Sivun näyttöjä yhteensä

13. huhtikuuta 2012

Kirja?


Kesken julkistamistilaisuuden jouduin hoitamaan puhelimella koko joukon yksityisiä asioita. Tilaisuus oli hyvä. Sofin Solzhenitsyn on isokokoinen; normaaleina sivuina tekstiä olisi yli kaksi tuhatta sivua. Hinta on alle 40 euroa. Jostain syystä, jota toivottavasti en arvaa, kirja valui kauppoihin vasta eilen illansuussa.

Olimme hyvin kirjallisia. Mitä muutakaan.

Soitelltuani omaishoidon ja muissa merkeissä marssin Fredrikinkatua, jonka varressa on yhä enemmän mielenkiintoisia kauppoja. Esimerkiksi olutveitsen tarvitsijat vapautuvat vaivastaan tuossa tuokiossa.

Päivän tunnelmaan liittyi vastaäänenä kaksi havaintoa. Jos kuka haluaa sarjakuvia ja sarjakuvakrääsää (figuriineja), voi hiukan kiirehtiä Good Fellowsissa sanottiin aika lailla suoraan, että aika on ajanut sarjakuvajulkaisujen ohi. Lopun arvasi helposti. Liike on ollut aina edustava, mutta kuulemma tutkimusten ja sarjakuvan yleisesittelyjen hankkiminen varastoon on jo lopetettu. Ne eivät kiinnosta ketään.

Hagelstamin antikvariaatissa oli kirjoja torneina joka puolella. Ikkunassa oli, niin kenen muun kuin Sofi Oksasen suositusvalikoima leirikirjallisuutta, joukossa useita hyvin kiinnostavia.

Kiinnostamasta näyttäisivät lakanneet arkkitehtuuri ja design. Sitä alaa totisesti oli. Vaikutelmani sen kuin voimistui. Kirja kauppatavarana näyttää olevan voitettu kanta eli ennen pitkää näitä tuotteita, joiden keskellä olen käyttänyt voimani päivät ja menettänyt silmieni valon tai ainakin huolestuttavan osan siitä, on tarjolla dramaattisen paljon vähemmän.

Kirjallisessa seurapiirissämme ei hyväksytty välillä esitettyä ajatusta, että uutuuskirjan elinkaari olisi tätä nykyä kaksi kuukautta. Siellä arveltiin yleisesti, että kaksi tuntia voisi olla oikeampi arvio. Jos joku on aamutelevisiossa puhumassa uutuudesta, esityksen kuullut, kiinnostunut kansalainen saattaa poiketa nappaamaan niteen töihin mennessään. Ruokatunnilla onkin sitten toisia uutuuksia uutisia.

Tämä saattaa hyvinkin kuulostaa vanhan miehen marinalta, ehkä siksi, että juuri sitä se on.

Minulle uskonnon ja taiteen ero on häilyvä. En ole erikoisen kiinnostunut, onko jokin olemassa ja katoaako jokin lopullisesti. Olen kiinnostunut pyhyyden kokemuksesta, joka saattaa olla panteistisesti värittynyt, koska biologiset järjestelmät solutasolle asti ja siitä pienempään herättävät vahvoja tunteita, samanlaisia kuin kosmologia ja esimerkiksi ajatus miljardeista, osittain sisäkkäisistä todellisuuksista eli maailmankaikkeuksista.

Kirjojen maailmassa tuo tunne tulee harvoin, mutta silti; mielestäni on yliliuonnollista, miten kukaan on osannut kirjoittaa niin musiikillisen täydellisesti ja välttämättömästi Kuin Vladimir Nabokov muistelmateoksessaan ”Speak, memory”. Ilmiön testaaminen on helppoa. Jos lauseen suomentaminen ei onnistu minulta edes välttävästi, syy on tekstin tavaton hyvyys. Nabokovin kohdalla syy on selvästi tuo jälkimmäinen.

Sitä ei välttämättä pane merkille. Hyvä teksti on kuin vettä. Sitä tarvitsee mutta juomista ei pidä ainakaan mainitsemisen arvoisena asiana. Vertauksessa on toinenkin mieli. Jos juo kerralla liikaa, tulee vetelä olo. Asiasta varoitetaan Raamatussakin (Joosua), ja opin sen hyvin kauan sitten Lapin vaelluksilla. Jos taival on kesken, ei saa juoda enempää kuin että jää edelleen jano.

