Sivun näyttöjä yhteensä

11. huhtikuuta 2012

Lisää tietoa nuorisolle


Huomenna torstaina järjestetään pieni tilaisuus Solzhenitsynin ”Vankileirien saariston” suomenkielisen kokonaisversion julkaisemisen yhteydessä. Tulee ilmeisesti ahdasta. En siksi mainosta tilaisuutta, vaan kirjaa.

Menen sinne puhumaan jotain. Sofi Oksanen pyysi ja sai hiukan apua kehitellessään tätä hanketta. Käsitykseni mukaan hän maksoi käytettävissäni nyt olevan niteen (1307 sivua) kustannukset omasta pussistaan. Teos oli jo kauan sitten vajonnut jälkisuomettumisen suohon. Sitä oli vaikea löytää kirjastoista ja antikvariaateista. Sen kustannushistoria oli kirjava eikä sitä koskaan myyty kehuttavasti. Ei kenties nytkään.

Ymmärrän hyvin, etteivät kaupalliset kustantajat olleet kiinnostuneita tästä julkaisusta. ”Vankileirien saaristo” näet todella taitaa olla 1900-luvun tärkein teos. Solzhenitsynin Nobelin arvoiseksi katsotussa tuotannossa se lienee paras. Ainakin samaan luokkaan kuin Tolstoin ”Sota ja rauha” 1800-luvun kouristusten kuvauksena se nousee syystä, joka ei ole kirjan yhteydessä joskus mainittu ”yleisinhimillisyys”. Sana sopii huonosti kirjaan, joka kertoo epäinhimillisyydestä.

Suomennoksen läpi käynyt Martti Anhava toteaa musertavasti, että Lenin, Trotski ja heidän pari apuriaan keksivät jotain, millä ei ollut vertaa maailmanhistoriassa, Vankileirien saariston. Sen toimeenpanija oli tietenkin Stalin. Halukkaita oppilaita olivat mm. Hitler ja Mao, mutta perinne jatkuu edelleen mm. Afrikassa ja nähtävästi myös USA:n hallinnossa. Neuvostoliitossa Saaristo maksoi ehkä 40 miljoonalle hengen ja aiheutti kahta, kolmea suuremmalla joukolla joskus kuolemaa pahemman kärsimyksen.

Tapa vastustaa on: tiedä, älä koskaan unohda. - Tekstinäyte:

”Vuonna 1949 minä ja ystäväni löysimme tiedeakatemian Priroda-aikakauslehdestä huo­mion arvoisen uutisen. Siinä luki pienillä kirjaimilla, että Kolyma-joelta oli kaivausten yhteydessä paljastunut maanalainen jäälinssi – jäätynyt muinainen virta – ja siinä (usei­den kymmenien vuosituhansien takaisen) faunan niin ikään jäätyneitä fossiileja. Nuo fossiilit – kaloja tai vesiliskoja – olivat säilyneet niin tuoreina, että jään rikkoneet läsnä­olijat söivät ne heti HALUKKAASTI, oppinut kirjeenvaihtaja todisti.

Lehden harvat lukijat hämmästelivät varmaankin melkoisesti, miten kauan kalanliha säilyy jäissä. Mutta harva heistä kykeni oivaltamaan varomattoman uutisen todellisen, jättimäisen sisällön.

Me oivalsimme heti. Me näimme kohtauksen kokonaan ja yksityiskohtia myöten kirkkaasti: miten läsnäolijat raivokkaan hätäisesti rikkoivat jäätä, miten he iktyologian arvokkaista päämääristä piittaamatta tyrkkivät toisiaan kyynärpäillään, raastoivat vuosi­tuhansia vanhasta lihasta kimpaleita, raahasivat nuotiolle, sulattivat ja nauttivat ravin­nokseen. Me ymmärsimme siksi, että olimme itse samoja LÄSNÄOLIJOITA, vankien mahtavaa heimoa, maan päällä ainoita, jotka voivat HALUKKAASTI syödä vesiliskoa.

