Sivun näyttöjä yhteensä

4. joulukuuta 2009

Kansan ja seinän välissä



Luin nöyrästi oikeustieteen tohtori Heikki Pihlajamäen suomalaisen asianajajakunnan historian ”Kansan ja esivallan välissä”, koska joku oli ystävällisesti postittanut sen minulle.

Kirja on selvästi tarkoitettu vain asiaan valmiiksi vihityille. Se lienee tilaustyö. Siitä puuttuu kokonaan osio, joka minusta on mielenkiintoisin ja tuntemattomin suomalaisen oikeudenkäynnin historiassa. Parhaat advokaatit nimittäin taisivat työskennellä Pietarissa, tai sen esikaupungissa, jonka nimi oli Viipuri. Yksi näistä kansainvälisen kaupan ja isojen yritysten tuntijoista oli Antti Hackzell, myöhempi pääministeri. Meillä oli jopa kovan tason merioikeuden tuntemusta (von Schoultz). Toisin sanoen kaupan ja viennin kääntyminen idästä länteen heijastui itsestään selvästi juristikuntaan. Niihin tuomioistuimiin, joita meillä oli käytettävissä 1920-luvulla, ei liikemiehistä hulluinkaan olisi vienyt juttujaan. Eikä juttuja ole – olen käynyt läpi korkeimman oikeuden koko sotien välisen aineiston, jossa ei esiinny merkittäviä yrityksiä edes patenttiasioissa. No, konkursseissa kyllä.

Luullakseni riidat hoidettiin kansainvälisessä välimiesmenettelyssä tai suoraan sovitellen, ja tietääkseni meillä oli henkilöitä, joilla oli kykyä ja taitoa esiintyä noinkin vaativissa yhteyksissä.

Mutta heistä ei tässä kerrota, eikä heitä edelleenkään tiedetä edes nimeltä.

Olisin kirjoittajan kanssa kohteliaasti eri mieltä myös siitä, että asianajajakunnastamme ei suinkaan puuttunut yleiseurooppalaisen mallin mukaisia mielipidejohtajia, vaan tuo rooli lopahti 1918. Sitä ennen advokaatteina toimi kirjassa esitellyn kaltaisia nimiä, kuten Lauri Kivekäs ja Jonas Castren, sukupolvensa tulkkeja. Ja oli Risto Ryti, jonka perua erään arvostetun toimiston nimi on tänäkin päivänä Serlachius & Ryti. (Se Serlachius ei ollut Julian eikä Allan vaan hengenlahjoiltaan hiukan vaatimattomampi lähisukulainen). Demarit Väinö Tanner ja Väinö Hakkila olivat asianajajia, mutta siirtyivät varhain valtiollisiin tehtäviin. Tannerilta tosin jäivät käräjät istumatta, vaikka ukkotuomariksi oli lopulta lupautunut P.E. Svinhufvud.

Tämän jälkeen saatiin, kuten tiedetään, odottaa Matti Wuoreen asti, ja tämän kuoltua vasta nyt alkaa olla asianajajia, joilla on näkyvyyttä myös siksi, että heillä on painavaa sanottavaa. Nimittäin esimerkiksi Robespierre ja Lenin ja puolet USA:n presidenteistä olivat asianajajia tausta-ammatiltaan.

Suurtoimistot Hannes Snellman, Castren & Snellman ja Roschier-Holmberg & Waselius syntyivät etenkin kansainvälisten suurliikkeiden tarpeisiin – esimerkiksi täällä toimivien öljy-yhtiöiden ja autonvalmistajien edustajien. Sitä vastoin pankit ja puunjalostusteollisuus palkkasivat omat liikejuristinsa.

Vielä 1960-luvulla, jolloin omat kokemukseni nyt kolmen suurimman ja kalleimman toimiston joukkoon luetusta, isäni johdosta sukunimeäni käyttävästä byroosta alkavat, toiminta oli pienimuotoista ja parhaimmillaankin jotain samanlaista kuin lääkärikunnan luotetuimpien spesialistien vastaanotot – sihteeri ja kirjoituskone, pari rikkinäistä nahkatuolia, paljon Billnäsiä ja sikarin ja vanhojen kirjojen tuoksua.

