Sivun näyttöjä yhteensä

2. tammikuuta 2015

Terve tammikuu





Pitäkää tipaton tammikuu! Lopettakaa näiden blogieni lukeminen kuukaudeksi! Helmikuun kääntyessä huomaatte ehkä päässeenne koko pahasta tavasta. Näiden lukeminen mädättää keskushermostoa ja aiheuttaa kliinisten kokeiden mukaan lukijassa toistuvia itkuisuus- ja vapinakohtauksia.

Tämän kirjoittamisen metodia ja luonnetta yritin kuvata muutamalla haastattelijalle, mutta ei mennyt lehtiin. Kun näet joskus joutuu selaamaan menneitä kirjoituksia, mieleen tulee hyvin tuntemani Ernst, joka on kuollut, mutta ei unohdettu.

Ernst oli niin pahoillaan Jorvaksen kansakoulussa 1930-luvun lopulla ainekirjoituksesta tempaamastaan nelosesta. Otsikko oli näet ollut sytyttävä, ”Hauskin kesämuistoni”. Luotuaan lyhyen katsauksen kanojen karhaamiseen, viilin kohlimiseen suoraan kehlosta ja muihin siltä erää menneisiin riemuihin hän keskittyi kertomaan elämyksistä juhlallisinta, nimittäin miten Korkmanin hevonen pissasi kaupalla suoraan lätäkköön. Kysymyksessä lienee ollut niin sanottu formatiivinen elämys, jonka opettajatar jätti kuitenkin kylmästi huomiotta. Kirjoittajasta ei sitten kehittynyt lukumiestä. Palkinto kunniakirjoineen tuli kuitenkin 4 H –kerhosta ja koristi kammarin seinää vuosikymmenet.

Ymmärrän ainekirjoittajaa täydellisesti, koska itsekin muistan nuoruuteni tuoksuista erään kytösavun käryisen kesäyön, kun olimme poikien kanssa tulossa jostain, luultavasti naisia metsästämästä, arvattavasti silläkin kertaa heikoin tuloksin. Siinä näet oli määrätietoisesti vedetyn piikkilanka-aidan takana laitumella iso sonni, kukaties osuuskunnan omistama, ja voi että se kusi! Yhdellä meistä oli niin hieno kello, että siinä oli sekuntiviisari, ja otimme aikaa. Kuusi minuuttia ja neljä sekuntia, ja sitten se sonnin vielä lerkutteli kolmisen minuuttia päälle.

Kukaan meistä ei tiettävästi yrittänyt tilittää tuntojaan ainekirjoituksessa. Luonnonilmiö, jotka olimme olleet todistamassa, jätti sanattomaksi.

Tieteellinen ja myös tällainen taiteellinen kirjoittaminen toimii kuvatuin tavoin. Lähtökohtana on sisäinen paine, joka etsii purkautumistien. Tarkkailijan, esimerkiksi opinnäytetyötä tarkastavan professorin, tehtävä on todeta, miten teksti lorottaa.

Vastikään minulla oli ilo kuunnella, miten Satu Silvo ja Reidar Palmgren esittivät runojani. Perun hiukan puheitani. Runonlausunta lienee kuollut ja kuopattu siinä muodossaan, joka lannisti yleisöjä menneet vuosikymmenet. Näiden näyttelijöiden käsissä etenkin Catullus sai kyytiä niin että tukka oli nousta pystyyn.

Oivaltava ääneen lukeminen avaa tekstejä, vaikka ne olisivat voimapaperille kirjoitettuja. Kaksi näyttelijää on oivallus. Heillä on mahdollisuus dialogisuuteen ja se taas avaa tekstiä.

Nuo pitäisi tavalla tai toisella saada nauhalle. Tai ovathan ne, yksityiseen käyttööni, kuvatallenteena jossa ääni on tietysti laadultaan riittämätön.

