Sivun näyttöjä yhteensä

27. huhtikuuta 2012

Älä puhu – keskustele


Näin eteisaulassa miehen, joka luki ja kirjoitti sähköpostejaan puhelimella. Kun sairaanhoitaja tuli, hän pisti puhelimen taskuunsa ja meni katsomaan kuolevaa sukulaistaan.

En tiedä, mitä suljetun oven takana tapahtui. Ehkä hän jatkoi tekstiviestien lukemista. On kai se hauskempaa kuin asiointi kuolevan kanssa.

Olen ottanut tavakseni laskeskella, kuinka monet hiekkalaatikolla tai leikkipaikassa lastaan paimentavat vanhemmat puhuvat puhelimeen. Miehet melkein kaikki.

Kurahousuväki opettaisi mielellään aikuisia ihmisenä olemisen vaikeassa taidossa. He ovat eteviä näyttelemään ja pistämättömiä teeskentelemään. He ovat muka uppoutuneet pikkuautoihin tai pehmoleluihin mutta ovat itse asiassa hyvin tarkkana siitä, onko aikuinen mukana.

Kun olin lapsi, ei ollut turvavöitä. Istuin alle kymmenvuotiaana kymmenet, sadat tunnit etuistuimella, joskus kuorma-autossa, joskus henkilöautossa. Muuan kylän autoilija oli sikiävää lajia. Hänellä oli hyvin usein etupenkillä 4 – 6 poikaansa.

Autojen suunnittelijat ovat varmaan nähneet paljon vaivaa tavoittaakseen tuloksensa. Takapenkiltä ei kuulu. Normaalisti edes etupenkillä ei kuule; omituisen vinot tuulilasit ovat muotia.

Lapsi köytetään takapenkille, heitetään karkkipussi perään ja sanotaan että suukku kiinni ette hampi näy.

Arvioisin olleeni suunnattoman paljon paremmassa asemassa. Väitetysti hengenvaarassa olin myös istuessani ensin matkustajana ja sitten joskus jopa soutumiehenä, kun isoisä koki verkkoja tai laski pitkääsiimaa.

Kalassa oltaessa ei saa puhua. Kalat kuulevat. Mutta ei ole mitään varsinaista syytä pölöttää lapsille. Toisaalta kummitätini keskusteli lasten kanssa. Jos aikaa oli tapettavaksi asti, esimerkiksi iltapäivällä sateella, hän kertoi keksimiään tai itse versioimiaan satuja. Kaksikinkymmentä lasta istui kuuntelemassa.

Ihminen, joka puhuu matkapuhelimessa, on poissa. Hän on kuplan sisällä. Hän on Aarnion pallotuolissa, paitsi että hän ei edes näe sieltä. Tuen väitettäni kulkuneuvoissa ja julkisilla paikoilla jatkuvasti korviin tarttuvilla puhelinjutuilla, jotka mielestäni – olen ehkä ahdasmielinen – tuovat lajiltaan ja laadultaan mieleen omien peräpukamien esittelemisen satunnaisille paikallaolijoille.

Tuen väitettäni huomiolla, että junamatkalla Turkuun tai Lappeenrantaan kuulen itse sitä haluamatta nuorten liikemiesten puhelinkeskusteluista liikesalaisuuksia, joita Kauppalehti arvelisi julkaista. Kuvittelemani teollisuusvakoilija, tai sotilasvakoilija, hukkaisi aikaansa kuuntelemalla kohteitaan teknisillä laitteilla. Puhelinkeskustelujen kuunteleminen muutaman metrin päästä riittäisi.

Lukeva ihminen ei ole poissa. Kiukutteleva läksyjen lukija ei käy esimerkistä. Hän yrittää tehdä jotain, mitä ei haluaisi tehdä. Lapsi piirtää tai taistelee legojen parissa. Isä tai äiti istuu lähellä ja lukee surullisessa tapauksessa Suomen Kuvalehteä, toivottavasti kuitenkin jotain hienoa, kuten Aku Ankan taskukirjaa.

