Sivun näyttöjä yhteensä

1. tammikuuta 2015

Sotamiehellä on tikapuuhermosto


 (c) D. Heimonen
Sivistyksen huippu oli saksalainen sotilas, joka todistetusti kykeni ampumaan pistoolilla vahingollisen ihmisen ja tarttumaan taas viuluunsa kyynelehtiäkseen kolmella kielellä.  Sikäli kuin tiedetään, tämä muodonmuutos oli aivan yhtä nopea ja luonnollinen asia kuin lähimmäisenrakkaudesta väitellyt teologian tohtori tuhoamisleirin komendanttina.

Sekä itävaltalainen että amerikkalainen psykologia ovat pitäneet itsesäilytystä syvänä ominaisuutena, joka on ihmisellä sama kuin alemmilla eläimillä.

Tässä mielessä Islamin itsemurhapommittajat on uusi ja mielenkiintoinen ilmiö. Uhrautuminen on normaalia, joidenkin mielestä solujen tai geenien mittakaavassakin.  Suomessa on ollut sellaista henkeä, että jos joku on Punavuoressa sytyttänyt dynamiittipötkön suussaan kuin sikarin, siitä on kerrottu viisikymmentä vuotta.

Lehtien mukaan tuota tapahtuu nykyisin lähes päivittäin, ja uskontoon viittaava selitys vaikuttaa valheelliselta. Asianomaiset hujahtaisivat noin vain taivaaseen kuten ne lapset, jotka Irakin – Iranin sodassa kantoivat kaulassaan Paratiisin avainta.

Suunnilleen samaan aikaan kun tutkijat todistelevat ihmisen pyrkivän yleensä säilyttämään henkensä, noin vuonna 1914, maailmansodasta kertyi kymmenin tuhansin todisteita, ettei näin kuitenkaan ole. Mielettömimmiltä vaikuttivat koulutetut, esimerkiksi nuoret upseerit ja keski-ikäiset aliupseerit.

Myös meidän tapamme ja tottumuksemme ovat perustuneet varmuuteen, että sotamiehellä on tikapuuhermosto. Tämä sisältää ajatuksen, etteivät alemmat ihmiset tunne kipua, kun heidän päälleen tallataan, tai että älähdykset ovat joka tapauksessa sellaisia refleksejä, ettei niitä kannata ottaa huomioon.

Sodankäynnissä myös päämaja laski menestystä kaatuneina ja haavoittuneina siten, että mitä enemmän miehiä menetettiin, sitä tehokkaampaa oli toiminta. Siitä ei ole tietoa, milloin mieli muuttui. Joka tapauksessa myös Mannerheim käsitti varhaisessa vaiheessa, että enää ei olla Venäjällä ja että meiltä loppuvat kiväärin kantamiseen kykenevät aivan tuota pikaa. Tämä uusi, häiritsevä ajatus unohtui vähäksi aikaa uudelleen syksyllä 1941.

Mahtoiko kukaan huomata, että silloisen yksiraiteisen yhteiskuntamme kärsi eurooppalaisittain aika pahan menetyksen, koska siviilitehtävissä helposti korkealle pääsevä koulutettu nuoriso kärsi niinkin pahoja menetyksiä? Ne jotka selviytyivät olivat hylänneet tuon saksalaishenkisen tikapuuhermosto-ajatuksen. Maan asioita hoiti niin sanottu aseveliakseli, jossa oli neljän suuren puolueen edustajia, siis myös SKDL:n. Heitä – tyyppiä Väinö Leskinen – istui hyvin korkeissa tehtävissä 1980-luvulle.

Amerikkalainen Thomas Frank kirjoitti 1990-luvun lopulla kirjan, jonka ajatus ei ehkä ole oikea, mutta on silti miettimisen arvoinen. Hänen mielestään amerikkalainen vastakulttuuri Vietnamin arvostelijoista hippeihin ja tietenkin Woodstockiin, oli mainosmaailman huolellisesti rakentama illuusio. Mieleen tulevat samassa yhteydessä legendat IT-maailman suurista nimistä ”väliinputoajina”. Bill Gatesista ja Steven Jobsista ei tullut professoreita Berkeleyhin. Mitä putoamista sellainen on? Molemmat omaksuivat suhteessa yleisöön 1800-luvun lopun toimintaperiaatteet eli kurkunleikkauskapitalismin ja monopolien rakentamisen.

