Pitäkää tipaton tammikuu! Lopettakaa näiden blogieni
lukeminen kuukaudeksi! Helmikuun kääntyessä huomaatte ehkä päässeenne koko
pahasta tavasta. Näiden lukeminen mädättää keskushermostoa ja aiheuttaa
kliinisten kokeiden mukaan lukijassa toistuvia itkuisuus- ja vapinakohtauksia.
Tämän kirjoittamisen metodia ja luonnetta yritin kuvata
muutamalla haastattelijalle, mutta ei mennyt lehtiin. Kun näet joskus joutuu
selaamaan menneitä kirjoituksia, mieleen tulee hyvin tuntemani Ernst, joka on
kuollut, mutta ei unohdettu.
Ernst oli niin pahoillaan Jorvaksen kansakoulussa 1930-luvun
lopulla ainekirjoituksesta tempaamastaan nelosesta. Otsikko oli näet ollut
sytyttävä, ”Hauskin kesämuistoni”. Luotuaan lyhyen katsauksen kanojen
karhaamiseen, viilin kohlimiseen suoraan kehlosta ja muihin siltä erää menneisiin
riemuihin hän keskittyi kertomaan elämyksistä juhlallisinta, nimittäin miten
Korkmanin hevonen pissasi kaupalla suoraan lätäkköön. Kysymyksessä lienee ollut
niin sanottu formatiivinen elämys, jonka opettajatar jätti kuitenkin kylmästi
huomiotta. Kirjoittajasta ei sitten kehittynyt lukumiestä. Palkinto kunniakirjoineen
tuli kuitenkin 4 H –kerhosta ja koristi kammarin seinää vuosikymmenet.
Ymmärrän ainekirjoittajaa täydellisesti, koska itsekin
muistan nuoruuteni tuoksuista erään kytösavun käryisen kesäyön, kun olimme
poikien kanssa tulossa jostain, luultavasti naisia metsästämästä, arvattavasti
silläkin kertaa heikoin tuloksin. Siinä näet oli määrätietoisesti vedetyn
piikkilanka-aidan takana laitumella iso sonni, kukaties osuuskunnan omistama,
ja voi että se kusi! Yhdellä meistä oli niin hieno kello, että siinä oli
sekuntiviisari, ja otimme aikaa. Kuusi minuuttia ja neljä sekuntia, ja sitten
se sonnin vielä lerkutteli kolmisen minuuttia päälle.
Kukaan meistä ei tiettävästi yrittänyt tilittää tuntojaan
ainekirjoituksessa. Luonnonilmiö, jotka olimme olleet todistamassa, jätti
sanattomaksi.
Tieteellinen ja myös tällainen taiteellinen kirjoittaminen toimii
kuvatuin tavoin. Lähtökohtana on sisäinen paine, joka etsii purkautumistien.
Tarkkailijan, esimerkiksi opinnäytetyötä tarkastavan professorin, tehtävä on
todeta, miten teksti lorottaa.
Vastikään minulla oli ilo kuunnella, miten Satu Silvo ja
Reidar Palmgren esittivät runojani. Perun hiukan puheitani. Runonlausunta
lienee kuollut ja kuopattu siinä muodossaan, joka lannisti yleisöjä menneet
vuosikymmenet. Näiden näyttelijöiden käsissä etenkin Catullus sai kyytiä niin
että tukka oli nousta pystyyn.
Oivaltava ääneen lukeminen avaa tekstejä, vaikka ne olisivat
voimapaperille kirjoitettuja. Kaksi näyttelijää on oivallus. Heillä on
mahdollisuus dialogisuuteen ja se taas avaa tekstiä.
Nuo pitäisi tavalla tai toisella saada nauhalle. Tai ovathan
ne, yksityiseen käyttööni, kuvatallenteena jossa ääni on tietysti laadultaan
riittämätön.