Vanhemmat lapseni eivät valitettavasti muista niitä aurinkoisia päiviä, jolloin olin Mustikkamaan uimarannalla vahtivinani, etteivät he huku. Todellisuudessa tein hyvin suurta virhettä. Olin jo useita vuosia sitten valmistuneena juristina pääsemässä kiinni siviilioikeuden yleisiin oppeihin. Kirjan kunnosta päätellen Ussingin ”Aftaler” matkasi uimarannalle ja takaisin. – Olisi kannattanut käydä tenttimässä saman tien eikä vasta useaa vuotta myöhemmin. Nuorena pystyy vielä perehtymään oman alansa perusteisiin.

Kuitenkin kaikkein parhaita ovat hetket, jolloin lapset ja heidän aikuisensa ovat vain. Tämä oli suuren suomalaisen ajattelijan, alokas Aaltosen pysyvä haave (”Rykentin murheenkryyni”) – kun sais olla vaan. – Mutta ei siis yksin, vaan yhdessä.

25 kommenttia:

  1. Kaksi hätäratkaisua ex tempore idea-asteella:

    a) Oma huone/koti on vuorattu verkolla Faradayn häkiksi. Kyläilijöiden on turha soitella (hehe-hähä;)

    b) Taskussani on 10-20 metrin päähän häiriöitä ulottava häirintälähetin. Lähelläni ei pölistä eikä naputella.

    Jälkimmäisen laillisuudesta en ole varma, kun eronnee leikkiauton radio-ohjaimesta sen verran väkevästi..

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyläilijöiden on turha soitella (hehe-hähä;)

      Kyllä minä suosittelisin enemmin ulko-oven osoittamasta ja kehoitus palamaan sitten asiaan kun vierailija haluaa priorisoida asiankäyttönsä vierailuun ja seurusteluun.

      Poista
    2. Entäs kun on itse kyläilemässä ja isäntä(väki) keskittyy kännykkään(öihin).. ?

      Ja usein vielä on niin että he eivät ole syyllisiä siihen että muut soittaa heille.. ja on ihmistyyppejä joiden on kohteliaisuuttaan vaikeata päättää lyhyeen..

      MrrKAT

      Poista
  2. Mukava oli seistä keskikonsoolilla etupenkkien välissä ja nähdä kaikki maisemat etulasin läpi ja samalla kuulla kaikki etupenkkien viisaiden ihmisten väliset jutut. Eikä silloin kukaan koskaan kolareita ajanut. En ainakaan muista yhtään sellaista kohdalleni sattuneen. Mitä nyt joskus lumen täyttämälle pellolle ajettiin ihan pehmeästi.

    iisi

    VastaaPoista
  3. Juuri näin. Välineellä puhutaan, kasvokkain keskustellaan ja huomataan sanattomatkin viestit.
    Jotkuthan keskustelevat puhumatta mitään.
    Joskus kai asiakaspalvelussa on noudatettu sääntöä jossa paikalla ollut asiakas olisi etusijalla, nykyisin voi käydä niinkin, että asiakaspalveluhenkilölle kilauttava kaveri saa suuremman huomion osakseen kuin asiakas.
    Oi aikoja, voi tapoja.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  4. Aika surkuhupaisia nämä vanhojen pierujen kuten minä muistelut vanhoista hyvistä ajoista, jolloin nykyistä moninkertaisesti pienemmällä liikennemäärällä kuoli liikenteessä moninkertainen määrä ihmisiä.

    VastaaPoista
  5. Kokoomuksessa ei puhuta eikä keskustella vaan tylysti todetaan että laki on mätä silloin kun oma edustaja todetaan syylliseksi. Eikö Jukka aio ottaa kantaa lainkaan tähän pöyristyttävään Vapaavuoren lausumaan jossa hän ohjeisti suomen oikeuslaitosta selkeyttämään lakipykäliä, kesken oikeusprosessin. Anteeksi jos meni ohi aiheen mutta tulipahan sanottua..