Sama Frank toimitti myös opuksen, jonka nimi on hauska, ”Tuotteista sinäkin toisinajattelusi” (Commodify Your Dissent). Euroopassa ei ole keskusteltu tuosta aiheesta. Meillä ainakin vuonna 1968 aika vakavia hulinoita aikaansaanut joukko kohosi käytännössä viimeiseen mieheen ja naiseen pankkiireiksi, ministereiksi ja liikkeenjohtajiksi. Niin sanottu luokkayhteiskunta käännettiin vain nurin ja tikapuut ylösalaisin. Mielestäni aikamme suurin yhteiskunnallinen muutos (Suomessa) oli peruskoulu. Juuri nyt ovat nousseet huipulle ihmiset, joille kouluttautuminen oli itsestään selvää, ei itsestään selvä etuoikeus, joka se oli meille 1940-luvulla syntyneille.


Näen pelottavina pitämäni Venäjän ja Islamin seurauksina koulutuksen epäonnistumisesta tai puuttumisesta. Ei keskiluokkaa synny maahan, joka on kuin Nummisuutareiden haarapussi, keskellä ei mitään. – Ja mitä tulee ajatukseen, jonka mukaan Venäjä ja Islam eivät voi koskaan liittoutua, niin Neuvostoliitto ja Saksa onnistuivat tuossa, paneteltuaan päätoimisesti toisiaan iät ajat.

24 kommenttia:

  1. Islam ei ole erisnimi ja se kirjoitetaan siksi pienellä kirjaimella. Pitää osata Äidin Kieltä eikä ottaa kaikessa mallia Englannin Kielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaoton entinen tuleva kyntömiesperjantaina, 02 tammikuuta, 2015

      Mielestäni äitini puhuu yleensä päin prinkkalaa, ja luulisin hänen pahastuvan, jos menisin kirjoittamaan kommunismin isolla kirjaimella.

      English language - Deutsche Sprache

      Poista
  2. Olen samaa mieltä peruskoulusta. Se oli hyvin kaukonäköinen uudistus. Jopa niin kaukonäköinen, että nekin jotka sitä aikoinaan vastustivat, muistavat olleensa oikeastaan sitä kehittämässä.

    Kaikille 1940-luvulla syntyneille koulutus ei ollut itsestään selvää, vaan vielä etuoikeus. Ainakin itse sen niin koin.

    Ehkä on huomion kohdistamista väärään kohtaan kun puhutaan vain Venäjän ja islamin kohdalla koulutuksen ongelmista tai sen puutteesta. Koulutuksessa on puutteita valtaosassa maailmaa. Ei Venäjä ole ollenkaan heikoimasta päästä. Myös esimerkiksi Iranin kohdalla on pikemminkin kyse siitä että koulutettuja ihmisiä pidetään väkivaltakoneiston avulla sivuraiteella. Kuitenkin Iran on vahvasti islamilainen maa.

    Kyllähän remonttimieheni tässä ennen joulua oli vahvasti sitä mieltä, että "islamista tulee Suomelle vielä ongelma". Olin varovasti toista mieltä.

    Väkivaltainen islamismi tuntuisi olevan enemmän sellainen päälleliimattu nimilappu, vähän samaan tyyliin kuin anarkismi itsenäisyyspäivän hulinoitsijoilla. Syyt ovat pitkän kehityksen tulosta ja aivan toisaalla. Valitettavasti myös vaikeasti ratkaistavia, varsinkin kun turvaneuvostossa lähi-idän ongelmien käsitttely törmää aina vetoon.

    VastaaPoista
  3. "Bill Gatesista ja Steven Jobsista ei tullut professoreita Berkeleyhin. Mitä putoamista sellainen on? Molemmat omaksuivat suhteessa yleisöön 1800-luvun lopun toimintaperiaatteet eli kurkunleikkauskapitalismin ja monopolien rakentamisen."

