Tarvitaanko valtionyhtiöihin hyviä johtajia? Kannattaako
etevistä hallituksen jäsenistä maksaa?
Sitä mukaa kuin hallintoa on kehitetty, toiminnan mielekkyys
on kadonnut näköpiiristä. Tuloksena on, kuten tavallista, temmeltävää tyhmyyttä.
Suomessa valtion osallistumisesta elinkeinotoimintaan ei ole
oikeastaan kirjoitettu hyvin sen jälkeen kuin Esko Rekola käsitteli asiaa,
nimenomaan muistelmissaan. Mahdollisesti enemmän kuin kukaan muu hän oli
rakentamassa ja purkamassa sekä valtionyhtiöitä että valtion liikelaitoksia.
Lisäksi hänellä oli noihin tehtäviin eväät.
Muistelmakirjallisuudessa on kuvattu elävästi, miten
valtioneuvosto oli saada halvauksen jouduttuaan heti kansalaissodan jälkeen
päättämään, mitä tehdä norjalaisyhtiö Ensolle (Gutzeit), joka oli ajautunut
suuriin vaikeuksiin. Aika yleisesti oltiin sitä mieltä, ettei valtio voi
missään tapauksessa ryhtyä osakeyhtiön omistajaksi, ei ainakaan ainoaksi. Ja
hyvin pian oli edessä voimayhtiö. Syntyi Imatran Voima Oy, ja kohta Outokumpu
Oy.
Vasemmisto arveli, että yhteiskunnan oli vaikutettava
vahvasti tuotantovoimiin, ja oikeistossa ajateltiin, ettei eduskunnalla ole
mitään tekemistä heidän rahojensa kanssa. Entinen suuriruhtinaanmaa oli
hankkinut tulonsa etenkin tulleilla. Verottaminen oli omituinen ajatus.
Todellinen tulo- ja omaisuusverolaki säädettiin vasta 1943.
Asiat vain tapahtuivat. Ja näillä viikoilla
hallituspaikoista halutaan jäsenille korkeampia palkkioita, koska
pörssiyhtiöistäkin maksetaan, ja surraan palkkaeroa ulkomaihin vertaillen.
Uhkana pidetään, että ellei rahaa tule lisää, ei enää saada hyvää väkeä näihin
tehtäviin.
Hallitus eroaa osakkeenomistajista siinä, että hallituksen
jäsenet eivät osallistu yhtiön tappion kantamiseen. Omistajien sijoitus
laihtuu, kun yhtiö menee huonosti, ja katoaa, kun yhtiö menee nurin.
En ilmoittautuisi aivan tietämättömäksi näistä asioista.
Eteviä hallituksen jäseniä katselin esimerkiksi Telia-Sonerassa, jossa nämä
ruotsalaiset henkilöt hankkiutuivat ripeästi eroon suomalaisista jäsenistä ja
merkittävästä osasta suomalaisia johtajia. He tiesivät mitä tekivät eivätkä
vitkastelleet pannessaan toimeksi. Ja mahtoiko Nokiassa esiintyä samanlaista
kehitystä?
Monissa osakeyhtiöissä ja kaikissa valtionyhtiöissä
hallituksen jäsenen tehtävä on ihanteellinen. Siinä saa olla taitamaton toisten
kustannuksella. Määräykset sisäpiirin kauppojen kieltämisestä ovat
ristiriidassa luvallisten pyrkimysten kanssa. Hallituksen jäsentä kannustaisi
kekseliäisyyteen ja ahkeruuteen parhaiten voiton odotus. Se ei täydellisissä
valtionyhtiöissä onnistu ja on laajemminkin ongelmallista. On vaikea olla sekä
valvoja että omistaja.
Tässäkin mielessä optiopalkkion sitominen osinkoon tai
välillisemmin yhtiön toiminnan tulokseen on vaikea. Pörssin ulkopuolella näitä
vaikeuksia ei ole. Mitä ihmettelemistä siinä on, että johtajat ja omistajat
ovat esimerkiksi reenpäitä? Pörssiyhtiössä hallituksen jäsen on tavallaan
vastuussa sekä yhtiön taloudellisesta menestyksestä että pörssin
toimintatapojen uskottavuudesta.
Olisiko tämä ristiriita periaatteessa ratkaisematon? Kysymys
on vakavassa mielessä esitetty. Kunnallisala kuplii. Kuluja tuottamaan
tarkoitetut hankkeen, kuten hoito ja hoiva, ovat muutoksen kourissa.
