Keskiluokka

Koska kommentoijan kysymys vaikutti vilpittömältä, yritän selittää että ”keskiluokka” on hyvin sekava käsite. Se on pois sulkeva. Alkujaan (esim. Englanti virallisesti 1913) keskiluokkaan sijoitettiin ne, jotka eivät kuulu helpommin määriteltäviin yläluokkaan eivätkä työväenluokkaan.

Usein sanottiin, että keskiluokka rakensi ja kustansi läntisen hyvinvointivaltion. Silloin mukaan on otettu erittäin varakkaat kauppiaat ja muut rahamiehet, joiden varallisuus on nuorta perua verrattuna aateliin. Työväenluokka oli se väestö, joka elätti itseään ja perhettään käsiensä työllä, tyypillisesti tehtaissa, mutta mm. maalla myös maatyöläisinä.

Termiä ”alaluokka” ujosteltiin ja tarvittaessa käytettiin sanoja ”proletariatti” tai ryysyköyhälistö.

Kansantulotilastoissa keskiluokkaan kuuluva ansaitsee 60 tai 70 prosenttia mediaanitulosta. Mediaani on eri asia kuin keskiarvo. Se on lukujonon keskimmäinen luku tai kaksi keskimmäistä. Esimerkiksi omilla kotikolkillani keskiarvotulo on tavattoman korkea yhden tai noin viiden asukkaan vuoksi, jotka ansaitsevat huimasti, etenkin paikallinen miljardööri. Tulojen keskiarvo taas ei ole hätkähdyttävä.

Välillä termiä käytetään taloustieteen perinteen mukaisesti. Silloin esimerkiksi Suomessa julkiset kunnallisverotuksen äyrit eivät kerro kovin paljon, ja pääomatulojen arvioiminen on vaikeaa. Välillä termiä käytetään sosiologisesti. Esimerkiksi perinteisesti keskiluokkaan luetut toimihenkilöt jäävät aika heikoille tuloille verrattuna työläisten huippuun ja moniin pienempiinkin yrittäjiin.

Suomen kaltaisessa maassa (ennen sotia) talolliset oli vaikeasti sijoitettava luokka. Erittäin suuri osa kansasta eli käsiensä työllä ja kaupunkilaisten mielestä niukasti, mutta toisaalta rahaa järjestyi ainakin metsiä myymällä jopa lasten kouluttamiseen, vaikka juuri talolliset olivat siinä hyvin varovaisia. Vasta jos kävi ilmi, ettei pojasta ollut mihinkään, hänet ehkä pantiin oppikouluun, jossa hän sitten oppi laiskaksi ja käytti sinistä sheviottipukua.

Toisaalta nykyisin harvemmin käytetty nimitys ”vapaan ammatin harjoittajat” viittaa aina keskiluokkaan – lääkärit, arkkitehdit, osa juristeista. Käytetään kehäpäätelmää – henkilöt, jotka eivät saa palkkaa van palkkiota. Asianajaja ei tee työtä vaan ottaa vastaan toimeksiantoja. Taiteilija tai kirjailija ei saa palkkaa, vaan tekijänpalkkioita. Lisäksi tälle ryhmälle on ominaista, että työntekijöitä ei juuri ole tai heitä on vähän.

Tuossa voi olla termin väistymisen syy. Mitä ajatella lääkärikeskuksista ja yksityissairaaloista, joissa lääkärin vuokraamaan pakettiin kuuluvat hoitajat ja kirjanpitäjät tilojen ja instrumenttien lisäksi.

Paasikivi, Kekkonen, Koivisto, Halonen ja Niinistö on luettava keskiluokkaan – ellei käytetä sinänsä perusteltu termiä ”virkamieseliitti”, sellaiset kuin esimerkiksi Ryti ja Ahtisaari.

KOP:n pääjohtaja keskiluokkaa…? Ei ole oikein luontevaa, mutta näin tilastoitiin. Jean Sibelius keskiluokkaa? Sama huomautus.