    Enpä tiedä liittyykö varsinaisesti juuri tuohon, mutta juolahti mieleeni, että yllättävän monilla Yenkkien "neoconnista" on alkujaan ollut marxilainen, useimmiten trotskilainen, tausta. Joten eipä kai oikeastaan ihmekään, että varsin monista heikäläisistä on takkinsa käännettyään sukeutunut juurikin tuollaisia "kurkunleikkauskapitalisteja"... Mustavalkoinen, dialektinen maailmankuva, josta ei suoranaista fanaattisuuttakaan puutu, kun mahdollistaa yllättävänkin usein juuri tuollaiset kääntymykset. Logiikka on ja pysyy samana, mutta termit muutetaan, ja usein juurikin noin, että "hyvä" ja "paha" vaihtavat paikkaansa päikseen. Onko siinä sitten minkäänlaista elämänkokemuksista oppimista saati viisastumista mukana, niin siitäpä en sitten olisi kovinkaan varma.

    VastaaPoista
  4. Niin,

    Kuvan Majvikin historiaa olen kuunnellut moneen otteeseen ja kurssipäiviäkin siellä viettänyt. Olisikohan entisaikaan tuloerot olleet suomessa reilummat, kun tuo muistaakseni oli alunperin Forselleksella pelkästään kesäasuntona.

    Huvilassa on paljon salalokeroja joihin mm. astiastot pantiin piiloon talven ajaksi. Meiltä kurssilaisia pyydettiin etsimään josko joku löytäisi edes yhden, noista kuulemma hyvin taidokkaasti tehdyistä salalokeroista. Kukaan ei löytänyt eikä pahemmin etsinytkään. Toisen huushollin penkominen oudoksuttaa ja kun ei ole mitään vihiä lattiassako, katossako tai ylä- vai alakerrassako niin hakemati jäi. Lisäksi jos paikkoja on maalailtu jälkikäteen ei taidokkaasti laudoituksen taakse kätkettyä luukkua löydä ellei maaleja naarmuta tärviölle. Parenteesin aikaan piika laittoi joihinkin niistä salalokeroista sisäkenkänsä ja siellä ne oli tallella neuvostoliittolaisten lähdettyäkin.

    VastaaPoista
  5. Ei köyhien lapsilla ollut aikaa hulinoida. Suuri osa poliittisista mellakoijista oli arvovaltaisista tai varakkaista perheistä, jotka näin pysyivät vallankahvassa. Se oli epärehellinen aikakausi. Jotkut suvut ovat sellaisia, kuin tuuliviirejä, jotka tekevät mitä hyvänsä, kunhan sillä saa rahaa ja valta-asemia.

    VastaaPoista
  6. Amerikkalainen vastakullttuuri ei ollut pelkkä mainostoimistojen tuote, vaikka se nopeasti kaupallistettiin äärimmilleen, rock-musiikki päällimmäisenä, ja siitähän tuli globaalia kulutustavaraa. Beat-kirjailijat eivät rikastuneet, koska runouden lukeminen on so boring.

    VastaaPoista
  7. Stalinin kerrotaan kysyneen montako divisioonaa paavilla on. Onko niitä "islamilla" ehkä enemmän?

    N-liitto ja N-Saksa pystyivät liittoutumaan, koska molemmat olivat yhden miehen (tai yhden roistojoukon) hallitsemia toimijoita. Venäjään tämä pätee edelleen, mutta islamiin ei. Kenen kanssa Putin lyö kättä päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menneen päivän ristikentässä ovat Vennää ja Kiina kovin lähekkäin ja sieltähän se ystävä hädässä löytyi. Ystävyys lie samaa luokkaa kuin NL:n ja N-Saksan välillä, mutta Kiinalla on vara vaihtaa ystävyyttäkin tarpeellisiin tuotteisiin tai raaka-aineisiin.

      Poista
  8. Vielä se jaksaa, vielä se yrittää, vaan ei ymmärrä ei.

