Tietokoneeni tiesi, mikä on kasari. Olin luullut, että
kasari ja kastrulli ovat keittoastioita ja tarpeettoman tarkkoja nimityksiä,
joita ei tarvitse tuntea.
Olin kuullut varmaan kadulla, että joku chillaa ja joku taas
on luupilla. Aikani järkeiltyäni päättelin, että chillaaminen tulee englannista
ja on samaa sukua kuin ”cool” eli viilee. ”Tenavien” Ressun hahmo ”Jakke Jäyhä”
oli yksi monista loistavista suomennoksista.
Puhe ei ole slangista, jonka syvin piirre on jatkuva muutos.
Slangin käyttäminen korostaa meidän ja muiden eroa ja heijastaa keskeistä
kulttuuripiirrettä, jonka suomenkielistä nimitystä en tiedä, ”belonging”.
Slangin ja murteen kielitieteellinen perusero on kielioppi.
Slangissa vain käytetään eri sanoja; murteessa taivutusmuodotkin poikkeavat. ”Kukapa
tuonkin tietäisi” on vanhaa yleiskieltä. ”Tiedä häntä” on murretta, tosin ei
muista mitä, luullakseni itämurteita.
Luulen että kastrulli on muuttunutta yleiskieltä. Eräs
näytti videopätkää, jossa pikkupoika laskee tosi etevästi syöksyä ja puhuja
tulee perässä, ”ihan kastrullia”. Piti kysymäni, mitä se tarkoittaa, mutta nyt
tiedän, että 80-luvun tyylillä tai varusteilla eli siis ihan kivikauden
keinoin.
Kukaties retron ja rehellisesti pöljän ero on horjuva. Pitää
käydä viikon päästä Lapissa. Keksin ettei minulla taida olla talvitakkia.
Kysyin kotona, millainen talvitakki on. Untuva edelleen, tai tekno. Untuvatakki
saa jäädä. Katsoin Stokkalla. Hinnat alkaen 700. Barbourin talvitakki toi
mieleeni auton istuimen irtopäällyksen, jollainen on tarpeen, jos matkustaja
aikoo oksentaa tai muuta. Tekno ei tarkoitakaan erikoisen epämiellyttävää
rytmimusiikkia vaan teknisiä kuituja eli siis muovia.
Olin luullut, että jo hautaan kannettu tuulipukukansa
saattoi erilaiset nailonit huonoon huutoon kihisemällä ja kahisemalla ostoskeskuksilla
tarjouskahvin perässä. Mutta nämä goretexit eivät pidä ääntä. Pitävätkö ne
lämmintä, sitä en tiedä.
Tämä käynti Lapissa tarjoaa elämyksiä. Kun kysyin
vaatteista, päteväksi tunnettu ystäväni lupasi aidon Kärsämäen kerraston.
Minulla ei ole aavistustakaan, millainen se on, mutta luultavasti hyvä. Todella
hienoa on, että saan kuulemma käyttööni kelkkahaalarit. Sellaisista olen
kovasti haaveillut, mutta kun en tapaa seisoskella pitkään pakkasessa, asia ei
ole tullut ajankohtaiseksi. Hienompaa vaatetta en tiedä.
Makuni muodostui luultavasti vuonna 1947, kun näin aina valokuvissa
lentohaalarit, ja sain kuulla, että isäni ja muut miehet seisoskelivat
kesähelteellä untuvahaalareissa siksi, että ensin he olivat lennelleet
valokuvaamassa vihollista kaksitasoisille lentokoneilla, joissa puoli ohjaamoa
oli kattamaton. Pommikoneissa ehkä oli lämmitys, mutta toimiko se, sitä en
tiedä. Lentäjien oli kuitenkin varustauduttava kymmenien asteiden pakkaseen
kesähelteelläkin. Se oli uusi ja yllättävä tieto. Kilometrien korkeudessa on
pakkasta, vaikka maan pinnalla hikoillaan. Kysyin papilta, eikö enkeleiden tule
vilu. Pappi taputti päätäni ja otti lisää kahvia.