Kun syksyn aikana luin itse murretekstejä nauhalle, opin kantapään kautta, miten vaikeaa se on, mutta toisaalta rupesin ajattelemaan, että pitää muistaa sanoa Rosa Liksomille, että kokeilisi uusimman kirjansa (”Väliaikainen”) ääneen esittämistä. Rosan ja itse asiassa Jari Tervon matkassa epäsäännöllinen kieli, jota voi sanoa murteeksikin, on itse asiassa jo palannut kirjallisuuteen.

Kukahan muuten lukisi Päätalon levyille? Miten iso pino levyjä siitä tulisi? Mahtaisiko repullinen riittää? Ja kun Haanpää on kirjailija, jota ihaillaan mutta ei juuri lueta, ääntä voisi kokeilla. Siihen pitäisi saada mukaan piipun korahtelu ja pullon pulputus. Silloin kysymyksessä olisi kuunnelma, monologina.

Vahinko että Yle on poistanut hyvätasoisen kirjallisuuden ohjelmistostaan.

Sellainen vuosisataisteksti kuin Saarikosken ”Leikki on hiekkalaatikossa” säväyttäisi kahden äänen esittämänä, esimerkiksi hiukan epäsynkroniin säädettynä yhteisluentana.

Haavikon lukeminen ei ole nyt muodissa, vaikka lähes tuhatsivuinen kokoomanide on ilmestymäisillään tai jo ilmestynyt. Itse en ole nähnyt sitä vielä, mutta lupauksia on esitetty.

Sekä ”Talvipalatsi” että ”Synnyinmaa”-kokoelman uljaimmat runot jäävät jotenkin jäisiksi, ellei niihin puhalla. Koska kirjailija on osannut yhdistää muiden shamaanien tavoin täysin yksityisen mutinan tulella poreilevan keitoksen ääressä kuulijoiden tulevaisuutta välittömästi muokkaavaan ennustamiseen, ja lisäksi huojuu kirjoittaessaan ja vaikuttaa vaarattomalta, vaikka taljan alla on tappara, ne tekstit pitäisi esittää ääneen, säestyksenä pelkkä rumpu.

22 kommenttia:

  1. Kuuntelin juurikään Hellaakosken lausuvan runonsa Hauen laulu ja täytyy sanoa, ettei hyvää runoa voi juuri pahemmin pilata.

    Olen sitä ikäluokkaa, joka joutui koulussa kuuntelemaan Yrjö Jyrinkoskea, mutta ei siitä sen enempää.

    VastaaPoista
  2. "Pitäkää tipaton tammikuu! Lopettakaa näiden blogieni lukeminen kuukaudeksi! Helmikuun kääntyessä huomaatte ehkä päässeenne koko pahasta tavasta. Näiden lukeminen mädättää keskushermostoa ja aiheuttaa kliinisten kokeiden mukaan lukijassa toistuvia itkuisuus- ja vapinakohtauksia."

    Ei lopeteta, juurihan tässä alkuun päästiin. Olen Pohjanmaalta lähtöisin ja tunnen omakohtaisesti sen suunnan henkisen rasitteen. Olemme joskus tolkuttoman sitkeitä, kun hommaan ryhdymme. Se lienee enemmän hyve kuin pahe. Mutta olemme myös käsittämättömän pitkävihaisia, mikä ei taida olla ainakaan hyve. Jos joku tulee sanoneeksi jotakin loukkaavaa, jota ei ole itse edes loukkaavaksi ymmärtänyt, niin viidenkymmenen vuoden vihan hautominen ei ole aika eikä mikään pohjalaiselle.

    Kemppisen tarina oli taas mainio. Sonnin kusen lorotuksesta runojen taide-elämyksiin. Opettaja on selvästi ollut väärässä antaessaan pojalle aineesta nelosen. Ei pitäisi arvostella taidetta moraalisten tunnekuohujen perusteella. Pätevämpien kriteereiden valossa pojan aine on epäilemättä ollut luokan paras: kunnon tapauksia joutavan lällätyksen sijaan!

