Yllättävää ja hauskaa, että usea kommentoija tarttui
sivuasiaan. Mainitsin laulun ”Liebelei” (”Liebe war es nie”). Vielä puuttuu
neljä tai kuusi säettä. Lisää versiota siis kaivattaisiin.
Ei ole varmaa, ovatko ne eräässä suomenkielisessä versiossa
kääntäjän keksimiä. Markushin perusversio lienee revyymusiikkia. Sitä taitaa
koskea sama sääntö kuin kansanlaulua. Oikeaa versiota ei välttämättä ole
olemassa. Sanat ja sävel muokkautuvat esityksen ja esittäjän mukaan.
On pyhiä ja on taiteellisia tekstejä, jotka ovat
vakiintuneet katkottuina. Kailaan ”Suomalainen rukous” (”Siunaa ja varjele
meitä”) esitetään ja julkaistaan melkein aina ilman välisäkeistöä, sitä jossa
sanotaan, että kukkivat roudan maat. (Herra, valista meihin / kasvosi laupiaat,
/ kunnes armosi alla / kukkivat roudan maat! / Vaivassa vaeltaneihin, / Herra,
valista meihin / kasvosi laupiaat!)
Eino Leinon ”Nocturne” (”Ruislinnun laulu korvissani”)
syntyi sekin keskimmäisen säkeistön kanssa; sen löytäminen ei ole helppoa. ([Miksi
metsän tummuus sävelehen? / kosk’ on mustaa murhe ylpeäin. / Miksi juova päivän
laskenehen? / koska monta nuorta unta näin. / Miksi etäisien vuorten siinto? / koska
sinne oli silmän kiinto. / Miksi vanamoiden valjut lemut? / koska päättyneet on
päivän kemut. / Mutta miksi varjot virran veen? / kosk’ on mieli mulla
siimekseen.]
Tapellaan nyt tästä. Mielestäni keskitys ja karsiminen on
suuri hyve. Molemmat runot ovat parempia ilman välisäkeistöjä. Ainakin Leino
päätyi itse poistoon. En ole tätäkään tarkastanut kirjasta, mutta voin sen
tehdä.
Muutin mieltäni. Nocturne julkaistiin 1904 kokoelmassa
Talviyö ja on omistettu silloiselle puolisolle, Freya Schoultzille. Säkeistöjä
on kaksi. Kiitos tutkimuslaitos. Olen vuosia sitten imuroinut Leinon Kootut
tietokoneeseeni. Yksittäisen tekstin löytäminen ei ole vaikeaakaan. Peltosen
kriittinen laitos Leinon tuotannosta jäi kesken. Minulla on muistaakseni ne
kolme ilmestynyttä – vai olisivatko ne pojilla? Kriittinen editio, jollaiset
eivät ole oikein muodissa, sisältää versiot ja taustatietoja. Sellaisen
laatiminen on asiaan vihkiytyneellekin hyvin työlästä.
Tämä on muuten syy kreikkalais-roomalaisen antiikin runouden
suomentamisen erikoisuuteen. Jos on jaksanut opetella kieliopin, eteenpäin
pääsee kriittisten laitosten avulla. Ne ovat nykyisin verkossa (Perseus).
Periaatteessa joka ainoan kreikan tai latinan sanan esiintymät löytyneissä
teksteissä on kirjattu. Eräässä mielessä on helpompaa suomentaa jotain yli kahden
tuhannen vuoden ikäistä kuin saksalaista ennen sotia laulettua slaageria. Vasta
Dudenin merkintöjen perusteella uskoin, että ”Liebelei” on saksan kielessä
(joskus) käytetty sana, ei vain tuohon laulun sanoitukseen liittyvä. Paljon
helpompi oli todeta, että myös suomennettavana oleva ranskalainen ”File la laine”,
josta Jacques Douain esitys on paras, on pastissi. Se tuntuu hiukan
trubaduuriajan laulelmalta, mutta on kirjoitettu 1948, kuten lähteissä
ilmoitetaankin. Keskiajan trubaduurien (truveerien) kielen tuntee siitä, ettei
sitä ymmärrä. Kieli oli nykyisin myös murteeksi sanotun oksitaanin 1100-luvun
muotoa, jota kai saa sanoa myös Provencen kieleksi.
Pieni meriselitys voisi olla paikallaan. Rakentelin hyvin
kauan sitten laulettavia suomennoksia, joita esitettiin ja päätyi levyllekin.