Ja Kolyma oli kaikkein suurin ja kuuluisin saari, tuon merkillisen GULAGin maan julmuuden napa, maan joka maantieteeltään oli rikkonainen kuin arkkipelagi mutta psy­kologialtaan yhtenäinen kuin manner, maan joka oli miltei näkymätön ja miltei aistien tavoittamattomissa ja jota asutti vankien kansa.

Kuin sarkajako tämä arkkipelagi pirstoi ja kirjavoitti toisen maan, johon se kuului, työntyi sen kaupunkeihin, riippui sen katujen yläpuolella – ja silti monet eivät arvanneet ollenkaan, hyvin monet olivat kuulleet jotakin hämärää, mutta vain siellä käyneet tiesivät kaiken.”

= = =


”Yksitoista vuotta, jotka vietin siellä, eivät ole häpeä eivätkä kirottu uni, vaan minä melkein opin rakastamaan tuota kammottavaa maailmaa. Lisäksi olen nyt onnellisen käänteen ansiosta monien myöhempien kertomusten ja kirjeiden uskottu. Kenties pys­tyn tuomaan perille edes jotakin luista ja lihoista? – muuten, yhä elävästä lihasta, vielä tänäkin päivänä elävästä vesiliskosta muuten.”

34 kommenttia:

  1. "”Vankileirien saaristo” näet todella taitaa olla 1900-luvun tärkein teos."

    Tämä tosiasia on todella löydettävissä, ja juuri näin muotoiltuna, kaikissa 1900-luvusta kirjoitetuissa kirjallisuushistorioissa. Ei ole mahdollista ajatella 1900-luvun kirjallisuushistoriaa ilman tätä teosta ja sen mulllistavaa vaikutusta kaikkeen myöhemmin kirjoitettuun. Sitä myytiinkin, myös Suomessa, kuin aisaa, ja kaikki kirjallisuudesta vähänkin jyvällä olevat pitävät sitä yhä ylittämättömänä kirjallisena suorituksena.

    VastaaPoista
  2. Voisiko Setä kertoa nuorisolle, mikä Neuvostoliitto?
    Vuosi sitten eräs matematiikkalukiolainen lausui seuraavaa: Kun Suomi kuului Neuvostoliittoon, Suomella oli yhteinen raja Kiinan kanssa.

    Suomessa on aika paljon somaleija, koska Suomella ja Somalialla on ollut lähihistoriassa yhteinen raja?

    VastaaPoista
  3. Kirjahyllyssäni on GULAG-arkipelagen, del 2 Evig rörelse vuodelta 1974. Ensimmäinen luku alkaa näin: "Från Berings sund och nästan ända bort till Bosporen ligger den förtrollade Arkipelagens tusen sinom tusen öar utspridda."

    Kemppinen: "Tapa vastustaa on: tiedä, älä koskaan unohda."
    Erään saksantunnin sain kulumaan oppilaiden keskittyneesti kuunnellessa kertomustani Berliinin muurista. He olivat syntyneet silloin, kun se kaatui.

    VastaaPoista
  4. Tämähän jatkaa suoraan eilistä taistolaisteeman lämmittelyäni - eli edustiko taistolaisuus suomettumisen korkeinta potenssia eli ihannekansalaisuutta 70-luvun Suomessa?

    Solzhenitsyn ja Vankileirien saaristo onkin hyvä esimerkki. Sitähän ei uskallettu Suomessa julkaista, ulkopoliittisista syistä, ja siitä Tammi sai ikuisen pahkan kylkeensä. KIrja julkaistiin Ruotsissa suomeksi, jotta mekin rautaesiripun edessä kyyristelevät saisimme sen lukea.

    Kirja aiheutti tiedostavissa piireissä ankaraa älämölöä. Se oli kuulemma surkea tekele, silkkaa valhetta alusta loppuun, sairaan mielikuvituksen tuotetta ja imperialistien salajuoni työläisten valtion mollaamikseksi.

