Sivun näyttöjä yhteensä

20. toukokuuta 2017

Erehdysten historiasta






Maanantain vien muistitikulla Lappi-antologian materiaalin sovituin tavoin ilmoitettuun paikkaan.

Pari päivää on mennyt lähinnä tavuviivojen merkeissä. Skannattuun tekstiin tahtoo jäädä rivin sisälle näitä virheitä, kuten ”ri- vin sisälle”. Tuon Wordin tai muu oikolukuohjelma löytäisi, mutta viiva, jollaisia Word tuntee ainakin kuusi erilaista ja myös yleiskieli mm. tavuviivan ja yhdysviivan ja alaviivan ja ajatusviivan jne., mutta kaikkia se ei löydä. Siten ainoa keino on lukea teksti merkki merkiltä.

Tässä vaiheessa voin myöntää, että näkökin huononi puolella, kun teimme Vaasan Jaakkoo -hankkeeseen kirjat, joissa on levylle luetut tekstit. ”S’oon tullu hulluks - - ”

Tunnen palanneeni ajassa 50 vuotta taaksepäin. Otavassa vuonna 1964 opettelin tuota taitoa. Siihen aikaan vedokset olivat pitkiä kapeita liuskoja, joita säilytettiin rullalle käärittynä.

Ajatukset siis askartelevat Lapissa, ja syystäkin. Tulimme siihen tulokseen että kaksi antologiaan pitkänlaista tekstiä vaatisivat väliinsä lukijaa ajatellen sopivan kevennyksen.

Mielestäni Eino Leinon ”Lapin kevät” ei tule kysymykseen, koska lukija ajattelee heti Loiria ja mielestäni Lappi on Leinolle luonteenomaisesti Suomi ja runo vahvan vertauskuvallinen. Tietääkseni hän ei koskaan käynyt lähelläkään Lappia.

Sitten välähti. Suomen tunnetuin Lappi-laulu on ”Juokse, porosein”, hyvän piispa Franzénin kirjoittama eli nyt päätin liittää antologiaan Topeliuksen sadun Sampo Lappalainen. Runo mainitaan siinä ja Topeliuksen kautta se lienee päätynyt ensin kansakoulujen ja sitten muihin laulukirjoihin.

Topeliuksen suosimaan tapaan teksti on sujuva puoliplagiaatti, Andersenilta (Lumikuningatar).

Niinpä vasta nyt huomasin miettiä, mistä on peräisin ainakin sotiin asti vallinnut loukkaavan surkuttelevan vähättelevä suhtautuminen saamelaisiin. Topeliukselta. Maamme-kirjasta.

Samasta lähteestä on peräisin luulo pohjalaisten väkivaltaisuudesta ja kiivastuvasta luonteesta ja hämäläisten harjastukkaisesta juroudesta, jonka senkin alla on vahvaa voimaa ja kykyä hirmuisiin suorituksiin.

Tämä on yleistä ja tämä on suosittua. Ihmisille kerrotaan mielellään jo koulunkäynnin alkuvaiheessa, millaisia he ovat, ja nöyrästi he rupeavat siitä paikasta sellaisiksi.

Tarkemmin mietittyäni käsitin olevani yksi propagandamestareista. Antologia Lappia kuvaavista kirjoituksista on mukana luomassa käsitystä tuosta maankolkasta.

Kirjassa väitän, että seutu on kovin huonosti tunnettu ja monilta osin heikosti tutkittu.

Olin ajatellut sanoa että Erno Paasilinnan essee Mitä Lapista on jäljellä menee tuttuja uria eli hiukan niin kuin Haavikon ja Donnerin syystä kiitetyt esseet. Lukija ei voi olla ihailematta kirjoittajan tarkkanäköisyyttä ja analyyttistä kykyä, siitä huolimatta, että arviot tilanteesta ja lähitulevaisuudesta ovat jo osoittautuneet erehdyksiksi.