    Älä unohda Heli Laaksosta kun murreteksteistä puhut. Yllättäen huomaan, että pystyn nauttimaan hänen teksteistään, vaikka sen suunnan murre on itselleni vieras. Laaksonen on (kuten olen itsekin) innokas rakennusperinteen ystävä. Rakennusperinteen Ystävien uusimmassa julkaisussa on hänen murteella kirjoittamansa kuvaus Laaksosen ja hänen miehensä omasta vanhan talon kunnostusprojektista. Olin luullut, että tämmöiset asiajutut pitää kirjoittaa kuivalla yleiskielellä, muuten menee kiusaannuttavaksi pelleilyksi. Tarkistin kantaani. Ainakin Laaksosen kirjoittamana juttu toimi todella hyvin. Mutta ei varmaan ole viisasta jäljitellä, homma pitää osata eikä luulla osaavansa.

    Vesa

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta ja kiitos nyt viimeisimmäksi runon kuulemisesta kirjoittamastasi!
    Mitä kaikkea runous lukijalleen antaakin, hyvän esittäjän kuuleminen siihen sitten vielä. Joskus viime vuosisadan lopulla Liisa Majapuro luki radiossa Raamattua, kaiketi perinteisen iltahartauden paikalla. Muistan miten iäkäs äitini, Raamattua lukeva, virsirunouden tuntija ja altis saarnamiesten kuulija, silmät loistaen kertoi, että "siitä ymmärtää kaiken" ilman sananselitystä.
    Missä Silvoa & Palmgreniä voisi kuulla? Ja Leikki on hiekkalaatikossa... Sitäpä odotamme.

    VastaaPoista
  4. Keski-Suomessa oli jo jonkin aikaa sitten Tolkkisen Väinöllä lypsykarjatila. Väinö koetti hoitaa tilaansa tehokkaasti ja senpävuoksi hänellä oli Lapin porokoira, Peni, apurina. Peni meni istumaan sen lehmän taakse jolle oli Väinön aika tilata "ravattisonni". No sitten tuli EU.t ja muuta byrokratiaa ja Väinö myydä pätkäytti tilansa ja lähti Peninsä kanssa Lappiin. Joskus tarpeen mukaan Väinö vieraili Peninsä kanssa paikallisissa soittoruokaloissa ja Peni meni istumaan niiden naisten viereen...

    VastaaPoista
  5. Niin,

    Lapsena pohtii asioita ja niistä jotkut jäävät humeetin keskeneräiskansioihin aikuisikään saakka kun eihän kaikkea tohdi aikuisilta kysyä. Lapsuuteni Latovainiossa oli lehmiä parressa ja lapsena navetassa kävellessä näki vain rivin peräpäitä.

    Siinä kulkiessa joku aina vuorollaan teki tarpeitaan, pieniä tai suuria. Muistan pohtineeni ja nyt se pohdinta hyppäsi taas esille kovalevyltä: Miksiköhän se lehmän rakenne on tehty niin että ylempää tulee sotkuista tavaraa ja alempaa nestemäistä? Jos ne olisi toistepäin toimisi peräpään huuhtelu paremmin.

    VastaaPoista
  6. Joo, eiväthän nämä tällaiset jaaritukset vapaata lehdistöä tippaakaan kiinnosta! Eivät myöskään kirjoittajan monimutkaiset selvitykset siitä, miten jutut syntyvät.

    Hesarin eli Unto Hämäläisen rustaamasta synttärihaastattelusta jäi mieleen vain juhlakalun omahyväinen todistus, jonka mukaan hän oli 22-vuotiaana asevelvollisuutensa suorittanut perheellinen ja opintonsa valmiiksi saanut "tuomari", jolla oli yksi lapsi. Tämä toteamus ansaitsi HS:n jutussa oikein väliotsakkeen. HS:n jutun mukaan synttärisankarin piti aikoinaan Hkiin opiskelemaan saapuessaan (muka) kysyä rautatieasemalta tietä yliopistolle. Hohhoijaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happamia ovat, sanoi kettu jne. Kyllä on vaikeaa, kun jonkun elämästä kerrotaan lehdesssä syntymäpäivänään. Kaiken lisäksi siteeraat juttua väärin: ei siinä sanottu, että oli opintonsa valmiiksi saanut "tuomari".

      Poista
    2. Elämässä, paljon nähdä saa väärää.....