    SKDL:n kansanedustaja teki kyselyn, mihin toimiin hallitus ryhtyy "mainitunlaisen Neuvostoliiton vastaisen kiihotustyön lopettamiseksi maassamme". Ulkoministeri vastasi, ettei kirja "palvele Suomen ja Neuvostoliiton kansojen keskinäisen ystävyyden ja luottamuksen lujittamista", mutta uskoi suhteiden olevan niin hyvät, ettei niitä "moinen yksittäinen teos" järkytä.

    Tämä "moinen" teos on kertomus tavallisista, viattomista ihmisistä, jotka tuomittiin Neuvostoliiton rikoslain 58. pykälän 10. momentin mukaan eli neuvostovastaisesta agitaatiosta. Perusteeksi riitti se meilläkin tuttu argumentti, että viharikos on tapahtunut, jos uhri - tässä tapauksessa valtio - sen sellaiseksi kokee.

    Meillä neuvostovastaisuutta ei ihan saatu ujutettua rangaistavaksi teoksi, vaikka halu ja pyrky siihen suuntaan oli kyllä vahva. Kyseessä oli ns. rauhanlaki.

    VastaaPoista
  5. Kun aikanaan luin Solzenitsynin 'Vankileirien saariston' se tuntui jotenkin sekavalta, mutta teki vaikutuksen ensisijaisesti dokumentaarisena todistuksena ja vasta toissijaisesti kaunokirjallisena teoksena. Esimerkiksi Vasili Grossmanin tuotanto on kaunokirjallisilta ansioiltaan mielestäni korkeatasoisempaa. No, tämä on tietysti maallikon mielipide, mutta näinkin asian voi nähdä.

    Solzenitsynin elämäntyön johtotähtenä oli hänen sodanaikaisesta vangitsemisestaan lähtien '...olla henkilökohtaisesti osallistumatta valheeseen.' Vangituksi joutuesaan hän oli Neuvostoarmeijan kapteeni, jonka huumori kulkeutui vääriin korviin. Ikävä kyllä hän vajosi suurvenäläisen sovinismin apologeetan rooliin palattuaan Venäjälle.

    Väite siitä, että Lenin, Trotski ja kummpanit olisivat keksineet vankileirien saariston ei pidä paikkaansa. Menetelmää sovellettiin järjestelmällisesti jo v. 1903 alkaen Namibiassa saksalaisten siirtomaaisäntien näännyttäessä Herero -kansan. Se taisi olla ensimmäinen historiallisen ajan järjestelmällinen kansanmurha, jossa kuoli jopa 100 000 ihmistä. Toimeenpanijoiden joukossa oli mm. Herman Göringin isä.

    Lisää tietoa löytyy seuraavista lähteistä. Kirja löytyy mm. Akateemisesta kirjakaupasta.

    Olusoga, David and Erichsen, Casper W (2010). The Kaiser's Holocaust. Germany's Forgotten Genocide and the Colonial Roots of Nazism. Faber and Faber. ISBN 978-0-571-23141-6

    http://en.wikipedia.org/wiki/Herero_and_Namaqua_Genocide

    VastaaPoista
  6. Kuinka minulle tekstistä mieleeni tulevatkaan herrat tuomarit Roland Freisler ja Andrei Januarjevitš Vyšinski pienine apulaisineen.
    Tapa vastustaa tällaisia on: tiedä, älä koskaan unohda. älä koskaan anna anteeksi. kosta.

    VastaaPoista
  7. Toinen Siperian Gulakin kävijä Varlam Salamov kirjoittaa Sade-novellissaan:
    Hevoset eivät mitenkään poikenneet ihmisistä. Ne kuolivat kylmyyteen, ylivoimaiseen raadantaan, heikkoon ravintoon ja lyönteihin - ja vaikka ne olisivat kärsineet vain tuhannennen osan siitä, mitä ihmiset, ne olisivat kuolleet ennen kuin ihmiset. Ja minä ymmärsin tärkeimmän, sen että ihminen ei ole ihminen siksi, että hän on Jumalan luoma, eikä siksi että hänellä on ihmeellinen peukalo kummassakin kädessään. Vaan siksi, että hän on FYYSISESTI vahvempi ja kestävämpi kuin mikään eläin, ja myöhemmin siksi että hän pakottaa henkisen elementtinsä onnistuneesti palvelemaan fyysistä elementtiä.