Kolmas täysin luvallinen ja järkevä vaihtoehto ottaa huomioon sosiaalisen aseman eli ihmisten omat ja toisten arvioimat asenteet ja ideaalit. Malliesimerkki voisi olla peruskoulun opettaja. Tuota ajattelutapaa käyttäen eläkeläisten ja toisaalta myös lasten ja nuorten asema korostuu. Tulot saattavat olla niukat, mutta arvomaailma on ”keskiluokkainen”.

Keskiluokkaista on esimerkiksi kirjojen lukeminen vapaa-aikana ja laajasti ymmärtäen kulttuurilaitosten palvelujen käyttäminen. Käyttekö koskaan museoissa?

Termi on hiukan vaarallinen. Saksan kielestä on levinnyt nimitys ”porvari”, tarkoitti alkujaan kaupunkilaista, etenkin kauppiasta. Porvareilla oli vaikutusta kaupungin hallintoon, kun taas maalaisilla ei ollut.

Myös Suomessa monilla murrealueilla käytiin ostamassa rautanauloja porvarista tai porvarilta. Termi oli alkujaan aivan neutraali ja tarkoitti siis maalaiskauppiasta.

Taisteluhuuto ”porvarit, lahtarit – helvetti heille” saattoi olla kerran maailmassa hyvinkin ymmärrettävä, mutta siinä porvaria ja kapitalistia pidettiin saman ryhmän nimityksinä, ja yllättäen myös – termiä käytettiin ennen puheessa – toimeentuloa rajoilla rimpuilevat ns. konttorirotat osoitettiin kunnon metallimiesten ja betoniraudoittajien luonnollisiksi vihollisiksi.

Tilapäisen konekirjoittajan rinnastaminen menestyvään kiinteistökeinottelijaan ei tietenkään ole mitään järkeä – mutta väitetään, että sairaanhoitajat äänestävät kokoomusta.

Toisaalta pikkuporvari ja poroporvari ovat suosittuja haukkumasanoja. Taiteilijat arvioivat tehtäväkseen ”ärsyttää porvaristoa”. Todellisuudessa porvariston eli keskiluokan varakkaampi osa ei ärsyyntynyt vaan osti hullun lailla ja istui teatterissa ja konsertissa.

On helppo ymmärtää väite, että työväenluokka on menettämässä työväenkulttuurinsa. Väki vanhentuu. Työläisylpeyttä näkee, mutta keskiluokka on omaksunut ainakin ”rahvaanomaisen” kulttuurin ja opiskelijat omivat työväen taistelulaulut, joista muuten eräs vasemmiston suosima osa oli vuonna 1918 jokseenkin tuntematon, kun ei ollut niitä mediamarkkinoita. Kerron mielelläni pahanilkisesti, että Chydenius oli täyttä vauhtia säveltämässä ”Warschawjankaa” Lapualaisoopperaan, kun Jotaarkka Pennanen huusi lavalta, että hän on muistavinaan, että tähän olisi jo sävel olemassa. – Minulle tämä riistäjän ruoska on yksi kaikkien aikojen komeimpia taistelulauluja.

Mutta vaikka luokkajako, akateemisesti aika vanhentunut, on vähäkäyttöinen ja kohdittain vahingollinen, kannattaa ennen kaikkea pitää mielessä, että se on kuvitelma eli illuusio. Ja toisaalta keskiluokan perustuote on romaani. Ja olkoon romaani esimerkki ”keskiluokan keskiluokkaistumisesta”, että pitämysten ja uskomusten kenttä muuttuu koko ajan ja vaikuttaa vahvasti. – Perusporvari ei vieläkään pelaa tietokonepeliä aamulla bussissa. Olen vakoillut. Puhelimen tai padin käyttäjät lukevat uutisia ja ajankhtaisia.