Näyteikkuna

Tämänkin päivän kirjoitus on tahallista blogin väärinkäyttämistä, josta rangaistaisiin, jos sähköistä viestintää koskeva lainsäädäntö olisi ajan tasalla. Lasikuuttani ja typeryyttäni käytän tätä välillä silloin kun en viitsi kirjoitella sähköposteja.

Asia näet kiinnostaa vain naapureita ja muutamaa sukulaista ja kylänmiestä, jotka ovat joutuneet kuuntelemaan kitinääni asuinpaikkani kaavoituskysymyksistä viimeksi kuluneiden 42 vuoden aikana.

Viimeksi kuluneet 42 vuotta kunta on vakuuttanut, että asemakaava valmistuu joko tuota pikaa tai lähiaikoina tai vaihtoehtoisesti muutaman viikon kuluessa. Eilen uusi sähköinen kunnallishallinto toimi, ja puoli tuntia sähköpostissa saamani linkin kanssa askarreltuani sain avatuksi asianomaisen lautakunnan tulevan kokouksen paperit liitteineen.

Jos joku sivullinen, täysin viaton lukija sattuu katsahtamaan kuvan karttapiirrosta, niin siinä siis valkoisena näkyvät alueet ovat puistoa tai muuta virkistysaluetta, ja ne ovat meidän ja muiden pienten, yksityisten omistamia. Värillä koristellut alueet ovat enimmäkseen kunnan itsensä ja eräiden muuten vain vaikutusvaltaisten tahojen maita, joille siis olisi tulossa rakennusoikeutta.

Viis minä siitä, mutta katsellessani kuvaa, jonka mukaan meidän takametsään, parin sadan metrin päähän, aiotulle kelpo rakennusalueelle vedettäisiin tie ikkunoittemme alta, vaikka muualta pääsisi suorempaan, minulle tulee vähän sellainen tunne kuin katselisin hautaustoimistossa itselleni kustomoitua ruumisarkkua.

Se ei näytä silmääni kovin hyvältä, että paikallisen arkkitehti-kunnanvaltuutetun talo on sievästi pussin perällä.

Julkinen menettely vasta alkaa tästä. Kirjallisia huomautuksia voi jättää myös oikein paperille kirjoitettuna. Ellen tietäisi elintarvikkeiden kaupan rajoituksista voisin erehtyä luulemaan, että asianomaisessa lautakunnassa joku on ostanut halvalla silakoita ja tarvitsee sopivaa käärepaperia.

Tuo kokoojakatu vie käytännössä noin kymmenen rakennuksen arvon, ja uusi ruskea asuntoalue puolestaan hävittää metsän.

Voi olla että olen sittenkin hiukan harmistunut. Tätä kirjoittaessani varmasti aivan hyvää tarkoittava henkilö soitti puhelimeeni, kysyi olenko taloni omistaja ja tahtoi tietää, onko talossani minkä ikäinen vesikatto. Vastasin:” Mitä se teille kuuluu. Hyvästi.” Se oli huonoa käytöstä. Minulla on näet puhelinmyyjiä varten eri puhelinnumero. Se puhelin ei tietenkään ole koskaan päällä.

Kokoojakatua ja kaavaa ajatellen en tietenkään ajattele, että elämän olisi kohdeltava juuri minua oikeudenmukaisesti tai edes kohtuullisesti. Lisäksi osaan hyvin laskea, että normaalisti juuri samassa vaiheessa kuin tuollaisia katuja ja muita todellisuudessa päästäisiin rakentamaan, olen täsmälleen ikäiseni suomalaisen miehen kuoliniässä. Kun meillä on suvussa kiukkuiset geenit, sitä mahdollisuutta ei voi jättää huomiotta, että olisin kuitenkin vielä hengissä. Mutta viimeistään silloin voin hyvin muuttaa pannuhuoneen eteiseen. Se sanoi se joku vanha ihminen, jota pappi istui vuoteen vieressä pelottelemassa helvetin tulella, että mitä vanha riemusta, kunhan missä on lämmintä.

Näin aloittamani osittain henkilökohtainen parjauskampanja liittyy myös siihen, että nykyinen ja edellinen kunnanvaltuusto ovat tiettävästi kahden kaupan keskusliikkeen ja kahden suuren rakennusliikkeen avulla onnistuneet muutamassa vuodessa tekemään Kirkkonummen keskustassa karmeampaa jälkeä kuin Neuvostoliitto 1944 – 1956.

Ehkä kunnanjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja odottavat saavansa Stalinin palkinnon tai vastaavan tunnustuksen ponnistuksistaan kulttuurimaisemassa, jota siis ei enää ole. Se tuhottu oli 700 vuotta vanha. Sen kruunu oli harmaakivikirkko. Sen eteen on nyt pystytetty kyhäelmä, joka tuo mieleeni edistysmielisen osuuskauppaliikkeen pihavarastot silloin joskus ennen.

Vertaus ei ole kaunis, mutta osuva se on. - Olen lueskellut niitä vanhoja karttoja. Sotienvälisen ajan tiekarttoja painetaan uudestaan, karttakirjojakin. Laskeskelen, miten monella paikkakunnalla en ole käynyt ja yritän keksiä, olisiko entisissä kirkonkylissä jotain näkemistä nyt.

Karttojen hyöty on pikkutiet. Arvelen saavani taivuttelemalla jonkun autonkuljettajaksi, jotta pääsisin valokuvaamaan. Menen tsekkaamaan Fagervikin ohimenevän tien. Fiskarsissa on hienoja paikkoja.

Mutta edelleenkin maailman kauhistus, Stupor Mundi, on Espoon asemanseutu. Sielläkin suorittaa vanha kirkkorakennus rangaistustaan betonilaatikkojen takana. 

http://kirkkonummi01.hosting.documenta.fi/kokous/20152012.HTM