En voi käyttää isäni anorakkia, joka olisi joko kasari tai
retro. Siihen on ommeltu merkkejä, joita minulla ei ole oikeutta käyttää –
tunturisusi tai jokin, partio, johon olen kyllä kuulunut, runsaat 50 vuotta
sitten. Mihin muuten ovat kadonneet liimattavat laput matkalaukkujen kyljestä
ja miksi en näe missään Automobiiliklubin ja Jäämerentien auton jäähdyttäjän
säleikköön ruuvilla kiinnitettäviä metallisia merkkejä? Eikö isälläni ollut
myös Rotatry-järjestön merkki autossa, ainakin governorina ollessa?
Ovatko merkit menneet muodista? Olin juhlatilaisuudessa
arvohenkilön ominaisuudessa. Panin merkille, että virkanimikkeiden käyttäminen puheessa
on loppunut. Jos olisi kuulutettu, että seuraavan tervehdyksen esittää tuon tai
tämän yhteenliittymänpuolesta ”tohtori” sejase, se olisi kuulostanut
keljuilulta. Silti kun vaihdoin saksaksi aloin vaistomaisesti teititellä
nuorempaa pöytäseuralaistani ja puhutella muutenkin sievästi.
Kun talvi on tällainen, en vieläkään tiedä, ovatko naisten
turkit edelleen täyskiellossa. Olen ollut ymmärtävinäni että eivät ole. Kun
viimeksi kysyin. asianajotoimiston käräjäturkit olivat kateissa. Ehkä joku
vaihtoi ne voihin sotavuosina. Mutta sellainen tapa oli kerran, että suurille
herroille ja lisäksi hovioikeuden auskultanteille oli turkit lakimääräisiä
talvikäräjiä varten, koska jokin väli mentiin kuitenkin rekipelillä.
Vaatteissa oli ennen selvä sanoma: minä en aio tehdä työtä
käsilläni enkä muutenkaan. Kiusallisten erehdysten välttämiseksi kuljen
turkeissa enkä missään työmiehen lyyssissä.
Kyllä merkkejä vielä käytetään. Pari viikkoa sitten - muistaakseni - Uutisvuotoiluun osallistui iloisesti hymyilevä ja naurava SKP:n puheenjohtaja. Hänellä näytti olevan punainen tähti rintapielessään.
VastaaPoistaIsäni kertoi, että kun alokkaana armeijan parturissa näytti takinliepeen alta pinssiä, jossa torvea soittava poika ratsasti karhulla, tukkaa ei ajettu ihan klaniksi.
Jaahah, katsoin tarkemmin, ei se poika torvea soitakaan. Sitäpaitsi merkkikin taisi olla semmoinen, jossa ovat kirjaimet S ja M päällekkäin.
VastaaPoistaKyllä kastrullissa on selvä kyökkisuomen maku. Sen sisältö laitetaan soppaskooliin.
VastaaPoistaAW
Puettiin päälle siplakkata ja lähdettiin hiihtämään, kirjoitti edesmennyt Harri Tapper eräästäkin veljessarjan ulkoiluhankkeesta. Voiko kahisevia hiihtokuteita paremmin kuvata?
VastaaPoista"Tiedä häntä" on sama mikä täällä "mine tea" (mene ja tiedä) ja "kes teda (seda) teab" - yleiskieltä. "Kastrul" on virallinen keittiösana ja käytössä, suoraan venäjän kielestä kotoisin. Ennen ulkomaalaisia 1200 luvulla virolaisilla oli pada, saksalaisten tullessa lisääntyi pott ja sitten venäläiset toivat ilmeisesti ranskalaisen kastrulin, sukulaisen "gastronomialle". Jos mene kauppaan ja ostaa astian jolla on nimi "kastrul", niin sillä siisti. Näin on meillä nykyään monia venäläisiä sanoja. Talvitakki villainen esimerkiksi on 'palitu' (ven. - palto). Untuvatakki on (sule) jope. Jope sana on kuitenkin mysteeri.