Euroopassa ja Yhdysvalloissa valtionyhtiöitä on synnytetty
etenkin tilapäisessä mielenhäiriössä. Ranskassa on tämä lentokonehomma ja
esimerkiksi Renault. Yhdysvalloissa rautatieyhtiö Amtrak tuntuu kärsivän
vakavista keskushermostovaivoista. Suomessa taitaa olla totta, että jokin
kaivostoiminta on niin hidasta ja kallista, ettei siitä oikein tule mitään
ilman valtiota. Ja telakkatoiminta.
Sosialismi ja sosialidemokratia olivat osa asiaa. Suomessakin
oli esimerkiksi valtion omistama Postisäätöpankki, oikeamielisyyden ja vakauden
linnake. Toiset olivat sinne vasta menossa, toiset jo tulossa.
Valtionyhtiöiden lisäksi meillä oli puolueenyhtiöitä.
Kirjoittelu ”punapääomasta” ei ollut millään muotoa katteetonta.
Kunnallisyhtiöiden hallituksen jäsenille palkka maksettiin joskus ennen suoraan
koskenkorvana, kokoomukselaisilla jaloviinana. Tämä ei ole ilkeilyä. Jouduin
hyvin nuorena istumaan tuomarina Espoon omistaman vesihuollon alan yhtiön rikosjuttua,
joka alkoi, kun eräs johtaja oli keksinyt lepuuttaa aivojaan asfaltilla.
Muistaakseni paikka oli rakenteilla olleen moottoritien sillanpylväs
Suomenojalla. Käräjille joutuneet hallituksen jäsenet olivat aivan ihmeissään
syyttäjätahon väitteestä, että heidän olisi pitänyt yhtiössä tehdä jotain.
Mutta tästä on pitkä aika eikä sellainen toistu…
Entäpä vastuu? Monelta ehkä unohtuu, että hallituksen jäsenellä on aika rankka valvontavastuu, ja tämä koskee sekä yrityksiä että esim. taloyhtiöitä.
VastaaPoistaSuuryrityksissä istuvat kovapalkkaiset tämän kyllä tietävätkin, mutta tietävätköhän poliittisella mandaatilla valtionyhtiöihin lekottelemaan päässeet, tai ihan vapaaehtoisesti taloyhtiöiden asioita hoitamaan houkutelleet maallikot?
Viisas taloyhtiön tai vaikkapa urheiluseuran hallituksen jäsen tietää vastuunsa. Se on kova. Mutta toisin kuin annat ymmärtää, kaikki maallikot eivät ole vastuullisissa asemissa "houkuteltuina" vaan järkevän päätöksen tuloksena. Kukapa hoitaisi oman yhtiön asioita paremmin kuin omistaja itse? Toisen omaisuutta hoidetaan aina huonommin kuin omaa.
PoistaTaloyhtiöt eivät ole yhteiskunnallisia laitoksia vaan yksityisomaisuuden muoto. On omistajien itsensä asia päättää omaisuutensa käytöstä ja hoidosta. Jos he tekevät tämän huonosti (esim. jättävät menemättä hallitukseen vastuuta peläten ja päästävät taitamattomammat tai palkolliset ohjaksiin), on heidän myös kärsittävä seuraukset. Tämä on omistusoikeuden tuoman vallan varjopuoli. Tiedän kyllä, että kiinteistöalan ammattilaiset haluaisivat antaa palkkajohdolle päätösvallan ja tehdä tästä lakimääräistä paremman ja ammattitaitoisemman kiinteistönhallinnan nimessä, mutta tuo olisi sosialistisen holhouksen yhdistämistä rosvokapitalistiseen riistoon.
Näin siis puhun omakotiasukkaana. Minä vastaan oman taloni kunnosta, lumenpudotuksesta ja hiekotuksista vielä suoremmin, ilman mitään juridisia välikäsiä, mutta päätän myös itse.
"moderni maailmajärjestelmä, jossa elämme, ei voi jatkua, koska se on ajautunut liian kauas tasapainosta eikä enää salli kapitalistien kasata pääomaa loputtomiin. Vähäosaisten alaluokat puolestaan eivät enää usko, että historia on heidän puolellaan ja että heidän jälkeläisensä välttämättä perivät maan. Sen takia elämme rakenteellisessa kriisissä, jossa taistellaan seuraajaksi pääsevästä järjestelmästä." Immanuel Wallersterin, Onko kapitalismilla tulevaisuutta.
VastaaPoistaMitäpä tähän lisäämään, jos kuitenkin jotain.