    VastaaPoista
  8. Toki S:n arviot kuolonuhreista ovat huimasti ylimitoitettuja, mutta kirjan tärkein ansio onkin siinä, miten se paljasti sen tekopyhän "aatteellisuuden", jolla koko hommaa perusteltiin. Ja sekös änkyröitä suututti.
    Faktat olivat olleet jo kauan tiedossa, kun "Gulag" ilmstyi, kuten Tony Judt osuvasti toteaa. Sen sijaan vasta nyt nille oli kypsynyt otollinen maaperä: ne uskallettiin ottaa vastaan. Ei tosin Suomen älymystön piirissä.

    VastaaPoista
  9. Pari vuosikymmentä sitten Neuvostovenäjällä/Venäjällä oli vielä yleistä, että nomenklatuuran ulkopuoliset sivistyneet ihmiset arvioivat toisensa vuosien mukaan.

    -Montako vuotta?

    Tähän kysymykseen 10 vuotta tai enemmän oli hyvä vastaus. Pienemmät tuomiot olivat yleensä oikean rikollisen merkki.

    VastaaPoista
  10. Enolta saaduista lehdistä olen lukenut, muistaakseni Avussa julkaistun Ivan Denisovitsin päivä -kirjan jatkokertomuksena. Kyselinkin sen pohjalta ikäviä kysymyksiä historian tunnilla, mistä sain opettajalta kotiin vietäväksi huomautuksen, etteivät tuollaiset lehdet sovi niin nuorten luettavaksi. Näistä eivät vanhempani olleet kieltäneet puhumasta, toisin kuin isäni säilyttämistä Ryhmy ja Romppanen -kirjoista.

    Ivan Denisovitsin rinnalla isäni rintamamuistelukset tuntuivat ajoittain aika hassuilta, mutta vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että lasten aikana isäni halusi muistella sodassa kuluneen parhaimman nuoruutensa mukavia ja hauskoja muistoja - ne ikävät kun tulivat painajaisuniin, joiden aiheuttamaan kauhuhuutoon koko perhe heräsi vielä 1960-luvun alkupuolella tai niitä muisteltiin vain hyvin suljetussa ystäväporukassa, joka muisteluita osasi jo tuolloin 1960-luvulla arvostaa.

    VastaaPoista
  11. Oli valtava uutinen tuo saariston uudelleenjulkaisu, hatunnosto Sofille ja blogistille ym. asiaan vaikuttaneille.Tässä on yksi varma ostaja.Olen lukenut saariston muistaakseni neljä kertaa, noin vuoden välein.Huutonetistä sarja lopulta saapui omakseni, kolmatta osaa täytyi jo vähän kilpahuutaa.En osaa edes kuvailla saariston vaikuttavuutta, se on vähän kuin pienoisraamattu.

    VastaaPoista
  12. Eix älynuorisolla oo älykännykkää googlattavax ?

    Fossiilien maistumisesta. Kerrotaan Björn Kurtenin maistaneen jenkeissä fossiilista lihaa. Maistui (muistelen) pahalle mudalle. Tämä tietona korostaa Kolymalan kaivajien syöntihaluja..

    MrrKAT

    VastaaPoista
  13. Ad Omnia: - varmuuden vuoksi: Solzhenitsyn yhtenä monista toistaa, ettei Gulagin uhrien määrästä ole tietoa.

    Bolshevikkien surmaamienja näännyttämien määräksi 1919 - 1953 heitetty 40 miljoonaa tuntuu oikean suuntaiselta ja toimii lähinnä mittakaavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen -minulla ei ole nyt kirjaa kädessäni- Sozhenitsynin maininneen joitakin lukuja huomauttaen niiden epätäsmällisyydestä. Tämän jälken hän jäljittelemättömään tyyliinsä kehotti neuvostoviranomaisia "julkistamaan omat lukunsa, jonka jälkeen asiantuntijat voivat niitä puolueettomasti verrata."