    VastaaPoista
  9. Islam on meille niin etäinen asia, että tietämättömyydessämme käsittelemme sitä usein yhtenä pelottavana könttänä. Maassamme on kovin vähän Jaakko Hämeen-Anttilan kaltaisia viisaita, jotka noista asioista jotakin tietävät. Meille olisi hyvää ajatusvoimistelua pohtia, mitä on kristinusko Suomessa. Itse esimerkiksi kuulun kirkkoon eli olen siinä mielessä kristitty. Kuitenkin koen olevani täysin eri linjoilla kuin useimmat kristinuskon lahkot ja suuntaukset Suomessa. Nykyisissä piispoissa sen sijaan on hämmästyttävän paljon hämmästyttävän humaaneja ajattelijoita. Toisinaan tuntuu, että he ovat melkein ainoita, jotka yrittävät vakavissaan pohtia, mikä nyky-Suomen vallitsevissa arvoissa on vialla. Useimpia muita asia ei kiinnosta pätkääkään.

    Vesa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, Vesa! Kyllä se minustakin on niin, että kirkon naisissa ja miehissä myös, on paljon viisautta ja lämmintä sydäntä. Siis johtajissakin.
      Otapa selvää nykyajan körttiläisistä. Hämmästyttävää humanismia ja suvaitsevaisuutta. Nöyryyttä.

      Poista
  10. >…Uhrautuminen on normaalia, joidenkin mielestä solujen tai geenien mittakaavassakin…

    Näinhän se on, evoluution kirjanpidon puitteissa tosin mutta kiistattomasti.

    Ihmisen äiti saattaa vaarantaa henkensä lapsensa puolesta, jopa uhrata itsensä. Ratkaisevaa on, pysyykö lapsi hengissä tämän jälkeen vai ei. Evoluution termein: jos geenit säilyvät maksimaalisesti, uhrautuminen kannattaa.

    >…maailmansodasta kertyi kymmenin tuhansin todisteita, ettei näin kuitenkaan ole…

    Niin, mutta millainen oli tämän ajatussuunnan edustajien osuus rauhan tultua? Taisivat olla vähemmistössä lisääntyjien keskuudessa.

    >…mitä enemmän miehiä menetettiin, sitä tehokkaampaa oli toiminta…

    Rajoitetusti totta. Ei kannata hillitä reuhaamista, jos toiminnan kokonaissumma on positiivinen. Perusajatuksena on kuitenkin se, että uhrauksia jatketaan niin kauan, kunnes resurssit on käytetty loppuun. Sitten tehdään rauha riippumatta siitä mitä on saavutettu. Sitä kutsutaan tällöin torjuntavoitoksi.

    >…Näen pelottavina pitämäni Venäjän…

    Blogista sanoi tässä taannoin, että hän tarkastelee Putinia kuin lääkäri mielisairasta. Tietysti Venäjää voisi tarkastella toisinkin. Kuten esimerkiksi Henry Kissinger tekee viimeaikaisissa kirjoituksissaan. Herraa ei taida mitenkään voida pitää kyyhkynä. Kuitenkin hän toteaa, että länsi on arvioinut Venäjää väärin sen toimissaan. Kyseessä on HK:n mukaan pääosin maan turvallisuuden varmistaminen. Herra vertaan Ukrainan tilannetta Kuuban kriisin 1962.

    VastaaPoista
  11. Kiinan ja Venäjän -liitto tulee ennemmin tai myöhemmin, viitteitä on jo ilmassa - ja siinä on sitten meillä uusi Ribbentrop. Siihen mukaan vielä patologisen Israel-vastaiset arabimaat (innostusta sieltä löytyy tähän epäpyhään allianssiin varmasti) niin a vot!

    Pehmeällä lännellä, viidennellä kolonnalla jo osin miehitetyllä Euroopalla (tarkoitan ns. Malmön-mallia), ei ole siinä koitoksessa mitään mahdollisuuksia.