Boreniuksen toimisto oli eräässä mielessä Pohjolan ”haarakonttori”, mutta pappa Borenius nautti myös korkeiden kollegojen luottamusta ja haki näille lainhuutoja ja jakoi heidän kuolinpesiään – siis juristiprofessorien ja oikeusneuvosten. Oli hän itsekin 20-luvulla isänsä tavoin KKO:ssa ylimääräisenä jäsenenä, mutta ei viihtynyt.

Juuri samalla tavalla Hannes Snellman ja poikansa Hans avustivat mm. Mannerheimia ja tämän lastensuojeluliittoa. Hakapään toimistossa taisi olla osakkaana ainakin yksi senaattori (Arajärvi – Penan esi-isiä).

Kirjaan ei kuuluisikaan katsausta nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Tosin siinä on paljon puhuvat taulukot, joista käy ilmi suurtoimistojen ja tavallisten ero. Viisi suurinta toimistoa (mainittujen lisäksi Dittmar & Indrenius) korjaa koko ammattikunnan ansiotuloista kukaties puolet. Noissa toimistoissa kussakin on työssä tai osakkaina 100 – 200 lakimiestä.

Kehitykseen vaikutti – kirjassa maininnatta jätetty – 1990-luvun alun pankkikriisi. Tiedän aika tarkoin, että Wärtsilän, liikepankkien, Postisäästöpankin, EKA:n ja erinäisten muiden alasajo ja likvidointi toteutettiin ainakin eräin osin asianajajien ja tuomioistuinten säpsähdyttävän epätavallisella yhteistyöllä. Ei mikään suomalainen virasto eikä tuomioistuin olisi kyennyt organisoimaan esimerkiksi kuulemismenettelyä kymmenelle tuhannelle velkojalle tai selvittelemään keskustukkukaupan ja jälleenvakuutuksen kansainvälisiä vastuita.

Puhe ei siis ole nyt pankkikriisin uhreista eli tavallisista ihmisistä, vaan sen aiheuttamista rakennemuutoksista. Suurtoimistot osaavat myös sen kansainvälisen toiminnan, jota esimerkiksi erittäin suuret yrityskaupat edellyttävät. Oman asiantuntemukseni piiristä voisin mainita vielä esimerkiksi sveitsiläisten ja amerikkalaisten lääketehtaiden patenttiriidat, joita on käyty Suomessa yllättävän monta – ei onnistu ilman suurta asiantuntemusta, eikä toisaalta lasku koske köyhään.

Puhe on ammattikunnasta, jonka julkinen kuva - myös tässä kirjassa annettu – on aivan toinen kuin todellisuus. Osa porukasta on finanssitoimien spesialisteja, joita pitäisi verratta investointipankkeihin, ja hyvin pieni osa on taistelevia oikeuden miehiä ja naisia. Useimmat ovat uudella tavalla väitetyn oikeusvaltion orgaaneja. Taitavimmat ja rikkaimmat asianajajat tuntee siitä, ettei juuri kukaan tunne heitä nimeltä eikä kasvoilta. Korkeintaan he saattavat esiintyä iltapäivälehdissä verotustietoja julkaistaessa.

25 kommenttia:

  1. Toivottavasti nämä Kemppisen mainitsemat ja ihannoimat "taitavimmat ja rikkaimmat" asianajajat - olisiko JK:n veli yksi heistä - eivät vain lähtisi ajamaan juttuja oikeudenkäynteihin, sillä kovin monilta heistä puuttuu siihen tarvittava taito.

    Minun tuntemani parhaat ja taitavimmat oikeudenkäyntiasianajajat eivät tule näistä JK:n mainitsemista suurista toimistoista, vaan useimmiten pienistä 2-3 advokaatin toimistoista.

    Helsingin "herroille" eli helsinkiläisille huippuasianajajille taisi olla 1970-luvulla aikamoinen shokki, kun historian ensimmäinen KKO:n jäseneksi nimitetty asianajaja oli seinäjokinen advokaatti Eero Takala.

    VastaaPoista
  2. Ad Omnia: - kollega Virolaisella on huonoja tapoja. Tutkijalle sopimaton on tapa esittää tosiasioina omia valistumattomia arvauksiaan.