      Poista
  14. Ihan vaan selvyyden vuoksi mainitsen, etteivät Neuvostoliiton vankileirit olleet Suomessa mitenkään tuntemattomia ennen Vankileirien saaristoakaan.

    Jo 50-luvulla Poika Tuominen puhuu niistä muistelmissaan ja Unto Parvilahti Berijan tarhoissaan kertoo omakohtaiset kokemuksensa. Ja Uuno Kailas 30-luvun alussa: "Siel on orjuus ja pakkotyö."

    VastaaPoista
  15. Kyllä ne siellä tietävät ihan tarkkaan jokaisen kohtalon ja määrän. Sielulleen. Maa, jossa jokaisella asukkaalla piti olla propiska ja jossa jokainen asukas oli sidottu omaan alueeseensa ja muuttaa sai vain luvan kanssa, tietää tasan tarkkaan mistä hakea kun tarvitaan. Ai nimi? Kyllä se pitäisi tietää kun on kotoa saakka osattu hakea. Kyse on vain siitä, että arkistoja ei haluta penkoa.

    VastaaPoista
  16. ...ja mitä me, keskitysleirien, "vapaussotien", vankileirien saaristojen, kaasukammioiden jne. jne. jne. jälkeläiset edes yritämmekään tehdä maailman hirveyksille, ihmisiksi itseään kutsuvien (itsemme) järkyttäviä tekoja seuratessamme: katsomme vain verisiä käsiämme ristien ja jääkaapeillamme ravaten uutisista Syyrian, Somalian. Gazan jne. jne. jne. tapaisten kansanmurhien veritulitusta ja...ja...ja... nukumme yömme hyvin...

    Venäjä(veto-oikeuksiaan röyhkeästi käyttävä), mitä sille esim. Kaukasuksella kansanmurhaamisia aivan nykyeilisessämme suorittaneelle tässäkään tapauksessa uskaltavat YK:ssa(kaan) Syyrian tapauksessa sanoa? Siksikö, kun Syyriassa ei öljy suuremmin pulppua...? Entä USA, joka napalmia Vietnamiin kylvi, ja kylvää edelleen myrkkyjään minne tahtoo? Mikä todellisien rauhantekojen teille estepukkeja naulailee? Ydinpelote? ... ... ...mitä me tavalliset tampiot rikollista öljyä kulkuneuvoihimme ja öljypolttimoihimme tankkaavat muuta kuin pilkkuja lauseidemme (ja tykkien jylyn) väleihin voimme laittaa? (Paitsi että jääkaapeillamme ravaamme...)

    Tekisi mieleni sanoa, näitä vankileiriensaaristojen rikoksia tuhannesti kerratessa, ja niiden edelleen uusiutumista seuratessa, että haistakaapa ihmiskunta itsenne aiheuttamia ruumiskasojenne löyhkiä ja painukaa mahdollisimman pian historian hämärään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katkeruudesta kaikki paha syntyy. Muilla on enemmän kuin itsellä, joten kuolkoot kaikki.

      Poista
    2. Niin, miksi sitten katkeruutta esiintyy kirppuvaltiossa nimeltä Suomi jota hyvinvointivaltioksikin joku kutsuu?

      Päivän lehdestä luin, että luottotietonsa (ent. kansalaisluottamus) menettäneitä kansalaisia on jo yli 230 tuhatta ja lastensuojelun tarve lisääntyy edelleen (yli 8% pelkästään pääkaupunkiseuden alle 17-vuotiaista lastensuojelun asiakkaina).

      Näiden lukujen takana on useimmiten nuoria ihmisiä, niitä "tulevaisuudentekijöitä" ja sen näkee aikanaan, millaista katkeruuden jälki siinä tulevaisuudessa on.

      Mitä siis ihmiskunta on oppinut vankileirien saaristoista?