      Poista
  7. Tunsin piston sydämessäni. Minä jos kuka olen addiktoitunut tästä blogista. Jo ensikosketukseni Kemppisen töihin koukutti. HS maanantaikolumnit olivat elämän suola. Materiaalisen kulttuurin kysymyksiä juuri kun Bill Gatesin dikkaama James Burken Connections meni moniosaisena telkkarissa!

    Gates muuten on kulttuurin historian kimpussa ja burkelaisessa hengessä tuottamassa australialaisen oppineen kaverinsa kanssa kaikille jakoon relevanttia evolutatiivista historian ymmärtämisen mahdollisuutta. Säätyläis- pappis- upseeriklaanien sukuylpeilevälle pakko"historialle" tulisi vaihtoehtoa !

    Kirjoittelen kai vaivaksi asti blogistin lukea vuodatuksiani kuten toissa- ja eilispäiväisiä,ja tätä nyt. Jotain aitojen makujen ja snajuamisen iloahan tämä järkikultansa kiillottamien ja heijastelupaistattelu kommentoijalle tuottaa ?

    Siispä nytkin kun New York Times kertoo (Mary Williams Walsh 31.12.) eläkerahastojen ruvenneen jälleenvakuuttajiksi, minun on päästävä muistamaan Erkki Pesosta ja Eläke-Kansaa, Kansayhtiöiden tuhoa ja koko punapääomankin. Pesonen toimitusjohtajana meni kansainväliseen jälleenvakuutusbisnekseen (kai Jaakko Lassilan,Pohjola,perässä. Lassilakin sai takkiinsa, mutta seuraaja Talonen hoksasi vakuutusyhtiön kaikki osakkeet vapaiksi ulkomaisten omistaa -ja möi. Kuittasi tappiot siltä erää).

    Pesonen oli vakuutusaktuaari eli tilastomatemaatikko ja siksipä kaiketi sai Suomessa -jossa Kemppisiä on liian harvassa- tehdä mitä lystäsi ja rohkeni ihailevien katseiden alla, luottamusmiesten kai teeskennellessä tietävää. Wikipediasta huomasin että Pesonen oli myös luottotappiovakuutuksessa, sellaisessa CDS sukuisessa joka kiihdytti vuoteen 2008. No, pari vuosikymmentä aikaisemmin Ilmarinen ja Varma luottovakuuttivat lainanantonsa pankeissa (=tuloa niille) ja pankit puolestaan tiesivät luottaa valtioon,verottajaan.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  8. Niin, lipaton tammikuu. Saa käyttää vain pipaa ja patalakkia, baskeriakin toki. Laskiaisen jälkeen kuljetaan
    taas lippa niskassa ja sekin vinossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn välillä ruokkimassa sorsia. Muutama päivä sitten oli ihan peilijää, vedin kunnolla lipat, oletko koskaan kuullut kun sorsat nauraa ? Olisi mielenkiintoista jos päässä olisi kytkin jolla voisi erottaa liskonaivot tuosta aivokuoresta. Missä vaiheessa tunteet ovat kehittyneet, ehkä joku tietää mutta ei kerro.

      Poista
  9. Olen runonluentaa kaivannut myös konsertteihin, tulisi ruokaisampia.
    Antti Tuuri ei muuten suostunut kertomaan,
    miksei ole runoja koskaan rustannut, kun kerran kysyin asiasta. Notta onko perskeles liika fiiniä Antille? Libreton laatimisesta Antti sen sijaan pitää.
    Oma tipaton tammikuu alkoi lupaavasti, lankesin eilen vasta klo 15.27, mikäli olut lasketaan.
    Waltarista tullut tv-ohjelma oli kyllä jees, mutta huikean hyvä oli Juho Lallukasta tehty dokumentti, sitä sietäisi uusia!
    Sauli pyysi luopumaan Uudenvuoden puheessa. Mikä olisi sellainen jonka poisantaminen auttaisi talkoissa?
    Ihminen hallinoi monesti hienot asiat piloille. Teoreettisena kysymyksenä Nokian
    pelastuminen paremmalla hallinnolla on mielenkiintoinen. Muutenkin, miten saada ihmiset toimimaan paremmin yhdessä?