    Tunsin lakit. lis. Eero Takalan jo 1950-luvulta (!), Hän oli Pohjanmaalla toimiva asianajaja, kuten isäni, ja lähellä Talvitien seinäjokelaista asianajotoimistoa, josta oli lähtöisin myös OikN H. Jalanko ja joukko muita tuomareita.

    Takalan päätyminen KKO:en ei ollut Virolaisen arvelema shokki, vaan Helsingin herrojen junailu Antti Hannikaisen kanssa mm. Heikki Boreniuksen kieltäydyttyä. Ongelma oli sama kuin hyvien kihlakunnantuomareiden saaminen KKO:en. Heitähän päin vastoin lähti sieltä kihlakunnantuomareiksi, kuten esim. Rautiala Ikaalisiin.

    Takalan valintaa pidettiin hyvin onnistuneena.

    Toiseksi Virolainen liukuu sanoista "taitavimmat ja rikkaimmat" omiin sanoihinsa "parhaat ja taitavimmat".

    Lukija ei kukaties arvaa, ettei Virolainen ole tuomarina eikä professorina perehtynyt meri- ja kuljetusoikeuden eikä immateriaalioikeuden alan juttuihin, joissa on vanhastaan esintynyt taitavia asianajia, puhuakseni vain vainajistsa sellaisia kuin T.M. Kivimäki, Y.J. Hakulinen ja sitten Berndt Godenhielm. Matti Ylöstalon luottomiehiä olivat perin harvoin tuomioistuimissa vierailleet Lasse Hornborg ja Stig Brunou.

    Rohkenisin puoletani arvata, että kansainvälinen kauppa ja kansainvälinen oikeus, esimerkiksi Erik Castrénin laatima Rytin Ribbentropin sopimus tai Pariisin rauhansopimuksen johdosta Neuvostoliitolle menetetyt immateriaalioikeudet

    Nykyisten IPR-juristien prosessitaidot tunnen, Virolainen ei. Tosin etenkin patenttiasiat menevät yleensä sovintoon kesken oikeudenkäynnin.

    Kiinnostuneille ei-tuomareille: näissä asioissa on tekijänoikeutta lukuun ottamatta pakollinen oikeuspaikka, yleensä Hesinki; tekijänoikesjututkin ovat muualla hyvin harvinaisia.

    Veljeni, joka sai mykistävän kunnian tulla Virolaisen mainitsemaksi, lienee viime aikoina keskittynyt kilpailujuttuihin EU-tuomioistuimessa, jonka nimi siis muuttui eilen. En ole vielä oppinut uutta nimeä.

    Mitä sitten vielä tulee merkittäviin henkilöihin, olin eilen illalla kuulevinani, että J. Kekkonen putosi dekaanin virasta ja sijaan nousi Kimmo Nuotio.

    VastaaPoista
  3. Kollega Kemppisellä on se huono tapa, että hän onnistuu lähes aina sivuuttamaan kommenttieni ydinsanoman ja viemään keskustelun sivupoluille.

    En minä ole kommentissani puhunut mitään meri- tai IPR-juttujen yms. asiantuntijoiden pätevyydestä. Olen puhunut vain siitä, että pätevät ja taitavat liikejuristit ja advokaatit eivät välttämättä ole hyviä oikeudenkäyntiadvokaatteja, koska he eivät ehkä ole esiintyneet oikeusjutuissa vuosikausiin.

    Markku Arponen sanoi oman blogini eilisessä kommentissaan, että vireillä oleva oikeudenkäyntiasiamiehiä koskeva lupajärjestelmä tulisi ulottaa koskemaan myös asianajajia. Minusta tuossa ajatuksessa olisi ideaa, vaikka en usko, että sitä hyväksytään.

    En epäile, etteikö JK:n isä, jota suuresti arvostan, tai Heikki Borenius olisi ollut mukana "junailemassa" Eero Takalaa KKO:een. Mutta tämä ei tietenkään merkitse sitä, että kaikki helsinkiläiset asianajat olisivat olleet po. juonesta tietoisia ja taputtaneet sille käsiään. Helsingissä oli jo 70-luvulla monta sata asianajajaa, joten ei ole syytä yleistää.