Kirjoja tässä puolustellessani palautan mieleen myös vanhan ilkeyden, joka pujahtaa joskus ajatuksiin arvosteluja lukiessani. Jos ääni on ontto kirjan kumahtaessa päähän, syy ei ole aina kirjan.

Ja toinen lukijan ohje, todella vanhasta suomenkielisestä lähteestä:

Ele polghe Kiria quin Sica. waicka henes on wehe wica.“

20 kommenttia:

  1. Kun tuo kirjallisen seurapiirin arvelu uutuuskirjan elinkaariodotteesta tuli mainittua pikemminkin kahdeksi tunniksi kuin kahdeksi kuukaudeksi, en malta olla kommentoimatta, että kumpi nyt sitten on tärkeämpi, kirja kustantajan markkinoimana fyysisenä esineenä jota voi nuuhkia, vaiko sen tekstirykelmän mahdollisesti sisältämä ajatus tai lukijassansa luoma kokemus.
    Kun on tämä mahdollisuus vapaaseen kirjoitteluun nettimaailmassa, eikö jo olisi aika lakata haluamasta kustantajan luomaa lisäarvoa tuotokselleen ja roiskaista se suoraan sinne ja mainostaa omalla julkisuustempullaan ja ansaita elantonsa jos ei muuten niin sossun asiakkaana.
    Hah.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  2. "miten kukaan on osannut kirjoittaa niin musiikillisen täydellisesti ja välttämättömästi Kuin Vladimir Nabokov muistelmateoksessaan 'Speak, memory'." 100% samaa mieltä.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisesti maailma muuttuu.
    Nyt joku virolainen Sofi-tyttönen omii itselleen jälkiviisauden avulla menneiden aikojen "totuudenvastaista" kirjallisuutta. Mikäs siinä, jos osaa edes etupuheen kirjaan oikein kirjoittaa.

    Aikoinaan suomettumisen vei Kaarlo Nordenstreng, Tampereen yliopiston tiedotusopin (!) professori, lähes äärimmäiselle sensuurilinjalle. Hän ehdotti nimittäin vapausrangaistusta jokaiselle, joka oli kirjoittanut "totuudenmukaisen maailmankuvaan pyrkimisen" vastaista.

    Nykyisen "suomettumisen" kriminalisointi koskee kaikkia meitä kunnon ihmisiä, jotka emme hyväksy yhteisöllisyyttä ja suvaitsevaisuutta.

    Kuka julkaisisi Kauko Kareen ja Tuure Junnilan kirjat?

    Hyvä esimerkki. Jos nykyisin edes uskaltaa mainita jossain yhteydessä David Irvingin kirjan "Hitler´s War", saa kulla ihmeellisiä selityksiä kuinka vaarallinen fasisti ja uusnatsi kyseinen kirjoittaja onkaan.
    Kuitenkin kyseinen kirja on saanut aikoinaan 1977 tunnetuiltakin historioitsijoilta hyviä arvosteluja.

    Pistetään nyt linkki kirjaan ihan vaan piruuttaan:

    http://www.fpp.co.uk/books/

    VastaaPoista
  4. Blogivaeltaja kertoi jotain tärkeää musiikkiteollisuudesta.

    Linkiksi tarkoitin www.gracenote.com mutta ei ipäd salli.

    VastaaPoista
  5. Ad Omnia: - korjaan nyt vaihteeksi osan JarMomin kommentin virheistä: Sofi ei ole tyttönen eikä virolainen, vaan suomalainen. Hän ei ole ominut kirjaa, vaan ostanut sen suomenkieliset julkaisuoikeudet rahalla ja lisäksi maksanut teoksen julkaisemisen ja siihen liittyneet kustannukset.

    Jos kirja tuottaisi tuloa, mitä kukaan ei usko, rahat ohjattaisiin vainon uhreilla.

    MNiin, meitä on tässä ollut joukko ilmaisen työn tekijöitä, mutta Oksanen maksoi painolaskun.