Viimeistään silloin käännökset alkoivat kiinnostaa. Toivelaulukirjat ovat
mieluisia, ja yksi sankareistani on Vexi Salmi. Suuri sankari on Liisa Ryömä,
jonka Bellman on kääntynyt suomeksi herkullisen hyvin. Ammattilaiset ottavat
sen verran vapauksia kuin arvelevat tarvitsevansa. ”Vippaa mulle viitonen” on
siirretty aivan toiseen asiayhteyteen ja aikaan, minusta erittäin
onnistuneesti. ”Kolmatta linjaa takaisin” on loistava; suomennoksessa ei taida
olla juurikaan yhtymäkohtia alkutekstiin, paitsi muistelu. Sijoittaminen
Suomeen ja pärjänneen miehen suuhun, vaikka nuoruutta ei saa takaisin, on
nerokasta. Asialla oli siis Juha Watt Vainio.
Kun tietää, miten vaikeaa ja miten suurta taitoa vaativaa
hyvän laulun sanojen kirjoittaminen on, keksi tai käänsi, oppii arvostamaan
niiden tekijöitä yhtä paljon tai ehkä enemmänkin kuin niin sanottuja oikeita
runoilijoita, joita hegemoniassa kiinni olleet ennen pitivät yllä.
Oma arveluni on, että suomenkielinen runous ja esseistiikka
ovat tätä nykyä rajailmiöitä. Niillä ei ole sanottavaa merkitystä.
Lukijoitakaan ei oikein ole, eikä ole näköpiirissäkään. Tämän kirjoituksen
lukeva muistanee, että olen itse runoilija ja esseisti ja kuulun siis poikkeaviin.
Omasta porukastani poikkean siinä, että en mieti, onko jokin taidetta tai
runoutta vai ei. Taiteellisuus ja runollisuus ovat minulle ilmiöitä, joita
esiintyy enemmän tai vähemmän. Asteikkoni on kuin lämpömittari, ei metsäherran
tai kalastuksenvalvojan määrämittainen – alamittainen.
Ja siis ajatuksena on jatkaa erilaisia esityksiä ja käydä
etenkin vanhainkodeissa. Hyvin vanhojen iskelmien ja laulelmien metsästäminen
johtuu siitä; vanhat pitävät niistä. Osa menneisyyden mielisävelmistä on
unohtunut. Osa ei oikein sovi nykyäänille, koska tietty dramaattisuus tuntuu
niiden yhteydessä tarpeelliselta. ”Itke en lemmen tähden”. On liikuttavaa katsoa,
miten vanhat, jotka eivät enää oikein ymmärrä puhetta, ymmärtävät laulua. Sen
näkee huulista ja pienistä kyyneleistä.
Samaa mieltä Nocturnesta, mutta tuo Suomalaisen rukouksen välisäkeistö on kyllä tavattoman hieno.
VastaaPoistaSuomalaisen rukouksen ko säkeistö oli alkuperäisessä asussaan näin.
PoistaVirsikirjaan tuli 1986 kaikki kolme mukaan, mutta keskimmäistä on muokattu, mikä ei ilmene itse kirjan hakemistoista vaan evl:n sivuilta kyllä.
Hyvä molemmissa tapauksissa.
"Keskiajan trubaduurien (truveerien) kielen tuntee siitä, ettei sitä ymmärrä. Kieli oli nykyisin myös murteeksi sanotun oksitaanin 1100-luvun muotoa, jota kai saa sanoa myös Provencen kieleksi."
VastaaPoistaNaxoksella on mainio levy, jossa katalonialainen kansanmukiisikko Marie Laffitte, esitti noita lauluja oksitaaniksi. Tyyli oli repäisevä ja poikkeaa edukseen siitä aneemisesta tyylistä, joilla niitä yleensä tavataan esittää. Levyvihossa on alkuteksti ja käännökset nykyranskaksi ja englanniksi.
Etelä-Ranskalle kävi huonosti albigenssisotien yhteydessä ja painopiste siirtyi pohjois-Ranskaan.
"en mieti, onko jokin taidetta tai runoutta vai ei."
VastaaPoistaSiinähän JK on uudenaikainen, tarkemmin sanottuna postmoderni: kaikki käy. Tuo asenne taiteeseen on kuitenkin oikea, koska vasta muutaman sadan vuoden päästä voidaan sanoa, onko kyse pysyvästä taiteesta ellei peräti klassikosta vai hetken päiväperhosta tms muoti-ilmiöstä.
