Sivun näyttöjä yhteensä

28. huhtikuuta 2012

Kellomäki


ttä paikoilla on henki, siitä ei tarvitse olla kahta mieltä. Luultavasti suomen kielen sanat ”pyhä” ja ”hiisi” tarkoittivat molemmat erikoista paikkaa, kuten kalmistoa, jossa vainajat omistivat maan.

Hakuteosten mukaan hieman hunningolla on Komarovo, entinen Kellomäki, Terijoelle.

”Hunninko” puolestaan saattoi Unto Salon mukaan tarkoittaa esihistoriallista löytöä, joka osoittautuu eräänlaiseksi kaatopaikaksi.

Tuo Venäjän Komarovo kehittyi jo keisariaikaan ja erittäin selkeästi Neuvostoliiton vaiheessa taiteilijoiden suosimaksi, ajoittain ehkä heille suositelluksi majapaikaksi. Sinne on Pietarista lyhyt matka ja suora junayhteys.

Kellomäessä on Anna Ahmatovan hauta. Pietari-kirjan mukaan kirjan kirjoittaja, Volkov, kävi siellä tapaamassa Ahmatova, ja seudusta kirjoitti usein Josef Brodsky, hän joka sai sen Nobelin, jota odotettiin perustellusti 1966 vanhan (77-vuotiaana) kuolleelle Ahmatovalle.

Hakuteoksen mukaan siellä majailivat ei aikoina Fabergé ja lopulta Helsinkiin Suomeen päätynyt Vyrubova, näyttelijä Innokenti Smoktunovski, tanssija Galina Ulanova, Shostakovitsh ja todellakin Brodsky ja Ahmatova.

Lukemieni selostusten perusteella Ahmatovan runojen lukemiseen ei ainakaan minulla ole mitään keinoa. Saksannoksista käsitän, että hänen tapansa käsitellä kieltä oli ehkä ainutlaatuinen. Hän oli vapaa kuin taivaan lintu myös hyvin tiukan loppusoinnun ja runomitan sisällä. Jotta siitä irtoaisi venäjäksi tuo ainutlaatuisuus, lukijan olisi luultavasti hallittava venäjän runous erittäin hyvin.

Venäläisillähän näyttää olevan niin omituinen suhde kieleensä ja historiaansa, että he saattavat suhtautua runouteenkin kuin italialaiset jalkapalloon tai ranskalaiset pyöräilykilpailuihin. Runot elävät itsestään selvästi aivan tavallisten ihmisten suussa. Niitä opitaan ja osataan.

Suomessa tuon kunnian ovat saaneet vain laulut. Jos sanoo ikäiselleen vastaantulijalle syyskuussa, että metsän on tullut jo syys, tämä saattaa hyvin vastata, että lohduton yön hämäryys.

Yksi Stalinin monista virheistä oli kysymys, kuinka monta divisioonaa paavilla on. Hän tarkoitti, ettei kirkon kannanotoilla ole merkitystä. Ja kuitenkin Neuvostoliiton kaatoivat juuri kirkon divisioonat, Puolassa 1980-luvulta alkaen.

Ahmatova voitti vainoajansa Stalinin. Kuoleman kärsijä voitti elämän halveksijan.

Sen tällaisesta voi kuitenkin oppia, että henkisesti ahdistettu, ruumiillisesti kiusattu, vaiennettu ja häväisty kirjailija voi ylistää omaa, piinattua kieltään ja nostaa sen entistä korkeammalle.

Outo, pitkä tai ehkä sittenkin lyhyt yhteys 1837 kuolleesta Pushkinista. Samaan tapaan kieleensä tukeutuvia maita ei ehkä ole niin monta – Persia mahdollisesi (ennen vuota 1000), Islanti-Norja, Kiina (T’ang –kaudella eli niin ikään ennen vuotta 1000), Japani ja – mahdollisesti – Suomi.

Ei Länsi-Eurooppaa? – Ei.

Sanan valta ja aseiden valta näyttävät kumoavan toisensa. Kun maa alkaa menestyä ja rikastua, sen kieli alkaa kärsiä. Niin kävi Joonian saarilla noin 500 eKr., samoin Provencessa 1200-luvulla, kun trubaduurit olivat toteuttaneet ehkä kaikkien aikojen taidokkaimmat kielen tuotteet – ja Suomessa, jossa viidestä parhaasta runosta noin neljä on edelleen kansanrunoja.

Toivon saavani korviini tiedon, onko venäjänkielinen kirjallisuus jatkunut. Tiedän että siellä kirjoitetaan paljon hyvää, mutta nyt oli puhe jostain muusta, ainutlaatuisuudesta, jolle ei ollut vaihtoehtoja.

18 kommenttia:

  1. Tottahan se on, että tsuhnan sydän värähtelee runollisen poljennon kadulla vastaantulijan suusta kuullessaan samalla slav-taajuudella kuin hieman täältä meiltä idemmässäkin. Pushkinin perintö käsittääkseni kristalloituu hienosti esimerkiksi Suomea ja sen ainutlaatuista luontoa ylistävässä laulelmassa, jota olisi suonut viime rajaselkkauksen aikana hyräiltävän poteroitten pohjilla tasapuolisesti rintaman eri puolilla siinä missä Lili Marleneeakin.