Kun syksyn aikana luin itse murretekstejä nauhalle, opin
kantapään kautta, miten vaikeaa se on, mutta toisaalta rupesin ajattelemaan,
että pitää muistaa sanoa Rosa Liksomille, että kokeilisi uusimman kirjansa (”Väliaikainen”)
ääneen esittämistä. Rosan ja itse asiassa Jari Tervon matkassa epäsäännöllinen
kieli, jota voi sanoa murteeksikin, on itse asiassa jo palannut
kirjallisuuteen.
Kukahan muuten lukisi Päätalon levyille? Miten iso pino
levyjä siitä tulisi? Mahtaisiko repullinen riittää? Ja kun Haanpää on
kirjailija, jota ihaillaan mutta ei juuri lueta, ääntä voisi kokeilla. Siihen
pitäisi saada mukaan piipun korahtelu ja pullon pulputus. Silloin kysymyksessä
olisi kuunnelma, monologina.
Vahinko että Yle on poistanut hyvätasoisen kirjallisuuden
ohjelmistostaan.
Sellainen vuosisataisteksti kuin Saarikosken ”Leikki on
hiekkalaatikossa” säväyttäisi kahden äänen esittämänä, esimerkiksi hiukan
epäsynkroniin säädettynä yhteisluentana.
Haavikon lukeminen ei ole nyt muodissa, vaikka lähes
tuhatsivuinen kokoomanide on ilmestymäisillään tai jo ilmestynyt. Itse en ole
nähnyt sitä vielä, mutta lupauksia on esitetty.
Sekä ”Talvipalatsi” että ”Synnyinmaa”-kokoelman uljaimmat
runot jäävät jotenkin jäisiksi, ellei niihin puhalla. Koska kirjailija on
osannut yhdistää muiden shamaanien tavoin täysin yksityisen mutinan tulella poreilevan
keitoksen ääressä kuulijoiden tulevaisuutta välittömästi muokkaavaan
ennustamiseen, ja lisäksi huojuu kirjoittaessaan ja vaikuttaa vaarattomalta,
vaikka taljan alla on tappara, ne tekstit pitäisi esittää ääneen, säestyksenä
pelkkä rumpu.
Kuuntelin juurikään Hellaakosken lausuvan runonsa Hauen laulu ja täytyy sanoa, ettei hyvää runoa voi juuri pahemmin pilata.
VastaaPoistaOlen sitä ikäluokkaa, joka joutui koulussa kuuntelemaan Yrjö Jyrinkoskea, mutta ei siitä sen enempää.
"Pitäkää tipaton tammikuu! Lopettakaa näiden blogieni lukeminen kuukaudeksi! Helmikuun kääntyessä huomaatte ehkä päässeenne koko pahasta tavasta. Näiden lukeminen mädättää keskushermostoa ja aiheuttaa kliinisten kokeiden mukaan lukijassa toistuvia itkuisuus- ja vapinakohtauksia."
VastaaPoistaEi lopeteta, juurihan tässä alkuun päästiin. Olen Pohjanmaalta lähtöisin ja tunnen omakohtaisesti sen suunnan henkisen rasitteen. Olemme joskus tolkuttoman sitkeitä, kun hommaan ryhdymme. Se lienee enemmän hyve kuin pahe. Mutta olemme myös käsittämättömän pitkävihaisia, mikä ei taida olla ainakaan hyve. Jos joku tulee sanoneeksi jotakin loukkaavaa, jota ei ole itse edes loukkaavaksi ymmärtänyt, niin viidenkymmenen vuoden vihan hautominen ei ole aika eikä mikään pohjalaiselle.
Kemppisen tarina oli taas mainio. Sonnin kusen lorotuksesta runojen taide-elämyksiin. Opettaja on selvästi ollut väärässä antaessaan pojalle aineesta nelosen. Ei pitäisi arvostella taidetta moraalisten tunnekuohujen perusteella. Pätevämpien kriteereiden valossa pojan aine on epäilemättä ollut luokan paras: kunnon tapauksia joutavan lällätyksen sijaan!