VastaaPoistaJa lopuksi vielä yksi jokseenkin käytännölinen kielivinkki. Kuten tiedämme nykyisin on venäläisiä nettitrolleja joka puolella. Täällä Virossa ne yrittävät parjata Natoa, Viron hallitusta, Ameriikkaa, Ukrainaa tietysti jne. Että vaikutus olisi vahvempi he nimittävät itseään "eestlane", Priit, Siim jne, että olisi selvä, että "virolainen" tässä ajattelee. Heidän viron kieli on formaalisti moitteeton. Paitsi yksi kielen osaalue - kiroilu. Kulttuurin ulkopuolella asuja voi oppia kaiken, jopa kiroilusanat viimeiseen asti, mutta hän ei pysty koskaan oppimaan rumien sanojen käyttämisen kontekstejä näin että se olisi uskottava. "Virolaisen" nimisen venäläisen trollin paljastamiseksi pitää siis ärsyttää häntä hiemän, että hän valitsisi sanakirjasta tai päästänsä jonkin ruman sanan ja yleensä asia on sen jälkeen selvää. Tietysti jos on perusvirolainen p.reikä venäläisellä asialla, sitten tämä ei toimi.
Ruotsissa lapsena laulettiin:
VastaaPoistaNu e ja full,sidu sidu,
som en kastrull, sidu sidu
Halleluja,halleluja
Tiedä häntä, aprikoi professori.
VastaaPoistaKuuntelin Tieteiden päivillä luennon, jossa pohdiskeltiin mm. hän- ja se-pronominien käyttöä. Asiahan on niin, että se "kaikkien tietämä" totuus, jossa "hän" viittaa aina ihmiseen ja "se" aina eläimeen, asiaan tai esineeseen, on pötyä. Valinta on kirjakieltämme 1800-luvulla kehitettäessä hatusta vedetty enemmistöpäätös. Se voi olla demokratiaa, mutta oikeakielisyyden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Aidossa suomen kielessä eli murteissa hän ja se ovat molemmat viitanneet milloin ihmiseen, milloin eläimeen tiettyä periaatetta noudattaen. Periaate on vain niin monimutkainen, että siitä oli vaikea tehdä yksiselittäistä sääntöä. Niinpä mentiin yli siitä missä aita on matalin.
Kyse on siitä, selitti luennoitsija, että hän- ja se-pronominien valinta riippuu mm. kohteen etäisyydestä puhujaan. Kun siis kielikorvamme yhä joskus väittää, että hän-pronominin käyttö on tietyissä tapauksissa erittäin teennäistä, niin se on oikeassa.
No, hän tai se, mitä väliä kunhan ei sentään hen.
Pienen lapsen isälle tämä on aika selvää. Vauva on "hän" samalla tapaa kuin koira. Termi korostaa sitä, että pikkuvauva ei ole todellisuudessa aivan täysi ihminen, vaikka yritämme hänestä kaikin keinoin sellaisen tehdä (mm. kastamalla). Vähän isompi taapero on jo luonnostaan "se" samalla tapaa kuin muutkin läheiset ihmiset, koska hänen inhimillisyytensä on käsin kosketeltavaa.
PoistaVainajat taas ovat "heitä", samoin kuin kaukaisemmat ihmiset.
Olen minäkin kuunnellut erään professorin esittelevän se- ja hän-pronominien eroja. Kapeasti, minusta. Keskipohjalaismurteessa, äidinkielessäni, konnotaatiot kulkivat toisinkin päin, mitä välimatkaan ja arvostukseen tulee.
Poista"Anna häntä" vastauksena vaikkapa kahvikupposen tarjoukseen sisälsi sivumerkityksen 'olkoon menneeksi, vaikka en suuremmin välittäisi'. "Häntä nyt kuunnella" oli arvolataukseltaan selvää kieltä.
Miten ikävä noita vanhan kansan kielivirtuooseja.