    Olen kuullut, että monet helsinkiläiset advokaatit olivat olleet Takalan nimityksestä ihmeissään ja jopa nyreissään. Takala tuli juuri pienestä asianajotoimistosta.

    VastaaPoista
  4. Ad Jyrki Virolainen: - nyt olemme samaa mieltä. Oikeudenkäyntiin osallistuminen on yhä vaativampi ammatti ja edellytysten kiristäminen on paikallaan. Kannatan asianajajamonopolia ylioikeuksiin.

    Yksi sivuaskel - puhe oli erikoisjuttujen asianajajista, ei asiantuntijoista. Heitäkin esiintyy tarkoittamissamme oikeudenkäynneissä. Joskus asianajajalla on jopa kuiskaaja, jos jutun kohde on erikoisen tekninen (teknolgiapitoinen tms.). Patenttiasioissa on tavanomaista, että juristin rinnalla on insinööritaustainen patenttiasiamies.

    VastaaPoista
  5. Pariisin rauhansopimuksessa Neuvostoliitolle menetetyt immateriaalioikeudet
    Tämä on minulle uutta, mitähän ne oikein olivat? Kerro lisää.

    VastaaPoista
  6. Kuiskaajilla on suuri valta. Muoviset säästöpossut ja muut rihkamat pankeille pääsivät sisään pankin hallintoon tai olivat siellä yhtä luontevasti kuten Barona on pian Finnairissa. Eduskunnan kuiskaajat ovat tärkeämpiä kuin heidän marionetit eli kansanedustajat ja ministerit. Heihin kannattaa vaikuttaa - ehkä. En pidä ajatuksesta mutta jos ulkoistetaan jotain, jonka syvä merkitys on suurempi kuin toiminnan funktionaalinen merkitys ei tarvitse sitten miettiä miten vasemmisto kuulostaa enemmän Hegelin kaltaiselta intellektuellita ja oikeisto puhuu Marxin suulla.

    Koska käytännössä he junailevat kuten Mannerheim varmasti golfreissuilla katsoessaan Sveitsiläistä kelloaan. Tulipa mieleen.

    VastaaPoista
  7. HYVA JURISTI-MITA SE ON

    Taalta maksajan puolelta juttu nayttaa silta, etta erityisesti maailma (mutta eikohan se Suomessakin olisi) isosta toimistosta saa takuulla ison laskun ja huonon palvelun.
    Tama tulee siita, etta nailla isoilla toimistoilla tunkee sisaan asiakkaita ja juttuja niin kovaa vauhtia, etta on otettava uutta henkilokuntaa koulutukseen. Vanhat jassit, jotka jotain ovat osanneet jaavat yha enemman byrokratian toteuttajiksi.
    Talloin asiakas saa ison laskun jonkun suht' vihrea tai muuten 'heikkoalyisen' rapellyksista.

    VastaaPoista
  8. Päivän kemppis-provo: "Viipuri Pietarin esikaupunki".

    Erimieltä. Silloin se siinä oli raja välissä ja eri kansat.

    Ja nykyäänkään Viipuri ei vielä ole Pietarin esikaupunki. Käy itte katsomassa.

    VastaaPoista
  9. Ad Omnia: - moni maallikko ei muuten millään ymmärrä, millainen etu ja onni asianajajalle on pätevä ja taitava vastapuoli. Siksikin ammattikunnassa on ollut hiukan kahden kerroksen väkeä. Advokaatti, joka tilaisuuden saatuaan lyö vyön alle, ei käsitä, miten hän pilaa mainettaan. Kovia mutta sääntöjen mukaisia otteita ei paheksuta, yhtä vähän kuin jääkiekossa. Konnankoukut muistetaan.

    Vastaavasti myytti asianajajista, jotka muka aina tai useimmiten voittavat juttunsa, on roskaa. Jutussa yritetään saada mahdollisimman hyvä lopputulos, ja onko se laskun maksajan mielestä voitto vai tappio, on aika suhteellista.

    "Tähtiasianajajia" en lakkaa pilkkaamasta. Se tähden maine perustuu liian usein vippaskonsteihin.

