Terveisiä ulkomailta! En ole itse käynyt, mutta velipoika
meinaa lähteä. - Tämäkin on niitä aivomatoja. Sen on kuullut joskus noin
viisivuotiaana ja viimeistään täyttäessään kuusi havainnut, ettei hokema ole
käyttökelpoinen, vaan pelkästään tyhmä. Eikä siitä pääse koskaan eroon.
Muutama kaikkein ystävällisin ystävä on hyväntahtoisesti hymähtänyt,
kun olet kysynyt kahvinkeitintä kohti mennessäni, ottaisitko jaloviinaa jos
olisi. Meidän puolessa oli muinoin Pössö-Manta, joka kuulemma kulki taloissa ja
saattoi kysyä esimerkiksi: ”Ostaisitteko vasikanlihaa, jos olis?”
Eilenkin pyörittelin mielessäni, miten harrastajat ja
ammattilaiset kiukuttelevat oppiaineiden jakamista Suomen (ja Pohjoismaiden)
historiaan ja yleiseen historiaan. Itse olen, kuten lukijat hyvin tietävät,
sillä kannalla, että esimerkiksi Suomen kansalaissotaa ja talvisotaa olisi
tarkasteltavat Romaniasta tai Portugalista käsin.
Pohjoismaiden historia tarkoittaa käytännössä Ruotsia.
Ruotsin 1900-luvun historia ei kuulu Suomessa yleissivistykseen. Esimerkiksi
Norjan historiasta ei tarvitse tietää yhtään mitään, eivätkä norjalaiset kai
itsekään odota sellaista.
Italian kansasta ja kulttuurista sain televisiota
sulkiessani järkyttävän, uuden tiedon. Italialaiset silittävät alusvaatteetkin,
myös sukat. Tämä lienee ollut katkera asia joillekin maahan avioituneille
naisihmisille. Italialainen perus-aviomies ei ehkä ole silitysrautaa nähnytkään,
ja suomalainen nuori rouva saattaa miettiä yhtä ja toista kuunnellessaan prässätyissä
pyjamanhousuissa komeilevan asiamiehen kysyvän, miksi ei kalsareita ole
silitetty.
Jospa tunnustaisin julkisesti eräänkin kieroutumani – pidän silittämisestä.
Tavallaan sääli että olen liukunut muiden eläkeläisten kuosiin niin että
kauluspaitoja ei tule enää käytetyksi paljonkaan, joten silitettävää ei oikein
ole. Nuorempana ihastelin rouvien muotia, kun paitapuseroissa oli pliseerauksia
ja ehkä pitsiä. Siinä olikin mielenkiintoista silitettävää!
Anttila tai joku muu mokoma on tuonut kauan siten kauppoihin
muovikankaan, joka näyttää kovasti hyvältä pöytäliinalta. Niinpä pääsen kovin
harvoin silittämään perintöpöytäliinoja. Mankelointi ei riitä, kun on saatava
saumat näkymättömiin, eikä parane seisoa juuri silittämänsä kankaan päällä.
Mutta – antologiakirjani kannalta – tunturi- ja eräretkeily
ei sitten ilmeisesti olekaan norjalaisille sama asia kuin ruotsalaisille ja
meille. Norjassa tuo harraste, etenkin hiihto, on niin tavattoman suosittua,
että infra on suurenmoinen. Kun en todellisuudessa ole itse käynyt
kokeilemassa, sanon epämääräisesti, että ajettuaan alle tunnin autolla pääsee
paikkaan, josta voi aloittaa yhden – kahden yöpymisen reppuretken. Automajaverkosto
näyttää olevan järkyttävän hyvä. Myös keski-ikäiset kaupunki-oslolaiset
kuulemma tyytyvät nukkumaan makuupussissa mukana kantamansa alustan päällä, jos
kämpällä on tungosta.
On siinä ero. Pitää muistaa kysyä joltakulta, miten
Pallaksen – Ounaksen tai Saariselän yhden päivämatkan kämpille mahtuu sesongin
aikaan. Tuntemani täysammattilaiset sanovat, että ei tahdo mahtua. Se on
kuitenkin suuri ero, että Helsingin seudulta lentäen ja esimerkiksi Ivalosta
taksilla jatkaen ei kevättalvellakaan ehdi saman vuorokauden aikana ihmeitä
hiihtää.
Tässä kirjoituksessa yritän puhua hiihtämisestä ja
vastaavasti lumettoman ajan vaeltamisesta. Vaikka murtomaanhiihdon ja
laskettelun yhdistäminen on ongelmatonta, kuvittelen etteivät esimerkiksi
perheet lähde sekä laskettelemaan että tekemään hiihtovaellusta. Pallakselta
olisi hienot maastot Hettaan. Onko laskettelijoilla lomalla mukana rinkat,
keittoastiat ja eväät?
Joku ehkä kertoo. En nyt viitsi tätä varten soittaa
Kiilopäälle Suomen Ladun herroille enkä rouville.
Mielessäni on kyllä myös umpihankea harrastava ystävä, joka
kertoi käyneensä jääkäriliikkeen etappimiehen Hallan ukon talolla Hyrynsalmella
hiihtäen. Referoin ulkomuistista, että useissa jääkäreiden ja pommareiden
muistelmissa kerrotaan, että myös sen ajan miehille hiihto metsien kautta santarmeja
vältellen Hyrynsalmelta Tornioon oli tuntunut pitkältä, mutta rajuin oli ollut
eräiden jääkäreiksi lähteneiden hiihto Vaasasta Uumajaan, yli 60 kilometriä ja
ne ahtojäät.