    VastaaPoista
  2. Miten tyyten laittamattomasti sanottu:
    "Kun maa alkaa menestyä ja rikastua,
    sen kieli alkaa kärsiä."

    VastaaPoista
  3. Tässäpä nätti linkki siiheen uuteen venäläiseen kirjallisuuteen, jota kaupiteltiin briteille vuonna 2011 Lontoon kirjamessuilla. Viktor Peleviniä on suomennettu paljon, dekkaristi Boris Akuninia myös. Muita mainittuja ei taida olla?

    Vuonna 2008 ilmestyi angloamerikkalaisille markkinoille "Contemporary Russian Fiction: A Short List - Interviewed By Kristina Rotkirch - Collection Of Interviews", jossa on haastateltu 11 "johtavaa venäläistä kirjailijaa", jotka edustavat teemoiltaan ja tyyliltään venäläisen kirjallisuuden erilaisia suuntia. Kukaan heistä ei ollut tunnustettu neuvostoaikana,vaan he tulivat suosituiksi perestroikan aikana ja vakiinnuttivat aasemansa sosialismiaikojen lopussa. Kirjan toimittaja on muuten suomalainen, vuonna 1972 jopa tiedonjulkistamispalkinnon saanut.

    VastaaPoista
  4. Jos sallit vielä toisen linkin, tässäpä Kiiltomatoon, jossa julkaistiin aikoinaan Kristina Rotkirchin artikkeli Vapaus ja pluralismi. Muutama sana Venäjän nykykirjallisuudesta. Siitä tiiserisitaatti: "Putinin Venäjällä kirjallisuus on nimittäin yhä vapaata, toisin kuin lehdistö tai televisio. Voi tosin olla vaikea löytää ankaraa hallinnon kritiikkiä sisältäviä kirjoja kuten Eduard Limonovin tai Anna Politkovskajan teoksia, mutta jostain pienestä sivukujan kirjakaupasta sekin voi olla mahdollista. Eikä sensuuri ole tähän mennessä iskenyt kaunokirjallisuuteen."

    VastaaPoista
  5. Urjalankylä:
    http://www.urjala.fi/portal/kirjasto-_ja_kulttuuripalvelut/museot_ja_nahtavyydet/uhrikivet_urjalankylassa

    Muistan kyrillisiä opetellessani, kuinka aivoissani oikein välähteli ennenkuin opit loksahtivat paikoilleen. Kaunis venäjän kieli.
    Anna Ahmatovan sanoihin nukahdan illalla ja herään aamulla.

    VastaaPoista
  6. Irlannin trubaduurit ovat menestyneet näissä nykyajan kisoissakin mainiosti. Muutenkin sieltä on runon ja proosan taitajia kavunnut kansainvälisissä mittelöissä palkintopallille asti.
    Baskeilla on myös näitä taitajia, vaikka maalla ei olekaan ulkorajoja.

    Hyräilee Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  7. Njaah, Jukka, olet lueksimassa uudelleen painettua Volkovin opusta Pietari - eurooppalainen kulttuuripääkaupunki. Suomentaja on oivallinen suomen käyttäjä Seppo Heikinheimo.

    Sitä kirjaa juuri luen korvat savuten. Upea kirja.

    VastaaPoista
  8. "- - viidestä parhaasta runosta - - "

    Olisi kiinnostava kuulla Kemppiset kehulista runoistamme, muunlaisia listauksia täällä on aiemmin esitettykin.

    VastaaPoista
  9. Anna Ahmatovan runoja on käännetty tietysti myös suomeksi, mutta niiden pääasiallinen suomentaja Marja-Leena Mikkola kertoi, ettei kustantaja sallinut loppusointuja, koska silloin runot eivät olisi kuulostaneet niin moderneilta. Pentti Saaritsa on kääntänyt vähemmän, mutta kun hänellä oli lupa loppusointuihin, suomennokset ovat paljon lähempänä tiukan riimillisiä, musiikin lailla soivia alkuperäisrunoja.

    Pirjo Hämäläinen

    VastaaPoista
  10. Mitä jos kokeilisitte Marja-Leena Mikkolan erinomaisia Ahmatova-suomennoksia.

    VastaaPoista
  11. "Kun maa alkaa menestyä ja rikastua,sen kieli alkaa kärsiä." Tuota käsitystä tukee ainakin YLEN ohjelmissa puhutun kielen rappeutuminen "niinkutuskieleksi". Sihen ovat pesiytyneet
    turhat sanat,esim. "niinku", "ikään kuin", "tavallaan", "tota", liioittelusanat kuten
    "äärimmäinen". "ääretön", "hirvee", "kauhee", "jyrähtää", "tyrmistyä" ja Helsingin seudun
    murteen (luullakseni) viljely muiden murteiden (junttimureiden) kustannuksella (et, sit....).
    Kunnioitan kaikkia perinteisiä murteita enkä siksi halua olla Helsingin murteen vastustaja, mutta vaihtoehtoja tarvitaan. Helsingin murrekin kärsii joutuessaan "niinkutuksen" sekaan.
    Niinkutuskielessä sanotaan joskus jopa "niinku tavallaan" Tuon kielen arvelen johtuvan tarpeesta käydä fiksusta tai ainakin Hesaan kelpaavasta ihmisestä. Oli kärsimys kuunnella, kun Rosa Liksom, peräpohjolan murteen kohtalainen taitaja, puhui radiossa vahvaa niinkutuskieltä. Radiossa puhuttiin ainakin 1970-luvulla hyvää kieltä jopa junttimurteitakin.