    Tämä on yksi syy siihen, että liikejuristit ovat keskenään hyvää pataa ja rikosjuristit taas omassa seurassaan.

    Silti - yksi Isän Opetuksista, jonka olen todella painanut mieleeni, on "puhelin on paras oikeuslähde". Etevä ammattilainen on etevä ottamaan selvää asioista, joita ei tiedä. "Tähti" teeskentelee tietävänsä.

    VastaaPoista
  10. RT @NietzscheSays: because we have acknowledged a book of laws, we also think we now have to act like judges.

    VastaaPoista
  11. Tässä yhteydessä kysyisin julkisesti.
    Miten ja mistä voi hankkia asianajajan Englannista.
    Kyseessä oli taloudellisesti vähämerkityksellinen immateriaalioikeuksien luovutus, mutta pitäisi kuulemma hoitaa varmuuden vuoksi niin, ettei perikunta pääse valittamaan.

    VastaaPoista
  12. Maine?
    Mä voin sanoa, vaikka tässä Åpo Akademin koneelta tuleekin, kyllä se oli köyhä kansa, vitunikeiset päähänpotkitut, joilta kuulin sellaisesta lakimiehestä ja oikeusoppineesta kuin Jyrki Virolainen. Siis ekakerran kuulin että sellainen on, ja kunnioitus äänessä puhuivat.
    Siksi jäi nimi mieleen.

    VastaaPoista
  13. Tapelkaa pojat, niin saatte tupakkia!

    t. Maajussi

    VastaaPoista
  14. Liikejuristille yleisessä tuomioistuimissa touhuaminen on vieras ala siinä kuin insinööritieteet, kirjanpito tai simultaanitulkkaus. Jos sellaiseen on tarvetta, ostetaan palvelu asiaa työkseen tekevälle. Oikeuspaikkojakin kun on niin monia, harva niistä Suomessa. Vanha vitsi "entisistä" juristeista ei välttämättä silti sovi liikejuristiimme, kyllä strukturoinnista, arvopaperinarkkinaoikeudesta ja sopimusoikeudesta ihan tarpeeksi vaativaa juridiikka ja myös huippuasiantuntevia foorumeita ja valvojia (Fiva, SEC, kilpailuviranomaiset, verotarkastajat ja tilintarkastajat) riittää paljon kättejä, honneja tai onneja haastavammalle tasolle.

    VastaaPoista
  15. Kansan ja seinän välissä on tänään Teemalla kello 21.50: Andrzej Wajdan Kanal - kirottujen tie.

    VastaaPoista
  16. H..... v.... (Hyvä veli) Kemppi!
    Miksi toistat kommenteissa jo sanomaasi? Pidätkö meitä -taidottomina? Seuraan sekä Kemppiä että Viroa! Pitäkää pin...bloginne, älkääkä keskenänne kinatko! Samalla, ajattelun, rohkean sanomisen ja uskalluksen puolella Te olette! Irti itsestä ja ihmisenä olemisen kysymyksiin, pojat!
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  17. Ehkäpä liikejuristeiksi jo nuorina valikoituvat ne erityisen kyvykkäät lakimiehet, joilla on paloa haastavamman tasoisiin juristin töihin kuin mitä vaikkapa yleisissä oikeuksissa käteiltä ja muilta kollegoilta vaaditaan. Ainakin Rienzi vaikuttaa vilpittömän tyytyväiseltä haasteisiinsa.

    Tutkimusten mukaan palkka on tietyssä vaiheessa tavallaan sivuseikka, pelkän mammonan tavoittelu ylipäätään. Jos työn kokee haastavaksi ja mielekkääksi, se tuo sen suuren tyydytyksen. Siinä katsannossa on turhaa nurista tuomareiden pienistä palkoista ja että ne olisivat este saada todella päteviä juristeja (vaikkapa liike-elämästä) oikeuksiin. Työ ilman kunnon haasteita ja silti kovat ansiot, siinä olisi epäsuhta eikä se houkuttele väkeä kuin korkeintaan talon sisältä...

    -osku

    VastaaPoista
  18. Ad Anonyymi osku: - voisin sanoa, että minulla on kokemusta tuosta asiasta ja että kommentoijan arvio on mielestäni oikea.