      Miltä todellinen maailma näyttää esimerkiksi siellä kehäkolmosen aitaaman saariston sisällä?

      Näkeekö sitä ökymaastureiden ratin takaa joilla pitää ajaa vaikka ei kaduille mahtuiskaan? Muutaman kerjäläismummon kiukkuinen töräyttelijä kyllä havaitsee, mutta että esimerkiksi nuorten ihmisten pahoinvoinnin?

      Löytyykö vastaus kysymykseen, että mistä se pahoinvointi johtuu kun niin komeita ovat rakennukset, joita pystytetään ja lisää suunnitellaan (sellaisiakin, joilla ei kertakaikkiaan ole mitään merkitystä eliölajien hengittämisentarpeen kanssa)?

      Näitä lukuja ja ahdistuksen merkkejä kun lukee, niin ei voi tulla muuhun tulokseen, kuin että fraasi "Ei koskaan enää" näyttäisi todella jäävän vain fraasiksi.

      Poista
    3. Ne ökymaasturiporhot pitäisi tappaa, niin Suomi pelastuisi.

      Poista
  17. En kyllä ymmärrä, että ao. teos arvostetaan jonnekin Sodan ja Rauhan kategorioihin, siis romaanitaiteena. Mielestäni se on todellakin keskinkertainen romaani, mutta sosiaalisena raporttina yksi parhaista.

    Jälkirohkeus a la Vihavainen on aika imelää: missä oli hän mielipiteineen silloin, kun Neuvostoliitto oli vielä voimissaan? Enpä muista hänen nimellään paljastuksia tehdyn ennenkuin koko itäinen romukasa lopullisesti kellahti. Nyt sitten ollaan niin kriittisiä ja "älymystöä" arvostelemassa, vaikka vielä taannoin itse sinne kovasti pyrittiin. Ilmeisesti se, ettei kaikkia huolittu Kosmoksen kantapöytiin, harmittaa joitakuita vietävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen on oppivainen laumaeläin. Hän tietää, että jokainen laumahenkeä vastaan nouseva potkitaan maan rakoon, pahimpina potkijoina ne surkimukset, jotka eivät asiasta edes mitään tiedä. Näin on ja näin on oleva.

      Yritäpä sanoa julkisesti omalla nimelläsi jotain poikkipuolista monikulttuurisuudesta, niin saat 10 %:n kokemuksen siitä, millaisen kohtelun sai aikanaan neuvostovastaisuudesta. Sellainen oli syljeksittävä hylkiö. Siksi viisas vaikeni. Minä en ollut silloin niin viisas, mutta nyt olen.

      Poista
  18. Muistutukseksi: vielä v. 1985 M.Gorbatshov kiisti poliittisten vankien olemassaolon. Ratusinskajan "Harmaa on toivon väri" todistaa ihan muuta, hän taisi vapautua itse v.1986.Vankileirien saaristo jatkui miltei yhtä kauan kuin koko Neuvostoliitto, vaikka "humaanimpi" johto tuli valtaan 11.3.1985.Muistan tämän päivämäärän tarkasti oman syntymäpäiväni vuoksi.

    VastaaPoista
  19. Ad Anonyymi:

    Toki arkistoissa on tietoja teloitetuista ja leireissä kuolleista. Teoksessaan Gulag (2003) Anne Applebaum on NKVD:n arkistojen pohjalta esittänyt teloitettuja olleen vuosina 1934-53 786 008. Tilastojen mukaan leireissä kuoli vuosina 1929-53 2 749 163. Kyseessä on minimiluku, joka ei sisällä esimerkiksi kuulus-telujen ja kuljetusten aikana tai heti vapautuksen jälkeen kuolleita.

    Moshe Lewinin Neuvostoliiton vuosisadan mukaan ”vastavallankumouksellisista” pidätettiin vuodesta 1921 vuoden 1953 puoliväliin 4 miljoonaa henkeä. Heistä tuomittiin kuolemaan 819 456, lähetettiin leirille, siirtolaan tai karkotukseen 2,6 miljoonaa ja karkotettiin 400 000. Vankeudessa kuoli vuosina 1932-53 noin 1,6 miljoonaa, missä luvussa ovat mukana siviilioikeudellisen tuomion saaneet.