    Öljyn rikastuttamassa Norjassa kuulemma arvostetaan vielä kaikkia murteita myös sähköisessä mediassa.

    Ryhtykäämme niinkutuksen vastaiseen sotaan!

    Kutsun ihmisiä ni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Niinku tavallaan" tarkoittaa jotakin. Ei muuten sanottaisi, että niinku tavallaan.

      Jossakin vaiheessa luin jonkun virallisen kielipoliisi-operaation, jonka mukaan "itse" on turha sana. Vaikka se on jopa loogisesti määriteltävissä: esim. "sinä, joka et ole minä", "minä suhteessa puheena olevaan henkilöön (enkä esimerkiksi kosmiseen tyhjyyteen)" jne.

      Samoin pilkkuvirheet tarkoittavat aina jotain, mitä ei voi ilmaista laittamalla pilkut oikeaan paikkaan. On oikeinkirjoittajien häpeä, jos he eivät osaa ajattelemalla puskea sääntöjen läpi edes toisten ajatuksia lukiessaan.

      Yhdys sana virheet ovat arvatenkin englannista peräisin ja kantavat kutistuneena indoeurooppalaiskielten jäsennystä, jossa piilogenetiivi on jonkinlainen perussijamuoto; tai sanotaan ainakin, että jokaisesta sanasta on "laukaistavissa" genetiivi laittamalla siihen jotain perään. Nimenomaan sijamuotojen vähyys manaa lukittua sanajärjestystä, ja toisin päin. Selittäisin paremmin, jos osaisin ja jaksaisin.

      Lyhyesti kuitenkin olen sitä mieltä, että virheet kunniaan, ja oikeakielisyys muiden eriarvoisuuden ilmenemismuotojen ja ikivanhentuneiden koppavuuksien mukana romukoppaan.

      /Kihlakunnan Kreivi/

      Poista
  12. Kuten kaikki tietävät, mainitsee Puskin Vaskiratsastajassaan, että Pietari on perustettu suomalaiselle suolle.
    Kellomäki on todella Terijokea, jossa myös monella suomalaisella kirjailijalla oli asunto. Näitä oli mm Tito Colliander, ja läheisessä Raivolassa kirjoitti Edith Södergran. Siellä on muistomerkki ja myös Nina Ternon veistos kirjalijan kissasta. Ahmatova ja tupakkakaan mieltynyt Brodsky olivat venäläisen kirjallisuuden huippuja. Ahmatovaa en ole juuri lukenut, mutta Brodskykin on suositeltava.

    VastaaPoista
  13. Ad Omnia: - kunnia Marja-Leena Mikkolalle, mutta kun olen tähtäillyt alkutekstiä kuuden - seitsemän kielen käännösten kautta, en erota poliisiautojen poljentoa, en kuule sateen ryhtyvän toimeensa, en näe pysähtymätön jokea.

    VastaaPoista
  14. "Hunningosta" vielä, että ymmärtääkseni "joutua hunningolle" tarkoittaa "joutumista tunkiolle" eli syrjään heitetyksi. Viron hunnik-sana tarkoittaa 'kasaa'.

    VastaaPoista
  15. Mielikuvani on että venäläiset kirjoittavat - kauniilla kielellään - historiansa uusiksi kerran pari sukupolvessa. Heillä on siihen syynsä. Miksei saisi olla? - Ahmatovaa voi nauttia käännöksinä. Anteeksi vaan, hyvä teksti puutteellisesti käännettynä on parempaa kuin täydellisesti käännetty huono teksti. Koska... lopulliset tellingit, kaikkien sanojen ympärille, lukija itse bykaa.

    VastaaPoista
  16. Lidia Ginzburgin teos Leningradin piirityksen päiväkirja (Into 2011) on mykistävä kuvaus nälästä. Teos kenties osittain selittää myös sen, miksi venäläinen (fiktiivinen)kirjallisuus ei ehkä ole vielä selviytynyt historian aiheuttamista traumoista. Ginzburgin teos on suomennettu ällistyttävän myöhään. Teoksesta puuttuu kohtalonomainen kärsimyksen romantisointi, jota Ahmatovan runoudessa vierastan. Ginzburg viipaloi nälän, kirjaimellisesti.

    VastaaPoista
  17. ttää puuttuvan tekstiä. Osaisikohan arvon blogisti kertoa, mitä tuossa pitäisi lukea?

    VastaaPoista