    Siihen voisi lisätä "aikainflaation" - jotkut todella hurjiin tuloihin pääsemässä olevat juristit vaihtavat alaa. Mielestäni uskottava selitys on, että mitä niillä rahoilla tekee ja milloin niistä ehtii nauttia, kun työaika on 24/7.

    Myös vanhemmat liikejuristit myöntävät paremmille tuttavilleen, että tätä nykyä asiakkaat pitävät itsestään selvänä, että noilla palkoilla asianajan on oltava käytössä myös jouluaattoiltana jne.

    Professori voi sanoa (ja sanoo) että kuule, palataan asiaan arkena, ensi viikolla tai loman jälkeen.

    VastaaPoista
  19. Paljonko rahaa sinä, rakas lukija, aiot ottaa mukaasi kun aika jättää?

    VastaaPoista
  20. Anonyymille:

    Niin. Olen minä myös opetellut lukemaan, laskemaan ynnä muuta kaikenlaista josta en odota hyötyväni kuoleman jälkeen.

    VastaaPoista
  21. "vasta nyt alkaa olla asianajajia, joilla on näkyvyyttä myös siksi, että heillä on painavaa sanottavaa"

    Voisiko saada nimiä kanssa, kun en ole huomannut yhtäkään?

    VastaaPoista
  22. Kiitokset Jukka Kemppiselle kommenteista asianajajakunnan historiaa käsittelevään kirjaani. Ne ansaitsevat muutaman vastakommentin. Viipurin / Pietarin asianajajakunta varmaan ansaitsisi oman tutkimuksensa. Mikään omassa aineistossani ei kuitenkaan viittaa siihen, että tuolla asianajajakunnalla olisi ollut ratkaiseva merkitys Suomen asianajajakunnan synnyn kannalta. Syyt liittyvät oman näkemykseni mukaan laajempiin konteksteihin, joista olen tehnyt kirjassa selkoa. Kemppisen hypoteesi Viipurin ratkaisevasta roolista ei edelleenkään tunnu uskottavalta sellaisten laajempien prosessuaalioikeuden historiaan liittyvien teemojen rinnalla, joita käsittelen.

    Selvää on, että yksityiskohtiin viehtynyt jää varmaan kaipaamaan monia henkilön- ja paikannimiä kirjastani. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada mukaan, eikä kirjani ole tarkoituskaan toimia yksittäisten paikkakuntien asianajajakuntien historiana.

    Kivekkäästä, Castrenista yms. kirjassa kyllä puhutaan. Yksittäisiä poliittisesti aktiiveja, jopa Kivekkään tapaisia johtohahmoja, asianajajissa oli, sitä en ole kiistänyt. Pointti on kuitenkin tämä: suomalaisia oikeussaleja ei käytetty poliittisen demagogian temppeleinä läheskään samassa määrin kuin muissa Euroopan maissa. Ero on merkittävä.

    Asianajotoiminnan pienimuotoisuutta ennen viime vuosikymmenten suurta murrosta olen korostanut kautta linjan, joten en tiedä oliko Kemppisen 60-lukua koskenut kommentti kritiikkiä, ehkä sitten ei.

    Pankkikriisi on, toisin kuin Kemppinen kertoo, kyllä mainittu kirjassa, samassa yhteydessä kuin puhutaan muistakin tuon murrosajan asianajotoimintaan vaikuttaneista muutoksista 1980-90-lukujen vaihteessa. Kuten tiedetään, Suomen kauppapolitiikassa tapahtui yhtä sun toista, samoin hieman myöhemmin esim. oikeudenkäyntimenettelyssä. Selvästikään pankkikriisille ei ole omistettu Kemppisen mielestä tarpeeksi sivuja, ja mielipide suotakoon. Kirjan tekeminen on kuitenkin aina valintojen tekemistä, ja itseään pettää se, joka kuvittelee, että on mahdollista kertoa kaikenkattava tarina yhtään mistään. Ehkä olen jäävi, mutta kyllä mielestäni myös asianajajakunnan eriytyminen tulee aika hyvin esiin kirjassa, etenkin kun asialle on omistettu kokonainen alaluku ja teema kulkee muutenkin mukana.