    Suurin katastrofi oli kuitenkin Ukrainan nälänhätä, eikä siitä ole kuin arvioita. Teoksessaan Bloodlands Timothy Snyder arvioi ukrainalaisia kuolleen 1933-8 Stalin politiikan seurauksena 3,5 miljoonaa.

    Yliarvioit näet suuresti Neuvostoliiton viranomaisia. Ei heillä ollut tarkkaa tietoa edes väestön määrästä. Tämä käy ilmi S. G. Wheatcrofton ja R. W. Daviesin väestöä koskevasta artikkelista teoksessa The economic transformation of the Soviet Union 1913-1945. Perestroikan aikana Andrejev, Darski ja Harkova arvioivar "ylimääräisiä kuolemia" olleen 30-luvulla 12,5 miljoonaa.

    VastaaPoista
  20. Kävin juuri tiedustelemassa paikallisessa INFO-kirjakaupassa saaristoa.Kauppiaspa ei saanutkaan tilattua sitä tavallisten kanaviensa kautta.Otti puhelun jonnekin ja epäili että kirjaa saa myydä vain joku tietty taho.Kauppias manaili että jo on kirjan saanti tehty vaikeaksi.Lupaili selvitellä asiaa.En tiedä onko kysymyksessä jonkin sortin väärinkäsitys.Ei toivoisi että saariston toinenkin julkaisukierros menisi millään lailla karille.

    VastaaPoista
  21. 'etteivät Neuvostoliiton vankileirit olleet Suomessa mitenkään tuntemattomia ennen Vankileirien saaristoakaan'
    Minulla oli joskus muistaakseni vuonna 1924 suomeksi julkaistu aikalaiskuvaus Tshekasta, leireistä ja teloituksista.
    Meni divariin, kun piti saada tilaa uudemmille. Mutta tietoa oli siis saatavilla. Toinen juttu, että ehkä epäuskoisilla oli perusteitakin epäuskolleen. Doris Lessing selitti, että he kyllä lukivat vainoista ja terrorista, mutta eivät nähneet niitä itse. Ja lehdet, jotka kirjoittivat vainoista, valehtelivat koko ajan asioista, jotka he näkivät itse. Mistä he olisivat voineet tietää, että tässä asiassa ne eivät valehdelleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se meni niin, että ennen sotia, etenkin 30-luvulla, Neuvostoliiton todellisuus tiedettiin hyvin. Suomessa harjoitettu "kiihotushan" oli kuulemma suurin syykin sotaan.

      50- ja 60-luvuilla tiedettiin tilanne myös aika hyvin, mutta torjuntahävityn sodan jälkeen oltiin hieman hissuksiin. Silti julkaistiin ihan estoitta esim. Kremlin kelloja ja Berijan tarhoja. Raja kulki kommunisti-sisäministeri Yrjö Leinossa, jonka muistelmat sensuroitiin.

      70-luvulla alkoi tilanne muuttua, kun idän hegemoniavyörytys yltyi ja itsesensuuri pääsi valloilleen, ja esim. Vankileirin saariston piti koukata meille Ruotsin kautta, ihan kuin pahaiseen diktatuurivaltioon. (Silloin hävetti oikeasti olla suomalainen.)

      80-luvulla uusi polvi oli kasvanut jo itsesensuurin aikana ja oli ehkä oikeasti tietämätön. Ja uskoi neuvostopropagandaa, jota taas vanhemmasta polvesta 90 % ei uskonut.

      90-luvulla, kun neuvostokommunismi sortui, nuoret heräsivät ihmettelemään, että eikö vanhempi polvi todella tiennyt NL:n diktatuurista ja sitä, että Virokin oli miehitetty maa? Vanhat taistolaiset vannoivat suureen ääneen, etteivät he ainakaan tienneet mitään... Ja muita vaienneita varmaan vaan hävetti. Mutta kyllä me tiesimme.