    Ymmärrän JarMomia ja hänen kaltaisiaan oikein hyvin. Sofi Oksanen on epämiellyttävä henkilö, joten hänen tekemisiään on lupa vääristellä. - Juuri tämä oli Neuvostoliiton vankileirihallinnon logiikka.

    Suomessa on joitakin toisia ihmisiä, joiden mielestä ihminen tuomitaan teoistaan, siis jos hän on tehnyt jotain laissa kiellettyä.

    Valitettavasti minulla ei ole tiedossani puhelinnumeroa, mutta Venäjän nykyinen FSB vaikuttaisi sopivalta työympäristöltä JarMomin tavoin ajatteleville.

    Miksi vastaan näin vihaisesti - Oksanen osaa puolustaa itseään, mutta tässä on kysymys Vankileirien saaristosta, joka on nähdäkseni hyvin merkittävä kirja syyttöminä vainotuista. Toisin sanoen tämä mei ole vitsailun paikka.

    VastaaPoista
  6. Olen seurannut Sofin rääväsuisia ja loukkaavia kommentteja meitä suomalaisia ja varsinkin meitä miehiä kohtaan. Joten niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
    En minäkään ole tehnyt mitään kiellettyä, joten minua ei saa tuomita kirjoituksestani:)

    Olen kyllä valmiiksi FSB:n mustalla listalla kun aikoinaan käräyttelimme yrityksiä tietotekniikan viennistä Neuvostoliittoon.

    Hieman mukaillen:

    Jos minun on uskomista, että jonkun Sofi Oksasen merkittävä kirjallisuus häiriintyy pahan kerran jonkun JarMomin viidestä sanasta, niin ei ole helppo uskoa niihin vakuutteluihin, että sananvapautemme on hoidettu erinomaisesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaisi kuitenkin olla tarkkana tosiasioitten kanssa, semminkin kun on alkanut ristiretken valehtelijoita ja väärintekijöitä vastaan. Se tekee hyvää omalle uskottavuudelle.

      Suomalaisen miehen ominaisuuksista tuli omanlaatuisensa näyte viimeksi eilen aamulla. Ei se Sofi (Suomessa syntynyt ja kasvanut Suomen kansalainen) taida niin kovin väärässä olla. Hän tosin kärjistää ja yleistää liikaa, mutta siihen lienee syynä kirjailijan nuoruus. Se taas on tauti, joka paranee pikku hiljaa.

      Poista
    2. Eipä tuossa "ristiretkessäni" juurikaan tosiasioita käsitellä. Humpuukia suurin osa.

      En usko mainitsemasi eilisen näytteen kuvaavan lainkaan suomalaisen miehen ominaisuuksia. Silloinhan Anneli Auer kuvastaisi tyypillistä suomalaista naista ja Jammu Siltavuori tyypillistä suomalaista vanhusta. Mutta sovitaan näin.

      Suomalaisista miehistä voisi mainita Arvo Tuomisen, kirjoitti kirjat Kremlin kellot ja Maan alla sekä päällä ja Unto Parvilahden, kirjoitti kirjan Berijan tarhat. Naisista Aino Kuusisen Jumala syöksee enkelinsä ja joukkoon vielä Taisto Huuskosen Laps Suomen.
      Nämä koskettavat meitä suomalaisia ja nämä täytyisi julkaista uudelleen. Neuvostoliittolaiset teokset sitten seuraavaksi.

      Poista
    3. Auer ja Siltavuori ovat yksittäisiä tapauksia, mutta joka viikko saa lukea raiskaus- ja pahoinpitelyuutisia. Tekijöinä ovat yleisimmin suomalaiset miehet.

      Luettelon kirjat olen lukenut jo vuosikymmeniä sitten poislukien Kuusisen teoksen. Sopii aloittaa rahan keruu niiden uudelleen julkaisemiseksi. Kiroamasi Sofi Oksanen maksoi Vankileirien saariston painatuslaskun.

      Poista
    4. Eli vieläkin väität suomalaisen miehen ominaisuudeksi lastensa ja vaimonsa tappamisen. Näin ei ole. PISTE.

      Aika paljon saa lukea naisten pahoinpitelemistä lapsista (harvoin mies syypää) ja miehistä. Usein raiskaus osoittautuu häiriintyneen ämmän keksimäksi jorinaksi tai kostoksi.