Älä unohda Heli Laaksosta kun murreteksteistä puhut. Yllättäen huomaan, että pystyn nauttimaan hänen teksteistään, vaikka sen suunnan murre on itselleni vieras. Laaksonen on (kuten olen itsekin) innokas rakennusperinteen ystävä. Rakennusperinteen Ystävien uusimmassa julkaisussa on hänen murteella kirjoittamansa kuvaus Laaksosen ja hänen miehensä omasta vanhan talon kunnostusprojektista. Olin luullut, että tämmöiset asiajutut pitää kirjoittaa kuivalla yleiskielellä, muuten menee kiusaannuttavaksi pelleilyksi. Tarkistin kantaani. Ainakin Laaksosen kirjoittamana juttu toimi todella hyvin. Mutta ei varmaan ole viisasta jäljitellä, homma pitää osata eikä luulla osaavansa.
Vesa
Hyvää uutta vuotta ja kiitos nyt viimeisimmäksi runon kuulemisesta kirjoittamastasi!
VastaaPoistaMitä kaikkea runous lukijalleen antaakin, hyvän esittäjän kuuleminen siihen sitten vielä. Joskus viime vuosisadan lopulla Liisa Majapuro luki radiossa Raamattua, kaiketi perinteisen iltahartauden paikalla. Muistan miten iäkäs äitini, Raamattua lukeva, virsirunouden tuntija ja altis saarnamiesten kuulija, silmät loistaen kertoi, että "siitä ymmärtää kaiken" ilman sananselitystä.
Missä Silvoa & Palmgreniä voisi kuulla? Ja Leikki on hiekkalaatikossa... Sitäpä odotamme.
Keski-Suomessa oli jo jonkin aikaa sitten Tolkkisen Väinöllä lypsykarjatila. Väinö koetti hoitaa tilaansa tehokkaasti ja senpävuoksi hänellä oli Lapin porokoira, Peni, apurina. Peni meni istumaan sen lehmän taakse jolle oli Väinön aika tilata "ravattisonni". No sitten tuli EU.t ja muuta byrokratiaa ja Väinö myydä pätkäytti tilansa ja lähti Peninsä kanssa Lappiin. Joskus tarpeen mukaan Väinö vieraili Peninsä kanssa paikallisissa soittoruokaloissa ja Peni meni istumaan niiden naisten viereen...
VastaaPoistaNiin,
VastaaPoistaLapsena pohtii asioita ja niistä jotkut jäävät humeetin keskeneräiskansioihin aikuisikään saakka kun eihän kaikkea tohdi aikuisilta kysyä. Lapsuuteni Latovainiossa oli lehmiä parressa ja lapsena navetassa kävellessä näki vain rivin peräpäitä.
Siinä kulkiessa joku aina vuorollaan teki tarpeitaan, pieniä tai suuria. Muistan pohtineeni ja nyt se pohdinta hyppäsi taas esille kovalevyltä: Miksiköhän se lehmän rakenne on tehty niin että ylempää tulee sotkuista tavaraa ja alempaa nestemäistä? Jos ne olisi toistepäin toimisi peräpään huuhtelu paremmin.
Joo, eiväthän nämä tällaiset jaaritukset vapaata lehdistöä tippaakaan kiinnosta! Eivät myöskään kirjoittajan monimutkaiset selvitykset siitä, miten jutut syntyvät.
VastaaPoistaHesarin eli Unto Hämäläisen rustaamasta synttärihaastattelusta jäi mieleen vain juhlakalun omahyväinen todistus, jonka mukaan hän oli 22-vuotiaana asevelvollisuutensa suorittanut perheellinen ja opintonsa valmiiksi saanut "tuomari", jolla oli yksi lapsi. Tämä toteamus ansaitsi HS:n jutussa oikein väliotsakkeen. HS:n jutun mukaan synttärisankarin piti aikoinaan Hkiin opiskelemaan saapuessaan (muka) kysyä rautatieasemalta tietä yliopistolle. Hohhoijaa!
Happamia ovat, sanoi kettu jne. Kyllä on vaikeaa, kun jonkun elämästä kerrotaan lehdesssä syntymäpäivänään. Kaiken lisäksi siteeraat juttua väärin: ei siinä sanottu, että oli opintonsa valmiiksi saanut "tuomari".