    VastaaPoista
  6. Kolloudesta: Kun Kauhavalla ns. johtajalla oli pari kutojaa, niin pian hän ajeli Mersulla ja oli kovin pollea. Onneksi hänellä ei ollut kännykkää vielä silloin, sillä seuraukset olisivat olleet kamalat. Samanlaista kolloutta olen havaitsevinani suureen ääneen kännykkäänsä puhujissa julkisissa kulkuneuvoissa. Piittaamattomia (=kolloja) ovat myös ne, jotka eivät sulje puhelintaan teatterissa tai konsertissa.
    Sveitsissä junissa on vaunuja, joissa pitää olla hiljaa. Pitääpä ehdottaa sellaisia myös VR:lle.
    Hyvää vappua! Terveisin LN
    P.S. Kuka se lapsirikas autoilija oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin täällä Stadissa kovimmat kailottajat eli kollot julkissa ovat ei-kantasuomalaisia. Noin 75 % kadulla vastaan tulevista mamumiehistä puhuu kännykkään, yleensä ylen kuuluvasti.

      Vihdoinkin kaduillamme on hieman värinää, vipinää, elämää ja ääntä! Joten mikä siinä mamujen molotuksessa teitä persujuntteja niin kovasti pelottaa?

      Poista
    2. Kiva huomata,että joku osaa käyttää kollo sanaa aivan sen oikeassa merkityksessä. Kollo sanonnan toinen kaveri oli joskus kauan sitten kuulemani sana - ÖKÖÖ.
      Ököö-sana piti sisällään myös tyhmyyden käsitteen. En tiedä oliko nuo sanat jotenkin esperantoon liittyviä,mutta setäni oli esperannon vankka puhuja ja käytti aina kysesiä sanoja.Tietävät vastailkaa!Kumpaa tuo puhelimeen kailottaminen sitten on kolloutta vai ököön merkki ?

      Poista
    3. "Joten mikä siinä mamujen molotuksessa teitä persujuntteja niin kovasti pelottaa?"

      Mokuttajan persujuntiksi syyttä leimaama henkilö vastaa:
      Ei se pelota vaan ärsyttää. Möykätköön siellä missä se ei muita häiritse. Kaupungilla on liikaa meteliä, ei liian vähän.

      Se varsin pieni mutta ilmeisen äänekäs ja toisia erittäin kärkkäästi haukkuva vähemmistö, joita ulkomaankielinen meteli kiinnostaa menköön ulkomaille sitä kuuntelemaan. Siellä sitä riittää teidänkin tarpeisiinne.

      Poista
  7. Ad Anonyymi iApr 27, 2012 12:07 AM: - Pausu

    VastaaPoista
  8. Ad Anonyymi: Kanerva asemassa oleva henkilö voidaan tuomita lahjonnasta vaikka hän olisi subjektiivisesti täysin viaton.

    Rikoslaki: joka... ottaa vastaan lahjan tai muun edun, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa palvelussuhteessa [...]

    Siis vaikka lahjus ei olisi vaikuttanut mitään, tuomitaan.

    Näin täytyy ollakin.

    Tämä ei ole ohje hovioikeudelle eikä arvio ratkaisusta, vaan selvä sitaatti lakaitekstistä.

    Ei se eduskuntaryhmä minunkaan mielestäni asiaa edistänyt eikä saanut tyylipisteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs ne kymmenet muut kansanedustajat ja eräs presidentti, jotka saivat vaalitukea liikemiehiltä? Kai heidänkin odotettiin jotenkin palkitsevan hyväntahtoiset lahjoittajat? Miksi heitä ei ole haastettu raastupaan?