      En minä Sofi Oksasta kiroa, lähinnä suuresti halveksin.

      Poista
  7. "Toisin sanoen tämä mei ole vitsailun paikka."

    Oy vey! Silloin se nimenomaan juuri on vitsailun paikka, bubeleh, kun sanotaan, että se "ei ole sitä"!

    VastaaPoista
  8. Ei ole vitsailun paikka. Jos jokus vielä menen Tallinnaan, vien kukat Linda-patsaalle.

    VastaaPoista
  9. Jarmo nyt ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja lopettaa tuon ikävän pulputtamisensa!

    VastaaPoista
  10. ” Ele polghe Kiria quin Sica. waicka henes on wehe wica.“

    Mainio lainaus, kiitos! Mainitset tämän lukijan ohjeeksi, mutta tämähän sopii mainiosti myös kriitikon ohjeeksi ja mikä ettei laajemminkin ohjeeksi kaikkeen vuorovaikutukseen.

    Oli muuten mielenkiintoista lukea havaintojasi Fredalta, tällä viikolla tuli pitkästä aikaa kuljettua samoilla seuduilla samoja näyteikkunoita tähyillen.

    VastaaPoista
  11. Tiede-lehdestä. Kolumnisti Marko Hamilo.

    "Sofi Oksanen on väärässä
    Kirjailija Sofi Oksasesta alkaa tulla sellainen pyhimys, ettei hänen arvostelunsa ole enää sallittua kuin junteille. Tietenkin hänellä on sananvapautensa sanoa suomalaisista mitä haluaa (koska suomalaiset eivät ole suojelua nauttiva etninen ryhmä, kuten jotkut toiset voivat olla).

    Mutta taas joukko intellektuelleja alkoi “puolustaa” Oksasen sananvapautta ennen kuin kukaan oli sitä uhannutkaan. Kriitikot vain käyttävät omaa sananvapauttaan. (Luulen, että kukaan, joka sanoi viime viikolla jotakin sen tyylistä kuin että “se eukko voisi olla hiljaa” tarkoitti että hänen sanomisiaan pitäisi viranomaistoimesta ennakkosensuroida.)"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä uutisvuoto-pyhimys Jari Tervokaan tuntunut oikealta keskusteluosapuolelta radion Kirjakerhon Vankileirien saaristo-aiheessa. Mieluummin olisin kuunnellut vaikka ansioistaan glorioitua Sofia. http://areena.yle.fi/audio/1334327531322

      Poista
  12. Melkoisen tuoreeltaan kirjoitettu leirikuvaus löytyy Boris Cederholmin kirjasta, Punainen painajainen, jonka Cederholm kirjoitti Solovetskin leiristä päästyään.

    Boris Cederholmin kirja, Punainen painajainen, kertoo mm. kyseisestä Solovetskin leiristä ja vaiheista kuinka kirjoittaja joutui sinne. Kirjan ilmestymisajankohdan huomioiden on Suomessakin täytynyt olla melkoisen tuoretta tietoa tapahtumista NL:sta, siis Naapurin Leireistä.

    Cederholm Boris: Punainen painajainen, kuvia ja kokemuksia Neuvostomaasta
    Wsoy , 1929, 324 s., 1. painos

    Kaltion linkissä on perusteellinen juttu aiheeseen liittyen.

    Lehtiarkisto > Kaltio 2/2011 > Valkea meri, musta historia

    http://www.kaltio.fi/lehtiarkisto/kaltio-2-2011/pikkupeura211

    VALKEA MERI, MUSTA HISTORIA

    Pasi Pikkupeura

    Vienanmerellä – venäläisittäin Valkealla merellä – on synkkä historia. Sieltä alkoi levitä ”Solovetskin syöpä”, vankileirien saaristo, Gulag.

    ”Tulija, älä sure. Menijä, älä iloitse.” seinäkirjoitus neuvostovankilassa


    Cederholmin kirjaa löytyy divareista ihan satunnaisesti ja kohtuuhintaan.

    http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=822274

    VastaaPoista
  13. Lauri Viita: "Tyyli on ainoa, minkä kirjailija luo."

    Mitä tyyli on?

    Vladimir Nabokov.

    VastaaPoista