PoistaElämässä, paljon nähdä saa väärää.....
PoistaTunsin piston sydämessäni. Minä jos kuka olen addiktoitunut tästä blogista. Jo ensikosketukseni Kemppisen töihin koukutti. HS maanantaikolumnit olivat elämän suola. Materiaalisen kulttuurin kysymyksiä juuri kun Bill Gatesin dikkaama James Burken Connections meni moniosaisena telkkarissa!
VastaaPoistaGates muuten on kulttuurin historian kimpussa ja burkelaisessa hengessä tuottamassa australialaisen oppineen kaverinsa kanssa kaikille jakoon relevanttia evolutatiivista historian ymmärtämisen mahdollisuutta. Säätyläis- pappis- upseeriklaanien sukuylpeilevälle pakko"historialle" tulisi vaihtoehtoa !
Kirjoittelen kai vaivaksi asti blogistin lukea vuodatuksiani kuten toissa- ja eilispäiväisiä,ja tätä nyt. Jotain aitojen makujen ja snajuamisen iloahan tämä järkikultansa kiillottamien ja heijastelupaistattelu kommentoijalle tuottaa ?
Siispä nytkin kun New York Times kertoo (Mary Williams Walsh 31.12.) eläkerahastojen ruvenneen jälleenvakuuttajiksi, minun on päästävä muistamaan Erkki Pesosta ja Eläke-Kansaa, Kansayhtiöiden tuhoa ja koko punapääomankin. Pesonen toimitusjohtajana meni kansainväliseen jälleenvakuutusbisnekseen (kai Jaakko Lassilan,Pohjola,perässä. Lassilakin sai takkiinsa, mutta seuraaja Talonen hoksasi vakuutusyhtiön kaikki osakkeet vapaiksi ulkomaisten omistaa -ja möi. Kuittasi tappiot siltä erää).
Pesonen oli vakuutusaktuaari eli tilastomatemaatikko ja siksipä kaiketi sai Suomessa -jossa Kemppisiä on liian harvassa- tehdä mitä lystäsi ja rohkeni ihailevien katseiden alla, luottamusmiesten kai teeskennellessä tietävää. Wikipediasta huomasin että Pesonen oli myös luottotappiovakuutuksessa, sellaisessa CDS sukuisessa joka kiihdytti vuoteen 2008. No, pari vuosikymmentä aikaisemmin Ilmarinen ja Varma luottovakuuttivat lainanantonsa pankeissa (=tuloa niille) ja pankit puolestaan tiesivät luottaa valtioon,verottajaan.Jukka Sjöstedt
Niin, lipaton tammikuu. Saa käyttää vain pipaa ja patalakkia, baskeriakin toki. Laskiaisen jälkeen kuljetaan
VastaaPoistataas lippa niskassa ja sekin vinossa.
Käyn välillä ruokkimassa sorsia. Muutama päivä sitten oli ihan peilijää, vedin kunnolla lipat, oletko koskaan kuullut kun sorsat nauraa ? Olisi mielenkiintoista jos päässä olisi kytkin jolla voisi erottaa liskonaivot tuosta aivokuoresta. Missä vaiheessa tunteet ovat kehittyneet, ehkä joku tietää mutta ei kerro.
PoistaOlen runonluentaa kaivannut myös konsertteihin, tulisi ruokaisampia.
VastaaPoistaAntti Tuuri ei muuten suostunut kertomaan,
miksei ole runoja koskaan rustannut, kun kerran kysyin asiasta. Notta onko perskeles liika fiiniä Antille? Libreton laatimisesta Antti sen sijaan pitää.
Oma tipaton tammikuu alkoi lupaavasti, lankesin eilen vasta klo 15.27, mikäli olut lasketaan.
Waltarista tullut tv-ohjelma oli kyllä jees, mutta huikean hyvä oli Juho Lallukasta tehty dokumentti, sitä sietäisi uusia!
Sauli pyysi luopumaan Uudenvuoden puheessa. Mikä olisi sellainen jonka poisantaminen auttaisi talkoissa?