"On liikuttavaa katsoa, miten vanhat, jotka eivät enää oikein ymmärrä puhetta, ymmärtävät laulua."
VastaaPoistaAh kun pääsisi tuollaiseen vanhainkotiin. Pelkäänpä, ettei näin käy koska tuollainen musiikki tekee hoidettavat levottomaksi tai muutoin vaikeammin hoidettaviksi. Seuraavaksihan ne voivat vaatia päästä ulos...
Leinon ensipainokset ovat täällä minun hyllyssäni, kommentaateja en huomannut ottaa ;-D
VastaaPoistaLauri
"On pyhiä ja on taiteellisia tekstejä, jotka ovat vakiintuneet katkottuina.". Joskus vakiintuu pyhiä ja taiteellisia tekstejä myös laajennettuina. Oi muistatko vielä sen virren? Varmasti jokainen Kemppisen lukija muistaa. Mutta muistatko että siitä pitkästä virrestä on Eino Leino kirjoittanut vain kaksi säkeistöä. Siinä on paljon muitakin säkeistöjä, jotka taitavat yleensä mennä Eino Leinon nimiin nekin.
VastaaPoistaVesa
Olen sillä lailla perverssi, että vanhat savikiekkolevytykset ovat miellyttäneet pikkulapsesta alkaen. Nyt se alkaa riistäytyä käsistä kun esim. YouTubesta löytyy vaikka mitä. Esimerkiksi Sinitaivas-tangon mieltää mitä suomalaisimmaksi tuotteeksi Virran levytyksen vuoksi, mutta sekin on saksalainen 1920-luvun tuote, josta löytyi mm. ihastuttava japanilainen esitys vuodelta 1934 (sanaakaan en ymmärrä).
VastaaPoistaAW
Kukkivat roudan maat oli nimenä Säisän romaaneihin perustuvalla moniosaisella, laadukkaalla TV-dramatisoinnilla. Suomen kielen "rikkautta" on, että merkitys muuttuu riippuen siitä, onko verbi tässä indikatiivi vai partisiippimuoto.
VastaaPoistaJos t:n korvaa n:llä, saa kaksi uutta merkitystä ja jos molemmat, vielä yhden lisää. Luulisi risovan vieraskielistä kääntäjää.
Juice-kirjassa "Risainen elämä" päähenkilö viihdyttää yleisöään vääntelemällä vanhaa kappaletta "Kai muistat kannella kun fregatin" kysymällä, että mitähän se fregattaminen voisi olla. Jo toteaa sitten, että varmaan jotain luvatonta, koska siitä pitää muistaa kannella.
Poista...Sun lempes maljan kerran join
VastaaPoistaSe huumas mun...
Hienosti ilmaistu aivan järkyttävä himo naiseen.
"Nocturne julkaistiin 1904 kokoelmassa Talviyö ja on omistettu silloiselle puolisolle, Freya Schoultzille."
VastaaPoistaFreya oli muuten kuvan kaunis tumma nainen ja ei ihme, että Leino rakastui naiseen tulisesti. Itseäni runon ystävänä ja romantikkona on satuttanut kovasti eräs tieto tästä unelmaparista. Tämän kyyneleet silmiin nostattavan karun totuuden rakkauden katoavaisuudesta taisin lukea H. Mäkelän Leino et Onerva ynnä Madetoja kirjasta "Nalle ja Moppe".
Nocturne oli siis omistettu Freyalle; ja ko. kirjassa julkaistiin useita Leinon tulisia ja herkkiä ja kauniita rakkauskirjeitä Freyalle. Tietenkin Leinon onni täyttyi ja he menivät naimisiin. Mutta Zizekin mukaan toteutunut unelma on nimeltään - painajainen.
Oltuaan kokonaisen vuoden (!) avioliitossa Leino taisi kirjoittaa näin sydämensä valtiattaresta: "Kohtalo heitti minut naimisiin minulle täysin vieraan ja tuntemattoman henkilön kanssa." Näin ne romanttiset haaveet katoaa ja etenkin rakkaus, joka vain niin pienen, katoavan hetken on lumivalkoinen...... Snif ;(
Pitäisi noita vanhoja iskelmiä tuoda minunkin ahkerammin ja uutterammin estraadille ja vanhainkoteihin. Laulan niitä erinomaisesti, mutten jaksa tarjota. Soita mulle Jukka, niin lähdetään keikalle!
VastaaPoista