Historiantutkimus ja journalismi ovat kilpailua siitä, kuka erehtyy komeimmin.

Kun 1800-luvulla oli kärhämää siitä, edustavatko Seitsemän veljestä suomalaisia talonpoikia eli onko kuvaus oikea, vastauksella ei ollut väliä, koska kysymys on läpeensä tyhmä. Kun 1950-luvulla väiteltiin todella suurin joukoin ja kiihtyneesti siitä, oliko Tuntemattoman sotilaan kuvaus sotakokemuksesta tosi, kysymys oli juuri sillä tavalla väärä, että riiteleminen tuntuu tarpeelliselta.

Kirjallisuuden tutkijat puhuvat realismista erotuksena esimerkiksi romantiikkaan tai poststrukturalismiin.

Ei realismia ole olemassa, siis jos sanalla tarkoitetaan todenmukaisuutta.

Itse tulin tähän tulokseen viimeistään vuonna 1970 luettuani päivästä toiseen poliisitutkintapöytäkirjoja ja kuulusteltuani tuomarina kirjattujen kertomusten esittäjiä.

Realistiset romaanit ja poliisitutkintapöytäkirjat ovat kirjoittajiensa omaelämäkertoja. Ne kertovat kirjoittajista, eivät paljonkaan kirjoitusten näennäisistä kohteista.

Asiasta on ainakin yksi todiste, uni. Unennäkö tuntuu monesti aivan todelta. Uni on pahoja ja hyviä ja erittäin pahoja ja oikein hyviä.

Minulla on erikoisesti toimiva muisti ja outoja kirjoittamisen tapoja. Muistini on joskus ja joissakin asioissa hyvin yksityiskohtainen. Erikoinen piirre on, että muistan tarkasti esimerkiksi miten tapasimme Rytin kanssa Mannerheimin Suomen Pankin edessä ja voi jopa varmistaa muistikuvastani, minkä värinen solmio Rytillä oli – mustanharmaa, ei aivan sileä.

Muistikuvassa on se vika, että tuonkaan tapaamisen aikana en ollut edes syntynyt. Silti muistan, että tekeillä oli ilmeisesti jännittäviä asioita, koska marsalkasta takavasemmalla oli korkea upseeri, jonka tunnen, Aladar Paasonen.

Piirtäminen on niin vaikeaa, ettei minulla ole enää elämää opettelemiseen. Kuvan eli tässä tapauksessa muistikuvan rakentamine tietokoneohjelmalla on jo mahdollista, mutta laitteet ovat vielä kalliita ja oppiminen veisi niin ikään aikaa.

Saavutan saman tuloksen toistaiseksi vaivattomimmin koulu- ja nuoruusvuosien tapahtumista. Makaan silmät kiinni ja yritän lukea, mitä puhelinpylvääseen kiinnitetyssä kortissa lukee. Koirat kiinni rauhoitusaikana. Mutta sitten muistikuvaani kävelee joku ja joudun ”katsomaan” tarkemmin. Herran rouvahan se, kädet jännästi esiliinan alla kävellessä.

Kun liikahdan nostaakseni lakkia, lippalakkia jossa on napa, herään. Mutta kauniit tavat on muistettava nukkuessakin.

9 kommenttia:

  1. Helsingin Sanomien lauantaiesseessä Jussi Ahlroth puolusti tänään postmodernismiä. Minusta on selvää, että uuden ajan alussa alkanut tieteen kehitys on objektiivistä kasaantuvaa tietoa ja postmodernismi hedelmätöntä.
    Blokistin mainitsemissa rikostapauksissa lopullisen totuuden löytäminen on vaikeaa,usein mahdotonta. Mutta ei kai kukaan väitä ,ettei ainakaan Suomessa, valtaosa tuomituista olisi aidosti rikollisia. Muutenhan oikeuslaitoksen ylläpitäminen olisi mieletöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmuuden vuoksi korostan, että melekein aina poliisi pöytäkirjoissa totuus on lopputuloksen kannalta aivan selvä. Tarkoitan että kuvaus tapahtumista on välttämättömästi vajaa, kun kertojien, kirjoittajien ja lukijan näkökulmat ovat erilaisia.

