Useimmat romaanit ovat ”matkoja
huoneessani”. Kommentoija viittasi Xavier de Maistren tämän nimiseen kirjaan,
joka on julkaistu hiljan suomeksi. Siihen on lyhyt jatko-osakin.
Tapahtumapaikka on sama.
Mihin sitä nyt ihminen
kotoaan lähtisi? – Marcel Proust kuuluu arvostaneen de Maistren kirjaa. Itse
hän ei välttämättä viitsinyt nousta sängystä, saati poistua huoneestaan
kirjoittaessaan laajaa teostaan, paitsi joskus öisin. Mutta hänellä oli
palvelijatar, Céleste Albaret, joka kuoli vasta 1984 julkaistuaan lopulta
kirjan ”Herra Proust”, josta puolestaan tehtiin saman tien elokuva.
Minulle tuo aihe olisi
liian laaja. Pelkästään katon lastulevyn historia on haastava. Minkä väriset
rukkaset oli miehellä, joka toimi sahalla ehkä Kannonkoskella tai Kontiomäellä
syöttäen tukkeja sirkkeliin niin että syntyi haketta josta hartsin tyyppiseen
formaldehydiin yhdistettynä prässättiin levy? Onko hän hengissä vai lieneekö jo
kuollut?
Lattia on palaparkettia
eli suomeksi lautaa. Kuviointi herättää kysymyksen, miten lauta on sahattu, kun
pintakuviointi herättää mielessäni monia muistoja, toiveita ja erehdyksiä.
Jos olisin ryhtynyt
taiteilijaksi, olisin koonnut seinän lattiaparketista ja ripustanut seinälle
maalaukseni, johon olisi loputtoman kärsivällisesti jäljennetty osa puun kuviointia.
Borgesin novellin henkilö
Pierre Menard kirjoittaa Don Quijoten uudestaan, osan siitä. Borges todistelee,
miten helposti tulee tehneeksi vääriä päätelmiä siitä, että Menardin tekstissä
oli samat sanat samassa järjestyksessä kuin Cervantesilla. Tietysti ne olivat
eri tekstejä, koska kirjoittajat olivat eri aikoina eläneitä eri henkilöitä.
Eikä Pierre Menard alkujaan edes osannut espanjaa!
Olen harkinnut vakavasti
julkaista omalla nimelläni jonkun riidanhaluiseksi tietämäni nyykirjailijan
teoksen. Tuomioistuimessa pääsisin sitten hämmästelemään vastapuoleni ja
hovioikeudessa käräjäoikeuden tuomarien maalaisen yksinkertaista
ajatuksenjuoksua. Että kirjani muka olisi jäljennös toisesta kirjasta siksi,
että siinä on samat sanat ja lauseet samassa järjestyksessä! Koko tekijänoikeudelta
ja itse asiassa oikeusjärjestelmältä ja se perässä uskonnolta ja metafysiikalta
menee pohja, ellei käsitetä, että kahden eri henkilön kirjoittama on heidän
kummankin koko elämänsä värittämää. Kaikki odottamattomat sattumat, kaikki
villit unet…
Miten joku voi noin sekoittaa
informaation ja signaalin toisiinsa! Se mitä luulen informaatioksi, jonka olen
saanut tekemällä havaintoja, on sattumanvarainen kooste siitä, mitä aivoissani
tapahtui sekunti sitten, hermostoni avaama signaali.
Saman viestin voi kirjoittaa
10 potenssiin 69 eri tavalla. Jos menee siitä yli, sitten viesti päätyy
avaruuden mustaan aukkoon. Tosin on
esitetty, että maailmankaikkeus ehkä onkin jonkin toisen maailmankaikkeuden
n-ulotteinen kuva, ikään kuin hologrammi, jolloin ainetta ja energiaa ei olisi
olemassa, informaatiota vain.
