Sivun näyttöjä yhteensä

27. toukokuuta 2017

Leuhkat eväät




Useimmat romaanit ovat ”matkoja huoneessani”. Kommentoija viittasi Xavier de Maistren tämän nimiseen kirjaan, joka on julkaistu hiljan suomeksi. Siihen on lyhyt jatko-osakin. Tapahtumapaikka on sama.

Mihin sitä nyt ihminen kotoaan lähtisi? – Marcel Proust kuuluu arvostaneen de Maistren kirjaa. Itse hän ei välttämättä viitsinyt nousta sängystä, saati poistua huoneestaan kirjoittaessaan laajaa teostaan, paitsi joskus öisin. Mutta hänellä oli palvelijatar, Céleste Albaret, joka kuoli vasta 1984 julkaistuaan lopulta kirjan ”Herra Proust”, josta puolestaan tehtiin saman tien elokuva.

Minulle tuo aihe olisi liian laaja. Pelkästään katon lastulevyn historia on haastava. Minkä väriset rukkaset oli miehellä, joka toimi sahalla ehkä Kannonkoskella tai Kontiomäellä syöttäen tukkeja sirkkeliin niin että syntyi haketta josta hartsin tyyppiseen formaldehydiin yhdistettynä prässättiin levy? Onko hän hengissä vai lieneekö jo kuollut?

Lattia on palaparkettia eli suomeksi lautaa. Kuviointi herättää kysymyksen, miten lauta on sahattu, kun pintakuviointi herättää mielessäni monia muistoja, toiveita ja erehdyksiä.

Jos olisin ryhtynyt taiteilijaksi, olisin koonnut seinän lattiaparketista ja ripustanut seinälle maalaukseni, johon olisi loputtoman kärsivällisesti jäljennetty osa puun kuviointia.

Borgesin novellin henkilö Pierre Menard kirjoittaa Don Quijoten uudestaan, osan siitä. Borges todistelee, miten helposti tulee tehneeksi vääriä päätelmiä siitä, että Menardin tekstissä oli samat sanat samassa järjestyksessä kuin Cervantesilla. Tietysti ne olivat eri tekstejä, koska kirjoittajat olivat eri aikoina eläneitä eri henkilöitä. Eikä Pierre Menard alkujaan edes osannut espanjaa!

Olen harkinnut vakavasti julkaista omalla nimelläni jonkun riidanhaluiseksi tietämäni nyykirjailijan teoksen. Tuomioistuimessa pääsisin sitten hämmästelemään vastapuoleni ja hovioikeudessa käräjäoikeuden tuomarien maalaisen yksinkertaista ajatuksenjuoksua. Että kirjani muka olisi jäljennös toisesta kirjasta siksi, että siinä on samat sanat ja lauseet samassa järjestyksessä! Koko tekijänoikeudelta ja itse asiassa oikeusjärjestelmältä ja se perässä uskonnolta ja metafysiikalta menee pohja, ellei käsitetä, että kahden eri henkilön kirjoittama on heidän kummankin koko elämänsä värittämää. Kaikki odottamattomat sattumat, kaikki villit unet…

Miten joku voi noin sekoittaa informaation ja signaalin toisiinsa! Se mitä luulen informaatioksi, jonka olen saanut tekemällä havaintoja, on sattumanvarainen kooste siitä, mitä aivoissani tapahtui sekunti sitten, hermostoni avaama signaali.

Saman viestin voi kirjoittaa 10 potenssiin 69 eri tavalla. Jos menee siitä yli, sitten viesti päätyy avaruuden mustaan aukkoon.  Tosin on esitetty, että maailmankaikkeus ehkä onkin jonkin toisen maailmankaikkeuden n-ulotteinen kuva, ikään kuin hologrammi, jolloin ainetta ja energiaa ei olisi olemassa, informaatiota vain.