Ihminen hallinoi monesti hienot asiat piloille. Teoreettisena kysymyksenä Nokian
pelastuminen paremmalla hallinnolla on mielenkiintoinen. Muutenkin, miten saada ihmiset toimimaan paremmin yhdessä?
Onhan meillä äänikirjat! Ihmisiä telineillä on hyvä äänikirja - samoin Sinuhe, Pohjantähti ja Tuntematon.
VastaaPoistaItse asiassa: jos kirja on huono, äänikirjana se on sietämätön.
Päätalot ja Haanpäät on varmaan jo luettu ääneen, sokeille. Kuka markkinoisi äänitteet näkeville automatkalaisille ja muille innokkaille?
Erinomainen idea tuo Haanpään ääneen lukeminen radiossa. Yle löytää aina hyviä lukijoita. Esimerkiksi Esko Salervo luki hmmästyttävän hyvin Volter Kilven romaania Kirkolle. Se ei varmasti ole niitä helpoimpia tekstejä. Haanpään juttujen tulkitseminen ei ole ollenkaan yhtä kiemuraista.
VastaaPoistaMuistan kun luin lapsilleni valikoituja Haanpään juttuja kolmisenkymmentä vuotta sitten. Ne tuntuivat olevan yllättäen myös sopivaa lastenkirjallisuutta.
Päntän äijän vajoaminen oli suosikkitarina. Oppivat sen ulkoa. Suosio huipentui Päntän äijä-seuran perustamiseen. Seuran tunnuslause kuului olevan "Heikoille jäille". Lause herätti ainakin lievää pahennusta kerrostalonpihan vanhempien keskuudessa. Onneksi vieressä ei ollut järveä.
Päätalon tulkitseminen voi olla aika vaativaa. Pitäisi hallita taivalkoskista puheenpartta. Epäilemättä se olisi silti kokeilemisen arvoista.
Ylessä on jatkuvasti ollut myös kirjallisuuden luentaa. Muistelen että Volter Kilven lisäksi ainakin Juhani Ahoa, Minna Canthia, Maria Jotunia, Maiju Lassilaa, Sakari Topeliusta ym. on ollut ohjelmassa. Eri asia on että en ole oikein koskaan ollut tilaisuudessa kuunnella niitä systemaattisesti, ainoastaan satunnaisen pätkän sieltä täältä. Haanpään jutut olisivat hyviä sikäli, että ne voidaan lukea aina kerralla loppuun.
Kuva: vettä juomaksi.
VastaaPoista"karhaaminen, kohliminen, kehlo, lerkutella"
VastaaPoistaMistä nämä sanat on kotoisin? Ja mitä ne tarkoittavat? Kaikkia ei tuntenut edes Hra Google.
Googlen tieto on hyvin vajavaista. Sofi Oksanen tuli joskus maininneeksi, että google ei tunne edes sanaa sekuli. Todella paha puute sivistyksessä. Lapsuudessani oli maalla aivan tavallista, että viljeltiin sekulia, siis ohran ja kauran seosta. Minulle taas sattui tulemaan asunnon vaihdon yhteydessä Suomi -niminen televisio, joka oli edelliseltä ostajalta jäänyt vinttikomeroon. Tyhmä google ei löytänyt sanalla yhtään linkkiä. Tässäpä kaksi esimerkkiä googlen sivistymättömyydestä: ei tunne agraariyhteiskunnan historiaa eikä edes niin sanotun tietoyhteiskunnan historiaa. Palstoilta kyselemällä sain sitten suoran tiedon, että Suomi oli Saloran vientimalli vuodelta 1981.
PoistaVesa
Niin,
PoistaMinulla on se käsitys että Suomi TV oli Saloran syrjäytetyn omistajan Jouko Nordellin TV-malli. Salora teki niitä Hollmingin omistuksessa ja Jouko markkinoi (ennen Nokia tuloa omistajaksi) . Osassa oli Valcon kuvaputki. Itse TV ei poikennut Salorasta muuta kuin tarran ja takaseinän tekstien osalta. Olihan niitä merkkejä vaikka kuinka paljon joissa oli sama koneisto mm. Blaupunkt, Granada ja Lumo.