Luotan siihen, että
tekijänoikeustuomarit ovat hyvin selvillä siitä, ettei fysikaalinen tila selity
kokonaisuudessaan atomien yhteenlasketulla tilalla, vaan lisäksi on otettava
huomioon niiden kvanttitilat eli lomittuneet qubitit.
Kvanttitietokoneet ovat
taas tulossa muotiin. On arveltu, että maailmankaikkeus nimenomaan on
tietokone, joka ohjelmoi omaa evoluutiotaan
Jos Borges eläisi,
lähettäisin hänelle kirjelappusen: aivan niin – myös jokainen meistä on Pierre Menard.
Dendrokronologia on
nykyisin kodikkaampaa. Metsässä ja museoissa voi valokuvata kantoja tai puusta
sahattuja kiekkoja. Vuosirenkaiden paksuus on keskeinen osa ilmaston historiaa
eli siis historiaa. Niiden laskeminen kuvasta on helppoa. Koska menetelmä
sinänsä on tarkka, Suomessa on monen tuhannen vuoden vuosirenkaat.
Kuka mahtoi olla se
viitseliäs henkilö, joka haki vastaavuudet eli ratkaisi palapelin, kun
Enontekiön järvistä löydettiin pohjaliejun ilmattomuudessa säilynyttä
runkopuuta? Ja sitten ovat ne purren keulakuvat ja pari muuta esinettä, joista
on juuri julkaistu kirja. Valokuvaaja esitti viisauden. Muinaisesineiden,
esimerkiksi keskiaikaisen madonna-veistoksen valokuvaa voi katsoja suurennella,
jolloin näkyville tulee odottamattomia yksityiskohtia, tai fotoshopata siihen
värejä, jolloin esineen ilme voi muuttua.
Miellyin kovin
kommenttiin, jossa sanottiin, että lohdutonta leipää huoltoasemalla syövästä
henkilöstä näkee, ettei häntä kukaan rakasta, kun ei hänellä ole omia eväitä.
Ennen annettiin kutsuilta
poistuvalle jopa kotivaroja. Olihan siellä joku huonojalkainen, jolle pala
täytekakkua tuli taivaan lahjana.
Juomapuoli panee
miettimään. Eväisiin kuului ilman muuta maito, jota kuljetettiin viinapullossa.
Olen kokeillut ja huomannut, että Coca-Cola on oikein hyvää sillin kanssa,
mutta maito sipulipihvin kanssa on kyllä unohtunut pitkäksi ajaksi. Sitä on
kokeiltava.
Koululaisena Marseillessa
tilasin ravintolassa pihvin kanssa palan painikkeeksi maitoa. Ei siitä tahtonut
tulla tolkkua. Kun lopulta sain tilaamaani, maito oli makeaa ja lämmitettyä,
kiehuvan kuumaksi. Samassa bistrossa ranskalaiset itse söivät ja joivat tupakka
suussa. Se vasta on taitotemppu!
Maitoa aikuinen ihminen ei tarvitse muuhun kuin tilapäisen närästyksen poistoon ja mustikka- ja puolukkametsään evääksi (koskenkorvapullossa) voilla, juustolla, sipuliteemakkaralla ja kurkulla päällystetyn ruisleivän kanssa.
VastaaPoistaLomittuneet qubitit... tämähän on selvästikin taideteoksen nimi, ehkä modernin veistoksen tai retrospektiivisen installaation, tai sitten ikivanhan jumalveistoksen, jos nimi olisikin Lomittuneet cubidot.
VastaaPoistaBiokemiallinen arvoitus: Miksi maitokahvi maistuu hyvälle lihakeiton jälkeen mutta pahalle hernekeiton jälkeen?
VastaaPoistaLiika pieni näläkä.
PoistaJos toisen kirjoittaman kirjan voisi kopioda ja julkaista nimissään, ja protestoivalla alkuperäiskirjailijalla olisi todistustaakka, niin samalla logiikalla sormenjälki ja DNA tutkimukset menettäisivät merkityksensä .
VastaaPoista