä kesällä tulin asiasta tietoiseksi, kun pojantyttärensä siitä viestitteli. Yllätys se oli hänellekin vaikka kertoi joskus kuulleensa papan laulelleen kamarissa jotain lauluja keräilijälle.

    VastaaPoista
  6. Tuo Sonatorrek, Sonförlusten, Pojan menetys kuulostaa Åke Ohlmarksin ruotsintamana hyvin alkuperäiseltä, karun muinaisislantilaiselta, ei selittele liikaa.
    Egil on murheen murtamana mennyt kaappisänkyynsä kuolemaan nuoremman pojan hukuttua, ei syö ei juo. Vanhempi poika on kuollut aikaisemmin, suku ei jatkuisi. Kolmantena päivänä tytär tulee viereen ja kehottaa häntä tekemään sururunon, mutta alku on vaikeaa, kieli kuivunut ja kankea:

    Trögt går det / tungan att röra
    svinga i luften / sångens besman (puntari)
    vant löper ej / Vidurs tjuvgods, (Odenin varastama tavara: runoilun taito)
    svårdraget / ur sinnets vrå.

    Kun ei voi kostaa meren jumalalle, Egil kääntyy katkerana vanhaa ystäväänsä Odenia vastaan, mutta runon jatkuessa (25 säkeistöä) mieli kohenee, runoilu on parantanut haavoja, ja lopussa vanha mies jää odottamaan kuolemaa iloisena laulutaidostaan:

    Glad går jag / av god vilja
    bräckt ej av bördan
    att bida Hel.

    Lieneekö Lapissa ollut hyönteispuuroa tänä kesänä, täällä etelässä eivät ainakaan ole vaivanneet itikat sen enempää kuin kärpäset tai ampiaisetkaan, kimalaisia sen sijaan surisee joka puolella keskikesän kukkatarjoilussa.
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ainakaan täällä Etelä-Lapissa ole hyönteispuuroa ollut ollenkaan tarjolla. Mitä nyt vähän paarmoja pörrännyt.
      Asiasta kolmanteen - kuuntelin juuri radiosta Ilpo Okkosen kertomuksen siitä kun oli elämäntapaintiaaneja Suomeen ja Kittilään Lainioon tuomassa 25 vuotta sitten. Psykopaatiksi palstui tämä puheenjohtaja, kanadalainen Apjoinjo.

      Poista
  7. Kovin oli kiitollinen kun Edward Westestermarck mainittiin. Hänen postuumisti ilmestynyt teoksensa KRISTINUSKOBJA MORAALI on teos, joka herättää vastaansanomista mutta samalla panee miettimään.
    Mielelellään kuulisi blogistin mietteitä Westermarckin väitteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt jostain syystä, jota en sinänsä ymmärrä, joku saisi päähänsä luetella sata tärkeintä yhteiskuntatieteiden klassikkoa, mainittu Westermarckin Kristinusko ja moraali olisi varmaan ainoa pohjoismainen kontribuutio.

      vuorela, tampere

      Poista
    2. Just sen takia, että ymmärrettäisiin, kuinka helposti toisin ymmärtävän tekstin voisi ymmärtää toisinkin.
      Ei ollut tarkoitus luetella tärkeimpimiä kirjoja. Vain muistella Wetermarckin merkitystä elämäni vaiheissa.

      Poista
  8. "Myös Suomen historiasta tehdään tutkimuksia, jotka tuottavat mainiota kansatiedettä."

    Hyvin harvoin enää nykyään. Historiankirjoitus Suomessa on meikäläisen silmin nähtynä kokenut hämmästyttävän muodonmuutoksen viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana. Tuntuu kuin koko substanssi, se mitä ennen pidettiin tärkeänä, olisi tarkoituksellisesti hukattu. Lieneekö syynä ns. lingvistinen käänne, jota 80-luvulta lähtien meilläkin alettiin lanseerata, mutta esim. HAik ja ennen niin hieno sarja Historiallisia Tutkimuksia ovat jo pitkään olleet sisällöltään joutavaa hiuksenhalkomista ja käsitesaivartelua. Valitettavaa, mielestäni.

    VastaaPoista