Kyllä google sekulin tuntee. Heti ensimmäinen vastaus on oikea. Joko SO puhui palturia tai puhui lämpimikseen. Mutta entä nuo "karhaaminen, kohliminen, kehlo ja lerkutella" Mitä ne tarkoittavat?
PoistaVastaus visakysymykseen, että mikä on suomen kirjallisuuden tunnetuin virheellisen ajantajun tapaus, tulee äänikirjan muodossa tässä näin:
VastaaPoistahttp://areena.yle.fi/radio/1292157
Parhaita kirjoja mitä olen koko elämässäni lukenut.
Ior Bockin mukaan asia on niin, että jos kirjoittaa, voi hyvin myös unohtaa. Tämän vuoksi pitäisi ajatella eläviä äänteitä, mikä on meille lukumiehille toisinaan ehkä vähän vaikeaa. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että Väinämöisen mytologian edustama tieto on äänteiden ja äänneassosiaatioiden sisällä. Ajatus on päinvastainen kuin eräissä 1900-luvun muotifilosofioissa. Mutta kun sanoja ja asioita veivataan, kelataan, päästään helposti jyvälle siitä, mikä noin metaforisesti ilmaistuna on tammipuun totinen siemen.
VastaaPoistaTämän äännejärjestelmän omaksuminen puolestaan ei rappeuta ajattelua, vaan suuntaa sitä pikemminkin uusille urille. Ior Bockin mukaan teenjuonti auttanee asiassa, kuten myös kannabiksen eli ukonheinän poltto.
Nykyihmisistä poiketen Ior Bock tietää, mikä on sänky, ja mikä puolestaan on sängyn ja pedin ero.
Nykyaikaisessa informaatiojärjestelmässä sen sijaan on omat ongelmansa. Ensin sitä krapulapäissään kirjoittaa mielestään nasevan kommentin, ja sitten se katoaa jonnekin tietoverkon uumeniin. Ehkä ikuisiksi ajoiksi. Viisainta olisi laittaa korkki kiinni.
Ei olekaan mikään ihme, että alkoholia saa joka kojusta, kun taas se, että aikuinen mies polttaa paukut, on poliisiasia. Kysymys on vallankäytöstä ja tiukasta kontrollista - kognition hallinnasta. Antropologi Michael Harnerin käsittein tarvittaisiinkin hieman kognitiivista relativismia erilaisia tajunnantiloja kohtaan - jos siis ylipäänsä halutaan olla esimerkiksi liberaaleja, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys.
Ior Bockin mukaan entisaikoina informaatiojärjestelmä on perustunut erityisille virkamiehille, narreille, jotka ovat välittäneet tietoa Seppo Ilmarisen kautta itselleen Väinämöiselle. Ja kun tieto lopulta saavuttaa Väinämöisen, silloin Per kelaa, mistä on tullut vaan -kielen sana 'perkele'.
Suurin tieto on tietysti läsnä siemenessä itsessään, ja sen Kuningas Seppo Ilmarinen luovuttaa isälleen Väinämöiselle suoraan kyyn nokasta. Näin ollen myös tonttu liittyy tietoon - samalla tonttu todella on olemassa.
Mutta muistamme, että tallin vintillä ovat tontut saaneet lämpöä hevosten lämmöstä. Lämmittäisi varmasti se kultainen suihkukin. Mutta juuri siksi se saakin toimittaa tämänpäiväisen aasinsillan virkaa.
"Nykyihmisistä poiketen Ior Bock tietää, mikä on sänky, ja mikä puolestaan on sängyn ja pedin ero."
VastaaPoistaOnpas lyhyt aikajänne, jos Ior Bockia sanotaan muuksi kuin nykyihmiseksi. Hän voisi olla eläväkin nykyihminen, ellei häntä olisi murhattu. Jos asia enemmän kiinnostaa, katso tietoja Wikipediasta. Bock ei kuulu tietäjiin, joita itse siteeraisin, mutta jokainenhan saa omat profeettansa valita.
Vesa