      Poista
  2. Kemppinen on todella mielenkiintoisella asialla, siunaan oikein: "Sus siunakkoo!".

    Heikki Yli-Tepsa, akmeeli, on tehnyt "Laulu Lapille" ja hänen johtamanaan mieskvartettimme (2. tenori, huoh!) on tuota laulua laulanut.

    Me laulamme sitä "maakuntalaulun" Kymmenen virran maa sijasta.

    Yli-Tepsa on sama, joka sai Kitisen katselmusten yhteydessä tuomarit käräytettyä virkavirheestä, kun söivät Jokirosmon tarjoamaa sienikeittoa.

    1917 oli perusteilla Lapin lääni, vain Kemi vastusti. Nyt, kun sote ja maakunta ovat valmistumassa, sama Kemi tuhoaa sekä Lapin soten että maakunnan kostoksi. Tornio vähän peesaa.

    Kemin mielestä Länsi-Pohja olisi pitänyt liittää 1917 Oulun, ei Lapin lääniin.

    Ei ihme, että Lapin vaakunassa on Oulun Kärpät ja sama nuijamies, joka on Lappeenrannan vaakunassa. Lemillä nuija on jalalla, Lapissa olalla.

    Sellainen tämä on, Lappi, kahdeksan vuodenajan maa ja kansa, ei sentään Maakansa (vaikka joka toinen Maalaisliittoa äänestääkin, Kemijoen valjastajan, UKK:n piikkiin, 1948 - Isohaaran haavat eivät parane).

    Isäni taisteli saksalaisten rinnalla, saksalaisia vastaan ja johti Kemin sotilaspiiriä Kemin kapinassa 1948, mutta hänen rykmenttinsä voitti Nietjäven taistelun heinäkuussa 1944 ja niin Oulu ei ole Neuvostoliiton (nyk Venäjä) ja Ruotsin rajakaupunki ja Saame on EU:n ainoa alkuperäiskansa (ilman ILO169, mutta rajasulkujen - 1854, 1888 jne maustamana).

    Odotan malttamattomana, että vielä eläisin siihen asti, että Kemppisen antologian saisin ulottuvilleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuijamiehistä tiedä, mistä ovat kotoisin, mielestäni yksi seisoskeli siinä Veronan kaupungintalon katon reunalla, muistaakseni vasemmalla.
      PT.

      Poista
  3. En enää muista mitä kaikkea olen unohtanut.

    VastaaPoista
  4. "Historiantutkimus ja journalismi ovat kilpailua siitä, kuka erehtyy komeimmin"

    Tästä tuli mieleeni muinaisen esimieheni ohje,kun valittavana oli vain huonoja vaihtoehtoja: "Päätä,mistä virheestä haluat itseäsi muistettavan"

    Tämä tuli mieleen myös Koivistoa muistellessa...

    VastaaPoista
  5. Asun Ivalossa ja olen lähdössä pilkkiretkelle. Sunnuntain klassisen musiikin herkistämänä tein välihoususillani vaimolle grand plien.

    Vaimo totesi siihen, että kaikesta näkee, että Euroopasta säteilevän korkeakulttuurin vaikutus lähenee näin Lapissa melkein nollaa. Sen mieltä korottava vaikutus on vain juuri ja juuri kaikkein herkkäsieluisimman havaittavissa.

    Minäkin odotan kovasti blogistin Lapin antologiaa.

    VastaaPoista
  6. Kas kun kodan ympärillä makailee pelkkiä hirvaita. Liekö piirtäjällä mieltymystä koristella myös vaatimet?

    Tänäänkin liputtaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ainakaan pysty sanomaan ovatko kuvan porot hirvaita vai vaatimia.

      Poista