    VastaaPoista
  10. Onhan meillä äänikirjat! Ihmisiä telineillä on hyvä äänikirja - samoin Sinuhe, Pohjantähti ja Tuntematon.
    Itse asiassa: jos kirja on huono, äänikirjana se on sietämätön.
    Päätalot ja Haanpäät on varmaan jo luettu ääneen, sokeille. Kuka markkinoisi äänitteet näkeville automatkalaisille ja muille innokkaille?

    VastaaPoista
  11. Erinomainen idea tuo Haanpään ääneen lukeminen radiossa. Yle löytää aina hyviä lukijoita. Esimerkiksi Esko Salervo luki hmmästyttävän hyvin Volter Kilven romaania Kirkolle. Se ei varmasti ole niitä helpoimpia tekstejä. Haanpään juttujen tulkitseminen ei ole ollenkaan yhtä kiemuraista.

    Muistan kun luin lapsilleni valikoituja Haanpään juttuja kolmisenkymmentä vuotta sitten. Ne tuntuivat olevan yllättäen myös sopivaa lastenkirjallisuutta.

    Päntän äijän vajoaminen oli suosikkitarina. Oppivat sen ulkoa. Suosio huipentui Päntän äijä-seuran perustamiseen. Seuran tunnuslause kuului olevan "Heikoille jäille". Lause herätti ainakin lievää pahennusta kerrostalonpihan vanhempien keskuudessa. Onneksi vieressä ei ollut järveä.

    Päätalon tulkitseminen voi olla aika vaativaa. Pitäisi hallita taivalkoskista puheenpartta. Epäilemättä se olisi silti kokeilemisen arvoista.

    Ylessä on jatkuvasti ollut myös kirjallisuuden luentaa. Muistelen että Volter Kilven lisäksi ainakin Juhani Ahoa, Minna Canthia, Maria Jotunia, Maiju Lassilaa, Sakari Topeliusta ym. on ollut ohjelmassa. Eri asia on että en ole oikein koskaan ollut tilaisuudessa kuunnella niitä systemaattisesti, ainoastaan satunnaisen pätkän sieltä täältä. Haanpään jutut olisivat hyviä sikäli, että ne voidaan lukea aina kerralla loppuun.


    VastaaPoista
  12. "karhaaminen, kohliminen, kehlo, lerkutella"
    Mistä nämä sanat on kotoisin? Ja mitä ne tarkoittavat? Kaikkia ei tuntenut edes Hra Google.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlen tieto on hyvin vajavaista. Sofi Oksanen tuli joskus maininneeksi, että google ei tunne edes sanaa sekuli. Todella paha puute sivistyksessä. Lapsuudessani oli maalla aivan tavallista, että viljeltiin sekulia, siis ohran ja kauran seosta. Minulle taas sattui tulemaan asunnon vaihdon yhteydessä Suomi -niminen televisio, joka oli edelliseltä ostajalta jäänyt vinttikomeroon. Tyhmä google ei löytänyt sanalla yhtään linkkiä. Tässäpä kaksi esimerkkiä googlen sivistymättömyydestä: ei tunne agraariyhteiskunnan historiaa eikä edes niin sanotun tietoyhteiskunnan historiaa. Palstoilta kyselemällä sain sitten suoran tiedon, että Suomi oli Saloran vientimalli vuodelta 1981.

      Vesa

      Poista
    2. Niin,

      Minulla on se käsitys että Suomi TV oli Saloran syrjäytetyn omistajan Jouko Nordellin TV-malli. Salora teki niitä Hollmingin omistuksessa ja Jouko markkinoi (ennen Nokia tuloa omistajaksi) . Osassa oli Valcon kuvaputki. Itse TV ei poikennut Salorasta muuta kuin tarran ja takaseinän tekstien osalta. Olihan niitä merkkejä vaikka kuinka paljon joissa oli sama koneisto mm. Blaupunkt, Granada ja Lumo.