Luotan siihen, että tekijänoikeustuomarit ovat hyvin selvillä siitä, ettei fysikaalinen tila selity kokonaisuudessaan atomien yhteenlasketulla tilalla, vaan lisäksi on otettava huomioon niiden kvanttitilat eli lomittuneet qubitit.

Kvanttitietokoneet ovat taas tulossa muotiin. On arveltu, että maailmankaikkeus nimenomaan on tietokone, joka ohjelmoi omaa evoluutiotaan

Jos Borges eläisi, lähettäisin hänelle kirjelappusen: aivan niin – myös jokainen meistä on Pierre Menard.

Dendrokronologia on nykyisin kodikkaampaa. Metsässä ja museoissa voi valokuvata kantoja tai puusta sahattuja kiekkoja. Vuosirenkaiden paksuus on keskeinen osa ilmaston historiaa eli siis historiaa. Niiden laskeminen kuvasta on helppoa. Koska menetelmä sinänsä on tarkka, Suomessa on monen tuhannen vuoden vuosirenkaat.

Kuka mahtoi olla se viitseliäs henkilö, joka haki vastaavuudet eli ratkaisi palapelin, kun Enontekiön järvistä löydettiin pohjaliejun ilmattomuudessa säilynyttä runkopuuta? Ja sitten ovat ne purren keulakuvat ja pari muuta esinettä, joista on juuri julkaistu kirja. Valokuvaaja esitti viisauden. Muinaisesineiden, esimerkiksi keskiaikaisen madonna-veistoksen valokuvaa voi katsoja suurennella, jolloin näkyville tulee odottamattomia yksityiskohtia, tai fotoshopata siihen värejä, jolloin esineen ilme voi muuttua.

Miellyin kovin kommenttiin, jossa sanottiin, että lohdutonta leipää huoltoasemalla syövästä henkilöstä näkee, ettei häntä kukaan rakasta, kun ei hänellä ole omia eväitä.

Ennen annettiin kutsuilta poistuvalle jopa kotivaroja. Olihan siellä joku huonojalkainen, jolle pala täytekakkua tuli taivaan lahjana.

Juomapuoli panee miettimään. Eväisiin kuului ilman muuta maito, jota kuljetettiin viinapullossa. Olen kokeillut ja huomannut, että Coca-Cola on oikein hyvää sillin kanssa, mutta maito sipulipihvin kanssa on kyllä unohtunut pitkäksi ajaksi. Sitä on kokeiltava.

Koululaisena Marseillessa tilasin ravintolassa pihvin kanssa palan painikkeeksi maitoa. Ei siitä tahtonut tulla tolkkua. Kun lopulta sain tilaamaani, maito oli makeaa ja lämmitettyä, kiehuvan kuumaksi. Samassa bistrossa ranskalaiset itse söivät ja joivat tupakka suussa. Se vasta on taitotemppu!

5 kommenttia:

  1. Maitoa aikuinen ihminen ei tarvitse muuhun kuin tilapäisen närästyksen poistoon ja mustikka- ja puolukkametsään evääksi (koskenkorvapullossa) voilla, juustolla, sipuliteemakkaralla ja kurkulla päällystetyn ruisleivän kanssa.

    VastaaPoista
  2. Lomittuneet qubitit... tämähän on selvästikin taideteoksen nimi, ehkä modernin veistoksen tai retrospektiivisen installaation, tai sitten ikivanhan jumalveistoksen, jos nimi olisikin Lomittuneet cubidot.

    VastaaPoista
  3. Biokemiallinen arvoitus: Miksi maitokahvi maistuu hyvälle lihakeiton jälkeen mutta pahalle hernekeiton jälkeen?

    VastaaPoista
  4. Jos toisen kirjoittaman kirjan voisi kopioda ja julkaista nimissään, ja protestoivalla alkuperäiskirjailijalla olisi todistustaakka, niin samalla logiikalla sormenjälki ja DNA tutkimukset menettäisivät merkityksensä .

    VastaaPoista