    Itseään ja omaa kulttuuriaan kyseenalaistava, häpeävä, innokkaimpien itsensä purkajien (postmodernistien, extreemien arvoliberaalien, konstruktivistien) inhoama Eurooppa taitaa olla jo petinsä pedannut.

    t. nimimerkki "sanokaa minun sanoneen"

    VastaaPoista
  12. Se, onko esim. islam "hyvä" vaiko "paha", tuntuu kovin, kovin usein riippuvan siitä, kuka on lopulta kenenkin kaveri. Vaikka näinhän se maailmanpolitiikassa yleensäkin. On totta, että esim. Iran on kyllä monin tavoin islamistinen maa, mutta enemmänkin kai kyse on lopulta siitä, että johtajat voivat olla kaheleita, mutta kansa itse asiassa huomattavasti tolkullisempaa, kuin äkkipäätä "lännessä" osataan ajatellakaan... Se syy siihen, että maan johto kaveeraa vaikkapa venäläisten ja kiinalaisten kanssa, on lähinnä se vanha tuttu, elikkä vihollisen viholliset (tai sellaisiksi otaksutut) ovat "ystäviä", ainakin taktisesti. Mihinkään Venäjän (tai Kiinan) ja islamilaisen maailman laajamittaisempaan kaveeraamisen en kyllä ainakaan tällä syömisellä vielä jaksa sen suuremmin uskoa, tai en ainakaan vetoja lyö. Noin henk.koht. en edes ole jostakin Iranista kovin huolissani, sillä juuri nyt maassa on demografisesti se tilanne, että kiitos 80-luvun kovan syntyvyyden, näitä nuoria wihaisia miehiä piisaa, mutta jo parinkymmenen vuoden sisään tilanne luultavasti tulee rauhoittumaan melko lailla, toisin kuin useimmissa arabimaissa. Sen sijaan Yenkkien ylimpänä ystävänä poseeraava Saudi-Arabia on monessakin suhteessa se todellinen Pahan Valtakunta maailmassa, joka on tehnyt käytännössä kaiken voitavansa esim. wahhabiittisen fundamentalismin lietsomisessa, ja on sitä kautta "lännelle" de facto paljon todellisempi vihollinen kuin vaikkapa pikkuhiljaa sekularisoituva, syntyvyydeltäänkin paikoilleen asettuva Iran. Muutoin en halua ottaa Lähi-Idän rähinöihin sen kummempaa kantaa susien enkä lampaiden puolesta (kaikkihan siellä lopulta enemmän tai vähemmän "pahiksia" ovat), mutta jos joku päivä Iranin ja saudien välillä syttyy sota, niin siinä lupaan ainakin näillä säädöillä peukuttaa iranilaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islamismiongelma ei ole Kiinallekaan vieras, ja se näkee uiguurinsa tällä hetkellä jonkinlaisena viidentenä kolonnana. Sama taitaa koskea Venäjääkin, joka oli talibanien alkuperäinen vihollinen.

      Poista
  13. Miten tulisi verrata Japanin Kamikaze-pommittajia ja Islam-itsemurhailijoita toisiinsa tai toisaalta vaikkapa Ranskan muukalaislegioonna vs. Isis-joukot. Muukalaislegionaankin oli pyrkyä Suomestakin ja aikoinaan näitä sinne hyväksyttyjä taidettiin jopa ihannoida joissain lehdissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaikessa vertailussa tuli ottaa huomioon viisaus " hedelmistään puu tunnetaan", mitkä ovat esim. isiksen hedelmät vertailussa muihin.

      Poista
  14. Meinasin sanoa uhrautumisen / uhraamisen sisältyvän kulttuurimme ytimeen. Golgata tai Aabrahamin alttari viittovat vaikeisiin kaiketi ihmeesti elämää kantaviin mielten asemoitumisiin. Joulun rituaaleista syntipukki on se johon paha pakenee joulunlapsen luvatessa Pelastusta pahan vallasta,luonnonkulusta,vanhassa Aatamissa. Uusi ihminen jkr katsoo sisäänsä sielunsa jumalankuvaan. Gävlessä se olkipukki kaupungin torilla nimenomaan kuuluukin polttaa häivyttää. Lienee vuosisataista kristieurooppaa, kuten joulurauha Turusta.

    Jumaluusoppi lienee vertaansa vailla järjen ja asennemoraalin kysymyksissä. Se kai ruokkii sitä itävaltalaista psykologiaa Freud ja minusta myös tätä nuorfilosofien itsevarmaa fenomenologiaa. Ellei muutoin niin pidänpähän itseänikin olevaisen pilkahduksena häilyvänä fenomeenina kaikessa surkeudessa/itsekiitoksessa, mielikuvien sekasorron alaisuudessa. Ja huomenissa taas tuoreet vivahteet.