      Poista
  22. Yritin myös löytää tänään ym. teoksen nettikirjakaupoista, mutta ei löydy. Ex librisin listalla on, mutta ei vielä myynnissä. Toivottavasti saan käsiini jostain.

    VastaaPoista
  23. Ad anonilli:

    Lessingin perustelussa voi toki olla osittain perää, mutta olihan Ranskassa parikin oikeudenkäyntiä, jossa todistaja oli mm. kommunistinainen, joka oli ollut molempien järjestelmien leirissä. Ei siis haluttu uskoa.

    Ja olihan myös se perustelu, että munakasta ei voi tehdä särkemättä munia. Eli vihollisia saikin tuhota.

    VastaaPoista
  24. Vuonna 2001 STT (suomi!) -uutisen mukaan Rehabilitioimikunnan Jakovlev sanoo CCCP saariston uhrimääräksi 32.000.000

    Solzhenitzhyn, Archipelago, puhuu 60.000.000

    Liternatuja Gateza -92 antama luku on 147.000.000

    Käsittämättömän kokoinen määrä, kaikki jesuiitta Stalinin systemaattisen sorron alla. Moskovan yliopistollinen leirikidustusosaston 'tutkimustieto' lienee ollut kaikkien veljien käytössä, Adolph, Mao jne... Kaikesta saa puhua kunhan niiden jälki ei näy, eikä lapsemme saa oppia minne kaikki tiet vievät: http://www.scribd.com/doc/85508748

    VastaaPoista
  25. Adolphin leirit olivat systemaattinen 'tieteellisen' tarkka kansantuho. Se perustui jo 1880 USA:ssa alkaneisiin keksintöihin, datavarastointi ja jälkikäsittelyn järjestelmiin. Koko kansakunta saatiin kortistoitua jo 1930 luvulla, tästä seulottiin kulloinkin tuhokoneen tarvitsemat yksilöt 'nenä kerrallaan'.

    Jäljet johtavat suoraan nukke-adolphin ja stalinin käsittelijöihin eli roo maan. Kiinostaisikin tietää miten Moskovassa ollut yliopisto-leiri-instituutti - jolla oli yhteistyötä suoraan saksaan - hyödynsi USAn yhteistyön kautta reikäk0rtti elikkä h0llerith järjestelmiä... Mainintaa tästä en ole löytänyt, mutta sen hyödyntäminen on täytynyt olla käytännön pakosta suurempi kuin saksassa.

    Armenian kansanmurhan 1903-1925 hoisi sama taho: sen leirijärjestelmä oli systemaattisen tarkasti suunniteltu ja toimi koekenttänä veljeksien CC CP ja saksan koneistoille... (varmaan tuo yllämainitun afrikan harjoitusten kanssa.)

    No nyssitten nuo tuhot eivät ilmeisesti tyydyttäneet; väest ön vähe nnys ei onnistunutkaan. Niinpä saatiin ilmoille kaikki tuhotoiveet täyttävä ydinsäteilytys, Plutoniumtehtaat jokapaikkaan. Tietenkin 'voimala' nimikkeen alle piilotettuna. Leiriä ei tarvitse enää rakentaa; elämme jo leirissä: yksikään ei tiellä/kaupungissa/maall liiku keskusjohdon tietämättä, säteilytys päällä. Ovella kolkuttaa kaikille pakollinen 666-koodi käteen.

    VastaaPoista
  26. Kirjailija: Aleksandr Solzenitsyn
    Kääntäjä: Esa Adrian
    Kustantaja: Silberfeldt

    Sidosasu: Sidottu
    Kieli: suomi
    Julkaistu: 2012
    Sivumäärä: 1303
    Painos: 3. p
    ISBN10: 9526753429
    ISBN13: 9789526753423

    http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9526753429
    adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9526753429

    http://www.gulag.fi/index.html
    gulag.fi

    VastaaPoista