    Viittaus tilaustutkimukseen oli puhtaasti ilkeä. Kun näin sanotaan, tarkoitetaan, että myös tulokset - ja nimenomaan ne - on tilattu. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Vaikka blogityylistäkin onkin kysymys, kannattaisi ehkä vähän miettiä, mitä sanoo.

    VastaaPoista
  23. Jyrki Virolainen:
    "En minä ole kommentissani puhunut mitään meri- tai IPR-juttujen yms. asiantuntijoiden pätevyydestä. Olen puhunut vain siitä, että pätevät ja taitavat liikejuristit ja advokaatit eivät välttämättä ole hyviä oikeudenkäyntiadvokaatteja..."
    Eikö tämä vain tarkoita, että parhaat päärynät eivät ole parhaita omenoita.
    Itse kunnioitan suuresti liike- ja muita sopimusjuristeja, koska he estävät oikeudenkäyntejä syntymästä tekemällä hyviä sopimuksia. Kiinanlaisen Tsu Zun ajatukia mukaillakseni, paras kenraali on se, joka voittaa käymättä taisteluita.

    VastaaPoista
  24. Ad Heikki Pihlajamäki: - kiirehdin kauhistuen torjumaan väärinkäsityksen: "tilaustutkimus" on minulle arkinen termi, jolla tarkoitetaan aivan neutraalisti sopimista palkkiosta ja aikataulusta, ei tietenkään tutkimuksen sisällöstä eikä tuloksesta. Olen ollut varmaan liian kauan Tekesin ja Sitran vaikutuspiirissä.

    Ks. Google "Tilaustutkimus" - siellä ovat yliopistot eturivissä.

    Muutoin voi olla aika tunnustaa, että ellen jäävinä niin ainakin "sisäpiiriläisenä" en tullut suoraan kiittäneeksi. Teos on etenkin aihepiirin tuntemattomuuden ja siihen sitkeästi iskostuneiden virheellisten käsitysten kannalta erittäin ansiokas ja ilahduttava asia.

    Erästä merkittävää rabulistia asianajotehtävissä emme kumpikaan maininneet - P.E. Svinhufvud. Meno Turun HO:ssa oli jo aika huimaa, mutta Hohenthalin puolustus Soisalon-Soinisen murhajutussa taisi olla kielteisessä mielessä ennätys.

    VastaaPoista
  25. Voi hyvän tähden! Te käytte minun hermoille, koko sofistinen sanansäilääjäsakki!

    Lyhyesti: tilaustyön tunnusmerkit täyttyvät, kun esim.Väinö Tannerin säätiön palkitsema tai rahoittama taho tuottaa tai toimittaa tekeleen l. teelmän.

    Teelmän (ideologis-poliittisia legitimointipyyteitä noudattava sommitelma; määritelmä allekirjoittaneen) tiimoilta kommentoiden ei liene ihme, jos pankkikriisi jää Kemppisenkin mukaan kommentoimatta. Sillä kenen leipää syöt, sen lauluja laulat...

    Ja nyt seuraa sodanjulistus: sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli välttämättömyys. Oikeusjärjestelmän siviilioikeudelliseen puoleen puuttuminen, saati syyttäjä- ja oikeuslaitoksen korruptoiminen, eivät olleet reaalitodellisuuden sanelemia.

    Ei, nuo myöhemmät tosiasialliset tapahtumat tulee tosiasioihin tukeutuva historiankirjoitus tuomitsemaan elitistisen etujoukon (vrt.V.I.Uljanov)lähes käsittämättömän hybriksen osoituksina. Veljessodan uhriposition ulosmittauksena, korporatismin kouran kaunaisena kostotoimena. Merikasarmista masinoituna maanpetturuutena...

    UKK ei ollut pyhimys, mutta ei ollut Tannerkaan. Minä vielä vähemmän. Mutta minä vastaan aina sanomisistani, tekemisistäni ja kirjoittamastani. Se on jo aika paljon enemmän kuin vastapuolilta irtoaa, Virallisesta Suomesta puhumattakaan.

    Joulunalusterveisin Petri Tast, Rovaniemi

    VastaaPoista