    Niinistön eilinen "ei tässä kukaan ole toistansa kummempi" on säälittävä anteeksi aneleva pohjanoteeraus. Koivisto ymmärsi olla pitämättä Uudenvuoden puheita milloin ei parannut tosia lausua mm. jotta ei suistaisi Hakaniemen rakennuskompleksia kivijaltaan (Lasse Laatunen muistutti Suomen syväperustus-laista 2.1.HS).

    Niinistöllä ei ole estoja käydä heikompien päälle. Siitä vaan, mutta vaikka kuinka leikkaisi valmiiiksi huonoilta, ei rakennus kohene. Snellman kokeilutti työpajoja, aikansa Tekesejä Akatemiaprojekteja Osaamiskeskittymiä. Ja sai nälän päälle tappotaudit sikiämään. Ihan kuten nykyisistä sisäänkääntyneistä ja kääreisiinsä sotkeutuvista osaamiskeskuksista. Olisikohan yhteenkään yliopistokirjastoon ostettu nykytuoreen empirian kuvauksia kuten eilen osoittelemaani Finasfurstarna tai edes kriisimuistelmia isoilta jenkkipäättäjiltä, jotka ohimennen todettuna jo voittivatkin 2007 spiraalin. Sen jota starttasi EKP Trichetin ekana ja äkkiä latoessa hätärahaa Ranskarikkaitten pelipöytiin, ml. sveitsipankkinsa, elokuussa 2007 ennen kuin Wall Street olisi itse päässyt puhkaisemaan ja puhdistamaan vähäpätöisen subpriemepaiseensa.

    Pietari Päivärinta kertoo keväästä 1868 kuinka "hallitus oli nyt,kuten ennenkin,pitänyt huolta siemenestä,vaikka se oli niin monasti pettänyt"…"nytkin tilannut tou´on siementä Saksan ja Tanskan maalta, ja enin osa niistä oli kaksirivistä ohraa". Siinäpä havaintoja elinkeinoelämästä.

    Mitä muuta kuin raakaa dataa ? On siinä mutta ei Päivärinta henno kertoa. "ennenkin" oli keisarien Aleksanteri I ja Nikolai I kristillisvelvoitteista hallitusaikaa: jakakaa ilman niin kauan kuin varastoista riittää. Ennen oli myös vasta,sillä sama henki eli hallitusote vallitsi myös keisarien Aleksanteri III ja Nikolai II aikoina. Vain tuon Senaatintorilla patsastelevan Aleksanteri II reformiajalta tunnetaan kädettömien patistelua oma-apuunsa, tuotteistamaan risuluudat,kiulut. Päivärinta kertoo pitäjässään tehdyn kuvernöörin komentamalla työhuoneella vain ruumisarkkuja. Kesältä 1868 niitä jäi yli 7 kpl kun maa taas vihannoin.

    Senkin markkinakokeilun dogmatiikka oli suoran pakkotyön sijalle tullut rahalla sortamisen tekniikka. Tuolla kertaa kyse oli markan lanseerauksesta ja sen hopeavarannon varjelemista kuolemaa uhmaten. 1993 kuolonkellot löivät pankkien BIS tunnuslukua. Päivärinnan "ennen" olisi ollut olemassa mallina vastuulliseksi hätätilanneavuksi. Oli kirjanpitoluovuutta ennenkin sovellettu eikä ikinä ennen yhtälöitten takia oltu maata menetetty. Nyt 1993 menetettiin ja taas viimevuosinakin.