      Poista
    3. Kyllä google sekulin tuntee. Heti ensimmäinen vastaus on oikea. Joko SO puhui palturia tai puhui lämpimikseen. Mutta entä nuo "karhaaminen, kohliminen, kehlo ja lerkutella" Mitä ne tarkoittavat?

      Poista
  13. Vastaus visakysymykseen, että mikä on suomen kirjallisuuden tunnetuin virheellisen ajantajun tapaus, tulee äänikirjan muodossa tässä näin:
    http://areena.yle.fi/radio/1292157
    Parhaita kirjoja mitä olen koko elämässäni lukenut.

    VastaaPoista
  14. Ior Bockin mukaan asia on niin, että jos kirjoittaa, voi hyvin myös unohtaa. Tämän vuoksi pitäisi ajatella eläviä äänteitä, mikä on meille lukumiehille toisinaan ehkä vähän vaikeaa. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että Väinämöisen mytologian edustama tieto on äänteiden ja äänneassosiaatioiden sisällä. Ajatus on päinvastainen kuin eräissä 1900-luvun muotifilosofioissa. Mutta kun sanoja ja asioita veivataan, kelataan, päästään helposti jyvälle siitä, mikä noin metaforisesti ilmaistuna on tammipuun totinen siemen.

    Tämän äännejärjestelmän omaksuminen puolestaan ei rappeuta ajattelua, vaan suuntaa sitä pikemminkin uusille urille. Ior Bockin mukaan teenjuonti auttanee asiassa, kuten myös kannabiksen eli ukonheinän poltto.

    Nykyihmisistä poiketen Ior Bock tietää, mikä on sänky, ja mikä puolestaan on sängyn ja pedin ero.

    Nykyaikaisessa informaatiojärjestelmässä sen sijaan on omat ongelmansa. Ensin sitä krapulapäissään kirjoittaa mielestään nasevan kommentin, ja sitten se katoaa jonnekin tietoverkon uumeniin. Ehkä ikuisiksi ajoiksi. Viisainta olisi laittaa korkki kiinni.

    Ei olekaan mikään ihme, että alkoholia saa joka kojusta, kun taas se, että aikuinen mies polttaa paukut, on poliisiasia. Kysymys on vallankäytöstä ja tiukasta kontrollista - kognition hallinnasta. Antropologi Michael Harnerin käsittein tarvittaisiinkin hieman kognitiivista relativismia erilaisia tajunnantiloja kohtaan - jos siis ylipäänsä halutaan olla esimerkiksi liberaaleja, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys.

    Ior Bockin mukaan entisaikoina informaatiojärjestelmä on perustunut erityisille virkamiehille, narreille, jotka ovat välittäneet tietoa Seppo Ilmarisen kautta itselleen Väinämöiselle. Ja kun tieto lopulta saavuttaa Väinämöisen, silloin Per kelaa, mistä on tullut vaan -kielen sana 'perkele'.

    Suurin tieto on tietysti läsnä siemenessä itsessään, ja sen Kuningas Seppo Ilmarinen luovuttaa isälleen Väinämöiselle suoraan kyyn nokasta. Näin ollen myös tonttu liittyy tietoon - samalla tonttu todella on olemassa.

    Mutta muistamme, että tallin vintillä ovat tontut saaneet lämpöä hevosten lämmöstä. Lämmittäisi varmasti se kultainen suihkukin. Mutta juuri siksi se saakin toimittaa tämänpäiväisen aasinsillan virkaa.

    VastaaPoista
  15. "Nykyihmisistä poiketen Ior Bock tietää, mikä on sänky, ja mikä puolestaan on sängyn ja pedin ero."

    Onpas lyhyt aikajänne, jos Ior Bockia sanotaan muuksi kuin nykyihmiseksi. Hän voisi olla eläväkin nykyihminen, ellei häntä olisi murhattu. Jos asia enemmän kiinnostaa, katso tietoja Wikipediasta. Bock ei kuulu tietäjiin, joita itse siteeraisin, mutta jokainenhan saa omat profeettansa valita.

    Vesa

    VastaaPoista