Ainakin Rovaniemen murteessa on erityisesti suullisesti kerrotun tiedon epävarmuutta ilmentävä kommenttisanonta, ”En(pä) tiiä häntä”, jossa häntä-ilmaisun taustalla lienee hän-persoonapronomini. Häntä-ilmaisu kertoo epävarmuuden enimmillään kolmiperusteisesti: asiatiedon paikkansapitävyyden kyseenalaisuuden, tietolähteen ongelmallisuuden ja myös tietolähteen tuottajahenkilön (tämä vaihtoehto juuri tuonee hän-persoonapronominin) epäluotettavuuden.
PoistaRovaniemen murre käyttää se- ja ne-sanaa myös kaksinkertaisena subjektina: ”Se se tiesi, että …”. ”Ne ne tiesi, että …”. Kaksinkertaista subjektia käytetään myös luulla- kertoa- ja sanoa-verbien yhteydessä. On kuitenkin ero sanonnoilla: ”Se kerto, että …” / ”Se se kerto, että …”. Jälkimmäisessä tapauksessa jää puhujan kanta korostetusti avoimeksi kertomuksen suhteen, sen mahdollisen epäloogisuuden ja jopa huvittavuuden takia.
Terveisiä Rovaniemelle! Olipa riemastuttavaa palauttaa mieleen tuo kaksinkertainen subjekti. Kyllä sekin oli tuttua keskipohjalaisen ilmaisun osanneelle. Miten monikerroksista, ilmeikästä tuo kotoperäinen asenneviestintä onkaan.
PoistaLapseni tästä mitään ymmärrä? Englanniksi työtään tekevät. Nyt pitäisi puhua ja kirjoittaa kodin kielenviljelyn puolesta, puhekielen rikastamisesta perinteisin eväin.
Meillä oli ilmavoimissa komentajana Reino Turkki. Kerrotaan, että hän tapasi jossakin Menesjärven maastossa paikallisen asukkaan. Käsipäivää meni niin että toinen sanoi Turkki ja paikallinen vastasi Paltto.
VastaaPoistaNiin, että jos professori tapaa Jounin, niin terveisiä.
Talvitakki on minusta sininen hupullinen polyesteri, jonka alla on mummon kutoma villapaita. Sopivastihan tuo tasapainottaa.
VastaaPoistaTähtikuvio Otavahan on kastrulli, opin aikanaan kerralla tuntemaan molemmat.
VastaaPoistaVanhanajan anorakki on katoava luonnonvara. Silti se on Lapin laduilla edelleenkin ehdoton: alle mahtuu niin paljon kerroksia kuin tarvitaan, taskuihin menevät eväät, kamera, kännykkä, mehurahat, varalapaset, huulirasva... Kaveriksi toppahousut tai hiihtohousut, pakkasen mukaan.
VastaaPoistaKunnollisia monitaskuisia anorakkeja on harvassa, parhaat ovat kaksinkertaista kangasta. Täytyy taas kaivaa vanhat kaavat esiin ja ommella. Toivottavasti blogistillakin on käsityötaitoinen ihminen lähipiirissä. Ja asiansa osaava kangaskauppa.
Lapsena vähän ihmettelin, kun kotona kuunneltiin Pienoisparlamenttia ja siellä sanottiin, että turkki ja vuori ovat lähteneet Moskovaan... Vai lienenkö sepittänyt kaiken mielessäni, muistiin kun ei aina ole luottamista.
VastaaPoistaEräs vanha herra kertoi kerran tuntematonta tervehtiessään sanoneensa nimensä Hård af Seger ja toinen oli vastannut Mjuk av nederlag... EG
Takki ainakin varmaan kävi Moskovassa useinkin.
PoistaAW
Teatterinjohtaja Mauno Mannisella oli haukkumasana kastrulli. En muista millaisesta ihmisestä oli kyse. Tieto on Pekka Lounelan kirjassa Rautainen nuoruus.
VastaaPoistaMarja-Liisa Seppänen
Kyllä ne Moskovaan lähtijät olivat Takki ja Wuori.
VastaaPoistaMarja-Liisa Seppänen