    Vuodesta 2015 tulee käänne. Odotettavissa on helikopterirahan pudottaminen Vuosaareen Aleksin sijasta. Se tekee pahaa osakkeiden kursseille, joiden vakuutena vuodelle 2015 on valtiopankin EKP rahankylvön voimaantuminen rahainstituutiopiiriläisille. Saksa estää ja Kreikka. Jos ja kun tabut ohittava sotatilakekseliäisyys pikkuhiljaa palautuu Eurooppaankin mitä tulee rahoittamiseen, niin se pikemminkin on Kataisen investointeja kuin niitä nureksivien jo-rikastumisessaan etuilevien lisävaurastuttaminen eurooppamahdin toimenpiteillä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  15. Arvotyhjiö on vähintään yhtä vaarallinen kuin sotilaallinenkin. Arvojen puolustamisen tilalla on pelko saavutettujen etuoikeuksien menettämisesrä, passiivinen pelkuruus ja heikko avun ruikuttaminen lännestä. 20-, 30- ja 40-lukulaiset tekivät osansa, 50-lukulaiset ahkerina myös. Ovatko 60-lukulaiset laiskoja, päässeet liian valmiiseen pöytään?

    VastaaPoista
  16. (Minne ihmeeseen eilinen kommenttini jäi? Kaunokirjallinen projektini Ior Bockin & Väinämöisen mytologian yhdistämisestä "päivän Kemppiseen" oli jatkunut keskeytyksettä jo lähes viikon päivät - onko hankkeeni nyt kaatunut blogin "toimitukselliseen linjaan"? Krapulassa aasinsiltaa oli vaikea keksiä, mutta kyllä se sieltä kuitenkin löytyi - Akka todella kaatui, mutta nykyään kaadutaan vain sodissa jos niissäkään.

    Mutta vaatiiko Surmakalliolta heittäytyminen tikapuuhermostoa?

    Se on vielä tähän loppuun sanottava, että hirveää myrkkyähän tuo viina on, kuten taisi jo Ior Bock -vainaa sanoa. Parempi olisi kai polttaa paukut jos siltä tuntuu.)

    VastaaPoista
  17. Muotit on rikottava. Jokaisessa kulttuurissa sekä kansanluokissa on syvällisyyttä ja ihmisyyttä ja myös kykyä silmittömään tuhoamiseen. Me ihmiset olemme yksilöitä ja ymmärrykseltämme erilaisia. Viisautta ei voi antaa toiselle tai opettaa. Jos ihmisenmieli on tuhoava, se keksii syitä ja teorioita kunnes kaikki on hengetöntä ja tuhottu. Tällainen ihminen on rakkauteen kykenemätön ja valtaan taipuvainen. Jos avaisi silmänsä kunnolla, näkisikö sitä tuolloin kansanjohtajat, valtioiden päämiehet sellaisina kuin he ovat? Kun rakastaa, riittää silloin pienempi elämä, sillä kaikki rakkain ja tärkeä on siinä lähellä. Kansa on terve, johtajat eivät!

    VastaaPoista
  18. "mitä tulee ajatukseen, jonka mukaan Venäjä ja Islam eivät voi koskaan liittoutua, niin Neuvostoliitto ja Saksa onnistuivat tuossa, paneteltuaan päätoimisesti toisiaan iät ajat."

    Kommenteissa puhuttiin pysyvästä liitosta, joka ei ole mahdollinen, koska ortodoksisessa Venäjällä ja (ääri-)islamilla on antagonistinen näkemys siitä, mikä on Oikea järjestelmä. Natsi-Saksalla ja Neuvostoliitolla oli sama ero, mistä syystä ne pystyivät vain lyhyeen, taktiseen liittoon. Jälkeenpäin molemmat julistivat olevansa toistensa aatteellisia verivihollisia.

    VastaaPoista
  19. "Meillä ainakin vuonna 1968 aika vakavia hulinoita aikaansaanut joukko kohosi käytännössä viimeiseen mieheen ja naiseen pankkiireiksi, ministereiksi ja liikkeenjohtajiksi."

    Tämä edellytti, että yhteiskunta syleili nuo tyypit kuoliaaksi - mitä auttoi monien poroporvarillinen tausta. Toivottavasti nyky-Suomella on sama viisaus nuoriin anarkisteihin nähden.

    Suomalaiseen tapaan anarkistit ovat vain jälkijunassa: Espanjassa ja Kreikassa julistaudutaan demokraateiksi eikä vastusteta valtiota sinänsä jonkun tehtaiden työläisten itseorganisoitumisen haahuilussa.

    VastaaPoista