VastaaPoistaMikä on meidän peli, onko sitä ? Urheilussa olemme pärjänneet keskittymällä marginaalilajeihin, jääkiekko. Siinäkin vastustajalla on parempi yksilötaito. Pääomalla ei näytä olevan isänmaata, investoinnit hakeutuvat sinne missä on paras tuotto, eläkepäiviä on mukava viettää leppoisessa ilmastossa. Valuutta pysyy Suomessa vain valtion pakkokeinoin.
Mitä yhteistä on Suomella ja lopetetulla Neuvostoliitolla ? Panostaminen määrään. Jokaisessa porukassa on toinen puoli keskimääräistä tyhmempää, Mielenkiinnolla seuraan eri alojen asiantuntijoiden ulostuloja, kun vaan rahallisia resursseja saadaan tarpeeksi, olemme alalla kuin alalla viisivuotissuunnitelman kuluttua maailman parhaita.
En tiedä mikä oli Suomen teollisuuden rakenne ja tuotantokyky sotien jälkeen, kun sotakorvauksia ruvettiin toimittamaan. Virallisesti apua ei Amerikasta voitu ottaa, luulen että sitä kuitenkin saatiin.
Rintamamiestiloja raivattiin ja miehille oli töitä. Olisiko vaihtoehtoisesti voitu lisätä teollisuustyöpaikkoja, oliko markkinoita ? Onneksi Ruotsilla oli 60-70 luvulla teollisuus joka tarvitsi työvoimaa, sinne meni 400000 , joille ei ollut käyttöä.
Mistä suomalaiset maailmalla tunnetaan? Siitä, että näyttävät puoliryssiltä, mutta kun suunsa avaavat, niin ilmoittavat olevansa puolihurreja.
PoistaStubb pilkkaa Venäjää koska se ei ole tuottanut yhtäkään tuotetta maailmanmarkkinoille. Mitä Suomi on tuottanut ilman Nokiaa? Rekkakaupalla Viola-juustoa Venäjälle ja muutamia Marimekkoja muualle.
Se Ranskan ylpeys, Renault, otettiin perheeltä pois maailmansodan jälkeen ymmärtääkseni siksi, että oli liian aktiivisesti osallistunut sotaponnistuksiin, siis saksalaisten hyväksi. -Ehkä kostonhimokin voidaadaan mielenhäiriöksi lukea. Ei se taatusti ollut ensimmäinen (mm. gobeliinit, lasi ja suola valtion monopoleja 1600-luvulta alkaen) mutta varmaan toi uskoa valtion kykyyn muokata teollisuuden rakenteita. Uskoa oli, kykyä ei niinkään.
VastaaPoistaRekolan "muistelmat" kirjotti Tarmio, joka sitten nimenomaisesti sanoutui kirjan tekijänoikeudesta irti.
VastaaPoistaKatso Tarmion muistelmat.
Rosmoparoneja nuo kaikki ovat...
Kemppisen tekstilastuista ei nyt rakennu sellaista eleganttia koria kuin yleensä, ehkä torjun tai hänellä on kynä molemmista päistä teroitettuna. Aihepiirin keskellä jo varsin pitkään ja ilmeisesti vielä kovin kauan elävänä lasken postauksen kokonaisuudessaan painavaksi näytöksi hyvien kansainvälisten hallitusten tarpeesta.
VastaaPoistaSe, milloin on aika säätää palkkioita ja minkä verran, on kokonaisuudessa sivuseikka. Olennaista olisi tajuta, että logiikka ei toimi suoraan verrannollisesti yhtiön menestykseen vaan pikemminkin kääntäen - mitä hankalampaa yhtiöllä on, sitä vaikeampaa ja vaarallisempaa on olla sen hallituksessa. Ei pesänhoitajankaan palkkiota alenna konkurssin sotkuisuus ja harva paheksuu, kun kuolemansairaita hoitava lääkäri laskuttaa vaaditun taidon ja vaivan mukaan.
Tämä kirjoitus on sellainen, että siitä lukija hakemalla hakee kirjoittajan kantaa johtajien kannustuspalkkioihin. Taitaa juristitausta aiheuttaa silti sen että omaa kantaa ei tuoda lainkaan esiin, Esitellään vain kaikenlaista aineistoa jota "todistajat" ovat omaa kantaansa puolustaakseen vyöryttäneet näkösälle. "Voihan se olla niinnii, mutta voihan se olla toisiinnii."
VastaaPoistaTuli tässä pari päivää sitten esiin paperi, jossa muuan hovioikeuden auskultantti Kullervo Kemppinen oli edustanut äitiäni ja hänen sisaruksiaan eräässä lainhuudatusjutussa Kauhavalla. Juristeria on jo tietysti verissä monessa polvessa. Laki ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää. :)