En ole käynyt aikoihin suksilla, mutta ennen oli kyllä tapa
pyörähtää pikku lenkki harva se ilta ja viikonloppuisin enemmänkin. Kun tuo konelatu
on vähän eri asia, jään täten miettimään, onko mahdollisesti Kanadan lisäksi
muualla maailmassa oikeita kaupunkeja, kuten Oslo ja Helsinki, jossa ihan
tavallinen viran- tai toimenhaltija voi ponkaista omalta kuisiltaan suksille ja
hiihtää vaikka sitten kuinka. Ja toisin kuin Oslossa meillä on kevättalvella
merenjää mustanaan hiihtäjiä. Mutta täältä ei tietääkseni pääse kämpälle yöksi –
vaikka tiettävästi tälläkin hetkellä on muutamia autiomajaoja myös Uudenmaan
läänissä. – Lukija muistanee, että tässä osoitettu mielenkiinto hiihtoa kohtaan
on pelkästään platonista ja että jutun kuva voisi esittää kirjoittajaa
nuorempana.
Niin,
VastaaPoistaSilitys on terapeuttista ja sopivaa sisähommaa kun sitä saa tehdä seisaaltaan. Minäkin silitän meillä kaikki, myös lakanat ja tyynyliinat. Nykyaikaiset muotoonommellut aluslakanat ovat melko haasteellisia nurkkien osalta. Reunojen jousto-ommel saa ne pyrkimään pussimaisiksi ja tästä syystä kaappiin viikkauskin on oma taiteenlajinsa, Tarvittaisiin ehkä jonkinlainen erikoislesti johon silitetty tuote asetettaisiin.
Nou hätä, täältä löytyvää ohjetta kun seuraat, kaikki sujuu kuin siinä hurriohjelmassa:
Poistahttp://kariav-annat.blogspot.fi/2009/10/taittoa.html
Kirjassaan Graniittimies Kähkönen kuvaa yhden hiihtoretken ja mitä siitä sitten seurasi.
VastaaPoistaJärkyttävän hyvä tarina, Finlandia-ehdokkaiden ykkönen.
Kouluaikana, vuoroluvussa, aamulla jäi aikaa tehdä kympin lenkki hiihtomajalle ja takaisin.
Mutta Saariselälle hiihtäen?
Ei.
Paratiisikuru on kesän ja vielä erikseen loppukesän maa: hillaa, puoloja, mustikoita ja - tuohon aikaan - tammukoita ja sateenkaarirautuja.
Siihen aikaan Oslossa Hakulisen aika oli 3.33.33.
Pohjois-Norjassa taidettiin männä vuonna juhlia sitä, kun alueen fasisteista vapauttamisesta oli kulunut 70 vuotta. Sankareina tietysti venäläiset. Sitä ennen oli olleet Petsamon vetäytymistaistelut, joissa jonkun tiedon mukaan kaatui sotilaita enemmän kuin Suomen armeijan torjuntataisteluissa 1944. Norjan sotahistoria on kovasti eri kuin Suomen ja ihme, ettei siitä suurempaa skismaa maitten välille ole jäänyt. Kerran Narvikissa sattui parkkipaikka löytymään sotamuseon edestä ja vaikka ajattelin, että mitä nyt Norjalla on sotamuseossa esitellä, poikettiin lasten kanssa sisälle. Olihan siellä merisotaan liittyvää. Muistan vieläkin ne yhden miehen kamikaze-sukellusveneet, jotka olivat kuin Aku Ankasta Pelle Pelottoman tekosia ja joilla Tirpiziä ym. yritettiin tuhota.
VastaaPoistaEi Norjassa tarvitse ajaa autolla hiihtopaikoille. Paikallisliikenteen bussilla pääsee erämaihin aivan hyvin. Tai kävellen. Tunturi alkaa heti kaupungin laidalta.
VastaaPoista"En ole käynyt aikoihin suksilla, mutta ennen oli kyllä tapa pyörähtää pikku lenkki harva se ilta ."
VastaaPoistaEn ole minäkään aikoihin käynyt, kohta tulee tunti täyteen kun viimeksi kävin. Vieressä on pieni järvi, joten käyn siellä hiihtämässä. Ei tarvitse matkustaa kuin 30 metriä sukset olalla. Viime päivinä latu on mennyt umpeen saman tien. Miksi sen auki pitäisi olla, kyseessähän on kuntohiihto ei kilpahiihto? Ystäväpariskunta lähti juuri ajamaan Pohjanmaalta Saariselälle hiihtämään. Sanoivat, että kotiseudulla olisi helpompi hiihtää, kun on lunta mutta ei kovaa pakkasta. Siellä Saariselän kämpällä on kuulemma niin mukavaa kaveriporukassa, että maksaa vaivan ajaa autolla pitkä matka. Niinpä kai. Yksi kaveri sanoi, että hän käy joka vuosi Saariselällä hiihtämässä poikien kanssa, mutta ei ole enää vuosiin ottanut suksia pois suksiboksista niillä reissuilla.
Vesa
Norjat miehet saunasolmussa.
VastaaPoistaMitenkähän tuollaiset sukset toimisivat, hyvä hankikanto pitäisi olla. Taitavat olla paremminkin luistimet - mutta tukka on komea. Hube.
VastaaPoistaNiin,
PoistaPerinteistä hiihtoa perinteisemmillään. Vauhtia ottaessa ja taakse potkaistaessa laudan pää tökkää alas ja ei lipsu.Syvässä hangessa pitää mennä kuin lumikengillä. Vihollisen tai riekon lumikiepistään kohdatessa voi myös potkia terävillä kärjillä.