      Poista
    2. Tuo ei nyt ollut kannanotto anonyymin kysymykseen,

      Poista
  9. 1950-luvulla (kts tänään http://anttiliikkanen.blogs.fi) istuin Simca Aronden takapenkillä Örnsköldsvikissä ja opettelin sanomaan sen. Mo-i-Rana oli jo liikaa ja halusin, että käännytään kotiin.

    Mutta minulla oli aina, siis aina, kirja sylissä auki ja luin sitä sulkien muut pallotuolini ulkopuolelle.

    Kun ne muut sitten tulivat reviirilleni, päätin opiskella psykiatriksi.
    Valinta on osoittautunut oikeaksi. Ja yksinäiseksi.

    Aku Ankan luin jo silloin huusireissulla.

    Kun sain ajokortin, liikenteessä kuoli 1200 suomalaista vuodessa, nyt alle 400.
    Vammautuneiden määrä ja vammojen vakavuus ja kroonisuus tosin ovat lisääntyneet kuolleiden jäädessä henkiin, joten yhtä kallista se on vähintään.
    Myös henkisesti, älypuhelinta tai ei.

    VastaaPoista
  10. Olemisen sietämätön keveys tekee hyvää kasvaville. Pitkästyminen suorastaan jalostaa luonteen.
    Veteraaneille liputtaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  11. Olisiko niin, että kuuloaisti on sittenkin tärkein kommunikointiaisti? Ainakin miehille. Mies kuulee naisen puheesta lähinnä soinnin, aivoista aktivoituvat samat alueet kuin musiikkia kuunnellessa kun taas miehen puhuessa asiasisältö on tärkein ja aivoissa eri alue aktivoituu. Näköaisti lukee ruumiinkieltä ja siten auttaa kommunikoinnissa, mutta kuulo on ehkä tehokkaampi. Lukeva ihminen tai silmät puoliummessa torkkuva ei ehkä ole niin paljon kuplassa kuin napit korvissa musiikkia kuunteleva.

    VastaaPoista
  12. Ennen lapset olivat maalla aina työssä mukana: apuna tai vahdittuina, riippuen lapsen iästä.

    Unohtumattomia ovat heinäkuiset päivät, jolloin isoveli pystytti heinäseipäitä, me pienemmät laitoimme napukoita seipäisiin isän, äidin ja isosiskon täyttäessä heinillä seipään toisensa jälkeen. Työn lomassa käytiin monipolvista keskustelua sodasta, koulunkäynnin tarpeellisuudesta, vanhempien elämänkokemuksista, naapureiden ja oman perheen elintapojen eroista, tuolloisista tekniikan uutuuksista yms. Vanhemmat keskustelivat keskenään ja vanhempien lasten kanssa, mutta me pienemmätkin saimme kysellä asioista ja vastaukset saimme aina - vaikka välillä muutaman seivästyksen viiveellä, koska aina eivät asiat olleetkaan niin yksiselitteisiä kuin lapsen näkökulmasta näytti.

    Parhainta ja lennokkainta keskustelu oli, kun äitimme oli mukana - päivä tuntui lyhyeltä ja kevyeltä raskaasta työstä huolimatta.

    Konetyö vei keskustelutuokiot heinäpelloilta, mutta niitä jatkettiin vielä monta vuotta heinäladossa odotellen traktorin palaamista pellolta heinähäntä täynnä - ja ne jatkuivat ruoka- ja kahvitauoilla. Niin vapaata se ei ollut, kun talkooväkeä oli paikalla, sillä oli monta asiakokonaisuutta, josta keskustelun lomassa teroitettiin "kuuluvan vain omalle väelle", syynä välillä politiikka tms. erot, joita en tuolloin vielä täysin tajunnut.

    Näin vanhempani tarjosivat lapsille laatuaikaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäpellolta ja rehunteosta ja yleensä kaikenlaisista kökkähommista on paljon mukavia muistoja.Juuri ne vanhempien miesten juttelut sodista tai muista jo tapahtuneista oli poikalapselle todella mielenkiintoista kuultavaa.Ja näin kun jälkeenpäin muistelee oli se keskustelun taso ja jonkinlainen nöyryys joka kuulti miesten puheista jotenkin erilaista kuin nykyään,vai kuunteleeko sitä nyt vain erilailla.Tosin harvalla on kerrottavanaan enään niin mielenkiintoisia juttuja mitä oli sodankäyneillä miehillä (ja naisilla).Mutta jotenkin sodankäyneistä paistoi jonkinlainen vaatimattomuus vaikka kokemukset olivat olleet ties mitä.Seutu oli kyllä aika uskonnollista niin että sekin saattoi vaikuttaa.

      Poista
  13. En taida ihan (tahtoakaan) ymmärtää. Puhelimessa missään kuplassa ole, siitähän nuo junassalin kuullut todistavat - luurin toisessa päässä on usein joku, kyseessä on kontakti eikä insulaatio kuten Aarnion tuolissa. Se, että kailottaa pitäisi suojassa, on eri asia. Lukija on kirjassa ja itsessään syvällä eikä jyvällä muusta, mutta miksi liilennevälineessä kyytiläisen pitäisikään. Kuskina äänikirjat joskus pelottavat.

    Sairashuoneen ovella odottaneen oli epäilemättä ollut jäätävä jostain pois sinne tullakseen. Emeritus ei ehkä muista tai tiedä, että aktiivi liike-elämässä saa helposti parisataa emailia vuorokaudessa, ja jos niitä ei lue tai lukee reagoimatta, ei muista/ehdi/kannata palata sälään myöhemminkään.

    VastaaPoista
  14. Minä ja kolme veljeäni jouduimme nöösipokina usein siikaverkoille soutumieheksi poikamies- sedälleni. Tämä lihava mies oli ollut viisi vuotta sodassa, haavoittunut kolmesti ja hänelle ei vain saanut sanoa vastaan missään asiassa.

    Kahden tunturin välissä olevalle järvelle piti ensin kävellä 4 km, eikä syyskeleissä soutaminenkaan ollut 11- 15 vuotiaalle aina niin helppoa. Verkonheiton lopuksi hän monesti sanoi: "Kävästäänpä vielä tuolla järven toisessa päässä kattomassa onko se lato vielä pystyssä", tai muuta vastaavaa. Nyt ne soutureissut tuntuvat kuitenkin jo mukavilta muistoilta.

    VastaaPoista
  15. Kylläpä aika menee nykyään todella vinhaa vauhtia.

    Eihän siitä ole kuin hetki, kun tiedotusvälineet ja sivistyneistömme paheksuivat ja häpesivät meitä julkisissa kulkuneuvoissa tuppisuina mököttäviä härmäläisiä. Kuinka toisenlaista olikaan kuulemma meno etelän kulttuurimaissa, joissa iloinen puheensorina täytti bussit ja metrot, ja joissa ihan tuntemattomalle vierustoverille sanottiin jotain ystävällistä ja tämä toinen jopa vastasi samaan sävyyn!

    Mutta nyt on sitten viisarit kääntyneet toiseen asentoon, ja ihan tiedotuskampanjoilla käsketään pitää liikennevälineissä turpa kiinni.

    Olemme siis palanneet normaaliin olotilaan, luojan kiitos, huh huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... tarkoitti kait, että keskustelkaa keskenänne vaikka missä mutta elkee huutako luuriin henkilökohtaisuuksia kun niitä on noloa sivusta tahattomasti kuulla, siis kuulla, ei kuunnella ...
      (Blogivaeltaja)

      Poista
    2. Taitaa se matkarauha-kampanja olla hieman laajempi kuin vain kännykkään kälätystä vastaan. Olen nähnyt sellaisia kuin anna lukurauha ja älä häiritse pälättämällä jne, vaikka oikeasti missiona on kai se, että älä riehu, rähise ja örvellä. Ihan kohtuullinen toive. Toivottavasti kohderyhmä huomaa kampanjan.

      Poista